Mistä huomasit että työkaveri on ihastunut sinuun?

En enää tiedä, mitä tästä ihastuksesta (työkaveri) pitäisi ajatella, kertokaa te:

- Meillä on samanlainen huumorintaju, välillä todella "ronski" ja nauramme usein toistemme seurassa

- Ollaan joskus oltu kahdestaan työtilassa ja keskusteltu aika syvällisestikin ja todettu meillä olevan hyvin samanlainen ajatusmaailma

- On heittänyt vihjailevaa läppää samalla kun pitää yllä katsekontaktia ja on siinä hetkessä jopa todettu yhteisesti, että no nyt oli jo melkoista

- Palavereissa katsoo minua todella pitkään silmiin (kuten minäkin häntä) ja sivusilmällä vilkuilee samalla, kun kuuntelee jotain toista. Usein myös katsoo minua nauraen silmiin, kun porukassa heitetään huumoria (tämä saa mun olon ainakin todella sähköiseksi, enkä tiedä miten päin olisin)

- On ollut jalkojen kosketuksia, jos on istuttu lähekkäin

- Huomaan välillä, että meidän asennot on aivan samanlaisia

- Kahden kesken huomaan, että vuorovaikutus voi olla vaivaantunutta ja hermostunutta

- Jostain syystä melkein aina kävellään rinnakkain porukassa

- Olen huomannut hänen välillä harovan hiuksiaan ja lipovan huuliaan katsekontaktien jälkeen

- On huomioinut minut erilaisilla palveluksilla

- Istuessamme vierekkäin hyvin usein käsivarret koskettaa toisiaan, vaikka tilaa olisi ja katseet saattaa hetkeksi lukittua, vaikka istuisimme ihan vierekkäin.

Tiedostan olevani itse todella ihastunut ja sen takia en halua tehdä mitään turhia päätelmiä, eikä meillä tässä hetkessä olisi mitään mahdollisuuksia muutenkaan sen kummempaan. Huomaan vaan kropassani, että nyt naista viedään ja noh, fyysinen vetovoima vaan on melkoinen. Mutta naisen pää nyt tunnetusti tuottaa kaikennäköistä ja siinä mielessä olen vähä kyyninen sen suhteen, että mitä miehen päässä liikkuu. 

Kertokaapa lisää

Hyi ahdistavaa, itse en ole koskaan ihastunut työkaveriin enkä asiakkaaseen mutta minuun ollaan ihastuttu ja kyllä koen ahdistavana, varsinkin kun eräät miehet osaavat olla todella päällekäyviä ja kuvittelevat että pelkkä hymy on joku kutsu lähempään tuttavuuteen. On todella ikävää kun en pysty enää olemaan oma itseni työpaikalla ettei joku ukkeli saa minusta väärää käsitystä.

Päädyttiin rakastelemaan ja siinä tuumittiin että joku jännä tunne vaan veti meitä niin kovin puoleensa että ajauduttiin parittelemaan.

En osaa suoraan vastata kysymykseen, mutta olen itse ollut ihastunut työkaveriini. Oltiin neljä vuotta samassa työhuoneessa ja oltiin melko tuttavallisia, eli ei puhuttu pelkästään työasioita vaan jaettiin myös henkilökohtaisen elämän asioita. Pidettiin kuitenkin tiukasti fyysinen etäisyys, vaikka toisaalta saatettiin kulkea peräkanaa kuin hai laivaa seuraten. Itse olin hyvinkin ihastunut, kollegasta en tiedä. Välillä tulkitsi tuttavallisuuden ja läheisyyden ihastuksesi, välillä kuittasin mielessäni ihan vain työtoveruudeksi. Aiemmassa elämässäni olin antanut ihastumiselleni periksi ja pettänyt puolisoani, joten nyt pidin tiukasti etäisyyttä, jotta mitään ei vahingossakaan tapahtuisi. Toisaalta varmasti alitajuisesti flirttailin ja nautin huomiosta... No, sitten kollega vaihtoi työpaikkaa eikä sen koommin olla oltu tekemisissä. Hyvä niin, vaikka hänen seuransa välillä kaipaankin.

En tiedä onko työkaveri huomannut ihastustani, mutta tässä merkkejä miten itse käyttäydyn:

Jännitän hänen seurassaan. Tuntuu että joko jäädyn, sanat menee sekaisin tai puhun ihan tyhmiä. 

 

Edellisestä huolimatta hakeudun toimistolla istumaan aina sinne nurkille, missä hänkin yleensä toimistolla ollessaan istuu (ei ole omia nimettyjä paikkoja). 

 

Kirjoittelen hänelle Teamsissa välillä niitä näitä, kyselen kuulumisia (pyrin kyllä tekemään sen työasioiden varjolla enemmän tai vähemmän läpinäkyvästi). 

 

Jutellessamme hymyilen paljon ja katson silmiin, tosin tätä nyt varmaan tapahtuu muidenkin kanssa. 

 

Olen ujo enkä uskalla tehdä aloitetta, joten ihastus jäänee minun yksipuoliseksi haaveiluksi vaan, ellei hän sitten rohkaistu. Jotain merkkejä kiinnostuksesta olen ollut aistivinani, mutta voivat toki olla vain ihastuneen mieleni harhaa. 

Vierailija kirjoitti:

En enää tiedä, mitä tästä ihastuksesta (työkaveri) pitäisi ajatella, kertokaa te:

- Meillä on samanlainen huumorintaju, välillä todella "ronski" ja nauramme usein toistemme seurassa

- Ollaan joskus oltu kahdestaan työtilassa ja keskusteltu aika syvällisestikin ja todettu meillä olevan hyvin samanlainen ajatusmaailma

- On heittänyt vihjailevaa läppää samalla kun pitää yllä katsekontaktia ja on siinä hetkessä jopa todettu yhteisesti, että no nyt oli jo melkoista

- Palavereissa katsoo minua todella pitkään silmiin (kuten minäkin häntä) ja sivusilmällä vilkuilee samalla, kun kuuntelee jotain toista. Usein myös katsoo minua nauraen silmiin, kun porukassa heitetään huumoria (tämä saa mun olon ainakin todella sähköiseksi, enkä tiedä miten päin olisin)

- On ollut jalkojen kosketuksia, jos on istuttu lähekkäin

- Huomaan välillä, että meidän asennot on aivan samanlaisia

- Kahde

Ihastuneelta tuo vaikuttaa. Osa noista signaaleista voi olla sinun kuvittelemiasi tai tapahtuvat sinun toimintasi seurauksena.

Itse luotan paljon katseeseen. Se ei valehtele. Ihminen katsoo (pitkään) asioita, joista pitää, ja toisaalta silmiä on äärimmäisen vaikea kontrolloida tietoisesti. Kaikilla ne vaeltelevat eikä se ole tietoista. Jos olisit hänelle yhdentekevä, hän ei loisi ylipitkiä katseita. Samoin se, että jos porukassa keskustellessa katsoo juuri sinua silmiin ja kohdistaa viestinsä siten sinulle, on vahva merkki. Ja tietysti se että hakeutuu seuraasi, on merkki että pitää sinusta.

Kun mulla oli jäätävät push-upit niin tuijotti tissejäni intensiivisesti, siitä arvasin.

Työkaveri tulee usein yhtä aikaa vessaan viereiselle pisuaarille. Tuntuu että hän seuraa minua sinne tarkoituksella. Hän on kohtelias ja lämminhenkinen minulle muutenkin, on tosin sitä muillekin. Toisaalta olen ärsyyntynyt, toisaalta otettu ja tyytyväinen. En kai vaan itsekin ole ihastumassa, ukkomies kun olen.

M33

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kertoi ihan suoraan ihastumisen. Olimme molemmat varattuja, itse tosin ihastunut toiseen, joten siitä ei sitten tullut mitään. Jatkettiin kavereina,kunnes vaihdoin työpaikkaa ja yhteydenpito pikkuhiljaa jäi.

 

Ihmiset kans kuvittelee vaikka mitä, vaikka oikeasti vain silloin voi tietää että joku on ihastunut jos siitä kertoo avoimesti.

Näinhän se menee. Itsestäkin on kaikenlaisia huhuja miten olen selkeästi ihastunut siihen ja siihen, vaikkei mikään näistä pidä paikkansa. Pahimpia ovat ihmiset jotka luulevat olevansa jotenkin tunneälykkäitä ja aistivansa kaikki asiat, ovat yleensä kyllä oikeassa jos kääntää heidän ajatuskehänsä nurinkurin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kun työmatkalla vonkasi hotellihuoneeseensa panemaan. Oli kai niitä merkkejä ollut aiemminkin, mutta mä kun tulen usein muutenkin miesten kanssa toimeen hyvin, en mä mitään ollut tajunnut. Ei tullut tarinalle jatkoa: En mennyt työkaverin huoneeseen vaan omaani nukkumaan yksin. Sittemmin ollaan oltu ihan vain työkavereita.

 

Sehän tässä juuri on, että jotkut hakevat vain panoseuraa, mutta joku saattaa olla oikeasti rakastunut. Panoseuraa hakevat tuppaavat yleensä sanomaan pikaisesti, että ovat ihastuneet. Oikeasti rakastuneet viestivät usein herkemmin silloin tällöin pitkän aikajakson aikana ja sanoisin, että heidät kyllä tunnistat jos olet joskus ollut oikeasti rakastunut itsekin.

-mies

Minä antaisin myös pisteitä rehellisestä puhumisesta (ja pussaamisesta, jos tykkäisin), että henkilö kertoo tunteistaan. Monet ihmiset rakastuneena haluavat kaikkea kiinnostuksensa kohteena olevasta naisesta tai miehestä, esim. mennä panemaan hänen kanssaan. Eikö paneminen tai siis rakastelu usein sovin nimeomaan rakastuneeseen. Jotkut voivat myös rakastua ja kiintyä, jos panokokemus alkaa yhdistää yhdessä koetun panon perusteella? Lienee luonnollinen ja osin hormonaalinen tosiasia, jota ei mielestäni pitäisi liian yksioikoisesti kiistää..

Pisteet rehellisyydestä ja että se panemaan pyytäjää on kuunneltu joskin kukaties liian kapeasti tulkittu?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työpaikkaihastumiset on pahoja jos molemmat tahoillaan naimisissa. Toisaalta mitäpä sitä ihminen tunteilleen voi? Mitä mieltä olette, kannattaako kertoa ihastumisestaan puolisolleen? Enkä tarkoit pientä ohimenevää ihastumista, vaan sellaista joka pahimmillaan kestää vuosia ja vaikuttaa jo vähän elämäänkin.

Työpaikkaihastumiset on parhaita mahdollisia jos molemmat osapuolet on naimisissa. Voi lähteä töihin normaalisti, paneskella vaikka jossain varastossa työpaikalla eikä puoliso kotona tajua hevon ***tua.

Mutta... pettopanemiset kutistavat ja himmentävät oman elämäsi auraa ja itsensä hyväksyminen sekä itsestä kokonaisena toiselle puhuminen, tai rehellinen kauneus heikkenevät. Ikävä kyllä, mutta vääjäämättä.

Vierailija kirjoitti:

Ahdisti minut nurkkaan, tuijotti syvälle silmiini samalla kun kouri kassejani.

Yleensä homoseksuaalit ovat paljon hienovaraisempia. Toisesta ikävästä yhteydestä lainaan tähän Stubbia: "Sorry siitä" sulle.

(Stubb aikanaan kuittasi lyhyesti oman virheellisen toimintansa, kun valehteli ilmaisen tahallisesti ikään kuin "kolminkertaisesti" halutessaan "väkisin" edistää pääomapiirien omaisuuden piilottamista lainsäädännöllisesti ns. hallintarekisteri-verhon taakse. Stubb sanoi "sori siitä", että hän 1) valtio(n entisten)varainministerinä 2) kertoi eduskunnalle että 3) "asiantuntijaviranomaiset antamissaan lausunnoissa 90 %:sti kannattivat hallintarekistereitä", vaikka asiantuntijaviranomaisten lausunnoissa 90 % vastustivat Stubbin toivomia hallintarekistejejä. Kun HS paljasti Stubbin "kolminkertaisesti virallisen" valehtelun, niin Stubb vaikeni kaksisanaisella viestillä ja ilman selityksiä: "sori siitä". Tähän liukkaaseen pahoitteluun ja sen jälkeen Stubbin takavasemmalle poistumiseen siis "sori siitä" viittaa.)

Vierailija kirjoitti:

En enää tiedä, mitä tästä ihastuksesta (työkaveri) pitäisi ajatella, kertokaa te:

- Meillä on samanlainen huumorintaju, välillä todella "ronski" ja nauramme usein toistemme seurassa

- Ollaan joskus oltu kahdestaan työtilassa ja keskusteltu aika syvällisestikin ja todettu meillä olevan hyvin samanlainen ajatusmaailma

- On heittänyt vihjailevaa läppää samalla kun pitää yllä katsekontaktia ja on siinä hetkessä jopa todettu yhteisesti, että no nyt oli jo melkoista

- Palavereissa katsoo minua todella pitkään silmiin (kuten minäkin häntä) ja sivusilmällä vilkuilee samalla, kun kuuntelee jotain toista. Usein myös katsoo minua nauraen silmiin, kun porukassa heitetään huumoria (tämä saa mun olon ainakin todella sähköiseksi, enkä tiedä miten päin olisin)

- On ollut jalkojen kosketuksia, jos on istuttu lähekkäin

- Huomaan välillä, että meidän asennot on aivan samanlaisia

- Kahde

Hmm.. tärkeää lienee itse tunnistaa ainakin: Mitä haluun (vaatimattomasti) ja sitten tehdä oman halun mukaan, mutta ei kommunikaatio-tenniskentä puolelle pelaamaan hyppien vaan antaen toiselle tilaa pelata omalta puoleltaan oman halunsa mukaan. Eli niin, että molemmat tuntevat olevansa omia itsejään, mitä ikinä se onkaan tai ehkä saa yhteisessä mielessä aikaan. Kun tekee mitä haluaa, alkaa effortless action TAO:n tapaan eli ei tarvitse väkisin vääntää valtaviakaan tekemisen ponnistuksia, kun tekee mitä itse tuntee haluavansa/tarvitsevansa ja kykenee rehellisyyteen siinä.

Ahtisaaren hautajaisjonossa juttelin mm. mukavantuntuisen naisen kanssa. Yläparven kirkossa katselin välillä myös häntä aika kaukaa ja hän taisi katsoa minuun. Tahdoin antaa hänelle poistuessa yhteystietoni (käyntikortin). Odotin portailla ulkona, häntä ei näkynyt. Ajattelin, että kenties hän poistuikin jo jotain muuta kautta.

Sitten näin hänet ilmestyvän pylvään takaa "yht'äkkiä".. ja mielestäni näin hänenkin kehossaan "säpsähdyksen" hänen samalla havaitsevan minut n. 15 m päästä.

Minulla oli käyntikortti valmiiksi taskussa hänelle antamista varten. Mutta..

Säpsähtikö hän mistä syystä? Vai säpsähtikö lainkaan?

- oliko hänkin odottanut tai ajatellut minun laillani mukavana aiempaa tapaamistamme ja keskusteluamme jonossa ja (mahdollista) yhteistä silmäilyämme juhlatilaisuudessa

vai

- pelästyikö hän, että sama stalkkaaja ilmestyy melko lähelle hieman viivästytetyn (?) poistumisen hetkellä?

Minä halusin vielä jutella pari sanaa ja antaa yhteystietoni hänelle.

Mutta ujosti vain sanoin, että "Oli kiva jutella ja olisi kiva kuulla nimesi." Muuta en osannut/uskaltanut sanoa. Hän kertoi kyllä nimensä, mutta minulta jäi käyntikortti/puhelinnumero antamatta.

..ja nyt kun tätä kirjoitin, nenäni eteen valkoisella seinällä hiipii omituisen näköinen, mutta pienehkö hidas hämähäkki (hämähäkin poikanenko n. 10 mm), kaappaan sen tottuneesti pahvimukiin, peitän paperilla ja heitän parvekkeelta ulos 0-asteiseen iltaan).

Mitä tästä pitäisi ajatella, tilannetta tulkita, jos mitään, oliko hänellä ihastusta, kauhistusta vai molempia? :D 😝🙄

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ahdisti minut nurkkaan, tuijotti syvälle silmiini samalla kun kouri kassejani.

Yleensä homoseksuaalit ovat paljon hienovaraisempia. Toisesta ikävästä yhteydestä lainaan tähän Stubbia: "Sorry siitä" sulle.

(Stubb aikanaan kuittasi lyhyesti oman virheellisen toimintansa, kun valehteli ilmaisen tahallisesti ikään kuin "kolminkertaisesti" halutessaan "väkisin" edistää pääomapiirien omaisuuden piilottamista lainsäädännöllisesti ns. hallintarekisteri-verhon taakse. Stubb sanoi "sori siitä", että hän 1) valtio(n entisten)varainministerinä 2) kertoi eduskunnalle että 3) "asiantuntijaviranomaiset antamissaan lausunnoissa 90 %:sti kannattivat hallintarekistereitä", vaikka asiantuntijaviranomaisten lausunnoissa 90 % vastustivat Stubbin toivomia hallintarekistejejä. Kun HS paljasti Stubbin "kolminkertaisesti virallisen" valehtelun, niin Stubb vaikeni kaksisanaisella viestillä ja il

Kyllä pääomapiirien omaisuus ja tulot on jo piilotettu Suomessa oikein lain säädännöllä. Pääomapiireille keskitetyt (PM Esko Ahon lopetettua tulojen yhteinäisen verottamisen ja siirrettyä v. 1994 rikkaiden tulot omaan verovähennettyyn ja verovapautettuun "pääomatulot" -nimiseen vero-/verovähennys-/verottomuussysteemiin niin vuosittain useiden miljardien tulot on poistettu julkisuudesta täysin salassa pidettävinä ja lisäksi 1.1.2006 alkasen Raimo Sailaksen TUPO2004-hämäystaktiikan ansiosta Matti Vanhanen piilotti julkisuudelta ja verovapautti rikkaiden omaisuudelta kaiken verotuksen ja kaiken julksuuden. Salassapito määräätään: Laki verotustietojen julkisuudesta ja salassa pidosta 4 ja 5 :ssä, vaikkakin (tarkoituksella?) suorastaan näkymättömästi säädettynä. Ilmankos vuosittaiset "tulojulkistukset" vaikenevat totaalisesti rikkaille vuosittain siirrettävistä miljardien eurojen tuloista. Omituista lainkäyttöä, pääomapiireille verolainsäädännössä keskitetyn "verohuojennetun" tulon ja omaisuuden PIILOTUSintressien mukaisesti toki. Eihän näitä kukaan huomaa, kun on piilotettu lainsäädännöllä. Liika tieto kai joidenkin mielestä pilaa demokratian :D

Vierailija kirjoitti:

Ahdisti minut nurkkaan, tuijotti syvälle silmiini samalla kun kouri kassejani.

Meinaatko että voisi olla ihastunut?

Kuinka uskaltaa enää nykyään työpaikalla minkäänlaista tunnetta ilmaista naiselle?

Heti saisi pelätä jonkinlaista ahdistelusyytettä tms. Itse en ainakaan uskalla. En edes anna itselleni mahdollisuutta ajatella mitään sellaista työkavereista, työkaveri on työkaveri. 

En huomannut lainkaan =)

Luulin että hän on vaan mukava...

Voin kertoa, miten itse toimin. 

Olen ihastunut mieheen työpaikalla. Hän on minua nuorempi ja ulkonäöllisesti tasokkaampi. En siis usko, että hän voisi ikinä ihastua minuun. Siksi minua nolostuttaa oma ihastumiseni. 

Ajattelen häntä usein, fantasioinkin.

Mutta en halua, että hän saa tietää tunteistani. En halua, että häntä ällöttäisi tms. Moikkaan häntä samalla lailla kuin muitakin. Jos hän tulee paikalle esim. saman pöydän ääreen, minulle tulee tosi vaivautunut olo ja poistun, jos se on jollain syyllä tai tekosyyllä mahdollista.

Kyn olen jossain avoimessa tilassa, etsin häntä katseellani ja jos huomaan hänet, välttelen katsomasta. Joskus kuitenkin vahingossa tulen ajatuksissani katselleeksi häntä pitkään.

Joskus puhun hänelle jotain. Yritän olla normaali, mutta sekoilen joskus sanoissani. Pyrin aina olemaan jotenkin kiireinen ja menossa johonkin suuntaan, kun hänet kohtaan.

Objektiivisesti ajateltuna hän ei ole ikinä osoittanut mitään kiinnostusta minua kohtaan, ihan vaan normaalia ystävällisyyttä ja kohteliaisuutta ja joskus hän on vaikuttanut siltä, että välttelee katsekontaktia. Sairaasti ihastunut mieleni on kuitenkin vääntänyt asioita mukamas kiinnostuksen merkeiksi.

Todella toivon, ettei hän ole huomannut häntä kohti loimuavia tunteitani.