Mistä huomasit että työkaveri on ihastunut sinuun?

Vierailija wrote:

Ihastuneissa aivoissani väänsin et kyl se varmaan tykkää kun esim hipaisi, hakeutui seuraan, meni sekaisin sanoissaan, katseli vaivihkaa huulia kun oltiin lähekkäin, vaikutti jännittyneeltä, oli koiranpentukatsetta jnejne 😂 Mutta mitään aloitetta ei tullu. Eli merkit voi olla mitä vaan, mutta eipä sitä varmaksi voi sanoa ennen kun toinen oikeasti pyytää ulos. Ja ite ihastuneena sitä voi tulkita kaiken ihastumiseksi kuten itse typeränä tein. Piste. 🙂

Olisihan asiaa voinut viedä eteenpäin itsekin! Sitten olisi selvinnyt

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Kertokaas vielä pieniä ihastuksen merkkejä. Aloitan: mies lähtee aina toimistolta vasta kun minäkin - yleensä heti perään, kun huomaa että nousen paikaltani ja lähden hissiä kohti. 

Minusta tuo ei ole ihastuksen merkki, vaan ihastuneen mielen epätoivoinen tulkinta ihastuksen merkistä.

Tämä ei siis ole ainoa merkki: ko. mies on viestitellyt minulle myös vapaa-ajalla, pyydellyt hotellihuoneeseensa yöllisille jatkoille, ujostelee minua muiden seurassa, mutta salaa katselee kun siihen on tilaisuus jne. 

Miksi sitten mainitsit sen, joka on kaikkein vähiten ihastuksen merkki? 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Ihastuneissa aivoissani väänsin et kyl se varmaan tykkää kun esim hipaisi, hakeutui seuraan, meni sekaisin sanoissaan, katseli vaivihkaa huulia kun oltiin lähekkäin, vaikutti jännittyneeltä, oli koiranpentukatsetta jnejne 😂 Mutta mitään aloitetta ei tullu. Eli merkit voi olla mitä vaan, mutta eipä sitä varmaksi voi sanoa ennen kun toinen oikeasti pyytää ulos. Ja ite ihastuneena sitä voi tulkita kaiken ihastumiseksi kuten itse typeränä tein. Piste. 🙂

Olisihan asiaa voinut viedä eteenpäin itsekin! Sitten olisi selvinnyt

Se oli aika komea ja nuorempikin vielä. Itse lievästi ylipainoinen, joten tsänssit lähellä nollaa. Lämmöllä kyllä häntä muistelen kun sai minut vielä tuntemaan jotain, vaikkei mitään koskaan tapahtunutkaan.

Olin joskus puolisen vuotta samassa porukassa erään naimisissa olevan henkilön kanssa. Sen jälkeen meni pari vuotta, ettemme olleet missään tekemisissä keskenämme. Näin hänet kyllä pari kertaa, mutta kummallakaan kerralla emme edes tervehtineet toisiamme.

Sitten eräänä päivänä hän ilmaantui samaan paikkaan kuin minäkin ja kiirehti jo ulkosalla minun luokseni. Tervehdin häntä ihan vain tuttuna, koska sellainen hän minulle oli. Hän kuitenkin lyöttäytyi seuraani myös sisällä. Siinä jutellessa selvisi, että hän oli jäänyt joitakin kuukausia aiemmin yksin. En ollut koskaan ollut tyypistä tai hänen elämästään sen enempää kiinnostunut. Päinvastoin. Kun olimme olleet samassa porukassa pari vuotta aiemmin, olin jo silloin todennut itsekseni, ettemme ole kauhean sopivia yhteistyöhön. Sen takia vain pahoittelin yksinkertaisesti hänen elämäntilannettaan ja juttelimme niitä näitä. Kun lähdimme tuosta paikasta pois, tyyppi alkoi vihjailla minulle, että hänkin voisi lähteä sinne, minne minä kerroin olevani menossa seuraavana päivänä. Olin vähän hämilläni ja naureskelin, mutta mikäs minä olin estämään toista, jos hänkin kerran halusi tulla samaan paikkaan. Sitten yksinkertaisesti lähdin kotiini ja hän ties minne.

Vasta kotona tajusin, että tyyppihän taisi väsätä juuri jonkinlaiset treffit kanssani! Mietin, että mitä ihmettä tehdä, sillä en ollut itse sitten vähääkään kiinnostunut hänestä. Lopulta päätin olla menemättä tilaisuuteen, johon hän ilmeisesti odotti minunkin saapuvan "treffeille". En myöskään katsonut sähköpostiani, koska arvelin, että jos tyyppi oikeasti oli treffiaikeissa suhteeni, ja nyt tein hänelle hänen mielestään oharit, kun en ilmaantunutkaan paikallen, niin kyllä hän varmasti siihen reagoisi. Ja niin tapahtuikin. Seuraavana päivänä kun katsoin sähköpostini, niin eikös vain siellä ollut viesti, josta selvisi, että tyyppi oli todellakin olettanut treffaavansa minut. Hän kyllä pyyteli minulta nyt anteeksi, kun oli tajunnut, etten ollut ihan samalla viivalla asiassa hänen kanssaan. Kerroin tyypille ihan suoraan, että näin on, etten ole kiinnostunut, enkä vastannut hänelle enää.

Toivottavasti en näe koko tyyppiä enää koskaan, sillä koko tapaus lähinnä puistatti minua, koska tyyppi oli selvästikin täysin omasta päästään yksikseen kehitellyt jotain ihme tunteita minua kohtaan - vaikka emme olleet edes kommunikoineet toistemme kanssa vuosiin.

Huh huh.

Olen aina seurustelukumppanit ja puolisot löytänyt siten, että kiinnostus on herännyt meillä molemmilla heti ensitapaamisella. Ekan puolison kanssa oltiin liki 20 vuotta yhdessä ja edelleen ystäviä erosta huolimatta, toisen puolison kanssa olin hänen kuolemaansa asti.

Kun siis joku on joskus koittanut minua yksipuolisesti lähestyä romanttisin aikein, niin en kiinnostu sitten pätkääkään sellaisista miehistä. Uskon, että kemiat kohtaavat molemminpuolisesti heti, jos on kysymyksessä varteenotettava mies.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Kertokaas vielä pieniä ihastuksen merkkejä. Aloitan: mies lähtee aina toimistolta vasta kun minäkin - yleensä heti perään, kun huomaa että nousen paikaltani ja lähden hissiä kohti. 

Minusta tuo ei ole ihastuksen merkki, vaan ihastuneen mielen epätoivoinen tulkinta ihastuksen merkistä.

Minä pidän jo vähempääkin perässä kulkemista stalkkaamisena. 😂 En itse pitäisi tuollaista terveenä ihastuksena, vaan jonain pakkomielteenä tai vähintäänkin ärsyttävänä käytöksenä. Mutta makunsa kullakin.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Kertokaas vielä pieniä ihastuksen merkkejä. Aloitan: mies lähtee aina toimistolta vasta kun minäkin - yleensä heti perään, kun huomaa että nousen paikaltani ja lähden hissiä kohti. 

Minusta tuo ei ole ihastuksen merkki, vaan ihastuneen mielen epätoivoinen tulkinta ihastuksen merkistä.

 

Minä pidän jo vähempääkin perässä kulkemista stalkkaamisena. 😂 En itse pitäisi tuollaista terveenä ihastuksena, vaan jonain pakkomielteenä tai vähintäänkin ärsyttävänä käytöksenä. Mutta makunsa kullakin.

Tuollainen samaan aikaan paikalta poistuminen voi olla aivan tiedostamatonta toimintaa. Itsekin huomaan lähteväni tiettyjen ihmisten kanssa samaan aikaan töistä. En ole ihastunut heihin. Joidenkin kanssa vain elää samanlaisessa rytmissä. 

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Kertokaas vielä pieniä ihastuksen merkkejä. Aloitan: mies lähtee aina toimistolta vasta kun minäkin - yleensä heti perään, kun huomaa että nousen paikaltani ja lähden hissiä kohti. 

Minusta tuo ei ole ihastuksen merkki, vaan ihastuneen mielen epätoivoinen tulkinta ihastuksen merkistä.

 

Minä pidän jo vähempääkin perässä kulkemista stalkkaamisena. 😂 En itse pitäisi tuollaista terveenä ihastuksena, vaan jonain pakkomielteenä tai vähintäänkin ärsyttävänä käytöksenä. Mutta makunsa kullakin.

Tuollainen samaan aikaan paikalta poistuminen voi olla aivan tiedostamatonta toimintaa. Itsekin huomaan lähteväni tiettyjen ihmisten kanssa samaan aikaan töistä. En ole ihastunut heihin. Joidenkin kanssa vain elää samanlaise

Tuo on totta. Ihmiset, joilla synkkaa, poistuvat samaan tahtiin esim. työpaikalta. Ei se välttämättä kerro romantiikasta. Tai stalkkamisesta. 😁

Nuorempana eräs armeijan tyyppi oli yksipuolisesti ihastunut minuun. Itse olin vasta yläasteella. Tämä heppu ei muuta kuin autollaan ajellut ohi ja katseli minua ja kaveriani. Lopulta me tyhmät päätimme hypätä kaverin kyytiin. Ajoimme hänen kasarmilla sijaitsevalle asunnolleen ja sieltä takaisin. En ollut tippaakaan hänestä kiinnostunut, mutta toinen osapuoli kyllä käyttäytyi siten, mistä selvisi, että hän oli kiinnostunut minusta. En edes muista, että olisin nimeänikään kertonut hänelle. Mutta myöhemmin tämä heppu oli soittanut kaikki sukulaisemme eli saman sukunimiset paikkakunnatamme läpi, minua etsien, kunnes osui oikeaan. Uskomatonta! Onneksi sain homman loppumaan. Tuollainen ei ole ihastusta, vaan pakkomiellettä.

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Vierailija wrote:

Kertokaas vielä pieniä ihastuksen merkkejä. Aloitan: mies lähtee aina toimistolta vasta kun minäkin - yleensä heti perään, kun huomaa että nousen paikaltani ja lähden hissiä kohti. 

Minusta tuo ei ole ihastuksen merkki, vaan ihastuneen mielen epätoivoinen tulkinta ihastuksen merkistä.

 

Minä pidän jo vähempääkin perässä kulkemista stalkkaamisena. 😂 En itse pitäisi tuollaista terveenä ihastuksena, vaan jonain pakkomielteenä tai vähintäänkin ärsyttävänä käytöksenä. Mutta makunsa kullakin.

Tuollainen samaan aikaan paikalta poistuminen voi olla aivan tiedostamatonta toimintaa. Itsekin huomaan lähteväni tiettyjen ihmisten kanssa samaan aikaan töistä. En ole ihastunut heihin. Joidenkin kanssa vain elää samanlaise

Kyllä. Voi myös olla uppoutunut töihinsä. Sitten kun joku toinen liikahtaa, havahtuu itsekin että minunhan pitää lähteä, että ehdin treeneihin/hakemaan lapset päiväkodista/kauppaan tai minne ikinä onkaan menossa.

Vierailija wrote:

Työpaikkaihastumiset on pahoja jos molemmat tahoillaan naimisissa. Toisaalta mitäpä sitä ihminen tunteilleen voi? Mitä mieltä olette, kannattaako kertoa ihastumisestaan puolisolleen? Enkä tarkoit pientä ohimenevää ihastumista, vaan sellaista joka pahimmillaan kestää vuosia ja vaikuttaa jo vähän elämäänkin.

Olen nopea ihastumaan ja hidas rakastumaan. Parisuhteemme ei ole mustasukkainen eikä sellaiseen ole aihetta koska en usko että kumpikaan on uskoton. Kumpikin hyväksyy sen että kumpikin tapaa uusia ihmisiä ja että joskus jonkun kanssa on "hyvää läppää". Ihminen on sosiaalinen.

Vierailija wrote:

Olin joskus puolisen vuotta samassa porukassa erään naimisissa olevan henkilön kanssa. Sen jälkeen meni pari vuotta, ettemme olleet missään tekemisissä keskenämme. Näin hänet kyllä pari kertaa, mutta kummallakaan kerralla emme edes tervehtineet toisiamme.

Sitten eräänä päivänä hän ilmaantui samaan paikkaan kuin minäkin ja kiirehti jo ulkosalla minun luokseni. Tervehdin häntä ihan vain tuttuna, koska sellainen hän minulle oli. Hän kuitenkin lyöttäytyi seuraani myös sisällä. Siinä jutellessa selvisi, että hän oli jäänyt joitakin kuukausia aiemmin yksin. En ollut koskaan ollut tyypistä tai hänen elämästään sen enempää kiinnostunut. Päinvastoin. Kun olimme olleet samassa porukassa pari vuotta aiemmin, olin jo silloin todennut itsekseni, ettemme ole kauhean sopivia yhteistyöhön. Sen takia vain pahoittelin yksinkertaisesti hänen elämäntilannettaan ja juttelimme niitä näitä. Kun lähdimme tuosta paikasta pois, tyyppi alkoi vihjail

Olipa ahdistava tapaus. Minulle sattui joskus vähän samantapainen juttu..työkaveri kutsui minut leffaan porukalla. Leffaan hän saapui kuitenkin yksin, oli jättänyt muut kutsumatta. Eli ne oli yllätystreffit. Meistä ei tullut paria. Ihmetyttää tuollaiset "salatreffit", miksi ei voi vain suoraan kysyä ulos.

Olen vasta jälkikäteen tajunnut jonkun olleen ihastunut. 

Mun tuntosarvet ei kai oo viritetty tarpeeks herkiksi, että huomaisin asioita. Tai sitten ne ihastuvat ei vaan saa suutaan auki ja pysty kertomaan ihastuksestaan.

yleinen merkki on näköjään se, että sama tyyppi alkaa ilmestymään seuraasi tuon tuosta.

 

Tuijottaa silmiin ja availee julppiaan vieressä.

Tuli aika lähelle kun hänellä oli jotain asiaa, työnsi rintavarustustaan esille, pörhisti huuliaan ja pyöritteli sormilla hiuskiehkuraansa. Katsoi laskelmoivan näköisenä ja mutusteli ylähuultaan. 

Naisesta siis kyse. Väistin puuman ja painelin pikkujouluista aikaisin kotiin lukemaan lapselle iltasadun  

Toinen lajitoverinsa osoitti kiinnostusta vaivihkaa laittamalla käden reidelle pöydän alla after wörkeillä. 

Kolmannen pyysin sinkkuna ihan itse lasilliselle töiden jälkeen epävarmana onko kiinnostus molemminpuolista, mutta kun parin drinksun jälkeen neiti kysyi tulenko hänen luokseen yöksi niin päättelin että jotain kiinnostusta voisi olla. 

Kyllä työpaikoilla näyttää säpinää olevan.

ehkä parempi keskittyä töihin ja etsiä puolisonsa muualta.

Toljottaa lasittuneilla silmillään suurimman osan päivää ja pukuonuoneen pukukoppinsa sisäpuoli on tapetoitu töissä salaa otetuilla kuvillani.

Vierailija wrote:

Olin joskus puolisen vuotta samassa porukassa erään naimisissa olevan henkilön kanssa. Sen jälkeen meni pari vuotta, ettemme olleet missään tekemisissä keskenämme. Näin hänet kyllä pari kertaa, mutta kummallakaan kerralla emme edes tervehtineet toisiamme.

Sitten eräänä päivänä hän ilmaantui samaan paikkaan kuin minäkin ja kiirehti jo ulkosalla minun luokseni. Tervehdin häntä ihan vain tuttuna, koska sellainen hän minulle oli. Hän kuitenkin lyöttäytyi seuraani myös sisällä. Siinä jutellessa selvisi, että hän oli jäänyt joitakin kuukausia aiemmin yksin. En ollut koskaan ollut tyypistä tai hänen elämästään sen enempää kiinnostunut. Päinvastoin. Kun olimme olleet samassa porukassa pari vuotta aiemmin, olin jo silloin todennut itsekseni, ettemme ole kauhean sopivia yhteistyöhön. Sen takia vain pahoittelin yksinkertaisesti hänen elämäntilannettaan ja juttelimme niitä näitä. Kun lähdimme tuosta paikasta pois, tyyppi alkoi vihjail

No huhhuh tuota sun käytöstä. Miksi ei voinut suoraan sanoa, että tässä on nyt tullut joku väärinkäsitys tms? Lapsellista touhua ja puistattaa koko teksti.

Vierailija wrote:

En tiedä onko hän ihastunut, mutta olen huomannut, että julkisella paikalla töissä hän usein hermoilee seurassani ja sanat menevät hänellä sekaisin. Saattaa hän sanoa joskus vähän tylystikin. Joskus hän tulee lähelle ja vaikuttaa vieläkin hermostuneemmalta, nimet menevät hänellä tuolloin sekaisin ja häntä ”tanssittaa”. Viime aikoina olen myös huomannut, että hän alkaa hymyillä aivan eri tavalla kun tulee samaan tilaan kanssani. Usein hän lähellä ollessaan katselee muualle, mutta kauempaa usein hakee katseellaan minua. Kahden kesken kun olemme, niin ero on tuohon verrattuna melkoinen. Hän on rauhallinen ja puhuu pehmeällä äänellä. Kädet hänellä myös joskus tärisevät. Mutta onko tuo sitten ihastumista vai hänen normaalia käytöstään…?

Mies vai nainen kyseessä?

Vierailija wrote:

Epäilen että eräs työkaveri saattaisi olla ihastunut minuun. Tiedän että ainakin pitää näkemästään, koska on kehunut ulkonäköäni. Välillä huomaan hänen katselevan minua vähän syrjemmästä. Porukassa tosin ohittaa minut usein, joten en sitten kyllä toisaalta tiedä... Jos olen yksin tulee ystävällisesti kyselemään kuulumisia. Pitkiä katseita on vaihdettu ja itsekin olen tuntenut "sähköä ilmassa".. Toisaalta se voi saada minut kuvittelemaankin asioita.

Paha jos ei ole yhteistä puhuttavaa. Voisitko joskus kommentoida hänelle, jos hän puhuu jotain kiinnostavaa?

Hakeutui seuraan jatkuvasti, tuli ehkä hieman turhan lähelle, vihjaili iltamenoistaan tyyliin "olen tänään menossa elokuviin eikä ole seuraa". Sit yhden kerran kun oltiin samassa bussissa laittoi käden reidelle. Siinä kohtaa torjuin. Olin kyllä liian kiltti, olisi ollut syytä tehdä selväksi jo aiemmin ettei kiinnosta, mutta nuorena ja naiivina kuvittelin että riittää kun teen selväksi että olen jo varattu.