Onko täällä kenelläkään minimalismi elämäntapana?

Elämäni on aika minimalistista, vaikka ei niinkään tietoisesti.

Teen paljon töitä eli olen vähän kotona ja toisaalta en raaski ostaa mitään, jos se ei ole mielestäni juuri "täydellinen" eikä sellaista helposti löydy, joten kotini on erittäin pelkistetty.

En siis omista kattolamppuja, sohvaa, sänkyä, mattoja tms.

Kotonani on vain työpöytä (käytän myös ruokapöytänä) ja patja lattialla. Lisäksi muu omaisuuteni (vaatteet, kirjat ja tavarat) mahtuvat yhteen matkalaukkuun. Muutan ja matkustan töiden takia usein, joten ainakin pakkaaminen on helppoa. Ja olen asunut itsekseni jo 10 vuotta, joten tilanne on aika vakiintunut.

Vierailija kirjoitti:

Elämäni on aika minimalistista, vaikka ei niinkään tietoisesti.

Teen paljon töitä eli olen vähän kotona ja toisaalta en raaski ostaa mitään, jos se ei ole mielestäni juuri "täydellinen" eikä sellaista helposti löydy, joten kotini on erittäin pelkistetty.

En siis omista kattolamppuja, sohvaa, sänkyä, mattoja tms.

Kotonani on vain työpöytä (käytän myös ruokapöytänä) ja patja lattialla. Lisäksi muu omaisuuteni (vaatteet, kirjat ja tavarat) mahtuvat yhteen matkalaukkuun. Muutan ja matkustan töiden takia usein, joten ainakin pakkaaminen on helppoa. Ja olen asunut itsekseni jo 10 vuotta, joten tilanne on aika vakiintunut.

Saako kysyä, että kun elät noin minimalistisesti ja kuitenkin teet paljon töitä, mihin käytät rahasi? Minkä kokoinen kotisi on? Noin pienellä tavaramäärällä ei tarvitse isoa tilaa?

Vierailija kirjoitti:

Siis muuten minimalismi OK mutta vaatteiden pois heittäminen huono. Varsinkin nuorena elämäntilanne muuttuu, saatat tarvita jopa huonompia vaatteita. Kysymys ei ole rahasta. Siinä on hirvee homma, kun lähtee ostamaan uusia vaatteita. Joku saattaa luulla köyhäksi, kun aina samat vaatteet.

Ei mua haittaa jos mua luullaan köyhäksi. Päinvastoin. Totuus onkin sitten jotain ihan muuta. Yleensä ostan useamman identtisen vaatekappaleen ja käytän niitä joten joku voi luulla että aina on samat vaatteet. En vaan jaksa käyttää energiaa sen miettimiseen mitä päälle laittaisin kun vaivattomampikin vaihtoehto on olemassa.

Steve Jobskin on varmaan tosi köyhä, kun piti aina samoja vaatteita. Tai Sanna Marin.

Ei minua haittaa, luuleeko joku köyhäksi. Palkkatasoni on melko helppo selvittää ja usein minut näkevät kuten työkaverit tietävät sen muutenkin.

eri

Itse pidän aina samoja vaatteita ja ostan uusia samanlaisia. Kaatopaikalle meni paljon vaatteita.

Ulkoinen habitus voi olla juurikin näin, että kateelliset ei vingu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vähän tavaraa, paljon toimintaa. Kahden viime kuun aikana en ole ostanut mitään muuta kuin ruokaa ja siihenkin olen käyttänyt vain puolet normaalista budjetista. Ei ole mitään pakkoa säästää, huvikseen teen tätä nyt.  Neljä kuukautta omaa ostolakko-haastetta vielä menossa. Olen myynyt ja antanut paljon pois. Lapset eivät ole keksineet pyytää mitään ehkä siksi että leikkivät ulkona jatkuvasti kavereiden kanssa tai tehdään jotain koko perheen voimin ( uimaan/retkelle) . Tällä hetkellä tuntuu että voin olla vaikka koko vuoden ilman ostamisia. Lapsilla on vaatteita joka menoon, samoin meillä aikuisilla. Kenkiä voi joutua hankkimaan lapsille jossain vaiheessa.

On tosi siistiä. En vaihtais tätä olotilaa mihinkään muuhun nyt:) Yhdenkin uuden tavaran hankkimisen ajatteleminen saa ärtymään.

Juuri vastaavaa on meilläkin, paitsi olemme 2 eläkeläistä, eikä meillä ole lapsista tai lastenlapsista ajan- eikä rahankuluja.

Eikö teillä ole lapsia ja lapsenlapsia? Vai ei vain heistä syntyviä aika- ja rahakuluja?

Tällä hetkellä siksi, että aion ostaa matkailuauton ja muuttaa siihen asumaan joiksikin vuosiksi. Tykkään liikkuvasta elämäntavasta ja olisi kiva kokeilla, kun on vielä terve jne. blaablaablaat. koirani myös rakastaa autoilua, se kirjaimellisesti itkee ikkunassa, jos näkee, että joku menee meidän autoon, mutta häntä ei otettu mukaan. Tykkään muutenkin minimalismista. Mitä vähemmän materiaa ympärillä, sen parempi ja sijoitustili kiittää ja lihoo.

Ainoat isommat hankinnat 2- 4 v aikana ovat mehupuristin, metallinilmaisin ja käytetty auto, maksoivat suurinpiirtein saman verran á 250-260€  :). 

Minulla on useita vaatteita, myös muutamat kengät 1990- luvulta. Joita siis käytän useinkin. Ehkä johtuu siitä että olen lapsesta lähtien ollut köyhä ja sitä varmaankin tulen olemaan hamaan tappiin saakka.

Sitä kohti menossa,huomaan asuntokin näyttää kauniimmalle kun muutama yksityiskohta.Ostan tarpeeseen.Ei turhia.Hyvä elämäntapa mitään mene turhaan,oon aina antanut tavaraa vaatetta pois mitä ite tartte..

Ei oikein toimi tuo teidän ”jos ei vuoteen käytetty niin roskiin” -neuvo. Tulis aika kalliiksi uusia suksia ja luistimia jatkuvasti.

C4S kirjoitti:

Joo. Ostin hupiajeluja varten Porschen Carrera 4 S:n. Turbo olisi ollu ehkä vähän liikaa minimalistille.

Minä vaihteluksi Lamborginin ,kyllästynyt Porscheen. 

Ei. Maksimalisti, rakastan tavaraa.

Vierailija kirjoitti:

Ei oikein toimi tuo teidän ”jos ei vuoteen käytetty niin roskiin” -neuvo. Tulis aika kalliiksi uusia suksia ja luistimia jatkuvasti.

Aina otetaan tämä sama esimerkki. Järkeään saa toki käyttää tässäkin. Osalle tavaroista voi periaatteessa olla käyttöä päivittäin tai viikottain, osalle vaan silloin tällöin. Jos edelliseen ryhmään kuuluvia tavaroita ei kuitenkaan käytä, miksi niitä säästellä? Itse esimerkiksi juuri myin hiusten muotoiluraudan, koska käytin sitä niin harvoin. Maalitelan vartta en sen sijaan hävitä, vaikka joskus saattaa olla vuosia käyttökertojen välissä. Tässä nyt vain pari esimerkkiä, mutta ymmärtänette pointin.

Projekti etenee hitaasti mutta varmasti. Konmaritus on tehty jo muutaman kerran, mutta nyt teen sen vielä rankemmalla kädellä. Yritän vihdoin ja viimein luopua kaikista niistä esineistä, jotka olen säilyttänyt vain syyllisyyden tai velvollisuudentunnon vuoksi. Eli lahjaksi saadut, sukulaisten lahjoitukset joita en oikeasti ole halunnut ottaa vastaan ja muutenkin kaikki ne tavarat, joista ei tule hyvää fiilistä enkä käytä niitä/varsinaisesti tarvitse niitä. Nyt lähti sano Annikki 🌟. Vihdoinkin päästän irti enkä säästä niitä ajatuksella että tästäkin vois tuunata jotain, tai entä jos tarvitsen tätä vielä joskus tai kun tämä oli mummon vaikka en siitä tykkää.

Tämä on mun elämä ja nyt aion vapautua turhasta ja saan ihan itse päättää mitä tässä elämässä raahaan mukanani.

Olen pohtinut tätä ihmisten eroa, miten jonkun on niin helppo heittää tavaroita menemään miettimättä sitä sen kummemmin. Oma ongelma luopumisessa on ollut koko elämän mittainen. Konmari ajatus on, että hänellä oli tapana kiinnittää tunteita tavaroihin mahdollisesti siksi, että hän joutui keskimmäisenä lapsena itsenäistymään liian nuorena. Hänestä tuntui, että hän ei oikein voinut luottaa siihen, että vanhemmat olisivat huolehtineet hänestä. Myös oma kokemus lapsuudestani on ollut samanlainen, jopa vähän heitteillejätetty tunne.

Onko se turvallisuuden tunne haettu tavarasta, kun sitä ei ole saatu ihmisistä.

Toinen syy luopumisen vaikeuteen voi olla se, että aiemmin mahdollisesti pois heitettyä tavaraa ei ole ollut rahan tai saatavuuden vuoksi mahdollista korvata. Nyt tavaraa on saatavilla paljon, halvalla tai jopa ilmaiseksi. Siinä mielessä ei eletä enää niukkoja aikoja. Sen kun saisi sisäistettyä, niin helpottaisiko?

Pyrin siihen.Ei turhia.Pakko olla auto perhees kauppaan matkaa.Ruokakauppa,vain tarvittava.

Vierailija kirjoitti:

Olen pohtinut tätä ihmisten eroa, miten jonkun on niin helppo heittää tavaroita menemään miettimättä sitä sen kummemmin. Oma ongelma luopumisessa on ollut koko elämän mittainen. Konmari ajatus on, että hänellä oli tapana kiinnittää tunteita tavaroihin mahdollisesti siksi, että hän joutui keskimmäisenä lapsena itsenäistymään liian nuorena. Hänestä tuntui, että hän ei oikein voinut luottaa siihen, että vanhemmat olisivat huolehtineet hänestä. Myös oma kokemus lapsuudestani on ollut samanlainen, jopa vähän heitteillejätetty tunne.

Onko se turvallisuuden tunne haettu tavarasta, kun sitä ei ole saatu ihmisistä.

Toinen syy luopumisen vaikeuteen voi olla se, että aiemmin mahdollisesti pois heitettyä tavaraa ei ole ollut rahan tai saatavuuden vuoksi mahdollista korvata. Nyt tavaraa on saatavilla paljon, halvalla tai jopa ilmaiseksi. Siinä mielessä ei eletä enää niukkoja aikoja. Sen kun saisi sisäistettyä, niin helpottaisiko?

Tämä perimmäinen turvattomuuden ja historiattomuuden tunne varmasti minullakin. Kaaoksen keskelle rakentaa itselle pysyvyyttä ja historiaa.

Olen jo useamman vuoden katsinut turhaa tavaraa, nyt alkaa kotona olla sopivan väljää. Rakastan avaraa tyhjää tilaa. Vielä ei tosin ole sellaista mitä yksin asuessa toteuttaisin, olisin varmaan ääriminimalisti, mutta perheellisenä tämä on ihan ok tilanne. Vielä voisin omia vaatteita ja vähäisiä käsityötarvikeita käydä läpi. Kosmetiikasta ja muusta ”naisella pitää olla” hömpästä olen jo luopunut kun en ole muodista kiinnostunut.

MUTTA tärkeintä on ollut jättää pahaa mieltä aiheuttavat ihmissuhteet, oman jaksamisen kustannuksella tehdyt auttamiset ja tukemiset. Ei minuakaan ole tässä vauva/taaperoarjessa autettu vaikka hoitoapua olisi kaivattu työntekoa varten. Lienen hieman katkeroitunut kun toisilla on jatkuvasti apuja myös huvimenoja varten, en edes oleta pääseväni viihteelle, kunhan saisin työt hoitaa. Nyt kun turhaa (fyysistä ja henkistä) on karsittu, niin näen paremmin että oma perhe on pistettävä etusijalle kun aika arjessa on kortilla. En myöskään jaksa puuttua joka asiaan tai olla mitään mieltä jokaisesta asiasta, vihdoin pokkana sanon etten tiedä tai ei välttämättä edes kiinnosta. Valitsen taisteluni.