Miksi otatte ne lapset mukaan kauppareissulle?

Vierailija kirjoitti:

Olen yh, leski olen ollut kohta vuoden. Lapset nyt 6v., 5v. ja 1,5v. kaksoset. Olemme varmasti paheksuntaa aiheuttava seurue kaupassa, vaikka lapset eivät erityislapsia olekaan. Itse asiassa tiedän sen, koska muutama herttainen kanssaihminen on ihan suoraan perheestäni tullut huomauttelemaankin. Yritän aina hammasta purren selvitä sekä niistä tilanteista että kauppareissusta. Luuletko ap (ja monet muutkin), että me tulemme sinne kauppaan huvittelemaan ja viettämään varta vasten laatuaikaa? Voin kertoa, että itku ei ole itseltänikään kaukana kun viikon ostoksia koitan hiki päässä haalia kasaan, hyssytellä lapsia ja pitää katseeni maassa, ettei muiden paheksuva tuijottelu pahoittaisi mieltäni vielä lisää.

Meillä ei ole niin laajaa tukiverkkoa, että voisin aina viedä lapset hoitoon kun pitäisi kaupassa käydä. Kaupunkikin on meitä auttanut ja tarjonnut apua, siitä olen kiitollinen. Ja kyllä käytän nuo hoitokerrat juurikin kaupassa ja asioilla käymiseen, omaa aikaa niillä en saa. Se ei silti aina riitä ja silloin joudumme häiritsemään teitä muita. Aika monta vuotta vielä menee niin, että lapsista ainakin osa on otettava mukaan.

Mutta ilokseni voin ilmoittaa, että etsimme parhaillaan asuntoa sellaiselta seudulta, missä olisi helpompaa esim. juuri tämä kauppatouhu ja kauppakassipalvelu olisi saatavilla. Täällä nykyisessä kaupungissa siitä voi vain haaveilla. Pienistä asioista kai kasvaa suuri virta paitsi rahassa, myös näissä arkea helpotavissa asioissa.

Ap:lle ja muillekin toivoisin hiukan inhimillisyyttä ja suvaitsevaisuutta muitakin ihmisiä kohtaan. Ette voi tietää muiden elämästä ja taustoista. Minulle oli kova paikka ylipäätään poistua kotoa tällä seurueella ensimmäisiä kertoja mieheni kuoleman jälkeen. Sekä minä, että lapset olimme surusta väsyneitä ja arki kaaottista. Heti ensimmäisillä kauppakerroilla piti jonkun naisen tulla ivallisesti huomauttelemaan. Muistakaa, että moni meistä kamppailee elämässä suurien murheiden kanssa ja jos oma elämä on niin hyvissä kantimissa, että jaksaa polttaa päreensä muutamasta meluavasta lapsesta kaupassa, niin onnea. On sairaita, joku voi olla kaupassa paniikkikohtausta uhmaten, toinen ensimmäistä kertaa synnytyksen jäljiltä raihnaisena, kolmas juuri jättänyt lastensa kanssa perheväkivallan taakseen, neljäs keskellä avioerokriisiä, joku juuri jäänyt leskeksi, toiselta mennyt samalla viikolla työt alta ja ei ehkä ole voimia komentaa koko energialla lapsia.

Antaisitte vähän armoa ennen kuin lynkkaatte.

Törkeää, että joku kehtaa tulla huomauttelemaan teille! Teillä on täysi oikeus olla kaupassa siinä missä muillakin, yritä olla välittämättä noista huonokäytöksisistä ihmisistä. Voimia sinulle.

Vierailija kirjoitti:

Olen yh, leski olen ollut kohta vuoden. Lapset nyt 6v., 5v. ja 1,5v. kaksoset. Olemme varmasti paheksuntaa aiheuttava seurue kaupassa, vaikka lapset eivät erityislapsia olekaan. Itse asiassa tiedän sen, koska muutama herttainen kanssaihminen on ihan suoraan perheestäni tullut huomauttelemaankin. Yritän aina hammasta purren selvitä sekä niistä tilanteista että kauppareissusta. Luuletko ap (ja monet muutkin), että me tulemme sinne kauppaan huvittelemaan ja viettämään varta vasten laatuaikaa? Voin kertoa, että itku ei ole itseltänikään kaukana kun viikon ostoksia koitan hiki päässä haalia kasaan, hyssytellä lapsia ja pitää katseeni maassa, ettei muiden paheksuva tuijottelu pahoittaisi mieltäni vielä lisää.

Meillä ei ole niin laajaa tukiverkkoa, että voisin aina viedä lapset hoitoon kun pitäisi kaupassa käydä. Kaupunkikin on meitä auttanut ja tarjonnut apua, siitä olen kiitollinen. Ja kyllä käytän nuo hoitokerrat juurikin kaupassa ja asioilla käymiseen, omaa aikaa niillä en saa. Se ei silti aina riitä ja silloin joudumme häiritsemään teitä muita. Aika monta vuotta vielä menee niin, että lapsista ainakin osa on otettava mukaan.

Mutta ilokseni voin ilmoittaa, että etsimme parhaillaan asuntoa sellaiselta seudulta, missä olisi helpompaa esim. juuri tämä kauppatouhu ja kauppakassipalvelu olisi saatavilla. Täällä nykyisessä kaupungissa siitä voi vain haaveilla. Pienistä asioista kai kasvaa suuri virta paitsi rahassa, myös näissä arkea helpotavissa asioissa.

Ap:lle ja muillekin toivoisin hiukan inhimillisyyttä ja suvaitsevaisuutta muitakin ihmisiä kohtaan. Ette voi tietää muiden elämästä ja taustoista. Minulle oli kova paikka ylipäätään poistua kotoa tällä seurueella ensimmäisiä kertoja mieheni kuoleman jälkeen. Sekä minä, että lapset olimme surusta väsyneitä ja arki kaaottista. Heti ensimmäisillä kauppakerroilla piti jonkun naisen tulla ivallisesti huomauttelemaan. Muistakaa, että moni meistä kamppailee elämässä suurien murheiden kanssa ja jos oma elämä on niin hyvissä kantimissa, että jaksaa polttaa päreensä muutamasta meluavasta lapsesta kaupassa, niin onnea. On sairaita, joku voi olla kaupassa paniikkikohtausta uhmaten, toinen ensimmäistä kertaa synnytyksen jäljiltä raihnaisena, kolmas juuri jättänyt lastensa kanssa perheväkivallan taakseen, neljäs keskellä avioerokriisiä, joku juuri jäänyt leskeksi, toiselta mennyt samalla viikolla työt alta ja ei ehkä ole voimia komentaa koko energialla lapsia.

Antaisitte vähän armoa ennen kuin lynkkaatte.

Erittäin hyvin sanottu. Niillä ihmisillä on pienet murheet, jotka puuttuvat toisten kaupassakäyntiin. Sydämen viisautta, tai viisautta ylipäätään, vaan ei ole valitettavasti jaettu kaikille.

Mä olen opettanut mun teinit naureskelemaan tollaisille hapannaamoille, niinkuin ap. Lähtevät muuten nopeasti muualle.

Vierailija kirjoitti:

Minä en juuri koskaan otakaan, mutta näin 3 lapsen kokemuksella voin kuvitella lukemattomia tilanteita, joissa on käytännössä pakko ottaa jopa väsyneet ja nälkäiset lapset mukaan kauppaan. Mulla herää näitä tilanteita nähdessäni kyllä myötätunto eikä ärsytys/viha...?

Se ärsyttää kun koko perhe on kaupassa. (eli toinen olisi voinut jäädä hoitamaan) Sitten lasten annetaan juosta ympyrää ja törmäillä muihin asiakkaisiin, olla edessä. Ei olisi minun lapsuudessani 70 luvulla tullut kuuloonkaan.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yh, leski olen ollut kohta vuoden. Lapset nyt 6v., 5v. ja 1,5v. kaksoset. Olemme varmasti paheksuntaa aiheuttava seurue kaupassa, vaikka lapset eivät erityislapsia olekaan. Itse asiassa tiedän sen, koska muutama herttainen kanssaihminen on ihan suoraan perheestäni tullut huomauttelemaankin. Yritän aina hammasta purren selvitä sekä niistä tilanteista että kauppareissusta. Luuletko ap (ja monet muutkin), että me tulemme sinne kauppaan huvittelemaan ja viettämään varta vasten laatuaikaa? Voin kertoa, että itku ei ole itseltänikään kaukana kun viikon ostoksia koitan hiki päässä haalia kasaan, hyssytellä lapsia ja pitää katseeni maassa, ettei muiden paheksuva tuijottelu pahoittaisi mieltäni vielä lisää.

Meillä ei ole niin laajaa tukiverkkoa, että voisin aina viedä lapset hoitoon kun pitäisi kaupassa käydä. Kaupunkikin on meitä auttanut ja tarjonnut apua, siitä olen kiitollinen. Ja kyllä käytän nuo hoitokerrat juurikin kaupassa ja asioilla käymiseen, omaa aikaa niillä en saa. Se ei silti aina riitä ja silloin joudumme häiritsemään teitä muita. Aika monta vuotta vielä menee niin, että lapsista ainakin osa on otettava mukaan.

Mutta ilokseni voin ilmoittaa, että etsimme parhaillaan asuntoa sellaiselta seudulta, missä olisi helpompaa esim. juuri tämä kauppatouhu ja kauppakassipalvelu olisi saatavilla. Täällä nykyisessä kaupungissa siitä voi vain haaveilla. Pienistä asioista kai kasvaa suuri virta paitsi rahassa, myös näissä arkea helpotavissa asioissa.

Ap:lle ja muillekin toivoisin hiukan inhimillisyyttä ja suvaitsevaisuutta muitakin ihmisiä kohtaan. Ette voi tietää muiden elämästä ja taustoista. Minulle oli kova paikka ylipäätään poistua kotoa tällä seurueella ensimmäisiä kertoja mieheni kuoleman jälkeen. Sekä minä, että lapset olimme surusta väsyneitä ja arki kaaottista. Heti ensimmäisillä kauppakerroilla piti jonkun naisen tulla ivallisesti huomauttelemaan. Muistakaa, että moni meistä kamppailee elämässä suurien murheiden kanssa ja jos oma elämä on niin hyvissä kantimissa, että jaksaa polttaa päreensä muutamasta meluavasta lapsesta kaupassa, niin onnea. On sairaita, joku voi olla kaupassa paniikkikohtausta uhmaten, toinen ensimmäistä kertaa synnytyksen jäljiltä raihnaisena, kolmas juuri jättänyt lastensa kanssa perheväkivallan taakseen, neljäs keskellä avioerokriisiä, joku juuri jäänyt leskeksi, toiselta mennyt samalla viikolla työt alta ja ei ehkä ole voimia komentaa koko energialla lapsia.

Antaisitte vähän armoa ennen kuin lynkkaatte.

Erittäin hyvin sanottu. Niillä ihmisillä on pienet murheet, jotka puuttuvat toisten kaupassakäyntiin. Sydämen viisautta, tai viisautta ylipäätään, vaan ei ole valitettavasti jaettu kaikille.

Toisten kaupassa käyntiin puuttuminen on eri asia, kuin se, että joku juoksee ostoskärryjäni päin, sekä seisoskelee edessä ilman aikomustakaan älytä väistää. Samanalaiset älynlahjat pojalla, kuin äidilläänkin.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen yh, leski olen ollut kohta vuoden. Lapset nyt 6v., 5v. ja 1,5v. kaksoset. Olemme varmasti paheksuntaa aiheuttava seurue kaupassa, vaikka lapset eivät erityislapsia olekaan. Itse asiassa tiedän sen, koska muutama herttainen kanssaihminen on ihan suoraan perheestäni tullut huomauttelemaankin. Yritän aina hammasta purren selvitä sekä niistä tilanteista että kauppareissusta. Luuletko ap (ja monet muutkin), että me tulemme sinne kauppaan huvittelemaan ja viettämään varta vasten laatuaikaa? Voin kertoa, että itku ei ole itseltänikään kaukana kun viikon ostoksia koitan hiki päässä haalia kasaan, hyssytellä lapsia ja pitää katseeni maassa, ettei muiden paheksuva tuijottelu pahoittaisi mieltäni vielä lisää.

Meillä ei ole niin laajaa tukiverkkoa, että voisin aina viedä lapset hoitoon kun pitäisi kaupassa käydä. Kaupunkikin on meitä auttanut ja tarjonnut apua, siitä olen kiitollinen. Ja kyllä käytän nuo hoitokerrat juurikin kaupassa ja asioilla käymiseen, omaa aikaa niillä en saa. Se ei silti aina riitä ja silloin joudumme häiritsemään teitä muita. Aika monta vuotta vielä menee niin, että lapsista ainakin osa on otettava mukaan.

Mutta ilokseni voin ilmoittaa, että etsimme parhaillaan asuntoa sellaiselta seudulta, missä olisi helpompaa esim. juuri tämä kauppatouhu ja kauppakassipalvelu olisi saatavilla. Täällä nykyisessä kaupungissa siitä voi vain haaveilla. Pienistä asioista kai kasvaa suuri virta paitsi rahassa, myös näissä arkea helpotavissa asioissa.

Ap:lle ja muillekin toivoisin hiukan inhimillisyyttä ja suvaitsevaisuutta muitakin ihmisiä kohtaan. Ette voi tietää muiden elämästä ja taustoista. Minulle oli kova paikka ylipäätään poistua kotoa tällä seurueella ensimmäisiä kertoja mieheni kuoleman jälkeen. Sekä minä, että lapset olimme surusta väsyneitä ja arki kaaottista. Heti ensimmäisillä kauppakerroilla piti jonkun naisen tulla ivallisesti huomauttelemaan. Muistakaa, että moni meistä kamppailee elämässä suurien murheiden kanssa ja jos oma elämä on niin hyvissä kantimissa, että jaksaa polttaa päreensä muutamasta meluavasta lapsesta kaupassa, niin onnea. On sairaita, joku voi olla kaupassa paniikkikohtausta uhmaten, toinen ensimmäistä kertaa synnytyksen jäljiltä raihnaisena, kolmas juuri jättänyt lastensa kanssa perheväkivallan taakseen, neljäs keskellä avioerokriisiä, joku juuri jäänyt leskeksi, toiselta mennyt samalla viikolla työt alta ja ei ehkä ole voimia komentaa koko energialla lapsia.

Antaisitte vähän armoa ennen kuin lynkkaatte.

Erittäin hyvin sanottu. Niillä ihmisillä on pienet murheet, jotka puuttuvat toisten kaupassakäyntiin. Sydämen viisautta, tai viisautta ylipäätään, vaan ei ole valitettavasti jaettu kaikille.

Toisten kaupassa käyntiin puuttuminen on eri asia, kuin se, että joku juoksee ostoskärryjäni päin, sekä seisoskelee edessä ilman aikomustakaan älytä väistää. Samanalaiset älynlahjat pojalla, kuin äidilläänkin.

ap

Mä muistan tän ;) Sitten kun vanhana seniilinä mummona seistä jorpotat kaupan käytävällä, tai horjut polvivaivaisena kaupungilla, niin älä vaan tule tänne marisemaan kun nuoremmat jyrää kärryillä yli ja mulkoilee sua kiukkuisena. Sitä saa mitä tilaa!

Kyllä taas oli niin tyhmä aloitus..💩