Ollaan lähdössä reissuun (miehen sukulaisille), sanoin miehelle, että olen lähdössä ihan vain hänen ja lasten takia

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Sinähän se tässä narsisti olet, etsit ratkaisua vain muille, et minulle. En ansaitse rakkautta ihmisenä vai? En minä mitään yleisöä kaipaa, vaan lähinnä rakkautta ja tukea. Olen asunut yksin 20-34-vuotiaaksi.

ap

Ikävä kyllä et tule ikinä saamaan yhtään enempää rakkautta kuin mitä nyt saat, jos et hoidata päätäsi kuntoon. Miehesi varmaan aikoinaan, kun lupauduit hänen vaimokseen, odotti, että ajan myötä alkaisit rakastaa häntä. Koska kuitenkin rakastat vain ja ainoastaan itseäsi, myös miehesi rakkaus sinuun on kuihtunut. Omat lapsesi todennäköisesti aikuisina rakastavat sinua yhtä paljon kuin sinä nyt rakastat omia vanhempiasi. Olisit voinut tuon katkeruuden ja vihan kierteen katkaista, jos olisit halunnut. Mutta et ole halunnut, koska sinulle ainoa tärkeä ihminen maailmassa olet sinä itse. 

Emme ole naimisissa. Miten olisin voinut katkaista tämän kierteen? Jouduin tyytymään mieheen, jota en edes rakastanut. Mies tiesi sen. Sekin katkeroitti, kuten olisi katkeroittanut sekin, että joutuu olemaan yksinäinen sinkku kun muut pariutuvat ja saavat perheet RAKASTAMIENSA miesten kanssa. Minun äitini ei halunnut rakkautta minulle, enkä itsekään uskonut olevani sen arvoinen, hän halusi minut onnettomaksi, koska en ollut hänelle enemmän arvoinen.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Ensin sanoit ratkaisuksi sen, että katkeruus olisi jonain päivänä poissa ja totesit, että sitten olisin ihan hukassa. Aivan, harvapa haluaa olla ihan hukassa, mutta kun kysyin miten päästä eroon katkeruudesta, et osannut itsekään auttaa. Silti minun pitäisi tietää, miten se tehdään.

ap

Jännästi yhdistelet viestistäni ihan toisen sisältöisen =)  Toistan siis, ongelmasi on "että et edes HALUA EROON katkeruudestasi" ja tämän takia se eräänä aamuna ilman katkeruutta herääminen olisi sinulle kriisi.

Kivasti myös koitat ulkoistaa ongelmasi, "et osannut itsekkään auttaa". En edes yrittäny,t, en edes halua. Miksi haluaisin auttaa ihmistä, joka ei halua auttaa itseään?

Vekkulisti et ota kantaa ehdotukseen jättää perheesi jatkamaan elämäänsä ilman sinua? Yleisöstä luopuminen ei siis ole varteenotettava vaihtoehto minäminä-maassa?

Ei, itse olet epälooginen: haluaisin eroon katkeruudestani JOS voisin silloin hyvin. Luuletko, etten haluaisi voida hyvin??

Mutta miten eroon siitä?

ap

Ei, sinä et halua voida hyvin. Sehän se koko pointti on. Koska jos voisit hyvin niin joutuisit kantamaan vastuuta elämästäsi ja tekemään niitä tylsiä juttuja joita me kaikki "normaalit" teemme. Siivoamaan, notkumaan kentän laidalla niiden umpitylsien pentujemme kanssa, lähtemään sukulaisiin vaikkei ihan hirveesti kiinnosta jne. Jos et olisi niin "sairas" joutuisit ihan oikeasti elämään sitä elämää. 

Edelleenkin, ensimmäinen askel on muuttaa omilleen (vaikka se ilkeä isä ei kämppää ostakkaan) ja antaa edes perheesi elää normaalia elämää. Mutta siinähän tosiaan lähtisi yleisö. 

Miksi sinusta nuo asiat ovat tylsiä? Miksi sitten teet niitä? :O

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja isäni, jolla olisi varaa auttaa minua vaikka ostamaan sen asunnon, ei auta pennilläkään. Isä on perimässä 900 000 euroa ja omistaa jo valmiiksi useita asuntoja. En ole kärkkymässä häneltä mitään, mutta kuka muu vanhempi katselisi lapsensa kärsivän, jos olisi mahdollisuus auttaa ja parantaa totisesti omien lastenlasten elämää. Isä on osasyyllinen masennukseeni, vaikkei se sinänsä hänen vastuullaan olekaan minun paranemiseni. No, nyt ei ole ainakaan vahingossakaan osallistumassa siihen paranemisprosessiin, jota minä käyn. Kaiken on itsekin vain perinyt, mitä omistaa.

ap

Isä on syyllinen, äiti on syyllinen, mies on syyllinen, lapset on syyllisiä, se mies joka ei rakastanut takaisin on syyllinen. 

Missä on sinun vastuusi? Ja mikä paranemisprosessi? Et sinä ole paranemassa, koska et halua. 

Olen minä paranemassa. Juuri tajusin, että ihminen, joka vaatii minua tekemään sellaista, mitä en halua tehdä oikeasti vihaa minua. Miksi olenkaan antanut aikaani sellaisille. En enää aio antaa. Ja jos kyse ei ole vihasta, niin jos opin sen, niin sehän aiheuttaa paranemista.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Sinähän se tässä narsisti olet, etsit ratkaisua vain muille, et minulle. En ansaitse rakkautta ihmisenä vai? En minä mitään yleisöä kaipaa, vaan lähinnä rakkautta ja tukea. Olen asunut yksin 20-34-vuotiaaksi.

ap

Olinpas todella narsistinen kun ehdotin ratkaisua, joka parantaisi ala-ikäisten lastesi elämää. Sinuunhan tässä tietysti pitää keskittyä. Koska sinäsinäsinä. 

Miehesi hoitaa lapset, siivoa, kokkaa ja ilmeisesti kestää sinun oireiluasi melko hyvin. Jos tuo ei ole rakautta ja tukemista niin mikä? Mutta ei, kun pitäisi olla se toinen mies jolle et kelvannut. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Ensin sanoit ratkaisuksi sen, että katkeruus olisi jonain päivänä poissa ja totesit, että sitten olisin ihan hukassa. Aivan, harvapa haluaa olla ihan hukassa, mutta kun kysyin miten päästä eroon katkeruudesta, et osannut itsekään auttaa. Silti minun pitäisi tietää, miten se tehdään.

ap

Jännästi yhdistelet viestistäni ihan toisen sisältöisen =)  Toistan siis, ongelmasi on "että et edes HALUA EROON katkeruudestasi" ja tämän takia se eräänä aamuna ilman katkeruutta herääminen olisi sinulle kriisi.

Kivasti myös koitat ulkoistaa ongelmasi, "et osannut itsekkään auttaa". En edes yrittäny,t, en edes halua. Miksi haluaisin auttaa ihmistä, joka ei halua auttaa itseään?

Vekkulisti et ota kantaa ehdotukseen jättää perheesi jatkamaan elämäänsä ilman sinua? Yleisöstä luopuminen ei siis ole varteenotettava vaihtoehto minäminä-maassa?

Ei, itse olet epälooginen: haluaisin eroon katkeruudestani JOS voisin silloin hyvin. Luuletko, etten haluaisi voida hyvin??

Mutta miten eroon siitä?

ap

Ei, sinä et halua voida hyvin. Sehän se koko pointti on. Koska jos voisit hyvin niin joutuisit kantamaan vastuuta elämästäsi ja tekemään niitä tylsiä juttuja joita me kaikki "normaalit" teemme. Siivoamaan, notkumaan kentän laidalla niiden umpitylsien pentujemme kanssa, lähtemään sukulaisiin vaikkei ihan hirveesti kiinnosta jne. Jos et olisi niin "sairas" joutuisit ihan oikeasti elämään sitä elämää. 

Edelleenkin, ensimmäinen askel on muuttaa omilleen (vaikka se ilkeä isä ei kämppää ostakkaan) ja antaa edes perheesi elää normaalia elämää. Mutta siinähän tosiaan lähtisi yleisö. 

Miksi sinusta nuo asiat ovat tylsiä? Miksi sitten teet niitä? :O

ap

Siivoan koska en halua elää läävässä ja koska olen terve en myöskään koe oikeudekseni sälyttää siivoamista yksin miehen harteille. Ja vaikka itse en kovin siisti olisikaan niin tuntisin itseni melko itsekkääksi mulkuksi jos jättäisin siivoamisen puolisoni harteille.

Näin se menee meillä  ei-narsisteilla.

Enkä ihmettele ettei kelvannut

-ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Sinähän se tässä narsisti olet, etsit ratkaisua vain muille, et minulle. En ansaitse rakkautta ihmisenä vai? En minä mitään yleisöä kaipaa, vaan lähinnä rakkautta ja tukea. Olen asunut yksin 20-34-vuotiaaksi.

ap

Olinpas todella narsistinen kun ehdotin ratkaisua, joka parantaisi ala-ikäisten lastesi elämää. Sinuunhan tässä tietysti pitää keskittyä. Koska sinäsinäsinä. 

Miehesi hoitaa lapset, siivoa, kokkaa ja ilmeisesti kestää sinun oireiluasi melko hyvin. Jos tuo ei ole rakautta ja tukemista niin mikä? Mutta ei, kun pitäisi olla se toinen mies jolle et kelvannut. 

Niin mutta kun minä kysyin apua minulle, siis itsekin puhuit MINUSTA. Voimme puhua erikseen lapsistanikin, mutta tuossa ei puhuttu.

Lainaus: "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa". Vaikka en asuisi lasteni kanssa niin minun ongelmani voi miettiä. Siihen et osannut antaa mitään apua. Minun ei edes tarttisi muuttaa pois lasteni luota, jos saisin apua.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Ensin sanoit ratkaisuksi sen, että katkeruus olisi jonain päivänä poissa ja totesit, että sitten olisin ihan hukassa. Aivan, harvapa haluaa olla ihan hukassa, mutta kun kysyin miten päästä eroon katkeruudesta, et osannut itsekään auttaa. Silti minun pitäisi tietää, miten se tehdään.

ap

Jännästi yhdistelet viestistäni ihan toisen sisältöisen =)  Toistan siis, ongelmasi on "että et edes HALUA EROON katkeruudestasi" ja tämän takia se eräänä aamuna ilman katkeruutta herääminen olisi sinulle kriisi.

Kivasti myös koitat ulkoistaa ongelmasi, "et osannut itsekkään auttaa". En edes yrittäny,t, en edes halua. Miksi haluaisin auttaa ihmistä, joka ei halua auttaa itseään?

Vekkulisti et ota kantaa ehdotukseen jättää perheesi jatkamaan elämäänsä ilman sinua? Yleisöstä luopuminen ei siis ole varteenotettava vaihtoehto minäminä-maassa?

Ei, itse olet epälooginen: haluaisin eroon katkeruudestani JOS voisin silloin hyvin. Luuletko, etten haluaisi voida hyvin??

Mutta miten eroon siitä?

ap

Ei, sinä et halua voida hyvin. Sehän se koko pointti on. Koska jos voisit hyvin niin joutuisit kantamaan vastuuta elämästäsi ja tekemään niitä tylsiä juttuja joita me kaikki "normaalit" teemme. Siivoamaan, notkumaan kentän laidalla niiden umpitylsien pentujemme kanssa, lähtemään sukulaisiin vaikkei ihan hirveesti kiinnosta jne. Jos et olisi niin "sairas" joutuisit ihan oikeasti elämään sitä elämää. 

Edelleenkin, ensimmäinen askel on muuttaa omilleen (vaikka se ilkeä isä ei kämppää ostakkaan) ja antaa edes perheesi elää normaalia elämää. Mutta siinähän tosiaan lähtisi yleisö. 

Miksi sinusta nuo asiat ovat tylsiä? Miksi sitten teet niitä? :O

ap

Kun aikuiset ihmiset tekee nekin asiat jotka vaan täytyy, vaikka ne on tylsiä. Täytyy tehdä asioita myös siksi, että ne on jollekulle toiselle hyväksi tai tärkeitä. Kumma juttu, näin yleensä sanotaan 10 vuotiaalle, ei perheenäideille.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Ensin sanoit ratkaisuksi sen, että katkeruus olisi jonain päivänä poissa ja totesit, että sitten olisin ihan hukassa. Aivan, harvapa haluaa olla ihan hukassa, mutta kun kysyin miten päästä eroon katkeruudesta, et osannut itsekään auttaa. Silti minun pitäisi tietää, miten se tehdään.

ap

Jännästi yhdistelet viestistäni ihan toisen sisältöisen =)  Toistan siis, ongelmasi on "että et edes HALUA EROON katkeruudestasi" ja tämän takia se eräänä aamuna ilman katkeruutta herääminen olisi sinulle kriisi.

Kivasti myös koitat ulkoistaa ongelmasi, "et osannut itsekkään auttaa". En edes yrittäny,t, en edes halua. Miksi haluaisin auttaa ihmistä, joka ei halua auttaa itseään?

Vekkulisti et ota kantaa ehdotukseen jättää perheesi jatkamaan elämäänsä ilman sinua? Yleisöstä luopuminen ei siis ole varteenotettava vaihtoehto minäminä-maassa?

Ei, itse olet epälooginen: haluaisin eroon katkeruudestani JOS voisin silloin hyvin. Luuletko, etten haluaisi voida hyvin??

Mutta miten eroon siitä?

ap

Ei, sinä et halua voida hyvin. Sehän se koko pointti on. Koska jos voisit hyvin niin joutuisit kantamaan vastuuta elämästäsi ja tekemään niitä tylsiä juttuja joita me kaikki "normaalit" teemme. Siivoamaan, notkumaan kentän laidalla niiden umpitylsien pentujemme kanssa, lähtemään sukulaisiin vaikkei ihan hirveesti kiinnosta jne. Jos et olisi niin "sairas" joutuisit ihan oikeasti elämään sitä elämää. 

Edelleenkin, ensimmäinen askel on muuttaa omilleen (vaikka se ilkeä isä ei kämppää ostakkaan) ja antaa edes perheesi elää normaalia elämää. Mutta siinähän tosiaan lähtisi yleisö. 

Miksi sinusta nuo asiat ovat tylsiä? Miksi sitten teet niitä? :O

ap

Siivoan koska en halua elää läävässä ja koska olen terve en myöskään koe oikeudekseni sälyttää siivoamista yksin miehen harteille. Ja vaikka itse en kovin siisti olisikaan niin tuntisin itseni melko itsekkääksi mulkuksi jos jättäisin siivoamisen puolisoni harteille.

Näin se menee meillä  ei-narsisteilla.

Niin mutta pidät lapsiasi tylsinä (sen ymmärrän, mutta kun se on kamalaa, kun minä pidän omiani) ja olet kentän laidalla, vaikka se on sinusta tylsää? Miksi sulla edes on lapsia?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tuohon olisi pitänyt kommentoida?

No edes jotain. Keskustella vaan. Nyt en tiedä yhtään, miten mies otti asian. Miltä se hänestä tuntuu.

Ap

Varmaan ajatteli että vi*tu mikä muija, aina valittamassa. Eli ihan syystä ei kertonut miltä hänestä tuntuu, toisin kuin sinä.

Miten niin syystä, eikö tuo olisi hyvä syy kertoa?

ap

Eivät kaikki kerro jokaista aivopieruaan toiselle ihan vain pahoittaakseen toisen mielen ja leikkiäkseen uhria. Koska tuossa olisi ollut miehellesi iso syy leikkiä uhria koko reissun ajan mutta ehkä hän ei ole vinksahtanut niin kuin sinä.

Ehkä kannattaisi pahoittaa mun mieli, niin mä en olisi enää vuosiin ollut tuollaisen idiootin kanssa enää! Mitä leikkii ystävällistä, jos ei sitä ole?! Haluan REHELLISEN miehen.

Ap

Siinähän se: haluan rehellisen miehen ja et pidä omaa miestäsi rehellisenä. Mikset mene sitten etsimään sitä unelmien rehellistä miestä?

Luitko sen linkkaamani ketjuni?

ap

Luin ja ei se ole sun unelmien rehellinen mies kun sellainen mies on yksisarvinen eli mielikuvitusta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Sinähän se tässä narsisti olet, etsit ratkaisua vain muille, et minulle. En ansaitse rakkautta ihmisenä vai? En minä mitään yleisöä kaipaa, vaan lähinnä rakkautta ja tukea. Olen asunut yksin 20-34-vuotiaaksi.

ap

Ikävä kyllä et tule ikinä saamaan yhtään enempää rakkautta kuin mitä nyt saat, jos et hoidata päätäsi kuntoon. Miehesi varmaan aikoinaan, kun lupauduit hänen vaimokseen, odotti, että ajan myötä alkaisit rakastaa häntä. Koska kuitenkin rakastat vain ja ainoastaan itseäsi, myös miehesi rakkaus sinuun on kuihtunut. Omat lapsesi todennäköisesti aikuisina rakastavat sinua yhtä paljon kuin sinä nyt rakastat omia vanhempiasi. Olisit voinut tuon katkeruuden ja vihan kierteen katkaista, jos olisit halunnut. Mutta et ole halunnut, koska sinulle ainoa tärkeä ihminen maailmassa olet sinä itse. 

Emme ole naimisissa. Miten olisin voinut katkaista tämän kierteen? Jouduin tyytymään mieheen, jota en edes rakastanut. Mies tiesi sen. Sekin katkeroitti, kuten olisi katkeroittanut sekin, että joutuu olemaan yksinäinen sinkku kun muut pariutuvat ja saavat perheet RAKASTAMIENSA miesten kanssa. Minun äitini ei halunnut rakkautta minulle, enkä itsekään uskonut olevani sen arvoinen, hän halusi minut onnettomaksi, koska en ollut hänelle enemmän arvoinen.

ap

Naimisissa tai ei, olet kuitenkin miehesi (avo)vaimo ja päätit tehdä lapset tämän miehen kanssa. Olisit voinut jättää tekemättäkin, joten valinta on ollut sinun. Olisit voinut elää elämäsi sinkkuna, hoidattaa lapsuuden traumasi pois ja etsiä Sen Oikean sen sijaan, että omien sanojesi mukaan "tyydyit" tähän mieheen. Sinun äitisi elää omaa elämäänsä ja sinä omaasi. Itse päätät, miten oman elämäsi elät. Turhaan syytät muita ihmisiä omista valinnoistasi. Tosiasia on, että vaikka nyt eroaisit, et löytäisi uutta rakkautta ennenkuin olet hoidattanut kuuppasi kuntoon. Tuon kaltainen tunne-elämän umpisolmu kun karkottaa läheltään kaikki nekin, jotka ehkä muutoin olisivat voineet sinua rakastaa. Jos haluat muutosta, niin katso peiliin, ala elää omaa elämääsi ja hanki ammattiapua traumoihisi. 

Jahas. Ollaankin lähdössä, mutta suoraan sinne lomakeskukseen, ei miehen sukulaisille. Sinne ehtii myöhemmin. Mies jousti. No, kiva.

ap

AP olet idiootti, katso peiliin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ja isäni, jolla olisi varaa auttaa minua vaikka ostamaan sen asunnon, ei auta pennilläkään. Isä on perimässä 900 000 euroa ja omistaa jo valmiiksi useita asuntoja. En ole kärkkymässä häneltä mitään, mutta kuka muu vanhempi katselisi lapsensa kärsivän, jos olisi mahdollisuus auttaa ja parantaa totisesti omien lastenlasten elämää. Isä on osasyyllinen masennukseeni, vaikkei se sinänsä hänen vastuullaan olekaan minun paranemiseni. No, nyt ei ole ainakaan vahingossakaan osallistumassa siihen paranemisprosessiin, jota minä käyn. Kaiken on itsekin vain perinyt, mitä omistaa.

ap

Isä on syyllinen, äiti on syyllinen, mies on syyllinen, lapset on syyllisiä, se mies joka ei rakastanut takaisin on syyllinen. 

Missä on sinun vastuusi? Ja mikä paranemisprosessi? Et sinä ole paranemassa, koska et halua. 

Olen minä paranemassa. Juuri tajusin, että ihminen, joka vaatii minua tekemään sellaista, mitä en halua tehdä oikeasti vihaa minua. Miksi olenkaan antanut aikaani sellaisille. En enää aio antaa. Ja jos kyse ei ole vihasta, niin jos opin sen, niin sehän aiheuttaa paranemista.

ap

Aivan mahtavaa. Tajusit miehesi siis vihaavan sinua. ei muuta kun omaa kämppää hakemaan niin pääset siitä eroon. Lapsesikin vihaavat sinua kun kehtaavat vaatia sinua laittamaan ruokaa vaikka et halua. Kun ei sun tarvii jos sä et haluu kun sun äiti vuonna miekka ja kivi ei tajunnu miten sua loukkaa et sun heppalehdet on kysymättä lainattu.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Sinähän se tässä narsisti olet, etsit ratkaisua vain muille, et minulle. En ansaitse rakkautta ihmisenä vai? En minä mitään yleisöä kaipaa, vaan lähinnä rakkautta ja tukea. Olen asunut yksin 20-34-vuotiaaksi.

ap

Ikävä kyllä et tule ikinä saamaan yhtään enempää rakkautta kuin mitä nyt saat, jos et hoidata päätäsi kuntoon. Miehesi varmaan aikoinaan, kun lupauduit hänen vaimokseen, odotti, että ajan myötä alkaisit rakastaa häntä. Koska kuitenkin rakastat vain ja ainoastaan itseäsi, myös miehesi rakkaus sinuun on kuihtunut. Omat lapsesi todennäköisesti aikuisina rakastavat sinua yhtä paljon kuin sinä nyt rakastat omia vanhempiasi. Olisit voinut tuon katkeruuden ja vihan kierteen katkaista, jos olisit halunnut. Mutta et ole halunnut, koska sinulle ainoa tärkeä ihminen maailmassa olet sinä itse. 

Emme ole naimisissa. Miten olisin voinut katkaista tämän kierteen? Jouduin tyytymään mieheen, jota en edes rakastanut. Mies tiesi sen. Sekin katkeroitti, kuten olisi katkeroittanut sekin, että joutuu olemaan yksinäinen sinkku kun muut pariutuvat ja saavat perheet RAKASTAMIENSA miesten kanssa. Minun äitini ei halunnut rakkautta minulle, enkä itsekään uskonut olevani sen arvoinen, hän halusi minut onnettomaksi, koska en ollut hänelle enemmän arvoinen.

ap

Naimisissa tai ei, olet kuitenkin miehesi (avo)vaimo ja päätit tehdä lapset tämän miehen kanssa. Olisit voinut jättää tekemättäkin, joten valinta on ollut sinun. Olisit voinut elää elämäsi sinkkuna, hoidattaa lapsuuden traumasi pois ja etsiä Sen Oikean sen sijaan, että omien sanojesi mukaan "tyydyit" tähän mieheen. Sinun äitisi elää omaa elämäänsä ja sinä omaasi. Itse päätät, miten oman elämäsi elät. Turhaan syytät muita ihmisiä omista valinnoistasi. Tosiasia on, että vaikka nyt eroaisit, et löytäisi uutta rakkautta ennenkuin olet hoidattanut kuuppasi kuntoon. Tuon kaltainen tunne-elämän umpisolmu kun karkottaa läheltään kaikki nekin, jotka ehkä muutoin olisivat voineet sinua rakastaa. Jos haluat muutosta, niin katso peiliin, ala elää omaa elämääsi ja hanki ammattiapua traumoihisi. 

Uskoin, että se on aivan mahdotonta, sen takia tähän tyydyinkin. Tiedän, etten löytäisi, siksi en voi suunnata etsimään.

Rakkautta en olisi voinut löytää, olisinpa ollut yksin miten paljon tahansa. Sitä voi syntyä varmaan vain näin, että mieheni rakastaa minua. Se hölmö.

ap

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten mun olis helpompaa tulla vain mukaan, pakata omat kamani. Nyt jos mies todella odottaa minunkin panostavan asiaan, niin eihän tää etene mihinkään. Eikä edes keskustele asioista.

ap

Anteeksi nyt, mutta miten voit vaatia miestäsi keskustelemaan kanssasi, kun et itse tee keskusteluavausta? Ei se, että sinä kerrot lähteväsi vain miehen ja lasten mieliksi siinä vaiheessa kun pitää jo pakata ja lähteä, ole mikään keskusteluavaus. Eikä tässä vaiheessa ole kyllä enää keskusteluaikakaan. Tässä vaiheessa on aika pakata ja lähteä, pitää se lupaus minkä toiselle on antanut ja edes yrittää löytää itsekin jotain iloa siitä.

Vastaisuuden varalle pari vinkkiä: jos haluat tietää, mitä miehesi ajattelee, kysy sitä häneltä. Nythän et ilmeisesti kysynyt. Jos haluat hänen tietävän, mitä sinun päässäsi pyörii, niin kerro se hänelle. Nyt et näytä tehneen juuri sitäkään. Rehellistä ja avointa keskustelua voit odottaa toiselta vain silloin, kun olet itse yhtä rehellinen ja avoin ja myöskin halukas kestämään toisen rehellisyyden. Minulle on tästä keskustelusta tullut sellainen mielikuva, että et varmaan olisi psyykkisesti valmis kestämään sitä, jos miehesi ihan rehellisesti tuntisi suuttumusta, pettymystä, ärtymystä ja surua sinun viime hetken kiukuttelujesi takia.

Oli se keskustelunavaus à la minä. Jos ei kelpaa niin se on voi voi.

ap

Kuten haluat. Itsehän sinä siitä kärsit joten tosiaan, voi voi. Rehellistä ja avointa keskustelua ei nyt kuitenkaan voi toiselta odottaa saavansa, jollei itse sellaiseen pyri. Valituksesi miehesi puhumattomuudesta on siis sikäli turha.

Sitä paitsi, miehesi varmaan tuntee sinut jo, ja tietää, että sinä et kykenisi hänen tunteitaan kuuntelemaan kuitenkaan. Siksi hän ei niitä kerro. Älä syytä siitä häntä, sillä hän ei halua loukata sinua. Mitä ilmeisimmin hän on hiljaa juuri siksi, että säästäisi sinua mielesi pahoittamiselta.

Kyllä minä pyrin, jos en osaa niin ei se ole mikään syy tappaa minua. Ja jos mies ei ole edes yrittänyt tuoda mielipiteitään esille vaan on yksin päättänyt, etten kestä niitä niin onpa ylimielinen suhtautumistapa. Miksi tosiaankaan on kanssani? En tajua.

ap

Tuskin miehesi on ihan yksinään päättänyt sitä, että sinä et avointa ja rehellistä keskustelua kestäisi. Oletan että hän tuntee sinut sen verran hyvin tietääkseen asian ilman että alkaa sitä nyt testaamaan. Hänhän on naimisissa kanssasi ja elänyt kanssasi vuosikausia. Puolisonsa oppii tuntemaan sellaisessa ajassa.

Mieti nyt. Minähän en tunne sinua lainkaan ja silti minäkin osasin tämän keskustelun perusteella arvata, että sinun psyykeesi ei kestäisi avoimuutta nyt. Myönsit itsekin asian olevan näin. Jos minä, täysin tuntematonkin ihminen pystyn tuollaisen asian päättelemään oikein, aivan varmasti miehesi siihen kykenee.

Ei kukaan silloin halua alkaa toisen kanssa keskustelemaan, jos on edes todennäköistä että siitä ei muuta kuin riitaa tule. Tästä mulla on ihan omakohtaista kokemusta sen verran, että exäni kanssa keskusteluista ei tullut mitään, koska hän alkoi vain riitelemään. Joten lopulta minä en edes yrittänyt keskustella, saatika ärsyttää miestä tahallaan alkamalla kertomaan tunteistani. Mitä hyötyä siitä olisi ollut? Mies olisi ärsyyntynyt ja alkanut riitelemään ja minä olisin masentunut, koska yrittäessäni avautua ajatuksistani, en olisi tullut kuulluksi kuitenkaan.

Miksi sinä muuten haluaisit miehesi olevan avoin ja rehellinen tunteistaan ja ajatuksistaan, vaikka tiedät, että sinä et hänen rehellistyttään kestäisi?

Miksi sitten vaivauduit olemaan mokoman typerän eksän kanssa? Muka rakastit? Sano suoraan vaan, mikä hän oli, keskustelukyvytön tollo.

aap

Kyllä minä exääni rakastunut olin kun seurustelemaan alettiin. Ei meillä siinä vaiheessa vielä mitään ongelmia ollut, joten en myöskään tiennyt hänen olevan kyvytön ongelmia kestämään. Ja kyllä, hän oli keskustelukyvytön tollo ja sen lisäksi paljon muutakin. Arvaatko miksi hän on ex? Muunmuassa siksi, etten enää jaksanut elää keskustelukyvyttömän tollon kanssa. 😉

Miksi sinä olet miehesi kanssa, vaikka selvästi pidät häntä keskustelukyvyttömänä tollona etkä edes rakasta? Entä miksi haluat hänen avautuvan sinulle tunteistaan, vaikka tiedät ettet ole kykenevä kestämään sitä?

Voi mies parkaa :/....

ohis

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten mun olis helpompaa tulla vain mukaan, pakata omat kamani. Nyt jos mies todella odottaa minunkin panostavan asiaan, niin eihän tää etene mihinkään. Eikä edes keskustele asioista.

ap

Anteeksi nyt, mutta miten voit vaatia miestäsi keskustelemaan kanssasi, kun et itse tee keskusteluavausta? Ei se, että sinä kerrot lähteväsi vain miehen ja lasten mieliksi siinä vaiheessa kun pitää jo pakata ja lähteä, ole mikään keskusteluavaus. Eikä tässä vaiheessa ole kyllä enää keskusteluaikakaan. Tässä vaiheessa on aika pakata ja lähteä, pitää se lupaus minkä toiselle on antanut ja edes yrittää löytää itsekin jotain iloa siitä.

Vastaisuuden varalle pari vinkkiä: jos haluat tietää, mitä miehesi ajattelee, kysy sitä häneltä. Nythän et ilmeisesti kysynyt. Jos haluat hänen tietävän, mitä sinun päässäsi pyörii, niin kerro se hänelle. Nyt et näytä tehneen juuri sitäkään. Rehellistä ja avointa keskustelua voit odottaa toiselta vain silloin, kun olet itse yhtä rehellinen ja avoin ja myöskin halukas kestämään toisen rehellisyyden. Minulle on tästä keskustelusta tullut sellainen mielikuva, että et varmaan olisi psyykkisesti valmis kestämään sitä, jos miehesi ihan rehellisesti tuntisi suuttumusta, pettymystä, ärtymystä ja surua sinun viime hetken kiukuttelujesi takia.

Oli se keskustelunavaus à la minä. Jos ei kelpaa niin se on voi voi.

ap

Kuten haluat. Itsehän sinä siitä kärsit joten tosiaan, voi voi. Rehellistä ja avointa keskustelua ei nyt kuitenkaan voi toiselta odottaa saavansa, jollei itse sellaiseen pyri. Valituksesi miehesi puhumattomuudesta on siis sikäli turha.

Sitä paitsi, miehesi varmaan tuntee sinut jo, ja tietää, että sinä et kykenisi hänen tunteitaan kuuntelemaan kuitenkaan. Siksi hän ei niitä kerro. Älä syytä siitä häntä, sillä hän ei halua loukata sinua. Mitä ilmeisimmin hän on hiljaa juuri siksi, että säästäisi sinua mielesi pahoittamiselta.

Kyllä minä pyrin, jos en osaa niin ei se ole mikään syy tappaa minua. Ja jos mies ei ole edes yrittänyt tuoda mielipiteitään esille vaan on yksin päättänyt, etten kestä niitä niin onpa ylimielinen suhtautumistapa. Miksi tosiaankaan on kanssani? En tajua.

ap

Tuskin miehesi on ihan yksinään päättänyt sitä, että sinä et avointa ja rehellistä keskustelua kestäisi. Oletan että hän tuntee sinut sen verran hyvin tietääkseen asian ilman että alkaa sitä nyt testaamaan. Hänhän on naimisissa kanssasi ja elänyt kanssasi vuosikausia. Puolisonsa oppii tuntemaan sellaisessa ajassa.

Mieti nyt. Minähän en tunne sinua lainkaan ja silti minäkin osasin tämän keskustelun perusteella arvata, että sinun psyykeesi ei kestäisi avoimuutta nyt. Myönsit itsekin asian olevan näin. Jos minä, täysin tuntematonkin ihminen pystyn tuollaisen asian päättelemään oikein, aivan varmasti miehesi siihen kykenee.

Ei kukaan silloin halua alkaa toisen kanssa keskustelemaan, jos on edes todennäköistä että siitä ei muuta kuin riitaa tule. Tästä mulla on ihan omakohtaista kokemusta sen verran, että exäni kanssa keskusteluista ei tullut mitään, koska hän alkoi vain riitelemään. Joten lopulta minä en edes yrittänyt keskustella, saatika ärsyttää miestä tahallaan alkamalla kertomaan tunteistani. Mitä hyötyä siitä olisi ollut? Mies olisi ärsyyntynyt ja alkanut riitelemään ja minä olisin masentunut, koska yrittäessäni avautua ajatuksistani, en olisi tullut kuulluksi kuitenkaan.

Miksi sinä muuten haluaisit miehesi olevan avoin ja rehellinen tunteistaan ja ajatuksistaan, vaikka tiedät, että sinä et hänen rehellistyttään kestäisi?

Miksi sitten vaivauduit olemaan mokoman typerän eksän kanssa? Muka rakastit? Sano suoraan vaan, mikä hän oli, keskustelukyvytön tollo.

aap

Kyllä minä exääni rakastunut olin kun seurustelemaan alettiin. Ei meillä siinä vaiheessa vielä mitään ongelmia ollut, joten en myöskään tiennyt hänen olevan kyvytön ongelmia kestämään. Ja kyllä, hän oli keskustelukyvytön tollo ja sen lisäksi paljon muutakin. Arvaatko miksi hän on ex? Muunmuassa siksi, etten enää jaksanut elää keskustelukyvyttömän tollon kanssa. 😉

Miksi sinä olet miehesi kanssa, vaikka selvästi pidät häntä keskustelukyvyttömänä tollona etkä edes rakasta? Entä miksi haluat hänen avautuvan sinulle tunteistaan, vaikka tiedät ettet ole kykenevä kestämään sitä?

Miksi mä haluan olla mieheni kanssa? Jaa-a. Vaihtoehdot sille on niin huonoja. Yksin saattaisin ahdistua ajatuksesta, että olen yksin jne.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Ensin sanoit ratkaisuksi sen, että katkeruus olisi jonain päivänä poissa ja totesit, että sitten olisin ihan hukassa. Aivan, harvapa haluaa olla ihan hukassa, mutta kun kysyin miten päästä eroon katkeruudesta, et osannut itsekään auttaa. Silti minun pitäisi tietää, miten se tehdään.

ap

Jännästi yhdistelet viestistäni ihan toisen sisältöisen =)  Toistan siis, ongelmasi on "että et edes HALUA EROON katkeruudestasi" ja tämän takia se eräänä aamuna ilman katkeruutta herääminen olisi sinulle kriisi.

Kivasti myös koitat ulkoistaa ongelmasi, "et osannut itsekkään auttaa". En edes yrittäny,t, en edes halua. Miksi haluaisin auttaa ihmistä, joka ei halua auttaa itseään?

Vekkulisti et ota kantaa ehdotukseen jättää perheesi jatkamaan elämäänsä ilman sinua? Yleisöstä luopuminen ei siis ole varteenotettava vaihtoehto minäminä-maassa?

Ei, itse olet epälooginen: haluaisin eroon katkeruudestani JOS voisin silloin hyvin. Luuletko, etten haluaisi voida hyvin??

Mutta miten eroon siitä?

ap

Ei, sinä et halua voida hyvin. Sehän se koko pointti on. Koska jos voisit hyvin niin joutuisit kantamaan vastuuta elämästäsi ja tekemään niitä tylsiä juttuja joita me kaikki "normaalit" teemme. Siivoamaan, notkumaan kentän laidalla niiden umpitylsien pentujemme kanssa, lähtemään sukulaisiin vaikkei ihan hirveesti kiinnosta jne. Jos et olisi niin "sairas" joutuisit ihan oikeasti elämään sitä elämää. 

Edelleenkin, ensimmäinen askel on muuttaa omilleen (vaikka se ilkeä isä ei kämppää ostakkaan) ja antaa edes perheesi elää normaalia elämää. Mutta siinähän tosiaan lähtisi yleisö. 

Miksi sinusta nuo asiat ovat tylsiä? Miksi sitten teet niitä? :O

ap

Siivoan koska en halua elää läävässä ja koska olen terve en myöskään koe oikeudekseni sälyttää siivoamista yksin miehen harteille. Ja vaikka itse en kovin siisti olisikaan niin tuntisin itseni melko itsekkääksi mulkuksi jos jättäisin siivoamisen puolisoni harteille.

Näin se menee meillä  ei-narsisteilla.

Niin mutta pidät lapsiasi tylsinä (sen ymmärrän, mutta kun se on kamalaa, kun minä pidän omiani) ja olet kentän laidalla, vaikka se on sinusta tylsää? Miksi sulla edes on lapsia?

ap

Koska aikuiset ihmiset nyt vaan joutuu tekemään tylsiäkin asioita. Viittasin tylsillä pennuilla juurikin sinuun, että vaikka niitä pentujaan pitäisi kuinka tylsänä niin silti sinulla on velvollisuus tehdä tiettyjä asioita vaikka kuinka "emmähaluukuntrauma". Ja jos ei halua tai ei pysty niin sitten minimoidaan vahingot ja jätetään ne lapset sen toisen puolison hoitoon ja poistetaan kuviosta oma negatiivinen vaikutus.

Vierailija kirjoitti:

Miehen takia siksi, että mies pääsisi juoksemaan kun kukaan ei ehtisi vahtia lapsia ja lasten takia siksi, että perhe ei olisi hajalla lomareissuilla, (viime vuonna en mennyt mukaan). Niin mies ei kommentoinut mitenkään. Pitäisikö minun esittää iloista lähtijää, vai?

Tuossa tilanteessa jäisin kotiin tai en olisi ylipäätään sanonut mitään,vaan esittänyt iloista lähtijää,kun parisuhteessa yleensäkin joutuu tekemään kompromisseja.Tuskin kenelläkään on kivaa reissussa,jos jo etukäteen kerrot,ettei kyllä yhtään kiinnosta ja sitten vielä olet naama norsun vitulla koko reissun ajan.Paitsi jos olet muutenkin marttyyri,sitten tuo on varmaan ihan normaalia perheessänne.