Ollaan lähdössä reissuun (miehen sukulaisille), sanoin miehelle, että olen lähdössä ihan vain hänen ja lasten takia

Niin että opetelkaa te muut marjapussia.

ap

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minulle on tästä keskustelusta tullut sellainen mielikuva, että et varmaan olisi psyykkisesti valmis kestämään sitä, jos miehesi ihan rehellisesti tuntisi suuttumusta, pettymystä, ärtymystä ja surua sinun viime hetken kiukuttelujesi takia.

Niin siis voi olla. Niin miksi se idiootti ei ole kertonut niitä pitkin matkaa? En olisi edes mennyt yhteen tuollaisen pimittäjän kanssa. En halua ketään, joka näennäisesti näyttelee mukavaa. En todellakaan. Olen sanonut sille, että puhuu, jos pimittää, niin ei ole minun vastuullani.

Sitäpaitsi sanoin jo, että raivostuisin itsekin, jos tulee jotain poikkipuolista marinaa. Eli en kestäisi, mutta tuolle miehelle en häviäisi, jos alamme tapella. Olen sen verran kova itsekin. Mutta sopua tuskin tulisi.

Tästä luulisi sinunkin jo tajuavan, miksi miehesi ei kerro mitä ajattelee. Jos kertoisi, sinä et kestäisi sitä vaan raivostuisit etkä pystyisi sopua tekemään. Ja niin olisi kaikkien loma pilalla ja kaikkein eniten kärsisivät ne teidän lapsenne. He joutuisivat kärsimään täysin ilman omaa syytään, vain siksi, että äiti ja isä alkavat riitelemään.

En minäkään miehesi asemassa mitään sanoisi. Ei tässä vaiheessa todellakaan ole aika alkaa aikuisten riidellä vaan on aika pakata ja lähteä, edes niiden lasten takia. Aikuisten ihmisten pitää pystyä tällaiset asiat keskustelemaan jo siinä vaiheessa, kun matkaa aletaan suunnittelemaan eikä kiukkuamaan vasta sitten kun kaikki on suunniteltu ja lähtöpäivä koittanut.

Ja siitä kun valitit, että miksei miehesi ole kertonut tunteistaan pitkin matkaa. Kuinka hän olisi voinut sen tehdä, jos sinä vasta tänään edes sanoit lähteväsi vain hänen ja lasten mieliksi? Eihän tänään, lähtöpäivän aamuna sille mitään mahda kukaan. Tässä vaiheessa ei voi enää muuta kuin pitää kiinni sovituista asioista ja kestää se. Kai ne lapset nyt edes kivan loman ansaitsisivat siitä huolimatta, että heidän vanhempansa eivät kykene keskustelemaan kuten aikuiset ihmiset keskustelevat?

Kyllä minä olen sanonut miehelle aikaisemminkin, etten mielelläni lähde. Sanoin toivovani, että kykenen. Jos joku sanoisi minulle niin en varaisi hänen varaansa, vaan selvittäisin aikooko toinen tulla, kyllä tai ei. Mies ei selvittänyt, ja minä sanoin, että tää on vähän tällainen ehkä. Mies hyväksyi sen ja ehkä toivoi, että mä pystyn. Vaikka se on mulle vaikeaa pystyä. En tajua, että hän kaikkien vuosien jälkeen edellyttää, että mä haluan olla "Konginkankaalla" pellon laidassa lasten kanssa 5 tuntia, kun en ole koskaan halunnut.

Ja tarkoitin puhua koko sinä aikana kun olemme tunteneet.

ap

Siis hän on ennenkin ehdotellut, että viettäisimme aikaa lasten kanssa out in nowhere kun hän juoksee. En ole koskaan suostunut. Tai kerran olin Kauhavalla. Ohan tarpeeksi hirveä kokemus sekin, vaikka toinen lapsi taisi olla rattaissaistuvan ikäinen ja olikohan ainoa silloin. Sitä on niin sidottu lapsiin jotka pitkästyy. Ei kiitos. Kauhavalla oli sentään kahvila.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Sitäpaitsi aika ilkeää kirjoittaa, ettei minulla olisi oikeutta katkeruuteeni. Aivan varmasti on, vaikka se olisikin pois lapsiltani. Koska jostainhan se katkeruus on minulle syntynyt. Miksi minut on oikein vain unohtaa välistä? Äitini sai aiheuttaa sen katkeruuden minulle, ja lapsillani on oikeus ei-katkeraan äitiin. Entä minun oikeuteni tuntea kuin tunnen tai oikeus hyvään äitiin? En odota vastausta, mutta miettikää.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Sinähän se tässä narsisti olet, etsit ratkaisua vain muille, et minulle. En ansaitse rakkautta ihmisenä vai? En minä mitään yleisöä kaipaa, vaan lähinnä rakkautta ja tukea. Olen asunut yksin 20-34-vuotiaaksi.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Ensin sanoit ratkaisuksi sen, että katkeruus olisi jonain päivänä poissa ja totesit, että sitten olisin ihan hukassa. Aivan, harvapa haluaa olla ihan hukassa, mutta kun kysyin miten päästä eroon katkeruudesta, et osannut itsekään auttaa. Silti minun pitäisi tietää, miten se tehdään.

ap

Vierailija kirjoitti:

Sitäpaitsi aika ilkeää kirjoittaa, ettei minulla olisi oikeutta katkeruuteeni. Aivan varmasti on, vaikka se olisikin pois lapsiltani. Koska jostainhan se katkeruus on minulle syntynyt. Miksi minut on oikein vain unohtaa välistä? Äitini sai aiheuttaa sen katkeruuden minulle, ja lapsillani on oikeus ei-katkeraan äitiin. Entä minun oikeuteni tuntea kuin tunnen tai oikeus hyvään äitiin? En odota vastausta, mutta miettikää.

ap

Sinulla on oikeus katkeruuteesi, mutta ei kaataa siitä syntyvää pahaa oloa kenenkään muun niskaan. Heillä on myös oikeuksia, oikeus elää tervettä elämää.

En osaa sanoa mitä sinun olisi pitänyt saada äidiltäsi. Sitä sinun on parempi vaatia äidiltäsi, ei mieheltäsi tai lapsiltasi. Sen tiedän, mitä olet velkaa omille lapsillesi, äidin joka on selvittänyt omat ongelmansa niin että heidän ei niitä tarvitse kantaa. Äitinä sinulla on velvollisuuksia, aika vähän oikeuksia, ja olet itse sen niin valinnut kun olet äidiksi ruvennut. Kanna vastuu teoistasi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitäpaitsi aika ilkeää kirjoittaa, ettei minulla olisi oikeutta katkeruuteeni. Aivan varmasti on, vaikka se olisikin pois lapsiltani. Koska jostainhan se katkeruus on minulle syntynyt. Miksi minut on oikein vain unohtaa välistä? Äitini sai aiheuttaa sen katkeruuden minulle, ja lapsillani on oikeus ei-katkeraan äitiin. Entä minun oikeuteni tuntea kuin tunnen tai oikeus hyvään äitiin? En odota vastausta, mutta miettikää.

ap

Sinulla on oikeus katkeruuteesi, mutta ei kaataa siitä syntyvää pahaa oloa kenenkään muun niskaan. Heillä on myös oikeuksia, oikeus elää tervettä elämää.

En osaa sanoa mitä sinun olisi pitänyt saada äidiltäsi. Sitä sinun on parempi vaatia äidiltäsi, ei mieheltäsi tai lapsiltasi. Sen tiedän, mitä olet velkaa omille lapsillesi, äidin joka on selvittänyt omat ongelmansa niin että heidän ei niitä tarvitse kantaa. Äitinä sinulla on velvollisuuksia, aika vähän oikeuksia, ja olet itse sen niin valinnut kun olet äidiksi ruvennut. Kanna vastuu teoistasi.

Totta, totta. Mutta jos jätän perheeni, ei ole sekään lapsille hyvä. Tähän ei ole yhtä helppoa ratkaisua. Tai ostaisin oman asunnon, jos olisi varaa. Juuri nyt ei ole. Joudun odottamaan, että saan rahaa, että voisin asua hieman erillään, koska en jaksa perhettä. Ei ole varaa lähteä edes vuokralle nyt.

Olen totta kai velkaa lapsilleni, olen. Mutta ei ole yksin minun vikani tämä reissuongelma. Miksei mies pakannut eilen? He olisivat nyt voineet lähteä.

ap

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten mun olis helpompaa tulla vain mukaan, pakata omat kamani. Nyt jos mies todella odottaa minunkin panostavan asiaan, niin eihän tää etene mihinkään. Eikä edes keskustele asioista.

ap

Anteeksi nyt, mutta miten voit vaatia miestäsi keskustelemaan kanssasi, kun et itse tee keskusteluavausta? Ei se, että sinä kerrot lähteväsi vain miehen ja lasten mieliksi siinä vaiheessa kun pitää jo pakata ja lähteä, ole mikään keskusteluavaus. Eikä tässä vaiheessa ole kyllä enää keskusteluaikakaan. Tässä vaiheessa on aika pakata ja lähteä, pitää se lupaus minkä toiselle on antanut ja edes yrittää löytää itsekin jotain iloa siitä.

Vastaisuuden varalle pari vinkkiä: jos haluat tietää, mitä miehesi ajattelee, kysy sitä häneltä. Nythän et ilmeisesti kysynyt. Jos haluat hänen tietävän, mitä sinun päässäsi pyörii, niin kerro se hänelle. Nyt et näytä tehneen juuri sitäkään. Rehellistä ja avointa keskustelua voit odottaa toiselta vain silloin, kun olet itse yhtä rehellinen ja avoin ja myöskin halukas kestämään toisen rehellisyyden. Minulle on tästä keskustelusta tullut sellainen mielikuva, että et varmaan olisi psyykkisesti valmis kestämään sitä, jos miehesi ihan rehellisesti tuntisi suuttumusta, pettymystä, ärtymystä ja surua sinun viime hetken kiukuttelujesi takia.

Oli se keskustelunavaus à la minä. Jos ei kelpaa niin se on voi voi.

ap

Kuten haluat. Itsehän sinä siitä kärsit joten tosiaan, voi voi. Rehellistä ja avointa keskustelua ei nyt kuitenkaan voi toiselta odottaa saavansa, jollei itse sellaiseen pyri. Valituksesi miehesi puhumattomuudesta on siis sikäli turha.

Sitä paitsi, miehesi varmaan tuntee sinut jo, ja tietää, että sinä et kykenisi hänen tunteitaan kuuntelemaan kuitenkaan. Siksi hän ei niitä kerro. Älä syytä siitä häntä, sillä hän ei halua loukata sinua. Mitä ilmeisimmin hän on hiljaa juuri siksi, että säästäisi sinua mielesi pahoittamiselta.

Kyllä minä pyrin, jos en osaa niin ei se ole mikään syy tappaa minua. Ja jos mies ei ole edes yrittänyt tuoda mielipiteitään esille vaan on yksin päättänyt, etten kestä niitä niin onpa ylimielinen suhtautumistapa. Miksi tosiaankaan on kanssani? En tajua.

ap

Tuskin miehesi on ihan yksinään päättänyt sitä, että sinä et avointa ja rehellistä keskustelua kestäisi. Oletan että hän tuntee sinut sen verran hyvin tietääkseen asian ilman että alkaa sitä nyt testaamaan. Hänhän on naimisissa kanssasi ja elänyt kanssasi vuosikausia. Puolisonsa oppii tuntemaan sellaisessa ajassa.

Mieti nyt. Minähän en tunne sinua lainkaan ja silti minäkin osasin tämän keskustelun perusteella arvata, että sinun psyykeesi ei kestäisi avoimuutta nyt. Myönsit itsekin asian olevan näin. Jos minä, täysin tuntematonkin ihminen pystyn tuollaisen asian päättelemään oikein, aivan varmasti miehesi siihen kykenee.

Ei kukaan silloin halua alkaa toisen kanssa keskustelemaan, jos on edes todennäköistä että siitä ei muuta kuin riitaa tule. Tästä mulla on ihan omakohtaista kokemusta sen verran, että exäni kanssa keskusteluista ei tullut mitään, koska hän alkoi vain riitelemään. Joten lopulta minä en edes yrittänyt keskustella, saatika ärsyttää miestä tahallaan alkamalla kertomaan tunteistani. Mitä hyötyä siitä olisi ollut? Mies olisi ärsyyntynyt ja alkanut riitelemään ja minä olisin masentunut, koska yrittäessäni avautua ajatuksistani, en olisi tullut kuulluksi kuitenkaan.

Miksi sinä muuten haluaisit miehesi olevan avoin ja rehellinen tunteistaan ja ajatuksistaan, vaikka tiedät, että sinä et hänen rehellistyttään kestäisi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mitä tuohon olisi pitänyt kommentoida?

No edes jotain. Keskustella vaan. Nyt en tiedä yhtään, miten mies otti asian. Miltä se hänestä tuntuu.

Ap

No, enpä tiedä minäkään.

Voihan olla, että miehesi ei edes huomaa tai viitsi noteerata, jos leikit marttyyria. Haetko huomiota?

Minulla ihan samoja fiiliksiä joskus, kun oli niin epävarma olo, että kuulinko sinne lainkaa. Ulkopuolinen. . Nykyään ihan mielellään""" tutustumaan menen minäkin.

Juttele miehesi kanssa. Joskus on ihan hyvä tehdä epäitsekkäästi asioita. Veikkaan, että niitä parisuhteessa matkan varrella tulee kummallekin. Kun kerrot tunteesi, niin mies ymmärtää enemmän. Se avaa sinullekin montaa ovea sielussasi. Voithan kertoa millin tarvitset hänen tukeaan ja milloin olet omillesi hyvin.

Ja isäni, jolla olisi varaa auttaa minua vaikka ostamaan sen asunnon, ei auta pennilläkään. Isä on perimässä 900 000 euroa ja omistaa jo valmiiksi useita asuntoja. En ole kärkkymässä häneltä mitään, mutta kuka muu vanhempi katselisi lapsensa kärsivän, jos olisi mahdollisuus auttaa ja parantaa totisesti omien lastenlasten elämää. Isä on osasyyllinen masennukseeni, vaikkei se sinänsä hänen vastuullaan olekaan minun paranemiseni. No, nyt ei ole ainakaan vahingossakaan osallistumassa siihen paranemisprosessiin, jota minä käyn. Kaiken on itsekin vain perinyt, mitä omistaa.

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Ensin sanoit ratkaisuksi sen, että katkeruus olisi jonain päivänä poissa ja totesit, että sitten olisin ihan hukassa. Aivan, harvapa haluaa olla ihan hukassa, mutta kun kysyin miten päästä eroon katkeruudesta, et osannut itsekään auttaa. Silti minun pitäisi tietää, miten se tehdään.

ap

Jännästi yhdistelet viestistäni ihan toisen sisältöisen =)  Toistan siis, ongelmasi on "että et edes HALUA EROON katkeruudestasi" ja tämän takia se eräänä aamuna ilman katkeruutta herääminen olisi sinulle kriisi.

Kivasti myös koitat ulkoistaa ongelmasi, "et osannut itsekkään auttaa". En edes yrittäny,t, en edes halua. Miksi haluaisin auttaa ihmistä, joka ei halua auttaa itseään?

Vekkulisti et ota kantaa ehdotukseen jättää perheesi jatkamaan elämäänsä ilman sinua? Yleisöstä luopuminen ei siis ole varteenotettava vaihtoehto minäminä-maassa?

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

N 43 kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sitten mun olis helpompaa tulla vain mukaan, pakata omat kamani. Nyt jos mies todella odottaa minunkin panostavan asiaan, niin eihän tää etene mihinkään. Eikä edes keskustele asioista.

ap

Anteeksi nyt, mutta miten voit vaatia miestäsi keskustelemaan kanssasi, kun et itse tee keskusteluavausta? Ei se, että sinä kerrot lähteväsi vain miehen ja lasten mieliksi siinä vaiheessa kun pitää jo pakata ja lähteä, ole mikään keskusteluavaus. Eikä tässä vaiheessa ole kyllä enää keskusteluaikakaan. Tässä vaiheessa on aika pakata ja lähteä, pitää se lupaus minkä toiselle on antanut ja edes yrittää löytää itsekin jotain iloa siitä.

Vastaisuuden varalle pari vinkkiä: jos haluat tietää, mitä miehesi ajattelee, kysy sitä häneltä. Nythän et ilmeisesti kysynyt. Jos haluat hänen tietävän, mitä sinun päässäsi pyörii, niin kerro se hänelle. Nyt et näytä tehneen juuri sitäkään. Rehellistä ja avointa keskustelua voit odottaa toiselta vain silloin, kun olet itse yhtä rehellinen ja avoin ja myöskin halukas kestämään toisen rehellisyyden. Minulle on tästä keskustelusta tullut sellainen mielikuva, että et varmaan olisi psyykkisesti valmis kestämään sitä, jos miehesi ihan rehellisesti tuntisi suuttumusta, pettymystä, ärtymystä ja surua sinun viime hetken kiukuttelujesi takia.

Oli se keskustelunavaus à la minä. Jos ei kelpaa niin se on voi voi.

ap

Kuten haluat. Itsehän sinä siitä kärsit joten tosiaan, voi voi. Rehellistä ja avointa keskustelua ei nyt kuitenkaan voi toiselta odottaa saavansa, jollei itse sellaiseen pyri. Valituksesi miehesi puhumattomuudesta on siis sikäli turha.

Sitä paitsi, miehesi varmaan tuntee sinut jo, ja tietää, että sinä et kykenisi hänen tunteitaan kuuntelemaan kuitenkaan. Siksi hän ei niitä kerro. Älä syytä siitä häntä, sillä hän ei halua loukata sinua. Mitä ilmeisimmin hän on hiljaa juuri siksi, että säästäisi sinua mielesi pahoittamiselta.

Kyllä minä pyrin, jos en osaa niin ei se ole mikään syy tappaa minua. Ja jos mies ei ole edes yrittänyt tuoda mielipiteitään esille vaan on yksin päättänyt, etten kestä niitä niin onpa ylimielinen suhtautumistapa. Miksi tosiaankaan on kanssani? En tajua.

ap

Tuskin miehesi on ihan yksinään päättänyt sitä, että sinä et avointa ja rehellistä keskustelua kestäisi. Oletan että hän tuntee sinut sen verran hyvin tietääkseen asian ilman että alkaa sitä nyt testaamaan. Hänhän on naimisissa kanssasi ja elänyt kanssasi vuosikausia. Puolisonsa oppii tuntemaan sellaisessa ajassa.

Mieti nyt. Minähän en tunne sinua lainkaan ja silti minäkin osasin tämän keskustelun perusteella arvata, että sinun psyykeesi ei kestäisi avoimuutta nyt. Myönsit itsekin asian olevan näin. Jos minä, täysin tuntematonkin ihminen pystyn tuollaisen asian päättelemään oikein, aivan varmasti miehesi siihen kykenee.

Ei kukaan silloin halua alkaa toisen kanssa keskustelemaan, jos on edes todennäköistä että siitä ei muuta kuin riitaa tule. Tästä mulla on ihan omakohtaista kokemusta sen verran, että exäni kanssa keskusteluista ei tullut mitään, koska hän alkoi vain riitelemään. Joten lopulta minä en edes yrittänyt keskustella, saatika ärsyttää miestä tahallaan alkamalla kertomaan tunteistani. Mitä hyötyä siitä olisi ollut? Mies olisi ärsyyntynyt ja alkanut riitelemään ja minä olisin masentunut, koska yrittäessäni avautua ajatuksistani, en olisi tullut kuulluksi kuitenkaan.

Miksi sinä muuten haluaisit miehesi olevan avoin ja rehellinen tunteistaan ja ajatuksistaan, vaikka tiedät, että sinä et hänen rehellistyttään kestäisi?

Miksi sitten vaivauduit olemaan mokoman typerän eksän kanssa? Muka rakastit? Sano suoraan vaan, mikä hän oli, keskustelukyvytön tollo.

aap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Ensin sanoit ratkaisuksi sen, että katkeruus olisi jonain päivänä poissa ja totesit, että sitten olisin ihan hukassa. Aivan, harvapa haluaa olla ihan hukassa, mutta kun kysyin miten päästä eroon katkeruudesta, et osannut itsekään auttaa. Silti minun pitäisi tietää, miten se tehdään.

ap

Jännästi yhdistelet viestistäni ihan toisen sisältöisen =)  Toistan siis, ongelmasi on "että et edes HALUA EROON katkeruudestasi" ja tämän takia se eräänä aamuna ilman katkeruutta herääminen olisi sinulle kriisi.

Kivasti myös koitat ulkoistaa ongelmasi, "et osannut itsekkään auttaa". En edes yrittäny,t, en edes halua. Miksi haluaisin auttaa ihmistä, joka ei halua auttaa itseään?

Vekkulisti et ota kantaa ehdotukseen jättää perheesi jatkamaan elämäänsä ilman sinua? Yleisöstä luopuminen ei siis ole varteenotettava vaihtoehto minäminä-maassa?

Ei, itse olet epälooginen: haluaisin eroon katkeruudestani JOS voisin silloin hyvin. Luuletko, etten haluaisi voida hyvin??

Mutta miten eroon siitä?

ap

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Sinähän se tässä narsisti olet, etsit ratkaisua vain muille, et minulle. En ansaitse rakkautta ihmisenä vai? En minä mitään yleisöä kaipaa, vaan lähinnä rakkautta ja tukea. Olen asunut yksin 20-34-vuotiaaksi.

ap

Ikävä kyllä et tule ikinä saamaan yhtään enempää rakkautta kuin mitä nyt saat, jos et hoidata päätäsi kuntoon. Miehesi varmaan aikoinaan, kun lupauduit hänen vaimokseen, odotti, että ajan myötä alkaisit rakastaa häntä. Koska kuitenkin rakastat vain ja ainoastaan itseäsi, myös miehesi rakkaus sinuun on kuihtunut. Omat lapsesi todennäköisesti aikuisina rakastavat sinua yhtä paljon kuin sinä nyt rakastat omia vanhempiasi. Olisit voinut tuon katkeruuden ja vihan kierteen katkaista, jos olisit halunnut. Mutta et ole halunnut, koska sinulle ainoa tärkeä ihminen maailmassa olet sinä itse. 

Vierailija kirjoitti:

Ja isäni, jolla olisi varaa auttaa minua vaikka ostamaan sen asunnon, ei auta pennilläkään. Isä on perimässä 900 000 euroa ja omistaa jo valmiiksi useita asuntoja. En ole kärkkymässä häneltä mitään, mutta kuka muu vanhempi katselisi lapsensa kärsivän, jos olisi mahdollisuus auttaa ja parantaa totisesti omien lastenlasten elämää. Isä on osasyyllinen masennukseeni, vaikkei se sinänsä hänen vastuullaan olekaan minun paranemiseni. No, nyt ei ole ainakaan vahingossakaan osallistumassa siihen paranemisprosessiin, jota minä käyn. Kaiken on itsekin vain perinyt, mitä omistaa.

ap

Isä on syyllinen, äiti on syyllinen, mies on syyllinen, lapset on syyllisiä, se mies joka ei rakastanut takaisin on syyllinen. 

Missä on sinun vastuusi? Ja mikä paranemisprosessi? Et sinä ole paranemassa, koska et halua. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mies keitti äsken kahvia ja oli hakenut korvapuusteja. Ihana komea mieheni! Ilahduttaa vain ilahduttamisen ilosta! Tämä meillä on mukavaa, ollaan molemmat hyviin asioihin keskittyviä ja älykkäitä ihmisiä. Ollaan ystävällisiä toisillemme eikä vedetä mattoa jalan alta pois. Hyvillä ja mieleltään terveillä ihmisillä on hyvä ja terveellä pohjalla oleva parisuhde. Elämä on valinta.

Joo, tiedän tämän. Tuo on niin kaukana minun elämästäni kuin olla ja voi. Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon. Minusta sinä et vaikuta ihan parhaalta ohmiseltä "onnessasi" kuitenkaan, koska haluat irviä minulle, mutta voin uskoa, että olet paljon minua onnellisempi kuitenkin. Ansaitsisin saman.

ap

"Mutta minua on kohdeltu huonosti, enkä ole vielä päässyt siitä eroon."

Ethän sinä edes halua siitä eroon. Sinä kieriskelet siinä, mässäät sillä. Käytät sitä oikeutuksena narsistiselle käytöksellesi. Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa, koska olet tehnyt siitä itsellesi henkisen kävelykepin. Jos sinulla ei olisi tätä "suurta traumaa" johon vedota, niin olisit vain yksi itsekäs lievästi mielenvikainen kusipää. Nyt perustelet pohjattoman mulkkuutesi "traumallasi". Narsisti mikä narsisti. 20 vuotta eteenpäin ja lapsesi laulavat näitä samoja pakkomielteisiä lauluja jollain foorumilla.

Tiedät olevasi paska vaimo ja äiti. Miksi et pakkaa kamojasi ja muuta omillesi. Eipä olisi ketään vaatimassa käyttäytymään aikuisen tavoin tai kyseenalaistamassa oikeuttasi murjottaa nurkassa ja vinkua "minäminäminuntraumaminäminäminunkatkeruus"

No mikä on vaihtoehto? "Jos katkeruus yhtenä aamuna olisi poissa olisit aivan hukassa" ? Haluaisit, että olisin sitten aivan hukassa? Vai, mitä vaihtoehdoksi?

ap

Vaihtoehto on se, että katsot peiliin, toteat olevasi narsisti ja teet parhaimman mitä voit lapsillesi tehdä. Eli lähdet ja jatkat elämääsi omassa pienessä narsistikuplassasi. Kaikki voittavat. Sinä saat kääriytyä katkeruuteen, jota niin rakastat ja perheesi voi alkaa elämään vapautuneemmin ilman narsismin varjoa.

Lähtemällä tosin menettäisit yleisösi ja sehän ei narsistille käy.

Ensin sanoit ratkaisuksi sen, että katkeruus olisi jonain päivänä poissa ja totesit, että sitten olisin ihan hukassa. Aivan, harvapa haluaa olla ihan hukassa, mutta kun kysyin miten päästä eroon katkeruudesta, et osannut itsekään auttaa. Silti minun pitäisi tietää, miten se tehdään.

ap

Jännästi yhdistelet viestistäni ihan toisen sisältöisen =)  Toistan siis, ongelmasi on "että et edes HALUA EROON katkeruudestasi" ja tämän takia se eräänä aamuna ilman katkeruutta herääminen olisi sinulle kriisi.

Kivasti myös koitat ulkoistaa ongelmasi, "et osannut itsekkään auttaa". En edes yrittäny,t, en edes halua. Miksi haluaisin auttaa ihmistä, joka ei halua auttaa itseään?

Vekkulisti et ota kantaa ehdotukseen jättää perheesi jatkamaan elämäänsä ilman sinua? Yleisöstä luopuminen ei siis ole varteenotettava vaihtoehto minäminä-maassa?

Ei, itse olet epälooginen: haluaisin eroon katkeruudestani JOS voisin silloin hyvin. Luuletko, etten haluaisi voida hyvin??

Mutta miten eroon siitä?

ap

Ei, sinä et halua voida hyvin. Sehän se koko pointti on. Koska jos voisit hyvin niin joutuisit kantamaan vastuuta elämästäsi ja tekemään niitä tylsiä juttuja joita me kaikki "normaalit" teemme. Siivoamaan, notkumaan kentän laidalla niiden umpitylsien pentujemme kanssa, lähtemään sukulaisiin vaikkei ihan hirveesti kiinnosta jne. Jos et olisi niin "sairas" joutuisit ihan oikeasti elämään sitä elämää. 

Edelleenkin, ensimmäinen askel on muuttaa omilleen (vaikka se ilkeä isä ei kämppää ostakkaan) ja antaa edes perheesi elää normaalia elämää. Mutta siinähän tosiaan lähtisi yleisö.