Lue keskustelun säännöt.
Miten jaksatte vanhenevien vanhempien (asioiden) hoitamisen?
07.07.2016 |
Omat ja appivanhemmat menevät päivä päivältä huonompaan kuntoon, ikää 70+ kaikilla. Kremppa on suurimmaksi osaksi vielä pientä mutta vakavia perussairauksiakin löytyy eikä ennuste ole tietenkään hyvä. loppu on joka päivä lähempänä.
Nyt ollaan pisteessä että pihatöissä, ikkunanpesussa ja toisen pariskunnan mökin kanssa tarvitaan apua enemmän tai vähemmän säännöllisesti ja jatkossa entistä enemmän; kaupassakäyntiä tms. en koe isona vaivana mutta pihatyöt vie paljon aikaa. Kaikki ovat pihejä; toisilla olisi varaa ostaakin palveluja mutta eivät osta. Ja nyt alkaa tulla kinaa apuvälineiden hankinnasta; mitään ei haluta ostaa eikä hankkiä. Ei seniorisänkyä vaikka tapaturman takia sängystä ylösnouseminen on vaikeaa ja kivuliasta. Ei turvapuhelinta vaikka yhdellä on Alzheimer-diagnoosi ja muutenkaan ei se kaatuminen tule etukäteen varoittemalla. Ei tukia vessaan eikä oviin. Kaikkeen tulee "ei,,, ei me nyt vielä tälläisiä tarvita... pitää miettiä..... ei, liian kallista... ei, kyllä me pärjätään. " Mutta kun ei pärjätä. Missä vaiheessa on vaan syytä kävellä vanhuksen tahdon yli ja ostaa ne turva/apuvälineet?
Ja mikä määrä apua on oikeasti järkevää? Jos nyt tarvitaan kahteen talouteen 3-5h/vko -käytännössä yksi ilta ja/tai toinen viikonlopun päivistä- ; niin tuntuu että paljon enempään ei omasta elämästä repeä. Ja tällä tahdilla ja Suomen vanhustenhoidon tasosta jotain hämärää tietävänä; niin kauan kuin vanhus jotenkin selviää päivästä toiseen; mihinkään laitokseen ei pääse/joudu. Eli enemmin tai myöhemmin on huolehtiminen pyykistä, siivouksesta ja ruokailusta omaisten harteilla ja sitten taistelu laitospaikasta, jota jonotetaan huonokuntoisena vuosia. Onko vaan pakko jaksaa?
Ja joo, ovat auttaneet meitä lastenhoidossa mutta se ei ole ikinä ollut yhtä säännöllistä eikä sitovaa; ainoastaan hätätapauksessa sairaspoissaolejen yhteydessä ja alakouluvuosien loma-aikoina muutamia päiviä.Ahdistaa!
Kommentit (247)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Voi miten tulin surulliseksi tästä ketjusta! :(
Itse olen 25 vuotias, pienen lapsen äiti. Autan mummuani (80 vuotias) aina kun voin, n. 1-2 kertaa viikossa. Käymme yhdessä kaupassa tms. Mummu asuu kerrostalossa, joten pihan hoitoa ei ole. Se tuntuisi hieman kohtuuttomalta, että säännöllisesti pitäisi toisen nurmikkoa ajaa tai pitää istutuksista huolta, niinkuin tästä ketjusta on saanut lukea. Autan myös lääkäri asioissa, erilaisissa paperiasioissa..
Autan mummuani mielelläni, hän on heti oman lapseni jälkeen minulle maailman tärkein ihminen! Autan puhtaasti auttamisen halusta. Mummu ei määräile, vaan usein kysyy, että millon minulle sopisi, että käytäisiin yhdessä kaupassa. Hän ymmärtää, että minulla on myös pieni lapsi. Tilanne on siis hieman eri, kuin teillä, joille vanhemmat ovat ilkeitä :O Tai määräilevät, että "Nyt täytyy leikata nurmikko, kuulitko!". Tuollaista en varmasti itsekään jaksaisi :(
Mummu on auttanut minua aina todella paljon, koko elämäni ajan. Nyt mummu on sairas ja iäkäs, joten näen luonnollisena, että nyt on minun vuoroni auttaa! Tosin edelleen m auttaa myös minua, esim. kuuntelemalla satunnaisia murheitani tai ostamalla lapselleni jotain.
Tsemppiä teille kaikille! <3
Näinhän se pitäisi ollakin, että vanhus kantaa osansa arjen sujumisesta. Unohtaa ne priimapihat ja omakotitalot ja muuttaa kerrostaloon ja ymmärtää, että jälkikasvullakin on oma elämänsä eikä juoksuta kohtuuttomia tai kyselemättä muiden aikatauluja. Valitettavasti kaikki vanhukset eivät ole näin fiksuja. Moni on täydellisen itsekäs ja edellyttää jälkikasvunsa todellakin kitkevän rikkaruohotkin perennapenkeistä vaikka itse ei enää pihalle edes pääse. Oma mummoni juoksutti monta kertaa päivässä. Koskaan kun kaupasta esim. ei saanut tuoda kuin maitopurkin kerrallaan. Kauppareissuja sai siis juoksutettua parhaimmillaan monta päivässä. Ja varjele, jos lapset yrittivät vaikkapa ulkomaan matkaa, edes Tallinnaan. Jo ambulanssia soiteltiin kun ahdisti. Aina juuri silloin kun lapset yrittivät saada hajurakoa. Lasten omat ongelmat tai elämä ei mummoa kiinnostanut edes kuunnella.
Samaa mieltä! Ihmiselämässä tapahtuu muutoksia, eikä voi olettaa että asiat pysyvät aina samanlaisina. Nuorempana muutetaan opiskelupaikan, parisuhteen tai työpaikan vuoksi, ja eri tilanteisiin vaan sopeudutaan. Vanhana olisi myös pystyttävä muuttumaan ja sopeutumaan esim. terveydentilassa tapahtuneiden muutosten vuoksi. Jos ei pysty enää asumaan omakotitalossa, on silloin muutettava kerrostaloon, sillä on todella itsekästä odottaa, että lapset hoitavat vanhuksen lumityöt ja haravoinnit oman työn, perheen ja kodinhoidon ohella.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun mielestä on hieman huvittavaa, että omaiset joilla on mahdollisuus jeesata vanhempiaan valittavat, että omaa aikaa ei sitten jää riittävästi. Onhan ne teidän vanhemmatkin aikanaan vuosia teitä hoitanut eikä silloinkaan sitä omaa aikaa jäänyt. Ymmärrän, että harva haluaa ryhtyä täyspäiväiseksi omaishoitajaksi (todella raskasta), mutta muutaman kerran viikossa auttaminen?
Ap:n tapauksessa suosittelen kotihoidon hommaamista, senhän maksut määräytyvät tulojen mukaan. He tekevät arviointikäynnin ja sen jälkeen arvioivat tarvittavan käyntimäärän per vrk/vko.Haluatko kuulla otteen äitini elämästä? Aamulla herätys klo 5:30 ylös sängystä ja 20 min ajomatka isoäitini luo. Siellä mummon aamutoimet, pukeminen, aamupalan laitto, syöminen, lehden haku ja päiväruuan annostelu. Siitä kasiksi työpaikalle ja kahdeksan tunnin työpäivä. Töiden jälkeen ajo mummolaan, ruuanlaitto, puutarhatöiden teko/siivoaminen/pyykinpesu/tiskaaminen/mitä nyt milloinkin, mummon suihkuttaminen/saunottaminen, iltapalan valmistus, iltatoimet, yövaatteiden vaihto. Sitten joskus alkuillasta ajo kotiin ja siellä se "oma aika" jaettuna vielä aviomiehelle ja parille teini-ikäiselle lapselle. Mummo menee nälkälakkoon jo pelkästä ajatuksesta, että kotona huseeraisi joku perheen ulkopuolinen, "mihin minä kotoani" kuuluu kerran tunnissa ja kaiken kukkuraksi vielä kaiken pitää olla tiptop ja suurinpiirtein tärkättyä.
Joo, ja tämä ihminen on 85-vuotias, todella huono liikkumaan, huono syömään yms. Ainut vaan että lanttu leikkaa ja kaiken on oltava kuten aina, vaikkei itse saa edes puseroa napitettua. Ja tämä mummo ei ole edes lapsiaan hoitanut itse vaan anoppi hoisi.
Tosi paljon on äidilläsi hommia, mutta voisitko sinä, sisaruksesi ja isäsi auttaa joinakin päivinä? Oletkohan koululainen ja onko sinulla nyt kesällä vapaata. Voisitko mennä mummosi luokse vaikka joiksikin viikoiksi asumaan ja auttamaan?
Niin, minä olen 25-vuotias kolmen pienen lapsen äiti. Autan kyllä kykyjeni mukaan, mutta aikaa ei ole juuri minullakaan passata mummoani. Sisaruksillani ei ole mitään mahdollisuutta ajokortittomina lähteä 20 minuutin ajomatkan päähän auttelemaan ellei sitten välillä mene äidin kanssa. Isäni on myös vielä aktiivisesti työelämässä ja käytännössä täystyöllistetty jo muutenkin. Kaiken huippu on se, että tosiaan mitään palveluita tai tukia isoäitini ei saa, sillä käytännössä hän makaa raha-arkun päällä. Varaa olisi hankkia apua, mutta ego ei kestä sellaista. Parempi piinata vaan omaa ainoaa lastaan.
No teillä on kuitenkin vielä vanhemmat elossa. Minulla ei ole enään ja olen 32 vuotias.
Eihan sitä jaksaisikaan, kun on omat teinit niin ja olen yksinhuoltaja, Lasteni isä ei koskaan ole yhteyttä pitänyt.
Nyt kun oma teveyskin alkaa huonontua, vaikka kuinka yritän oitää omasta kunnostani huolta. Siihen ei aina jää aikaa. Vanha isäni tarvitsee apua 3-4 kertaa vikkossa: Lääkärireissuja, labrareissuja, kaupassakäyntiä ym. Sekä ruuanlaittoa ja siivousapua. Välillä on myös tärkeää viedä vaikka ulos syömään, kun ei enää itsenäisesti pysty liikkumaan. Kotiapu jakaa lääkkeet ja siinä se. Laitospaikkaa ei saa, vaikka seurallisena ihmisenä olisi mielellään muiden joukossa. Nyt minun käyntejä lukuunottamatta on yksin neljänseinän sisällä. Surullista vanhusten hoito nykyään.
Vierailija kirjoitti:
Juuri tästä syystä kannustetaan vanhuksia muuttamaan lastensa luokse, näiltähän on omat lapset lähteneet ja yleensä tilaa, johon mummo varsin hyvin mahtuu. Paljon helpompi hoitaa ikäihmisten asioita, kun asuvat saman katon alla. Niin on tehty jo sata vuotta sitten, niin voi tehdä edelleen.
Ja olen ihan vakavissani. ne ovat omia vanhempia, jotka aikanaan maksoi koulutuksen, harrastukset jne. ja hoiti lapsenlapset. Kyllä se oli sitovaa, sinä vain et tiedä siitä mitään.
Monissa perheissä kyllä omat lapset asuvat vielä kotona, meilläkin alakouluikäinen kun paappa oli 73 v. Kovissa kivuissa välillä harhainen kipulaastareiden laiton jälkeen, onneksi sai viimeiseksi 4 viikokseen hyvän hoitopaikan.
Silloin ennen vanhaan naiset eivät olleet töissä kodin ulkopuolella ja vanhemmille saattoi olla jokin syytinkitupa pihan perällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yllättävän huonossa kunnossa kyllä sun vanhemmat ja appivanhemmat. Mun äiti on 74 ja menee kuusikymppisestä, ite tekee kaiken.
Kivat sulle. Mun äiti on 72v, sairastanut 2 aivoninfarktia ja keuhkosyövän, liikuntakyky on kovin rajallinen, Mutta ulkopuolista apua se ei halua. Isä on muutamaa vuotta vanhempi, on sepelvaltimotautia ja tukirankaperäistä sairautta. Appivanhemmat on jo yllättävästi kuolleet. Sinun vanhempasi ovat yllättävän hyvässä kunnossa.
Omat vanhemmat myös 75v ja täysin toimintakykyisiä ja varmaan nauraisi päin naamaa jos ehdottaisin jotain vanhus-apua . En kyllä sanoisi että "yllättävän hyvässä kunnossa ", ovat eläneet ilman sairauksia ja vanhenneet luonnollisesti. Eri asia tietenkin on jos on sairauksia ollut matkalla mukana.
Miksi ihmeessä sinun pitäisi ehdottaa apua ihmisille, jotka eivät sitä tarvitse. Oma isäni kuoli 73 v. iässä, ei mitenkään poikkeuksellista.
Vierailija kirjoitti:
No teillä on kuitenkin vielä vanhemmat elossa. Minulla ei ole enään ja olen 32 vuotias.
Aina joku vetää tämän kortin esiin. Tämä ei ollenkaan poista sitä vanhempien hoidon raskautta. Syyllistää vaan. Niinkuin joku johonkin viestiin sanoi, niin samaan tapaan kuin että lautanen pitää syödä tyhjäksi, koska Afrikan lapset näkee nälkää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Saattohoidin siskoni hautaan. Tämä oli elämäni piinaavien ja rankin kokemus sekä käännekohta, josta opin, etten hoida enää ketään läheistäni hautaan. Tukena ja apuna kyllä voin olla ja olenkin vanhoille vanhemmilleni, mutta oman terveyteni ja elämäni kustannuksella en saata enää koskaan itseäni samaan tilanteeseen.
Sulle, joka kirjoitit "Paljon helpompi hoitaa ikäihmisten asioita, kun asuvat saman katon alla. Niin on tehty jo sata vuotta sitten, niin voi tehdä edelleen."
Sata vuotta sitten kuitenkaan harvemmin elettiin 80- , 90- tai jopa 100-vuotiaiksi, ja niin että elämästä vaikka viimeiset 20 vuotta voi olla vaikeitakin toimintakykyä rajoittavia sairauksia. Ja vielä että on neljä tällaista vanhusta hoidettavana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Meillä myös miehen vanhemmat valittavat kyllä kaikesta, miten vaikeaa on, ruokapalvelun ruoka on pahaa jne, mutta kuitenkaan eivät sitten ota apua vastaan kun sitä tarjotaan. Ei me tarvita, kyllä me pärjätään. Kai se ottaa niin koville myöntää kun ei pärjätäkään. Sinänsä ymmärrän kyllä esim. että ei haluta luopua omakotitalosta, mutta silloin ainakin pitäisi ymmärtää hyväksyä, että piha on vähän vähemmän hoidettu kuin ennen. Olen vetänyt rajan, että välttämättömämmissä asioissa (lääkärikäynnit, kauppa-asiat, lumityöt) autetaan tarvittaessa, mutta mitään kukkapenkkiä en lähde kitkemään. Jos haluaa huonokuntoisena vielä pitää omaa pihaa, niin ei voi olettaa että sen pihan pitäisi olla ihan tiptop viimeistelty koko ajan.
Kyllä ennen vanhaan oltiin myös vuosia raihnaana kotihoidettavana sukulaisissa. Raihnaus tuli vaan aiemmin.
Isovaarini oli sokea vanhana monta vuotta (kaihi). Isomummoni oli ilmeisesti syöpäpotilas ja siitä sairas ja kuolikin siihen (sota-aikaan ei juuri hoitoa saanut),
Toisen puolen isomummulla oli ankara reuma. Tuskin pääsi liikkumaan. Muista ei ole tarkkaa tietoa. Nämä siis 1900-luvun alusta ja kotihoidossa lapsillaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
60-luvulla poistui laista lasten hoitovelvollisuus. Siihen asti monet hoitivat mieluummin vanhuksen itse kotonaan kuin maksoivat jonnekin täyden maksun vanhuksen hoivaamisesta.
Isoisäni isä oli turun ukkokodissa. Kallista oli, mutta hänen 5 poikaansa kustansivat. (En tiedä, maksoivatko tyrtäretkin jotain)
Meillä mummu laittoi hanaksti vastaan vaarille, ei olisi halunnut muutta yli 40v asutusta asunnosta palvelutaloon (periaatteessa oma asunto, vaikkakin vuokralla, mutta palveluita saa siis tarpeen mukaan ostaa), nyt tyytyväisempi kuin koskaan! Ja asunut jo 17v siellä, vaari kuoli 15v sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös miehen vanhemmat valittavat kyllä kaikesta, miten vaikeaa on, ruokapalvelun ruoka on pahaa jne, mutta kuitenkaan eivät sitten ota apua vastaan kun sitä tarjotaan. Ei me tarvita, kyllä me pärjätään. Kai se ottaa niin koville myöntää kun ei pärjätäkään. Sinänsä ymmärrän kyllä esim. että ei haluta luopua omakotitalosta, mutta silloin ainakin pitäisi ymmärtää hyväksyä, että piha on vähän vähemmän hoidettu kuin ennen. Olen vetänyt rajan, että välttämättömämmissä asioissa (lääkärikäynnit, kauppa-asiat, lumityöt) autetaan tarvittaessa, mutta mitään kukkapenkkiä en lähde kitkemään. Jos haluaa huonokuntoisena vielä pitää omaa pihaa, niin ei voi olettaa että sen pihan pitäisi olla ihan tiptop viimeistelty koko ajan.
Me ollaa yritetty saada vanhuksia muuttamaan helppoon rivariin, mutta ei käy heille. Nyt tuli jostain virastosta käsky sakon uhalla maalata talo. Kukahan sitäkin on tuolla jumala selän takana käynyt kyttäämässä? Arvatkaa vaan voiko tilata firman maalaamaan (rahaa on)? Ei! Talo on niin huonossa kunnossa ( varsinkin muutostöiden jälkeen kun moittorisahalla on suurennettu oviaukkoja) että tuleva omistaja laittaa varmaan talon maan tasalle.
Ihme kursailua muutenkin kotihoidon suhteen. Hoitaja käy monta kertaa päivässä. Kysyy, että pitäisikö päästä pöntölle, pestäänkö alapää (sovittu heidän tehtäviksi). Ei koskaan tartte. Hyvä kun on auto kurvannut pihasta, niin onkin se vessatarve ja putsata pitää. Ollaan sanottu hoitajille, että vievät pöntölle ja pesevät ilman kyselyjä. Jotkut ovat riuskaotteisempia ja tekevät näin. Hoitajat kylläkin vaihtuvat ihan koko ajan, eivätkä yhtään tiedä mitä on sovittu.
Onneksi on tomera sisko samalla paikkakunnalla kuin vanhemmat. Saavat tehdä järjestelyt mielensä mukaan. En puutu. Eivät varmaan kyllä kysykään.
Sinänsä pieni asia, mutta iso ero elämäntavoista sukupolvien välillä. Näyttäisi, että moni vanhus ei piittaa tuon taivaallista kasviksista, mutta pullaa on saatava joka välissä. Liikuntakyvyn heiketessä ei pienintäkään kuntouttavaa liikettä tee. Aika menee sohvalla tv.tä katsoen. Sitten kyllä lapsilta vaaditaan loputonta jaksamista. Itse ei yritetä sitä pienintäkään.
Kenelläkään ei ole mitään pyhää velvoitetta auttaa iäkkäitä vanhempiaan, aivan kuin heilläkään ei ole velvoitetta hoitaa lapsia tms.
On jokaisen oma asia miten järjestää elämänsä vanhoilla päivillä.
Miten joku voi odottaa että lapset tai lapsenlapset huolehtivat täysin? Useimmilla on tänä päivänä oma perhe, työ, ja koti. Ei siinä ole hirveästi aikaa toimia vanhempien piikana tai renkinä.
Omaishoitajana saa heittää hyvästit omalle elämälle, kun se elämä pyörii vain sen hoidettavan ympärillä. Ei ole rahaa eikä omaa aikaa.
Jokaisen kannattaa työikäisenä jo säästää Ja kerätä omaisuutta jota voi sitten eläkkeellä realisoida. Sitten voi ihan itse ostaa ja maksaa haluamansa palvelut ilman että tarvitsee orjuuttaa ketään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös miehen vanhemmat valittavat kyllä kaikesta, miten vaikeaa on, ruokapalvelun ruoka on pahaa jne, mutta kuitenkaan eivät sitten ota apua vastaan kun sitä tarjotaan. Ei me tarvita, kyllä me pärjätään. Kai se ottaa niin koville myöntää kun ei pärjätäkään. Sinänsä ymmärrän kyllä esim. että ei haluta luopua omakotitalosta, mutta silloin ainakin pitäisi ymmärtää hyväksyä, että piha on vähän vähemmän hoidettu kuin ennen. Olen vetänyt rajan, että välttämättömämmissä asioissa (lääkärikäynnit, kauppa-asiat, lumityöt) autetaan tarvittaessa, mutta mitään kukkapenkkiä en lähde kitkemään. Jos haluaa huonokuntoisena vielä pitää omaa pihaa, niin ei voi olettaa että sen pihan pitäisi olla ihan tiptop viimeistelty koko ajan.
Me ollaa yritetty saada vanhuksia muuttamaan helppoon rivariin, mutta ei käy heille. Nyt tuli jostain virastosta käsky sakon uhalla maalata talo. Kukahan sitäkin on tuolla jumala selän takana käynyt kyttäämässä? Arvatkaa vaan voiko tilata firman maalaamaan (rahaa on)? Ei! Talo on niin huonossa kunnossa ( varsinkin muutostöiden jälkeen kun moittorisahalla on suurennettu oviaukkoja) että tuleva omistaja laittaa varmaan talon maan tasalle.
Ihme kursailua muutenkin kotihoidon suhteen. Hoitaja käy monta kertaa päivässä. Kysyy, että pitäisikö päästä pöntölle, pestäänkö alapää (sovittu heidän tehtäviksi). Ei koskaan tartte. Hyvä kun on auto kurvannut pihasta, niin onkin se vessatarve ja putsata pitää. Ollaan sanottu hoitajille, että vievät pöntölle ja pesevät ilman kyselyjä. Jotkut ovat riuskaotteisempia ja tekevät näin. Hoitajat kylläkin vaihtuvat ihan koko ajan, eivätkä yhtään tiedä mitä on sovittu.
Kotihoitajien on pakko kunnioittaa vanhuksen itsemääräämisoikeutta. Kotona asuvalla vanhuksella sellainen on. Väkisin tai pakottamalla ei voi tehdä mitään. Jos vanhus sanoo, ettei tarvitse, voi suostutella, mutta todellakaan mitään riuskaotteista väkisin vessaan viemistä ei tehdä. Omaiset eivät aina ymmärrä tätä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä myös miehen vanhemmat valittavat kyllä kaikesta, miten vaikeaa on, ruokapalvelun ruoka on pahaa jne, mutta kuitenkaan eivät sitten ota apua vastaan kun sitä tarjotaan. Ei me tarvita, kyllä me pärjätään. Kai se ottaa niin koville myöntää kun ei pärjätäkään. Sinänsä ymmärrän kyllä esim. että ei haluta luopua omakotitalosta, mutta silloin ainakin pitäisi ymmärtää hyväksyä, että piha on vähän vähemmän hoidettu kuin ennen. Olen vetänyt rajan, että välttämättömämmissä asioissa (lääkärikäynnit, kauppa-asiat, lumityöt) autetaan tarvittaessa, mutta mitään kukkapenkkiä en lähde kitkemään. Jos haluaa huonokuntoisena vielä pitää omaa pihaa, niin ei voi olettaa että sen pihan pitäisi olla ihan tiptop viimeistelty koko ajan.
Me ollaa yritetty saada vanhuksia muuttamaan helppoon rivariin, mutta ei käy heille. Nyt tuli jostain virastosta käsky sakon uhalla maalata talo. Kukahan sitäkin on tuolla jumala selän takana käynyt kyttäämässä? Arvatkaa vaan voiko tilata firman maalaamaan (rahaa on)? Ei! Talo on niin huonossa kunnossa ( varsinkin muutostöiden jälkeen kun moittorisahalla on suurennettu oviaukkoja) että tuleva omistaja laittaa varmaan talon maan tasalle.
Ihme kursailua muutenkin kotihoidon suhteen. Hoitaja käy monta kertaa päivässä. Kysyy, että pitäisikö päästä pöntölle, pestäänkö alapää (sovittu heidän tehtäviksi). Ei koskaan tartte. Hyvä kun on auto kurvannut pihasta, niin onkin se vessatarve ja putsata pitää. Ollaan sanottu hoitajille, että vievät pöntölle ja pesevät ilman kyselyjä. Jotkut ovat riuskaotteisempia ja tekevät näin. Hoitajat kylläkin vaihtuvat ihan koko ajan, eivätkä yhtään tiedä mitä on sovittu.
Kotihoitajien on pakko kunnioittaa vanhuksen itsemääräämisoikeutta. Kotona asuvalla vanhuksella sellainen on. Väkisin tai pakottamalla ei voi tehdä mitään. Jos vanhus sanoo, ettei tarvitse, voi suostutella, mutta todellakaan mitään riuskaotteista väkisin vessaan viemistä ei tehdä. Omaiset eivät aina ymmärrä tätä.
Ei tarvitsisi pakottaa. Jos hoitaja sanoo: "No niin, lähdetäänpä vessaan." niin isä lähtee heti mielellään. Jos hoitaja kysyy: "Haluatteko, että autan teidät vessaan?" niin isä aina sanoo, että ei tarvitse.
T. 174
Nykyään vielä kun lääketiede tekee ihmeitä, vanhukset voi elää lähes vihanneksina ja omasta halusta kotona läheisten hoidettavana parikymmentä vuotta. Jossain kohden käy liian raskaaksi omaisille.