Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Riittääkö vuosi seurustelua kun aletaan yrittämään lasta?
06.07.2016 |
Ikää 33v jos asialla merkitystä.
Kommentit (82)
Ei ehkä yrittämällä hyvä yrittää. Eräässä tuntemassani pariskunnassa nainen tuli raskaaksi 3kk tuntemisen jälkeen. Menivät pian naimisiin ja ostivat talon
Nyt ovat olleet 2v avioliitossa ja ihan hyvin taitaa heillä mennä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Käyttäjä_94 kirjoitti:
Minun kaveri oli ollut varmaan pari kuukautta miehensä kanssa yhdessä kun menivät kihloihin ja saman katon alle. Siitä ei mennyt kauaa kun olivat naimisissa ja lapsi tulossa. Ei toki minulta ole pois, mutta älytön tahti oli.
Kyseessä Lahden lähistöllä asustava perhe?
Menkää kuitenkin nyt edes naimisiin ensin. Ei sinulla paljoa aikaa ole, jos lapsen haluat, mutta jotain avioliiton kaltaista vakauttava tekijää kannattaa suhteessa olla ennen lapsia. Jos naimisiin meneminen taas tuntuu liian suurelta sitoumukselta, niin ei se lapsikaan taida hyvä ajatus olla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei asuta. Mies kyllä viettää lähes kaiken vapaa-aikansa luonani. Ap
Noniin, eli ette edes tiedä miten yhteiselo teillä sujuu. Siihen ei ihan oikeasti riitä se, että vietätte kaiken vapaa-ajan yhdessä. Arki-ihminen on niin erilainen kuin vapaa-ajalla. Miten teillä voi edes pyöriä vauvat mielessä tuossa tilanteessa?
En ole ap. Olin 35, kun tapasin tuttavan jota olin ihaillut ja arvostanut ja useina vuosina. Olimme nähneet ja jutelleet joskus työhön liittyvissä asioissa.. Me menimme naimisiin 10kk kuluttua. Sitä ennen ei autta yhdessä, koska mies oli töissä 800km päässä. Vapaa-ajat vietettiin yhdessä. Mies oli vielä rohkeampi vauva-asiassa kuin minä. Sitä itsekin toivoin. Lapsi syntyi puolentoista vuoden kuluttua siitä ihastumistapaamisesta.
Muutimme yhteen vasta muutama kuukausi häiden jälkeen.
Ajattelen ap, että jos sinulla ja miehellä jokin suhde on jo takana ja tunnette toisenne ja ennen kaikkea itsenne, niin mikä ettei. Jos olette suht tasapainossa itsenne kanssa ja rakkaus ja kunnioitus... Ja toisen arvostus on, niin silloin asiat kyllä loksahtaa.
Jos et ole huomannut toisessa väkivaltaisia tai itsetuhoisia piirteitä, ja jos hyvältä tuntuu, niin siitä vaan.
Mitä sinä haluat? Onko se samaa mitä kumppani? Joskus pitää uskaltaa hypätä.
Oletteko menossa naimisiin? Miten te näette tulevaisuuden, kuka lasta hoitaa, miten asutte, missä asutte?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailijax kirjoitti:
Jos riittää 5 minuuttia "seurustelua" jos kyseessä on normi tyttöjen ilta ja käytössä on inva-wc. Tällöin aviomies ei (hih), ehkä olekaan se oikea isä. Mutta sillä ei tietenkään ole väliä. Pääasia, että mulla on hyvä olla!
En oikei tajua tuota lapsellista lällättelyä.
Kyse on kahdesta aikuisesta ihmisestä, jotka viettävät yhdessä vapaa-ajat. Kyllä vuosi riittää, jos siltä tuntuu. Sen varmaan tuntee. Itse. Kuinka kauan pitäisi nyhvöttää? Vuoden kuluessa tietää, että haluaako jatkaa vaiko ei.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Käyttäjä_94 kirjoitti:
Minun kaveri oli ollut varmaan pari kuukautta miehensä kanssa yhdessä kun menivät kihloihin ja saman katon alle. Siitä ei mennyt kauaa kun olivat naimisissa ja lapsi tulossa. Ei toki minulta ole pois, mutta älytön tahti oli.
Kyseessä Lahden lähistöllä asustava perhe?
Ai, ettei näitä olisi useampia Suomessa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
- Tulee väksin mieleen viime syksyinen Ensi -treffit alttarilla pari.. lisä tähän nimet.. lehtitietojen (http://www.iltasanomat.fi/viihde/art-2000001139281.html) perusteella heillä ei tainnut mennä puoltakaan vuotta, kun ehkäisy "unohtui" - eivätkä taatusti ole ensimmäienn pari, joka näin toimi.
Ensi treffit alttarilla?? Nää kaks ovat tavanneet ihan oman kemian myötä eikä jonkun muun valinnan mukaan.
Höpöhöpö noi ohjelmat.
Aapee ja kumppani...kukaan ei vaadi mitään. Oma tahto.
Me alettiin yrittää lasta vajaan vuoden yhdessäolon jälkeen ja lapsi syntyi hiukan ennen 2-vuotispäiväämme. Nyt ollaan oltu yhdessä viisi vuotta, asutaan omassa (pankin) omakotitalossa ja olemme saaneet toisenkin lapsen.
Alapeukkuja varmaan sataa, mutta näin meni meillä, en kadu päivääkään. Meillä menee hyvin :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kyllä ainakin yhteistaloudessa olisi hyvä asua jonkun aikaa, että näkee tuleeko riitaa esim. raha-asioista. Sinänsä suhteen pituudella ei mielestäni ole merkitystä, voi se ero tulla kymmenen vuoden jälkeenkin jos on tullakseen.
Taitaa olla ihan yleinen kaava, jos tavataan vasta 30+. Toki pitää huomioida se, että rakastumisvaihe kestää noin kaksi vuotta. Jos lapsen syntymä ajoittuu siihen kahden vuoden pisteeseen, niin voi olla päällä kaksi kriisiä: luonnollinen rakastumisen lopahtaminen ja vanhemmaksi tulo. Toisaalta jos kaksi aikuista ihmistä, joilla jo elämänkokemusta takana, tämän ymmärtävät, niin ehkä siitä voi selvitä. Monella muuten - oli lapsia tai ei - suhteet karituvat aina kahden vuoden sykleissä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onhan se lyhyt aika. Yhdessä asuminen on vielä eri juttu kuin majailu toisen luona. Muuttakaa yhteen, odota vaikka melkein toinen vuosi vielä ja katso sitten? Mutta ei se automaattisesti mitään meinaa kauanko on oltu yhdessä ennen lasta. Eroaahan jotkut pitkäänkin yhdessä olleet vauva- tai pikkulapsiaikoina.
Yhteen muutetaan puolen vuoden päästä. Se ollaan sovittu ja aikaisemmin ei sovi/järkevää. Ap
Siis aikasemmin ei sovi/järkevää....
...mutta ihan vauva sopisi?!... Ei hyvää päivää.
Johan pomppasi!
No voisikohan olla niin, että molemmilla on työ- tai opiskelupaikat niin, että kummankaan ei kannata muuttaa vielä toisen luo? Myöhemmin ehkä toisen työ tai opiskelut loppuu tai saa siirron toiseen paikkaan ja vasta sitten on järkevää muuttaa yhteen?
Lisäksi, ihmisen raskausaika kestää lähes aina 9kk, joten onhan ap ja mies sitten jo yhdessä asuneet kuukausia kun vauva syntyy. Ja harvoin raskaus alkaa ensimmäisestä kierrosta, joten varsin mitäänsanomaton oli tämä sinun mukafiksu ja -hauska kommenttisi.
No en mä tiedä mikä sitten riittää. Ite luulin tuntevani mieheni 8 vuoden seurustelun ja 4 vuoden avioliiton jälkeen. Niin vaan paljastui ukosta sellainen mulq, ettei voi uskoa. Onneksi ei ollut lapsia, mutta läheltä piti, ehkäisy oli just jätetty pois.
Mä olin 34 kun synnytin ekan yhteisen lapsen. Vuoden verran oltiin yhdessä ennen ku alettiin yrittää, heti nappaskin. 35 olin kun seuraava syntyi. Liki 38 kun viimeinen. Yhteen muutettiin nopeasti. Yhdessä ollaan edelleen vaikka rankkaakin välillä ollut, mutta johtunee varmaan siitä kun lapset tuli noin lähekkäin. Naimisissa ollaan oltu nelisen vuotta.
Me oltiin yhdessä 8 vuotta ennen lasta, muttei mielestäni ole mitään vikaa vaikka olisi vaan vuoden yhdessä. Meillä nyt kesti noin kauan, koska oltiin nuoria enkä halunnut lasta. Lapsen saaminen on aina mullistus ja huonoja puolia on kaikissa, joten onko se niin väliä onko yhdessä vuoden vai kolme. Jos mies vaikuttaa kunnolliselta ja haluatte lasta, niin why not. Ja jos haluattekin sitten useamman lapsen, niin niitä on enemmän aikaa tehdä jos aloitatte heti.
Meillä riitti. Tulin raskaaksi vuoden seurustelun jälkeen, oli kyllä suunniteltu ja oltiin jo kihloissa. Yhteen muutettiin vasta kun olin kuudennella kuukaudella :D
Ensimmäinen lapsi täytti juuri kymmenen. Tosin täytyy myöntää etten tuntenut miestä silloin ollenkaan, pieniä yllätyksiä on paljastunut. Ei kuitenkaan mitään sellaista mikä olisi saanut katumaan naimisiin menoa ja lasta. Tuli siis ostettua kelvollinen sika säkissä :D
AIka epävarmaa. Ihmisten alkuhuuma kestää vuoden - jopa kaksi. Tämän ajan sisällä kukaan ei näytä iljettävimpiä piirteitään, tai vaikka antaisikin niistä vihiä, toinen ei kiimaihastuksissaan niitä huomaa koska kaikki on vaan ihanaa ja uutta ja ihanaa.
Itse en suostuisi edes muuttamaan virallisesti yhteen ennen kuin ollaan pari vuotta seurusteltu. Yhdessä voidaan olla ja asua, mutta haluan kyllä pitää omat asunnot jotta suhteen voi nopeasti katkaista ja lähteä erilleen jos homma ei skulaa. Tästä sitten eteen päin tietää virallinen yhteenmuutto uusia asioita.. sitten kun alkuhuuma on ohi ja muutettu virallisesti yhteen ja hankittu yhteistä omaisuutta, ihmismieli kokee että toinen on nyt "ankkuroitu" itseen kiinni ja kaikki on varmaa ja selvää. Tässä kohdinhan ne kauheimmat puolet toisesta alkavat vasta paljastua. Itse en varmasti selviäisi mielenterveydellisesti siitä, jos sylissä olisi pieni vauva ja puoliso alkaa osoittautua melkein toiseksi ihmiseksi kuin mitä luulin ja yhteiselämä on sietämätöntä.. tai tämä lähtee vain menemään ja jättää minut yksin. Juu ei. Pientä pitkänäköisyyttä ja kriittisyyttä tähän. Perhe on kuitenkin yhteiskunnan yksiköistä tärkein, vaikkakin pienin.
Alue: Aihe vapaa
Me menimme naimisiin yhdeksän kuukautta seurustelun aloittamisesta. Lasta alettiin yrittää neljä kuukautta aikaisemmin. Ikää minulla oli tuolloin 35, joten emme halunneet odottaa. Esikoinen sai alkunsa vasta kaksi vuotta myöhemmin. Tänä vuonna on kuudes hääpäivämme, olemme saaneet toisen lapsen ja kaiken pikkulapsielämän haasteiden keskellä, parisuhteemme voi hyvin. Minulla kävi tuuri, että mieheni on osoittautunut juuri niin mahtavaksi aviomieheksi ja isäksi kuin ajattelinkin. Hoitaa kotia, lapsia, parisuhdetta ja itseään. Ei ole tuntemattomien asia arvioida ja arvostella, millä aikataululla kukin elämäänsä elää. Jälkeen päin voi tietysti viisastella ja etukäteen maalata piruja seinälle, mutta sehän se on kanssaihmisten halvinta hupia.