Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Koululaisten kesäloma lyhennettävä kuukauden pituiseksi

Vierailija
06.07.2016 |

Nykyinen 10 viikon kesäloma on aivan liian pitkä. Kesäloman pitäisi koululaisilla olla vain kuukauden pituinen. Se opettaisi paremmin myös työelämää varten, jossa kesäloma on usein vain kuukauden pituinen. Myös opiskelutulokset ovat suomalaisilla alkaneet heiketä, joten lukuvuotta on siksikin syytä pidentää kouluissa.
Kesälomakuukausi voisi olla joko kesäkuu tai heinäkuu.

Jos lukuvuotta pidennettäisiin, sillä saataisiin peruskoulun koko aikana 1. luokasta 9. luokkaan asti koulunkäyntiä nopeutettua siten, että peruskoulu päätettäisiin vuosi nykyistä aikaisemmin. Se siis tarkoittaisi vuotta aikaisempaa pääsyä ammattikouluihin ja lukioihin ja siten myös vuotta aikaisempaa valmistumista molemmista. Tuo taas tietäisi vuotta aikaisempaa pääsyä työelämään tai jatko-opintoihin ja lopulta sitä kautta myös aikaisempaa valmistumista ja aikaisempaa työelämään pääsyä sieltäkin. Eli työurat pitenisivät nimenomaan alkupäästä, mistä poliitikot ovat halunneetkin niiden pidentyvän.

Nykyinen loma on muutenkin aivan liian pitkä, kun iso osa lapsista ja nuorista ihan tutkitusti tylsistyy pitkän kesäloman aikana. Pitkä kesäloma on jäänne siltä ajalta, kun ennen vanhaan asuttiin suurimmaksi osaksi maaseuduilla ja kesän aikana piti tehdä maatiloilla paljon töitä. Nyky-yhteiskunta on erilainen, joten senkin vuoksi kesäloman pituutta olisi syytä miettiä uudelleen.

Vielä jos otetaan yksi pieni asia tähän lisää, niin katsokaa nyt vaikka tuota ulkona olevaa ilmaakin. Synkkää, koleaa ja sateista. Tällaisillakin säillä voisi ihan hyvin olla koulussa oppia oppimassa.

Kommentit (74)

Vierailija
21/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Päinvastoin peruskoulua pitäisi keventää ja pidentää parilla vuodella. Enemmän vuorovaikutustaitojen opettelua ja kivaa yhteistä tekemistä pelkän muodollisen opetuksen sijasta.

Vierailija
22/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen ei ole mikään kone. Ei vuotuisen koulutyöajan pidentäminen mitenkään automaattisesti tarkoita että koululaiset oppisivat yhtään enemmän vuoden aikana, saattavat oppia jopa vähemmän väsymisen myötä.

Kuka ei ehdi tarpeeksi levätä, rentoutua ja lomailla kuukauden aikana? Sehän on pitkä aika. t: ap

Monella vanhemmalla koululaisella ja lukiolaisilla on usein kesätöitä jotka kestävät pari viikkoa, kuukauden tai kauemminkin. He eivät ehtisi (juuri) ollenkaan lomailla.

No sitten valitsee joko loman tai kesätyöt. Sitäpaitsi ei se kesätöiden teko tuossa elämänvaiheessa ole vielä niin tärkeää. Tuossa elämänvaiheessa olisi parempi vain keskittyä ja käyttää aikaa nykyistä enemmän koulunkäyntiin, niin pääsee siihen varsinaiseen leipätyöhön sitten aikaisemmin. Tämä yksi erittäin painava syy sille, miksi kesälomaa pitäisi lyhentää. t. ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
23/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

En tiedä, miten avuttomia ap:n lapset ovat, ei mitään tekemistä itseohjautuvasti, ei kavereita, sukulaisia ym. ym. ???

Vierailija
24/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täältä tulee yhden lukiolaisen mielipide :) 

Olen oikeasti ihan hyvä koulussa, mutta huomaan kuinka toukokuussa olen IHAN lopussa, aivot on tukossa, ajatus ei kulje. Yleensä viimeinen koeviikko onkin minulle se raskain ja saan huonoimpia arvosanoja. En tiedä mitä tekisin, jos koulu jatkuisi vielä kesäkuuhun asti. En vain pystyisi siihen. 

Ja kyllä, välillä tylsistyn kotona ja vain makaan jossakin koko päivän, mutta se ei ole huono juttu. Ei ole kamalaa, jos välillä tylsistyy. Tylsistyminen on oikeastaan paras tapa antaa aivojen levätä. Pitkän loman jälkeen tulen kouluun skarppina ja levänneenä, valmiina aloittamaan uuden lukuvuoden. Kuukauden loman jälkeen tulisin takaisin kouluun varmaan vieläkin vähän uupuneena. 

Ja kun miettii nyt minun näkökulmasta (ylioppilaskirjoitukset alkaa syksyllä), minulla on enemmän aikaa lukea YO-kokeisiin pitkän loman ansiosta! Kuukauden loma tarkottaisi sitä, etten ehtisi periaatteessa yhtään lomailla ja nokkani olisi koko ajan kirjoissa.

Vielä yksi (ehkä ei niin tärkeä) pointti! Olemme nuoria, palamme halusta tehdä kaiken näköistä hauskaa; matkustella kavereiden kanssa, valvoa yömyöhään ja vain maata laiturilla nauttien kesästä. Tbh jos kesäloma olisi vain kuukauden pituinen, en ehtisi kerätä niitä kaikkia mahtavia muistoja joita saan nykyisillä kesälomilla!

Mitenhän selviät lukion jälkeisestä jatkokoulutuksesta, kun tenttejä on ympäri vuoden ja käydään töissä myös? Entä työelämässä, jossa ei voi käyttää 25 %:a vuodesta huilaamiseen, kun "aivot on tukossa"?

Pönäkkän keski-ikäisenä voin vastata lukioilaisen puolesta: kasvava nuoren ei pidäkään olettaa jaksavan sitä, mitä aikuisen. Nuori tarvitsee lepoa enemmän ja on ihan hyvä, että siihen on mahdollisuus. 

Tutkimusten mukaan ihminen kestää paremmin stressiä, mitä vähemmän hän on sitä lapsena/ nuorena kokenut. Ei siis tarvitse hakea lujuutta raatamalla itsensä loppuun jo alle parikymmpisenä. 

Mitä opiskeluihi tulee - monella jaksaminen on juuri se ongelma - kun ei ole aikaa levätä, seinä tulee vastaan. Eli jos siis kaikki lomat menee töissä. Tähän ei varauduta sillä, että vedetään itsensä piippuun jo ennen jatko-opintoja. 

Vierailija
25/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen ei ole mikään kone. Ei vuotuisen koulutyöajan pidentäminen mitenkään automaattisesti tarkoita että koululaiset oppisivat yhtään enemmän vuoden aikana, saattavat oppia jopa vähemmän väsymisen myötä.

Kuka ei ehdi tarpeeksi levätä, rentoutua ja lomailla kuukauden aikana? Sehän on pitkä aika. t: ap

Lapset, taliaivo.

On täysin riittävän pitkä aika lapsellekkin. Lapset ja nuoret palautuvat väsymyksestä jopa aikuisia nopeammin. t. ap.

Vierailija
26/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Tässä teille maailman PARAS ratkaisu:

Kesälomia ei lyhennetä yhtään!!

Koulupäivät eivät ala jokapäivä aamu kahdeksalta vaan puolet aamuista alkaa yhdeksältä!! Joskus voi alkaa myös vasta kymmeneltä.

Koulupäivät loppuvat hyvin harvoin neljältä!! JOKA PÄIVÄ loppuu klo:13, 14 tai 15!! Kaikki laitetaan tasavertaisesti niin ettei päivistä tule liian pitkiä kenellekkään!!

Kaikki turha paskan jauhaminen ja kertaus seuraavana vuonna loppuu!! Ne jotka tarvitsevat kertausta voivat mennä tukiopetukseen tai pyytää opettajalta materiaalit itsenäiseen opiskeluun!!

Opettajat opettavat vain asioita joilla on merkitystä ja mitä he aikovat kokeessa kysyä!!

Jos näiden toteuttamisessa on ongelmia hoitakaa asiat niin, että onnistuu!!! Vie opettajiltakin paljon vähemmän vaivaa kun ei tarvitse opettaa kuin oikeasti tärkeitä asioita ja uusiin asioihin voi siirtyä seuraavana vuonna!!

Pistäkääs paremmaks!!!

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
27/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

No huhhuh. Se, että aikuisten loma on kuukauden mittainen, ei liity koululaisten lomaan mitenkään. Aina ollaan valittamassa lapsuuden aikaisesta päättymisestä, mutta sitten ei ymmärretä sitä, että koulustressi on yksi syy siihen. Koulusta tulee sellaiset paineet viimeistään alakoulun lopulla, että hirvittää. Pitää jokaisen kokeen kohdalla miettiä, että se voi olla tästäkin kiinni, että pääsenkö opiskelemaan haluamaani alaa sitten vuosien päästä. Ihan tosi, jättäkää lapset rauhaan painostukselta, että pitäisi kymmenvuotiaana olla tulevaisuus selvillä. Painostakaa vasta niitä teinejä, joita te aikuiset tunnutte muutenkin inhoavan. Samalla kun murrosikä syö voimat, pitää istua 8h päivää koulussa ja vääntää esseitä hiki hatussa. Sen jälkeen ei välttämättä jaksa enää lähteä liikkumaan kavereiden kanssa. Lomat ovat kullanarvoisia kouluvuodesta palautumiseen. Jos lomatkin viedään, koululaisille ei jää tarpeeksi aikaa levätä tai harjoittaa sosiaalisia taitoja. Miksi lapsen elämän pitäisi olla yhtä kouluhelvettiä? Lapsuuden kuuluisi olla huoletonta ja murheetonta.

T. 14-vuotias koulunkäynnin lannistama tunnollinen oppilas

Vierailija
28/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Hyvä idea, mutta vaatii vähän kehittelyä. Peruskoulua ei pidä lyhentää, vaan muuttaa kannustavammaksi. Tämä tehdään niin, että sidotaan kesäloman pituus lukuaineiden keskiarvoon: jos keskiarvo on yli 8,5 saa nykyisen mittaisen kesäloman. Jos se on välillä 7,5-8,5, joutuu vielä kesäkuun käymään koulua. Jos se on alle 7,5 joutuu käymään kesä- ja heinäkuun ja saa loman vain elokuun alussa pikkupätkän. Noina kesäkuukausina kerrattaisiin edellisten lukukausien asioita ja näiltä poissaolo ei onnistuisi muutoin kuin sairaalahoitoa vaativan sairauden takia. Jos lapsi on muusta syystä pois, opiskelee hän seuraavan lukuvuoden sisäoppilaitos-tyyppisestä, jotta vanhemmat eivät enempää vaaranna hänen koulunkäyntiään.

No onpas reilua. Meillä siis pojalla ei olisi kuin pikku pätkä lomaa ja vain sen takia että hänellä oppimisvaikeuksia (dysfasia). Tyttö sen sijaan saisi pitkän loman.

Taitaisin jo tuossa vaiheessa ottaa lapsen kotiopetukseen.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
29/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ap täällä vielä. Muistakaapa kritisoijat vielä se, että enintään kuukauden pituinen koululaisten kesäloma on enemmän sääntö kuin poikkeus useimmissa toisissa maissa. Esimerkiksi monissa Keski-Euroopan maissa kesäloma on vain kuukauden pituinen tai maksimissaan 6 viikkoa. Jossakin Aasian maissa se saattaa olla vain 2-3 viikkoa. Mutta siellähän koulumenestys onkin maailman huippua.

Että kyllä, täällä Suomessa on aivan liian pitkät kesälomat ja tuosta ajasta pitää ehdottomasti saada useita viikkoja koulunkäyntiin.

Vierailija
30/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Työntekijöiden lomakausi on kesä-heinä-elo ja jopa syyskuu. Kun isällä ja äidillä ja nyksällä ja eksällä on kaikilla eri aikaan kesäloma, sen sitten tietää, että puolet oppilaista on yksi toisensa perään Kanarialla kouluaikana. Ihan turha yrittää opettaa mitään uutta asiaa kesäaikaan.

Onko sinne Kanarialle mikään pakko mennä? Aivan, juuri niin, ei ole pakko mennä. Kanarialle pääsemättömyys ei ole koulun ongelma. Sitäpaitsi lomailumahdollisuuksia on Suomessakin.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
31/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

No ei nyt ehkä kuukautta, mutta onhan toi loma ihan käsittämättömän pitkä, yhdistettynä suomalaisten todella lyhyisiin koulupäiviin.

Olemme asuneet nyt vuoden Suomessa ja lapset ovat aivan ihmeissään koulun keveydestä ja vaatimustasosta. Kuopuksella (10 v.) oli koko vuoden perjantaisin koulupäivä klo 10-13 eikä oikein voinut käsittää moista.

Ulkomailla koulupäivä oli joka ikinen päivä klo 8.30-15.30, saman pituinen ekaluokkalaisella ja yläasteella.Kesäloma oli 30.6. -15.8. eikä kukaan pitänyt sitä erityisen lyhyenä. Opettajien työaika oli aina klo 17 saakka (silloin lähti opettajien bussit koululta keskustaan).

Oppiminenkin oli kyllä eri tasolla kuin Suomessa, täällä tahkotaan viidennellä luokalla asioita, joita tuolla opeteltiin 2. luokalla. Ja turha nyt jankuttaa siitä PISA:sta, Suomihan menee vuosi vuodelta alaspäin, lukutaito taitaa olla ainoa, jossa pärjätään, matematiikkaa kun mitataan, niin ollaan varmaan jo top 10 ulkopuolella ja just matematiikka on se, missä Suomen lapset todella ovat jäljessä.

Miten nää lukiolaiset, jotka ovat aivan poikki jo puolivälissä huhtikuuta tulevat ikinä pärjäämään työelämässä, jossa loma on se 4 viikkoa max ja pari vuotta joutuu usein tahkoamaan ihan ilman lomaa ennen kuin se alkaa kertyä. Ja Suomessa työssäkäyvien lomatkin on aika ruhtinaalliset

Opiskelin 1990 luvulla, jolloin kesätyötilanne oli parempi. Yleensä työt alkoivat viimeistän juhannukselta ja jatkuivat ihan sinne yliopiston opetuksen alkuun saakka, eli lomaa oli ruhtinaalliset pari viikkoa. Myös lukiossa olin aina töissä vähintään kuukauden, yleensä Kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Olin kaupan kassalla, lähettinä ja puhelinpalvelussa. Kaikki olivat, oli outoa jos lukiolaisella ei ollut mitään kesäduunia. Ja tiedän että ajat on hankalammat, eikä sitä työtä saa, mutta sitä tarkoitan, ettei ennekään vaadittu 2,5 kk loikoilua lukiosta suoriutumiseen vaan mitä pidemmän kesäduunin sai, sitä parempi ja töitä otettiin niin paljon kuin saatiin.

Vierailija
32/74 |

Keski-Euroopan maissa kouluvuoden aikana on enemmän lomia. Aasian koululaiset taas ovat aivan erilaisissa paineissa kuin eurooppalaiset, en ihannoisi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
33/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Koululaisten lomat ovat useimmissa maissa yhtä pitkiä mutta  jaettu pitkin vuotta. Monilla on pitkä joululoma, pitkä pääsiäisloma ja kesäloma alkaa vasta heinäkuussa ja päättyy syyskuun alkuun. Tavallisesti kesäloma on noin kaksi kuukautta.

Kannatan ehdottomasti pidempää kesälomaa kuin vain kuukautta. Tein itse aina yhden kuukauden kesätöitä 14-vuotiaasta lähtien, joten tarpeen oli myös vähän huilata. Kesätöiden avulla rahoitin lukiokirjat ja myöhemmin yliopisto-opinnot. Ei ollut kyse vain työkokemuksen keräämisestä, niillä töillä en ole tehnyt yhtään mitään valmistumisen jälkeen. Kysymys on siitä että emme synny samanlaisiin perheisiin ja joissakin perheissä on niin köyhää, ettei lasten opiskeluun pystytä panostamaan kuin tietyn verran. Enemmän minä sitä työmaailmaa opin kesätöissä kuin koulussa raatamalla. On aivan eri asia olla koko ajan skarppina oppimassa uutta kuin tehdä työtä, jonka jo osaa ja tuntee. Se ei ole lainkaan niin kuormittavaa kuin uuden oppiminen.Ei siis voi väittää, että koululaiset eivät tarvitse pidempiä lomia. Kyllä tarvitsevat.

Mutta lomat voitaisiin jakaa vähän eri tavalla. Jouluna voisi olla kahden viikon joululoma ja keväällä parin viikon kevätloma joko pääsiäisen yhteyteen tai sitten maaliskuun alkuun hiihtolomaksi. Kannatan siis sellaista kolmen lukukauden systeemiä, jossa jokainen kausi olisi 2-3 kuukauden mittainen. Koulu alkaisi elokuun puolivälissä ja ensimmäinen loma tulisi lokakuussa. Ennen sitä voisi olla ns. koeviikko ainakin isommilla koululaisilla. Loman jälkeen jatkuisi talvilukukausi, jonka joululoma keskeyttäisi ja tämä lukukausi voisi jatkua sinne kevätlomaan asti eli maaliskuun alkuun. Jälleen koeviikko ennen lomaa. Kevätlukukausi voisi sitten kestää maaliskuun puolivälistä kesäkuun puoliväliin (juhannusviikolla alkaisi loma). Kesäkuun ensimmäisellä viikolla olisi kokeet, toisella viikolla museokäyntejä ja erilaista harrastustoimintaa sekä kevätjuhla ja todistustenjako.

Vierailija
34/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No ei nyt ehkä kuukautta, mutta onhan toi loma ihan käsittämättömän pitkä, yhdistettynä suomalaisten todella lyhyisiin koulupäiviin.

Olemme asuneet nyt vuoden Suomessa ja lapset ovat aivan ihmeissään koulun keveydestä ja vaatimustasosta. Kuopuksella (10 v.) oli koko vuoden perjantaisin koulupäivä klo 10-13 eikä oikein voinut käsittää moista.

Ulkomailla koulupäivä oli joka ikinen päivä klo 8.30-15.30, saman pituinen ekaluokkalaisella ja yläasteella.Kesäloma oli 30.6. -15.8. eikä kukaan pitänyt sitä erityisen lyhyenä. Opettajien työaika oli aina klo 17 saakka (silloin lähti opettajien bussit koululta keskustaan).

Oppiminenkin oli kyllä eri tasolla kuin Suomessa, täällä tahkotaan viidennellä luokalla asioita, joita tuolla opeteltiin 2. luokalla. Ja turha nyt jankuttaa siitä PISA:sta, Suomihan menee vuosi vuodelta alaspäin, lukutaito taitaa olla ainoa, jossa pärjätään, matematiikkaa kun mitataan, niin ollaan varmaan jo top 10 ulkopuolella ja just matematiikka on se, missä Suomen lapset todella ovat jäljessä.

Miten nää lukiolaiset, jotka ovat aivan poikki jo puolivälissä huhtikuuta tulevat ikinä pärjäämään työelämässä, jossa loma on se 4 viikkoa max ja pari vuotta joutuu usein tahkoamaan ihan ilman lomaa ennen kuin se alkaa kertyä. Ja Suomessa työssäkäyvien lomatkin on aika ruhtinaalliset

Opiskelin 1990 luvulla, jolloin kesätyötilanne oli parempi. Yleensä työt alkoivat viimeistän juhannukselta ja jatkuivat ihan sinne yliopiston opetuksen alkuun saakka, eli lomaa oli ruhtinaalliset pari viikkoa. Myös lukiossa olin aina töissä vähintään kuukauden, yleensä Kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Olin kaupan kassalla, lähettinä ja puhelinpalvelussa. Kaikki olivat, oli outoa jos lukiolaisella ei ollut mitään kesäduunia. Ja tiedän että ajat on hankalammat, eikä sitä työtä saa, mutta sitä tarkoitan, ettei ennekään vaadittu 2,5 kk loikoilua lukiosta suoriutumiseen vaan mitä pidemmän kesäduunin sai, sitä parempi ja töitä otettiin niin paljon kuin saatiin.

Ulkomailla opettajien palkka on pääsääntöisesti korkeampi. Kerrotko mikä tämä teidän ulkomaanne oli? Aika hankalaa keskustella tästä maagisen eritasoisesta opetuksesta, ilman tarkempaa tietoa.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
35/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Täältä tulee yhden lukiolaisen mielipide :) 

Olen oikeasti ihan hyvä koulussa, mutta huomaan kuinka toukokuussa olen IHAN lopussa, aivot on tukossa, ajatus ei kulje. Yleensä viimeinen koeviikko onkin minulle se raskain ja saan huonoimpia arvosanoja. En tiedä mitä tekisin, jos koulu jatkuisi vielä kesäkuuhun asti. En vain pystyisi siihen. 

Ja kyllä, välillä tylsistyn kotona ja vain makaan jossakin koko päivän, mutta se ei ole huono juttu. Ei ole kamalaa, jos välillä tylsistyy. Tylsistyminen on oikeastaan paras tapa antaa aivojen levätä. Pitkän loman jälkeen tulen kouluun skarppina ja levänneenä, valmiina aloittamaan uuden lukuvuoden. Kuukauden loman jälkeen tulisin takaisin kouluun varmaan vieläkin vähän uupuneena. 

Ja kun miettii nyt minun näkökulmasta (ylioppilaskirjoitukset alkaa syksyllä), minulla on enemmän aikaa lukea YO-kokeisiin pitkän loman ansiosta! Kuukauden loma tarkottaisi sitä, etten ehtisi periaatteessa yhtään lomailla ja nokkani olisi koko ajan kirjoissa.

Vielä yksi (ehkä ei niin tärkeä) pointti! Olemme nuoria, palamme halusta tehdä kaiken näköistä hauskaa; matkustella kavereiden kanssa, valvoa yömyöhään ja vain maata laiturilla nauttien kesästä. Tbh jos kesäloma olisi vain kuukauden pituinen, en ehtisi kerätä niitä kaikkia mahtavia muistoja joita saan nykyisillä kesälomilla!

Mitenhän selviät lukion jälkeisestä jatkokoulutuksesta, kun tenttejä on ympäri vuoden ja käydään töissä myös? Entä työelämässä, jossa ei voi käyttää 25 %:a vuodesta huilaamiseen, kun "aivot on tukossa"?

Tuossa iässä useimmat ovat jostain syystä väsyneempiä. Liittyykö kehitykseen? Yo-opinnot ole vetäneet täysin piippuun, vaikka olen alalla, jota usein sanotaan rankimmaksi t. yliopisto-opiskelija

Vierailija
36/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Eikö ole ihan perusteltua, että Suomessa koululaiset saavat nauttia sen lyhyen pätkän lämmöstä vapaalla? Kuka haluaisi lomailla synkimpään aikaan? Ap:n tylsistymisargumenttikin oli huono, nimenomaanhan on todettu, että tylsistyminen kehittää lasta.

Vierailija
37/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

No ei nyt ehkä kuukautta, mutta onhan toi loma ihan käsittämättömän pitkä, yhdistettynä suomalaisten todella lyhyisiin koulupäiviin.

Olemme asuneet nyt vuoden Suomessa ja lapset ovat aivan ihmeissään koulun keveydestä ja vaatimustasosta. Kuopuksella (10 v.) oli koko vuoden perjantaisin koulupäivä klo 10-13 eikä oikein voinut käsittää moista.

Ulkomailla koulupäivä oli joka ikinen päivä klo 8.30-15.30, saman pituinen ekaluokkalaisella ja yläasteella.Kesäloma oli 30.6. -15.8. eikä kukaan pitänyt sitä erityisen lyhyenä. Opettajien työaika oli aina klo 17 saakka (silloin lähti opettajien bussit koululta keskustaan).

Oppiminenkin oli kyllä eri tasolla kuin Suomessa, täällä tahkotaan viidennellä luokalla asioita, joita tuolla opeteltiin 2. luokalla. Ja turha nyt jankuttaa siitä PISA:sta, Suomihan menee vuosi vuodelta alaspäin, lukutaito taitaa olla ainoa, jossa pärjätään, matematiikkaa kun mitataan, niin ollaan varmaan jo top 10 ulkopuolella ja just matematiikka on se, missä Suomen lapset todella ovat jäljessä.

Miten nää lukiolaiset, jotka ovat aivan poikki jo puolivälissä huhtikuuta tulevat ikinä pärjäämään työelämässä, jossa loma on se 4 viikkoa max ja pari vuotta joutuu usein tahkoamaan ihan ilman lomaa ennen kuin se alkaa kertyä. Ja Suomessa työssäkäyvien lomatkin on aika ruhtinaalliset

Opiskelin 1990 luvulla, jolloin kesätyötilanne oli parempi. Yleensä työt alkoivat viimeistän juhannukselta ja jatkuivat ihan sinne yliopiston opetuksen alkuun saakka, eli lomaa oli ruhtinaalliset pari viikkoa. Myös lukiossa olin aina töissä vähintään kuukauden, yleensä Kesäkuun puolivälistä elokuun puoliväliin. Olin kaupan kassalla, lähettinä ja puhelinpalvelussa. Kaikki olivat, oli outoa jos lukiolaisella ei ollut mitään kesäduunia. Ja tiedän että ajat on hankalammat, eikä sitä työtä saa, mutta sitä tarkoitan, ettei ennekään vaadittu 2,5 kk loikoilua lukiosta suoriutumiseen vaan mitä pidemmän kesäduunin sai, sitä parempi ja töitä otettiin niin paljon kuin saatiin.

Johtuuko oppimisen heikentyminen lomasta (joka on aina ollut sama) vai opetuksen tason laskemisesta? 

Vierailija
38/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ihminen ei ole mikään kone. Ei vuotuisen koulutyöajan pidentäminen mitenkään automaattisesti tarkoita että koululaiset oppisivat yhtään enemmän vuoden aikana, saattavat oppia jopa vähemmän väsymisen myötä.

Kuka ei ehdi tarpeeksi levätä, rentoutua ja lomailla kuukauden aikana? Sehän on pitkä aika. t: ap

Minä!

T:Koulunkäynninohjaaja, enää runsaat viisi viikkoa lomaa jäljellä

Vierailija
39/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Apeellä melko aloitekyvyttömät mukulat jos tylsisttyvät kesälomalla.

Elämän parhaita pätkiä oli juts noi pitkät kesälomat .

Eikä ollut tylsää satoi tai paistoi.

Niitä on nyt mukava muistella näin vanhempana :)

Vierailija
40/74 |
06.07.2016 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Työntekijöiden lomakausi on kesä-heinä-elo ja jopa syyskuu. Kun isällä ja äidillä ja nyksällä ja eksällä on kaikilla eri aikaan kesäloma, sen sitten tietää, että puolet oppilaista on yksi toisensa perään Kanarialla kouluaikana. Ihan turha yrittää opettaa mitään uutta asiaa kesäaikaan.

Onko sinne Kanarialle mikään pakko mennä? Aivan, juuri niin, ei ole pakko mennä. Kanarialle pääsemättömyys ei ole koulun ongelma. Sitäpaitsi lomailumahdollisuuksia on Suomessakin.

Huoltajien mielestä sinne ihan välttämätöntä päästä kouluaikana. Sitten maristaan, kun on jääty jälkeen opetuksesta ja vaaditaan tukiopetusta ja vedetään oikeuteen sekä opettajaa että koulua ja kuntaakin vielä päälle.

Varmaan se yksikin äiti, joka marisi, kun hänen lapsensa ei päässyt haluamaansa lukioon huonon keskiarvon takia, oli käyttänyt kakaraansa joka vuosi Kanarialla syksyin, keväin juuri koeaikaan.