Meni 47v aikaa että tajusin etten ole niin hyvännäköinen mitä oon luullut
Luulin koko nuoruuden ja aikuisuuden että olisin hyvännäköinen. Oon sitä kuullut. Mutta tais olla vaan silloin sanottuna kun halusivat jotain kulta ja tietth äiti kehui nätiksi nuorena. Mutta en taida ollakaan. Epäonnistun myös valokuvissa aina. Näytän kaamealta, ihme ilme aina. Kiva olla elänyt valheessa ja nyt totuus paljastui. Mun lähipiirin naiset on kauniita, mä en. Ja se näkyy miehissä, heillä komeat miehet.
Kommentit (12)
Kukaan ei ole niin hyvännäköinen kuin luulee ja pahimmalta näyttävät ne, jotka luulevat olevansa todella hyvännäköisiä. Niiden päät on tyhjiä munankuoria, aivot ei ole kehittyneet yhtään.
Näe ihminen siellä naaman ja seksuaalisten tunnusmerkkiensä takana, äläkä ole tomppeli.
Jos sä olet nyt 47 vuotta vetänyt hyvällä itsetunnolla ulkonäkösi suhteen, ei ole mitään tarvetta alkaa muuttamaan asiaan.
Suurin osa ihmisistä näyttää aivan kamalilta. Kannattaa tosiaan opetella katsomaan ja kuuntelemaan muutakin kuin munansa osoittamia signaaleja.
Tuo lienee usean miehen kohtalo Suomessa, äiti kehuu ulkonäköä ja jossain kohtaa todellisuus iskee vasten kasvoja märän rätin lailla.
Vierailija kirjoitti:
Tuo lienee usean miehen kohtalo Suomessa, äiti kehuu ulkonäköä ja jossain kohtaa todellisuus iskee vasten kasvoja märän rätin lailla.
Minä valehtelen kaikille lapsilleni, että he on komeita ja älykkäitä. Eivät ole kumpaakaan. Yritän vain boostata itsetuntoa, jos vaikka yrittäisivät enemmän. Monesti kun elämässä pärjääminen ei ole kiinni ulkonäöstä vaan karismasta ja sosiaalisista taidoista, varsinkin miehillä.
Minä olen aina pitänyt itseäni erityisen keskivertona ulkonäöllisesti, ja olen melkoisen varma, että juuri näin asia on. Ihme kyllä, olen vuosikymmenen ajan jo asunut yhdessä älyttömän hyvännäköisen miehen kanssa. En tiedä miten hän kiinnostui näin tavallisesta naisesta, mutta hänen silmiinsä minä olen kaunis ja ennen kaikkea rakastettava myös sisäisesti. Jos tasoni määriteltäisiin sen mukaan, millaisen miehen voin saada, niin olisin jotain 9. Mutta luulenpa, että kyse on yhteensopivuudesta ihmisinä eikä mieheni vaan ole niin pinnallinen kuin moni muu.
Mä olen pitänyt itseäni poikkeuksellisen rumana ja luullut, että ihmiset tuijottavat mua, koska ihmettelevät miten joku voi olla niin kauhean näköinen. Olenkin oikeasti poikkeuksellisen kaunis, mutta en sellaisella hyvin kapealla tavalla, jollaiseksi olin itse päässäni kauneuden mieltänyt.
Mä tajusin "jo" kolmekymppisenä, että olen meidän kaveriporukan vähiten hyvännäköinen.
No kolmekympin jälkeen jokainen nainen rupsahtaa. Myös komea mies menettää kaiken ja muuttuu prinssi Williamiksi.
Mä olen aina ollut kaikkein kaunein. Harmi kun kukaan muu ei näe sitä
Lol no parempi myöhään kuin ei milloinkaan.
Minulla päinvastoin. Luulin pitkään olleeni keskinkertainen, koska olin nuoruudessani pahasti syrjäytynyt ja masentunut. Kun sitten aloin vihdoin noin 30 v saamaan elämääni kuntoon ja menemään ihmisten ilmoille, selvisikin että olen keskivertoa huomattavasti komeampi.