Oletko ollut suhteessa perverssin kanssa?
Kommentit (174)
Vierailija kirjoitti:
Ennen tätä nykyistä miestäni rakastin seksiä ja halusin sitä paljon ja monipuolisesti eri asennoissa. Nyt tuon pervon kanssa siitä on tullut lähinnä ahdistavaa. Hän haluaa aina vain niitä samoja pervojuttujaan. Suostuu toki minkälaiseen seksiin vain, mutta aina kääntää sen omiin fantasioihinsa. Sellaiseen intohimoiseen rakasteluun, joka on kuulunut aikaisempiin suhteisiini, emme ole yltäneet kertaakaan. Ennemmin minulla on tunne, että tyydytän itseäni häneen ja hän tyydyttää itsensä minuun. En koe mitään yhteydentunnetta häneen sekstaillessani hänen kanssaan, koska hän on niin fantasioissaan. Ymmärrättekö mitä tarkoitan?
Seksi on teknisesti ihan jees, laukean kyllä joka kerta ainakin kerran (jota hän pitää hyvän seksin merkkinä), mutta se tuntuu yhtä yksinäiseltä hommalta kuin masturboiminen. Emme ole siinä yhdessä making love, you know. Ikinä aikaisemmin en ole tuollaisen kanssa ollut sängyssä.
Hän ei koe aktissa mitään outoa, on kuulemma aina harrastanut tällaista seksiä. Olen ymmälläni, en ole koskaan tavannut tuollaisen seksin harrastajia.Olenko ihan hakoteillä kokiessani hänen pervoleikkinsä lähinnä naurettaviksi ja halutessani syvällisempää, henkisestikin tyydyttävämpää seksiä?
Tää suhde ei tuu kestämään!
mun viesti meni eilen modeen, vaikka siinä ei ollut rumia sanoja ja sitä ei julkastu. sanoin:
Tulette eroamaan. samankaltaiset seksimieltymykset ovat a ja o.
Minulla oli sm:stä nauttiva mies joskus vuosia sitten.
lelu-vaihe tuli yhtäkkiä, oltiin oltu varmaan 2 v yhdessä. sekin oli huvittavaa, että kun hän asui seinäjoella, niin ajoi tampereelle ostamaan niitä leluja seksikaupasta. ei voinut omalla paikkakunnalla mennä.
minä olen intohimoinen nainen ja nautin aidosta, puhtaasta ja paljaasta intohimosta ihmisten välillä. suostui pari ertaa sen höpö höpö-leikkeihin ja en nauttinut yhtään. sanoin, että hän saa harrastaa noita juttuja jonkun toisen kanssa. hän loukkaantui. hän kuulemma halusi harrastaa noita rakastamansa ihmisen kanssa. minulle noissa ei tietenkään ollut mitään rakkautta. typerät paksut kumiset penisrenkaat, joita piti käyttää ja jotka sitten aieuttivat ison veren kierron häiriöitä ja niitä ei saa pois kun haluaa.
en ihmettele että sadomasokismi oli pitkään sairausluokituksessa. ei siten että pitäisi lääkitä, mutta ongelmista tunne-elämön alueella se kielii. tuokin tyyppi oli sellainen äitin poika ja oli huono ja estyyt kommunikaatiossa ihmisten kanssa. ja hänelle naisella oli kaksi roolia, eli hyvin klassinen madonna ja h uora syndrooma.
kenenkään ei tarvitse harrastaa sellaista seksiä, mitä ei halua. on tarkoitettu että seksistä nautitaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen nainen nautin kun lasken penkille se voi olla yö tai lähijuna ja joskus bussi.
kuljen hameen kanssa ilman pikkareita nostan hameen ja anna tulla joko suoraa tai nousen istuma asentoon.
katson että muita ei ole lähelläAjatteletko toisia tulevia matkustajia, koitappa kotisohvalla ja istu housut jallassa märälle sohvalle sen jälkeen.
Juuri se likaisuus ja sen levittämänien antaa minulle ne nautinnot. Se tunne kun joku istuu minun pissaani ja se että hänen housut tai hame kastuu ja vie pissaani kotia.
Se jumalainen tunne kun lämmin virtsa leviää vaateissa ihanasti.
Ja jos ei ole kova pissa hätä ja tiedän että tulee vähän vaan niin katson kaupan sovituskopissa onko siellä pehmeä istuin jos on niin lasken myös sinne
Kyllä tiedän miten ihanalta tuntuu istua pissassa <3
juuri tästäkin esimerkistä huomaa sen, että tällaiset perversiot liittyvät tunne-elämän ongelmiin. jos on tollainen fiksaatio. tulis mieleen joku alemmuuden tunne, sinua ei ole ehkä otettu huomioon lapsena. tällä tavalla saat juuri kuten sanoit, levitettyä itseäsi, olet jotakin, koet olevasi olemassa.
On kahdenlaisia ihmisiä, pervoja ja tylsiä.
Olen tälläkin hetkellä ja olen itsekkin. Ymmärrämme hyvin toisiamme, emmekä tuomitse. Voin sanoa, että meillä on kivaa ;) N28
Vierailija kirjoitti:
On kahdenlaisia ihmisiä, pervoja ja tylsiä.
höpö höpö. on myös tylsiä, mutta osa sun tylsistä on meitä, intohimoisia venus-ihmisiä, jotka osaa kohdata toisen ihmisen ja joiden seksi on nautinnollista ja kiimaista. yleensä meidät muistetaan ekana kun tulee mieleen parhaat seksikumppanit.
ei tarvita siihen ruoskia ja anustappeja.
Vierailija kirjoitti:
On se ihme kun 109 kpl vastasi tähän, minusta pervoja oli yläkanttiin sanottuna 8kpl. Eikö tosiaan toiset tiedä mikä on pervoa, mutta makuasioista en ruve kiistelemään. Tässä asioita mitä pidän pervoina.
- Kumpaankin reikään paneminen
- Rintojen näykkiminen ja pillun nuoleminen suht rajusti
- Suuhun nussiminen
- Kyrvän imeminen loppunasti
- Spermat naisen päälle johonkinpäin kehoa
- Takaapäin nussiminen ja samanaikaisesti perseen läpsiminen
- Kusileikit ( paskaleikit ) en pidä
- Nainen kasvojen päällä
- Ejakulointi
S/m leikit on omaa luokkaansa ( niistäkin pidän ) se toinen osapuoli.
Okei... loppuun asti imeminen pervoa? Jaa. Meillä on tehty noista kaikki muu paitsi eriteleikit(kumpikaan ei ole kiinnostunut) viimeisen viikon sisällä :D Toki jokaisella on omat määritelmänsä, huvittaa vaan jotenkin, kun kerrot ensin kuinka tästä ketjusta ei löydy"tosipervoja" ja sitten luettelet liudan ihan perus-vaniljajuttuja. Mut eihän siinä. Jatkakaa.
Vierailija kirjoitti:
olen nainen nautin kun lasken penkille se voi olla yö tai lähijuna ja joskus bussi.
kuljen hameen kanssa ilman pikkareita nostan hameen ja anna tulla joko suoraa tai nousen istuma asentoon.
katson että muita ei ole lähellä
Ja tulee takuuvarmasti päästä saakka.
psykologinen ongelma kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen nainen nautin kun lasken penkille se voi olla yö tai lähijuna ja joskus bussi.
kuljen hameen kanssa ilman pikkareita nostan hameen ja anna tulla joko suoraa tai nousen istuma asentoon.
katson että muita ei ole lähelläAjatteletko toisia tulevia matkustajia, koitappa kotisohvalla ja istu housut jallassa märälle sohvalle sen jälkeen.
Juuri se likaisuus ja sen levittämänien antaa minulle ne nautinnot. Se tunne kun joku istuu minun pissaani ja se että hänen housut tai hame kastuu ja vie pissaani kotia.
Se jumalainen tunne kun lämmin virtsa leviää vaateissa ihanasti.
Ja jos ei ole kova pissa hätä ja tiedän että tulee vähän vaan niin katson kaupan sovituskopissa onko siellä pehmeä istuin jos on niin lasken myös sinne
Kyllä tiedän miten ihanalta tuntuu istua pissassa <3
juuri tästäkin esimerkistä huomaa sen, että tällaiset perversiot liittyvät tunne-elämän ongelmiin. jos on tollainen fiksaatio. tulis mieleen joku alemmuuden tunne, sinua ei ole ehkä otettu huomioon lapsena. tällä tavalla saat juuri kuten sanoit, levitettyä itseäsi, olet jotakin, koet olevasi olemassa.
Tuon perusteella jättäisin sinuna psykologisoinnin ihan ammattilaisille.
pyh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kahdenlaisia ihmisiä, pervoja ja tylsiä.
höpö höpö. on myös tylsiä, mutta osa sun tylsistä on meitä, intohimoisia venus-ihmisiä, jotka osaa kohdata toisen ihmisen ja joiden seksi on nautinnollista ja kiimaista. yleensä meidät muistetaan ekana kun tulee mieleen parhaat seksikumppanit.
ei tarvita siihen ruoskia ja anustappeja.
Täsmälleen näin! Semmoista seksiä, että joka ikinen kumppani on huokaillut, ettei ole näin intensiivisen hyvää ja kiimaista saanut ikinä! Ja ihan ilman mitään pervoiluja!
Läsnäoleva seksi on parasta ikinä! Läsnäolon puuttuessa se varmaan onkin tylsää ja kaipaa 'piristystä' leluista ja pervoiluista ynnä muista.
Mutta oikeasti perverssi ihminen ei ehkä semmoista läsnäolo kykene kokemaankaan? Hänellä seksi linkittyy johonkin muuhun kuin yhteydenkokemiseen? Vai miten on?
ei tartte kirjoitti:
minä olen intohimoinen nainen ja nautin aidosta, puhtaasta ja paljaasta intohimosta ihmisten välillä. suostui pari ertaa sen höpö höpö-leikkeihin ja en nauttinut yhtään. sanoin, että hän saa harrastaa noita juttuja jonkun toisen kanssa. hän loukkaantui. hän kuulemma halusi harrastaa noita rakastamansa ihmisen kanssa. minulle noissa ei tietenkään ollut mitään rakkautta. typerät paksut kumiset penisrenkaat, joita piti käyttää ja jotka sitten aieuttivat ison veren kierron häiriöitä ja niitä ei saa pois kun haluaa.
Itsehän nautin hyvin paljon likaisesta ja paljaasta intohimosta, mutta kukin tyylillään. Ihan yhtä aitoa se on välineillä tai ilman.
Edellinen viestini kai moderoitiin, vaikkei ollut mitään kirosanoja tms??
pyh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kahdenlaisia ihmisiä, pervoja ja tylsiä.
höpö höpö. on myös tylsiä, mutta osa sun tylsistä on meitä, intohimoisia venus-ihmisiä, jotka osaa kohdata toisen ihmisen ja joiden seksi on nautinnollista ja kiimaista. yleensä meidät muistetaan ekana kun tulee mieleen parhaat seksikumppanit.
ei tarvita siihen ruoskia ja anustappeja.
Täsmälleen näin! Semmoista seksiä, että joka ikinen kumppani on huokaillut, ettei ole näin intensiivisen hyvää ja kiimaista saanut ikinä! Ja ihan ilman mitään pervoiluja!
Läsnäoleva seksi on parasta ikinä! Läsnäolon puuttuessa se varmaan onkin tylsää ja kaipaa 'piristystä' leluista ja pervoiluista ynnä muista.
Mutta oikeasti perverssi ihminen ei ehkä semmoista läsnäolo kykene kokemaankaan? Hänellä seksi linkittyy johonkin muuhun kuin yhteydenkokemiseen? Vai miten on?
ei tartte kirjoitti:
en ihmettele että sadomasokismi oli pitkään sairausluokituksessa. ei siten että pitäisi lääkitä, mutta ongelmista tunne-elämön alueella se kielii.
Terveisiä sinne pärekaton alle. Oletko huomannut, että vuosituhatkin on vaihtunut?
Vierailija kirjoitti:
Läsnäoleva seksi on parasta ikinä! Läsnäolon puuttuessa se varmaan onkin tylsää ja kaipaa 'piristystä' leluista ja pervoiluista ynnä muista.
Mutta oikeasti perverssi ihminen ei ehkä semmoista läsnäolo kykene kokemaankaan? Hänellä seksi linkittyy johonkin muuhun kuin yhteydenkokemiseen? Vai miten on?
Läsnäoleva seksi sopii ihmisille, jotka pitävät läsnäolevasta seksistä. Muut saattavat saada aivan samanlaisen tyydytyksen toisenlaisesta seksistä.

Et taida olla kokenut oikeata läsnäoloseksiä.. Sellaista, kun yhdytään niin, että energiat sulautuvat yhteen, yhdeksi sykkiväksi ja värähteleväksi kiimaksi, kadotetaan aika, paikka, minuuden olemassaolo käsittämättömän hekumalliseen, keinuvaan, aaltoilevaan nautintoon... Sellaisen kokenut tietää, ettei sitä todellakaan saavuteta millään leluilla ja leikeillä :D
Vierailija kirjoitti:
olen nainen nautin kun lasken penkille se voi olla yö tai lähijuna ja joskus bussi.
kuljen hameen kanssa ilman pikkareita nostan hameen ja anna tulla joko suoraa tai nousen istuma asentoon.
katson että muita ei ole lähellä
Paitsi että olet joku reppana mies.
Vierailija kirjoitti:
Et taida olla kokenut oikeata läsnäoloseksiä.. Sellaista, kun yhdytään niin, että energiat sulautuvat yhteen, yhdeksi sykkiväksi ja värähteleväksi kiimaksi, kadotetaan aika, paikka, minuuden olemassaolo käsittämättömän hekumalliseen, keinuvaan, aaltoilevaan nautintoon... Sellaisen kokenut tietää, ettei sitä todellakaan saavuteta millään leluilla ja leikeillä :D
Kuulostaa tappavan tylsältä.
T. Pervo
Vierailija kirjoitti:
psykologinen ongelma kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
olen nainen nautin kun lasken penkille se voi olla yö tai lähijuna ja joskus bussi.
kuljen hameen kanssa ilman pikkareita nostan hameen ja anna tulla joko suoraa tai nousen istuma asentoon.
katson että muita ei ole lähelläAjatteletko toisia tulevia matkustajia, koitappa kotisohvalla ja istu housut jallassa märälle sohvalle sen jälkeen.
Juuri se likaisuus ja sen levittämänien antaa minulle ne nautinnot. Se tunne kun joku istuu minun pissaani ja se että hänen housut tai hame kastuu ja vie pissaani kotia.
Se jumalainen tunne kun lämmin virtsa leviää vaateissa ihanasti.
Ja jos ei ole kova pissa hätä ja tiedän että tulee vähän vaan niin katson kaupan sovituskopissa onko siellä pehmeä istuin jos on niin lasken myös sinne
Kyllä tiedän miten ihanalta tuntuu istua pissassa <3
juuri tästäkin esimerkistä huomaa sen, että tällaiset perversiot liittyvät tunne-elämän ongelmiin. jos on tollainen fiksaatio. tulis mieleen joku alemmuuden tunne, sinua ei ole ehkä otettu huomioon lapsena. tällä tavalla saat juuri kuten sanoit, levitettyä itseäsi, olet jotakin, koet olevasi olemassa.
Tuon perusteella jättäisin sinuna psykologisoinnin ihan ammattilaisille.
miten perustelet väitteesi? eli tarkoitit että sinun mielestä ei ole näin
Vierailija kirjoitti:
Edellinen viestini kai moderoitiin, vaikkei ollut mitään kirosanoja tms??
pyh kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
On kahdenlaisia ihmisiä, pervoja ja tylsiä.
höpö höpö. on myös tylsiä, mutta osa sun tylsistä on meitä, intohimoisia venus-ihmisiä, jotka osaa kohdata toisen ihmisen ja joiden seksi on nautinnollista ja kiimaista. yleensä meidät muistetaan ekana kun tulee mieleen parhaat seksikumppanit.
ei tarvita siihen ruoskia ja anustappeja.
Täsmälleen näin! Semmoista seksiä, että joka ikinen kumppani on huokaillut, ettei ole näin intensiivisen hyvää ja kiimaista saanut ikinä! Ja ihan ilman mitään pervoiluja!
Läsnäoleva seksi on parasta ikinä! Läsnäolon puuttuessa se varmaan onkin tylsää ja kaipaa 'piristystä' leluista ja pervoiluista ynnä muista.
Mutta oikeasti perverssi ihminen ei ehkä semmoista läsnäolo kykene kokemaankaan? Hänellä seksi linkittyy johonkin muuhun kuin yhteydenkokemiseen? Vai miten on?
aivan. ja tämä juuri on sitä, että tarvitsevat seksiin, joka on kommunikointia ihojen välillä, jonkun välineen. ei pysty kohtaamaan ilman välikappaletta. että jollain välineellä tehdään jotain toiselle, ei että koskettaisi toisen ihoa ja siten toista ihmisenä.
minä olen siis se, jolla oli se pohjalainen sm-mies, joka oli emotionaalisesti tosi surkea tapaus. hän tarvitsi myös miesten kanssa välineen kommunikaatioon, alkoholin tai tv:n katsominen.
seison myös täysin tuon penkkiin kusijan psykologisen ongelman takana. ettekä ole koskaan katsoneet criminal minds? oikeeastikin kieroutuneet fiksaatiot kielivät jostain menneisyyden traumasta.
Olen. Ja olen edelleen. Miehellä suunnaton fetissi jättimäisiin dildoihin anaalissa.