Lue keskustelun säännöt.
Ex-vaimo on ihan hullu
05.07.2016 |
Olen 30-vuotias mies, ja erottiin hiljattain vaimon kanssa. Olimme 5 vuotta naimisissa ja meillä on 1-vuotias yhteinen lapsi. Lapsen syntymän jälkeen suhteemme muuttui ihan täysin. Naisesta tuli kiukkuinen ja tiuskiva, eikä hän tuntunut kunnioittavan minua enää yhtään. Kävin töissä, toin leivän pöytään ja lyhensin asuntolainaa, osallistuin kotitöihin ja hoidin lasta kotona ollessani. Sen sijaan, että olisimme viikonloppuina ja isyysvapaillani viettäneet yhteistä aikaa perheenä, häipyi vaimo aina jonnekin ja jätti minut kahdestaan lapsen kanssa. Meistä tuli kämppiksiä, joilla oli yhteinen lapsi.
Yritin puhua vaimolle suhteestamme, ehdotin jopa pariterapiaa mutta vaimo ei suostunut edes keskustelemaan. Siksi otin eron. Vaimo ei olisi halunnut erota, mutta ei ollut myöskään valmis tekemään suhteellemme mitään. Hänen mielestään kaikki oli hyvin. Talo ja laina oli minun nimissäni, joten vaimo muutti siitä lopulta pois.
Nyt ex-vaimo oli kuullut jostain, että olin käynyt yhden meidän lapsen hoitokaverin äidin (yh) kanssa kahvilla ja siitäkös hän suuttui. On alkanut siitä lähtien pommittaa viesteillä ja vannoo rakkautta ja vaatii palaamaan yhteen. On myös alkanut kiristää lapsen huoltajuudella, ja aikoo hankkia yksinhuoltajuuden, jos en ota häntä takaisin. Lapsi oli viikonloppuna minulla, ja opettelee parhaillaan kävelemään. Lapsi sitten kaatui kesken harjoitustensa ja kolhaisi hieman niin että otsaan tuli mustelma. Ei kuitenkaan lyönyt päätään niin pahasti, että olisi pitänyt lähteä päivystykseen, ja kerroin vaimolle tilanteesta kun haki lapsen. Nyt oli ottanut mustelmasta kuvia ja meinasi toimittaa ne jonnekin eteenpäin syyttäen, että olen pahoinpidellyt lasta.
Mitähän tässäkin nyt sitten kannattaisi tehdä?
Kommentit (142)
Vierailija kirjoitti:
Ja saihan se vaimo samaan aikaan asua vuosikaudet ilmaiseksi talossa, ja sillä säästää itse asuinkustannuksissa. Maksoimme ainoastaan sähkön, veden ja muut juoksevat kulut puoliksi, mutta lainan, korot, verot ja remontit olen maksanut tietysti itse. Kun vaimo jäi äitiyslomalle niin otin päävastuun kaikista kuluista, ruokaostoksista, lapsen tarvikkeista, kaikista. Kun vaimo palasi töihin, kulut tietenkin tasaantuivat. Silloin kun ostin talon, emme olleet vielä naimisissa, eikä vaimo ollut saanut perintöään. Minulla taas oli mahdollisuus ja luottokykyä ottaa laina, joten ostin talon yksin. Se taas on toissijainen asia tässä sopassa.
Nainen ei itse ollut valmis tekemään töitä suhteen eteen, ja kun minä kyllästyn kämppiksinä olemiseen, niin sekään ei käy. Minä hoidin osuuteni ja enemmänkin kotitöistä, yritin muistaa vaimoa arjessa pienillä teoilla ja sanoilla ja mahdollistin vaimolle myös omaa aikaa. Vaimo vaan sitten otti sitä omaa aikaa niin paljon, ettei meille jäänyt yhteistä aikaa enää lainkaan, ja jos oli kotona samaan aikaan, kommunikoi lähinnä tiuskimalla ja sättimällä. Jos yritin mennä viereen kun katsoi esim. tv:tä, ajoi pois tai meni itse karkuun.
Mielestäni suhteessa ei tule roikkua lapsen takia, jos itse ei ole onnellinen. Olen kuitenkin halukas hoitamaan lasta vaikka kokonaan yksin, en aio jättää koko hommaa naisen vastuulle. Enemmänkin pelottaa se, jos nainen hommaa keinolla millä hyvänsä yksinhuoltajuuden, tai jatkaa kiristämistä ja piinaamista. Eihän tämä ole kivaa kenellekään. Elatusmaksuja en myöskään pelkää, olen lapsen halunnut tähän maailmaan ja kunnialla ja rakkaudella hänestä huolehdin.
Harkinta-ajallahan tässä vasta ollaan, ja vaimo kuvittelee kai että tässä vielä jotain harkitaan. Minulle hän on kuitenkin jo ex. Miten siitä upeasta elämäni naisesta tulikin yhtäkkiä täysi hirviö...
- Aloittaja
eli sinut on lempattu. No huolehdihan siitä lapsestasi "rakkaudella ja kunnialla". Ei ole paljon vaadittu, mutta ylättävän hankalaa monelle...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän mielestänne todellakin sellainen parisuhde ok, että toinen ei enää lainkaan arvosta toista, ei ole yhteistä aikaa eikä aikaa edes yhdessä perheenä? Meillä oli tosiaan avioehto, mutta lähinnä vaimon takia- hänellä on paljon perintönä tullutta omaisuutta, ja tyhjän päälle hän ei todellakaan jäänyt. Minä todellakin osallistuin kotitöihin ja hoidin lasta niin paljon kuin vain ehdin, ja yritin hoitaa parisuhdetta, mutta jos toista ei käytännössä kotona näe samaan aikaan, niin voiko silloin enää puhua edes parisuhteesta. Sanomattakin selvää lienee että kaikenlainen seksi ja läheisyys oli myös täysin kuollut.
-Aloittaja
Olet miesvihapalstalla, muista se. Olet syyllinen kaikkeen , vaikka ex-vaimosi olisi hakannut sinut sairaalakuntoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko teidän mielestänne todellakin sellainen parisuhde ok, että toinen ei enää lainkaan arvosta toista, ei ole yhteistä aikaa eikä aikaa edes yhdessä perheenä? Meillä oli tosiaan avioehto, mutta lähinnä vaimon takia- hänellä on paljon perintönä tullutta omaisuutta, ja tyhjän päälle hän ei todellakaan jäänyt. Minä todellakin osallistuin kotitöihin ja hoidin lasta niin paljon kuin vain ehdin, ja yritin hoitaa parisuhdetta, mutta jos toista ei käytännössä kotona näe samaan aikaan, niin voiko silloin enää puhua edes parisuhteesta. Sanomattakin selvää lienee että kaikenlainen seksi ja läheisyys oli myös täysin kuollut.
-Aloittaja
Olet miesvihapalstalla, muista se. Olet syyllinen kaikkeen , vaikka ex-vaimosi olisi hakannut sinut sairaalakuntoon.
Naista ei ap enää kiinnostanut. Ei kai sitä tarvitse olla pakolla jonkun kanssa, jos ei enää sytytä? Sitä paitsi jotenkin tästä tapauksesta jää sellainen vaikutelma, ettemme ole kuulleet kuin vain yhden osapuolen version tapahtumista. Minua kiinnostaa se, minkälainen mies lähtee suhteesta, johon on tehnyt lapsen. Lapsi vasta 1-vuotias. Tästä tulee ongelmia vielä pitkäksi aikaa kaikkien kolmen elämään. Lapsi voi joutua elämään uusioperhearkea niin äitinsä kuin isänsäkin luona. Riitaiset osapuolet käyttävät lasta pelinappulana ja kun uusien kumppanien kanssa hankitaan lisää tenavia, tämä yhteinen lapsi jää ulkopuoliseksi molemmissa kodeissaan.Sääliksi käy jo etukäteen. Pitääkö aina olla niin helvetin itsekäs?
Niin, aloin kiinnostamaan naista vasta siinä vaiheessa, kun toimitin avioeropaperit ja pyysin pakkaamaan tavarat. Siinä vaiheessa vaimo vasta heräsi, ja alkoi itkemään, ettei halua erota. Kiristäminen ja muu alkoi sitten siinä vaiheessa, kun vaimolle kävi ilmi tämä kahvihetkeni tutun sinkkunaisen kanssa. Minä en erotessa tiennyt, että tästä syttyy tällainen sota, uusioperhekuviot kun ovat tänä päivänä niin yleisiä. Ongelmia tässä on kyllä seuraavaksi 17 vuodeksi ainakin jos eksä ei yhtään paranna käytöstään.
-Aloittaja
Vierailija kirjoitti:
Niin, aloin kiinnostamaan naista vasta siinä vaiheessa, kun toimitin avioeropaperit ja pyysin pakkaamaan tavarat. Siinä vaiheessa vaimo vasta heräsi, ja alkoi itkemään, ettei halua erota. Kiristäminen ja muu alkoi sitten siinä vaiheessa, kun vaimolle kävi ilmi tämä kahvihetkeni tutun sinkkunaisen kanssa. Minä en erotessa tiennyt, että tästä syttyy tällainen sota, uusioperhekuviot kun ovat tänä päivänä niin yleisiä. Ongelmia tässä on kyllä seuraavaksi 17 vuodeksi ainakin jos eksä ei yhtään paranna käytöstään.
-Aloittaja
Ei se lapsen vanhemmuus lopu yhteen vuoteen eikä edes 17-vuoteen. Miten kuvittelet jotenkin positiivisesti vaikuttavan lapsesi elämään käymällä jotain sotaa exääsi vastaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin, tämä sotahan onkin minun syyni. Minä kun haluan olla onnellinen ja samaan aikaan olla isä lapselleni. Ehkä myös jatkaa elämääni, kun ei tarvitse katsella kotona mököttävää lahnaa. En halua sotia eksäni kanssa, mutta empä ole juuri tässä ketjussa saanut rakentavia vinkkejä, kuinka hoitaa tilanne. Ajattelin, että naisvaltaiselta palstalta niitä saattaa löytyä, mutta ilmeisesti porukka täällä on yhtä hullua kuin ex-vaimoni. Vanhemmuus ei lopu, kun lapsi täyttää 18 vuotta, mutta ainakaan sitten minun ei tarvitse olla eksään missään tekemisissä lapsen asioiden tiimoilta.
-Aloittaja
Ehkä vaimo ei halunnut sinun hakevan onnellisuuttasi vaan olevan aviomies vaikkei se tuntuisikaan niin mukavalta. Sinänsä ihmettelen itsekin hiukan, että millainen nainen on onnellinen, kun toinen kokee tilanteen vaikeaksi? Että mikä oikeus hänellä oli päättää että mä menen nyt sinne ja tonne, vaikkei mies hyvin voikaan? Olisi nyt edes lähtenyt sinne pariterapiaan.
t.nainen
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Niin, nainen ei tuntunut kunnioittavan minua miehenä, aviopuolisona ja perheen päänä enää pätkääkään, vaikka tein kaikkeni perheen ja suhteen eteen. Jos ex-vaimo tosiaan vie uhkauksensa loppuun ja huoltajuutta aletaan selvittelemään, niin eihän siinä auta muu kuin luottaa siihen, että oikeus voittaa. Vaikka tuskimpa naisen kotkotukset siihen loppuvat...
-Aloittaja
Tämä kertoo kaiken olennaisen sinusta.
Säästät kaikki viestit ja nauhoitat puhelut.
Lähde mielummin hakemaan huoltajuutta, kuin yhteishuoltajuutta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kysyitkö koskaan missä se ongelma oli? Vauvavuosi on rankka. Sen aikana ei pitäisi tehdä suuria päätöksiä kuten eroa. Vinkkinä myös sanon, että parisuhde onnistuu parhaiten, jos puolisoilla on sama tulotaso.
Vierailija kirjoitti:
Millainen mies lähtee kävelemään, kun lapsi on 1-vuotias? Niinpä.
Ainahan näissä tilanteissa hoetaan "jätä se sika". Vai päteekö se vain naisten kohdlla?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Muuten saisit multa ap teetä ja sympatiaa mutta lapsi vasta yhden vuoden? Eihän siihen mennessä kaikki ole edes ehtineet palautua raskaudesta hormoneineen. Olisi ollut ihan eri jos lapsi olisi ollut 5 tms. Vahvasti veikkaan syn.jälk.mas, identiteettikriisiä tms ei-normitilaa.
Vierailija kirjoitti:
Muuten saisit multa ap teetä ja sympatiaa mutta lapsi vasta yhden vuoden? Eihän siihen mennessä kaikki ole edes ehtineet palautua raskaudesta hormoneineen. Olisi ollut ihan eri jos lapsi olisi ollut 5 tms. Vahvasti veikkaan syn.jälk.mas, identiteettikriisiä tms ei-normitilaa.
Ja se vielä että epänormaalista tilasta ehkä kielii myös tuo kilahtaminen, tuskin hän oikeasti mikään hullu on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minä en tunne kuin hulluja ex-vaimoja.
Meitä on kuule paljon.
Vierailija kirjoitti:
Kunnioittanut?
Kyllä, molemminpuolinen kunnioitus kuuluu sekin hyvään avioliittoon sekin. Haaste, sillä "familiarity breeds contempt". Pätee itseasiassa kaikkiin ihmissuhteisiin. T. Ei-ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Niin, nainen ei tuntunut kunnioittavan minua miehenä, aviopuolisona ja perheen päänä enää pätkääkään, vaikka tein kaikkeni perheen ja suhteen eteen. Jos ex-vaimo tosiaan vie uhkauksensa loppuun ja huoltajuutta aletaan selvittelemään, niin eihän siinä auta muu kuin luottaa siihen, että oikeus voittaa. Vaikka tuskimpa naisen kotkotukset siihen loppuvat...
-Aloittaja
Tämä kertoo kaiken olennaisen sinusta.
Jep, kertoo että AP on trolli. Koko lasta tai vaimoa ei ole olemassa, pakko vaan provota että saa naisvihalleen komppausta.
Provona -5/5. Älä tee AP itsestäsi noin "unelma"miestä, sellaisia oikeasti ei juuri ole, ja nekin jotka on olemassa, ovat onnellisesti aviossa. Vähän realistisuutta, please. Yritä uudelleen, niin ehkä menee läpi muillekin kuin palstan lassukoille ja typeryksille (olivat miehiä tai naisia).
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kunnioittanut?
Kyllä, molemminpuolinen kunnioitus kuuluu sekin hyvään avioliittoon sekin. Haaste, sillä "familiarity breeds contempt". Pätee itseasiassa kaikkiin ihmissuhteisiin. T. Ei-ap
Jostain kumman syystä tuntui, että ap kunnioitti lähinnä itseään.
Aika nopeasti vedit johtopäätöksen, että vaimo "ei halua panostaa parisuhteeseen". Kun lapsi on noin pieni ja äiti on häneen sidottu koko ajan, on luonnollista hamuta myös lapsivapaata aikaa. Kuinka paljon sitä kukin tarvitsee, on yksilöllistä. Tilanne olisi hyvinkin saattanut muuttua ajan kanssa tasaisemmaksi. Miksi pitää heti erota, kun elämässä tulee erilainen vaihe?
Vierailija kirjoitti:
Niin, tämä sotahan onkin minun syyni. Minä kun haluan olla onnellinen ja samaan aikaan olla isä lapselleni. Ehkä myös jatkaa elämääni, kun ei tarvitse katsella kotona mököttävää lahnaa. En halua sotia eksäni kanssa, mutta empä ole juuri tässä ketjussa saanut rakentavia vinkkejä, kuinka hoitaa tilanne. Ajattelin, että naisvaltaiselta palstalta niitä saattaa löytyä, mutta ilmeisesti porukka täällä on yhtä hullua kuin ex-vaimoni. Vanhemmuus ei lopu, kun lapsi täyttää 18 vuotta, mutta ainakaan sitten minun ei tarvitse olla eksään missään tekemisissä lapsen asioiden tiimoilta.
-Aloittaja
Raskaus ja synnytys ovat monille naisille iso kuormitus, henkisesti ja fyysisesti.
Olette ehtineet erota ennen lapsen 1-vuotissynttäreitä. Tarkoittaa siis sitä että olet jättänyt puolisosi ennen kuin hän on palautunut entiselleen.
Minulla kesti palautuminen normaaliin ekan lapsen syntymästä lähes kolme vuotta. Olen seurannut ihan samaa kaavaa kavereissani: seksi ei vain imetysaikana nappaa, oli syy sitten hormonit tai se että lapsi on koko ajan iholla eikä muu kontakti niin kiinnosta.
Onhan se hirveää että menettää puolisonsa kolmeksi vuodeksi - mutta minusta naisena on hirveämpää se miten paljon ensimmäistä lastaan tekevältä naiselta vaaditaan: oman pikku parasiitin kasvatus kehon sisällä 9kk, kivulla ulos työntäminen, toipumisaika max. pari kuukautta ja sitten täyspainoinen parisuhde ja kiintymyssuhde lapseen.
Ei mikään ihme että monet masentuvat, koska naiselle tuo diili on silkkaa paskaa. Ja se että omalta puolisolta ei irtoa juurikaan ymmärrystä, vaan elämä kaatuu raskaudesta erokriisiin...
Pikku vinkki: exäsi reaktio on todella helppo ymmärtää.
Niin se elämä muuttuu kun tulee lapsi.