Ystävän luomudödö: kookosöljyä ja perunajauhoa, hyi kamala!
Hyvä ystäväni on aina ollut luomu, bio, ei antibiooteille, ei eläinkokeille, ei kemikaaleille jne. No sepä on minulle ihan ok, hänellä on yleensä omat eväät mukana, kun tulee meille vaikka koko päiväksi. Toki syö ja juo meillä itselleen sopivaa muutakin, mutta on silleen huomaavainen, ettei minun tarvitsisi ottaa hänen erityisjuttujaan huomioon.
Tänä keväänä hän alkoi syventää luomuhenkisyyttään ja päätti mm. lopettaa hiusten pesun shampoolla kokonaan. En ole täysin selvillä, laittaako hän jotain etikkaa tai suolaa tms veden sekaan vai käyttääkö pelkkää vettä. Omasta mielestään hänen hiuksensa ovat nyt upeammat kuin koskaan. Minusta ne ovat haiseva, rasvainen liruletti.
Ei sekään haittaa, mutta viimeisin innostus on itsetehty deodorantti! Näillä helteillä vedetään kookosöljyä perunajauholla kainaloon. En muista varmasti, tuliko siihen vielä jotain leivinjauhetta tms. Ystävä kehuu tuotetta maasta taivaaseen, kuinka hienhaju on tiessään ilman kemikaaleja.
Minusta hän haisee vahvasti hieltä ja siksi hänen kanssaan on tuskallista olla. Shoppaillessa tuntuu, että myyjät katselevat ystäväni vaatteiden sovittelua karsaasti, koska haju tarttuu vaatteisiin.
Ja ystävän perässä leijailee tosiaan kookoksen (jota inhoan) ja hienhajun sekoitus. Olen yrittänyt sanoa hänelle, että omatekemä dödö ei toimi, mutta hän ei huomaa hienhajua, on kai nenä tottunut siihen. Kehuu maasta taivaaseen terveellisen deodoranttinsa eikä käsitä, miksei kukaan oikein jaksa kuunnella.
Kuulemma lomalla ollessa ei käytä mitään ja hienhaju loppuu viikossa! Eli taas oma nenä tottuu, ja muut kärsivät.
Sinä, joka uskot tuollaiseen "kosmetiikkaan", lue tämä ajatuksella.
Kommentit (369)
Nytkun ollaan aiheessa niin haluaisin käyttää tämän tilaisuuden hyväkseni kertoakseni kaikille rastapäille että kyllä ne teidän päät todellakin haisee vaikka mitä muuta väittäisitte.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi nainen käyttää sukupuolielimestään nimitystä "toosa"?
Hirveä loukkaus omaa naiseutta kohtaan. Siten opetatte myös tyttärenne, pojista puhumattakaan, loukkaamaan naiseutta, joka pitäisi olla kaikille naisille pyhä.
En vaan ymmärrä. Ei voi rakastaa muita, jos ei rakasta itseään.
En voi olla kysymättä, mitä nimeä itse käytät? Sukupuolielin?
No kun nyt kerran kysyit, niin pimpsa. Ja pojalla pippe. Tai molemmilla haaru/haarukka. Onko muuta kysyttävää?
Pippe? Onko siinä kirjoitusvirhe?
Olin joskus lapseni kanssa sairaalassa ja viereisen petin poikapotilaan äiti käytti myös nimitystä pippe. Että olis tehnyt mieli karjaista, että se on pippeli, helvetti soikoon!
Itse ostin Urtekramin kookosdeudoranttia, ei toiminut mulla. En hikoile paljon, hiki vaan haisee jotenkin kovin pistävälle. Ostin naisten Axea, siinä ei kai ole alumiinia. Tuoksu ei ole mikään parhain, mutta toimii ihan ok. Parempaan vaihtaisin, jos jollain on sellaista ehdottaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yök! Poikakaveri on myös tuollainen kemikaalivastainen hihhuli,ei halua käyttää pesuaineita eikä muuta normaali-ihmisen hygieniaan kuuluvaa.Onneksi ei sentään ole keksinyt tuota tee-se-itse-dödöä :D Minusta markettituotteet on OK,mies ei käyttäisi mitään aineita.Kompromissina käytetään hippikauppojen luontaisia palasampoita yms. hömpötyksiä.
Hienoa,että kehtaat kuitenkin käydä kaupoilla yms. erikoisen ystäväsi kanssa,ap! Itse ehkä tapaisin haisevaa ja limahiuksista kaveria mieluusti vähemmän julkisilla paikoilla,vain jomman kumman kotona.
Palashampoo oli mahtava löytö tälle ohuthiuksiselle! Ei tosiaankaan mitään hömpötystä, sopii hiuksilleni loistavasti, ei tarvi joka päivä pestä niin kuin silikonishampoilla ennen :)
Myönnän että palasampoo on hyvä keksintö,itselläni on tosin paksut mutta hirveän nopeasti rasvoittuvat hiukset,joten kiva kun voi pestä ne joka päivä hellävaraisesti.
Sen sijaan fluoriton hammastahna,alumiiniton deororantti ja kookosöljy kaikkiin mahdollisiin tarkoituksiin on hihhulointia,jota en vain tajua :D

Erisan antiperspirantti on tuoksuton ja tehokkain.
Miksi juntiti sanoo "deudorantti", pahimmillaan "teutorantti" kun se on deodorantti?
Ennen muuten sanottiin "hienpoistoaine" ihan mainoksissakin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yök! Poikakaveri on myös tuollainen kemikaalivastainen hihhuli,ei halua käyttää pesuaineita eikä muuta normaali-ihmisen hygieniaan kuuluvaa.Onneksi ei sentään ole keksinyt tuota tee-se-itse-dödöä :D Minusta markettituotteet on OK,mies ei käyttäisi mitään aineita.Kompromissina käytetään hippikauppojen luontaisia palasampoita yms. hömpötyksiä.
Hienoa,että kehtaat kuitenkin käydä kaupoilla yms. erikoisen ystäväsi kanssa,ap! Itse ehkä tapaisin haisevaa ja limahiuksista kaveria mieluusti vähemmän julkisilla paikoilla,vain jomman kumman kotona.
Palashampoo oli mahtava löytö tälle ohuthiuksiselle! Ei tosiaankaan mitään hömpötystä, sopii hiuksilleni loistavasti, ei tarvi joka päivä pestä niin kuin silikonishampoilla ennen :)
Myönnän että palasampoo on hyvä keksintö,itselläni on tosin paksut mutta hirveän nopeasti rasvoittuvat hiukset,joten kiva kun voi pestä ne joka päivä hellävaraisesti.
Sen sijaan fluoriton hammastahna,alumiiniton deororantti ja kookosöljy kaikkiin mahdollisiin tarkoituksiin on hihhulointia,jota en vain tajua :D
Sarjaa alkoholiton viini/olut, kofeiiniton kahvi nikotiiniton tupakka.
Vierailija kirjoitti:
Ei mulla muuta tähän ketjuun, mutta tuo jonkun pari kertaa kuukaudessa suihkussa käyvä kaveri olis kyllä mielenterveyspalvelujen tarpeessa...
Pakko vielä vastata tähän ketjuun. Siis ystäväni oli ihan järkevä ja mukava ihminen muuten, mutta erittäin eko-henkinen.
Ei tunnistanut omaa hajuaan tai likaisuuttaan, vaikka kasvoille karstoittuneen rasvan näkivät kaikki ihan omin silmin. Ja sohvaani jäi hänestä ikuinen rasvakuvio, pääsin siitä vasta kun vaihdoin sohvan. Pesi myös hampaansa jollain kasvin juuren palalla.

Juuri näin! Ihanaa muuten,että tämä ketju on jatkunut,eilen jäi kesken rekkauspakon takia ja kun nyt taas pääsin koneelle,tämä on yhä etusivulla! <3
En tajua tuota,jonka mielestä toosa on säädytön sana.Ja "pippe"? Siis miksi ei pippeli/kikkeli,ovatko nekin liian riettaita ilmauksia?
Joku kysyi,kuinka kananmunan pitäisi puhdistaa hiukset.Minun käsittääkseni kananmuna ei varsinaisesti pese hiuksia,vaan ravitsee niitä hiusnaamiona.Kyllähän jossain vanhan ajan kauneusoppaissa neuvotaan myös hoitamaan hiuksia esimerkiksi teellä huuhtelemalla,tai oluella,eivät korvaa sampoota,mutta saavat hiuksista tuuehat tai jotain.
Olisi muuten kiva kuulla lisää siitä "yrttijauhepesusta",joka värjää suihkuverhon.Tulee lähinnä mieleen henna,joka siis on kasviperäinen,hoitava hiusväri.Onko samantyyppistä ainetta myös hiusten pesuun?!

Istuiko se alasti sun sohvalla vai miten siitä voi jäädä rasvakuvio? Tulee mieleen poliisisarjat, joissa euumiin ääriviivat piirretään asvalttiin.

Minustakin Toosa on hirveä nimi, Vittukin on kauniimpi. Mun mies sanoo Römpsä ja se on meistä kaunis.
Römpsä? Sillähän keitetään kahvia eräolosuhteissa.
Kiitos seuraavan leirikahvittelun pilaamisesta tuolla mielikuvalla.
Vierailija kirjoitti:
Römpsä? Sillähän keitetään kahvia eräolosuhteissa.
Kiitos seuraavan leirikahvittelun pilaamisesta tuolla mielikuvalla.
Ei juma, tämä menee jo ihan legendaariseksi! 😂
Mullakin on ollut haiseva työkaveri, mutta hän ei varmaan pessyt itseään millään, edes vedellä. Aivan kamalaa, kun hänellä oli murroikäisiä tyttöjä kotona, ja ei varmaan osannut heillekään neuvoa alkeellistakaan hygieniaa. Noin tehdään lapsista koulukiusattuja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yök! Poikakaveri on myös tuollainen kemikaalivastainen hihhuli,ei halua käyttää pesuaineita eikä muuta normaali-ihmisen hygieniaan kuuluvaa.Onneksi ei sentään ole keksinyt tuota tee-se-itse-dödöä :D Minusta markettituotteet on OK,mies ei käyttäisi mitään aineita.Kompromissina käytetään hippikauppojen luontaisia palasampoita yms. hömpötyksiä.
Hienoa,että kehtaat kuitenkin käydä kaupoilla yms. erikoisen ystäväsi kanssa,ap! Itse ehkä tapaisin haisevaa ja limahiuksista kaveria mieluusti vähemmän julkisilla paikoilla,vain jomman kumman kotona.
Palashampoo oli mahtava löytö tälle ohuthiuksiselle! Ei tosiaankaan mitään hömpötystä, sopii hiuksilleni loistavasti, ei tarvi joka päivä pestä niin kuin silikonishampoilla ennen :)
Myönnän että palasampoo on hyvä keksintö,itselläni on tosin paksut mutta hirveän nopeasti rasvoittuvat hiukset,joten kiva kun voi pestä ne joka päivä hellävaraisesti.
Sen sijaan fluoriton hammastahna,alumiiniton deororantti ja kookosöljy kaikkiin mahdollisiin tarkoituksiin on hihhulointia,jota en vain tajua :D
Sarjaa alkoholiton viini/olut, kofeiiniton kahvi nikotiiniton tupakka.
Juuri näin! Ihanaa muuten,että tämä ketju on jatkunut,eilen jäi kesken rekkauspakon takia ja kun nyt taas pääsin koneelle,tämä on yhä etusivulla! <3
En tajua tuota,jonka mielestä toosa on säädytön sana.Ja "pippe"? Siis miksi ei pippeli/kikkeli,ovatko nekin liian riettaita ilmauksia?
Joku kysyi,kuinka kananmunan pitäisi puhdistaa hiukset.Minun käsittääkseni kananmuna ei varsinaisesti pese hiuksia,vaan ravitsee niitä hiusnaamiona.Kyllähän jossain vanhan ajan kauneusoppaissa neuvotaan myös hoitamaan hiuksia esimerkiksi teellä huuhtelemalla,tai oluella,eivät korvaa sampoota,mutta saavat hiuksista tuuehat tai jotain.
Olisi muuten kiva kuulla lisää siitä "yrttijauhepesusta",joka värjää suihkuverhon.Tulee lähinnä mieleen henna,joka siis on kasviperäinen,hoitava hiusväri.Onko samantyyppistä ainetta myös hiusten pesuun?!
En ole itse kokeillut, mutta hiustenhoidossa käytettäviä yrttejä ovat ainakin cassia (värjää), amla ja shikakai.
Mihin niiden pesupähkinöiden pesuteho voi muka perustua? Äitini vannoo niiden nimeen!
Vierailija kirjoitti:
Mihin niiden pesupähkinöiden pesuteho voi muka perustua? Äitini vannoo niiden nimeen!
Saponiiniin? Suomessa on ennen vanhaan käytettyä suopayrttiä, jossa on myös sitä. On näköjään myrkyllinen yhdiste :O

Mun pihalla kasvaa perenna nimeltä suopayrtti. Tuoksuu ihanalta kukkiessaan, valkoinen kaunis kukka. Vaahtoaa, jos varren katkaisee. Olen isoäidin pihalta joskus ottanut alun, leviää valtavasti. Varmaan sama kasvi.
Älä ihmeessä minua laske mukaan tähän, vaikka kirjailijan ihailijoihin kuulunkin. Jätän takalonkeroilleen kavahtelun suosiolla jo teinityttärelleni, jonka toivoisin joskus lukevan jotakin kirjoja, Lovecraftia tai muuta, sillä lukeminen kannattaa aina :) Kutinaan auttaa kortisoni, ekommin vesiheinä.
Se Valkoisen laivan lukija