Lue keskustelun säännöt.
Mikä miestä vaivaa?
28.06.2016 |
Mies oli tosi pahalla päällä koko juhannuksen. Koko juhannus kulminoitui miehen totaaliseen hermostumiseen. Miehen ei ikinä lomilla tarvitse pakata kuin omat kamansa, mulla on kaikki lasten kantamukset ja omani, sekä perheen yhteiset. Huolehdin ruokaostoksista yms.
Mies lämmitti saunan ja grillasi, minä tein ruuat, siivosin, petasin, huolehdin lasten tarpeista, tein aamupalan, keitin kahvit ja mies istuskeli kuistilla ja joi olutta iltaisin, saunoi yksin. Mies ahdistui kun minä halusin nukkumaan jo puolilta öin, väsytti meinaan kun päivän touhusi.
Mutta takaisin siihen kilariin minkä sai. Heräsi siis myöhään ja me oltiin jo syöty aamupala ja pelattiin lasten kanssa ruokapöydässä peliä. Mies kivahti, että hän tulee pöytään nyt syömään. Sanoin, että jos herää päivällä niin ei voi vaatia, että pöytä tyhjenee aamupalaa varten, se ei ole reilua. Raivostui samantien ja marssi ulos. Sitten mökötti kauan ja menin jutteleemaan lopulta. Selitin, että ei hän voi vaatia perhettä mukautumaan hänen rytmiinsä ja siirtämään aamupalaa siiheksi kun hän herää päivällä yhdeltä. Mies huusi, että hän vihaa meidän perhettä ja vihaa minua, eikä halua enää olla missään tekemisissä meidän kanssa ja että haluaa eroon perheestä, haluaa erota.
Sanoin hänelle, että se onnistuu kyllä, en halua elää miehen kanssa jonka käsitys perhe-elämästä on näin vinksahtanut. Mies mökötti ja mä sitten lämmitin lapsille ruuan jämät päivälliseksi mitä oli jääkaapissa. Mies odotti että lapset oli syöneet ja tuli sitten heille marttyyrina aukomaan päätä, miten hän ei ilmeisesti sitten syö mitään. ??? Käytös oli ihan kuin teinin...
Sitten kotona mies palautui normaaliksi yhtäkkiä ja alkoi puhua lepertelevällä äänellä. Minua sen sijaan pelottaa ja miehen käytös ahdistaa. En pääse tuosta yli. Ei se voi olla arjesta uupunut sillä miehen ei tarvitse tehdä lasten eteen mitään. Sillä on mieluinen duuni, ei ole taloudellisia huolia eikä velkaa kuin asunnosta. Mies harrastaa mitä haluaa ja minä ja lapset ei rajoiteta sen elämää, koska mä niistä pääosin huolehdin. Mä sisustan kodin, laitan ruuan ja suunnittelen kauppalistat niin, että jos miehen tarvii jotain käydä niin ne voi vaan poimia mukaan hyllystä. Mä en pihtaa, päinvastoin, mieli tekisi useammin kuin miestä. Oon ihan nätti ja liikunnallinen, välitän tosi paljon mun läheisistä. Mä oon tehnyt miehen elämän helpoksi kun oman työni ohella hoidan kodin, ja teen sen mielelläni, en ole marttyyri. En osaa keksiä syytä itsestäni, sillä mä olen mieltänyt meidät ihan onnelliseksi. Pitäskö mun vaan ottaa lapset ja lähteä, lapset ei ole tehneet mitään ansaitakseen noin kammottavasti käyttäytyvän isän ja ei mies niistä edes haluaisi huolehtia.
Syy miksi mä teen kaiken on se, että mies ei tee. Ei se vaihda lakanoita ikinä, ei pyyhi pölyjä tai siivoa jääkaappia, vessaa yms. Se puunaa vaan itseään ja söisi lihapiirakoita, ei kokkaisi. Mikä voi saada miehen yhtäkkiä käyttäytymään noin? Mä ehdotin sille juhannusta kavereiden kanssa viime vuonna, koska mä itse kaipasin vaihtelua ja lapset olisivat päässeet mökille sukulaisten luo, mutta mies oli vastahakoinen ja käyttäytyi kuin mä olisin hylkäämässä perheeni. Unohdin sitten koko jutun, mutta nyt perhejuhannus meni kuitenkin näin. Osaako joku auttaa, mikä mun miestä vaivaa ja kyselkää vaikka lisäkysymyksiä, että saan lisää perspektiiviä.
Kommentit (85)
Että mua v#tuttaa nää lapsimiehet. Naisen pitää tehdä kaikki ja vielä lisäksi yrittää keksiä sille hommia sopeuttaakseen sen perheeseen. Varmaan ikä- ja osaamistason mukaisesti. Kun eihän hertsilei aikuiselta mieheltä voi aikuisuutta vaatia, vaan kaikki pitää tehdä ja ajatella sen puolesta. Yök.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toinen nainen tai vain ihastunut toiseen naiseen. Silloin sitä etsii nykyisestä suhteesta huonoja puolia ja tekee turhautuneena riidan vaikka mistä.
Tämä oli meillä kyseessä, mies alkoi flippailla todella pelottavalla tavalla. Ja ei pettänyt kuitenkaan vaan oli "vain" ihastunut siihen toiseen. Lopulta yritti saada minulta lupaa vokotella ja onnistuessaan pannakin tätä naista ilman, että se johtaisi eroon..
Erottiin. Ei onneksi lapsia.
Ahdistava ajatus, jos näin on. Helkkarin itsekästä. Hyvin vaikeaa kuvitella tuota omasta miehestä, mutta toisaalta, en ole niin sinisilmäinen etteikö se olisi mahdollista.
En minäkään olisi kuuna päivänä uskonut tuollaista omastani! Kymmenen vuotta meni ensin hyvin tai aika hyvin, keskustelimme aina paljon myös itsestämme, toisistamme ja suhteestamme, ja mies vaikutti kaikin puolin unelmapuolisolta. Kunnes sitten muuttui melko nopeasti toisenlaiseksi - kuin olisi jonkin aivokasvaimen tai muun vaurion saanut. Jokin ikäkriisi se luultavasti oli/on. Hän vaikuttaa edelleenkin, nyt erottuamme, tyytymättömältä, mutta eipä voi siitä enää syyttää minua ja toisaalta itselläni on nyt vihdoin "lupa" olla onnellinen, kun ei ole tuota mököttäjää enää nurkissa määrittämässä minunkin tunnetilojani!
Hankin meillöe pariterapeutinkin, jotta mies olisi saanut purettua kriisiään siellä, mutta eihän hänellä mitään käsiteltävää tietenkään ollut vaan vika oli minussa. Eli terapiasta saatiin lähinnä apua eron läpiviemiseen. Itse kävin sen jälkeen yksilöterapiassa ja olen oppinut itsestäni paljon. Koen, että olen kasvanut ihmisenä uudelle tasolle ja kykyni elää onnellinen elämä on huomattavasti parantunut. Toki siis on niin, että suhteessa on aina kaksi osapuolta ja kummankin oleminen ja toiminta vaikuttaa kokonaisuuteen. Itsekin olen tajunnut mahdollistaneeni miehen vahingollista käytöstä - ja että se on ollut vahingollista jo vuosien ajan ennen tätä akuuttia, eroon johtanutta kriisiä. Enpä tule toistamaan enää samoja virheitä seuraavassa suhteessa, ja miesmakunikin näkyy pysyvästi muuttuneen.
Tsemppiä kovasti sinulle, ap. Olen muiden kirjoittajien kanssa samaa mieltä siitä, että lapsille ei ole hyvä kasvaa tuollaisen isän luomassa myrkyllisessä ilmapiirissä. Itse kieltäydyin jatkamasta lapsentekoyrityksiä tuon exäni kanssa, kunnes olisimme saaneet suhteemme parempaan kuntoon. Tästä hän sai lopullisen syyn erota - oli kuulemma niin paha epäluottamuslause häntä kohtaan.
Vierailija kirjoitti:
Tää on ollut todella, todella hyvä ketju, ei vähiten kiitos sinun kirjallisen ulosantisi, ap. Olet erittäin rationaalinen ihminen ja arvostan taitoasi analysoida suhdettanne, miehen käytöstä sekä omaa käytöstäsi. Mielestäni et syyttele miestäsi, kerrot elämästänne niin lojaalisti miestä kohtaan kuin se on mahdollista.
Olisipa todella mielenkiintoista, jos mies saisi päällensä jollain tavalla vastaanottavaisen, avoimen tilan, jossa olisi mahdollista nähdä omia(kin) virheitään, ja lukisi tämän ketjun. Aivan toinen juttu on sitten se, olisiko miehestä ikinä näkemään niitä omia virheitään, vaikka olisi näin selvin sanoin ja ilman henkilöön menevää haukkumista kerrottu, kuinka siitä arjesta saisi koko perheelle mukavampaa ja kuinka lapset/vaimo nyt miehen toiminnan näkevät... Äkkiseltään on tunne, että mies vetäisi marttyyriviitan entistä tiukemmin ylleen, kuinka on nyt häntä vastaan tässä hyökätty...
Tuo omien virheiden näkeminen ei taida olla mieheni heiniä. En muista saaneeni häneltä aiota anteeksipyyntöä koskaan suhteemme aikana. Sen miten hän pyytää anteeksi onkin mielenkiintoista. "No anteeks, jos sulle tuli tollanen olo ihan syyttä". Eli toisin sanoen kiistää toimivansa tietyllä tavalla ja pyytää anteeksi sitä, että olen käsittänyt väärin. Sitä usein epäilee itseään, että suuttuuko itse turhasta.
Mutta nyt tämä viimeisin raivokohtaus ei pelkästään vaadi anteeksipyyntöä, vaan kyllä tää on aika käännekohta meille. Minähän sen nyt tässä määrittelen, miten mua voi kohdella.
Jotenkin ymmärtäisin mieheni käytöstä jos meidän arki olisi kuormittavaa, olisi erityislapsi tai hillittömästi velkaa ja asuntolainat painaisi päälle, tai olisi jotain muuta..Käytös on kyllä pahentunut tosi paljon viimeisen puolen vuoden aikana. On se hermoheikko ollut pidempään (ei suhteen alussa kuitenkaan, päinvastoin) mutta nyt se suorastaan vihaa mua.
Ymmärrän ap:n miestä täysin. Eksä oli tuollainen perhe-elämän diktaattorimainen käsikirjoittaja. Aina olisi pitänyt olla tekemässä jotain lasten kanssa ja juuri niin kuin hän halusi. Koskaan ei voinut esim. viettää rentoja kotipäiviä kun hermostui silloin lapsiin tai sitten alkoi ylisuorittaa jotain massiivisia siivousoperaatioita vaikka muuten ei siivous maistunut. Yhteistä aikaa oli vähän kun lapset oli pieniä ja jossain vaiheessa eksä alkoi viettää vapaa-ajan mielummin kavereidensa kanssa. Monitahoinen juttu, mutta lopulta kyllästyin ja sanoin eksälle suorat sanat vähän ap:n miehen tyyliin. Arki palautui hetkeksi, mutta ero oli lopulta edessä koska en voinut elää loppuelämääni toisen komenneltavana. Eksä sai myös maistaa miltä tuntuu kun todella on "yh". Ei sitä suostunut uskomaan muuta kuin kantapään kautta. Äkkiä se nappasi jonkun äijän siihen laskuja maksamaan ja lasten perään katsomaan.
En halua moittia ap:ta, mutta suhteenne voi olla syvemmässä kriisissä kuin uskot. Menkää ajoissa terapiaan keskustelemaan siitä mitä odotatte elämältä ja miten voitte tukea toisianne.
up