Samaa työleiriä pienten lasten kanssa, oli juhannus tai joulu

Olisi jo ohitse :( Tuntuu, ettei arki ole ollenkaan näin haastavaa. Lasten lisäksi vielä aikuisia huolehdittavana, ja alkeellisissa mökkiolosuhteissa, missä ei ole edes juoksevaa vettä!

Juuri äsken istuin ensimmäistä kertaa koko päivänä rauhassa. Lapset nukkuvat, siskot ja äiti ovat saunassa, miehet istuvat laiturilla. Oma mieheni on juoksulenkillä. Ei olekaan jo kun toinen tänään.

Koko hiton päivän olen siivonnut, tiskannut, laittanut ruokaa, tarjoillut, huolehtinut siitä, etteivät lapset huku, siitä että lapsilla ja miehellä on kaikkea mitä tarvitsevat. Ruoan jälkeen olen tiskannut, siivonnut ja pakannut ruokia jääkaappiin. Ja ihan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, olen joutunut olemaan ihmismuurina mieheni ja siskoni välissä, paikannut yhden kappaleen nyrkkejä, joka meni miehen mäjäyttäessä sen vihaisena mäntyyn.

Lapset olivat se pienin osuus, vaikka ulkohuussi 2- ja 3-vuotiaiden kanssa onkin aina kokemus. Toisaalta, ilman lapsia olisin saattanut jättää koko jutun välistä. Lapsillehan tämä on ollut todella antoisaa ja jännittävää, vaikka itse haaveilen vain siitä, että juon tämän viinilasillisen ja menen nukkumaan. Ei tule onnistumaan, johtuen - ei suinkaan lapsista, vaan sisaruksista. Tehkää hyvät ihmiset vain yksi lapsi :D

Voi ei, tajusin juuri, että olen ihan ilmiselvä äitini :O Juhlamarttyyri. Miksei sitä osaa ottaa rennommin? Oletettavasti nelikymppinen mies osaa itse huolehtia ruoastaan ja lapsetkin olisivat varmaan pärjänneet joukon jatkona, mutta kun sitä haluaa, että omat rakkaat saisivat sellaisen täydellisen juhlakokemuksen. Loppujen lopuksi on sitten kärttyinen äiti/vaimo siedettävänä :/

Meillä oli juhlat helppoja kun minun ja siskoni välillä on 6 vuotta ikäeroa. Pystyin katsomaan pikkusiskoni perään ja leikittiin aina ihan rauhallisesti :)

HEL-NYC kirjoitti:

Olisi jo ohitse :( Tuntuu, ettei arki ole ollenkaan näin haastavaa. Lasten lisäksi vielä aikuisia huolehdittavana, ja alkeellisissa mökkiolosuhteissa, missä ei ole edes juoksevaa vettä!

Juuri äsken istuin ensimmäistä kertaa koko päivänä rauhassa. Lapset nukkuvat, siskot ja äiti ovat saunassa, miehet istuvat laiturilla. Oma mieheni on juoksulenkillä. Ei olekaan jo kun toinen tänään.

Koko hiton päivän olen siivonnut, tiskannut, laittanut ruokaa, tarjoillut, huolehtinut siitä, etteivät lapset huku, siitä että lapsilla ja miehellä on kaikkea mitä tarvitsevat. Ruoan jälkeen olen tiskannut, siivonnut ja pakannut ruokia jääkaappiin. Ja ihan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, olen joutunut olemaan ihmismuurina mieheni ja siskoni välissä, paikannut yhden kappaleen nyrkkejä, joka meni miehen mäjäyttäessä sen vihaisena mäntyyn.

Lapset olivat se pienin osuus, vaikka ulkohuussi 2- ja 3-vuotiaiden kanssa onkin aina kokemus. Toisaalta, ilman lapsia olisin saattanut jättää koko jutun välistä. Lapsillehan tämä on ollut todella antoisaa ja jännittävää, vaikka itse haaveilen vain siitä, että juon tämän viinilasillisen ja menen nukkumaan. Ei tule onnistumaan, johtuen - ei suinkaan lapsista, vaan sisaruksista. Tehkää hyvät ihmiset vain yksi lapsi :D

Voi ei, tajusin juuri, että olen ihan ilmiselvä äitini :O Juhlamarttyyri. Miksei sitä osaa ottaa rennommin? Oletettavasti nelikymppinen mies osaa itse huolehtia ruoastaan ja lapsetkin olisivat varmaan pärjänneet joukon jatkona, mutta kun sitä haluaa, että omat rakkaat saisivat sellaisen täydellisen juhlakokemuksen. Loppujen lopuksi on sitten kärttyinen äiti/vaimo siedettävänä :/

Mitä se sun miehesi ja siskosi ovat riidelleet? o.O Omituista jos ei juhlapäivänä osata ottaa rennommin.

Vierailija kirjoitti:

9v katteli aamulla piirrettyjä siihen asti että nousimme ylös klo 10.

Lapsi imuroi alakerran j tyhjensi tiskikoneen, kattoi pöydän ja oli apuna nostamassa uusia perunoita.

Nyt se sekoittaa tuolla dippiä sipseille ja kohta mennään saunaan ja uimaan.

Välillä tuo pelasi tabletilla ja luki ankkoja, jostain kumman syystä ei ole kertaakaan käynyt marisemassa tekemisen puutetta.

Noin iso osaa onneksi itsekin kuoria porkkanan ja ruoka-aikojen välissä jotain tarvitsee, sekä tehdä aamu- ja iltapalansa, eikä ruokaakaan ole pariin vuoteen tuotu nenän eteen muuta kuin päivällinen.

Mä kyllä tykkään pikkulapsista enempi kuin koululaista....tää ainakin on itseriittoinen besserwisser.

Eli viestisi aplle on että odota vuosikausia tuossa helvetissä kunnes ne on 9v, niin saat olla hetken rauhassa? Aika julmaa.

Vierailija kirjoitti:

HEL-NYC kirjoitti:

Olisi jo ohitse :( Tuntuu, ettei arki ole ollenkaan näin haastavaa. Lasten lisäksi vielä aikuisia huolehdittavana, ja alkeellisissa mökkiolosuhteissa, missä ei ole edes juoksevaa vettä!

Juuri äsken istuin ensimmäistä kertaa koko päivänä rauhassa. Lapset nukkuvat, siskot ja äiti ovat saunassa, miehet istuvat laiturilla. Oma mieheni on juoksulenkillä. Ei olekaan jo kun toinen tänään.

Koko hiton päivän olen siivonnut, tiskannut, laittanut ruokaa, tarjoillut, huolehtinut siitä, etteivät lapset huku, siitä että lapsilla ja miehellä on kaikkea mitä tarvitsevat. Ruoan jälkeen olen tiskannut, siivonnut ja pakannut ruokia jääkaappiin. Ja ihan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, olen joutunut olemaan ihmismuurina mieheni ja siskoni välissä, paikannut yhden kappaleen nyrkkejä, joka meni miehen mäjäyttäessä sen vihaisena mäntyyn.

Lapset olivat se pienin osuus, vaikka ulkohuussi 2- ja 3-vuotiaiden kanssa onkin aina kokemus. Toisaalta, ilman lapsia olisin saattanut jättää koko jutun välistä. Lapsillehan tämä on ollut todella antoisaa ja jännittävää, vaikka itse haaveilen vain siitä, että juon tämän viinilasillisen ja menen nukkumaan. Ei tule onnistumaan, johtuen - ei suinkaan lapsista, vaan sisaruksista. Tehkää hyvät ihmiset vain yksi lapsi :D

Voi ei, tajusin juuri, että olen ihan ilmiselvä äitini :O Juhlamarttyyri. Miksei sitä osaa ottaa rennommin? Oletettavasti nelikymppinen mies osaa itse huolehtia ruoastaan ja lapsetkin olisivat varmaan pärjänneet joukon jatkona, mutta kun sitä haluaa, että omat rakkaat saisivat sellaisen täydellisen juhlakokemuksen. Loppujen lopuksi on sitten kärttyinen äiti/vaimo siedettävänä :/

Mitä se sun miehesi ja siskosi ovat riidelleet? o.O Omituista jos ei juhlapäivänä osata ottaa rennommin.

Viimeisimpänä politiikasta, riita eskaloitui henkilökohtaisuuksiin (mikä yllätys siskoni tuntien...). Sitä ennen mm. ruoasta, kulttuurieroista ja rahasta.

En enää tiedä mitä hittoa tehdä noiden kahden kanssa. Tekisi mieli laittaa ne kahdestaan saunakammariin tappelemaan, mutta pelkään että homma menisi joko tappamiseksi tai seksiksi, enkä tiedä kumpi olisi kamalampaa :D Eivät siis ole toisiinsa missään mielessä viehtyneitä, mutta se lataus minkä kaksi täysin erilaista (voimakastahtoista) ihmistä  synnyttää, on aika huima.

Ollut vain raskas päivä kaikille, ja tämä on vasta day 1. Laittaisin sellaisen itkunauruhymiön, mutta en osaa. 

HEL-NYC kirjoitti:

Olisi jo ohitse :( Tuntuu, ettei arki ole ollenkaan näin haastavaa. Lasten lisäksi vielä aikuisia huolehdittavana, ja alkeellisissa mökkiolosuhteissa, missä ei ole edes juoksevaa vettä!

Juuri äsken istuin ensimmäistä kertaa koko päivänä rauhassa. Lapset nukkuvat, siskot ja äiti ovat saunassa, miehet istuvat laiturilla. Oma mieheni on juoksulenkillä. Ei olekaan jo kun toinen tänään.

Koko hiton päivän olen siivonnut, tiskannut, laittanut ruokaa, tarjoillut, huolehtinut siitä, etteivät lapset huku, siitä että lapsilla ja miehellä on kaikkea mitä tarvitsevat. Ruoan jälkeen olen tiskannut, siivonnut ja pakannut ruokia jääkaappiin. Ja ihan kuin siinä ei olisi tarpeeksi, olen joutunut olemaan ihmismuurina mieheni ja siskoni välissä, paikannut yhden kappaleen nyrkkejä, joka meni miehen mäjäyttäessä sen vihaisena mäntyyn.

Lapset olivat se pienin osuus, vaikka ulkohuussi 2- ja 3-vuotiaiden kanssa onkin aina kokemus. Toisaalta, ilman lapsia olisin saattanut jättää koko jutun välistä. Lapsillehan tämä on ollut todella antoisaa ja jännittävää, vaikka itse haaveilen vain siitä, että juon tämän viinilasillisen ja menen nukkumaan. Ei tule onnistumaan, johtuen - ei suinkaan lapsista, vaan sisaruksista. Tehkää hyvät ihmiset vain yksi lapsi :D

Voi ei, tajusin juuri, että olen ihan ilmiselvä äitini :O Juhlamarttyyri. Miksei sitä osaa ottaa rennommin? Oletettavasti nelikymppinen mies osaa itse huolehtia ruoastaan ja lapsetkin olisivat varmaan pärjänneet joukon jatkona, mutta kun sitä haluaa, että omat rakkaat saisivat sellaisen täydellisen juhlakokemuksen. Loppujen lopuksi on sitten kärttyinen äiti/vaimo siedettävänä :/

Äläpä nyt satuile Heluna.

Toiset lataavat juhannukseen erityisiä odotuksia, toiset eivät. Meillä on miehen ja kahden lapsen kanssa kaikki juhannukset menneet ilman suurempaa mainintaa noin 24 v.

Veloille kertoisin vain sen, että pienten ja isojen lapsien kanssa kasvaminen on elämää suurempaa (Peter von Baghia siteeratakseni). Vaikka pienten lasten kanssa eläminen oli työntäyteistä, valokuvissa onni paistaa kaikkien kasvoilta.

Velat: tulkaa sitten kertomaan, kun teillä on vela-elämästänne jotakin sellaista kerrottavaa, mitä lapsia saanut ihminen ei voi saavuttaa. Päiväunia ei lasketa, niitä voi nauttia pienenkin lapsen kanssa, ja aikuisten rellestämistä voi toteuttaa vuorotellen jos haluaa.

Nyt lapsemme ovat isoja, parhaillaan matkoilla eri puolilla. Vietämme miehen kanssa rauhallista aikaa ja teemme kaikkea sitä, mitä teimme ennen lasten saantia plus sellaisia asioita, joita olemme keksineet jälkeen päin. Aikuiset, fiksut lapseni ovat suurimpia ylpeyden aiheitani, vaikka olenkin hoitanut vaativan työni erittäin hyvin. Lapseni tekevät asioita, joista en itse olisi osannut kuvitellakaan, ja he vievät omissa valinnoissaan oman arvomaailmani vielä pidemmälle kuin olisin itse koskaan uskaltanut. Ehkä, toivottavasti, he vielä löytävät hyvän puolison ja saavat lapsia.

Voisitteko te velat kääntää kylkeänne jossakin oikeilla vela-palstoilla, ellei teillä ole muuta annettavaa maailmalle?

Vierailija kirjoitti:

Täällä mennään samoilla fiiliksillä.

Vauva on 10kk ja mitään arjesta poikkeavaa ei meidän juhannukseen kuulu.

Samallalailla kuuntelen aamuitkut kuin joka ikinen päivä, lasken tunteja päikkäreihin että saan ees pienen hengähdystauon, lopun päivää viihdytän lasta vaikka päälläni seisten ettei se huutais, no huutaapa kuitenkin:(

Sukulaiset ja kaverit lähtee mökille tai johonkin viettämään juhannusta, mä nyhjään lapsen kanssa kotona, kun eihän tuon huutajan kanssa mihinkään mökille edes halua lähteä koska se vasta fiasko olisikin:( Ehkä kymmenen vuoden päästä jo onnistuiskin:(

Jos 10kk huutaa päivät, vie lääkäriin. Ei ole normaalia! Lapsella joku vaiva.

Surullista jos lasten lapsuuden kokee työleirinä. Sulla on tietty elämäntilanne eikä siitä kannata stressiä ottaa. Lasten saamisen jälkeen elämässä aina erilaista mutta voi silti tehdä kaikkea. Matkustaa, veneillä, mökkeillä, syldä ravintoloissa, rentoutua. Relaa ihminen

Mietis vähän, kun alle 100 v. sitten naiset hoitivat lpaset ja kotieläimet, tekivät/korjasivat vaatteet, leipoivat leivät, marjastivat, säilöivät, pyykkäsivät, kantoivat vedet, kutoivat matot, lypsivät...ja sinä puhut työleiristä. Suomen hyysäysvaltion kansalaiset ovat siis menettäneet kaiken suhteellisuudentajunsa ja teitä pitää vielä ahkerien työssäkäyjien verovaroin tukea.

Käyttäjä321 kirjoitti:

Toiset lataavat juhannukseen erityisiä odotuksia, toiset eivät. Meillä on miehen ja kahden lapsen kanssa kaikki juhannukset menneet ilman suurempaa mainintaa noin 24 v.

Veloille kertoisin vain sen, että pienten ja isojen lapsien kanssa kasvaminen on elämää suurempaa (Peter von Baghia siteeratakseni). Vaikka pienten lasten kanssa eläminen oli työntäyteistä, valokuvissa onni paistaa kaikkien kasvoilta.

Velat: tulkaa sitten kertomaan, kun teillä on vela-elämästänne jotakin sellaista kerrottavaa, mitä lapsia saanut ihminen ei voi saavuttaa. Päiväunia ei lasketa, niitä voi nauttia pienenkin lapsen kanssa, ja aikuisten rellestämistä voi toteuttaa vuorotellen jos haluaa.

Nyt lapsemme ovat isoja, parhaillaan matkoilla eri puolilla. Vietämme miehen kanssa rauhallista aikaa ja teemme kaikkea sitä, mitä teimme ennen lasten saantia plus sellaisia asioita, joita olemme keksineet jälkeen päin. Aikuiset, fiksut lapseni ovat suurimpia ylpeyden aiheitani, vaikka olenkin hoitanut vaativan työni erittäin hyvin. Lapseni tekevät asioita, joista en itse olisi osannut kuvitellakaan, ja he vievät omissa valinnoissaan oman arvomaailmani vielä pidemmälle kuin olisin itse koskaan uskaltanut. Ehkä, toivottavasti, he vielä löytävät hyvän puolison ja saavat lapsia.

Voisitteko te velat kääntää kylkeänne jossakin oikeilla vela-palstoilla, ellei teillä ole muuta annettavaa maailmalle?

Eipä ole elämää suurempaa. Kun jokainen elämä on samanarvoinen, on se veloilla ihan yhtä tärkeä kuin sinulla ja lapsillasi. Ihan turhaan yrität ylistää omia valintojasi.

Vierailija kirjoitti:

Ei. Grillataan miehen kanssa ja otetaan vähän kuplivaa. Omalla terassilla voi hyvin rentoutua ja kuunnella vain linnunlaulua

T. vela

Miltä se mahtaa tuntua, kun sinun sukuhaarasi päättyy sinuun?

Tai se, kun olet vanha eikä kukaan käy katsomassa (vanhainkodissa...), kun koko ikäpolvesi on jo "toinen jalka haudassa"? Tuskin sisaruksesi lapset, jos niitä edes on, jaksavat kiinnostua tuollaisesta vanhasta näkkileivästä, joka on niille "ei kukaan".

Entä se, kun joku päivä mahdollisesti kadut vela:ski jättäytymistä? Mutta silloin onkin jo myöhäistä.

Tai se, kun toiset näkevät hedelmänsä kasvamisen ja elämässä etenemisen, saavutukset, josta voit olla ylpeä - ne ovat sinusta syntyneet ja hedelmässä todeksi muodostuneet. Samalla ymmärtäen elämän kiertokulun aivan eri tavalla kuin sinä tluet kisaan ymmärtämäänkään.

Meistä jokainen tietää mitä on olla lapseton, mutta sinä et tiedä mitä on olla äiti tai isä. Vanhempi, joka on saattanut tähän maailmaan jotain elämää suurempaa - jotain niin suurta, että sinä et tule koskaan edes tietämään mistä me tässä puhumme. Et tule edes pieneltä osalta ymmärtämään mistä kaikesta tässä onkaan kyse.

T: Ei sinulle kateellinen äiti 😚💅

Vierailija kirjoitti:

Mieti vähän, miltä tuo tuntuu, kun lapsia on 4 kpl ja olet niiden isoäiti, jonka on pakko viettää juhannus ilmaisena piikana. Jos ei suostu, miniät ilmoittaa, että olet paska etkä saa koskaan nähdä lapsenlapsia. Lisää siihen vielä kolmet erilaiset ohjeet siitä, kenelle saa antaa perunaa, kenelle vain bataattia, kuka saa juoda rasvatonta maitoa, kuka vain vettä, kenelle ei saa antaa lihaa, kenelle ei missään nimessä sokeria, kuka saa maistella kaikkea, kuka on pakkosyötettävä...

Omat lapset täytyy hoitaa mutta ei muiden. Tietenkin olisi ihanaa jos isovanhemmilla olisi läheinen suhde, mutta onhan tuo lastesi ja miniöidesi puolelta törkeää käytöstä.

Sinun ei ole pakko olla piikana. Sinun on vain kehdattava kertoa miltä tuo sinusta tuntuu.

Käyttäjä321 kirjoitti:

Toiset lataavat juhannukseen erityisiä odotuksia, toiset eivät. Meillä on miehen ja kahden lapsen kanssa kaikki juhannukset menneet ilman suurempaa mainintaa noin 24 v.

Veloille kertoisin vain sen, että pienten ja isojen lapsien kanssa kasvaminen on elämää suurempaa (Peter von Baghia siteeratakseni). Vaikka pienten lasten kanssa eläminen oli työntäyteistä, valokuvissa onni paistaa kaikkien kasvoilta.

Velat: tulkaa sitten kertomaan, kun teillä on vela-elämästänne jotakin sellaista kerrottavaa, mitä lapsia saanut ihminen ei voi saavuttaa. Päiväunia ei lasketa, niitä voi nauttia pienenkin lapsen kanssa, ja aikuisten rellestämistä voi toteuttaa vuorotellen jos haluaa.

Nyt lapsemme ovat isoja, parhaillaan matkoilla eri puolilla. Vietämme miehen kanssa rauhallista aikaa ja teemme kaikkea sitä, mitä teimme ennen lasten saantia plus sellaisia asioita, joita olemme keksineet jälkeen päin. Aikuiset, fiksut lapseni ovat suurimpia ylpeyden aiheitani, vaikka olenkin hoitanut vaativan työni erittäin hyvin. Lapseni tekevät asioita, joista en itse olisi osannut kuvitellakaan, ja he vievät omissa valinnoissaan oman arvomaailmani vielä pidemmälle kuin olisin itse koskaan uskaltanut. Ehkä, toivottavasti, he vielä löytävät hyvän puolison ja saavat lapsia.

Voisitteko te velat kääntää kylkeänne jossakin oikeilla vela-palstoilla, ellei teillä ole muuta annettavaa maailmalle?

lapsia tehnyt ei voi saada lapsetonta elämää. Tämä itsestäänselvyys unohtuu ihmeen monilta. Lapsivapaan elämän typistäminen "päiväuniksi ja rellestämiseksi" kertoo kuinka stereotypisen pihalla olet velan ajatusmaailmasta.

Sinulla on ollut lastesi kanssa vain hyvä tuuri - kertomasi sijaan he olisivat voineet olla ihan erilaisia kuin vanhempansa, tai henkisesti/fyysisesti sairaita, tai vaikka päätyä kouluampujiksi. On silkkaa sattumaa että heistä tulikin mini-me:itänne.

Et kertonut lapseen tilanteesta ekassa viestissäsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Grillataan miehen kanssa ja otetaan vähän kuplivaa. Omalla terassilla voi hyvin rentoutua ja kuunnella vain linnunlaulua

T. vela

Miltä se mahtaa tuntua, kun sinun sukuhaarasi päättyy sinuun?

Tai se, kun olet vanha eikä kukaan käy katsomassa (vanhainkodissa...), kun koko ikäpolvesi on jo "toinen jalka haudassa"? Tuskin sisaruksesi lapset, jos niitä edes on, jaksavat kiinnostua tuollaisesta vanhasta näkkileivästä, joka on niille "ei kukaan".

Entä se, kun joku päivä mahdollisesti kadut vela:ski jättäytymistä? Mutta silloin onkin jo myöhäistä.

Tai se, kun toiset näkevät hedelmänsä kasvamisen ja elämässä etenemisen, saavutukset, josta voit olla ylpeä - ne ovat sinusta syntyneet ja hedelmässä todeksi muodostuneet. Samalla ymmärtäen elämän kiertokulun aivan eri tavalla kuin sinä tluet kisaan ymmärtämäänkään.

Meistä jokainen tietää mitä on olla lapseton, mutta sinä et tiedä mitä on olla äiti tai isä. Vanhempi, joka on saattanut tähän maailmaan jotain elämää suurempaa - jotain niin suurta, että sinä et tule koskaan edes tietämään mistä me tässä puhumme. Et tule edes pieneltä osalta ymmärtämään mistä kaikesta tässä onkaan kyse.

T: Ei sinulle kateellinen äiti 😚💅

voi luoja, todella??

Hyvältä. Miltä sinusta tuntuu kun tiedät jälkeläistesi tuhoavan maapalloa?

Hyvältä, en ole koskaan pitänyt vierailijoista. Miltä sinusta tuntuu kun ne lapset ei tulekaan käymään ja odotat turhaan?

Entä se,kun kadut joku päivä lasten tekoa?

Tai se, kun joku lapsesi raiskaa/murhaa/tappaa / muuten vaan elää ihan erilailla kuin haluaisit? Ylipäätään en ymmärrä jonkun muun ihmisen kautta elämisen hehkuttamista.

Et tiedä millaista on olla lapsivapaa kun ei voi sietää lapsia ja on äärimmäisen onnellinen että nykyään saa valita elää ilman niitä. Esim sun typerä lista vain vahvistaa sitä että tuollaiseksi en ikinä haluaisi.. Hedelmä, aargh!!??

Velaelämässähän nimenomaan on kaikki, mitä lapsia saanut ei voi saavuttaa - lapseton elämä. Eli elämä, johon kuuluva vapaus on täysin lapsettomien tavoittamattomissa ja elämä ilman vastuuta ja huolta lapsesta koko elinikänsä ajan. Siihen lapsellinen ei pääse koskaan takaisin, ei täysin edes, vaikka antaisi lapsensa pois. Mutta nämä ovat valintoja ja jotkut arvostavat lapsien mukana tuomiaan asioita näitä enemmän. Minä itse näen, että menetän velana jotain samalla tavalla, kuin vapaana oleva ihminen menettää joitain kokemuksia, joita vain elinkautisvanki voi kokea (jonka hänenkin elämään voi varmasti mahtua hyviä hetkiä).

Muutaman kirjoittajan elämä on ilmeisesti lapsettomana ollut hyvin tylsää tai ainakin heidän omasta mielestään huonoa - tällöin ei varmasti ole ihme, jos he halusivat sitä muuttaa. Itse en kuitenkaan näe, että lapset muuttaisivat elämääni kuin 95 % huonompaan suuntaan, enkä pidä sitä jäljelle jäänyttä 5 % tarpeeksi suurena palkkiona kaikista lapsiperheen elämän huonoista puolista. Kuten moni on täällä todennut, "se aika menee nopeasti ohi" - minä pidän liikaa elämästäni tällaisena, jotta haluaisin vaihtaa sen elämään, jossa pitäisi vuosia vain toivoa elämän lipuvan mahdollisimman nopeasti ohitse.

Kaikki mahdollinen tsemppi kuitenkin ap:lle, jos hän vielä ketjua lukee!

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä321 kirjoitti:

Toiset lataavat juhannukseen erityisiä odotuksia, toiset eivät. Meillä on miehen ja kahden lapsen kanssa kaikki juhannukset menneet ilman suurempaa mainintaa noin 24 v.

Veloille kertoisin vain sen, että pienten ja isojen lapsien kanssa kasvaminen on elämää suurempaa (Peter von Baghia siteeratakseni). Vaikka pienten lasten kanssa eläminen oli työntäyteistä, valokuvissa onni paistaa kaikkien kasvoilta.

Velat: tulkaa sitten kertomaan, kun teillä on vela-elämästänne jotakin sellaista kerrottavaa, mitä lapsia saanut ihminen ei voi saavuttaa. Päiväunia ei lasketa, niitä voi nauttia pienenkin lapsen kanssa, ja aikuisten rellestämistä voi toteuttaa vuorotellen jos haluaa.

Nyt lapsemme ovat isoja, parhaillaan matkoilla eri puolilla. Vietämme miehen kanssa rauhallista aikaa ja teemme kaikkea sitä, mitä teimme ennen lasten saantia plus sellaisia asioita, joita olemme keksineet jälkeen päin. Aikuiset, fiksut lapseni ovat suurimpia ylpeyden aiheitani, vaikka olenkin hoitanut vaativan työni erittäin hyvin. Lapseni tekevät asioita, joista en itse olisi osannut kuvitellakaan, ja he vievät omissa valinnoissaan oman arvomaailmani vielä pidemmälle kuin olisin itse koskaan uskaltanut. Ehkä, toivottavasti, he vielä löytävät hyvän puolison ja saavat lapsia.

Voisitteko te velat kääntää kylkeänne jossakin oikeilla vela-palstoilla, ellei teillä ole muuta annettavaa maailmalle?

Eipä ole elämää suurempaa. Kun jokainen elämä on samanarvoinen, on se veloilla ihan yhtä tärkeä kuin sinulla ja lapsillasi. Ihan turhaan yrität ylistää omia valintojasi.

Kyllä se tässä ketjussa oli ( taas) vela joka ensin tuli omaa vaihtoehtoaan ylistämään tänne VAUVA.fi:n.

Ei voi mitään että väkisin tulee mieleen että pohjalla on kuitenkin jonkinmoinen kateus niillä jotka tuohon tarvetta tuntevat.

Se vaan on niin tässä elämässä että ihan kaiken arvokkaan eteen on nähtävä vaivaa mutta se myös palkitsee.

En tarkoita että kaikkien pitäisi lapsia hankkia mutta on täysin tarpeetonta tulla tänne tai minnekään muka vahingoniloisena riekkumaan ja ylistämään omaa hienoa lapsettomuusvalintaa.

Se herättää lähinnä myötähäpeää.

Jokainen jolla on lapsia tietää mitä on olla lapseton ja tulee taas aikanaan nauttimaan päiväunista ja ex tempore suunnitelmista, turha niitä velojen on mainostaa.

T. Ohis

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei. Grillataan miehen kanssa ja otetaan vähän kuplivaa. Omalla terassilla voi hyvin rentoutua ja kuunnella vain linnunlaulua

T. vela

Miltä se mahtaa tuntua, kun sinun sukuhaarasi päättyy sinuun?

Tai se, kun olet vanha eikä kukaan käy katsomassa (vanhainkodissa...), kun koko ikäpolvesi on jo "toinen jalka haudassa"? Tuskin sisaruksesi lapset, jos niitä edes on, jaksavat kiinnostua tuollaisesta vanhasta näkkileivästä, joka on niille "ei kukaan".

Entä se, kun joku päivä mahdollisesti kadut vela:ski jättäytymistä? Mutta silloin onkin jo myöhäistä.

Tai se, kun toiset näkevät hedelmänsä kasvamisen ja elämässä etenemisen, saavutukset, josta voit olla ylpeä - ne ovat sinusta syntyneet ja hedelmässä todeksi muodostuneet. Samalla ymmärtäen elämän kiertokulun aivan eri tavalla kuin sinä tluet kisaan ymmärtämäänkään.

Meistä jokainen tietää mitä on olla lapseton, mutta sinä et tiedä mitä on olla äiti tai isä. Vanhempi, joka on saattanut tähän maailmaan jotain elämää suurempaa - jotain niin suurta, että sinä et tule koskaan edes tietämään mistä me tässä puhumme. Et tule edes pieneltä osalta ymmärtämään mistä kaikesta tässä onkaan kyse.

T: Ei sinulle kateellinen äiti 😚💅

En ole vela, mutta kommenttisi on äärimmäisen typerä ja lisäksi valheellinen ainakin sen osalta, että lapset automaattisesti tulisivat katsomaan ikääntyviä vanhempiaan vanhainkotiin ( jos edes pääsee sinne asti, nykyään pyritään pitämään kotona niin kauan kuin mahdollista).

Lisäksi elämää ei tule elää, eikä saavutuksia kerätä toisen ihmisen kautta ( tässä tapauksessa lapsen).

Vela on vela juuri sen takia, koska ei halua elää lapsiperhe-elämää, häntä ei pelota tulevaisuus ilman lapsia ja haluaa elää juuri itselleen ja omasta mielestään tärkeille asioille.

Maapallo ei tule kestämään tätä ihmismäärää, mitä täällä jo on.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Käyttäjä321 kirjoitti:

Toiset lataavat juhannukseen erityisiä odotuksia, toiset eivät. Meillä on miehen ja kahden lapsen kanssa kaikki juhannukset menneet ilman suurempaa mainintaa noin 24 v.

Veloille kertoisin vain sen, että pienten ja isojen lapsien kanssa kasvaminen on elämää suurempaa (Peter von Baghia siteeratakseni). Vaikka pienten lasten kanssa eläminen oli työntäyteistä, valokuvissa onni paistaa kaikkien kasvoilta.

Velat: tulkaa sitten kertomaan, kun teillä on vela-elämästänne jotakin sellaista kerrottavaa, mitä lapsia saanut ihminen ei voi saavuttaa. Päiväunia ei lasketa, niitä voi nauttia pienenkin lapsen kanssa, ja aikuisten rellestämistä voi toteuttaa vuorotellen jos haluaa.

Nyt lapsemme ovat isoja, parhaillaan matkoilla eri puolilla. Vietämme miehen kanssa rauhallista aikaa ja teemme kaikkea sitä, mitä teimme ennen lasten saantia plus sellaisia asioita, joita olemme keksineet jälkeen päin. Aikuiset, fiksut lapseni ovat suurimpia ylpeyden aiheitani, vaikka olenkin hoitanut vaativan työni erittäin hyvin. Lapseni tekevät asioita, joista en itse olisi osannut kuvitellakaan, ja he vievät omissa valinnoissaan oman arvomaailmani vielä pidemmälle kuin olisin itse koskaan uskaltanut. Ehkä, toivottavasti, he vielä löytävät hyvän puolison ja saavat lapsia.

Voisitteko te velat kääntää kylkeänne jossakin oikeilla vela-palstoilla, ellei teillä ole muuta annettavaa maailmalle?

Eipä ole elämää suurempaa. Kun jokainen elämä on samanarvoinen, on se veloilla ihan yhtä tärkeä kuin sinulla ja lapsillasi. Ihan turhaan yrität ylistää omia valintojasi.

Kyllä se tässä ketjussa oli ( taas) vela joka ensin tuli omaa vaihtoehtoaan ylistämään tänne VAUVA.fi:n.

Ei voi mitään että väkisin tulee mieleen että pohjalla on kuitenkin jonkinmoinen kateus niillä jotka tuohon tarvetta tuntevat.

Se vaan on niin tässä elämässä että ihan kaiken arvokkaan eteen on nähtävä vaivaa mutta se myös palkitsee.

En tarkoita että kaikkien pitäisi lapsia hankkia mutta on täysin tarpeetonta tulla tänne tai minnekään muka vahingoniloisena riekkumaan ja ylistämään omaa hienoa lapsettomuusvalintaa.

Se herättää lähinnä myötähäpeää.

Jokainen jolla on lapsia tietää mitä on olla lapseton ja tulee taas aikanaan nauttimaan päiväunista ja ex tempore suunnitelmista, turha niitä velojen on mainostaa.

T. Ohis

Minäkin olen nähnyt paljon vaivaa, nimittäin käyttänyt vuosikymmeniä ehkäisyä ja tehnyt varmuuden vuoksi kymmeniä raskaustestejä varmastaakseni lapsivapaan elämän jatkumisen. Ja totta, se on palkinnut!

Tuossakin lapsivapaan elämän hyvien puolien kertomisen leimaamisessa kateudeksi lienee takana se, että teistä tuntuu pahalta huomata että joku voikin olla onnellisempi paljon vähemmällä vaivalla kuin te. Vituttaahan se, ymmärrän. Mutta kuten sanoit, saatte te onneksi osan siitä lapsettomuuden ilosta takaisin joskus. Ette ikävä kyllä kuitenkaan sitä tärkeintä, eli tietoutta ettei teillä ole lapsia. Se on teillä iäksi mennyttä.