Seinäjoen teinimurhaajan tuomio pysyi ennallaan hovioikeudessa
Teinitytön tuomio kaverinsa murhasta pysyi Vaasan hovioikeudessa
Hovioikeuden mukaan yhdeksän vuoden tuomion lieventämiseen ei ole syytä, sillä teko oli poikkeuksellisen törkeä.
VAASAN HOVIOIKEUS on pitänyt voimassa 15-vuotiaalle tytölle tuomitun yhdeksän vuoden vankeusrangaistuksen samanikäisen luokkatoverinsa murhasta. Murhan motiivi oli ihastuminen samaan poikaan.
Tyttö oli vaatinut hovioikeutta alentamaan rangaistuksen alle viiteen vuoteen, jolloin rikosrekisterimerkintä häviäisi 20 vuodessa. Hän vetosi siihen, että hän oli teon tehdessään vasta 15-vuotias ja mielentilatutkimuksen mukaan alentuneesti syyntakeinen.
Tyttö vetosi myös siihen, että hän oli edistänyt rikoksen selvittämistä.
Uhrin omaiset puolestaan vaativat rangaistuksen korottamista. Heidän mielestään Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus antoi liian paljon painoa mielentilatutkimukselle.
HOVIOIKEUS huomautti, että tytön iän perusteella enimmäisrangaistus murhasta 12 vuotta vankeutta. Täysi-ikäiselle seuraa murhasta elinkautinen vankeusrangaistus.
Alentuneesti syyntakeiselle tuomitaan neljänneksen pienempi rangaistus. Siten maksimituomio tytölle olisi juuri yhdeksän vuotta vankeutta.
Hovioikeuden mukaan tytön teko oli poikkeuksellisen törkeä. Hän murhasi luokkakaverinsa vakaasti harkiten, ja hän oli jo etukäteen suunnitellut surmaamista. Teon aikana tyttö toimi johdonmukaisesti ja päättäväisesti. Teko oli myös tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla, hovioikeus totesi.
Hovioikeuden mukaan tyttö ei myöskään ollut selvittänyt rikosta niin, että hänen tuomiotaan pitäisi sen perusteella lieventää. Tyttö kiisti ensimmäisissä kuulusteluissa osallisuutensa tekoon. Hän alkoi kertoa tapahtumista vasta, kun poliisi oli ensin selvittänyt teon.
Hovioikeus ei myöskään nähnyt syytä alentaa korvauksia, jotka tyttö määrättiin maksamaan uhrin omaisille. Hän on maksanut niistä jo 30 000 euroa. Maksettavaa on vielä noin 16 000 euroa.
KAHDEKSASLUOKKALAINEN tyttö surmasi kaverinsa huhtikuussa 2015 Seinäjoella. Hän myönsi aiheuttaneensa uhrin kuoleman, mutta kyse oli hänen mukaansa taposta.
Tyttö oli houkutellut uhrin mopoautonsa kyytiin koulupäivän päätteeksi, ja ajelun jälkeen he olivat menneet tekijän kotiin. Surmaaja yritti ensin myrkyttää kaverinsa, mutta uhri huomasi mehussa tuulilasinpesunesteen sivumaun ja jätti sen juomatta.
Ennen murhaa tyttö oli hakenut internetistä tietoa vaarallisista aineista muun muassa hakusanoilla "myrkky joka tappaa vasta hetken kuluttua".
Kun myrkytys epäonnistui, tyttö laittoi musiikin soimaan ja peitti uhrin silmät, jotta tämä pystyisi rentoutumaan. Sitten hän haki veitsen ja puukotti uhriaan. Uhri yritti kontata karkuun, mutta surmaaja ehti iskeä häneen kuusitoista iskua.
Murhan jälkeen tyttö soitti isälleen ja sepitti tarinan ulkopuolisesta hyökkääjästä.
Mielentilatutkimuksen mukaan tekijällä on psykoottinen persoonallisuus. Hänellä ilmeni vakavaa tunne-elämän poikkeavuutta, merkittäviä sosiaalisten tilanteiden tulkintaan liittyviä ongelmia, epäluuloisuutta ja empatiakyvyttömyyttä. Nämä voivat hämärtää hänen ajatteluaan ja johtaa epäloogisiin päätelmiin ja toimiin.
Tyttö määrättiin pakkohoitoon heti mielentilatutkimuksen jälkeen. Hänen puolustuksensa arvion mukaan hoito kestänee vuosia.
Tyttö suorittaa tuomiostaan kolmasosan, kuten lain mukaan alle 21-vuotiaat ensikertalaiset tekevät.
Kommentit (94)
Ei persoonallisuushäiriöistä parane, omaksuu ehkä tiettyjä käyttäytymismaneereita joiden turvin selviää yhteiskunnassa. Tai sitten ei.
Onko siis mahdollista että tämä murhaaja viettää tuomionsa pakkohoidossa, eikä joudu vankilaan missään vaiheessa?
Minun mielestä on ihan naurettavaa että yhdeksästä vuodesta pitää olla vain kolme vuotta erinäisten alennusten takia. Murhissa ei pitäisi olla mitään alennusta. Siinä katkesi nuoren naisen elämä, jolla olisi ollut monta kymmentä vuotta elämää jäljellä. Miten se korvataan? Vähän rahaa ja pari vuotta vankilaa niin kaikki on okei. Sitten tyttö saa uuden nimen ja kaiken ja jatkaa elämää?
Kannatan pitkiä vankilatuomioita. Murhasta aina väh. 20 vuotta. Saa jäädä ainakin elämään. Ihan naurettavaa että raiskaamisesta saa ehdollista ja ihan tietoisesta murhaamisesta yhdeksän eli komme vuotta. Kuolemantuomiota en kannata, kohtuuttoman pitkiä tuomioita kyllä. Vielä venäjä tyyliin. Siellä oikein ankarissa vankiloissa vanki on pienessä kopissa jossa mahtuu olemaan sänky ja ihan vähän tilaa, tunti ulkoilua päivässä ja päivän aikana ei saa maata edes sängyssä vaan joko seisoo tai urheilee pienesaä tilassa tms.
Vierailija kirjoitti:
Onko siis mahdollista että tämä murhaaja viettää tuomionsa pakkohoidossa, eikä joudu vankilaan missään vaiheessa?
Juuri näin, tätähän täällä on yritetty selittää. Ja siis luultavasti on siellä sairaalassa pidempään kuin vain kolme vuotta, riippuu ja roikkuu tytön terveydentilasta.
Vierailija kirjoitti:
Ei persoonallisuushäiriöistä parane, omaksuu ehkä tiettyjä käyttäytymismaneereita joiden turvin selviää yhteiskunnassa. Tai sitten ei.
Persoonallisuushäiriön perusteella ei taida tahdonvastaisen hoidon kriteerit täyttyä. Kyllä siinä jotakin muutakin taitaa olla.
Vierailija kirjoitti:
Onko siis mahdollista että tämä murhaaja viettää tuomionsa pakkohoidossa, eikä joudu vankilaan missään vaiheessa?
Minun mielestä on ihan naurettavaa että yhdeksästä vuodesta pitää olla vain kolme vuotta erinäisten alennusten takia. Murhissa ei pitäisi olla mitään alennusta. Siinä katkesi nuoren naisen elämä, jolla olisi ollut monta kymmentä vuotta elämää jäljellä. Miten se korvataan? Vähän rahaa ja pari vuotta vankilaa niin kaikki on okei. Sitten tyttö saa uuden nimen ja kaiken ja jatkaa elämää?
Kannatan pitkiä vankilatuomioita. Murhasta aina väh. 20 vuotta. Saa jäädä ainakin elämään. Ihan naurettavaa että raiskaamisesta saa ehdollista ja ihan tietoisesta murhaamisesta yhdeksän eli komme vuotta. Kuolemantuomiota en kannata, kohtuuttoman pitkiä tuomioita kyllä. Vielä venäjä tyyliin. Siellä oikein ankarissa vankiloissa vanki on pienessä kopissa jossa mahtuu olemaan sänky ja ihan vähän tilaa, tunti ulkoilua päivässä ja päivän aikana ei saa maata edes sängyssä vaan joko seisoo tai urheilee pienesaä tilassa tms.
Venäjällähän onkin todella vähän rikollisuutta, kun on pitkät tuomiot. Eiku...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se tapaus, jossa 13-v poika tappoi siskonsa, niin poika pääsi psykiatrialta vasta täysi-ikäisenä.
Hoitoajat näissä keisseissä on keskimäärin 8 vuotta, eli paljon pitempään kuin mitä joutuisi vankilassa ensikertalaisena istumaan.
Mistä olet keksinyt tuon 8 vuotta? Niuvanniemen sivuilla oleva 8 vuotta on keskiarvo kaikista Niuvanniemen potilaista, ei pelkästään rikoksista tuomituista. Niuvanniemessä on paljon sellaisia jotka eivät ole tehneet mitään rikosta.
Ensikertalaisuus ei vaikuta elinkautistuomioon. Jos saa murhasta elinkautisen, sitä istutaan aina vähintään 12 vuotta.
http://m.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/oikeusasiamies-kriminaalipotila… "Vuoden 2009 lopussa hoidossa olleiden kriminaalipotilaiden keskimääräinen hoitoaika oli 8 v 5 kk, raportissa todetaan"
Alaikäisiä ei elinkautiseen taideta tuomitakaan. Tässä keskustelunaiheena olevassa tapauksessakin tuli vuosituomio.
Se on kyllä totta, että elinkautisesta ei tule mitään "alennuksia" ensikertalaisuudesta tai mistään muustakaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hovioikeus ei myöskään nähnyt syytä alentaa korvauksia, jotka tyttö määrättiin maksamaan uhrin omaisille. Hän on maksanut niistä jo 30 000 euroa. Maksettavaa on vielä noin 16 000 euroa.
Toisin sanoen vanhempansa maksoivat.
Mistä päätellen? Onhan tuo voinut olla tytön omaakin rahaa. Meidän tytöllä on nyt 15-vuotiaana 50000€:n edestä sijoituksia jotka on helppo vaihtaa rahaksi ja maksaa rikoskorvauksia.
Onko mahdollista, että tää tyttö pystyis siellä hoidossa feikkaamaan tilansa? Eli onnistuisi näyttelemään tervettä ja pääsis sitten tuomion jälkeen pois? Psykopaatithan kaiketi on hyviä näyttelemään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko siis mahdollista että tämä murhaaja viettää tuomionsa pakkohoidossa, eikä joudu vankilaan missään vaiheessa?
Minun mielestä on ihan naurettavaa että yhdeksästä vuodesta pitää olla vain kolme vuotta erinäisten alennusten takia. Murhissa ei pitäisi olla mitään alennusta. Siinä katkesi nuoren naisen elämä, jolla olisi ollut monta kymmentä vuotta elämää jäljellä. Miten se korvataan? Vähän rahaa ja pari vuotta vankilaa niin kaikki on okei. Sitten tyttö saa uuden nimen ja kaiken ja jatkaa elämää?
Kannatan pitkiä vankilatuomioita. Murhasta aina väh. 20 vuotta. Saa jäädä ainakin elämään. Ihan naurettavaa että raiskaamisesta saa ehdollista ja ihan tietoisesta murhaamisesta yhdeksän eli komme vuotta. Kuolemantuomiota en kannata, kohtuuttoman pitkiä tuomioita kyllä. Vielä venäjä tyyliin. Siellä oikein ankarissa vankiloissa vanki on pienessä kopissa jossa mahtuu olemaan sänky ja ihan vähän tilaa, tunti ulkoilua päivässä ja päivän aikana ei saa maata edes sängyssä vaan joko seisoo tai urheilee pienesaä tilassa tms.
Venäjällähän onkin todella vähän rikollisuutta, kun on pitkät tuomiot. Eiku...
En puhunutkaan nyt venäjän rikollisuustasosta, vaan sitä minkälaisen rangaistuksen murhaajat sun muut ansaitsevat. Breivikin elelee mukavammin kuin miljoonat ihmiset maailmassa, vaikka murhasi kymmeniä ihmisiä.
Mielestäni heidät pitää laittaa tiukille, kärsimään jopa. Jos on valmis murhaamaan jonkun on valmis kärsimään seuraukset.
"Tyttö suorittaa tuomiostaan kolmasosan, kuten lain mukaan alle 21-vuotiaat ensikertalaiset tekevät."
Eli tarkoittaako tama, että tyttö on vapaana jo 3 vuoden kuluttua?
Tyypillä on elämä edessä. Koulun voi käydä vankilassa ja sieltä päästyä voi hakea toiselle paikkakunnalle kouluun. Nimenkin voi vaihtaa ja elää ihan normaalia elämää ilman, että kukaan saa tietää.
Aika surullinen tama suomen laki. Ihmishenkeä tai sen koskemattomuutta ei arvosteta pätkääkään. Talousrikolliset ovat lain mukaan pahimpia, vaikka pitäisi olla päinvastoin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hoito auttaa ja hän pääsee vielä palaamaan yhteiskuntaan. Hänhän on hyvin menestynyt koulussa, joten pääsee helposti esim. lääketieteelliseen tms ja voi ryhtyä toimimaan työssään.
No ei helvetti tollasesta mitään lääkäriä, tappaa vielä potilaan "vahingossa". !
Eikä menestys peruskoulussa vielä kerro välttämättä mitään siitä miten tulevaisuudessa pärjää. Esim lukiossa melkein kaikilla laskee numerot.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei persoonallisuushäiriöistä parane, omaksuu ehkä tiettyjä käyttäytymismaneereita joiden turvin selviää yhteiskunnassa. Tai sitten ei.
Persoonallisuushäiriön perusteella ei taida tahdonvastaisen hoidon kriteerit täyttyä. Kyllä siinä jotakin muutakin taitaa olla.
"Alle 18-vuotias henkilö voidaan määrätä tahdostaan riippumattomaan psykiatriseen hoitoon myös vakavan mielenterveyshäiriön perusteella. Nuoren henkilön kohdalla varsinaisen mielisairauden kriteerien ei siis välttämättä tule täyttyä."
https://fi.m.wikipedia.org/wiki/Tahdosta_riippumaton_psykiatrinen_saira…
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ehkä hoito auttaa ja hän pääsee vielä palaamaan yhteiskuntaan. Hänhän on hyvin menestynyt koulussa, joten pääsee helposti esim. lääketieteelliseen tms ja voi ryhtyä toimimaan työssään.
No ei helvetti tollasesta mitään lääkäriä, tappaa vielä potilaan "vahingossa". !
Eikä menestys peruskoulussa vielä kerro välttämättä mitään siitä miten tulevaisuudessa pärjää. Esim lukiossa melkein kaikilla laskee numerot.
Mulla nousi lukiossa ka 9,0 -> 9,2 ja monilla kavereilla myös tai pysyi ennallaan. Toivottavasti tyttö saa hoitopaikassa laadukasta lukio-opetusta
Oon kans aina ihmetelly tätä on rikkaasta perheestä. Käsittääkseni ihan tavis perhe ja omakotitalokin vanha ja vaatimaton.