Seinäjoen teinimurhaajan tuomio pysyi ennallaan hovioikeudessa
Teinitytön tuomio kaverinsa murhasta pysyi Vaasan hovioikeudessa
Hovioikeuden mukaan yhdeksän vuoden tuomion lieventämiseen ei ole syytä, sillä teko oli poikkeuksellisen törkeä.
VAASAN HOVIOIKEUS on pitänyt voimassa 15-vuotiaalle tytölle tuomitun yhdeksän vuoden vankeusrangaistuksen samanikäisen luokkatoverinsa murhasta. Murhan motiivi oli ihastuminen samaan poikaan.
Tyttö oli vaatinut hovioikeutta alentamaan rangaistuksen alle viiteen vuoteen, jolloin rikosrekisterimerkintä häviäisi 20 vuodessa. Hän vetosi siihen, että hän oli teon tehdessään vasta 15-vuotias ja mielentilatutkimuksen mukaan alentuneesti syyntakeinen.
Tyttö vetosi myös siihen, että hän oli edistänyt rikoksen selvittämistä.
Uhrin omaiset puolestaan vaativat rangaistuksen korottamista. Heidän mielestään Etelä-Pohjanmaan käräjäoikeus antoi liian paljon painoa mielentilatutkimukselle.
HOVIOIKEUS huomautti, että tytön iän perusteella enimmäisrangaistus murhasta 12 vuotta vankeutta. Täysi-ikäiselle seuraa murhasta elinkautinen vankeusrangaistus.
Alentuneesti syyntakeiselle tuomitaan neljänneksen pienempi rangaistus. Siten maksimituomio tytölle olisi juuri yhdeksän vuotta vankeutta.
Hovioikeuden mukaan tytön teko oli poikkeuksellisen törkeä. Hän murhasi luokkakaverinsa vakaasti harkiten, ja hän oli jo etukäteen suunnitellut surmaamista. Teon aikana tyttö toimi johdonmukaisesti ja päättäväisesti. Teko oli myös tehty erityisen raa’alla ja julmalla tavalla, hovioikeus totesi.
Hovioikeuden mukaan tyttö ei myöskään ollut selvittänyt rikosta niin, että hänen tuomiotaan pitäisi sen perusteella lieventää. Tyttö kiisti ensimmäisissä kuulusteluissa osallisuutensa tekoon. Hän alkoi kertoa tapahtumista vasta, kun poliisi oli ensin selvittänyt teon.
Hovioikeus ei myöskään nähnyt syytä alentaa korvauksia, jotka tyttö määrättiin maksamaan uhrin omaisille. Hän on maksanut niistä jo 30 000 euroa. Maksettavaa on vielä noin 16 000 euroa.
KAHDEKSASLUOKKALAINEN tyttö surmasi kaverinsa huhtikuussa 2015 Seinäjoella. Hän myönsi aiheuttaneensa uhrin kuoleman, mutta kyse oli hänen mukaansa taposta.
Tyttö oli houkutellut uhrin mopoautonsa kyytiin koulupäivän päätteeksi, ja ajelun jälkeen he olivat menneet tekijän kotiin. Surmaaja yritti ensin myrkyttää kaverinsa, mutta uhri huomasi mehussa tuulilasinpesunesteen sivumaun ja jätti sen juomatta.
Ennen murhaa tyttö oli hakenut internetistä tietoa vaarallisista aineista muun muassa hakusanoilla "myrkky joka tappaa vasta hetken kuluttua".
Kun myrkytys epäonnistui, tyttö laittoi musiikin soimaan ja peitti uhrin silmät, jotta tämä pystyisi rentoutumaan. Sitten hän haki veitsen ja puukotti uhriaan. Uhri yritti kontata karkuun, mutta surmaaja ehti iskeä häneen kuusitoista iskua.
Murhan jälkeen tyttö soitti isälleen ja sepitti tarinan ulkopuolisesta hyökkääjästä.
Mielentilatutkimuksen mukaan tekijällä on psykoottinen persoonallisuus. Hänellä ilmeni vakavaa tunne-elämän poikkeavuutta, merkittäviä sosiaalisten tilanteiden tulkintaan liittyviä ongelmia, epäluuloisuutta ja empatiakyvyttömyyttä. Nämä voivat hämärtää hänen ajatteluaan ja johtaa epäloogisiin päätelmiin ja toimiin.
Tyttö määrättiin pakkohoitoon heti mielentilatutkimuksen jälkeen. Hänen puolustuksensa arvion mukaan hoito kestänee vuosia.
Tyttö suorittaa tuomiostaan kolmasosan, kuten lain mukaan alle 21-vuotiaat ensikertalaiset tekevät.
Kommentit (94)
Onhan toi sakkojen maksaminen, tytön puolesta, palkitsemista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että tytön vanhemmilta on löytynyt suoraselkäisyyttä korvausten maksamiseen.
Toivottavasti pysyy pakkohoidossa vielä senkin jälkeen kun tuomio on istuttu.
No ei joudu pakkohoitoon koska on vain alentuneesti syyntakeinen. Päinvastoin, tuomiosta vähennetään neljännes.
Alaikäinen yleensä joutuu, jos teko on niin vakava että ainoana vaihtoehtona on ehdoton vankeus.
Missä noin muka määrätään? Tyttö on ns varttihullu, ei pakkohoitoa, vartti pois tuomiosta.
Jospa nyt pysytään faktassa: tyttö on määrätty pakkohoitoon ja siellä tulee pysymään vuosiakin todennäköisesti.
Pistäpä linkki että on määrätty pakkohoitoon. Minusta varttihullua EI voi määrätä pakkohoitoon.
Huono kasvatus kirjoitti:
Onhan toi sakkojen maksaminen, tytön puolesta, palkitsemista.
No juu aivan varmasti. Vanhemmat tuolla ihan kehottavat tyttöä tappamaan uudestaan. Facepalm.
O_O Siis istuuko hän nyt sitten käytännössä 3 vuotta jos alle 21 vuotias pääse 1/3 osalla tuomiosta?

Se lukee tuossa aloitusviestissäkin. Äly hoi älä jätä.
Miten tollasia tapauksia hoidetaan siellä mielisairaalassa?
Vierailija kirjoitti:
Huono kasvatus kirjoitti:
Onhan toi sakkojen maksaminen, tytön puolesta, palkitsemista.
No juu aivan varmasti. Vanhemmat tuolla ihan kehottavat tyttöä tappamaan uudestaan. Facepalm.
Tyttö ei opi ottamaan vastuuta teoistaan, jos vanhemmat kulkevat pumpuloimassa maailman. Ne sakot oli tytön, ei vanhempien.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä, että tytön vanhemmilta on löytynyt suoraselkäisyyttä korvausten maksamiseen.
Toivottavasti pysyy pakkohoidossa vielä senkin jälkeen kun tuomio on istuttu.
No ei joudu pakkohoitoon koska on vain alentuneesti syyntakeinen. Päinvastoin, tuomiosta vähennetään neljännes.
Alaikäinen yleensä joutuu, jos teko on niin vakava että ainoana vaihtoehtona on ehdoton vankeus.
Missä noin muka määrätään? Tyttö on ns varttihullu, ei pakkohoitoa, vartti pois tuomiosta.
Jospa nyt pysytään faktassa: tyttö on määrätty pakkohoitoon ja siellä tulee pysymään vuosiakin todennäköisesti.
Pistäpä linkki että on määrätty pakkohoitoon. Minusta varttihullua EI voi määrätä pakkohoitoon.
15-vuotiaan voi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Huono kasvatus kirjoitti:
Onhan toi sakkojen maksaminen, tytön puolesta, palkitsemista.
No juu aivan varmasti. Vanhemmat tuolla ihan kehottavat tyttöä tappamaan uudestaan. Facepalm.
Tyttö ei opi ottamaan vastuuta teoistaan, jos vanhemmat kulkevat pumpuloimassa maailman. Ne sakot oli tytön, ei vanhempien.
Uhrin omaisten etu painaa minusta enemmän kuin murhaajan. Heitä kohtaan on reilumpaa että saavat korvaukset nyt, jolloin ahdistava oikeusprosessi on heidän osaltaan ohi ja voivat keskittyä suremiseen.
Ymmärrän täysin et vanhemmat maksavat korvaukset. Niin mäkin toimisin.
Se murhaaja saa pysyäkin telkien takana ennenkuin tappaa seuraavan. Saatana pistää vihaksi tuommoiset psykopaatit
Vierailija kirjoitti:
O_O Siis istuuko hän nyt sitten käytännössä 3 vuotta jos alle 21 vuotias pääse 1/3 osalla tuomiosta?
Periaatteessa kyllä, mutta jos on pakkohoidossa niin saattaa olla paljon pitempäänkin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miten muuten kävi niille kahdelle pojalle, jotka tappoivat perhekodin työntekijän karatakseen? Tuliko
Murhatuomiot?Nuorukaisille pitkät tuomiot murhasta ja taposta
Torstai 30.6.2016 klo 09.11 (päivitetty klo 09.36)
Muhoksen perhekotisurmasta kaksi nuorta miestä tuomittiin vankeuteen, toinen taposta ja toinen murhasta, Oulun käräjäoikeudessa.
Oulun käräjäoikeus antoi vankeustuomiot Muhoksen perhekotisurmasta.
Lasse Haapea sai 12 vuoden vankeustuomion. Hänen syykseen luettiin murha nuorena henkilönä ja törkeä ryöstö nuorena henkilönä. Enimmäisrangaistus murhasta on nuorelle henkilölle 12 vuotta vankeutta.
Kristian Dostinov sai kahdeksan vuoden ja neljän kuukauden vankeustuomion. Syyksi luettiin tappo nuorena henkilönä, ryöstö nuorena henkilönä, törkeä liikenneturvallisuuden vaarantaminen nuorena henkilönä ja kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta nuorena henkilönä. Hänet määrättiin ajokieltoon.
He joutuvat korvaamaan yhdessä valtiolle yhteensä 1812,86 euroa.
Alle 18-vuotiaina Haapea ja Dostinov surmasivat 57-vuotiaan miesohjaajan Muhoksen Pohjolakodissa. Syyttäjän mukaan teko tehtiin poikkeuksellisen raa'alla tavalla.
Molemmat oli kuulemma ulkomailta adoptoituja.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se tapaus, jossa 13-v poika tappoi siskonsa, niin poika pääsi psykiatrialta vasta täysi-ikäisenä.
Hoitoajat näissä keisseissä on keskimäärin 8 vuotta, eli paljon pitempään kuin mitä joutuisi vankilassa ensikertalaisena istumaan.
Mistä olet keksinyt tuon 8 vuotta? Niuvanniemen sivuilla oleva 8 vuotta on keskiarvo kaikista Niuvanniemen potilaista, ei pelkästään rikoksista tuomituista. Niuvanniemessä on paljon sellaisia jotka eivät ole tehneet mitään rikosta.
Ensikertalaisuus ei vaikuta elinkautistuomioon. Jos saa murhasta elinkautisen, sitä istutaan aina vähintään 12 vuotta.
Siis miten nää alennukset menee näissä tuomioissa? Kun eikös tuo saanu kolme "alennusta"? On ensikertalainen, alaikäinen ja alentuneesti syyntakeinen. Kaikki nää alentaa jonku verran, mutta paljonko. On niin paljon ristiriitaista tietoa. Jotku sanoo, että vähentää kolmasosalla, jotku sanoo että istuu kolmasosan ja nämähän on eri pituiset. Jossain sanottiin, että ensikertalaisena istuu puolet plus ne muut alennukset.
Vierailija kirjoitti:
Mutta kaikkihan tunnistaa sen.
Tuskin monikaan häntä aikanaan tunnistaa, kun joskus vapaalle pääsee hoidosta. Läheiset kyllä, mutta me muut tuskin.
Vierailija kirjoitti:
Siis miten nää alennukset menee näissä tuomioissa? Kun eikös tuo saanu kolme "alennusta"? On ensikertalainen, alaikäinen ja alentuneesti syyntakeinen. Kaikki nää alentaa jonku verran, mutta paljonko. On niin paljon ristiriitaista tietoa. Jotku sanoo, että vähentää kolmasosalla, jotku sanoo että istuu kolmasosan ja nämähän on eri pituiset. Jossain sanottiin, että ensikertalaisena istuu puolet plus ne muut alennukset.
Kaikki alennukset huomioon ottaen, istuu 3v miinus tutkintavankeus. Taitaa olla yhä pakkohoidossa, joten 2 vaihtoehtoa:
1) pakkohoidossa koko aika + ehkä enemmänkin jos tarve, tai
2) pakkhoidossa osa tuomiota, loput vankilassa.

Juuri näin, veikkaan, että kohta 1 toteutuu, kolmessa parissa vuodessa ei mitenkään parane tämä tyttö, kyllä siihen useampi vuosi menee.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Se tapaus, jossa 13-v poika tappoi siskonsa, niin poika pääsi psykiatrialta vasta täysi-ikäisenä.
Hoitoajat näissä keisseissä on keskimäärin 8 vuotta, eli paljon pitempään kuin mitä joutuisi vankilassa ensikertalaisena istumaan.
Mistä olet keksinyt tuon 8 vuotta? Niuvanniemen sivuilla oleva 8 vuotta on keskiarvo kaikista Niuvanniemen potilaista, ei pelkästään rikoksista tuomituista. Niuvanniemessä on paljon sellaisia jotka eivät ole tehneet mitään rikosta.
Ensikertalaisuus ei vaikuta elinkautistuomioon. Jos saa murhasta elinkautisen, sitä istutaan aina vähintään 12 vuotta.
http://m.mtv.fi/uutiset/rikos/artikkeli/oikeusasiamies-kriminaalipotila… "Vuoden 2009 lopussa hoidossa olleiden kriminaalipotilaiden keskimääräinen hoitoaika oli 8 v 5 kk, raportissa todetaan"
No vanhemmat makso korvaukset, murhaamisesta! Äly hoi vanhemmat!