Hirveä riitä miehen kanssa lapsen nimestä, ero?!
Olen kahdeksannella kuulla raskaana ja meille syntyy kohta kauan toivottu pieni tyttö, olimme yrittäneet lasta yli vuoden ennen kuin nappasii. Voitte kuvitella kuinka onnellisia olemme olleet koko raskauden ajan, niin siis siihen asti kunnes mies pilasi kaiken, siis aivan kaiken!
Juttelimme tänään aamiaspöydässä niitä näitä ja jossain vaiheessa juttu kääntyi lapsemme nimeen. Olemme pitkään olleet eri mieltä lapsen nimestä, minä haluaisin vähän erikoisemman nimen ja mies tietenki tahtoo lapselle perinteisen ja minun mielestäni tylsän nimen.
No, tänään sitten kun nahistelimme lapsen nimestä, mies tokaisi että voisimme nimetä lapsen Kaloriinaksi, koska tytöstä tulee varmaan yhtä läski kun äidistään!!!! Aluksi menin täysin sanottomaksi, EN VOINUT YMMÄRTÄÄ MITEN MIES PYSTYI SANOMAAN NOIN RUMASTI! Alkujärkytyksen jälkeen sanoin miehelle että se on ero nyt, muutan äitini luokse, eikä mies saa koskaan nähdä lastaan! Sen jälkeen nousin pöydästä ja menin makkariin, en ole koko päivänä pystynyt taikka halunnutkaan puhua miehen kanssa, en pysty edes katsomaan häntä, niin loukkaantunut ole! En voi käsittää miten hän pystyi sanomaan noin rumasti, en vaan pysty. Juuri nyt tuntuu siltä etten voi ikinä antaa hänelle anteeksi! Mies yrittää hirveästi pyytää anteeksi, väittää ettei tarkoittanut sitä että se oli vaan lääppä.
Auttakaa kiltit, mitä minun pitäisi nyt thedä!
Kommentit (55)
Tämä juttuhan on taas selvä provo. Provojuttuihin täällä kuuluu aina raskaana oleva nainen sekä miehensä joka on jotenkin valtaisasti töpännyt ja loukannut herkässä tilassa olevaa naistaan.
Hajahahaha. 😂😂😂 Kaloriina!
Eikun... Olihan se mieheltä ikävästi sanottu, mutta ehkä loppuraskauden mielenmylleryksetkin tässä tilannetta pahentaa. Anna miehellesi anteeksi, sanoen kuitenkin, ettei noin rumasti saa sulle sanoa, ja että tosissasi pahoitit mielesi. Ihmisiä me kaikki ollaan. Sitten keskustelette siitä nimestä.
Itse annoin suosiolla miehen päättää, veto-oikeuden pidätin kuitenkin itselläni, jos se jonkin ihan oudon nimen olisi halunnut.
Miten olisi Irja-Viina? Irja Askolan mukaan.
Kaloriina pitäisi ottaa mukaan suomen almanakkaan. Kerrankin voisi sanoa, että nimi joka sopii kantajalleen.
Vierailija kirjoitti:
Lue vauva.fi -etusivulta "kun ultrassa ei ollutkaan kaikki hyvin". Saat uutta näkökulmaa.
Niin meillä näkyi vammainen lapsi ultrassa ja mies sanoi että se on mun vika kun minun mahassa se vauva on. Se oli kunnon syy eroon. Jos sulla on yksikin ylimääräinen kilo niin totuus vain sattui miehesi vitsissä. Nyt vaan vaadit oman vaihtoehtosi nimeksi lapselle ja elätte onnellisena elämänne loppuun asti.
Siis eikös se ollut vitsi? Älä nyt leikistä suutu.
Vierailija kirjoitti:
Pitkästä aikaa ihan hauska provo, vaikka tuota lukiessani ajattelin ettei kukaan ota tosissaan, mutta näköjään olin väärässä.
Mua kans hämmästytti nää vastaukset😁
Vierailija kirjoitti:
Pitkästä aikaa ihan hauska provo, vaikka tuota lukiessani ajattelin ettei kukaan ota tosissaan, mutta näköjään olin väärässä.
Miksi pitää aina huudella provoa? Suurin osa av:n aloituksista on niitä, silti niihin on kiva mennä mukaan.
Huono vitsi, mutta jos tällainen läpänheitto on ollut miehelle poikkeus, niele harmisi. Kerro kuitenkin tuntemuksesi. Erityisesti tuo läski-sana ei sovi joukkoon. Olen itse kasvanut veljieni ainoana sisarena ja tiedän mitä tuo poikien ja miesten läpänheitto on. Itse olen pitkälti sille immuuni. Miehesi kohteli sinua kuitenkin epäkunnioittavasti.
Olette molemmat myös vauvastressissä, joten tunteet ovat nyt pinnalla. Toisaalta olihan tuo "Kaloriina " aika luovasti keksitty.
Nimeätte tyttösen Jessica Caroliinaksi, niin vielä vanhoinakin muistatte tämän nimiepisodin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Pitkästä aikaa ihan hauska provo, vaikka tuota lukiessani ajattelin ettei kukaan ota tosissaan, mutta näköjään olin väärässä.
Miksi pitää aina huudella provoa? Suurin osa av:n aloituksista on niitä, silti niihin on kiva mennä mukaan.
Voihan mukaan toki mennä, mutta pitäisi olla edes hauska.
Vihasin raskaana ollessani sitä, että ihmiset toitottivat tunnekuohujeni olevan hormonien tuotosta. Nyt tiedän tasan tarkkaan, että he olivat oikeassa. Vitsi oli mauton, mutta etköhän nyt ylireagoi. Ei tuon takia kannata erota. Kadut sitten kun hormonitasapaino palaa.
Eihän näistä nimiasioista tarvitse hyvänen aika tapella. Suomen laki sanoo, että jos lapsen nimestä on vanhemmilla riitaa, niin lapsi nimetään äidin haluamalla tavalla. Eli viime kädessä äiti päättää ja kun lopputulos on lain mukaan tämä, on asiasta ihan turha kiistellä. Isä voi ehdotella, mutta äiti sen kuitenkin päättää. äitihän sen kantaa, synnyttää ja imettääkin, joten siinä on aika turha miesten inistä jostain nimistä.
Mitä tulee läskiksi haukkumisesta, niin pilde hyllylle tuosta hyväksi ja sitten vasta annat kun mies sanoo että on kiinnostunut läskistä, kun sellaiseksihan hän sinut nyt tuli määritelleeksi.
Sä olet AP kuitenkin antamassa pennulle jonkin wannabe-erilaisen wt-nimen kuten Josefiina-Charlotte Pellervo Möttönen. Miksei se Anna, Emma tai Ida kelpaa?
Mitä tuossa on enää pelastettavissa? Mentiin kielletylle alueelle parisuhteessa, josta ei ole paluuta. Kynnys on madaltunut samojen ja pahempien sanojen uusimiseen.
Takaisin laudalle nyt Tero. Lurkkaaja pysyköön lestissään.
Lue vauva.fi -etusivulta "kun ultrassa ei ollutkaan kaikki hyvin". Saat uutta näkökulmaa.