Olenko nyt aivan paska äiti ja kasvattaja?
Olin 4-vuotiaan poikani kanssa marketissa äsken ja löin lasta kädelle!!!
Nyt on hirveän paha olo enkä tiedä mitä tehdä. Uskallanko edes kertoa miehelle kun se tulee töistä? Mitä te tekisitte minun sijassani!???
Lapsi on todella vilkas ja hänen on vaikea keskittyä kuuntelemaan ohjeita ja noudattaa niitä. Vaikka joku asia on kielketty monta kertaa, lapsi ei vain muista ja tekee heti uudestaan.
Tänään mulla paloi sitten pinna :(
Oltiin siis marketissa ja lapsi juoksenteli ympäriinsä kun työnsin ostoskärryä. Aina kun hyllystä löytyi jotain mielenkiintoista, lapsi otti tavaran ja alkoi vaatia, että ostetaan tää! Näin hän tekee aina ja yleensä laitan vaan tavara takaisin hyllyyn ja sanon ettei oteta sitä. Mutta nyt oltiin oltu rannalla ja syöty jätskit ennen kauppaa ja lapsen kädet oli pölyiset ja ihan tahmeat eikä tuntunut kivalta että lapsi koskee tavaroihin, esim kävi läpi kaikki vihannekset hevi-osastolla. Myös kaikki juusto- ja kinkkupaketit hän otti käteensä ja laittoi ne jopa suuhunsa. Jouduin sitten ottamaan niitä kärryyn kun en kehdannut laittaa lapsen suussa olleita paketteja takaisin hyllyyn ja ihmiset kaupassa katselivat meidän touhuja aika pitkään. Joka kerran jälkeen menin alas pojan korkeudelle ja sanoin tiukasti ettei noin saa tehdä. Mutta juoksentelu ja tavaroiden ottaminen jatkui vaan. Oltiin oltu kaupassa jo 20 minuuttia ja aloin olla todella väsynyt pojan riehumiseen. Sitten leipäosastolla oli sellaisissa avoimissa laatikoissa päällekäin munkkeja ja korvapuusteja, joku tarjous tai esittely kait. Niin poika kiipesi niiden laatikoiden päälle ja yritti ottaa niitä munkkeja käsiinsä. Juoksin siihen ja sen kummempia ajattelematta läpsäsin lastani oikealle kädelle ja riuhtaisin hänet pois pullalaatikon päältä. Ja sanoin todella vihaisesti että jos tämä temppuilu ei lopu et koskaan näe edes vilausta mistään karkista, pullasta tai muusta herkusta. Ja se tällepäivälle luvattu leffa on peruutettu.
Lapsi meni aivan hiljaiseksi ja kulki loppuajan hiljaisena kärryjen vierellä.
Mulla on niin kamalan paha olo ja itkettää. Olen ihan kamala äiti varmaan! Mitä mun pitäisi tehdä nyt? Hakea varmaan apua jostain?
Kommentit (92)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla kasvatusta ennenkuin alkaa käyttää väkivaltaa.
No nyt on sinulla mahdollisuus antaa joku hyvä neuvo siitä kasvatuksesta. Miten olisit itse hoitanut tilanteen?
"Tilanteita" ei tule kun hoitaa kasvatuksen oikein ja ajoissa. Hyvin pienet lapsetkin oppivat kun heitä johdonmukaisesti kasvattaa toimimaan oikein.
Minä en ole koskaan joutunut lasteni kanssa "tilanteisiin". Minulla on rakkaudella kasvatetut, hyvin käyttäytyvät lapset.
Jos et ole koskaan joutunut lastesi kanssa "tilanteisiin", olet kasvattajana varsin kokematon.
Minullakin on rakkaudella kasvatetut, pääsääntöisesti erittäin hyvin käyttäytyvät ja erittäin oikeudentuntoiset lapset. En ole koskaan lyönyt heitä. Mutta "tilanteita" on koettu ja varmasti tullaan vielä kokemaankin. Lapset ovat kasvaneet ja minä olen itse kasvanut vielä enemmän.
Hyvä että kirjoitit tuon "pääsääntöisesti". Se kertoo sinun olevan vielä minuakin kokemattomampi kasvattaja.
Minun "kokemattomuuteni" kasvattajana on estänyt "tilanteiden" syntymisen.
Yritä oikein kovasti kasvattaa kokemustasi kasvattajana, niin ehkä sinäkin onnistut.
"Kokemattomuuteni" ei myöskään taivu ymmärtämään lastaan lyövää äitiä, kuten suuri joukko "kokeneita" kasvattajia täällä tuntuu ymmärtävän.

Mullakin oli kaksi, ja sitten syntyi kolmas joka onkin erityislapsi. Ei siinä mitään, ei häntäkään lyödä pidä, mutta "rakkaudella kasvattaminen" ei nyt vaan auta yhtään mitään, jos lapsella on neurologinen poikeavuus. Joten kahden kanssa ei ole "tilanteita", yhden kanssa on kaikkien kolmen edestä.
Onko APn lapsi erityislapsi? Jos ei ole, kommenttisi ei kanna.

Minusta tuntuu jokseenkin pelottavalta ajatus, että lapsillani ei olisi ikinä ollut yhtään "tilannetta". Mitenkähän he aikuisiällä selviäisivät "tilanteista", joita jokaiselle ikävä kyllä tulee vastaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvä ihme.
Löitkö lasta todella ihan voimien takaa, vai läpsäisitkö kevyesti?
Siinä on aika iso ero! Pieni, kevyt läpsäys ei traumatisoi ketään, mutta voi tuossa tilanteessa rauhoittaa kauppariehujan.
Nuo supermammat, jotka keskustelemalla hoitavat joka tilanteen, ovat yleensä niitä koulukiusaajien äitejä, jotka ovat täysin sokeita ja kuuroja omat lapsensa riehumiselle, törttöilylle ja huudolle. Kun ei meidän Karlotta...
En asu Suomessa, ehkä sekin vaikuttaa asiaan. Joka kerta Suomessa käydessäni kyllä järkytyn uudestaan lasten käytöksestä, ei minkäänlaisia tapoja.Itken täällä kotona kun luen näitä kommentteja. Olen pyytänyt poistamaan ketjun, miksei sitä poisteta jo? En kestä lukea tätä enää, monet haukkuu mutta juuri kukaan ei neuvo.
No läpsäsin kevyesti, että sain lapsen irrottamaan siitä munkista jota se puristi. Ja sitten nostin lapsen pois sieltä pullakaatikosta. Pelkäsin että joudutaan korvaamaan ne pullatkin, mulla oli jo 5 pakettia kinkkua ja juustoa kärryssä kun lapsi oli pureskellut niitä.
Oikeasti modet, poistakaa nyt tämä ketju!!!
Koita rauhoittua, ei tuossa ollut mitään vakavaa. Ehkä ylilyönti mutta pyysit anteeksi eikä lapselle tullut kipua. Ensi kerralla paremmin.
Sua ehkä kuormitti liikaa se että mietit ihan liikaa mitä muut teistä ajatteli kaupassa ja sitten ahdistuit siitä ja ahdistus tarttui lapseen ja sai riehumaaan entistä enemmän.
Ihan ensiksi relaat ja lopetat muiden asiakkaiden ajattelun. Lapset (ja aikuiset) räpii kamoja. Ei haittaa. Ei edes se että joku nuolasee jotain pakkausta. Ne samat pakkaukset saattaa pyöriä pitkin paskasia lattioita hyllytysvaiheessa joten ei ne mitään steriilejä ole.
Anna seuraavalla kerralla lapsellepikku tehtäviä. Etsi nakit. Laita kärryyn 3 maitoa jne. Sitten voitte leikkiä elefantteja ja kulkea jonossa kohti kassaa ja niin edespäin. Ja paskat muiden katseista! Ne on onnettomat ja katkerat ihmiset jotka ärsyyntyy lapsista.
Kun oot ite rento ja hauska niin lapsikin saattaa rentoutua.
Tsemppiä ens kertaan. Harjoitus tekee mestarin!
Jos tuo on muka väärin niin en ihmettele yhtään näitä nykysiä vapaan kasvatuksen tuloksia, ku on niin pe*keleen pumpulissa kasvatettu ja kaikki tuotu nenän eteen valmiiksi! Sitten ei kunnioiteta enää vanhempia, vanhuksia, opettajia ym. Ja ihmetellään että mites siitä meijän janipetteristä tommonen häirikkö tuli..voi luoja tätä nykymenoa.
Oikeasti ärsyttää ap:n kaltaiset provoilijat ja ihmisten kiusaajat. Olet aikavaras ja ehkä jopa sellainen psykopaattinarsisti, mikä keksii omaksi ilokseen tarinoita. Mutta et tiedä itse kuinka maneerinen tapasi kirjoittaa on, onneksi, jotta kaikki eivät uppoa juttuihisi. Otan missioksi paljastaa sinut aina kun näen, jotta et varasta enää kenenkään aikaa.
Ehkä et ole kovin viisas? Vaikutat siltä, ettet ole kovinkaan koulutettu. Pääsisitkö enää mihinkään kouluun, koska voisit käyttää aikaasi johonkin muuhun kuin täällä ihmisten kiusaamiseen. Työsi ei ainakaan tuo sinulle tarpeeksi virikkeitä ilmeisesti. Ja ehkä olet tyytymätön ihmissuhteisiisi?
Vierailija kirjoitti:
Kuka täällä nyt huutelee hakkaamisesta?
Ihan tosissaan, hakkaamisesta?!
Mitvit. Hakattu ei todellakaan ole ketään, aivan naurettavaa asian suurentelua.
Ap raukka, valitsit todella väärän kanavan kysymyksellesi. Minusta hoidit asian - varsinkin jälkeenpäin - oikein hyvin. Lapsellesi ei varmasti jäänyt elämän mittaista kammoa sinua tai kaupassakäyntiä kohtaan. Kaikki on hyvin.
Samalla kokoerolla ja voimalla naiselle litsarin antamisenkaan ei pitäisi olla missään määrin siis ongelma tai väkivaltaa, vaan kaikki pitäisi olla ihan hyvin eikä asiaa kannata sen enempää suurennella.
Mutta kummasti palstamammat ovat naista näissä tapauksissa turvakotiin ohjaamassa.
Isällä on oikeus tietää että lasta on pahoinpidelty. Toivottavasti eroaa ja vie lapsen tai joku edes tekee lasuilmoituksen ja lapsi viedään pois.
Varmaan jonkun moden provo. Asiallisia viestejä poistuu siihen tahtiin... Ainoat hyväksytyt on ap:ta tsemppaavat ja ymmärtävät. Joku toimittaja toivoo kohuotsikoita väsyneistä äideistä, jotka epätoivoissaan kevyesti läpsivät lapsiaan?
Hae apua ap, sulla on ongelmia.
Vierailija kirjoitti:
Jos tuo on muka väärin niin en ihmettele yhtään näitä nykysiä vapaan kasvatuksen tuloksia, ku on niin pe*keleen pumpulissa kasvatettu ja kaikki tuotu nenän eteen valmiiksi! Sitten ei kunnioiteta enää vanhempia, vanhuksia, opettajia ym. Ja ihmetellään että mites siitä meijän janipetteristä tommonen häirikkö tuli..voi luoja tätä nykymenoa.
Suakin saa siis mies hakata, että opit olemaan?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kuka täällä nyt huutelee hakkaamisesta?
Ihan tosissaan, hakkaamisesta?!
Mitvit. Hakattu ei todellakaan ole ketään, aivan naurettavaa asian suurentelua.
Ap raukka, valitsit todella väärän kanavan kysymyksellesi. Minusta hoidit asian - varsinkin jälkeenpäin - oikein hyvin. Lapsellesi ei varmasti jäänyt elämän mittaista kammoa sinua tai kaupassakäyntiä kohtaan. Kaikki on hyvin.Samalla kokoerolla ja voimalla naiselle litsarin antamisenkaan ei pitäisi olla missään määrin siis ongelma tai väkivaltaa, vaan kaikki pitäisi olla ihan hyvin eikä asiaa kannata sen enempää suurennella.
Mutta kummasti palstamammat ovat naista näissä tapauksissa turvakotiin ohjaamassa.
No näinpä. Kunnon sekopää ap, on sitten provo tai ei!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla kasvatusta ennenkuin alkaa käyttää väkivaltaa.
No nyt on sinulla mahdollisuus antaa joku hyvä neuvo siitä kasvatuksesta. Miten olisit itse hoitanut tilanteen?
"Tilanteita" ei tule kun hoitaa kasvatuksen oikein ja ajoissa. Hyvin pienet lapsetkin oppivat kun heitä johdonmukaisesti kasvattaa toimimaan oikein.
Minä en ole koskaan joutunut lasteni kanssa "tilanteisiin". Minulla on rakkaudella kasvatetut, hyvin käyttäytyvät lapset.
Jos et ole koskaan joutunut lastesi kanssa "tilanteisiin", olet kasvattajana varsin kokematon.
Minullakin on rakkaudella kasvatetut, pääsääntöisesti erittäin hyvin käyttäytyvät ja erittäin oikeudentuntoiset lapset. En ole koskaan lyönyt heitä. Mutta "tilanteita" on koettu ja varmasti tullaan vielä kokemaankin. Lapset ovat kasvaneet ja minä olen itse kasvanut vielä enemmän.
Hyvä että kirjoitit tuon "pääsääntöisesti". Se kertoo sinun olevan vielä minuakin kokemattomampi kasvattaja.
Minun "kokemattomuuteni" kasvattajana on estänyt "tilanteiden" syntymisen.
Yritä oikein kovasti kasvattaa kokemustasi kasvattajana, niin ehkä sinäkin onnistut.
"Kokemattomuuteni" ei myöskään taivu ymmärtämään lastaan lyövää äitiä, kuten suuri joukko "kokeneita" kasvattajia täällä tuntuu ymmärtävän.
Minusta tuntuu jokseenkin pelottavalta ajatus, että lapsillani ei olisi ikinä ollut yhtään "tilannetta". Mitenkähän he aikuisiällä selviäisivät "tilanteista", joita jokaiselle ikävä kyllä tulee vastaan.
No voi hellanlettas sentään. Siinä on suuri ero aiheuttaako lapsi "tilanteen" vai joutuuko lapsi myöhemmällä iällä "tilanteeseen". Tosin se hyvä kasvatus toimii myös siinä aikuisiällä mahdollisesti tulevassa "tilanteessa".
Miksi täällä on nyt ollut lähipäivinä paljon näitä lasten hakkaamista koskevia ketjuja? Ja kauheasti ihmisiä, jotka vähättelevät väkivaltaa ja jopa kannustavat lain rikkomiseen? Jotain outoa tässä on.
No et ole huono äiti. Varsinkin kun tunnet läimäytyksen jälkeen huonoa omastuntoa. Olet ihan yes.
Osaatko muuten sellaisen sidontaliikkeen, jolla lapsi saadaan pysäytetyksi ja pysymään sylissäsi , rauhoittumaan ja kuuntelemaan ohjeita. Se ei satu yhtään lapseen mutta saat häneen paremman kontaktin. Villit lapset on parempi saada sillä aisoihin
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä on nyt ollut lähipäivinä paljon näitä lasten hakkaamista koskevia ketjuja? Ja kauheasti ihmisiä, jotka vähättelevät väkivaltaa ja jopa kannustavat lain rikkomiseen? Jotain outoa tässä on.
No niinpä!
Ja samalla nämä väkivallan puolustajat vastustavat jyrkästi muiden kulttuurien ankaria kasvatustapoja.
Äh, tunnistan tämän kirjoittajan... Ei taida olla trolli, ikävä kyllä. Multipeukuttaa jatkuvasti omia viestejään, etenkin jos jää alakynteen. Toivon todella, että perhe on lastensuojelun asiakkaana. Ei taida olla ihan kaikki kohdillaan tällä mammalla. Voisiko olla mode, on ainakin tosi paljon palstalla? Aina puolustelemassa ja oikeuttamassa mitä milloinkin, lasten hakkaamista tai vanhempien alkoholinkäyttöä yms.
Kyllä ap, olet huono äiti. Kerro miehellesi, toivottavasti hän osaa paremmin suojella lastanne. Ja anna olla viimeinen kerta!
Apua, mikä hirviökakara. Onhan sen lapsenkin hyvä tajuta, millainen on ja kuinka törkeää tuollainen käytös on.