Lue keskustelun säännöt.
Olenko nyt aivan paska äiti ja kasvattaja?
14.06.2016 |
Olin 4-vuotiaan poikani kanssa marketissa äsken ja löin lasta kädelle!!!
Nyt on hirveän paha olo enkä tiedä mitä tehdä. Uskallanko edes kertoa miehelle kun se tulee töistä? Mitä te tekisitte minun sijassani!???
Lapsi on todella vilkas ja hänen on vaikea keskittyä kuuntelemaan ohjeita ja noudattaa niitä. Vaikka joku asia on kielketty monta kertaa, lapsi ei vain muista ja tekee heti uudestaan.
Tänään mulla paloi sitten pinna :(
Oltiin siis marketissa ja lapsi juoksenteli ympäriinsä kun työnsin ostoskärryä. Aina kun hyllystä löytyi jotain mielenkiintoista, lapsi otti tavaran ja alkoi vaatia, että ostetaan tää! Näin hän tekee aina ja yleensä laitan vaan tavara takaisin hyllyyn ja sanon ettei oteta sitä. Mutta nyt oltiin oltu rannalla ja syöty jätskit ennen kauppaa ja lapsen kädet oli pölyiset ja ihan tahmeat eikä tuntunut kivalta että lapsi koskee tavaroihin, esim kävi läpi kaikki vihannekset hevi-osastolla. Myös kaikki juusto- ja kinkkupaketit hän otti käteensä ja laittoi ne jopa suuhunsa. Jouduin sitten ottamaan niitä kärryyn kun en kehdannut laittaa lapsen suussa olleita paketteja takaisin hyllyyn ja ihmiset kaupassa katselivat meidän touhuja aika pitkään. Joka kerran jälkeen menin alas pojan korkeudelle ja sanoin tiukasti ettei noin saa tehdä. Mutta juoksentelu ja tavaroiden ottaminen jatkui vaan. Oltiin oltu kaupassa jo 20 minuuttia ja aloin olla todella väsynyt pojan riehumiseen. Sitten leipäosastolla oli sellaisissa avoimissa laatikoissa päällekäin munkkeja ja korvapuusteja, joku tarjous tai esittely kait. Niin poika kiipesi niiden laatikoiden päälle ja yritti ottaa niitä munkkeja käsiinsä. Juoksin siihen ja sen kummempia ajattelematta läpsäsin lastani oikealle kädelle ja riuhtaisin hänet pois pullalaatikon päältä. Ja sanoin todella vihaisesti että jos tämä temppuilu ei lopu et koskaan näe edes vilausta mistään karkista, pullasta tai muusta herkusta. Ja se tällepäivälle luvattu leffa on peruutettu.
Lapsi meni aivan hiljaiseksi ja kulki loppuajan hiljaisena kärryjen vierellä.
Mulla on niin kamalan paha olo ja itkettää. Olen ihan kamala äiti varmaan! Mitä mun pitäisi tehdä nyt? Hakea varmaan apua jostain?
Kommentit (92)
Anteeksi mitä? Komensit tiukasti rieuhuvaa lasta? Eikös tuon nyt pitäisi olla ihan itsestäänselvää? Tuntuu että nykyään kaikenmaailman Nico-Jannicat vaan juoksee ja riehuu ja äidit vähä mumisee että, voi voi yrittäkääs olla nätisti.
En näe mitään syytä miksi pitäisi olla huono omatunto...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Apua, mikä hirviökakara. Onhan sen lapsenkin hyvä tajuta, millainen on ja kuinka törkeää tuollainen käytös on.
Eihän pieni lapsi voi tajuta mitään jos kasvatuksella häntä ei opeteta tajuamaan.
N25N kirjoitti:
Anteeksi mitä? Komensit tiukasti rieuhuvaa lasta? Eikös tuon nyt pitäisi olla ihan itsestäänselvää? Tuntuu että nykyään kaikenmaailman Nico-Jannicat vaan juoksee ja riehuu ja äidit vähä mumisee että, voi voi yrittäkääs olla nätisti.
En näe mitään syytä miksi pitäisi olla huono omatunto...
Komentaminen on ok, väkivalta ei.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla kasvatusta ennenkuin alkaa käyttää väkivaltaa.
No nyt on sinulla mahdollisuus antaa joku hyvä neuvo siitä kasvatuksesta. Miten olisit itse hoitanut tilanteen?
"Tilanteita" ei tule kun hoitaa kasvatuksen oikein ja ajoissa. Hyvin pienet lapsetkin oppivat kun heitä johdonmukaisesti kasvattaa toimimaan oikein.
Minä en ole koskaan joutunut lasteni kanssa "tilanteisiin". Minulla on rakkaudella kasvatetut, hyvin käyttäytyvät lapset.
Jos et ole koskaan joutunut lastesi kanssa "tilanteisiin", olet kasvattajana varsin kokematon.
Minullakin on rakkaudella kasvatetut, pääsääntöisesti erittäin hyvin käyttäytyvät ja erittäin oikeudentuntoiset lapset. En ole koskaan lyönyt heitä. Mutta "tilanteita" on koettu ja varmasti tullaan vielä kokemaankin. Lapset ovat kasvaneet ja minä olen itse kasvanut vielä enemmän.
Hyvä että kirjoitit tuon "pääsääntöisesti". Se kertoo sinun olevan vielä minuakin kokemattomampi kasvattaja.
Minun "kokemattomuuteni" kasvattajana on estänyt "tilanteiden" syntymisen.
Yritä oikein kovasti kasvattaa kokemustasi kasvattajana, niin ehkä sinäkin onnistut.
"Kokemattomuuteni" ei myöskään taivu ymmärtämään lastaan lyövää äitiä, kuten suuri joukko "kokeneita" kasvattajia täällä tuntuu ymmärtävän.
Minusta tuntuu jokseenkin pelottavalta ajatus, että lapsillani ei olisi ikinä ollut yhtään "tilannetta". Mitenkähän he aikuisiällä selviäisivät "tilanteista", joita jokaiselle ikävä kyllä tulee vastaan.
No voi hellanlettas sentään. Siinä on suuri ero aiheuttaako lapsi "tilanteen" vai joutuuko lapsi myöhemmällä iällä "tilanteeseen". Tosin se hyvä kasvatus toimii myös siinä aikuisiällä mahdollisesti tulevassa "tilanteessa".
Kyllä, jämpti kotikasvatus kantaa aikuisiälläkin. Tilannetta ei saa aiheuttaa, vaikka mikä olisi. Siinä on jo ihan valmis työuupuja tai narsistin puoliso.
Vierailija kirjoitti:
N25N kirjoitti:
Anteeksi mitä? Komensit tiukasti rieuhuvaa lasta? Eikös tuon nyt pitäisi olla ihan itsestäänselvää? Tuntuu että nykyään kaikenmaailman Nico-Jannicat vaan juoksee ja riehuu ja äidit vähä mumisee että, voi voi yrittäkääs olla nätisti.
En näe mitään syytä miksi pitäisi olla huono omatunto...
Komentaminen on ok, väkivalta ei.
Aikamoista väkivaltaa onkin. Hui kauheeta. :D itsekin saatan esim läpsäistä miestäni kädelle samalla tavalla jos vaikka on tulossa vieraita ja meinaa etukäteen kajota johonkin kahvipöydän antimiin. :D Voi minua väkivaltaista hullua. Läpsäisy kädelle ei ole väkivaltaa. Jos aloittaja olisi vetänyt korvapuustin lapsen poskelle niin se olisi. Käsi ei ole yhtään niin herkkä kuin naama.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olisit läpsäissyt ja komentanut kunnolla heti ensimmäisestä tavaran käplimisestä, ja sanonut jo ennen kauppaan menoa että mitään tavaroita et sitten käpälöi likaisilla käsilläsi. Niin normaalit vanhemmat tekevät, eivätkä odota kaupassa että kakara tekee kaikki mahdolliset pahuudet ja muut ihmettelee että miksei laita lasta kuriin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla kasvatusta ennenkuin alkaa käyttää väkivaltaa.
No nyt on sinulla mahdollisuus antaa joku hyvä neuvo siitä kasvatuksesta. Miten olisit itse hoitanut tilanteen?
"Tilanteita" ei tule kun hoitaa kasvatuksen oikein ja ajoissa. Hyvin pienet lapsetkin oppivat kun heitä johdonmukaisesti kasvattaa toimimaan oikein.
Minä en ole koskaan joutunut lasteni kanssa "tilanteisiin". Minulla on rakkaudella kasvatetut, hyvin käyttäytyvät lapset.
Jos et ole koskaan joutunut lastesi kanssa "tilanteisiin", olet kasvattajana varsin kokematon.
Minullakin on rakkaudella kasvatetut, pääsääntöisesti erittäin hyvin käyttäytyvät ja erittäin oikeudentuntoiset lapset. En ole koskaan lyönyt heitä. Mutta "tilanteita" on koettu ja varmasti tullaan vielä kokemaankin. Lapset ovat kasvaneet ja minä olen itse kasvanut vielä enemmän.
Hyvä että kirjoitit tuon "pääsääntöisesti". Se kertoo sinun olevan vielä minuakin kokemattomampi kasvattaja.
Minun "kokemattomuuteni" kasvattajana on estänyt "tilanteiden" syntymisen.
Yritä oikein kovasti kasvattaa kokemustasi kasvattajana, niin ehkä sinäkin onnistut.
"Kokemattomuuteni" ei myöskään taivu ymmärtämään lastaan lyövää äitiä, kuten suuri joukko "kokeneita" kasvattajia täällä tuntuu ymmärtävän.
Minusta tuntuu jokseenkin pelottavalta ajatus, että lapsillani ei olisi ikinä ollut yhtään "tilannetta". Mitenkähän he aikuisiällä selviäisivät "tilanteista", joita jokaiselle ikävä kyllä tulee vastaan.
No voi hellanlettas sentään. Siinä on suuri ero aiheuttaako lapsi "tilanteen" vai joutuuko lapsi myöhemmällä iällä "tilanteeseen". Tosin se hyvä kasvatus toimii myös siinä aikuisiällä mahdollisesti tulevassa "tilanteessa".
Eräs monen lapsen äiti ja isoäiti kerran totesi, että on kahdenlaisia lapsia: niitä, joiden puolesta joutuu murehtimaan lapsena ja niitä, joiden puolesta joutuu murehtimaan aikuisena.
Itse olin lapsena melkein luonnottoman kiltti, ja siitä on todellakin ollut paljon murheita aikuisiässä. Tuntuu, että usein taudinkuvaan kuuluu kaltaisesi autoritäärinen kasvattaja, jonka mielestä lapsi on tyhjä taulu tai savikimpale, ja lapsen "erinomaisuus" (lue: oman tahdon puute) on kokonaan kasvattajan taitavuutta.
Minusta sinä lankesit nyt tekemään hätäisiä johtopäätöksiä, ilmeisesti perustuen vain omaan lapsuuteesi.
Itse olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Lapsia voi kasvattaa oikeaan ja väärään ilman alistamista. Alistaminen on henkistä väkivaltaa, enkä usko järkevien kasvattajien siihenkään lankeavan.
Rakkautta on asettaa rajat - ja valvoa niiden noudattamista. Jo pienetkin lapset ymmärtävät paljon asioita, kunhan heidän kanssaan keskustellaan. Keskustelulla en tarkoita sanelemista, vaan lastakin tulee kuunnella.
Olen iloinen, että en ole koskaan langennut väkivaltaan, en fyysiseen enkä henkiseen. Lapsemme ovat jo aikuisia, itsekin vanhempia ja hyvin menee - kaikilla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos aloitus olisi isästään, joka hakkaa lastaan kasvatusmielessä, ei ymmärrystä tippuisi pätkääkään.
Naisen sopii olla väkivaltainen ja siinä ei ole mitään vikaa.
N25N kirjoitti:
Anteeksi mitä? Komensit tiukasti rieuhuvaa lasta? Eikös tuon nyt pitäisi olla ihan itsestäänselvää? Tuntuu että nykyään kaikenmaailman Nico-Jannicat vaan juoksee ja riehuu ja äidit vähä mumisee että, voi voi yrittäkääs olla nätisti.
En näe mitään syytä miksi pitäisi olla huono omatunto...
Siis se lapsi riehui 20 minsaa, nuoli makkarapaketteja jne. Ja lopuksi äiti kilahti ja läpsäytti.
Itse vastustan kaikkea väkivaltaa, varsinkin heikompaan kohdistuvaa. Mutta kun täällä palstalla näyttää olevan niin paljon väkivallan puolustajia, niin kysyn teiltä: eikö se litsari kannattaisi antaa heti kun lapsi alkaa pyllyilemään kaupassa. Silloin se muistuttaisi edes etäisesti kasvattamista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla kasvatusta ennenkuin alkaa käyttää väkivaltaa.
No nyt on sinulla mahdollisuus antaa joku hyvä neuvo siitä kasvatuksesta. Miten olisit itse hoitanut tilanteen?
"Tilanteita" ei tule kun hoitaa kasvatuksen oikein ja ajoissa. Hyvin pienet lapsetkin oppivat kun heitä johdonmukaisesti kasvattaa toimimaan oikein.
Minä en ole koskaan joutunut lasteni kanssa "tilanteisiin". Minulla on rakkaudella kasvatetut, hyvin käyttäytyvät lapset.
Jos et ole koskaan joutunut lastesi kanssa "tilanteisiin", olet kasvattajana varsin kokematon.
Minullakin on rakkaudella kasvatetut, pääsääntöisesti erittäin hyvin käyttäytyvät ja erittäin oikeudentuntoiset lapset. En ole koskaan lyönyt heitä. Mutta "tilanteita" on koettu ja varmasti tullaan vielä kokemaankin. Lapset ovat kasvaneet ja minä olen itse kasvanut vielä enemmän.
Hyvä että kirjoitit tuon "pääsääntöisesti". Se kertoo sinun olevan vielä minuakin kokemattomampi kasvattaja.
Minun "kokemattomuuteni" kasvattajana on estänyt "tilanteiden" syntymisen.
Yritä oikein kovasti kasvattaa kokemustasi kasvattajana, niin ehkä sinäkin onnistut.
"Kokemattomuuteni" ei myöskään taivu ymmärtämään lastaan lyövää äitiä, kuten suuri joukko "kokeneita" kasvattajia täällä tuntuu ymmärtävän.
Minusta tuntuu jokseenkin pelottavalta ajatus, että lapsillani ei olisi ikinä ollut yhtään "tilannetta". Mitenkähän he aikuisiällä selviäisivät "tilanteista", joita jokaiselle ikävä kyllä tulee vastaan.
No voi hellanlettas sentään. Siinä on suuri ero aiheuttaako lapsi "tilanteen" vai joutuuko lapsi myöhemmällä iällä "tilanteeseen". Tosin se hyvä kasvatus toimii myös siinä aikuisiällä mahdollisesti tulevassa "tilanteessa".
Eräs monen lapsen äiti ja isoäiti kerran totesi, että on kahdenlaisia lapsia: niitä, joiden puolesta joutuu murehtimaan lapsena ja niitä, joiden puolesta joutuu murehtimaan aikuisena.
Itse olin lapsena melkein luonnottoman kiltti, ja siitä on todellakin ollut paljon murheita aikuisiässä. Tuntuu, että usein taudinkuvaan kuuluu kaltaisesi autoritäärinen kasvattaja, jonka mielestä lapsi on tyhjä taulu tai savikimpale, ja lapsen "erinomaisuus" (lue: oman tahdon puute) on kokonaan kasvattajan taitavuutta.
No mutta sinäpä ihan omin pikku kätösin rakentelit oikein näppärän olkiukon.
Minun lapseni eivät koskaan ole olleet "vailla omaa tahtoa". Olen kasvattanut lapseni tasa-arvoisiksi jäseniksi perheyhteisöömme. Heillä on aina ollut oikeus ja velvollisuus omaan tahtoon. Tärkeintä lapsen kasvatuksessa on se, että ei katkaise lapsen siipiä väkivallalla.
Kasvatukseni ei perustu omaan auktoriteettiini. Minä koen vanhemman roolin neuvonantajana ja opastajana.
Lapsillani ei ole ollut murheita (tällä tarkoitan heistä itsestä johtuvia) aikuisiällä. He ovat tasapainoisia, hyvällä itsetunnolla varustettuja aikuisia. Vanhempi on opettaja ja nuorempi opiskelee insinööriksi.
N25N kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N25N kirjoitti:
Anteeksi mitä? Komensit tiukasti rieuhuvaa lasta? Eikös tuon nyt pitäisi olla ihan itsestäänselvää? Tuntuu että nykyään kaikenmaailman Nico-Jannicat vaan juoksee ja riehuu ja äidit vähä mumisee että, voi voi yrittäkääs olla nätisti.
En näe mitään syytä miksi pitäisi olla huono omatunto...
Komentaminen on ok, väkivalta ei.
Aikamoista väkivaltaa onkin. Hui kauheeta. :D itsekin saatan esim läpsäistä miestäni kädelle samalla tavalla jos vaikka on tulossa vieraita ja meinaa etukäteen kajota johonkin kahvipöydän antimiin. :D Voi minua väkivaltaista hullua. Läpsäisy kädelle ei ole väkivaltaa. Jos aloittaja olisi vetänyt korvapuustin lapsen poskelle niin se olisi. Käsi ei ole yhtään niin herkkä kuin naama.
Ihana perhe! Kai mies läpsäisee sinua, jos yrität vaikka ottaa auton avaimet ilman lupaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En tiiä pitäisikö ees vastata, mutta itse ainakin kerron lapselle miten kaupassa pitää olla ennen sinne menoa ja jos ei olla kunnolla niin varoitan pari kertaa ja jos vieläkään ei mee kaaliin niin lähdetään kaupasta pois tai jos on pakko jotain ostaa niin pistän lapsen hetkeks sivummalle rauhottuun ja sanon että jää kaupantädille tai sedälle kertoon huonosta käytöksestään tai sitten tulee mukaan ja käyttäytyy. Usein kaupan jälkeen vielä muistan kertoa menikö hyvin vai ei ja jos ei menny hyvin niin saatan sanoa ettei pääse ensi kerralla mukaan ja tämä myös toteutuu. Mistä lapsi voi tietää miten käyttäydytään jos et kerro miten pitää käyttäytyä?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla kasvatusta ennenkuin alkaa käyttää väkivaltaa.
No nyt on sinulla mahdollisuus antaa joku hyvä neuvo siitä kasvatuksesta. Miten olisit itse hoitanut tilanteen?
"Tilanteita" ei tule kun hoitaa kasvatuksen oikein ja ajoissa. Hyvin pienet lapsetkin oppivat kun heitä johdonmukaisesti kasvattaa toimimaan oikein.
Minä en ole koskaan joutunut lasteni kanssa "tilanteisiin". Minulla on rakkaudella kasvatetut, hyvin käyttäytyvät lapset.
Jos et ole koskaan joutunut lastesi kanssa "tilanteisiin", olet kasvattajana varsin kokematon.
Minullakin on rakkaudella kasvatetut, pääsääntöisesti erittäin hyvin käyttäytyvät ja erittäin oikeudentuntoiset lapset. En ole koskaan lyönyt heitä. Mutta "tilanteita" on koettu ja varmasti tullaan vielä kokemaankin. Lapset ovat kasvaneet ja minä olen itse kasvanut vielä enemmän.
Hyvä että kirjoitit tuon "pääsääntöisesti". Se kertoo sinun olevan vielä minuakin kokemattomampi kasvattaja.
Minun "kokemattomuuteni" kasvattajana on estänyt "tilanteiden" syntymisen.
Yritä oikein kovasti kasvattaa kokemustasi kasvattajana, niin ehkä sinäkin onnistut.
"Kokemattomuuteni" ei myöskään taivu ymmärtämään lastaan lyövää äitiä, kuten suuri joukko "kokeneita" kasvattajia täällä tuntuu ymmärtävän.
Minusta tuntuu jokseenkin pelottavalta ajatus, että lapsillani ei olisi ikinä ollut yhtään "tilannetta". Mitenkähän he aikuisiällä selviäisivät "tilanteista", joita jokaiselle ikävä kyllä tulee vastaan.
No voi hellanlettas sentään. Siinä on suuri ero aiheuttaako lapsi "tilanteen" vai joutuuko lapsi myöhemmällä iällä "tilanteeseen". Tosin se hyvä kasvatus toimii myös siinä aikuisiällä mahdollisesti tulevassa "tilanteessa".
Eräs monen lapsen äiti ja isoäiti kerran totesi, että on kahdenlaisia lapsia: niitä, joiden puolesta joutuu murehtimaan lapsena ja niitä, joiden puolesta joutuu murehtimaan aikuisena.
Itse olin lapsena melkein luonnottoman kiltti, ja siitä on todellakin ollut paljon murheita aikuisiässä. Tuntuu, että usein taudinkuvaan kuuluu kaltaisesi autoritäärinen kasvattaja, jonka mielestä lapsi on tyhjä taulu tai savikimpale, ja lapsen "erinomaisuus" (lue: oman tahdon puute) on kokonaan kasvattajan taitavuutta.
Minusta sinä lankesit nyt tekemään hätäisiä johtopäätöksiä, ilmeisesti perustuen vain omaan lapsuuteesi.
Itse olen edellisen kirjoittajan kanssa samaa mieltä. Lapsia voi kasvattaa oikeaan ja väärään ilman alistamista. Alistaminen on henkistä väkivaltaa, enkä usko järkevien kasvattajien siihenkään lankeavan.
Rakkautta on asettaa rajat - ja valvoa niiden noudattamista. Jo pienetkin lapset ymmärtävät paljon asioita, kunhan heidän kanssaan keskustellaan. Keskustelulla en tarkoita sanelemista, vaan lastakin tulee kuunnella.
Olen iloinen, että en ole koskaan langennut väkivaltaan, en fyysiseen enkä henkiseen. Lapsemme ovat jo aikuisia, itsekin vanhempia ja hyvin menee - kaikilla.
Hienoa, että et koskaan ole langennut väkivaltaan. Kaikkea hyvää sinulle ja perheellesi. Alistaminen on myös ehdottomasti väärin.
Mutta lapsen tehtävänä on vanhemmista irtautuminen, ja väistämättä se vaatii jonkinlaisia konflikteja. Joissakin perheissä henkilökemiat ovat niin laimeat, ettei heillä juuri räisky. Toisaalla taas räiskyy. Se ei ole merkki hyvästä tai huonosta kasvatustaidosta, vaan siitä että lapsia ja aikuisia on erilaisia.
Aika myös kultaa muistot.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kannattaa kokeilla kasvatusta ennenkuin alkaa käyttää väkivaltaa.
No nyt on sinulla mahdollisuus antaa joku hyvä neuvo siitä kasvatuksesta. Miten olisit itse hoitanut tilanteen?
"Tilanteita" ei tule kun hoitaa kasvatuksen oikein ja ajoissa. Hyvin pienet lapsetkin oppivat kun heitä johdonmukaisesti kasvattaa toimimaan oikein.
Minä en ole koskaan joutunut lasteni kanssa "tilanteisiin". Minulla on rakkaudella kasvatetut, hyvin käyttäytyvät lapset.
Jos et ole koskaan joutunut lastesi kanssa "tilanteisiin", olet kasvattajana varsin kokematon.
Minullakin on rakkaudella kasvatetut, pääsääntöisesti erittäin hyvin käyttäytyvät ja erittäin oikeudentuntoiset lapset. En ole koskaan lyönyt heitä. Mutta "tilanteita" on koettu ja varmasti tullaan vielä kokemaankin. Lapset ovat kasvaneet ja minä olen itse kasvanut vielä enemmän.
Hyvä että kirjoitit tuon "pääsääntöisesti". Se kertoo sinun olevan vielä minuakin kokemattomampi kasvattaja.
Minun "kokemattomuuteni" kasvattajana on estänyt "tilanteiden" syntymisen.
Yritä oikein kovasti kasvattaa kokemustasi kasvattajana, niin ehkä sinäkin onnistut.
"Kokemattomuuteni" ei myöskään taivu ymmärtämään lastaan lyövää äitiä, kuten suuri joukko "kokeneita" kasvattajia täällä tuntuu ymmärtävän.
Minusta tuntuu jokseenkin pelottavalta ajatus, että lapsillani ei olisi ikinä ollut yhtään "tilannetta". Mitenkähän he aikuisiällä selviäisivät "tilanteista", joita jokaiselle ikävä kyllä tulee vastaan.
No voi hellanlettas sentään. Siinä on suuri ero aiheuttaako lapsi "tilanteen" vai joutuuko lapsi myöhemmällä iällä "tilanteeseen". Tosin se hyvä kasvatus toimii myös siinä aikuisiällä mahdollisesti tulevassa "tilanteessa".
Eräs monen lapsen äiti ja isoäiti kerran totesi, että on kahdenlaisia lapsia: niitä, joiden puolesta joutuu murehtimaan lapsena ja niitä, joiden puolesta joutuu murehtimaan aikuisena.
Itse olin lapsena melkein luonnottoman kiltti, ja siitä on todellakin ollut paljon murheita aikuisiässä. Tuntuu, että usein taudinkuvaan kuuluu kaltaisesi autoritäärinen kasvattaja, jonka mielestä lapsi on tyhjä taulu tai savikimpale, ja lapsen "erinomaisuus" (lue: oman tahdon puute) on kokonaan kasvattajan taitavuutta.
No mutta sinäpä ihan omin pikku kätösin rakentelit oikein näppärän olkiukon.
Minun lapseni eivät koskaan ole olleet "vailla omaa tahtoa". Olen kasvattanut lapseni tasa-arvoisiksi jäseniksi perheyhteisöömme. Heillä on aina ollut oikeus ja velvollisuus omaan tahtoon. Tärkeintä lapsen kasvatuksessa on se, että ei katkaise lapsen siipiä väkivallalla.
Kasvatukseni ei perustu omaan auktoriteettiini. Minä koen vanhemman roolin neuvonantajana ja opastajana.
Lapsillani ei ole ollut murheita (tällä tarkoitan heistä itsestä johtuvia) aikuisiällä. He ovat tasapainoisia, hyvällä itsetunnolla varustettuja aikuisia. Vanhempi on opettaja ja nuorempi opiskelee insinööriksi.
Tämä on kyllä parasta av:ta. "Velvollisuus omaan tahtoon". Olisin veikannut, että jompikumpi lapsista on lääkäri.
Oikeassa elämässä tunnen oikeita ihmisiä, jotka ovat onnistuneet kasvattamaan erinomaisia aikuisia lapsia. Heille kaikille on ominaista tietty lempeä hämmästys siitä, miten lapsista niin fiksuja tulikin, ja kaikki he sanovat tehneensä myös virheitä. Ainoa paikka, missä lapsen menestys on täydellisen vanhemman ansiota, on av:n kiiltokuvatarina.
Vierailija kirjoitti:
N25N kirjoitti:
Anteeksi mitä? Komensit tiukasti rieuhuvaa lasta? Eikös tuon nyt pitäisi olla ihan itsestäänselvää? Tuntuu että nykyään kaikenmaailman Nico-Jannicat vaan juoksee ja riehuu ja äidit vähä mumisee että, voi voi yrittäkääs olla nätisti.
En näe mitään syytä miksi pitäisi olla huono omatunto...
Siis se lapsi riehui 20 minsaa, nuoli makkarapaketteja jne. Ja lopuksi äiti kilahti ja läpsäytti.
Itse vastustan kaikkea väkivaltaa, varsinkin heikompaan kohdistuvaa. Mutta kun täällä palstalla näyttää olevan niin paljon väkivallan puolustajia, niin kysyn teiltä: eikö se litsari kannattaisi antaa heti kun lapsi alkaa pyllyilemään kaupassa. Silloin se muistuttaisi edes etäisesti kasvattamista.
Kyllä. En muuta väittänytkään.
ps. kädelle lyöminen ei ole litsari
Miten te, jotka lähdette kaupasta, kun lapsi ei osaa käyttäytyä, käytännössä toimitte? Maksatteko siihen asti kertyneet ostokset, jätättekö puolillaan olevat kärryt sellaisenaan käytävälle vai palautatteko tavarat hyllyihin? Olen vielä lapseton enkä osaa kuvitella, miten tuo käytännössä tapahtuu.
N25N kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
N25N kirjoitti:
Anteeksi mitä? Komensit tiukasti rieuhuvaa lasta? Eikös tuon nyt pitäisi olla ihan itsestäänselvää? Tuntuu että nykyään kaikenmaailman Nico-Jannicat vaan juoksee ja riehuu ja äidit vähä mumisee että, voi voi yrittäkääs olla nätisti.
En näe mitään syytä miksi pitäisi olla huono omatunto...
Siis se lapsi riehui 20 minsaa, nuoli makkarapaketteja jne. Ja lopuksi äiti kilahti ja läpsäytti.
Itse vastustan kaikkea väkivaltaa, varsinkin heikompaan kohdistuvaa. Mutta kun täällä palstalla näyttää olevan niin paljon väkivallan puolustajia, niin kysyn teiltä: eikö se litsari kannattaisi antaa heti kun lapsi alkaa pyllyilemään kaupassa. Silloin se muistuttaisi edes etäisesti kasvattamista.
Kyllä. En muuta väittänytkään.
ps. kädelle lyöminen ei ole litsari
Entä jos lapsi hilluu edelleen? Lyödäänkö kovempaa?
Vierailija kirjoitti:
Miten te, jotka lähdette kaupasta, kun lapsi ei osaa käyttäytyä, käytännössä toimitte? Maksatteko siihen asti kertyneet ostokset, jätättekö puolillaan olevat kärryt sellaisenaan käytävälle vai palautatteko tavarat hyllyihin? Olen vielä lapseton enkä osaa kuvitella, miten tuo käytännössä tapahtuu.
Niin, miten toimit jos oksennustauti iskee kesken kauppareissun tai tulee akuutti puhelu, joka vaatii kaupasta lähtöä heti? Varmaan riippuu siitä, missä vaiheessa kauppareissu on ja siitä, miten tilanteen pystyy yleisesti hanskaamaan.
Itse olen muistaakseni joskus hoitanut kassatoimet huutava lapsi poikittain kainalossa, ja joskus on palattu autoon kertaamaan pelisääntöjä. Olen sitä ihmistyyppiä, joka ei nalkuta, vaan varoittaa kerran ja toimii. Nykyään lapset ovat isoja ja fiksuiksikin kehutaan, vaikka kaupassa joskus sääntöjä piti opetella.
älä missään nimessä näytä lapselle tuota järkyttävää syyllisyyttä, sehän pääsee sun niskan päälle!! tottakai sun pitää sanoa, että äiti ei ois saanu lyyä, vaikka äiti saakin suuttua. ja kauppareissuille et ota hetkeen mukaan, muistutat aina, miten huonosti käyttäytyi (tai ehkä miten huonosti käyttäydyitte molemmat) viimeksi kaupassa.
Eräs monen lapsen äiti ja isoäiti kerran totesi, että on kahdenlaisia lapsia: niitä, joiden puolesta joutuu murehtimaan lapsena ja niitä, joiden puolesta joutuu murehtimaan aikuisena.
Itse olin lapsena melkein luonnottoman kiltti, ja siitä on todellakin ollut paljon murheita aikuisiässä. Tuntuu, että usein taudinkuvaan kuuluu kaltaisesi autoritäärinen kasvattaja, jonka mielestä lapsi on tyhjä taulu tai savikimpale, ja lapsen "erinomaisuus" (lue: oman tahdon puute) on kokonaan kasvattajan taitavuutta.