Miksi aviomiehenne ovat aina "sattumalta" hyvätuloisia?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Koska kuka tahansa työssä käyvä on hyvätuloinen jos itse saa 500 euroa peruspäivärahaa.

Miksi naiset eivät kelpuuta työttömiä miehiä kumppaneikseen, kun taas miehet kelpuuttavat työttömiä naisia?

Kyllä minä olisin oman mieheni kelpuuttanut työttömänäkin, mutta hän ei ole ollut päivääkään työtön sen 23 vuoden aikana jonka olemme olleet yhdessä.

Vierailija kirjoitti:

Mun mies on keskituoloinen, kuten minäkin. Kun tutustuimme olimme molemmat opiskelijoita ja silloin jo tiesi, ettei meistä kumpikaan tule ainakaan työllä rikastumaan. Ja onnellisa ollaan edelleen, vuosien yhdessäolon jälkeen.

Täsmälleen sama. Minulla ei aikaisemminkaan ole ollut hyvätuloisia miesystäviä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei mun mies ole sattumalta hyvätuloinen, vaan suunnitelmallisesti korkeakouluttautunut, väitellyt itsensä tohtoriksi ja hakeutunut sellaisiin työtehtäviin missä on etenemismahdollisuuksia ja palkkaus korreloi työn vaativuuden kanssa.

Myöskään minä en ole sattumalta päätynyt hyväpalkkaiseen vakityöhön. Fiksuilla ihmisillä on yleensä jo yläasteella selvää että tässä elämässä ei pääse eteenpäin ilman vaivannäköä. Ikävää että sinä et ole tehnyt elämäsi,,opiskelujen ja työuran suhteen fiksuja valintoja. Vauvapalstalla ulisemiseen käyttämälläsi tuntimäärällä lukisi jo muutaman pääsykoekirjan. Eri asia on riittääkö kapasiteettia niin että kovien tieteiden opintolinjojen ovet aukeaa. Sieltä niitä hyväpalkkaisia, työllistäviä aloja löytyy.

Muuten hyvä, mutta kovien tieteiden joukossa on monta, joilla ei työllisty hyvin. 

Vierailija kirjoitti:

Jos raha ja omaisuus ei ole tärkeä valintaperuste miestä valitessa, niin kuinka silti se valinta aina "sattuu" osumaan vakitöissä olevaan hyvätuloiseen mieheen?

Jaa-a.

Omani tapasin reilut 20 vuotta sitten yhteisissä opinnoissamme. Ihan yhtä köyhiä/rikkaita keskenämme oltiin. Yhdessä opiskeltiin ja töitäkin on tehty. Tulotaso on noussut tasaisesti ja töitä on riittänyt.

Pitäisikö tuosta hankkiutua eroon ihan vain siksi, että sillä (ja mulla) on vakityö ja hyvät tulot?

Tapasin mieheni v. -86, hän oli ylioppilaaksi kirjoittanut yhden luokan tuplaten lukiossa ja oli parhaillaan intissä. Naimisiin päädyttiin pari vuotta myöhemmin, molemmat mentiin sittemmin yliopistoon opiskelemaan. Päädyttiin hyväpalkkaisiin hommiin, minä itse asiassa tienaan jonkin verran paremmin kuin mieheni. 

Miehen palkka ei ollut paljonkaan omaani suurempi kun tapasimme ja löimme hynttyyt yhteen. Valitsin hänet älyn ja charmin vuoksi. Nykyisin hän tienaa yllättävänkin paljon, mutta on hän sen eteen joutunut tekemään töitäkin. Uskon, että perheen perustaminen antaa miehelle motivaatiota työntekoon ja se näkyy ajan kanssa palkassakin.

Tavatessamme minä olin vielä opiskelija ja mieheni tienasi nettona hädin tuskin 1500 euroa kuussa ja luottokortit ja kulutusluotot olivat tapissa. Tämä oli ihan ok, mutta vuoden verran hommia seurattuani sain hänet ymmärtämään, että hän pystyy enempään ja tekeekin jo enemmän kuin mitä tuohon palkkaan kuuluu. Nyt on tullut kolme reilua palkankorotusta kolmen vuoden sisään ja firman osakkuus. Pitää osata pyytää, kysymättä ei kukaan lisää rahaa tarjoa. Rakastin häntä pienituloisena eikä raha vaikuta rakkauteeni. Mihin se vaikuttaa on, ettei tarvitse miettiä enää onko juuri tänään varaa ostaa juustoa, kun huomenna pitää ostaa bensaa. Mieheni on tilastojen mukaan suurituloinen ja minä keskituloinen. Yhteisellä sopimuksella minä kuitenkin hoidan perheemme raha-asiat, koska mies itse kokee, ettei osaa hallita rahojaan järkevästi. Miehen velat maksettiin kahden ensimmäisen yhdessäolovuoden aikana kaikki pois.

Edelleenkään en tiedä paljonko tuo miesystävä ansaitsee saati omistaa. Enkä ole ajatellut kysyä. Kohta kaksi vuotta yhdessä.

Ei ole sattumalta eikä hyvätuloinen vaan odotusten mukaan keskituloinen kuten itsekin olen. Meille tärkeisiin asioihin rahamme riittävät.

Enpä osannut rahaa edes ajatella, kun lukiolaisena ihastuin tulevaan mieheeni. Mies oli ammattikoulun käynyt ja silloin määräaikaisessa työsuhteessa. Mies on pienipalkkainen, mutta todella järkevä rahankäyttäjä. Rahalla ei voi ostaa hyvää luonnetta. Olisi kauheaa olla yhdessä pahantuulisen, ökyrikkaan mököttöjän kanssa, tai sairaalloisen pihin tai tolkuttoman tuhlailijan.

Ei mulla ole kuin yksi aviomies=)

Ei ollut mitenkään erityisen varakas naimisiin mennessämme mutta fiksu, vastuuntuntoinen, asiansa hoitava ja luotettava. Se riitti.

Persaukisen työttömän elämäntapahaahuilijan kanssa en olisi laittanut hynttyitä yhteen.

Isommassa osassa minulla oli esim. mieheni ulkonäkö... Ennen tätä miestä seurustelin miehen kanssa, josta tuli käytettyjen autojen kauppias :D Ja olisin onnellisena mennyt hänen kanssaan naimisiin, mikäli hän  ei olisi halunnut erota.

Työtön mies olisi itse asiassa aika unelma. Olen sellainen kotikissa, että nauttisin elämästä kotona miehen kanssa. Mutta ei siinä paljon järki päätä pakottanut, kun satuin rakastumaan työnarkomaaniin. 

Tunnen muuten montakin työtöntä miestä, jotka ovat ihan onnellisesti naimisissa, eli omituinen ja paikkaansapitämätön hypoteesi sinulla. 

Mies sai ok-palkkaisen vakityön vasta muutaman vuoden seurustelun jälkeen. Ei todellakaan raha vaikuttanut suuntaan tai toiseen kun alettiin seurustella.

HEL-NYC kirjoitti:

Isommassa osassa minulla oli esim. mieheni ulkonäkö... Ennen tätä miestä seurustelin miehen kanssa, josta tuli käytettyjen autojen kauppias :D Ja olisin onnellisena mennyt hänen kanssaan naimisiin, mikäli hän  ei olisi halunnut erota.

Työtön mies olisi itse asiassa aika unelma. Olen sellainen kotikissa, että nauttisin elämästä kotona miehen kanssa. Mutta ei siinä paljon järki päätä pakottanut, kun satuin rakastumaan työnarkomaaniin. 

Tunnen muuten montakin työtöntä miestä, jotka ovat ihan onnellisesti naimisissa, eli omituinen ja paikkaansapitämätön hypoteesi sinulla. 

Tuskin pitkäaikaistyötön mies kenenkään unelma on. Oikeesti. Mitenkään ihmisarvoa väheksymättä, mutta ei ole kiva olla työtön tai työttömän puoliso.

Oltiin opiskelijoita tavatessamme parikymppisinä, ihan tavallisia aloja opiskeltiin molemmat. No, mä olen edelleen keskituloinen tavallisella alalla ja mies kuuluu nyt 20 vuotta myöhemmin hyvätuloisiin yli 100 000 €:n vuosiansioillaan. Ihan hyvin opistopohjalta, minkäs sille voi jos toisella on kunnianhimoa ja ahkeruutta.

Minun mieheni ei ole edes keskituloinen. Itse olen juuri ja juuri kai keskituloinen ja tienaan siis miestäni enemmän.

"Sattumalta"? Ei, ihan tarkoituksella.