Tyttö oli laitettu leirikasteessa kävelemään hevosenlantaan tulehtunut haava jalassaan
Ujo 11v ja ei ollut uskaltanut laittaa vanhemmille ohjaajille vastaan. n.17v tyttöjä olleet. Soitti minulle itkien asiasta ja olen nyt ottamassa yhteyttä paikkaan, miten te muotoilisitte asian puhelimessa?
Kommentit (68)
Itse reilut 20 vuotta sitten mursin ratsastusleirin leirikasteessa nenäni. Meitä kuljetettiin radan läpi annetuissa varusteissa silmät sidottuina. Jossain vaiheessa minut laitettiin ponin selkään väärinpäin istumaan. Käsiin annettiin ohjat, joista nykäistiin. Putosin, liian suuri kypärä meni "silmille" ja kypärän lippa osui maahan juuri nenän kohdalla huonoin seurauksin.
Toivottavasti nykyään on edes hieman parempi turvallisuuskulttuuri.
Te siis maksatte leiristä maltaita, ja siellä jotkut hiton pikkunilkit nöyryyttävät pientä asiakasta?? Onneksi en ole tyttösi äiti, onneksi en ole kenenkään äiti tässä sadistien maassa, sillä ne nilkit eivät ihan vähällä tuosta luistelisikaan omani kohdalla.
Miten tässä maassa harrastetaan nöyryyttämistä ja kiusaamista jopa harrastusleireillä, joiden tulisi olla lapsen elämän mukavinta aikaa! Mikä osaa vastenmielisistä suomalaisista oikein vaivaa? Helvetin hullut! Miten täällä on näin paljon tätä täysin läpeensä häiriintynyttä porukkaa, yhtä kiusaamista kehdosta hautaan siellä missä vain tilaisuus on! Kasteet ja tulikokeet - ne on ihan sitä yhtä ja samaa kiusaamista ja vallan väärinkäyttöä, mitä nuo tietynlaiset tapaukset harrastavat muutenkin.
Pistä ne koville, oikeasti.
Vierailija kirjoitti:
21, pakottaa 11-vuotias laittamaan jalka, jossa on tulehtunut haava, hevosenpaskaan. Sekö sitä yhteishenkeä parantaa?
eihän nämä ohjaajat tienneet sitä kun ei tyttö ei suutaan uskaltanut avata. olin itse ensimmäisellä leirilläni 10 vuotias ja hyvin ujo mutta omaa terveyttäni vaarantavista asioista olisin silti sanonut ohjaajille, jotka olivat minua varmaankin 7 vuotta vanhempia.
Olen 33-vuotias ja voisin edelleen joutua samaan tilanteeseen. En siis vain saisi suutani auki oikeaan aikaan. Ja jälkikäteen itkettäisi, nimenomaan on arkuus.
Lohduta nyt tytärtäsi. Tapahtuma ei ole maailmanloppu, mitään suurta vahinkoa ei ole käynyt. Helpompaa maailmassa on, kun pitää puolensa, mutta toisille se vain on vaikeampaa.
Varsinaisia idiootteja. Onneksi en ole ikinä laittanut lapsiani millekään leirille!
nykyään ketään ei pakoteta tekemään mitään, ei menemään leireille saatika sitten osallistumaan leirikasteeseen.
olen ollut useilla leireillä, joilla on ollu tyttöjä jotka eivät ole voineet osallistua esim haavojen takia kasteeseen. ei ketään syrjitä vaikka ei osallistuisikaan kasteeseen. lapset ja nuoret näkevät leirikasteen erilaisena kuin skitsot vanhemmat.
itse pidän leirikastetta hauskana, ketään ei nöyryytetä koska kaikki tietysti tekevät samat asiat ja muutenkin. leiriavustajat eivät ajattele että "ahaa, nolaatanpa kaikki lapset kun laitetaan ne kävelemään kakassa." leirikasteen on tarkoitus olla jännä, mutta ei koskaan pelottava,ahdistava tai nöyryyttävä.JA AINA SAA KIELTÄYTYÄ.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma poikani on ollut leirinohjaajana noin 10 vuoden ajan (opiskelee luokanopettajaksi, mikä selittäneet pitkän leirielämän salaisuuden) ja hän on todennut, että nuo leirikasteet ovat melkoinen legenda, ei niitä enää nykyisin ole. Jos on, ovat tyyliin vaaleanpunaiseksi värjätyn makaronin syömistä.
Minun vetämillä leireillä on leirikasteet ollut jotain tyyliin silmät sidottuna kuljetaan ympäri leirikeskusta ja saatetaan käskeä lapsi laittamaan käsi saaviin jossa on märässä vessapaperiliemessä joku esine, esim lusikka. Esine pitää siis tunnistaa pelkästään tunnustelemalla. Ketään ei ole koskaan pistettu ulosteessa kävelemään. Kasteen pitää olla hauska ja vähän jännittävä, mutta ei nöyryyttävä.
T: 16
Musta tuo olisi paljon inhottavampaa, on kamala kulkea sokkona. Ellei nyt ihan tutuista ihmisistä ole kyse. Paljon mieluummin kävelisin sontaläjässä. Hepanpaska ei edes ole mitenkään ällöä, kyllä me penskana kirmailtiin tallilla ja lantalassakin avojaloin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
21, pakottaa 11-vuotias laittamaan jalka, jossa on tulehtunut haava, hevosenpaskaan. Sekö sitä yhteishenkeä parantaa?
eihän nämä ohjaajat tienneet sitä kun ei tyttö ei suutaan uskaltanut avata. olin itse ensimmäisellä leirilläni 10 vuotias ja hyvin ujo mutta omaa terveyttäni vaarantavista asioista olisin silti sanonut ohjaajille, jotka olivat minua varmaankin 7 vuotta vanhempia.
Tuollaisia ulostejuttuja vain ei kerta kaikkiaan saa toteuttaa itseä heikommassa asemassa oleviin ihmisiin. Ei, kerta kaikkiaan ei. Ihan sama onko suostuvainen ja terve. Armeijassakin on simputus nykyään kiellettyä ja niin pitäisi olla harrastusleireilläkin.
Olen osallistunut samanlaiseen leirikasteeseen. Hevosleireillä ihan normaalia ja kaikilla oli ainakin silloin hauskaa.
Ei kyse ole mistään nöyryyttämisestä tai alistamisesta, enkä ole ikinä kuullut ettei leirikasteesta voisi kieltäytyä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
21, pakottaa 11-vuotias laittamaan jalka, jossa on tulehtunut haava, hevosenpaskaan. Sekö sitä yhteishenkeä parantaa?
eihän nämä ohjaajat tienneet sitä kun ei tyttö ei suutaan uskaltanut avata. olin itse ensimmäisellä leirilläni 10 vuotias ja hyvin ujo mutta omaa terveyttäni vaarantavista asioista olisin silti sanonut ohjaajille, jotka olivat minua varmaankin 7 vuotta vanhempia.
On ohjaajien tehtävä miettiä järjestämänsä ohjelman turvallisuusriskit.
en pidä sitä simputuksena jos joudun kävelemään lannassa. leiriavustajatkin ovat sen itse joutuneet sen kokemaan, eikä sillä tarkoiteta pahaa. talli jossa käyn on säännöt mitä leirikasteessa saa tehdä ja mitä ei. meillä on usein sellaista että ylitetään pieniä esteitä ja vastaavasti alitetaan isoja. tässä on vain se ongelma, että leirikasteen jälkeen kakarat ronkuvat että olisi pitänyt olla "pahempi" eli esim kuivassa lannassa kävelyä tms. vanhemmat yli 12vuotiaat nimenomaan HALUAVAT leirikasteen jossa kastutaan tai joudutaan tekemään muuta ällöttävää.

Samaa mieltä. Olen se jonka nenä murtui leirikasteessa. Ohjelman olivat ideoineet ja toteuttaneet 15-vuotiaat ilman minkäänlaista valvontaa. Olin silloin 9-vuotias, tapauksesta jäi pysyvä kosmeettinen haitta.
Kuten sanoin, toivon että nykyään aina on joku aikuinen vastuussa ja seuraa tilannetta.
Ja täällä nämä av:n kovikset ja paksukallot vaativat kuorossa jotain pientä ja ujoa 11-vuotiasta heppaharrastajaa nousemaan näyttävästi vastaan ryhmätilanteessa, joka on jo valmiiksi alisteinen ja epäilemättä osalle lapsista todella ahdistava vaikka peittäisivätkin tunteen, ohjaajat melkein puolta vanhempia, osa ohjattavista alistuu silkan ryhmäpaineen vuoksi ja yksin siinä sitten pitäisi yhden nousta puolustautumaan ja tehdäkin toisin! Että miksei nouse vastaan, miksei vain toimi kuin aikuinen karaistunut ja ronski nainen, no miksei. :O
Ei nyt on pakko mennä, sanoin jo sanottavani. Argh. Pistä vastuuseen, edelleenkin kehottaisin näin!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Oma poikani on ollut leirinohjaajana noin 10 vuoden ajan (opiskelee luokanopettajaksi, mikä selittäneet pitkän leirielämän salaisuuden) ja hän on todennut, että nuo leirikasteet ovat melkoinen legenda, ei niitä enää nykyisin ole. Jos on, ovat tyyliin vaaleanpunaiseksi värjätyn makaronin syömistä.
Minun vetämillä leireillä on leirikasteet ollut jotain tyyliin silmät sidottuna kuljetaan ympäri leirikeskusta ja saatetaan käskeä lapsi laittamaan käsi saaviin jossa on märässä vessapaperiliemessä joku esine, esim lusikka. Esine pitää siis tunnistaa pelkästään tunnustelemalla. Ketään ei ole koskaan pistettu ulosteessa kävelemään. Kasteen pitää olla hauska ja vähän jännittävä, mutta ei nöyryyttävä.
T: 16
Musta tuo olisi paljon inhottavampaa, on kamala kulkea sokkona. Ellei nyt ihan tutuista ihmisistä ole kyse. Paljon mieluummin kävelisin sontaläjässä. Hepanpaska ei edes ole mitenkään ällöä, kyllä me penskana kirmailtiin tallilla ja lantalassakin avojaloin.
Jos joku lapsista vaikuttaa tosi herkälle, niin olemme antaneet hänen olla silmät auki. Mutta esimerkiksi tuo sokkokaste toteutettiin niin, että lapset menivät neljän lapsen letkana, ensimmäinen lapsi piti ohjaajaa kädestä kiinni ja loput lapset siinä letkana perässä, eli kaikki pitivät toisiaan käsistä kiinni. Luonnollisesti ohjaajan pitää olla koko ajan tilanteen tasalla, ettei homma mene kenenkään kannalta liian jännittäväksi.
muistakaa kuiten hyvät av-mammat, että vaikka tytöllä onkin paha mieli niin onni onnettomuudessa että mitään ei käynyt. paikan täysi-ikäiset pitävät huolta tytöstä. uskon että ohjaajia kaduttaa, ja varmasti olisivat tehneet toisin jos olisivat vain malttaneet kuunnella mitä sanottavaa tytöllä oli. kukaanhan ei tahallaan tai silkkaa ilkeyttään sitä ole tehnyt. uskon että ohjaajilla on ollut raskasta ja työlästä jos on ollut monta lasta vahdittavana, eivätkä ole vain esimerkiksi rekisteröineet tarkasti mitä tyttö on sanonut. virheistä ja erehdyksistä oppii, niin ohjaajat kuin tyttökin. (tyttö siinä mielessä että pyytää ensi kerralla esim kaveria henkiseksi tueksi mukaan kun menee puhumaan ohjaajille, tai käy sanomassa asiasta jollekin täysi-ikäiselle.)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
21, pakottaa 11-vuotias laittamaan jalka, jossa on tulehtunut haava, hevosenpaskaan. Sekö sitä yhteishenkeä parantaa?
eihän nämä ohjaajat tienneet sitä kun ei tyttö ei suutaan uskaltanut avata. olin itse ensimmäisellä leirilläni 10 vuotias ja hyvin ujo mutta omaa terveyttäni vaarantavista asioista olisin silti sanonut ohjaajille, jotka olivat minua varmaankin 7 vuotta vanhempia.
On ohjaajien tehtävä miettiä järjestämänsä ohjelman turvallisuusriskit.
Todellakin! En ymmärrä millä leirillä ALAIKÄISET lapset päättävät leirikasteen sisällöstä.
Vierailija kirjoitti:
en pidä sitä simputuksena jos joudun kävelemään lannassa. leiriavustajatkin ovat sen itse joutuneet sen kokemaan, eikä sillä tarkoiteta pahaa. talli jossa käyn on säännöt mitä leirikasteessa saa tehdä ja mitä ei. meillä on usein sellaista että ylitetään pieniä esteitä ja vastaavasti alitetaan isoja. tässä on vain se ongelma, että leirikasteen jälkeen kakarat ronkuvat että olisi pitänyt olla "pahempi" eli esim kuivassa lannassa kävelyä tms. vanhemmat yli 12vuotiaat nimenomaan HALUAVAT leirikasteen jossa kastutaan tai joudutaan tekemään muuta ällöttävää.
Sillä ei ole väliä mitä ohjaajien omissa kasteissa on tapahtunut, toimintakulttuurin sairaita piirteitä voidaan karsia. Ja totta kai osa haluaisi ties mitä, mutta ohjaajien tehtävä on luoda turvallinen leiri kaikille.
Vierailija kirjoitti:
muistakaa kuiten hyvät av-mammat, että vaikka tytöllä onkin paha mieli niin onni onnettomuudessa että mitään ei käynyt. paikan täysi-ikäiset pitävät huolta tytöstä. uskon että ohjaajia kaduttaa, ja varmasti olisivat tehneet toisin jos olisivat vain malttaneet kuunnella mitä sanottavaa tytöllä oli. kukaanhan ei tahallaan tai silkkaa ilkeyttään sitä ole tehnyt. uskon että ohjaajilla on ollut raskasta ja työlästä jos on ollut monta lasta vahdittavana, eivätkä ole vain esimerkiksi rekisteröineet tarkasti mitä tyttö on sanonut. virheistä ja erehdyksistä oppii, niin ohjaajat kuin tyttökin. (tyttö siinä mielessä että pyytää ensi kerralla esim kaveria henkiseksi tueksi mukaan kun menee puhumaan ohjaajille, tai käy sanomassa asiasta jollekin täysi-ikäiselle.)
Ei ole kyse tästä yksittäisestä tytöstä. Moka on järjestää hevosenlannassa kävelyä ylipäänsä.