Tyttö oli laitettu leirikasteessa kävelemään hevosenlantaan tulehtunut haava jalassaan
Ujo 11v ja ei ollut uskaltanut laittaa vanhemmille ohjaajille vastaan. n.17v tyttöjä olleet. Soitti minulle itkien asiasta ja olen nyt ottamassa yhteyttä paikkaan, miten te muotoilisitte asian puhelimessa?
Kommentit (68)
Vierailija kirjoitti:
Täällä ollaan näköjään aika pihalla ratsastusleirien leirikasteesta. Lannassa kävely on ihan normaalia niissä. Olen ollut neljällä ratsastusleirillä ja kaikissa leirikaste oli mukava, odotettu tapahtuma. Useimmiten toteutettu niin, että kuljettiin yhdessä jonona juoksutusliinan varressa silmät sidottuna eri paikkoihin. Tehtävinä oli mm. etsiä kauran seasta tikkari ja maistaa hevosen ruokaseosta. Eikä mihinkään pakotettu.
Olisin toki voinut miettiä sanajärjestystä hieman tarkemmin.... Siis silmät eivät olleet sidottu eri paikkoihin vaan kuljimme eri paikkoihin.
Vierailija kirjoitti:
muistakaa kuiten hyvät av-mammat, että vaikka tytöllä onkin paha mieli niin onni onnettomuudessa että mitään ei käynyt. paikan täysi-ikäiset pitävät huolta tytöstä.
Haluaisin kyllä vielä kuulla, että tytön tulehtunutta haavaa hoidetaan muutoinkin kuin seuraamalla.
t. lääkäri
Näinpä juuri. Minä olen 31-vuotias ja reilu 20 vuotta sitten käynyt useammalla ratsastusleirillä ja kyllä se hevosen lannassa (tai turpeessa, jossa oli lantaa mukana) kävely kuului leirikasteeseen. Kyse ei tosiaankaan ollut mistään nöyryyttämisestä, vaan hassuttelusta ja kakassa kävely oli se vähän jännittävä osa leirikastetta, mukavasti tirskui varpaiden välissä. Ehkä saattaa tosiaan kuulostaa oudolta, jos ei tiedä, että kyseessä on nimenomaan ratsastusleiri. Hevosenlannan luominen kuuluu heppahommiin, joten mielestäni kakassa kävely on ihan sopiva osa kastetta. Tietysti jalan tulehduksesta olisi pitänyt tiedottaa henkilökunnalle heti, jotta olisivat osanneet ottaa sen huomioon. En tiedä onko tallioloissa pyöriminen tulehtuneen jalan kanssa ylipäätään kovin terveellistä...
Kertoihan tyttösi että jalassa on haava?
Itsekin käyn harrastuksessa, jossa uusille ryhmäläisille on vastaavanlainen kaste (nolausta yms.), mutta ketään ei tietenkään laiteta tekemään mitään vaikka toisella kädellä, jos se käsi on kipeä, siinä on haava tai muuta.
Hyvä, että asia hoitui.
Hyi hemmetti inhoon noita "kaste" juttuja. Siinä vaa pilaillaa toisen kustannuksel. Muistan ku joskus olin leirillä ja siellä leirillä piti huutaa nii kovaa ku pystyy. No minä ujona tyttönä en tietenkään uskaltanut. Joten rangaistuksena meidät heitettiin veteen jotka ei huutanut tarpeeksi kovaa. Ja tämän kaiken lisäksi pelkäsin yli kaiken vettä. Ja tämän takia en tykkää uida enää ollenkaa. Että näin. Nää kaste jutut pitäis kieltää.
Superherkät lapset todella kärsii noista kasteista. Kun on arka ja aistiyliherkkä joku silmät sidottuina muurahaispolulla käveleminen kylmää vesisuihkua odottaen tuntuu ylitsepääsemättömältä. Tiedän koska olin itse tuollainen lapsi ja seurakunnan nuoriso-ohjaajat pakottivat kovasta pelosta huolimatta osallistumaan kasteeseen. Menin radan itkien ja täristen. Kotona en voinut kertoa tapahtuneesta kenellekään ja sain vatsakipuja, joiden takia minut vietiin lopulta lääkäriin. Lääkäri tunki sormen peräsuoleen alakouluikäisellä tytöllä ja avot, uusi trauma. Kaiken kruunasi se että jouduin jäämään terveyskeskukseen yöksi tarkkailuun ja tilan puutteessa minut kärrättiin nukkumaan lehtisaliin jonne kuka tahansa saattoi kävellä milloin tahansa ja kävelikin. Eikä taaskaan ketään jolle puhua. Sain tästä kaikesta maan perusteellisen trauman ja kaikki tämä niin turhan takia.
Mitä hittoa täällä selitetään, että tytön olisi pitänyt osata kieltäytyä tai kertoa jotain?
11 vuotias tyttö. Leireillä "kaste" on yleensä aivan leirin alussa, oikea kaste on elinkaaren alkuun liittyvä riitti. Hyvä, kun tuon ikäinen uskaltaa ylipäätään avata vielä suutaan.
Miksi ihmeessä tuollaisia leirikasteita järjestetään? Miksi tuon ikäisillä ei vetäjät tarkista ja varmista sen olevan turvallista?
Jos kaikesta luupäisyydestään huolimatta leiriläisiä pitää "kastaa", silloin vetäjien on todellakin oltava varma turvallisuudesta. Ei riitä, että lapselta kysyy, vaan asia on sovittava vanhempien kanssa.
Ei tuollainen leirikaste ole kenenkään 17 vuotiaan vastuulla. Aikuiset ohjaajat ovat ottaneet leirille tulleet vastatakseen. Heidän moka tuollainen on. Ei selkeästi kellään ole alkeellisinta kasvatuksen ymmärrystä mutta jos lähtevät vetämään tuollaista leiriä ilman osaamista, silloin ovat siitä huolimatta täydessä vastuussa. Etenkin nimeämiensä apuohjaajien toimista.
Ketjua kun lukee niin saa olla onnellinen että oma lapsi on reipas ja rohkea eikä mikään urvelo joka ei saa suutaan auki.
Vierailija kirjoitti:
Ketjua kun lukee niin saa olla onnellinen että oma lapsi on reipas ja rohkea eikä mikään urvelo joka ei saa suutaan auki.
Siltähän suurin osa vaikuttaa tutussa ympäristössä aivan tutuimpien ihmisten seurassa. Tuon ikäinen uudessa paikassa, jossa ei vielä tunne kaikkia kavereita eikä ohjaajat ole oma perhe tai opettaja, moni vaikenee mieluummin. Voin kertoa ihan kokemuksesta, olen vuosia toiminut tuon ikäisten parissa.
Koko taustaa en osaa arvioida, mutta jos leirikasteesta on seurannut itkuinen puhelu äidille, jokin vetäjien arvostelukyvyssä on pettänyt. Koti-ikäväähän se voi myös olla, mutta tuollainen huoli kertoo, että tilannetta ei ole järjestetty tuon ikäisille aidosti turvallisen tuntuiseksi. Leirikaste nimi kertoo vähän sitäkin, että ei siinä ole panostettukaan turvallisuuteen, vaan pieneen ylimääräiseen ja turhaan jännitykseen leirin alussa.

Sen verran lastani tunnen että tiedän ettei ole reipas vain tutussa ympäristössä.
On ollut leireillä yksin (siis ei ole tuntenut muita leiriläisiä etukäteen) ja koulusta saa aina palautetta kun on niin topakka hoitamaan asioita joita opettaja pyytää. Myös harrastuksista on tullut palautetta reippaudesta mikä on kuulema nykylapsille aika harvinaista.

En oikein ymmärrä mitä haluat sanoa. Jos sinulle olisi sattunut toisenlaisella temperamentilla varustettu lapsi, olisit sitä mieltä että ansaitseekin tulla ohjaajien/aikuisten puolelta jyrätyksi?
Ruusu jalkaan olisi mahdollisesti voinut tuosta tulla, koska iho oli rikki. Se ei olekkaan leikin asia.

Just sitä mitä sanoin, eli että kaikki ei ole urveloita ja siitä pitää olla onnellinen. Tuossa aiemmin kerroit toimineesi paljon lasten kanssa ja yleistit että tutussa ympäristössä voi olla reipas mutta tuntemattomassa ei, siksi vastasin...

En ole sama ihminen. Urvelo on haukkumanimi, enkä ymmärrä vanhempaa joka käyttää sellaista vielä kehittyvistä lapsista.
Hui kauheaa hevosenkakkaa!!! Voi elämän kevät teidän hienohelmojen kanssa. Minä putsaan kesällä hevosenlannat aitauksista ja tallista paljain jaloin, eikä koskaan ole mitään tulehduksia tullut. Annan myös pienten lastenikin kävellä kakassa,hui!
Itse olisin enemmän huolissani siitä ettei tyttäresi uskalla sanoa tuollaisesta asiasta ja pistää vastaan. Tuskin pistää vastaan muutaman vuoden päästä kun kaverit tarjoavat alkoholia tai huumeita, yllytetään laittomuuksiin, eka "poikaystävä" vonkaa seksiä, random baaripano tahtoo panna paljaalla tai tulee muita tilanteita, joissa pitäisi pystyä pitämään puolensa eikä alistua sokeasti tekemään muiden mielen mukaan. Omaa terveyttä koskevissa asioissa pitää pystyä pistämään vastaan jos tietää jonkin asian olevan terveydelle haitallista. Opeta tyttö pitämään puoliaan.
Vierailija kirjoitti:
Hui kauheaa hevosenkakkaa!!! Voi elämän kevät teidän hienohelmojen kanssa. Minä putsaan kesällä hevosenlannat aitauksista ja tallista paljain jaloin, eikä koskaan ole mitään tulehduksia tullut. Annan myös pienten lastenikin kävellä kakassa,hui!
Ehjä, terve iho onkin mitä mainioin suoja. Hienosti ymmärretty.
No mikä tulehdus ap:n jalkapohjassa oli?
Vierailija kirjoitti:
Itse olisin enemmän huolissani siitä ettei tyttäresi uskalla sanoa tuollaisesta asiasta ja pistää vastaan. Tuskin pistää vastaan muutaman vuoden päästä kun kaverit tarjoavat alkoholia tai huumeita, yllytetään laittomuuksiin, eka "poikaystävä" vonkaa seksiä, random baaripano tahtoo panna paljaalla tai tulee muita tilanteita, joissa pitäisi pystyä pitämään puolensa eikä alistua sokeasti tekemään muiden mielen mukaan. Omaa terveyttä koskevissa asioissa pitää pystyä pistämään vastaan jos tietää jonkin asian olevan tervejydelle haitallista. Opeta tyttö pitämään puoliaan.
Siinä vaiheessa kun huumeet, alkoholi ja seksi ovat ajankohtaisia on nuori jo kehittyneempi ja arempikin voi jo uskaltaa sanoa vastaan. Lisäksi kovin arka ja turvallisuushakuinen nuori ei tuollaisiin tilanteisiin niin helposti edes välttämättä päädy.
En ole itse koksaan oikein tajunnut noiden leirikasteiden ideaa. Varmasti jotkut räväkämmänpuoleiset lapset voivat niistä nauttiakin, mutta hyvin moni ei. Ne jotka leirikasteista kärsivät eivät usein uskalla edes jälkikäteen valittaa niistä kiltteyttään.
Olin itse lapsena iloinen ja sosiaalinen, mutta silti hyvin herkkä. Vihasin yli kaiken noita typeriä kasteita, en edelleenkään käsitä miksi jonkun mielestä esimerkiksi ällöttävien ruokasekoitusten pakkosyöttäminen tai kylmän veden päälle kaataminen olisi kenestäkään kivaa tai ryhmähenkeä kohottavaa. Mukautuvaisena ja kilttinä lapsena ei olisi tullut mieleenkään alkaa ääneen valittaa siitä. Ja vaikka monet ovat tässäkin keskustelussa sanoneet, että mihinkään ei ole pakko osallistua niin ainakaan minulle ei sitä missään vaiheessa kerrottu. Itseään huomattavasti vanhemmat ohjaajat, ja ala-asteikäiselle myöhäisteinikin on VANHA, ovat lapselle auktoriteetti hahmo eikä lapsi voi tietää että heidän käskyjään ei ole pakko totella jos niin ei ole kerrottu eivätkä käskyt ole ilmeisen järjettömiä.
Mielestäni on hyvin ikävää, miten helposti aremmat lapset jäävät ryhmätapahtumissa muiden jalkoihi eikö heitä ja heidän toiveitaan oteta huomioom