Lähihoitajat marisevat turhasta

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kertoo, että on elänyt perheessä, jossa vanhemmat ovat lähihoitajia. Vanhempien kertoman mukaan työ ei ollut ilmeisen vaativaa tai edes toisinaan raskasta. Mä olen itse aikaisemmalta koulutukseltani lähihoitaja ja jokin aika sitten valmistuin sairaanhoitajaksi. En todellakaan koskaan ole kotona kertonut lapsilleni, mitä kaikkea työpäivieni aikana on tapahtunut. En ikinä, enkä kerro, koska vaitiolovelvollisuus ja mun työasiat eivät muutenkaan kuulu lapsilleni. En esittele mustelmiani heille, kerro järkyttävästä syöpäsairaan kuolemasta, kun mikään kipulääke ei riittänyt, kirkuvasta äidistä kun ei tiedä selviääkö lapsi vai ei. Kotona kerron, että työ on kivaa vaikka joskus väsyttää ja tulee ongelmallisia tilanteita.

Tuota minäkin mietin. Minun lapseni eivät tiedä millaista työni on. Eihän sitä voi kotona kertoa.

Hoitaja myös

Minulle vanhemmat kertoivat aika paljon, koska kyselin heiltä työstään paljon. 

Heillä ei ole lupa kertoa työstään juuri mitään.

Että ihan pyörii sairaalassa.

Provo

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kertoo, että on elänyt perheessä, jossa vanhemmat ovat lähihoitajia. Vanhempien kertoman mukaan työ ei ollut ilmeisen vaativaa tai edes toisinaan raskasta. Mä olen itse aikaisemmalta koulutukseltani lähihoitaja ja jokin aika sitten valmistuin sairaanhoitajaksi. En todellakaan koskaan ole kotona kertonut lapsilleni, mitä kaikkea työpäivieni aikana on tapahtunut. En ikinä, enkä kerro, koska vaitiolovelvollisuus ja mun työasiat eivät muutenkaan kuulu lapsilleni. En esittele mustelmiani heille, kerro järkyttävästä syöpäsairaan kuolemasta, kun mikään kipulääke ei riittänyt, kirkuvasta äidistä kun ei tiedä selviääkö lapsi vai ei. Kotona kerron, että työ on kivaa vaikka joskus väsyttää ja tulee ongelmallisia tilanteita.

Tuota minäkin mietin. Minun lapseni eivät tiedä millaista työni on. Eihän sitä voi kotona kertoa.

Hoitaja myös

Minulle vanhemmat kertoivat aika paljon, koska kyselin heiltä työstään paljon. 

Heillä ei ole lupa kertoa työstään juuri mitään.

:D

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrohan vielä ap mihin vanhempasi olivat lähihoitajaopinnoissaan suuntautuneet?. Missä olivat tai ovat töissä?

Isä on kehitysvammaistenhoitaja ja äiti pyörii sairaalassa, ilmeisesti tekee vähän milloin mitäkin.

Mutta mikä on heidän suuntautumisensa opinnoissa?

En minä tiedä. Tosin jos miettii mitä he tekevät ja googlaa lähihoitajien suuntautuminen, niin voi päätellä, että isä on varmaankin suuntautunut vammastyöhön ja äiti sairaanhoitoon ja huolenpitoon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kertoo, että on elänyt perheessä, jossa vanhemmat ovat lähihoitajia. Vanhempien kertoman mukaan työ ei ollut ilmeisen vaativaa tai edes toisinaan raskasta. Mä olen itse aikaisemmalta koulutukseltani lähihoitaja ja jokin aika sitten valmistuin sairaanhoitajaksi. En todellakaan koskaan ole kotona kertonut lapsilleni, mitä kaikkea työpäivieni aikana on tapahtunut. En ikinä, enkä kerro, koska vaitiolovelvollisuus ja mun työasiat eivät muutenkaan kuulu lapsilleni. En esittele mustelmiani heille, kerro järkyttävästä syöpäsairaan kuolemasta, kun mikään kipulääke ei riittänyt, kirkuvasta äidistä kun ei tiedä selviääkö lapsi vai ei. Kotona kerron, että työ on kivaa vaikka joskus väsyttää ja tulee ongelmallisia tilanteita.

Tuota minäkin mietin. Minun lapseni eivät tiedä millaista työni on. Eihän sitä voi kotona kertoa.

Hoitaja myös

Minulle vanhemmat kertoivat aika paljon, koska kyselin heiltä työstään paljon. 

Heillä ei ole lupa kertoa työstään juuri mitään.

Tietenkin on, kunhan henkilöiden identiteetit pysyvät salaisina ja yksityisyys säilyy. Eiköhän kaikissa perheissä puhuta salassapitovelvollisuuden alaisista asioita näin.

Emmä teistä muista tiedä, mutta ite ainaki aikanaa lähärimä tunsin omaavani paljonkin vastuuta. Esim. Yksin yöhoitajana isolla osastolla ylä- ja alapuolella oli myös yhdet hoitajat, mut eipä niitä nähnyt. Kotihoidossa on paljon lähäreitä, heillä on vastuuta paljonkin, kun yksin kiertävät ties kenen kotona ja pitää huolehtia heidän asioistaan jne.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mikä sinun ongelmasi on? Onko sinusta sama asia  myydä koneita kuin olla vastuussa ihmishengestä? 

Mielestäni lähihoitajat ovat yhtä paljon vastuussa ihmishengistä, kuin automekaanikot. Jos asennat jarrut väärin, niin varmasti joku kuolee. Vastuuta ihmishengestä on yhtä paljon myös tavallisella tallaajalla - jos keskellä kävelykatua joku saa kohtauksen, niin ei lähihoitaja siinä pysty yhtään enempää tekemään, kuin kuka tahansa muukaan kadulla kävelijöistä.

Toki jos olet yksin vuodeosastolla ja joku tarvitsee apua, niin onhan tällöin hänen terveytensä juuri silloin mahdollisesti sinun käsissäsi, mutta yhtä lailla kotona yksinelävä, jolla sitä lähihoitajaa ei ole siinä lähistöllä, osaa soittaa hätänumeroon, mikäli se on tarpeellista.

Mielestäni tämä ihmishengestä vastuussa oleminen on kovin paisuteltua ja en itse näe sitä sen kummempana vastuuna kuin lähes missä vaan muussa työssä omatut vastuut.

Toisaalta jos olen täysin väärässä ja lähihoitajien hoidettavien henki on tosiaan täysin lähihoitajan käsissä, niin on naurettavaa, että siihen työhön tarvitaan tuollainen koulutus. Tiedän millaisia ihmisiä lähihoitajakoulutusestakin pääsee ulos ja en ikimaailmassa halua, että henkeni olisi heidän käsissään. Pystyn auttamaan itseäni monin verroin paremmin, kuin nämä jotkut valmistuneet ikinä.

Sinussa paisuu tuo "minä minä"- asenne. Entä ne huonokuntoiset vanhukset? Eikö heillä ole mitään arvoa sinun mielestäsi?  Ehkä joku pikkulapsi voi laukoa tuollaisia aivopieruja kuten sinä, mutta ei enää normaali terve aikuinen. Asenteesi ainakin osoittaa sen, että vaarantaisit muitten turvallisuuden ja terveyden.

No en voi oikein puhua muidenkaan mielipiteistä, kuin omistani. Vai haluatko että laitan sanojani muiden suuhun?

Kerran aloit keskustella asenteestani, niin minuunhan se kohdistuu, joten minustahan tässä sitten täytyy puhua. Asenteeni ei tosiaan ole normaali, mutta mielestäni se on ihan terve, sillä olen luonteeltani analyyttinen ja kriittinen. En katsoa asioita tunteiden läpi, vaan yritän nähdä asiat rationaalisesti. Tunteet ovat subjektiivisia ja siksi niillä ei minusta ole tilaa / väliä kun asioita tarkastelee ja miettii.

Mihin viittaat huonokuntoisilla vanhuksilla? Tietenkin he ja heidän läheisensä olettavat, että hoitaja tekee työnsä ja hoitaa heitä. Ihan niin kuin minäkin oletan automekaanikkoni tekevän työnsä hyvin ja oikein, kun vien autoni hänelle huollettavaksi. Vahustenhoitaja on yhtä lailla vastuussa niiden vanhusten elämästä, kuin automekaanikko on minun elämästäni, mikäli hän ei osaa tehdä työtään oikein ja tosiaan asentaa ne jarrut väärin, kolaroin ja pääsen hengestäni.

Mekaanikolla ja hoitajalla on se ero, että mekaanikko voi tehdä yhden asian kerrallaan loppuun saakka. Työajan päättyessä voi nasta hanskat tiskiin ja jatkaa seuraavana päivänä.

Omaiset olettaa hoitajien hoitavan hyvin, mutta koska resurssit on riittämättömiä, joutuu hoitaja priorisoimaan;

Elvillä olisi suihkupäivä, mutta Kalevin insuliini täytyisi pistää samaan aikaan, jotta seuraava vuoro voi mennä ajallaan kotikäynnille.

Asiakas kotiutuu sairaalasta huonokuntoisena, ja suunniteltu aika ei riitä. Jätänkö roskat viemässä ja laukun purkamatta, Uskallanko luottaa, että omaiset käyvät kaupassa? Vai jääkö ylitöihin, vaikka se tarkoittaa lapseni treenien väliin jättämistä.

Kauppapalvelu ei ole tuonut ostoksia. Asiakkaalla ei ole käteistä, eikä omaisia. Jätän ilman ruokaa vai käykö omalla rahalla kaupassa asiakkaalle?

Asiakas on tiputtanut dosettinsa ja lääkkeet on levinnyt ympäri keittiötä. Selvitän dosetin. Aikaa kuluu; jätän tauot pitämättä vai nipistänkö muilta asiakkailta aikaa?

Asiakas on kaatunut kolmatta kertaa viikon sisällä, eikä halua sairaalaan. Tilaan ambulanssin vasten asiakkaan pyyntöä. Koska kuljetus ei ole kiireellinen, odotan tuniin ambulanssia, jonka jälkeen asiakas edelleen kieltäytyy lähtemästä sairaalaan. Jätän tauot pitämättä ja maksan parkkisakon, jonka sain kiekon ajan ylittymisen vuoksi.

Olen menossa aggressiivisen asiakkaan luokse. Asiakas odottaa ovella puukon kanssa. Pakenen ulos, ja pyydän virka-apua poliisilta. Poliisin tulo kestää.

Asiakas on kuollut. Soitan päivystävälle lääkärille, joka ei jaksa tulla paikalle, joka puolestaan käskee soittamaan taas poliisille. Koska vainajalla ei ole kiire,ei ole poliisillakaan. Rikkarit tulevat, kun tulevat.

Ihan yksi lysti, mitä muut mun työstäni ajattelee, teen todella monipuolista työtä vakaalla ammattitaidolla. Työni on vastuullista, sitä on todellakin liikaa. En usko jaksavani työtä tällaisenaan enää kauaa. Välitän asiakkaista, ja joudun jatkuvasti venyttää eettisiä periaatteitani. Ja se vie iltaisin unen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kertoo, että on elänyt perheessä, jossa vanhemmat ovat lähihoitajia. Vanhempien kertoman mukaan työ ei ollut ilmeisen vaativaa tai edes toisinaan raskasta. Mä olen itse aikaisemmalta koulutukseltani lähihoitaja ja jokin aika sitten valmistuin sairaanhoitajaksi. En todellakaan koskaan ole kotona kertonut lapsilleni, mitä kaikkea työpäivieni aikana on tapahtunut. En ikinä, enkä kerro, koska vaitiolovelvollisuus ja mun työasiat eivät muutenkaan kuulu lapsilleni. En esittele mustelmiani heille, kerro järkyttävästä syöpäsairaan kuolemasta, kun mikään kipulääke ei riittänyt, kirkuvasta äidistä kun ei tiedä selviääkö lapsi vai ei. Kotona kerron, että työ on kivaa vaikka joskus väsyttää ja tulee ongelmallisia tilanteita.

Tuota minäkin mietin. Minun lapseni eivät tiedä millaista työni on. Eihän sitä voi kotona kertoa.

Hoitaja myös

Minulle vanhemmat kertoivat aika paljon, koska kyselin heiltä työstään paljon. 

Heillä ei ole lupa kertoa työstään juuri mitään.

Tietenkin on, kunhan henkilöiden identiteetit pysyvät salaisina ja yksityisyys säilyy. Eiköhän kaikissa perheissä puhuta salassapitovelvollisuuden alaisista asioita näin.

Ei ole. Tietenkin voi kertoa, että annan lääkkeitä. Mutta ei saa kertoa kenestäkään hoidettavastaan yhtään mitään.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrohan vielä ap mihin vanhempasi olivat lähihoitajaopinnoissaan suuntautuneet?. Missä olivat tai ovat töissä?

Isä on kehitysvammaistenhoitaja ja äiti pyörii sairaalassa, ilmeisesti tekee vähän milloin mitäkin.

Mutta mikä on heidän suuntautumisensa opinnoissa?

En minä tiedä. Tosin jos miettii mitä he tekevät ja googlaa lähihoitajien suuntautuminen, niin voi päätellä, että isä on varmaankin suuntautunut vammastyöhön ja äiti sairaanhoitoon ja huolenpitoon.

Joopaa joo tässä kohti viimeistään provoilusi suorastaan huutaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kertoo, että on elänyt perheessä, jossa vanhemmat ovat lähihoitajia. Vanhempien kertoman mukaan työ ei ollut ilmeisen vaativaa tai edes toisinaan raskasta. Mä olen itse aikaisemmalta koulutukseltani lähihoitaja ja jokin aika sitten valmistuin sairaanhoitajaksi. En todellakaan koskaan ole kotona kertonut lapsilleni, mitä kaikkea työpäivieni aikana on tapahtunut. En ikinä, enkä kerro, koska vaitiolovelvollisuus ja mun työasiat eivät muutenkaan kuulu lapsilleni. En esittele mustelmiani heille, kerro järkyttävästä syöpäsairaan kuolemasta, kun mikään kipulääke ei riittänyt, kirkuvasta äidistä kun ei tiedä selviääkö lapsi vai ei. Kotona kerron, että työ on kivaa vaikka joskus väsyttää ja tulee ongelmallisia tilanteita.

Tuota minäkin mietin. Minun lapseni eivät tiedä millaista työni on. Eihän sitä voi kotona kertoa.

Hoitaja myös

Minulle vanhemmat kertoivat aika paljon, koska kyselin heiltä työstään paljon. 

Heillä ei ole lupa kertoa työstään juuri mitään.

Tietenkin on, kunhan henkilöiden identiteetit pysyvät salaisina ja yksityisyys säilyy. Eiköhän kaikissa perheissä puhuta salassapitovelvollisuuden alaisista asioita näin.

Ei ole. Tietenkin voi kertoa, että annan lääkkeitä. Mutta ei saa kertoa kenestäkään hoidettavastaan yhtään mitään.

"Annan lääkkeitä" kertoo yhtä paljon kuin "Tänään yksi riehui ja eräältä toiselta lähti taju". 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrohan vielä ap mihin vanhempasi olivat lähihoitajaopinnoissaan suuntautuneet?. Missä olivat tai ovat töissä?

Isä on kehitysvammaistenhoitaja ja äiti pyörii sairaalassa, ilmeisesti tekee vähän milloin mitäkin.

Mutta mikä on heidän suuntautumisensa opinnoissa?

En minä tiedä. Tosin jos miettii mitä he tekevät ja googlaa lähihoitajien suuntautuminen, niin voi päätellä, että isä on varmaankin suuntautunut vammastyöhön ja äiti sairaanhoitoon ja huolenpitoon.

Joopaa joo tässä kohti viimeistään provoilusi suorastaan huutaa.

Olkoon sitten niin. En minä voi tämän paremmin sinulle tätä asiaa selvittää, en ala vanhemmillenikaan nyt tästä soittamaan, vain siksi että joku anonyymi keskustelija saa mielenrauhan. Mielestäni olen vastannut minulle esitettyihin kysymyksiin, että en tiedä mitä vielä haluat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kertoo, että on elänyt perheessä, jossa vanhemmat ovat lähihoitajia. Vanhempien kertoman mukaan työ ei ollut ilmeisen vaativaa tai edes toisinaan raskasta. Mä olen itse aikaisemmalta koulutukseltani lähihoitaja ja jokin aika sitten valmistuin sairaanhoitajaksi. En todellakaan koskaan ole kotona kertonut lapsilleni, mitä kaikkea työpäivieni aikana on tapahtunut. En ikinä, enkä kerro, koska vaitiolovelvollisuus ja mun työasiat eivät muutenkaan kuulu lapsilleni. En esittele mustelmiani heille, kerro järkyttävästä syöpäsairaan kuolemasta, kun mikään kipulääke ei riittänyt, kirkuvasta äidistä kun ei tiedä selviääkö lapsi vai ei. Kotona kerron, että työ on kivaa vaikka joskus väsyttää ja tulee ongelmallisia tilanteita.

Tuota minäkin mietin. Minun lapseni eivät tiedä millaista työni on. Eihän sitä voi kotona kertoa.

Hoitaja myös

Minulle vanhemmat kertoivat aika paljon, koska kyselin heiltä työstään paljon. 

Heillä ei ole lupa kertoa työstään juuri mitään.

Tietenkin on, kunhan henkilöiden identiteetit pysyvät salaisina ja yksityisyys säilyy. Eiköhän kaikissa perheissä puhuta salassapitovelvollisuuden alaisista asioita näin.

Ei ole. Tietenkin voi kertoa, että annan lääkkeitä. Mutta ei saa kertoa kenestäkään hoidettavastaan yhtään mitään.

"Annan lääkkeitä" kertoo yhtä paljon kuin "Tänään yksi riehui ja eräältä toiselta lähti taju". 

Ei tietenkään kerro yhtä paljon. Voi kertoa, että työhöni kuuluu lääkkeiden jakaminen ja asiakkaille antaminen. Mutta ei voi kertoa, että tänään yksi asiakas heitti lääkekipponsa seinään ja haukkui hoitajat .

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap, mikä sinun ongelmasi on? Onko sinusta sama asia  myydä koneita kuin olla vastuussa ihmishengestä? 

Mielestäni lähihoitajat ovat yhtä paljon vastuussa ihmishengistä, kuin automekaanikot. Jos asennat jarrut väärin, niin varmasti joku kuolee. Vastuuta ihmishengestä on yhtä paljon myös tavallisella tallaajalla - jos keskellä kävelykatua joku saa kohtauksen, niin ei lähihoitaja siinä pysty yhtään enempää tekemään, kuin kuka tahansa muukaan kadulla kävelijöistä.

Toki jos olet yksin vuodeosastolla ja joku tarvitsee apua, niin onhan tällöin hänen terveytensä juuri silloin mahdollisesti sinun käsissäsi, mutta yhtä lailla kotona yksinelävä, jolla sitä lähihoitajaa ei ole siinä lähistöllä, osaa soittaa hätänumeroon, mikäli se on tarpeellista.

Mielestäni tämä ihmishengestä vastuussa oleminen on kovin paisuteltua ja en itse näe sitä sen kummempana vastuuna kuin lähes missä vaan muussa työssä omatut vastuut.

Toisaalta jos olen täysin väärässä ja lähihoitajien hoidettavien henki on tosiaan täysin lähihoitajan käsissä, niin on naurettavaa, että siihen työhön tarvitaan tuollainen koulutus. Tiedän millaisia ihmisiä lähihoitajakoulutusestakin pääsee ulos ja en ikimaailmassa halua, että henkeni olisi heidän käsissään. Pystyn auttamaan itseäni monin verroin paremmin, kuin nämä jotkut valmistuneet ikinä.

Sinussa paisuu tuo "minä minä"- asenne. Entä ne huonokuntoiset vanhukset? Eikö heillä ole mitään arvoa sinun mielestäsi?  Ehkä joku pikkulapsi voi laukoa tuollaisia aivopieruja kuten sinä, mutta ei enää normaali terve aikuinen. Asenteesi ainakin osoittaa sen, että vaarantaisit muitten turvallisuuden ja terveyden.

No en voi oikein puhua muidenkaan mielipiteistä, kuin omistani. Vai haluatko että laitan sanojani muiden suuhun?

Kerran aloit keskustella asenteestani, niin minuunhan se kohdistuu, joten minustahan tässä sitten täytyy puhua. Asenteeni ei tosiaan ole normaali, mutta mielestäni se on ihan terve, sillä olen luonteeltani analyyttinen ja kriittinen. En katsoa asioita tunteiden läpi, vaan yritän nähdä asiat rationaalisesti. Tunteet ovat subjektiivisia ja siksi niillä ei minusta ole tilaa / väliä kun asioita tarkastelee ja miettii.

Mihin viittaat huonokuntoisilla vanhuksilla? Tietenkin he ja heidän läheisensä olettavat, että hoitaja tekee työnsä ja hoitaa heitä. Ihan niin kuin minäkin oletan automekaanikkoni tekevän työnsä hyvin ja oikein, kun vien autoni hänelle huollettavaksi. Vahustenhoitaja on yhtä lailla vastuussa niiden vanhusten elämästä, kuin automekaanikko on minun elämästäni, mikäli hän ei osaa tehdä työtään oikein ja tosiaan asentaa ne jarrut väärin, kolaroin ja pääsen hengestäni.

Mekaanikolla ja hoitajalla on se ero, että mekaanikko voi tehdä yhden asian kerrallaan loppuun saakka. Työajan päättyessä voi nasta hanskat tiskiin ja jatkaa seuraavana päivänä.

Omaiset olettaa hoitajien hoitavan hyvin, mutta koska resurssit on riittämättömiä, joutuu hoitaja priorisoimaan;

Elvillä olisi suihkupäivä, mutta Kalevin insuliini täytyisi pistää samaan aikaan, jotta seuraava vuoro voi mennä ajallaan kotikäynnille.

Asiakas kotiutuu sairaalasta huonokuntoisena, ja suunniteltu aika ei riitä. Jätänkö roskat viemässä ja laukun purkamatta, Uskallanko luottaa, että omaiset käyvät kaupassa? Vai jääkö ylitöihin, vaikka se tarkoittaa lapseni treenien väliin jättämistä.

Kauppapalvelu ei ole tuonut ostoksia. Asiakkaalla ei ole käteistä, eikä omaisia. Jätän ilman ruokaa vai käykö omalla rahalla kaupassa asiakkaalle?

Asiakas on tiputtanut dosettinsa ja lääkkeet on levinnyt ympäri keittiötä. Selvitän dosetin. Aikaa kuluu; jätän tauot pitämättä vai nipistänkö muilta asiakkailta aikaa?

Asiakas on kaatunut kolmatta kertaa viikon sisällä, eikä halua sairaalaan. Tilaan ambulanssin vasten asiakkaan pyyntöä. Koska kuljetus ei ole kiireellinen, odotan tuniin ambulanssia, jonka jälkeen asiakas edelleen kieltäytyy lähtemästä sairaalaan. Jätän tauot pitämättä ja maksan parkkisakon, jonka sain kiekon ajan ylittymisen vuoksi.

Olen menossa aggressiivisen asiakkaan luokse. Asiakas odottaa ovella puukon kanssa. Pakenen ulos, ja pyydän virka-apua poliisilta. Poliisin tulo kestää.

Asiakas on kuollut. Soitan päivystävälle lääkärille, joka ei jaksa tulla paikalle, joka puolestaan käskee soittamaan taas poliisille. Koska vainajalla ei ole kiire,ei ole poliisillakaan. Rikkarit tulevat, kun tulevat.

Ihan yksi lysti, mitä muut mun työstäni ajattelee, teen todella monipuolista työtä vakaalla ammattitaidolla. Työni on vastuullista, sitä on todellakin liikaa. En usko jaksavani työtä tällaisenaan enää kauaa. Välitän asiakkaista, ja joudun jatkuvasti venyttää eettisiä periaatteitani. Ja se vie iltaisin unen.

Minusta tämä kuulostaa enemmän huonolta suunnittelulta, kun tuossa on monia toistuvia asioitakin, kuten insuliinipistokset ja lääkkeiden antamiset. Huono suunnittelu näkyy myös ylemmällä tasolla, jos sinun todella täytyy maksaa ruokaostoksia omista rahoistasi, eikä esimerkiksi jostain tällaisia tilanteita varten laadistusta kassasta. Parkkisakon voi todennäköisesti selvittää pois, koska sinulla on ollut siihen hyvä syy.

Sitten on nämä "päivystävä lääkäri ei jaksa tulla paikalle"? Miten hänellä on edes työpaikka? Entä miksi menit ilman virka-apua aggressiivisen asiakkaan luo, jos tiedät hänen olevan aggressiivinen?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap kertoo, että on elänyt perheessä, jossa vanhemmat ovat lähihoitajia. Vanhempien kertoman mukaan työ ei ollut ilmeisen vaativaa tai edes toisinaan raskasta. Mä olen itse aikaisemmalta koulutukseltani lähihoitaja ja jokin aika sitten valmistuin sairaanhoitajaksi. En todellakaan koskaan ole kotona kertonut lapsilleni, mitä kaikkea työpäivieni aikana on tapahtunut. En ikinä, enkä kerro, koska vaitiolovelvollisuus ja mun työasiat eivät muutenkaan kuulu lapsilleni. En esittele mustelmiani heille, kerro järkyttävästä syöpäsairaan kuolemasta, kun mikään kipulääke ei riittänyt, kirkuvasta äidistä kun ei tiedä selviääkö lapsi vai ei. Kotona kerron, että työ on kivaa vaikka joskus väsyttää ja tulee ongelmallisia tilanteita.

Tuota minäkin mietin. Minun lapseni eivät tiedä millaista työni on. Eihän sitä voi kotona kertoa.

Hoitaja myös

Minulle vanhemmat kertoivat aika paljon, koska kyselin heiltä työstään paljon. 

Heillä ei ole lupa kertoa työstään juuri mitään.

Tietenkin on, kunhan henkilöiden identiteetit pysyvät salaisina ja yksityisyys säilyy. Eiköhän kaikissa perheissä puhuta salassapitovelvollisuuden alaisista asioita näin.

Ei ole. Tietenkin voi kertoa, että annan lääkkeitä. Mutta ei saa kertoa kenestäkään hoidettavastaan yhtään mitään.

"Annan lääkkeitä" kertoo yhtä paljon kuin "Tänään yksi riehui ja eräältä toiselta lähti taju". 

Ei tietenkään kerro yhtä paljon. Voi kertoa, että työhöni kuuluu lääkkeiden jakaminen ja asiakkaille antaminen. Mutta ei voi kertoa, että tänään yksi asiakas heitti lääkekipponsa seinään ja haukkui hoitajat .

Jos pilkkua halutaan viilata, niin johan tuosta lääkkeiden antamisesta voi päätellä, että työpaikallasi joku niitä syö. Lääkkeet olivat monikossa, joten joko syöjiä on useampi tai sitten yhdelle menee monta lääkettä. Onhan tuo nyt jo paljon "vakavampaa" tietoa kuin se, että tiedän jonkun heittäneen lääkekipponsa seinään.

Mielestäni lähihoitaja on ammatti siinä missä muutkin, eli pelkkä koulutus ei korreloi työn tason kanssa. Jotkut hoitavat hommat mallikkaasti ja motivoituneesti, ja potentiaalia riittäisi lisäkoulutukseen ja vaativampiin tehtäviin. Toiset taas, noh, tekevät ihan minimin, ja pyllyjen pesu tai potilaalle juttelu ei taida pätkääkään kiinnostaa.

Mitä tulee tähän vastuuseen potilaasta, niin melkein kuka vaan sairaalaympäristössä on vastuussa potilaasta, sänkyjä kuljettelevista avustajista ihan ylilääkäriin asti. Potilaalle on valitettavan helppo tahattomasti tuottaa vahinkoa ihan vain huolimattomuuden tai väsymyksen tähden. Täytyisi muistaa, että kyseessä on aina hoitoketju, jossa jokainen ketjun osaa tarkistaa, että edellinen ja seuraava on tehnyt työnsä hyvin. Lääkäri saattaa korjata sairaanhoitajaa, farmaseutti taas lääkärin reseptiä, lähihoitaja huomauttaa että sairaanhoitajan puhdistama haava ei ole hyvin pesty, sairaanhoitaja ohjaa nuorta lääkäriä... jne. jne  Jokainen tekee omassa osassaan parhaansa ja tarkistuksia tulee useammassa tasossa. Hyvä niin!

Sairaalaympäristöstä tekee turhauttavan paikan se, että työtehtävät on koulutuksessa eikä kyvyissä määritelty. Taitava ja motivoitunut sairaanhoitaja ei voi "yletä" tekemään lääkärille kuuluvia pieniä toimenpiteitä vaikka kuinka ne osaisi tehdä. Kuvantamispuolen teknikko taas saattaa olla vaikka skannerin kuvia tutkaillessaan samalla tasolla kuin alan erikoislääkäri, mutta koska hän ei ole lääkäri, ei hän saa omia huomioitaan ilmaista. Joillakin lähäreillä tämä muuttumaton "oma paikka"  ärsyttää, ja jotkut yrittävät napata sairaanhoitajan töitä, ja luistaa niistä pyllynpesuista. Oma työnkuva pitää hyväksyä tai sitten hakea muutosta lisäkoulutuksella.

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lähihoitaja on ammatti siinä missä muutkin, eli pelkkä koulutus ei korreloi työn tason kanssa. Jotkut hoitavat hommat mallikkaasti ja motivoituneesti, ja potentiaalia riittäisi lisäkoulutukseen ja vaativampiin tehtäviin. Toiset taas, noh, tekevät ihan minimin, ja pyllyjen pesu tai potilaalle juttelu ei taida pätkääkään kiinnostaa.

Mitä tulee tähän vastuuseen potilaasta, niin melkein kuka vaan sairaalaympäristössä on vastuussa potilaasta, sänkyjä kuljettelevista avustajista ihan ylilääkäriin asti. Potilaalle on valitettavan helppo tahattomasti tuottaa vahinkoa ihan vain huolimattomuuden tai väsymyksen tähden. Täytyisi muistaa, että kyseessä on aina hoitoketju, jossa jokainen ketjun osaa tarkistaa, että edellinen ja seuraava on tehnyt työnsä hyvin. Lääkäri saattaa korjata sairaanhoitajaa, farmaseutti taas lääkärin reseptiä, lähihoitaja huomauttaa että sairaanhoitajan puhdistama haava ei ole hyvin pesty, sairaanhoitaja ohjaa nuorta lääkäriä... jne. jne  Jokainen tekee omassa osassaan parhaansa ja tarkistuksia tulee useammassa tasossa. Hyvä niin!

Sairaalaympäristöstä tekee turhauttavan paikan se, että työtehtävät on koulutuksessa eikä kyvyissä määritelty. Taitava ja motivoitunut sairaanhoitaja ei voi "yletä" tekemään lääkärille kuuluvia pieniä toimenpiteitä vaikka kuinka ne osaisi tehdä. Kuvantamispuolen teknikko taas saattaa olla vaikka skannerin kuvia tutkaillessaan samalla tasolla kuin alan erikoislääkäri, mutta koska hän ei ole lääkäri, ei hän saa omia huomioitaan ilmaista. Joillakin lähäreillä tämä muuttumaton "oma paikka"  ärsyttää, ja jotkut yrittävät napata sairaanhoitajan töitä, ja luistaa niistä pyllynpesuista. Oma työnkuva pitää hyväksyä tai sitten hakea muutosta lisäkoulutuksella.

Luulisi että lisäkouluttautuminen kävisi helposti, jos työn mukana on siitä tullut jo niin paljoa tietoa, että vastaa jo teoriassa lisäkoulutuksen omaavaa?

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lähihoitaja on ammatti siinä missä muutkin, eli pelkkä koulutus ei korreloi työn tason kanssa. Jotkut hoitavat hommat mallikkaasti ja motivoituneesti, ja potentiaalia riittäisi lisäkoulutukseen ja vaativampiin tehtäviin. Toiset taas, noh, tekevät ihan minimin, ja pyllyjen pesu tai potilaalle juttelu ei taida pätkääkään kiinnostaa.

Mitä tulee tähän vastuuseen potilaasta, niin melkein kuka vaan sairaalaympäristössä on vastuussa potilaasta, sänkyjä kuljettelevista avustajista ihan ylilääkäriin asti. Potilaalle on valitettavan helppo tahattomasti tuottaa vahinkoa ihan vain huolimattomuuden tai väsymyksen tähden. Täytyisi muistaa, että kyseessä on aina hoitoketju, jossa jokainen ketjun osaa tarkistaa, että edellinen ja seuraava on tehnyt työnsä hyvin. Lääkäri saattaa korjata sairaanhoitajaa, farmaseutti taas lääkärin reseptiä, lähihoitaja huomauttaa että sairaanhoitajan puhdistama haava ei ole hyvin pesty, sairaanhoitaja ohjaa nuorta lääkäriä... jne. jne  Jokainen tekee omassa osassaan parhaansa ja tarkistuksia tulee useammassa tasossa. Hyvä niin!

Sairaalaympäristöstä tekee turhauttavan paikan se, että työtehtävät on koulutuksessa eikä kyvyissä määritelty. Taitava ja motivoitunut sairaanhoitaja ei voi "yletä" tekemään lääkärille kuuluvia pieniä toimenpiteitä vaikka kuinka ne osaisi tehdä. Kuvantamispuolen teknikko taas saattaa olla vaikka skannerin kuvia tutkaillessaan samalla tasolla kuin alan erikoislääkäri, mutta koska hän ei ole lääkäri, ei hän saa omia huomioitaan ilmaista. Joillakin lähäreillä tämä muuttumaton "oma paikka"  ärsyttää, ja jotkut yrittävät napata sairaanhoitajan töitä, ja luistaa niistä pyllynpesuista. Oma työnkuva pitää hyväksyä tai sitten hakea muutosta lisäkoulutuksella.

:D Mikä saa sut kuvittelemaan, että sairaanhoitajat ei pese pyllyjä? Perustoimenkuva on sairaalassa aika sama kuin lähihoitajillakin, joillain lisävastuilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lähihoitaja on ammatti siinä missä muutkin, eli pelkkä koulutus ei korreloi työn tason kanssa. Jotkut hoitavat hommat mallikkaasti ja motivoituneesti, ja potentiaalia riittäisi lisäkoulutukseen ja vaativampiin tehtäviin. Toiset taas, noh, tekevät ihan minimin, ja pyllyjen pesu tai potilaalle juttelu ei taida pätkääkään kiinnostaa.

Mitä tulee tähän vastuuseen potilaasta, niin melkein kuka vaan sairaalaympäristössä on vastuussa potilaasta, sänkyjä kuljettelevista avustajista ihan ylilääkäriin asti. Potilaalle on valitettavan helppo tahattomasti tuottaa vahinkoa ihan vain huolimattomuuden tai väsymyksen tähden. Täytyisi muistaa, että kyseessä on aina hoitoketju, jossa jokainen ketjun osaa tarkistaa, että edellinen ja seuraava on tehnyt työnsä hyvin. Lääkäri saattaa korjata sairaanhoitajaa, farmaseutti taas lääkärin reseptiä, lähihoitaja huomauttaa että sairaanhoitajan puhdistama haava ei ole hyvin pesty, sairaanhoitaja ohjaa nuorta lääkäriä... jne. jne  Jokainen tekee omassa osassaan parhaansa ja tarkistuksia tulee useammassa tasossa. Hyvä niin!

Sairaalaympäristöstä tekee turhauttavan paikan se, että työtehtävät on koulutuksessa eikä kyvyissä määritelty. Taitava ja motivoitunut sairaanhoitaja ei voi "yletä" tekemään lääkärille kuuluvia pieniä toimenpiteitä vaikka kuinka ne osaisi tehdä. Kuvantamispuolen teknikko taas saattaa olla vaikka skannerin kuvia tutkaillessaan samalla tasolla kuin alan erikoislääkäri, mutta koska hän ei ole lääkäri, ei hän saa omia huomioitaan ilmaista. Joillakin lähäreillä tämä muuttumaton "oma paikka"  ärsyttää, ja jotkut yrittävät napata sairaanhoitajan töitä, ja luistaa niistä pyllynpesuista. Oma työnkuva pitää hyväksyä tai sitten hakea muutosta lisäkoulutuksella.

Luulisi että lisäkouluttautuminen kävisi helposti, jos työn mukana on siitä tullut jo niin paljoa tietoa, että vastaa jo teoriassa lisäkoulutuksen omaavaa?

Ei se käy. Lähihoitajasta sairaanhoitajaksi opiskelet 3,5 vuotta, ei oikeastaan tule hyväksilukuja. Opiskelu tällä alalla on yhtä hierarkista kuin työskentelykin, joten läsnäolopakkoa on paljon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mielestäni lähihoitaja on ammatti siinä missä muutkin, eli pelkkä koulutus ei korreloi työn tason kanssa. Jotkut hoitavat hommat mallikkaasti ja motivoituneesti, ja potentiaalia riittäisi lisäkoulutukseen ja vaativampiin tehtäviin. Toiset taas, noh, tekevät ihan minimin, ja pyllyjen pesu tai potilaalle juttelu ei taida pätkääkään kiinnostaa.

Mitä tulee tähän vastuuseen potilaasta, niin melkein kuka vaan sairaalaympäristössä on vastuussa potilaasta, sänkyjä kuljettelevista avustajista ihan ylilääkäriin asti. Potilaalle on valitettavan helppo tahattomasti tuottaa vahinkoa ihan vain huolimattomuuden tai väsymyksen tähden. Täytyisi muistaa, että kyseessä on aina hoitoketju, jossa jokainen ketjun osaa tarkistaa, että edellinen ja seuraava on tehnyt työnsä hyvin. Lääkäri saattaa korjata sairaanhoitajaa, farmaseutti taas lääkärin reseptiä, lähihoitaja huomauttaa että sairaanhoitajan puhdistama haava ei ole hyvin pesty, sairaanhoitaja ohjaa nuorta lääkäriä... jne. jne  Jokainen tekee omassa osassaan parhaansa ja tarkistuksia tulee useammassa tasossa. Hyvä niin!

Sairaalaympäristöstä tekee turhauttavan paikan se, että työtehtävät on koulutuksessa eikä kyvyissä määritelty. Taitava ja motivoitunut sairaanhoitaja ei voi "yletä" tekemään lääkärille kuuluvia pieniä toimenpiteitä vaikka kuinka ne osaisi tehdä. Kuvantamispuolen teknikko taas saattaa olla vaikka skannerin kuvia tutkaillessaan samalla tasolla kuin alan erikoislääkäri, mutta koska hän ei ole lääkäri, ei hän saa omia huomioitaan ilmaista. Joillakin lähäreillä tämä muuttumaton "oma paikka"  ärsyttää, ja jotkut yrittävät napata sairaanhoitajan töitä, ja luistaa niistä pyllynpesuista. Oma työnkuva pitää hyväksyä tai sitten hakea muutosta lisäkoulutuksella.

:D Mikä saa sut kuvittelemaan, että sairaanhoitajat ei pese pyllyjä? Perustoimenkuva on sairaalassa aika sama kuin lähihoitajillakin, joillain lisävastuilla.

Sairaaloissa ei ole paljon lähihoitajia, joten tottakai sairaanhoitaja pesee pyllyt siinä missä muunkin kehon. Ihmisillä ei tosiaan ole käsitystä siitä mitä lähihoitajan ja sairaanhoitajan työhön kuuluu. Eräskin tuttu ihan tosissaan pohti, että ei se sairaanhoitajan työ varmaan olekkaan ihan vaan sitä, että liihotellaan käytävällä.