Lue keskustelun säännöt.
Rohkea nainen, joka kertoo alatiesynnytyksen aiheuttamasta elinikäisestä vammasta (ulosteinkontinenssi)
09.06.2016 |
http://www.menaiset.fi/artikkeli/ajankohtaista/ihmiset/sini_sai_synnyty…
En muista, koska olisin kokenut niin paljon kiitollisuutta ja kunnioitusta täysin vierasta ihmistä kohtaan, kun tänään lukiessani jutun Sini Erosesta, joka sai "normaalissa" alatiesynnytyksessä elinikäisen vamman ja ulosteinkontinenssin.
Se, että yksi uskaltaa puhua häpeämättä omilla kasvoillaan asiasta, vähentää muiden häpeää. Tämä on aihe, joka on vaiettu kuoliaaksi. Ymmärrän toki, että siitä kärsivät eivät ole halunneet tulla ulos omilla kasvoillaan, mutta miksi myös ammattilaiset vaikenevat ja vähättelevät asiaa?
Kommentit (227)
Yksi lapsi yksi sektio ja arpi joka ei haittaa pätkän vertaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Leikkaus on aina iso riski. Jos kaikki vaatisivat sektion, äitikuolemat lisääntyisivät huimasti. Vauvoista puhumattakaan. Kyllä 80- luvulla esikoista odottaessani kerrottiin repeämisen vaaroista. Siksi silloin lähes jokaiselle ensisynnyttäjälle ja vielä toista lasta synnyttävälle tehtiin välilihan leikkaus. Jossain vaiheissa näitä on ilmeisesti vähennetty.
Toisille se alatiesynnytys on jo ajatuksena niin paha, että tappaa mielummin itsensä kuin suostuu sitä yrittämään. Olen tuo edellisen viestin kirjoittaja joka säästänyt rahaa sektiota varten. Haluan kovasti lapsen, mutta pelkään niin paljon synnytystä, että uskon turvautuvani itsemurhaan jos sitä minulle ei myönnetä. Enkä varmasti ole ainoa.
Et ole ainoa. Itse en olisi itsemurhaan turvautunut (koska siinä olisi mennyt lapsi samalla), mutta äkkilähtöön Tallinnaan kuitenkin. Ainoa keino, millä Suomessa saadaan asennetta muutettua on se, että riittävän moni nainen pitää puolensa sektiovaatimuksen suhteen. Olen aina iloinen kun kuulen, että yksikin nainen on saanut "pelko"sektion. He taistelevat tulevillekin sukupolville inhimillisempää synnytyskulttuuria.
Huomaa kyllä, että esim naisen seksuaalisella nautinnolla ei ole mitään väliä. Niinkuin joku aiemmin sanoi, riittää että mies tyydytetään suuseksillä, naisenhan ei tartte enää seksistä nauttia. Eihän ne naiset muutenkaan yhdynnästä tykkää, joten ei ole mitään väliä, että se ei onnistu enää...näin siis joidenkin mielestä...ja heiii, lapsehan pitäiis kaikki korvata, myös edesmennyt seksielämä.
Toivottavasti tämä yksittäistapaus ei aloita mitään buumia, jossa äidit kieltäytyvät normaalista synnytyksestä ja vaativat ties mitä mukavuuksia - verorahoilla tietenkin.
Itselläni kävi kuten Sinillä. Synnytin yli 4-kiloisen lapsen vauhdikkaasti. Kätilö ei kuitenkaan huomannut sulkijalihakseen asti tullutta repeämää. Papereiden mukaan minulle on tullut ainoastaan 2.asteen repeämät sekä tehty episiotomia. Totuus on kuitenkin vähän toinen. Sulkijalihas on lähes kokonaan poikki, uloste ja pierut karkailee. Tähän lisänä erittäin herkkä vatsa ja useat ruoat aiheuttavat ripulia ja pahanhajuisia ilmavaivoja. Jokainen voinee kuvitella miten se vaikuttaa elämään. Naisellisuus on kärsinyt - kuka haluaisi seksiä naisen kanssa, jolta kesken kaiken pääsee pieru tai pahimmassa tapauksessa ulosteet. Työelämässäkin on ajoittain aika haastavaa. Potilasvahinkokeskus ei edes suostunut käsittelemään papereitani.
Neuvolassa asiasta ei uskallettu puhua vaan asia sivuutettiin sujuvasti. Yksityinen gynekologi kehui minua rohkeaksi, koska uskalsin puhua niin arkaluontoisesta asiasta. Hän ohjasi minut fysioterapiaan, josta ei kuitenkaan ollut apua. Kukaan ei oikein osannut sanoa mitä pitäisi tehdä ja minne minut olisi paras ohjata. Vasta vuosien päästä eräs gynekologi ohjasi minut kirurgin vastaanotolle. Vaivaani olisi vain yksi hoitokeino, sakraalineurostimulaattori, joka laitettaisiin selästä hermojuurikanavaa pitkin ja pakaraan ihon alle tulisi itse laite. Tämäkään ei takaisi etenkään ilman karkailua, eikä välttämättä ulosteenkaan. Toistaiseksi vielä harkitsen kyseistä laitetta.
Asian kanssa eläminen on kovin aaltoilevaa. Ajoittain vaivun masennukseen ja itsesääliin. Miksi juuri minulle piti käydä näin? Kesä tuo omat ongelmansa. Pieniin hepeniin pukeutuminen ei ole itsestään selvyys, ei uimarannalle meno yms. Aina on pelko, että paskat tulee yllättäen housuihin. Arvaatte varmaan ettei ole erityisen mukava vaiva eikä elämä ole enää koskaan normaalia :-(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos miehet synnytäisi, niin... tai ei ne synnyttäisi,. tehtäisi varmaan kaikki täysnukutuksessa ja leikkauksella. Mutta se että naisella valuu vuosien synnytykseen jälkeen ulostetta on ihan see ja sama. Naisten hommia, mitäs läksit!
Synnytyksista saatavia vammoja väheksytään, kysealaistetaan, suhtatuminen on myös ylimielisesti ammittilaisten tasolta. Vuonna 2015 kerrotaan naisille, että hyvä äiti synnyttää ilman kivunlievitystä, vaikka kipu on verrattavissa saman kun kaikki luut murrettaisin yhtä aikaa ihmisestä, kipu on yhtä voimakas. Tietellisesti todistettu.
Vierailija kirjoitti:
Sairaala oli kauhea paikka, ja raskaus ja synnytys kohteluineen alentavinta mihin olen joutunut suostumaan. Jostain syystä raskaana ollessa minua ei enää tarvinnut tervehtiä tai esittäytyä kun työnsi kätensä sisääni. Juurikin kuin tiineenä oleva lehmä, kumihanska käteen vaan.
Täysin samoja kokemuksia.
Viimeisimmässä synnytyksessä oli mukana kätilöopiskelija (oli kuulemma hänen eka synnytyksensä) ja hän oikein kysyi että sopiiko jos hän kokeilee kohdunsuun tilanteen yms. Ennen tätä kätilö oli siis sanonut että kokeile mutta tämä opiskelija kysyi vielä minultakin luvan. Tämä jäi tosi positiivisena asiana mieleen. Toki ymmärrän, ettei se kätilö mitään lupia kysele mutta ei ole suuri vaiva sanoa, että kokeillaan nyt miltä tuntuu eikä vain survaista sormia sisään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Itse olen neljä lasta synnyttänyt, pipot 36-38, kaksi yli nelikiloista. Ekasta repesin persereikään asti, tikit vielä kotona repesivät kaikki auki, mutta silti ei ole ollut ongelmia kuin korkeintaan alapään ulkonäkö, johon ei väliliha enää kuulu. Jumppaamalla pysynyt kunnossa. Sektio olisi ollut todellinen kauhistus, onneksi siihen ei tarvinnut ryhtyä.
Ihanaa kun mammat on niin myötäeläjiä, että jos mulle olis käynyt huonosti, niin kaikki alapeukut olisikin yläpeukkuja. Ei ole todellista, meni kaikki usko naisiin.
Ja sitten ihmetellään kun naisia ei enää kiinnosta seksi synnytyksen jälkeen :D
Itse aion vaatia pelkosektion. Yhdyntä on mulle primaari tapa saada seksuaalista nautintoa. Ilman sitä en seksiä harrasta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten ihmetellään kun naisia ei enää kiinnosta seksi synnytyksen jälkeen :D
Itse aion vaatia pelkosektion. Yhdyntä on mulle primaari tapa saada seksuaalista nautintoa. Ilman sitä en seksiä harrasta.
Suurinta osaa se kiinnostaa entistä enemmän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja sitten ihmetellään kun naisia ei enää kiinnosta seksi synnytyksen jälkeen :D
Itse aion vaatia pelkosektion. Yhdyntä on mulle primaari tapa saada seksuaalista nautintoa. Ilman sitä en seksiä harrasta.
Suurinta osaa se kiinnostaa entistä enemmän.
Höpö höpö. Miksi kiinnostaisi? Imetys vie halut ja synnytys on saattanut viedä emättimestä tunnon tai yhdyntä jopa sattuu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Tosi hyviä pointteja tässä ketjussa. Vauvan kanssa juostaan neuvolassa tosi usein mutta kukaan ei ikinä kysy äidin voinnista. Raskausaikana toimii hautomona ja lapsen synnyttyä onkin sitten hoivakone.
Itselleni jälkitarkastus tuli liian aikaisin, vaikka olikin sen 6 viikon päästä synnytyksestä. En vaan siinä vaiheessa vielä yhtään osannut itse arvioida miten ole paranemassa ja kuten monilla muillakin niin lääkärin mielestä kaikki on ihan hyvin ja pitää vaan lihaksia treenata. Itselläni koko alakerta vaan edelleen tuntuu ihan oudolta. Tuntuu että sulkijalihas on jotenkin pudonnut alaspäin ja heikko, virtsa ei tule kunnolla ulos. Lihaksia olen yrittänyt treenata mutta en enää oikein edes tunnista niitä (aiemmin treenauksessa ei ongelmaa eli tiedän missä ne pitäisi olla mutta mitään tuntumaa en vaan saa). Seksistä tulee vaan paha mieli kun alapää tuntuu huonolta ja vieraalta. Ulkonäkökin aika karsea mutta nämä toiminnalliset ongelmat todella masentaa. Enkä jotenkin miehellenikään näistä pysty puhumaan, tai ei hänkään osaa oikein muuta sanoa että ehkä paraneminen on vielä kesken.
Kyllä suomessa pitäisi ihan eritavalla pitää myös äidistä huolta. Äidin hyvinvointi kun vaikuttaa tosi voimakkaasti koko perheeseen. Neuvola on ihan vitsi.
Alkajaiseksi anteeksi, en vielä lukenut koko ketjua.. Mutta näitä kyllä tapahtuu, itselleni myös.
Mulla myös repesi koko sulkijalihas, ja kävin puolitoista vuotta fysioterapiassa, lopputulos on vähän niin ja näin.
Sairaalan mielestä kaikki meni lopulta tosi KIVASTI??
No, mun mielestä ei. Itsehän kärsin siitä edelleen toistuvasti.
Vaikka kärsin, se "palkinto" minkä tämän tuloksena sain korvaa kaiken kivun ja kärsimyksen kyllä tuhat kertaa💕
Mulla siis lapsi oli ihan oikeassa asennossa ja kaikinpuolin ok, mutta syntyessään pää oli iso.. Liian iso😔
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Eesin akka kirjoitti:
Jos miehet synnytäisi, niin... tai ei ne synnyttäisi,. tehtäisi varmaan kaikki täysnukutuksessa ja leikkauksella. Mutta se että naisella valuu vuosien synnytykseen jälkeen ulostetta on ihan see ja sama. Naisten hommia, mitäs läksit!
Synnytyksista saatavia vammoja väheksytään, kysealaistetaan, suhtatuminen on myös ylimielisesti ammittilaisten tasolta. Vuonna 2015 kerrotaan naisille, että hyvä äiti synnyttää ilman kivunlievitystä, vaikka kipu on verrattavissa saman kun kaikki luut murrettaisin yhtä aikaa ihmisestä, kipu on yhtä voimakas. Tietellisesti todistettu.
Ihan ot, mutta miten tuommoisen todistaisi tieteellisesti? Kipu on niin subjektiivinen kokemus. Itse olen synnyttänyt kaksi lasta luomuna, eikä ole todellakaan pahin kokemani kipu.
Samanlainen? kirjoitti:
Alkajaiseksi anteeksi, en vielä lukenut koko ketjua.. Mutta näitä kyllä tapahtuu, itselleni myös.
Mulla myös repesi koko sulkijalihas, ja kävin puolitoista vuotta fysioterapiassa, lopputulos on vähän niin ja näin.
Sairaalan mielestä kaikki meni lopulta tosi KIVASTI??
Tuo on se ongelma. Sairaalan mielestä menee aina kivasti, jos lapsi saadaan alakautta ulos, kävi äidille sitten miten tahansa.
Se olisi ihan varteenotettava vaihtoehto kyllä, että sektion voisi halutessaan itse kustantaa, eikä siitä silloin tarvitsisi käydä pelkopolilla anelemassa moneen kertaan. Koska kyllähän se sektioiden välttely on osin kustannuskysymyskin; leikkaus on huomattavasti kalliimpi kuin normaalisti sujuva alatiesynnytys, ja tuo normaali taas kattaa vähän kaiken todella helposta parin tunnin päkistyksestä 50h piinan ja imukupin väliltä. Toki kaikki eivät pysty varsinkaan useampaa sektiota kustantamaan itse, mutta heillehän jäisi edelleen mahdollisuus saada pelkosektio julkisella puolella, kuitenkin varmasti löytyisi paljon myös niitä, jotka mieluummin maksavat itse ja menevät suoraa sektioon, sikäli hölmöä, ettei tällaista mahdollisuutta tarjota.
Osasyynä noihin komplikaatioihin lienee myös liiallinen puuttuminen synnytykseen sairaanhoidollisin keinoin, asioita voitaisiin yrittää helpottaa jo ennen synnytystä hellemmin ja luonnollisemmin keinoin ja esim. Asennoin, ja jos synnytyksen kulkuun ei pyrittäisi puuttumaan tehostamalla lääkkeillä tai tipoilla, tai turhilla käynnistyksillä, jotka johtavat herkemmin siihen, että sikiö joutuu ahdinkoon ja joudutaan käyttämään esim. Imukuppia, josta taas seuraa monille suurempia vaurioita. Kohennettavaa olisi näin ollen monessa asiassa. Hyvä, että monissa sairaaloissa mennään myös luonnollisempaan suuntaan, esim. Episiotomiaa ei tehdä, ellei sille ole todellista tarvetta.
Kyllä mahdollisista ongelmista pitäisi kertoa, mutta myös suhteuttaa miten harvinaisia ovat. Yhtä todennäköisesti saat syövän tai aivoinfarktin 30-40 vuotiaana ilman raskautta, kuin loppuelämää haittaavat repeämät synnytyksessä. Aina kun elää, voi jotain sattua.
En minä ainakaan tarvitse joka hetki tietoisuutta, miten kaikessa mahdollisessa voi käydä huonoin mahdollinen tuuri.
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mahdollisista ongelmista pitäisi kertoa, mutta myös suhteuttaa miten harvinaisia ovat. Yhtä todennäköisesti saat syövän tai aivoinfarktin 30-40 vuotiaana ilman raskautta, kuin loppuelämää haittaavat repeämät synnytyksessä. Aina kun elää, voi jotain sattua.
En minä ainakaan tarvitse joka hetki tietoisuutta, miten kaikessa mahdollisessa voi käydä huonoin mahdollinen tuuri.
Luulen, että tässä keskustelussa ei ole kyse siitä, että kaikkien synnyttäjien pitäisi olla kaikista riskeistä tietoisia kaiken aikaa ja miettiä niitä, vaan siitä, että ne joille vahinko olisi tapahtunut, saisivat inhimillistä kohtelua eikä heitä ja heidän ongelmiaan mitätöitäisi. Vaikenemalla heistä ja heidän ongelmistaan heidät tehdään näkymättömäksi. Kauheita kirjoituksia miten sosiaalista elämää haittaaviin ongelmiin suhtaudutaan terveydenhuollossa. Sairauksien takia inkontinenssista kärsiviä ei kohdella noin yliolkaisesti ja vähättelevästi.
Suhtautuminen synnytysvaurioihin taitaa heijastella yleisestikin asennetta naisiin ja lisääntymisterveyteen. Joku hyvin vanhakantainen kulttuurinen alentaminen on takana. Kaikki pitäisi kärsiä ja kestää. Eevan perisyntikö tässä ajattelussa on viime kädessä taustalla? Jotain muinaisia kaikuja vanhasta maailmasta, mikä ei sovi nykyaikaiseen käsitykseen asiakkaan/potilaan kohtelusta ja autonomiasta. Synnytyskipujen lääkitseminen on heikkoutta ja synnytysvaurioista valittaminen tai synnytyskivusta traumatisoituminen. Kummastelin joku viikko sitten artikkelia synnytyspelosta, jossa kätilö tuhahteli, että joskus uudelleensynnyttäjiäkin on pelkopolilla ja kipu on harvoin syynä vaan jotkut muut psyykkiset ongelmat tai vanhat traumat seksuaalisesta hyväksikäytöstä ym. Pelkoihin suhtaudutaan kuin niihin ei voisi olla järjellistä syytä. Uudelleensynnyttäjillä jos kenellä niihin on joku peruste: synnytysvauriot, liian kovat kivut, vammautunut lapsi tai monta muuta syytä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Kyllä mahdollisista ongelmista pitäisi kertoa, mutta myös suhteuttaa miten harvinaisia ovat. Yhtä todennäköisesti saat syövän tai aivoinfarktin 30-40 vuotiaana ilman raskautta, kuin loppuelämää haittaavat repeämät synnytyksessä. Aina kun elää, voi jotain sattua.
En minä ainakaan tarvitse joka hetki tietoisuutta, miten kaikessa mahdollisessa voi käydä huonoin mahdollinen tuuri.
Kummastelin joku viikko sitten artikkelia synnytyspelosta, jossa kätilö tuhahteli, että joskus uudelleensynnyttäjiäkin on pelkopolilla ja kipu on harvoin syynä vaan jotkut muut psyykkiset ongelmat tai vanhat traumat seksuaalisesta hyväksikäytöstä ym. Pelkoihin suhtaudutaan kuin niihin ei voisi olla järjellistä syytä. Uudelleensynnyttäjillä jos kenellä niihin on joku peruste: synnytysvauriot, liian kovat kivut, vammautunut lapsi tai monta muuta syytä.
Missä tämä artikkeli oli?
Sama, en halunnut riskeeraa lastani. Tai olisin voinut harkita alatiesynnytystä jos lapsen painoarvio olisi ollut pienempi, jos en olisi ollut ensisynnyttäjä ja synnytys olisi käynnistynyt itsekseen. Nyt lääkäri olisi halunnut että ensisynnyttäjänä alan käynnistettyyn synnytykseen jossa lapsen painoarvio oli lähelle 4,5 kg. Ei kiinnostanut. Leikkauksessa selvisikin tiettyjä asioita, jotka huomioiden lapsi ei olisi todennäköisesti tullut alakautta muutenkaan, vaan olisi pitänyt tehdä (hätä)sektio joka tapauksessa. Jotain kertoo sekin että lasta ei meinattu saada suunnittelussa sektiossa n. 15-20 cm leveän sektiohaavankaan kautta ulos useamman henkilön toimesta kun toinen yritti vetää ja toinen painoi vatsan päältä. Lapsi syntyi lopulta imukuppiavusteisesti sektiohaavasta.
En uskalla edes spekuloida ääneen miten meille olisi käynyt jos oltaisiin väkisin haluttu saada lapsi alakautta. Minunkaan tapauksessa edes lapsen suuri koko ei ollut peruste sektiolle, koska lapsen painoarvion olisi pitänyt olla yli 4,5 kg syntymähetkellä, ei riittänyt kun jäätiin alle. Pelkosektio kuitenkin pelasti meidät suhteellisen varmalta kärsimykseltä.