Rohkea nainen, joka kertoo alatiesynnytyksen aiheuttamasta elinikäisestä vammasta (ulosteinkontinenssi)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija
</p>

<p>Minusta se että tietoa annettaisiinkin, ei kyllä vaikuta yhtään mihinkään. Jos tiedät ennen synnyttämistä että perse voi huonolla onnelle revetä yms niin mihin se vaikuttaa, Jätätkö tosiaan hankimatta sen lapsen kokonaan vai vaaditko sektion, joka sekin sisältää riskejä. Minä olen synnyttänyt viisi kertaa vapaaehtoisesti alakautta siitäkin huolimatta että olen tiennyt mahdollisista riskeistä. Minun kohdallani ei ole ollut muutakaan vaihtoehtoa. Kukaan ei voi etukäteen tietää tapahtuuko jotain ikävää vai ei. Ainut keino välttää ongelmat on olla tekemättä lapsia. Ei tieto poista mahdollista riskiä![/quote kirjoitti:

Asiallisen tiedon antaminen kuuluu potilaan asialliseen kohteluun. Julkisen keskustelun tarve taas siihen, että jos ongelmia ei vaiettaisi kuoliaaksi ja niistä puhuttaisiin, motivoisi se terveydenhuoltoa etsimään aktiivisemmin ratkaisuja vaurioista kärsivien naisten auttamiseksi.

Tarkoituksei ei ollut moittia niitä naisia joille on tullut synnytyksestä ongelmia. Ei myöskään vähätellä hoidon tarvetta. Pointtini on että miten tämä riski yhtään pienenisi synnytyksissä jos niistä puhuttaisiin enemmän? Helpottaisiko sinua yhtään jos olisit etukäteen saanut tiedon että alapääsi saattaa hajota peräaukkoon asti synnytyksessä vai jos et tietäisi siitä mitään ja niin kuitenkin kävisi? Vahinko sattuu huolimatta tiedosta jos on sattuakseen. Mutta toki olen sen kannalla että apu pitää saada jos jotain käy.

Alatiesynnytyksessä voi kuolla sekä äiti että lapsi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija
</p>

<p>Minusta se että tietoa annettaisiinkin, ei kyllä vaikuta yhtään mihinkään. Jos tiedät ennen synnyttämistä että perse voi huonolla onnelle revetä yms niin mihin se vaikuttaa, Jätätkö tosiaan hankimatta sen lapsen kokonaan vai vaaditko sektion, joka sekin sisältää riskejä. Minä olen synnyttänyt viisi kertaa vapaaehtoisesti alakautta siitäkin huolimatta että olen tiennyt mahdollisista riskeistä. Minun kohdallani ei ole ollut muutakaan vaihtoehtoa. Kukaan ei voi etukäteen tietää tapahtuuko jotain ikävää vai ei. Ainut keino välttää ongelmat on olla tekemättä lapsia. Ei tieto poista mahdollista riskiä![/quote kirjoitti:

Asiallisen tiedon antaminen kuuluu potilaan asialliseen kohteluun. Julkisen keskustelun tarve taas siihen, että jos ongelmia ei vaiettaisi kuoliaaksi ja niistä puhuttaisiin, motivoisi se terveydenhuoltoa etsimään aktiivisemmin ratkaisuja vaurioista kärsivien naisten auttamiseksi.

Tarkoituksei ei ollut moittia niitä naisia joille on tullut synnytyksestä ongelmia. Ei myöskään vähätellä hoidon tarvetta. Pointtini on että miten tämä riski yhtään pienenisi synnytyksissä jos niistä puhuttaisiin enemmän? Helpottaisiko sinua yhtään jos olisit etukäteen saanut tiedon että alapääsi saattaa hajota peräaukkoon asti synnytyksessä vai jos et tietäisi siitä mitään ja niin kuitenkin kävisi? Vahinko sattuu huolimatta tiedosta jos on sattuakseen. Mutta toki olen sen kannalla että apu pitää saada jos jotain käy.

Suomessa olisi syytä esimerkiksi seuloa heikon kudostyypin omaavia ja pohtia heidän kohdallaan tarvetta sektiolle. Tällä hetkellä asenne on se, että kudosten repeämisellä ei ole mitään väliä.

20 lisää: kyllä, minulla on ollut 10 vuotta aikaa ajatella mitä se pieleen mennyt synnytys vaikutti meidän elämään. Minulla oli paikat ihan tohjona, ja se aiheutti sen että olin järkyttynyt, ahdistunut ja masentunut, koska olin monin tavoin invalidisoitunut. Silti olisi pitänyt olla vain onnellinen vauva-arjesta. Kukaan ei tiennyt mitä kävin läpi, ei mieskään. Seksielämä ei tietenkään alkanut uudestaan, ja voitte kuvitella mitä se vuosien myötä tekee parisuhteelle. En voi moittia jos se jonkun ajaa uskottomuuteen ja eroon, niin kuin meidät. Myöskin jos ei olisi ollut sitä kokemusta, että ei saa sektiota, ja että erittäin pahatkin vauriot voi tulla synnytyksestä, niin olisi ehkä uskaltanut yrittää uutta raskautta niin kuin alun perin oli tarkoitus.

Synnytys on raakaa mutta silti välttämätöntä touhua. On heitteillejättö kohdella synnyttäjiä nykyaikana näin keskiaikaisella tavalla. Onko kukaan edes tutkinut, moniko nainen kärrii hiljaisuudessa, ja moniko lapsi jää ainokaiseksi tällaisen takia.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija
</p>

<p>Minusta se että tietoa annettaisiinkin, ei kyllä vaikuta yhtään mihinkään. Jos tiedät ennen synnyttämistä että perse voi huonolla onnelle revetä yms niin mihin se vaikuttaa, Jätätkö tosiaan hankimatta sen lapsen kokonaan vai vaaditko sektion, joka sekin sisältää riskejä. Minä olen synnyttänyt viisi kertaa vapaaehtoisesti alakautta siitäkin huolimatta että olen tiennyt mahdollisista riskeistä. Minun kohdallani ei ole ollut muutakaan vaihtoehtoa. Kukaan ei voi etukäteen tietää tapahtuuko jotain ikävää vai ei. Ainut keino välttää ongelmat on olla tekemättä lapsia. Ei tieto poista mahdollista riskiä![/quote kirjoitti:

Asiallisen tiedon antaminen kuuluu potilaan asialliseen kohteluun. Julkisen keskustelun tarve taas siihen, että jos ongelmia ei vaiettaisi kuoliaaksi ja niistä puhuttaisiin, motivoisi se terveydenhuoltoa etsimään aktiivisemmin ratkaisuja vaurioista kärsivien naisten auttamiseksi.

Tarkoituksei ei ollut moittia niitä naisia joille on tullut synnytyksestä ongelmia. Ei myöskään vähätellä hoidon tarvetta. Pointtini on että miten tämä riski yhtään pienenisi synnytyksissä jos niistä puhuttaisiin enemmän? Helpottaisiko sinua yhtään jos olisit etukäteen saanut tiedon että alapääsi saattaa hajota peräaukkoon asti synnytyksessä vai jos et tietäisi siitä mitään ja niin kuitenkin kävisi? Vahinko sattuu huolimatta tiedosta jos on sattuakseen. Mutta toki olen sen kannalla että apu pitää saada jos jotain käy.

Se, että voi edes teoriassa valmistautua repeämään, tekee repeämästä vähemmän järkyttävän. Tiedäthän, että asioihin voi valmistautua henkisesti, jos tietoa saa. Nyt asia voi tulla täysin puskista ja kun ei vielä saa apua, lähtee paniikissa etsimään tietoa. Jos tietoa annettaisiin jo etukäteen, tilannen olisi helpompi.

Terveisin: Se yksi revennyt

Vierailija kirjoitti:

Synnytysvalmennuksessa kysyin luennoivalta kätilöltä imukuppisynnytyksestä. Hän sivuutti kysymykseni sanoen että "se on niin harvinaista". Toisin sanoen hän vältti antamasta informaatiota, tieten. Minulle sitten tuli imukuppisynnytys ja pahat vauriot. Jos olisin tiennyt asiasta edes jotain etukäteen, olisin ollut valmiimpi hoitamaan itseäni synnytyksen jälkeen, etsimään tietoa, ja keskustelemaan lääkärien kanssa siitä mikä minua vaivaa ja mistä se johtuu. Nyt kaikki vaivat tulivat kauheana järkytyksenä, yksin kotona, ilman  apua ja vertaistukea. Lääkärille en osannut edes selittää vaivojani, ja niitä vähäteltiin ja sivuutettiin, enkä saanut hoitoa. Minulla oli muuten sama juttu, en pystynyt pidättämään yhtään mitään ja olin käytännössä kotini vankina. Kun olisin edes tiennyt että tällaisia vaivoja on, saati että niitä voi korjata leikkauksella! Ehkä meilläkin olisi lisää lapsia, ja ehkä meillä olisi vielä avioliitto ja ydinperhe.

Onneksi nykyään on netti!

Jep, jälkeenpäin olen kuullut kaikilta minua hoitaneilta lääkäreiltä, fyssareilta ja hoitajilta että imukuppisynnytys on todella rankka alapäälle ja vaurioita tulee. Itsellä vielä "keskivaikea imukuppisynnytys" eli se vauva todella revittiin sieltä kaikin voimin ja vähän kaikki meinasi tulla vauvan mukana ulos. Virheasennossa oli vauva eikä siis vain mahtunut kunnolla. Jos oisin tiennyt riskeistä niin olisin vaatinut sektion siinä vaiheessa kun imukupillakin oli jo useamman kerran yritetty tuloksetta. Mutta olin valmistautunut synnytykseen lähinnä joogaten ja keskittynyt sietämään kipua eikä edes mielessä käynyt että jotain tällaista voisi tapahtua.

Juuri tämä: miten ensisynnyttäjä edes tietää missä vaiheessa on paras alkaa vaatia sektiota? Ei mistään, jos ei ole voinut valmistautua. Minut esimerkiksi jätettiin tunniksi ponnistamaan, yksin, kun kätilöillä ja hoitajilla vaihtui vuoro. Lapsi oli huonossa asennossa eikä mahtunut. Kun imukuppia alettiin kiivaasti hakea, niin minulla olisi pitänyt olla valinnan vara että sektiolla mennään. Nyt oli vain onnen kauppaa ettei lapsi saanut hapenpuutteesta aivovauriota.

Tai siis... oikeastaan epäilen että sai, mutta sitä ei koskaan myönnetty. Hänessä on ollut joka kehitysvaiheessa erikoisia piirteitä jotka saavat minut miettimään sitä synnytystä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mä sain pahan repeämän ja tikattiin tosiaan koko alapää sinne asti. Uloste ei karkaa, mutta pissa karkaa kyllä joskus. Sekin on kuulemma oma syy, kun en treenaa lihaksia. On kyllä treenattu ja lihakset fysiolla tarkastettu hyviksi. Ensinnäkin näistä vaietaan ja sitten syytetään potilasta. Joten todellakin näistä pitäisi puhua enemmän!

Lisäksi lääkäri kysyi, että aionko tehdä lisää lapsia ja että hän kyllä suosittelee edelleen alatietä. Fysio sanoi, että ehdottomasti ei alatietä enää, hänellä kun on asiakkaita, jotka ovat toisen kerran menneet repeämän jälkeen altietä synnyttämään ja ovat saaneet juurikin tuollaiset ulostusongelmat riesakseen. Lääkärin mukaan pitäisi sitten käydä jo ennen raskauden yrittämistä puhumassa pelkopolilla. Niin tämähän onkin vaan pelkoa, ei todellisuutta. 

No, emme tee enempää lapsia, yksi riittää, mutta pahalta tuntuu lääkärien asenne.

Tämä viesti kiteyttää hyvin ongelman. Todelliset riskit käännetään naisen "epärealistiseksi peloksi" ja jos jotain menee vikaa, on ainoa hoitomuoto jumppa.

Minä en edes saanut pahaa repeämään, vaan 3 synnytyksessä on kussakin ollut jokunen tikki. Esikoinen tuli virheasennossa ja vähästä oli kiinni, ettei imukuppia tarvittu. Seurauksena on virtsankarkailua. Olen käynyt myös fyssarilla, ja lihakset on hyvässä kunnossa. Kuitenkin tanssiharrastus on jäänyt kokonaan, ja jotain liikuntaa harrastan, mutta välillä tulen kotiin housut läpimärkinä :( Virtsankarkailuun kun ei edes ole mitään tulppaa. Asialle ei ole luvattu tehdä oikein mitään, ainakaan ennen kuin lapsiluku on täynnä.

Huom! Inkontinenssista kärsiville vanhoille naisille ei makseta vaippoja, koska ongelma ei johdu sairaudesta. Synnyttäneillä naisilla tämä on vanhana yleinen ongelma, varsinkin, jos tarvitsee vessakäynneissä apua. Vaipat on pienituloiselle vanhukselle iso kuluerä. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija
</p>

<p>Minusta se että tietoa annettaisiinkin, ei kyllä vaikuta yhtään mihinkään. Jos tiedät ennen synnyttämistä että perse voi huonolla onnelle revetä yms niin mihin se vaikuttaa, Jätätkö tosiaan hankimatta sen lapsen kokonaan vai vaaditko sektion, joka sekin sisältää riskejä. Minä olen synnyttänyt viisi kertaa vapaaehtoisesti alakautta siitäkin huolimatta että olen tiennyt mahdollisista riskeistä. Minun kohdallani ei ole ollut muutakaan vaihtoehtoa. Kukaan ei voi etukäteen tietää tapahtuuko jotain ikävää vai ei. Ainut keino välttää ongelmat on olla tekemättä lapsia. Ei tieto poista mahdollista riskiä![/quote kirjoitti:

Asiallisen tiedon antaminen kuuluu potilaan asialliseen kohteluun. Julkisen keskustelun tarve taas siihen, että jos ongelmia ei vaiettaisi kuoliaaksi ja niistä puhuttaisiin, motivoisi se terveydenhuoltoa etsimään aktiivisemmin ratkaisuja vaurioista kärsivien naisten auttamiseksi.

Tarkoituksei ei ollut moittia niitä naisia joille on tullut synnytyksestä ongelmia. Ei myöskään vähätellä hoidon tarvetta. Pointtini on että miten tämä riski yhtään pienenisi synnytyksissä jos niistä puhuttaisiin enemmän? Helpottaisiko sinua yhtään jos olisit etukäteen saanut tiedon että alapääsi saattaa hajota peräaukkoon asti synnytyksessä vai jos et tietäisi siitä mitään ja niin kuitenkin kävisi? Vahinko sattuu huolimatta tiedosta jos on sattuakseen. Mutta toki olen sen kannalla että apu pitää saada jos jotain käy.

Se, että voi edes teoriassa valmistautua repeämään, tekee repeämästä vähemmän järkyttävän. Tiedäthän, että asioihin voi valmistautua henkisesti, jos tietoa saa. Nyt asia voi tulla täysin puskista ja kun ei vielä saa apua, lähtee paniikissa etsimään tietoa. Jos tietoa annettaisiin jo etukäteen, tilannen olisi helpompi.

Terveisin: Se yksi revennyt

Todella ikävää että repesit. Mitenköhän on oikeasti mahdollista nykypäivänä ettet ole kuullutkaan synnytykseen liittyvistä riskeistä. Minä tiesin niistä jo ennen kuin oli nettiä.. Onko mahdollista että on ollut pää puskassa ja eletty pinkit lasit silmillä? Olen aidosti hämilläni.

Nim. revennyt myös tietoisena tästä mahdollisuudesta ja siltinkin järkyttynyt

Ehkä näistä ei puhuta ettei tulisi niitä hoitovirheilmoituksia. Tai ettei tarvitsisi maksaa korvauksia ja korjauksia vakuutuksista.

Ehkä synnytyssairaalalle sektio on niin kallis että niitä vältetään viimeiseen asti, kulueränä.

Ehkä sen vuoksi, että riskejä ei ole mahdollista estää. Jopa 3÷ sektioita virtsarakko vaurioituu, mikä johtaa samaten virtsanpidätyksen ongelmiin, esim. täydelliseen tunnottomuuteen. Leikkaushaavat eivät välttämättä parane hyvin, vaan muodostavat vatsansisäisiä kiinnikkeitä, jotka ovat kivuliaita ja jopa estävät suorassa seisomisen. Vatsalihakset erkaantuvat ym.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kai siihen on osasyynä se ettei haluta lietsoa tarpeetonta pelkoa etukäteen synnyttäjille. Toki synnytyksen jälkeen pitäisi kaikille naisille antaa mahdollisuus kertoa ja valittaa vaivoistaan rohkeasti ja naisten tulisi saada asianmukaista hoitoa tarpeen vaatiessa. Arkaluontoiset asiat on monelle todella häpeällisiä. Vaikka niistä tietäisikin etukäteen, ei se siltin välttämättä helpota asiasta puhumista lääkärille.

Faktojen kertominen ei ole "tarpeettoman pelon lietsomista". Esim. sen kertominen, että "xx% alatiesynnyttäjistä saa vamman z". On kerrassaan vastuutonta jättää tällainen kertomatta, sillä kyllä ihmisellä pitää olla faktat tiedossa, kun johonkin tilanteeseen hankkiutumista harkitsee. Muuten se taho joka asian pimittää, on se, joka tavallaan päättää ihmisen puolesta että esim. raskautuuko hän vai ei.

Minusta se että tietoa annettaisiinkin, ei kyllä vaikuta yhtään mihinkään. Jos tiedät ennen synnyttämistä että perse voi huonolla onnelle revetä yms niin mihin se vaikuttaa, Jätätkö tosiaan hankimatta sen lapsen kokonaan vai vaaditko sektion, joka sekin sisältää riskejä. Minä olen synnyttänyt viisi kertaa vapaaehtoisesti alakautta siitäkin huolimatta että olen tiennyt mahdollisista riskeistä. Minun kohdallani ei ole ollut muutakaan vaihtoehtoa. Kukaan ei voi etukäteen tietää tapahtuuko jotain ikävää vai ei. Ainut keino välttää ongelmat on olla tekemättä lapsia. Ei tieto poista mahdollista riskiä!

Kuka näin on väittänytkään, pöljä. On kuitenkin väärin pimittää sitä tietoa, koska

a) ihmisellä pitää olla mahdollisuus tehdä päätöksensä faktojen perusteella, ja faktoihin kuuluvat myös riskit

b) joku saattaa oikeasti jättää sitten mieluummin lapset tekemättä kun tietää ne riskit, ja siihen hänellä pitää olla oikeus ja päätösvalta

c) toteutuneet riskit on henkisesti helpompi kantaa, kun tietää tehneensä päätöksen tietoisena niistä. Ei tule sitä jossittelua ja syyttelyä, että jos olisin tiennyt ja jos olisin saanut valita ja itsensä tuntemista huijatuksi.

Kenelläkään muulla ei ole oikeutta päättää toisten puolesta, että eipäs nyt kerrota asioita, jottei kukaan vaan jätä lapsia hankkimatta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mietin voisiko esim. avanne olla vaihtoehtoisena ..?

Meinaat että tehtäisiin iso leikkaus jossa poistettaisiin terve peräsuoli, tehtäisiin vatsanpeitteisiin pysyvä, tulehdusherkkä reikä ja ei ikinä enää käytäisi normaalisti kakalla? Joo, kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta...

Avannetta varten ei tarvitse poistaa suolta. Avanne voi olla myös väliaikainen.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija
</p>

<p>Minusta se että tietoa annettaisiinkin, ei kyllä vaikuta yhtään mihinkään. Jos tiedät ennen synnyttämistä että perse voi huonolla onnelle revetä yms niin mihin se vaikuttaa, Jätätkö tosiaan hankimatta sen lapsen kokonaan vai vaaditko sektion, joka sekin sisältää riskejä. Minä olen synnyttänyt viisi kertaa vapaaehtoisesti alakautta siitäkin huolimatta että olen tiennyt mahdollisista riskeistä. Minun kohdallani ei ole ollut muutakaan vaihtoehtoa. Kukaan ei voi etukäteen tietää tapahtuuko jotain ikävää vai ei. Ainut keino välttää ongelmat on olla tekemättä lapsia. Ei tieto poista mahdollista riskiä![/quote kirjoitti:

Asiallisen tiedon antaminen kuuluu potilaan asialliseen kohteluun. Julkisen keskustelun tarve taas siihen, että jos ongelmia ei vaiettaisi kuoliaaksi ja niistä puhuttaisiin, motivoisi se terveydenhuoltoa etsimään aktiivisemmin ratkaisuja vaurioista kärsivien naisten auttamiseksi.

Tarkoituksei ei ollut moittia niitä naisia joille on tullut synnytyksestä ongelmia. Ei myöskään vähätellä hoidon tarvetta. Pointtini on että miten tämä riski yhtään pienenisi synnytyksissä jos niistä puhuttaisiin enemmän? Helpottaisiko sinua yhtään jos olisit etukäteen saanut tiedon että alapääsi saattaa hajota peräaukkoon asti synnytyksessä vai jos et tietäisi siitä mitään ja niin kuitenkin kävisi? Vahinko sattuu huolimatta tiedosta jos on sattuakseen. Mutta toki olen sen kannalla että apu pitää saada jos jotain käy.

Se, että voi edes teoriassa valmistautua repeämään, tekee repeämästä vähemmän järkyttävän. Tiedäthän, että asioihin voi valmistautua henkisesti, jos tietoa saa. Nyt asia voi tulla täysin puskista ja kun ei vielä saa apua, lähtee paniikissa etsimään tietoa. Jos tietoa annettaisiin jo etukäteen, tilannen olisi helpompi.

Terveisin: Se yksi revennyt

Todella ikävää että repesit. Mitenköhän on oikeasti mahdollista nykypäivänä ettet ole kuullutkaan synnytykseen liittyvistä riskeistä. Minä tiesin niistä jo ennen kuin oli nettiä.. Onko mahdollista että on ollut pää puskassa ja eletty pinkit lasit silmillä? Olen aidosti hämilläni.

Nim. revennyt myös tietoisena tästä mahdollisuudesta ja siltinkin järkyttynyt

Kyllä minäkin netistä luin, mutta se on hieman eri asia netistä lukea keskusteluita, kauhiteluita, onkia tietoa sieltä täältä. Asiallista olisi saada kunnon tietoa neuvolasta ja varsinkin valmennuksesta. Siellä asia sivuutetaan, vaikka siitä oikein kysyy. Minä siis ihan kysyin, miten toimitaan ja hoidetaan repeämien suhteen. Ei vastausta. Ja tietysti repeämä järkyttää aina, mutta ainakin olisi jotain virallista tietoa, miksi niin käy, ettei se ole oma vika ja huojennusta siitä, että hoitoakin saa. Nyt asian kanssa on todella yksin.

Vierailija kirjoitti:

Synnytysvalmennuksessa kysyin luennoivalta kätilöltä imukuppisynnytyksestä. Hän sivuutti kysymykseni sanoen että "se on niin harvinaista". Toisin sanoen hän vältti antamasta informaatiota, tieten. Minulle sitten tuli imukuppisynnytys ja pahat vauriot. Jos olisin tiennyt asiasta edes jotain etukäteen, olisin ollut valmiimpi hoitamaan itseäni synnytyksen jälkeen, etsimään tietoa, ja keskustelemaan lääkärien kanssa siitä mikä minua vaivaa ja mistä se johtuu. Nyt kaikki vaivat tulivat kauheana järkytyksenä, yksin kotona, ilman  apua ja vertaistukea. Lääkärille en osannut edes selittää vaivojani, ja niitä vähäteltiin ja sivuutettiin, enkä saanut hoitoa. Minulla oli muuten sama juttu, en pystynyt pidättämään yhtään mitään ja olin käytännössä kotini vankina. Kun olisin edes tiennyt että tällaisia vaivoja on, saati että niitä voi korjata leikkauksella! Ehkä meilläkin olisi lisää lapsia, ja ehkä meillä olisi vielä avioliitto ja ydinperhe.

No nyt on osunut vähintään epäammattimainen kätilö jos väitti imukuppisynnytystä harvinaiseksi. Niitä on kuitenkin n. 9 % synnytyksistä, ensisynnyttäjillä n. 15 % eli siis lähes joka kuudennen ensisynnyttäjän synnytystä avustetaan imukupilla. Jos tuollaista on väittänyt harvinaiseksi niin on kyllä häikäilemätöntä valehtelua kätilöltä.

Vierailija kirjoitti:

20 lisää: kyllä, minulla on ollut 10 vuotta aikaa ajatella mitä se pieleen mennyt synnytys vaikutti meidän elämään. Minulla oli paikat ihan tohjona, ja se aiheutti sen että olin järkyttynyt, ahdistunut ja masentunut, koska olin monin tavoin invalidisoitunut. Silti olisi pitänyt olla vain onnellinen vauva-arjesta. Kukaan ei tiennyt mitä kävin läpi, ei mieskään. Seksielämä ei tietenkään alkanut uudestaan, ja voitte kuvitella mitä se vuosien myötä tekee parisuhteelle. En voi moittia jos se jonkun ajaa uskottomuuteen ja eroon, niin kuin meidät. Myöskin jos ei olisi ollut sitä kokemusta, että ei saa sektiota, ja että erittäin pahatkin vauriot voi tulla synnytyksestä, niin olisi ehkä uskaltanut yrittää uutta raskautta niin kuin alun perin oli tarkoitus.

Synnytys on raakaa mutta silti välttämätöntä touhua. On heitteillejättö kohdella synnyttäjiä nykyaikana näin keskiaikaisella tavalla. Onko kukaan edes tutkinut, moniko nainen kärrii hiljaisuudessa, ja moniko lapsi jää ainokaiseksi tällaisen takia.

Vain vakavat repeämät tilastoidaan. Muita repeämiä ei. Se on käsittämätöntä, koska kyseessä on kuitenkin synnytyksen aiheuttama komplikaatio. Olen tästä erään asiaan tutkineen ja tilastoineen tutkijan kanssa keskustellut, kun annoin palautetta. Otsikoissa oli nimittäin se, miten harva saa repeämiä. Kyseessä oli kuitenkin III asteen repeämät. Tosi asiassa todella moni saa repeämiä, ja kun niistä ei kerrota etukäteen, jää synnyttäneelle luulo, että hän on jotenkin epäonnistunut, koska on revennyt ja ongelmista vaietaan.

Itselläni ei siis vakavia repeämiä, mutta sekä uloste- että virtsainkontinenssia on esiintynyt. Vaurioituneita asioita ei voi treenata kuntoon; eihän katkennutta jalkaakaan saa toimimaan vain lihaksia (itsenäisesti) treenaamalla.

Miten tieto vaikuttaisi? Eihän se riskejä poista? Mahtaisiko vaikuttaa lasten hankintaan. Sektio ei ainakaan yhtään turvallisempivaihtoehto ole.

Vierailija kirjoitti:

Miten tieto vaikuttaisi? Eihän se riskejä poista? Mahtaisiko vaikuttaa lasten hankintaan. Sektio ei ainakaan yhtään turvallisempivaihtoehto ole.

Johan täällä on perusteltu jo monta kertaa. Ihmisellä on oikeus tietoon, joka vaikuttaa hänen päätöksiinsä. Esim. ennen jokaista isoa leikkausta tai toimenpidettä pitää käydä läpi mahdolliset komplikaatiot ja haitat. Miksei synnytyksestä puhuttaessa näitä käydä läpi? Miksi vaieta näistä elinikäisistä vaivoista, jotka eivät ole edes harvinaisia? 

Vierailija kirjoitti:

Jep, jälkeenpäin olen kuullut kaikilta minua hoitaneilta lääkäreiltä, fyssareilta ja hoitajilta että imukuppisynnytys on todella rankka alapäälle ja vaurioita tulee. Itsellä vielä "keskivaikea imukuppisynnytys" eli se vauva todella revittiin sieltä kaikin voimin ja vähän kaikki meinasi tulla vauvan mukana ulos. Virheasennossa oli vauva eikä siis vain mahtunut kunnolla. Jos oisin tiennyt riskeistä niin olisin vaatinut sektion siinä vaiheessa kun imukupillakin oli jo useamman kerran yritetty tuloksetta. Mutta olin valmistautunut synnytykseen lähinnä joogaten ja keskittynyt sietämään kipua eikä edes mielessä käynyt että jotain tällaista voisi tapahtua.

Sama kokemus! Minulle jäi valmennuksista yms. mielikuva, että synnytys onnistuu, kun itse vaan tsemppaa. Ja mä olen kova tsemppaamaan, mutta virheasentoisen vauvan kanssa se ei ihan ilman vaurioita onnistunutkaan. Virheasennosta kuulin vasta seuraavana päivänä; siihen asti olin syyttänyt itseäni, kun olin heikko, huono ja kykenemätön.

Minulla auttaa asiaan kuin asiaan rationaalinen tietoa: lapsi virheasennossa, synnytys tavallista vaikeampi. Eikä se, että lässytetään ja pyydetään vain ponnistamaan. Minua loukkasi, että tilanteessa, jossa oma toimintani on avainasemassa, minut luetaan jotenkin toistaitoiseksi ja huollettavaksi ihmiseksi, jolle ei anneta kaikkea oleellista tietoa. Ei synnyttävä äiti ole vain tunteellinen heittopussi, vaan aktiivinen, järjellä varustettu ihminen.