Rohkea nainen, joka kertoo alatiesynnytyksen aiheuttamasta elinikäisestä vammasta (ulosteinkontinenssi)

Vierailija kirjoitti:

Miten tieto vaikuttaisi? Eihän se riskejä poista? Mahtaisiko vaikuttaa lasten hankintaan. Sektio ei ainakaan yhtään turvallisempivaihtoehto ole.

Eli sun mielestä jollakulla muulla on oikeus päättää toisen ihmisen puolesta, että hänen ei tarvitse tietää asioita? Entä jos joku (ja tällaisia on varmasti!) päättäisikin riskit tiedettyään että ei teekään lapsia - miksi kenelläkään toisella olisi oikeus pimittää häneltä tietoa, ja siten saattaa hänet tekemään asioita, joita hän ei olisi tehnyt jos olisi sen riskit tiennyt?

Todellakin, myös esim. syöpäleikkaukseen menevälle ihmiselle kerrotaan leikkauksen riskit, vaikka mitään vaihtoehtoa leikkaukselle ei olisikaan eli se on pakko tehdä. Se on eettisesti oikein, sillä ihmisellä on oikeus tietää mitä hänelle voi tapahtua! Synnytys ei ole edes pakollista, ja silti ihmisiltä evätään mahdollisuus päättää siitä realistisen tiedon nojalla.

Mulle ainakin työkaverit ja sukulaiset alkoivat heti kertomaan kauhutarinoita kun saivat tietää raskaudesta. Luulin, että kaikki repeävät ja suurimmalta osalta suoli. Episiotomia tehdään kaikille eteen, taakse ja sivuille. No ei siinä nyt ihan niin mennyt :D Ei tikkejä eikä mitään revennyt. En sitten tiedä mikä on totuus ja mikä on tavallista...

Vierailija kirjoitti:

Mulle ainakin työkaverit ja sukulaiset alkoivat heti kertomaan kauhutarinoita kun saivat tietää raskaudesta. Luulin, että kaikki repeävät ja suurimmalta osalta suoli. Episiotomia tehdään kaikille eteen, taakse ja sivuille. No ei siinä nyt ihan niin mennyt :D Ei tikkejä eikä mitään revennyt. En sitten tiedä mikä on totuus ja mikä on tavallista...

Faktoihin perustuvat, julkiset tilastot pelastaisivat myös tältä tilanteelta. Kuten sanoit - nyt ei tiedä mikä on tavallista ja mikä ei, kun näistä ei ole kunnollista tietoa saatavilla.

Nykypäivän ongelma. Kaikkeen pitäisi ITSE voida vaikuttaa. Kyllä nitä synnytykseen liittyviä vaivoja on ollut kautta aikojen. Jos se on ongelma jota ei voi estää, niin silloin jätetään ne lapset tekemättä!

On huomattavasti yleisempää ja jopa lonnollisempaa saada synnytyksestä kroppaansa joku merkki kuin olla saamatta!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

20 lisää: kyllä, minulla on ollut 10 vuotta aikaa ajatella mitä se pieleen mennyt synnytys vaikutti meidän elämään. Minulla oli paikat ihan tohjona, ja se aiheutti sen että olin järkyttynyt, ahdistunut ja masentunut, koska olin monin tavoin invalidisoitunut. Silti olisi pitänyt olla vain onnellinen vauva-arjesta. Kukaan ei tiennyt mitä kävin läpi, ei mieskään. Seksielämä ei tietenkään alkanut uudestaan, ja voitte kuvitella mitä se vuosien myötä tekee parisuhteelle. En voi moittia jos se jonkun ajaa uskottomuuteen ja eroon, niin kuin meidät. Myöskin jos ei olisi ollut sitä kokemusta, että ei saa sektiota, ja että erittäin pahatkin vauriot voi tulla synnytyksestä, niin olisi ehkä uskaltanut yrittää uutta raskautta niin kuin alun perin oli tarkoitus.

Synnytys on raakaa mutta silti välttämätöntä touhua. On heitteillejättö kohdella synnyttäjiä nykyaikana näin keskiaikaisella tavalla. Onko kukaan edes tutkinut, moniko nainen kärrii hiljaisuudessa, ja moniko lapsi jää ainokaiseksi tällaisen takia.

Vain vakavat repeämät tilastoidaan. Muita repeämiä ei. Se on käsittämätöntä, koska kyseessä on kuitenkin synnytyksen aiheuttama komplikaatio. Olen tästä erään asiaan tutkineen ja tilastoineen tutkijan kanssa keskustellut, kun annoin palautetta. Otsikoissa oli nimittäin se, miten harva saa repeämiä. Kyseessä oli kuitenkin III asteen repeämät. Tosi asiassa todella moni saa repeämiä, ja kun niistä ei kerrota etukäteen, jää synnyttäneelle luulo, että hän on jotenkin epäonnistunut, koska on revennyt ja ongelmista vaietaan.

Itselläni ei siis vakavia repeämiä, mutta sekä uloste- että virtsainkontinenssia on esiintynyt. Vaurioituneita asioita ei voi treenata kuntoon; eihän katkennutta jalkaakaan saa toimimaan vain lihaksia (itsenäisesti) treenaamalla.

Ehkä noita lieviä ei tilastoida, koska eivät aiheuta mitään pysyvää haittaa. Itse sain välilihaan repeämän ekassa synnytyksessä, mutta eipä tuo kummoinen vaiva ollut. Muutama viikko kipua ja kiristyksen tunnetta, mutta sitten parani eikä ole mitenkään koskaan vaivannut. Itse ajattelen että tuollaiset pienet nirhaumat kuuluvat synnytykseen, eikä ole mikään poikkeus jota täytyisi ongelmana tilastoida.

Kysymys näille sektiota vastustaville ja sektion riskejä täällä luetteleville, miksi et halua että nainen saisi itse päättää synnytystapansa kunhan hänelle tehtäisiin huolellisesti selväksi molempien tapojen riskit? Miksi sinusta henkilöllä ei saisi olla itsellä oikeutta päättää hoitotapaansa? Kannatatko samalla myös esim. syöpähoidoissa että potilas ei saa itse päättää haluaako leikkauksen, sädehoitoa, solunsalpaaja tai muita hoitotapoja vaan että lääkäri tekee yksin päätöksen?

En ole ikinä käsittänyt miksi nainen haluaa vähentää toisen naisen vapautta sekä oikeutta valita hoitonsa ja haluaa ulkoistaa tämän päätöksen lääkärille.

Vierailija kirjoitti:

Mä sain pahan repeämän ja tikattiin tosiaan koko alapää sinne asti. Uloste ei karkaa, mutta pissa karkaa kyllä joskus. Sekin on kuulemma oma syy, kun en treenaa lihaksia. On kyllä treenattu ja lihakset fysiolla tarkastettu hyviksi. Ensinnäkin näistä vaietaan ja sitten syytetään potilasta. Joten todellakin näistä pitäisi puhua enemmän!

Lisäksi lääkäri kysyi, että aionko tehdä lisää lapsia ja että hän kyllä suosittelee edelleen alatietä. Fysio sanoi, että ehdottomasti ei alatietä enää, hänellä kun on asiakkaita, jotka ovat toisen kerran menneet repeämän jälkeen altietä synnyttämään ja ovat saaneet juurikin tuollaiset ulostusongelmat riesakseen. Lääkärin mukaan pitäisi sitten käydä jo ennen raskauden yrittämistä puhumassa pelkopolilla. Niin tämähän onkin vaan pelkoa, ei todellisuutta. 

No, emme tee enempää lapsia, yksi riittää, mutta pahalta tuntuu lääkärien asenne.

Aika yleisesti tunnutaan suosittelevan alatieyritystä seuraavan kanssa, vaikka edellinen synnytys olisin mennyt miten päin helvettiä tahansa. Omani leikattiin ulos yhdennellätoista hetkellä, vähänkin pidempi odottelu ja minulla olisi vammautunut/jopa kuollut vauva 😞 ja kotiutumisen kynnyksellä kätilö sanoi, että alatietä voidaan hyvin kokeilla seuraavan kanssa 😐 juu ei varmaan kokeilla jos toista koskaan tulee..

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän ongelma. Kaikkeen pitäisi ITSE voida vaikuttaa. Kyllä nitä synnytykseen liittyviä vaivoja on ollut kautta aikojen. Jos se on ongelma jota ei voi estää, niin silloin jätetään ne lapset tekemättä!

On huomattavasti yleisempää ja jopa lonnollisempaa saada synnytyksestä kroppaansa joku merkki kuin olla saamatta!

Mä ainakin olin itse siinä synnyttämässä, niin kyllä mä siihen vaikutin. Ja jotta voi toimia järkevästi, tulee olla tietoa saatavilla.

Se, että naiset kautta aikain ovat näistä asioista vaienneet, on tyhmää. Nykyaikana ei kenenkään tulisi jäädä kärsimään elämänlaatuun merkittävästi vaikuttavan ongelman/oireen/sairauden takia. Miksi synnyttäneet olisivat poikkeus? Tuoreiden äitien hyvinvointi heijastuu perheiden ja lasten hyvinvointiin merkittävästi. Kyseessä ei siis ole kovin pieni asia. Tässäkin ketjussa yksi kirjoittaja kertoo avioerostaan, jonka syyt johtavat synnytykseen. Tämä kaikki maksaakin yhteiskunnalle paljon, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

Tässä ketjussa ei myöskään puhuttu raskausarvista tai roikkuvista tisseistä, vaan ihan oikeista vaivoista ja sairauksista.

Hyvä, että näitä ongelmia nostetaan esille keskustelun herättämiseksi. Itselläni takana pienillä raskausviikoilla tehty kiireellinen sektio raskausmyrkytyksen vuoksi. Neuvolaseurannassa oli omat puutteensa. Itse en saanut raskausmyrkytyksestä riittävää tietoa kuin sen, että se voi olla vakava äidille ja sikiölle. Kilon painoinen esikoinen sen tiedon kyllä itselleni vahvisti. Toista lastamme odottaessani en ollut oikeutettu synnytysvalmennukseen, johon en ensimmäiselläkään kerralla ehtinyt raskauden päätyttyä niin varhain. Toinen lapsemme syntyi yliaikaisena imukuppiavustuksella. Seurauksena 4. asteen repeämä, joka ei omaksi onnekseni rikkonut sulkijalihaksia, vaan repi emättimeni kohtua kohti. Tästä ei keskusteltu ennen kotiutumistani, kuten ei kontrolloitu edes perusverenkuvaa verenvuodosta huolimatta. Neuvolassa terveydenhoitaja halusi sen katsoa kalpeuteni vuoksi ja olihan tuo reilusti alle sadan. Ainoa keskustelu, jonka kävin yksipuolisesti tosin oli minua hoitaneen kätilön onnittelut siitä, että sain kokea alatiesynnytyksen. Hänen omat lapsensa kun olivat kaikki tulleet sektiolla. Minun henkilökohtaiset kokemukseni ovat herättäneet ajatuksia siihen suuntaan, että resursseja on kyllä käytettävissä, mutta erikoisosaaminen tuntuu puuttuvan. Taustalla varmasti vaikuttaa ikivanha ajatus siitä, että nainenhan on luotu synnyttämään ja ennenkin naiset ovat menneet suoraan synnytyksestä peltotöihin. Meillä on siis vieläkin 2010-luvulla kyvyttömyyttä ennaltaehkäistä ja hoitaa raskaus- ja synnytysongelmia. Tietysti myös raha näyttelee isoa osaa tälläkin erikoisalalla. Toivottavasti asenneilmapiiri tulee kehittymään parempaan suuntaan ja jokainen synnyttäjä nähdään ja hoidetaan yksilöllisesti tilanteen vaatimalla tavalla. Tälle lehtijutun naiselle ja äidille lähetän ja toivon kaikkea hyvää jatkossa!

Heitän keskusteluun poikkipuolisen kommentin. Minusta synnytyksiin liittyvät keskustelut ovat juuri päinvastaisia kuin tässä ketjussa väitetään: pahat komplikaatiot saavat paljon huomiota, ja levittävät kuvaa, että ne olisi yleisempiä kuin ovatkaan. Artikkelissa kuvatun kaltaiset vammat ovat oikeasti harvinaisia.

Tottakai niistä pahoista ja harvinaisistakin komplikaatioista pitää tunnustaa, että mahdollisia ne on. Ja etenkin pitäisi tarjota niitä kohdanneille parasta mahdollista hoitoa. Mutta minusta tämä aihe on kaikkea muuta kuin tabu. Seuraanpa mitä tahansa synnytyskeskystelua, niin suuret traumat ja komplikaatiot saavat sellaista sanansijaa, että voisi kuvitella niitä sattuvan jokatoisessa synnytyksessä. Kun keskustelu painottuu niihin, se oikeasti lietsoo turhaa pelkoa.

"Asiallinen keskustelu faktoista" ei ihmismielen kanssa onnistu. Ääripäät vääristää ihmisten suhtautumista. Esimerkiksi lentopelko on varsin yleinen ominaisuus ihmisissä. Useimmat lentopelkoiset uskaltanevat silti matkustaa autolla vailla huolen häivää. Tilastollisesti tässä ei ole järjen hiventäkään. Ne huutavat lööpit kymmenistä kerralla kuolleista vaan vetoaa ihmisen primitiiviseen pelkoon kovemmin kuin ne päivittäiset pikku-uutiset, joissa joku taas kuoli tai loukkaantui auto-onnettomuudessa.

Kun lasta harkitseva nainen näkee ap:n linkkaaman uutisen, kyllä se sumentaa suhteellisuuden tajua, koska niin ihmismieli toimii. Sitten on taas terveydenhuollon henkilökunta järjestämässä yhdelle hysteeriselle ties mitä erityisolosuhteita. Ammattilainen näkee ne todelliset todennäköisyydet - hänelle se toisen ihmisen ainutkertaisin kokemus on kertakaikkisen arkipäiväinen. En yhtään ihmettelisi jos hän tällaisen artikkelin nähdessään ajattelisi, että voi v*ttu. Ei siksi että vammautunut nainen pitäisi hiljentää, vaan siksi, että hän tietää, mitä tuollainen tekee tulevien synnyttäjien järkevälle ajattelulle.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

20 lisää: kyllä, minulla on ollut 10 vuotta aikaa ajatella mitä se pieleen mennyt synnytys vaikutti meidän elämään. Minulla oli paikat ihan tohjona, ja se aiheutti sen että olin järkyttynyt, ahdistunut ja masentunut, koska olin monin tavoin invalidisoitunut. Silti olisi pitänyt olla vain onnellinen vauva-arjesta. Kukaan ei tiennyt mitä kävin läpi, ei mieskään. Seksielämä ei tietenkään alkanut uudestaan, ja voitte kuvitella mitä se vuosien myötä tekee parisuhteelle. En voi moittia jos se jonkun ajaa uskottomuuteen ja eroon, niin kuin meidät. Myöskin jos ei olisi ollut sitä kokemusta, että ei saa sektiota, ja että erittäin pahatkin vauriot voi tulla synnytyksestä, niin olisi ehkä uskaltanut yrittää uutta raskautta niin kuin alun perin oli tarkoitus.

Synnytys on raakaa mutta silti välttämätöntä touhua. On heitteillejättö kohdella synnyttäjiä nykyaikana näin keskiaikaisella tavalla. Onko kukaan edes tutkinut, moniko nainen kärrii hiljaisuudessa, ja moniko lapsi jää ainokaiseksi tällaisen takia.

Vain vakavat repeämät tilastoidaan. Muita repeämiä ei. Se on käsittämätöntä, koska kyseessä on kuitenkin synnytyksen aiheuttama komplikaatio. Olen tästä erään asiaan tutkineen ja tilastoineen tutkijan kanssa keskustellut, kun annoin palautetta. Otsikoissa oli nimittäin se, miten harva saa repeämiä. Kyseessä oli kuitenkin III asteen repeämät. Tosi asiassa todella moni saa repeämiä, ja kun niistä ei kerrota etukäteen, jää synnyttäneelle luulo, että hän on jotenkin epäonnistunut, koska on revennyt ja ongelmista vaietaan.

Itselläni ei siis vakavia repeämiä, mutta sekä uloste- että virtsainkontinenssia on esiintynyt. Vaurioituneita asioita ei voi treenata kuntoon; eihän katkennutta jalkaakaan saa toimimaan vain lihaksia (itsenäisesti) treenaamalla.

Ehkä noita lieviä ei tilastoida, koska eivät aiheuta mitään pysyvää haittaa. Itse sain välilihaan repeämän ekassa synnytyksessä, mutta eipä tuo kummoinen vaiva ollut. Muutama viikko kipua ja kiristyksen tunnetta, mutta sitten parani eikä ole mitenkään koskaan vaivannut. Itse ajattelen että tuollaiset pienet nirhaumat kuuluvat synnytykseen, eikä ole mikään poikkeus jota täytyisi ongelmana tilastoida.

Sinulla näin, minulla ei. Kirjoitukseni tuolla aiemmin ja haitta on ollut pysyvä jo kohta 8 vuotta.

Vierailija kirjoitti:

Kysymys näille sektiota vastustaville ja sektion riskejä täällä luetteleville, miksi et halua että nainen saisi itse päättää synnytystapansa kunhan hänelle tehtäisiin huolellisesti selväksi molempien tapojen riskit? Miksi sinusta henkilöllä ei saisi olla itsellä oikeutta päättää hoitotapaansa? Kannatatko samalla myös esim. syöpähoidoissa että potilas ei saa itse päättää haluaako leikkauksen, sädehoitoa, solunsalpaaja tai muita hoitotapoja vaan että lääkäri tekee yksin päätöksen?

En ole ikinä käsittänyt miksi nainen haluaa vähentää toisen naisen vapautta sekä oikeutta valita hoitonsa ja haluaa ulkoistaa tämän päätöksen lääkärille.

Tähän kuulisin myös mielelläni vastauksen. Se logiikka on nimittäin aika himmeä.

Tunnustan toki alatiesynnytyksen monet hyvät puolet vastuskyvystä lähtien. Mielestäni kuitenkin kehittyneen lääketieteen aikakautena suunniteltu sektio tulisi olla ihan valittavissa oleva vaihtoehto vaadittavissa olevan sijaan. Asenne sitä kohtaan on kuitenkin laajasti tuomittu ja ihmettelen tätä suuresti. Olen siis synnytyspelkoinen ...ja synnyttämätön. Ja siinä meni viimeistään uskottavuus.

Lentopelosta, en voi uskoa että kenenkään mielestä olisi oikein pimittää jokainen lento-onnettomuus ja kirkkain silmin painaa esitteisiin faktojen vastaista tietoa koskaan putoamattomista koneista. Vaikka kuinka harvinaisia nämä putoamiset ovatkin.

Tää on järkyttävää Suomessa. Alatien vaaroja ja komplikaatioita vähätellään ja niistä vaietaan, ja sektiolla pelotellaan ja sen riskejä korostetaan ja jopa liiotellaan. Lisäksi Suomessa autenttista tilastotietoa sektioiden "vaarallisuudesta" sotkee hätäsektiot, joita ei eritellä suunnitelluista sektioista tilastoissa laisinkaan. Hätäsektio on nimensämukaisesti tehty hädässä, kun alatiessä on mennyt joku päin mäntyä. Itse oon synnyttänyt yhden alateitse, repeämiä tuli eikä lääkäreiden mittapuulla ees pahoja vaan "asiaankuuluvia" ja yhden suunnitellulla sektiolla ja menisin koska tahansa uudestaan suunniteltuun sektioon jos vielä synnyttäisin.

Minulla kahden 4.6 kiloisen vauvan jäljiltä alapää melko tohjona. Pissaa lirahtelee aivastaessa ja lenkillä, emätin kuin ämpäri jonne menee koko ajan ilmaa, esim. jumpat ja joogat voi suosiolla unohtaa. Jos kakkahätä iskee niin ettei ole vessaa lähellä niin melko tiukka paikka, saa kyllä hikikarpalot otsalla puristaa että tavara pysyy sisällä. Välillä kakka ei myöskään tule helposti ulos vaan tuntuu kuin ei olisi mitään lihaksia joilla puristaa.

Vatsalihakset ei palautuneet yhteen, napa jäi ulos ja vatsa on melkoinen pömppö. Selällään ei pysty enää vähänkään kovemmalla alustalla olemaan koska ristiselässä on ikäänkuin patti.

Viimeksi gyne sanoi että ei tämä nyt varsinainen laskeuma ole mutta...

Jei.

Vierailija kirjoitti:

Tunnustan toki alatiesynnytyksen monet hyvät puolet vastuskyvystä lähtien. Mielestäni kuitenkin kehittyneen lääketieteen aikakautena suunniteltu sektio tulisi olla ihan valittavissa oleva vaihtoehto vaadittavissa olevan sijaan. Asenne sitä kohtaan on kuitenkin laajasti tuomittu ja ihmettelen tätä suuresti. Olen siis synnytyspelkoinen ...ja synnyttämätön. Ja siinä meni viimeistään uskottavuus.

Lentopelosta, en voi uskoa että kenenkään mielestä olisi oikein pimittää jokainen lento-onnettomuus ja kirkkain silmin painaa esitteisiin faktojen vastaista tietoa koskaan putoamattomista koneista. Vaikka kuinka harvinaisia nämä putoamiset ovatkin.

Niin, monissa maissa sektio on yhtä tavallinen tai jopa suositumpi synnytystapa kuin alatie. Suomessa esteenä on julkinen terveydenhuolto (kustannukset) vrt. edellä mainitsemani maat, joissa sektiot tehdään yksityisillä ja niillä tienataan. Mulle leikkaava lääkäri myönsi sektion jälkeen, että sektio on yleisesti ottaen turvallisempi ja vähempi komplikaatioinen kuin alatiesynnytys.

Tietenkään ei pidä pimittää lento-onnettomuuksia. Se oli vaan havainnollistava esimerkki siitä, miten primitiivinen elukka ihminen on: tunne ohjaa valintoja järkeä voimakkaammin. Minusta myöskään synnytykomplikaatioita ei pidä pimittää. Pitäisi vain käyttää erityisen huolellista harkintaa siinä, miten tietoa levitetään, että ihmisille syntyisi se realistinen mielikuva, ja tunteet häiritsisivät heidän suhtautumistaan mahdollisimman vähän. Esim. monet median tahot kertoo juttuja näistä kompliaatiosynnytyksistä ihan puhtaasta rahantarpeestaan, koska sellainen vetoaa tunteisiin. Ja joku toimittaja saa sulan hattuunsa avoimuuden edistämisestä. Siinä miksi asiallisia faktoja on huonosti saatavilla, on vikaa minusta myös kohderyhmän käyttäytymiessä. Ihmiset hakeutuu ennemmin sensaatiotiedon pariin, jolloin asiallinen tieto kaikuu lähes kuuroille korville.

Sektiota on erittäin vaikea saada, ja sitä haluavaa äitiä manipuloi ja syyllistää koko ammattilaishenkilökunta. Vedotaan lapsen etuun ja syyllistetään äitiä. Pitäisi voida puhua todellisista riskeistä, että todennäköisempää suunnitellussa sektiossa on tulla terve lapsi, ja esimerkiksi joissakin tilanteissa alatiesynnytyksessä on erittäin todennäköistä että äidille tulee vakavia, ehkä invalidisoivia vammoja. Näitä pitäisi voida punnita rationaalisesti, ja potilaalla tulisi aidosti olla oikeus valita hoitonsa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Nykypäivän ongelma. Kaikkeen pitäisi ITSE voida vaikuttaa. Kyllä nitä synnytykseen liittyviä vaivoja on ollut kautta aikojen. Jos se on ongelma jota ei voi estää, niin silloin jätetään ne lapset tekemättä!

On huomattavasti yleisempää ja jopa lonnollisempaa saada synnytyksestä kroppaansa joku merkki kuin olla saamatta!

Mä ainakin olin itse siinä synnyttämässä, niin kyllä mä siihen vaikutin. Ja jotta voi toimia järkevästi, tulee olla tietoa saatavilla.

Se, että naiset kautta aikain ovat näistä asioista vaienneet, on tyhmää. Nykyaikana ei kenenkään tulisi jäädä kärsimään elämänlaatuun merkittävästi vaikuttavan ongelman/oireen/sairauden takia. Miksi synnyttäneet olisivat poikkeus? Tuoreiden äitien hyvinvointi heijastuu perheiden ja lasten hyvinvointiin merkittävästi. Kyseessä ei siis ole kovin pieni asia. Tässäkin ketjussa yksi kirjoittaja kertoo avioerostaan, jonka syyt johtavat synnytykseen. Tämä kaikki maksaakin yhteiskunnalle paljon, inhimillisestä kärsimyksestä puhumattakaan.

Tässä ketjussa ei myöskään puhuttu raskausarvista tai roikkuvista tisseistä, vaan ihan oikeista vaivoista ja sairauksista.

Edelleenkään en ymmärrä miten se tieto vähentäisi riskejä mitenkään. Hoito sen sijaan tulisi olla kaikkien saatavilla. Tämä on naisten ongelma. Johon ei ratkaisua ole.

Kysymys tietämättömältä: miksi helvetissä tällaisia imukuppisynnytysmetodeja enää käytetään jos ne on niin luonnottomia ja rankkoja? Eikös keisarinleikkaus ole (vaikkakin yhtä luonnoton ja toki myös rankka) paljon parempi vaihtoehto kun siinä synnytys tapahtuu kontrolloidusti ja siinä lienee huomattavasti vähemmän komplikaatioita?

Ja lisäksi, todella surkea kohtalo ollut Sinillä mutta todella hienoa että hän tulee asian kanssa julkisuuteen! En ole koskaan kuullutkaan tällaisesta, että näin voi käydä, on hienoa että tietoisuus lisääntyy. Loppupeleissä inkontinenssi on inkontinenssi ja jos sille ei voi mitään niin ei sille sitten vaan voi mitään. On minultakin tullut tahtomattani kakkaa pyllystä kun on ollut norovirus, ja ei siinä vessaan ehdi kun pahin tilanne on päällä. Inhottavia mutta kuitenkin luonnollisia asioita, eikä sellaista pidä missään nimessä hävetä.

Hienoa Sini, ja voimaa tulevaisuuteen! Toivotaan että tuohon löytyy vielä korjauskeino, olen varma että  löytyy!