Lue keskustelun säännöt.
Kun tuntuu että tukehtuu suruun erossa :(
08.06.2016 |
Mitä silloin tehdään, kun tuntuu ettei pysty olemaan? Ettei edes ystävien seura tai tuki auta ollenkaan? Ettei lamaannukselta ja tunteiden vyöryltä voi kuin olla ja itkeä, hoitaa velvollisuudet, ja taas surra?
Ensimmäinen pitkä suhde, 9 vuotta takana. Entinen rakas ihminen on maailman onnellisin ilman minua. Miksi minusta tuntuu tältä, että tukehdun ja hajoan? Miksi miehestä ei tunnu eromme miltään? Erosta on vähän aikaa, mies jätti minut kuukausi sitten eikä ole edes muuttanut pois vielä, vasta heinäkuussa muutto. Näen miestä siis jatkuvasti, kohtaan sen onnellisen kepeyden joka päivä. Mies on lomalla nyt ja kaikki illat menossa jossain, ilman huolen häivää. Ei kyse ole siitä, etteikö vapautta mennä olisi ollut aina, enkä ole mielestäni koskaan ollut nalkuttava tai muuten sellainen hirviö, että minusta eroon pääseminen olisi noin ihanaa. Mies vannoi ettei ketään uutta naista ole, eikä se siltä totta puhuen vaikuta, on yöt kotona esimerkiksi. Vaikka mitä väliä sillä, jos uusi olisikin. Vaikea uskoa, että tämän pahemmalta minusta voisi enää tuntua. Yhdeksän vuotta ei merkinnyt kai mitään.
Välillä tahtoisin vain tappaa itseni. Osittain siksi, että tuo maailman rakkain ihminen, joka nyt on muuttunut välinpitämättömäksi, saisi kokea edes syyllisyyden tunteen. Mutta en halua kuolla, sekä tiedostan kuinka lapsellisia nämä koston ajatukset itsemurhalla ovat, se ei ole kuin heikoimpien hetkien ilkeä ajatus. Oikeasti haluaisin vain tämän surun ja tuskan pois! :(
Kommentit (57)
Terveyskeskukseen ja sitä kautta apua. Olis varmaan hyvä, jos voisit keskustella jonkun kanssa erosta sekä serkun kuolemasta. Päivä kerrallaan.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Rupesitte seurustelemaan hirveän nuorina. Ihan normaalia, että ihmiset aikuistuessaan liukuu kauemmaksi, muuttuvat ja kaipaavat toisenlaista kumppania. Eikä ero välttämättä miehelle ole helpompi ollut, olette vaan käsitelleet sitä eri aikaan. Itse halusin erota pitkästä suhteesta, surin eroa jo pari vuotta ennen sitä varsinaista poismuuttamista. Miehelle tuo tuli nopeammin kun asioita alettiin käymään läpi, on käynyt nyt jälkikäteen samaa. Suru hälvenee ja elämä jatkuu, aika helpottaa.
Heittäisin miehen menemään. Ei kämppään jäädä asumaan, jos jätetään toinen. Ihme vässykkä olet, kun tuollaista sallit.
Jaksamista ja kaikkea hyvää sinulle, olin itse samassa tilanteessa vuosi sitten (aviomieheni lähti yllättäen kahdeksan vuoden yhdessäolon jälkeen, ilmeisesti hänellä oli toinen nainen). Pidä huolta itsestäsi, yritä syödä, nukkua ja ulkoilla edes vähän. Exäsi seura saattaa tuntua nyt hyvältä ajatukselta, mutta pääset paremmin toipumisessa alkuun kun pyydät häntä menemään loppukuuksi kaverin/sukulaisen luo/hotelliin. Tarvitset nyt aikaa puida eroa rauhassa - eikä saman katon alla asuva exä ole sopiva siihen. Itke, puhu ystävien kanssa, käy kävelyllä, mikä tahansa oloasi helpottaakin.
Nyt tuntuu synkältä, mutta voin luvata että aikanaan olosi helpottaa. Olet ihana, arvokas ja tärkeä ihminen, muista se. :)
Miten rakkaus voi loppua? Toisella hirveä tuska ja toinen ei tunne mitään, oih.
Soiko hälytyskellot missään vaiheessa? Sinä rakastit täysillä, niinkuin vain ihminen voi ja nyt pitää opetella olemaan rakastamatta tärkeintä ja läheisintä ihmistä.
Kamalan raskas tilanne.
Aika parantaa.
Voimia kovasti, tsemppiä ja lämmin halaus 💚
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ymmärrän tunteesi siitä, että on jollain tavalla lohduttavaa, kun mies on kuitenkin vielä siinä kotona, eikä tarvitse olla yksin. Totuus kuitenkin on, että erosta toipuminen voi alkaa vasta, kun mies muuttaa pois. Lisäksi miehenkin erokipuilu alkaa todennäköisesti vasta silloin, nyt hän on tilanteessa jossa voi sekä syödä että säästää kakun, viettää huoletonta sinkkuelämää tietäen että kotona on kuitenkin joku odottamassa. Itsellä tuoretta kokemusta aiheesta, mies jätti keväällä toisen naisen vuoksi ja sinä aikana, jonka asuimme yhdessä eropäätöksen jälkeen, mies oli täynnä huoletonta itsevarmuutta ja iloa. Ja minä riuduin, vaikka toisaalta tuntuikin hyvältä, että ei tarvinnut olla yksin. Kun mies sitten muutti pois, alkoi minulla toipuminen ja hänellä kipuilu. Tai ei nyt ihan heti, mutta nyt on selvästi merkkejä siitä, että ei se ero ollutkaan ihan helppo, ilmassa. Ei tosin vielä myönnä katuvansa, mutta kiukuttelee ja raivoaa minulle milloin mistäkin asiasta, vaikka minun tässä pitäisi olla se raivopäinen loukattu osapuoli...
Kannustan käymään psykologilla, siitä on apua. Erosta toipumista nopeuttaa ammattiavun hakeminen ja eron aktiivinen käsittely.
Kertomasi on kuin suoraan omasta elämästäni. Lyön vetoa et miehelläs on ollu toinen nainen jo jonkin aikaa. Kovin tuttu kuvio ja selitykset. Mä oon siitä selvinny ja niin selviit säkin. Parempaa on eessä vaikka sitä nyt on vaikee uskoo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heität äijän mäkeen ja keskityt itseesi.
Mitä SINÄ haluat elämältäsi? Mitä haluat tehdä juuri nyt, mitä pidemmällä aikatähtäimellä?
Onko jotain, mitä olet aina halunnut tehdä, mutta jota et ole miehen takia tehnyt?
Nyt on sinun kesäsi.
Anna kesäauringon lämmittää ja lohduttaa.
Nyt on vaan niin että sinunnpitää rakentaa itsellesi oma identiteetti ilman miestä. Aikuisuus!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Heittäisin miehen menemään. Ei kämppään jäädä asumaan, jos jätetään toinen. Ihme vässykkä olet, kun tuollaista sallit.
Ei sitä ulos väkisin saa. Mulla oli sama tilanne, yhteistä asumista kesti 2kk. Elämäni hirveintä aikaa. Heti kun pääsin omaan asuntoon niin alkoi helpottaa. Ihan heti. Mutta mies joka on kuspää kuten exäni totesi että hän maksaa puolet vuokrasta ja kirjat kämpässä eli hän ei lähde. Minulla kissoja enkä pystynyt lähtemään.
Ensimmäinen puoli vuotta eron jälkeen oli pelkkää itkemistä, siitä vuosi eteenpäin oli surutyötä ja sitä että opettelin hyväksymään eron ja jos ex olisi silloin halunnut tulla takaisin, olisin varmasti toivottanut tervetulleeksi(vaikka se olisi ollut valtava virhe!). Siitä puoli vuotta meni sen miettimiseen että mitä minä sitten haluan omalta elämältäni, ja kun kaksi vuotta oli kulunut erosta, olin päässyt yli ex-miehestä. Joten aikaa se otti ja vaikka hetkittäin tuntui siltä että ei siitä pääse ikinä yli, niin nyt olen kuitenkin onnellisempi kuin koskaan!
Joten halauksia sinulle, kyllä se helpottaa! <3 Mutta prosessia nopeuttaisi se että pääsisit jo asumaan yksin, joten kannattaa vielä miettiä teidän asumisjärjestelyitä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heittäisin miehen menemään. Ei kämppään jäädä asumaan, jos jätetään toinen. Ihme vässykkä olet, kun tuollaista sallit.
Ei sitä ulos väkisin saa. Mulla oli sama tilanne, yhteistä asumista kesti 2kk. Elämäni hirveintä aikaa. Heti kun pääsin omaan asuntoon niin alkoi helpottaa. Ihan heti. Mutta mies joka on kuspää kuten exäni totesi että hän maksaa puolet vuokrasta ja kirjat kämpässä eli hän ei lähde. Minulla kissoja enkä pystynyt lähtemään.
Minä itkisin ja huutaisin kaikki yöt, kunnes toinen lähtisi. Omassa kodissaan saa huutaa ja itkeä. Ei ole laitonta.
Heippa ap. Mulla on samanlainen tilanne. Tekstisi olisi voinut olla melkein itseni kirjoittama. Erosta muutama viikko aikaa, yhteistä elämää vietettiin 9 vuotta, oltiin toistemme ensirakkaudet. Itkin ensimmäiset viikot joka päivä, mies ei. Tuntui epäreilulta- miksi minulle jäi niin suuri tuska, ja toinen pääsee niin helpolla? Miksi minuun sattuu, kun toinen jatkaa hymyillen eteenpäin? Ei ole reilua. Toisen mielestä oikea ratkaisu tuntuu itsestä niin väärältä. Helvetin kamalaa.
Olisitko halunnut jutella? En tiedä onko musta tsemppaajaksi, mutta ainakin olis vertaistukea tarjolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Jaksamista ja kaikkea hyvää sinulle, olin itse samassa tilanteessa vuosi sitten (aviomieheni lähti yllättäen kahdeksan vuoden yhdessäolon jälkeen, ilmeisesti hänellä oli toinen nainen). Pidä huolta itsestäsi, yritä syödä, nukkua ja ulkoilla edes vähän. Exäsi seura saattaa tuntua nyt hyvältä ajatukselta, mutta pääset paremmin toipumisessa alkuun kun pyydät häntä menemään loppukuuksi kaverin/sukulaisen luo/hotelliin. Tarvitset nyt aikaa puida eroa rauhassa - eikä saman katon alla asuva exä ole sopiva siihen. Itke, puhu ystävien kanssa, käy kävelyllä, mikä tahansa oloasi helpottaakin.
Nyt tuntuu synkältä, mutta voin luvata että aikanaan olosi helpottaa. Olet ihana, arvokas ja tärkeä ihminen, muista se. :)
Kauniisti sanottu :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heittäisin miehen menemään. Ei kämppään jäädä asumaan, jos jätetään toinen. Ihme vässykkä olet, kun tuollaista sallit.
Ei sitä ulos väkisin saa. Mulla oli sama tilanne, yhteistä asumista kesti 2kk. Elämäni hirveintä aikaa. Heti kun pääsin omaan asuntoon niin alkoi helpottaa. Ihan heti. Mutta mies joka on kuspää kuten exäni totesi että hän maksaa puolet vuokrasta ja kirjat kämpässä eli hän ei lähde. Minulla kissoja enkä pystynyt lähtemään.
Minä itkisin ja huutaisin kaikki yöt, kunnes toinen lähtisi. Omassa kodissaan saa huutaa ja itkeä. Ei ole laitonta.
Se 2kk oli järkyttävää aikaa. Koska oli pakko käydä töissä en olisi voinut öitä käyttää huutamiseen eikä exäni olisi mihinkään lähtenyt. Pyysin kauniisti ja vähemmän kauniisti. Huudettiin kyllä tappelujen takia. Mutta exälle oli kaikki kaikessa raha. Vaati jopa maustepurkkeja itselleen kun väitti että olivat hänen kuusi vuotta sitten ostamia ja minä olin vain täyttänyt niitä. Ja sitä rataa. Jokaikinen esine tapeltiin läpi kumman se oli ja yritti varastaa paljon minun tavaroitani. Ne omansa mitkä vahingossa unohti panin suoraan roskikseen.
Voi kultapieni, sinä selviät, vaikka nyt ei tunnu siltä. Siihen menee aikaa, mutta sinä selviät, ja olet vahvempi kuin koskaan. Jonkin ajan päästä tuska vaimenee, haavat arpeutuu ja yhtenä aamuna huomaat, ettet ole ajatellut exääsi aikoihin. Saman olen kokenut, ja lupaan sulle, että näin käy. Voimia siihen saakka ❤️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heittäisin miehen menemään. Ei kämppään jäädä asumaan, jos jätetään toinen. Ihme vässykkä olet, kun tuollaista sallit.
Ei sitä ulos väkisin saa. Mulla oli sama tilanne, yhteistä asumista kesti 2kk. Elämäni hirveintä aikaa. Heti kun pääsin omaan asuntoon niin alkoi helpottaa. Ihan heti. Mutta mies joka on kuspää kuten exäni totesi että hän maksaa puolet vuokrasta ja kirjat kämpässä eli hän ei lähde. Minulla kissoja enkä pystynyt lähtemään.
Minä itkisin ja huutaisin kaikki yöt, kunnes toinen lähtisi. Omassa kodissaan saa huutaa ja itkeä. Ei ole laitonta.
Se 2kk oli järkyttävää aikaa. Koska oli pakko käydä töissä en olisi voinut öitä käyttää huutamiseen eikä exäni olisi mihinkään lähtenyt. Pyysin kauniisti ja vähemmän kauniisti. Huudettiin kyllä tappelujen takia. Mutta exälle oli kaikki kaikessa raha. Vaati jopa maustepurkkeja itselleen kun väitti että olivat hänen kuusi vuotta sitten ostamia ja minä olin vain täyttänyt niitä. Ja sitä rataa. Jokaikinen esine tapeltiin läpi kumman se oli ja yritti varastaa paljon minun tavaroitani. Ne omansa mitkä vahingossa unohti panin suoraan roskikseen.
Tosielämä ei mene niin kuin mielikuvitusmaailmassa. Kauheat 2 kk :( Onnittelut, että pääsit eroon miehestä.
Erossa surukin etenee tiettyjen askeleitten mukaan. Karkeasti ottaen ne etenevät esim. seuraavasti: ensin on usein shokki, hämmennys, epäusko, sitten lamaannus ja suru, myöhemmin viha ja kyllästyminen omaan suremiseen sekä sen jälkeen usein vihastumisen ja suuttumisen tunteiden avulla kasvu eroon ja sen hyväksyminen.
Suhteella on oma elinkaarensa. Ongelmia suhteessa syntyy silloin, kun osapuolet elävätkin eri vaihetta suhteen elinkaaressa. Jos toinen elää nykyisen suhteensa elinkaaren korkeimmassa vaiheessa ja on täynnä rakastumisen ja rakkauden tunteita ja toinen onkin tullut jo elinkaaren loppuun, suhteen elinkaaren huipulla elävä jää eron hetkellä tunteittensa kanssa yksin. Hänen on kulutettava tunnevarastonsa loppuun ilman, että saisi samanlaista vastakaikua. Se saa aikaan surua ja muita tunteita. Onkin hyvä, että jätetyksi tuntevalla on kuulijoita, joiden kanssa hän voi jatkuvasti käydä kaikkia tunteitaan läpi.
Ammattiavun hankkiminen ja surun syvimmän kärjen taittaminen esim. lääkkeillä on perustelua. Sureminen vaatii myös voimia, joten esim. unilääkkeiden tai mielialalääkkeiden käyttö voi olla alussa hyväksi. Unen tuloa voi helpottaa myös esim. hypnoosilääkärillä käynti tai muu rentoutusmenetelmä.
Surun läpikäymistä voi jouduttaa jossain määrin tai ainakin pitää huolta, että ei jää jumiin johonkin vaiheeseen pitkäksi aikaa. Kyse on miten ruokkii omaa mieltään ja mitä ruokaa mielelleen tarjoaa. Kannattaa edetä hitaasti eteenpäin surutyösään mutta myös joskus antaa itselle uusia mahdollisuuksia. Sanotaan, että surussa ihminen on aidoimmillaan.
Yksikään mies ei jätä pitkää suhdetta jos ei ole jo uusi kierrossa, niin naurettava tämä heikompi sukupuoli on.
Ja kyllä, tukehtumisen tunne voi tulla, ns.konversio-oire. Mulla tuli myös tunne etten tunne jalkojani vastaavassa tilanteessa.
Sun oireet on ihan normaali osa kriisistä selviytymistä. Vähän kuin paniikkihäiriön oireita. Käy lääkärissä, jos tulee lisää kuolemanpelkoa ja itsemurha-ajatuksia. Saat rauhoittavaa joka vie yli vaikeimman ajan.
Selviät tästä, hetki ja päivä kerrallaan. Sinulla on ihana elämä edessä, nyt on vaikeaa. Tämän jälkeen ymmärrät paremmin jokaista, jolla on sydänsuruja. Se tekee sinusta vähän viisaamman ja vanhemman naisen. Tervetuloa osaksi meitä.