Tunnetko varovasti-ihmisiä?

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Jo mainittujen lisäksi yleisiä piirteitä ovat mm. että mausteita käytetään ihan vähän vaan, jos tanssitaan niin liikkeet ovat ihan pieniä, yhteislaulutilanteissa vain auotaan suuta, myyjää ei saa vaivata ja hotellista lähtiessä pitää siivota. Noh kukin elää tyylillään.

Jep. Äidilläni nämä kaikki. Etelänmatkalla meille tuli riitaa, kun hän suuttui siitä, kun hän joutuu joka aamu petaamaan minunkin sänkyni. Sanoin, etten todella petaa sänkyä hotellihuoneessa, jonne aion lähtiessäni jättää vielä hyvän tipin. Itku silmässä selitti, että on ihan yleinen sääntö kaikkialla, että hotellivieraat petaavat itse sängyt, ja siivoojat eivät halua koskea sänkyihin. Buaaah. (Ja kyseessä oli hänen muistaakseni kolmas etelänmatkansa ikinä ja eläkeikäiseksi oli ehtinyt.)

Huomiota ei saa herättää ja joka paikassa pitää varmuuden vuoksi olla äärimmäisen hillitysti ja puhua kuiskaten, että kukaan nyt katso pahasti tai häiriinny tai pidä outona. Muutenkin oletusarvo on, että ventovieraita kaupungin vilinässä kiinnostaa, miten liikehdit, puhut tai olet pukeutunut. Kotonaan ei saa tehdä äkkinäisiä liikkeitä eikä esim. tanssahdella, koska vastapäisestä talosta mahdollisesti juuri silloin kyttäävät naapurit saattavat pitää outona.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Jo mainittujen lisäksi yleisiä piirteitä ovat mm. että mausteita käytetään ihan vähän vaan, jos tanssitaan niin liikkeet ovat ihan pieniä, yhteislaulutilanteissa vain auotaan suuta, myyjää ei saa vaivata ja hotellista lähtiessä pitää siivota. Noh kukin elää tyylillään.

Jep. Äidilläni nämä kaikki. Etelänmatkalla meille tuli riitaa, kun hän suuttui siitä, kun hän joutuu joka aamu petaamaan minunkin sänkyni. Sanoin, etten todella petaa sänkyä hotellihuoneessa, jonne aion lähtiessäni jättää vielä hyvän tipin. Itku silmässä selitti, että on ihan yleinen sääntö kaikkialla, että hotellivieraat petaavat itse sängyt, ja siivoojat eivät halua koskea sänkyihin. Buaaah. (Ja kyseessä oli hänen muistaakseni kolmas etelänmatkansa ikinä ja eläkeikäiseksi oli ehtinyt.).

Ja siis äitini väitti, että hotellin siivooja taivastelee ja ihmettelee, että jos asukkaat eivät oo pedanneet sänkyjään. :D Muistinpa juuri, että hän osti myös paikallisesta supermercadosta siivousrättejä ja pesuainetta ja pyyhki hotellihuoneen pintoja päivittäin, ettei siivooja luule meitä ihan porsaiksi. Revi nyt tästä rentoa etelänlomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap muistaa sitten olla esittelemättä omaa elämänfilosofiaansa lapsilleen oikeana. Ties vaikka nämä jälleen tykkäisivätkin säästäväisyydestä, hillitystä tyylistä ja vaatimattomuudesta ja seuraisivat mummonsa tai isomummonsa oppeja.

Joku otti nokkiinsa 😀

Muista en tiedä, mutta itse ainakin luotan lapsiini niin paljon että saavat itse valita omat elämänfilosofiansa.

Ei omani ole yhtään parempi kuin vaikka mummon. Mummossa vaan ärsyttää se että vaatii kaikkia läheisiään noudattamaan omia elämäntapojaan ja sanelee oikeat mielipiteetkin.

En ole tuo jota siteerasit, mutta minusta aloistus oli lievästi vastenmielinen. Tunnetaan omaa äitiä kohtaan ylemmyyttä, joka kuuluu sinne murrosikään ja nuoruuteen jolloin siihen omaan päähän tuntuu kertyneen kaikki maailman viisaus. Sen jälkeen useimmat alkavat tuntea vanhempiaan kohtaan myötätuntoa ja ymmärrystä, eikä heillä ole erityistä halua nimitellä heitä yhtään miksikään.

Yleensä juuri ylikilttien ja varovaisten äitien lapset kävelevät sen äitinsä yli mennen tullen, ja syyttävät tästä tietenkin äitiään. Äidin vika kaikki elämässä, äidin olisi pitänyt olla vieläkin enemmän lapsilleen mieliksi, eikä kestetä yhtään sitä että äiti tekee asiat omalla tavallaan. Vaikka toisaalta pidetään suurta meteliä siitä, että äiti ei ole oikealla tavalla olemassa, sillä tavalla kuin lapset haluaisivat, ei tietenkään vahingossakaan anneta äidille tilaa olla sellainen kuin hän luonnostaan on. Lapset ovat tottuneet tiettyyn valtaansa eivätkä unissaankaan halua luopua siitä. Siinhän pitäisi rikkoa perhedynamiikkaa ja tehdä vähän räväkämpää kuin hankkia oranssit verhot.

Elämää pelkäävät, julkisesti kursailevat ja neuroottisesti lähes tuntemattomien ihmisten positiivisesta mielipiteestä riippuvaiset voivat kyllä olla kotioloissa läheisilleen, kuten omille tyttärilleen, jotain aivan muuta. Pahimman laatuisia dominoijia, pakottajia ja alentajia ja tyttären oman persoonan ja elämänasenteen suhteen täysin suvaitsemattomia. Omaan negatiivisuuteen kiskotaan kanssaihmiset väkisin mukaan ja tukahdutetaan ne läheiset. Monella tyttärellä on vuosikausien koulu edessä aikuisena, että elämää pelkäävän ja siitä normin tehneen ahdistavan äidin syyttävästä katseesta pääsee irti. Kokemusta on.

Aika hauska ketju. Siis olisi ellei nuo jutut kuulostaisi niin todellisilta. Tavallisuuden tavoittelu on rankkaa työtä, mutta palkintona onkin suurin ihmisen kaipaama palkinto: tavallisuus.

Oma isoäitini (40-luvulla syntynyt) on niin neuroottinen, että varovaisuus kääntyy jo oikeastaan ylilyönneiksi. Muistan lapsuudestani kun olimme kuumana kesäiltana sisarusteni kanssa leikkimässä sadettajalla ja hyppelimme ja kastuimme vesiroiskeissa. Isoäitini järkyttyi ja säikähti tästä niin pahasti, että kirjaimellisesti pakotti meidät juomaan tulikuumaa marjamehua! Siis tilanne oli jo niin kärjistynyt, että se olisi voitu luokitella lieväksi pahoinpitelyksi, koska meidän lasten kielet paloivat kuumasta juomasta ja kyse oli pakkojuottamisesta. Ihan vain siksi, ettei me satuta vilustumaan, kun vaatteet kastuivat pihaleikeissä! Kaikenlaisia vaastaavia tapauksia kyseisen muorin kohdalla on ollut....

En kyllä tunnista kuvauksesta yhtään äitiäni (60 v.) tai anoppiani (63 v). Kumpikin näyttää ainakin 15 vuotta ikäistään nuoremmalta, meikkaa niin että se näkyy ja pukeutuu (itselleen sopiviin) väreihin. Molemmat myös sisustavat ahkerasti ja varsinkin äitini tekee aika rohkeitakin sisustusratkaisuja.

Molemmat ovat myös luonteeltaan aika räväköitä, eivät todellakaan mitään "anteeksi että olen olemassa" -ihmisiä. Äitini esimerkiksi alkaa tanssia julkisella paikalla, jos kuulee hyvää musiikkia – oli muuten aivan helvetin noloa, kun olin lapsi... Ja jos saa jossain huonoa palvelua, niin todellakin antaa sen kuulua.

Minä sanon noita beessi-ihmisiksi. Kaikki on turvallista beigeä. 

Vierailija kirjoitti:

Tuohon liityt myös kursailu, ettei vaan ole kellekään vaivaksi vierailulla varsinkaan. Ei minua varten mittään tarvi laittaa, istun vaan täällä nurkassa, etten oo kenkään tiellä....juu ja ei mitään lahjoja koskaan voi ottaa vastaan myöskään....puoli sukua on näitä. Haluamalla olla mahdollisimman huomaamaton tekee itsestään huomion keskipisteen.

Täähän on Tampereen seudun väkeä tämä. En mää nyt vaivaksi....

Tulee Sinikka Nopolan kirjat mieleen.

Voiko tämä olla joku yhteiskuntaluokkaan tai alueelliseen kulttuuriin liittyvä juttu? Oma "anteeksiettäolenolemassa ja ollaannytvaanhiljaajahissukseenjaharmaissaväreissäetteikukaanärsyynny"- tyyppinen äitini on alemmuudentuntoisesta työläisperheestä. Tai jotenkin yhtä aikaa ollaan alempia niihin joihinkin "herroihin" nähden ja nöyristellään ja ei saa kouluttautua tai pyrkiä parempaan, kun tää on meidän paikkamme ja silti on sellainen tietty katkeruus ja herraviha päällä.

Omaan negatiivisuuteen kiskotaan kanssaihmiset väkisin mukaan ja tukahdutetaan ne läheiset. Monella tyttärellä on vuosikausien koulu edessä aikuisena, että elämää pelkäävän ja siitä normin tehneen ahdistavan äidin syyttävästä katseesta pääsee irti. Kokemusta on.

Tästä tuli hieno ketju! Kiitos osallistuneille!

Tykkäsin tuosta yllä näkyvästä huomiosta, miten tyttärillä on vuosikausien koulu edessä aikuisena että oppii elämään. Oma äitini ei niinkään ole syyllistänyt, mutta lapsuudessa minuun iskostui syvälle ajatus, että enhän minä nyt mitään, ei minua varten, ei minulla ole oikeutta...

Jätin sitten laulut laulamatta ja auoin vain suutani, en käynyt uimahallissa, en mennyt koskaan leirille, en osallistunut harrastuksiin. Olin koulukiusattu, enkä puolustanut itseäni, koska enhän minä nyt... Naisena olemiseen sai sen mallin, että nainen on täysin avuton ja osaamaton yksin, mies pitää olla jo siihen että uskaltaa mennä kaupunkiin avattuun uuteen ruokakauppaan. Naiseudesta opin kotoa sen mallin, että tärkeintä on, ettei kukaan huomaa, että olet olemassa, mutta lakanat pitää olla tiukoiksi keriksi mankeloituina kaapissa jos vaikka joku sinne kaappiin joskus katsoo.

Varmasti jos olisin saanut kotoa mallin vahvempaan naisena olemiseen ja itsellisyyteen, en olisi ajautunut jo alaikäisenä väkivaltaisiin parisuhteisiin ja alisuoriutumaan elämässä. Sen takia tämä oli tämmöinen katkeruuden purkaus, kun näin nelikymppisenä tuntuu, että elämästä meni ainakin 10-15 vuotta ihan tyhjäkäynnillä elämää pelätessä.

Ap