Tunnetko varovasti-ihmisiä?

Tunnen omanikäiseni eli 22-vuotiaan varojan, joka on ollut moinen ainakin 10-vuotiaasta saakka. Kyseinen luonteenlaatu on merkittävä syy etten juuri enää pidä yhteyttä - se nimittäin ei rajoita vain ihmisen omaa vaan myös muiden elämää ja sikäli on tarttuvaa.

Hän pukeutuu mahdollisimman mitäänsanomattomiin väreihin ja vaatteisiin. Vaatetta täytyy ennen ostopäätöstä käydä liikkeessä kokeilemassa keskimäärin kolme kertaa vaikka se tapahtuisi muiden vapaa-ajan kustannuksella yhteisen lomamatkan aikana. Se ei myöskään saisi maksaa mitään vaikka varaa olisi koska joku voi pitää pöyhkeilevänä. Hyväkroppaisena kroppa pitää olla juuri niin peitossa ettei mummo ajattelisi että hän paljastelee. Vaatteet eivät siis saa olla pieniä mutta usein esimerkiksi pienet napit ja taskut ovat parempia kuin isommat koska niihin ei kiinnitä huomio. Korut ovat samasta syystä olemattomia tai niitä ei yleensä ole. Korvareikiä ei ole vieläkään uskaltanut ottaa vaikka on vuosikausia kysellyt että sattuuko se ja mitä maksaa. Meikki pitäisi olla samaan aikaan huomaamaton mutta niin täydellinen ettei kenelläkään ole mitä sanottavaa siitä. Kyselee jatkuvasti meiltä enemmän meikkaavilta ystäviltään neuvoja kun on tekemässä ostopäätöstä ja menee vähän tolaltaan jos emme jaksa loputtomiin käydä keskustelua siitä mikä kymmenestä lähes tismalleen samanlaisesta kasvoilla näkymättöminä määrinä käytettävistä poskipunista olisi paras. Huulipunaa ei ole koskaan käyttänyt.

Ylipäätään rasittavaksi piirre käy juuri siinä että muiden pitää elää sen ehdoilla. Aina pitää kertoa mielipide joka asiaan jotta hän tietää mitä muut ajattelevat jos hän hankkii asian x. Sellaista mielipidettä ei kuitenkaan sallita että ota nyt joku värikäs kerrankin. Jos hän haluaa tehdä minkä tahansa asian vähin äänin niin muidenkin on se tehtävä niin. Piknikille pitää mennä varjoon riittävän kauas muista ihmisistä ja Alkossa on käytävä iltapäivällä ettei tule luulluksi aamujuopoksi tai jo känniseksi. Esimerkkejä olisi loputtomasti.

Sama linja jatkuu sisustuksessa ja kaikissa muissa hankinnoissa. Sisustustyyli ei tietenkään ole mitenkään huomiotaherättävän minimalistinen koska noh, se olisi huomiotaherättävää, joten sisustuksesta sen enempää kuin vaatteistakaan ei tuntemattomalle paistaisi silmään että ne ovat tulosta melko erikoisesta luonteenlaadusta vaan voisi ajatella että henkilöllä on hillitympi kausi meneillään.

Näillä valinnoilla, joilla pyritään aina siihen, ettei kukaan ajattelisi ainakaan pahaa, pitäisi kuitenkin aina olla paras (ei kuitenkaan kehuttu koska huomiota pitää välttää). Kouluaikana teki tietysti esimerkiksi käsityö- ja kuvataidetunneilla mahdollisimman varovasti ja sitten loukkaantui jos opettaja antoi paremman numeron jollekin joka oli tehnyt räväkämpää. Se oli kuulemma epäreilua koska kyse oli opettajan mielipiteestä eikä neutraalista arviosta.

Ainiin ja kovaankin kipuun voi ottaa ehkä puolikkaan 400mg buranasta tai on syytä huolestua. (Heillä kun ei koskaan kotona käytetty enempää lääkkeitä vaikka vanhempansa ovat molemmat sairaanhoitajia ja varmasti tietävät miten lääkkeitä voi ihan turvallisesti käyttää.)

No, on paljon tuota. Lääkkeet kyllä otetaan ihan ohjeiden mukaan ja ei hoeta mitään kyllästymisjuttuja sisustuksessa, mutta kyllähän se koti melko vaalea/beige/ruskeasävyinen on. Taisi jossain verhossa olla vihreää ruutua.

Rasittavinta on juurikin tuo kaiken sanomisen ja olemisen varominen. "Mitä muutkin ajattelisi?" Suoraan sanottuna tuo on yksi niistä syistä, miksi en ole koskaan kaivannut takaisin pikkupaikkakunnille sieltä pois lähdettyäni. Jos elämä rakentuu sen ympärille, että yritetään miellyttää kaikkia mahdollisia (tuntemattomikin) tahoja, ei kiitos.

Hääjuhlatkin piti järjestää sen mukaan, että "ei kenelläkään olisi sanomista". Vittu. Joo, olin nuori tuolloin, enää ei todellakaan menisi läpi.

Todellakin olen pyrkinyt tuosta pois, vaikka käyttäytymissäännöt yms. olen kyllä säilyttänyt. Kursailua inhoan yli kaiken ja siihen leikkiin en kyllä suostu (tämä siis erotuksena niihin lapsena opittuihin tapoihin). Se on vain epäkohteliasta, eikä siitä millään selityksellä miksikään muutu.

Minäkin olen huomannut, että kyseessä on pelko. Äitini on myöntänyt, että pelkää lentämistä. Todellisuudessa pelkää lähes kaikkea.

Tunnen. Anoppi lähti eilen oltuaan kuusi päivää meillä kylässä mökillä. Sai houkuttelemalla houkutella että kävi saunassa (ihan vähän heitän löylyä vaan) jotta peseytyisi kun "enhän minä teidän vettä ja shampoita kuluta" no kuluta vaan, mieluummin kuin kuljet peseytymättömänä lähes viikon. Servietit sai uudestaan käyttöön koska hän ei käytä omiaan vaan säästi ne parempaan (?) käyttöön. Leipälautasta hänelle ei tarvitse kattaa, hän on vaatimaton (murustaa mieluummin pöydälle ja minä saan siivota, lainaksi pyytää vanhoja rikkinäisiä repaleisia villasukkia kun eihän hänelle ehjiä -eikä tahdo uskoa että meillä ei ole mitään rikkinäisiä vaan ihan ehjät saa-, pussilakanaakaan hän ei tarvtse, kyllä tarvitsee, minä en halua pestä täkkejä joka viraan jälkeen vaan lakanat ja esimerkkejä olisi paljon.. mutta se näennäinen vaatimattomuus tekee minut hulluksi, aiheuttaa paljon enemmän vaivaa kuin jos hän olisi "normaali".

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Anoppi lähti eilen oltuaan kuusi päivää meillä kylässä mökillä. Sai houkuttelemalla houkutella että kävi saunassa (ihan vähän heitän löylyä vaan) jotta peseytyisi kun "enhän minä teidän vettä ja shampoita kuluta" no kuluta vaan, mieluummin kuin kuljet peseytymättömänä lähes viikon. Servietit sai uudestaan käyttöön koska hän ei käytä omiaan vaan säästi ne parempaan (?) käyttöön. Leipälautasta hänelle ei tarvitse kattaa, hän on vaatimaton (murustaa mieluummin pöydälle ja minä saan siivota, lainaksi pyytää vanhoja rikkinäisiä repaleisia villasukkia kun eihän hänelle ehjiä -eikä tahdo uskoa että meillä ei ole mitään rikkinäisiä vaan ihan ehjät saa-, pussilakanaakaan hän ei tarvtse, kyllä tarvitsee, minä en halua pestä täkkejä joka viraan jälkeen vaan lakanat ja esimerkkejä olisi paljon.. mutta se näennäinen vaatimattomuus tekee minut hulluksi, aiheuttaa paljon enemmän vaivaa kuin jos hän olisi "normaali".

Joo, tuo liinavaatejuttu myös! Ihan kone pesee liinavaatteet, eikä siitä ole "haittaa". En ymmärrä, mistä tuo into "säästää" isäntäväkeä tulee. Enää ei millään pulsaattorikoneella pestä ja meillä ei kyllä mankeloidakaan, joten aika helppoa on pestä ne pyyhkeet/liinavaatteet.

Tunnen parikin ja ihan nuorta sukupolvea ovat. Sen sijaan toivoisin usein että suvun vanhat tädit miettisivät vähän useammin mitä muut ajattelevat ja miten ollaan hakematta huomiota. En siis usko että on sukupolvikysymys. Näissä nuorissa varovasti-ihmisissä merkittäviä tekijöitä ovat olleet ainakin pieniltä paikkakunnilta tulleet vanhemmat, joilla koulukiusaamistaustaa ja ovat molemmat olleet perheen erikoisia ja siten saaneet suurimman saaliin tätä kasvatusta

Kiitos, nro 11 hyvästä kirjoituksestasi.  Juuri noin minäkin asian ajattelen, 40-luvun lopun lapsi. Minusta ei ole vieläkään mitään pahaa siinä, että esim. uusia vaatteita hankkiessa katsoo paitsi hinta-laatu -sudetta myös sitä, miten ne sopivat jo olemassa oleviin vaatteisiin, jolloin asukokonaisuuksia on enemmän kuin vaatteiden lukumäärä antaisi ymmärtää. Tämän opetti minulle 20-luvun lopulla syntynyt äitini, ompelija ammatiltaan, jolla oli hyvä esteettinen silmä. Hänen opetuksiaan oli myös, että samanaikaisesti ei pueta ylle monen kirjavaa vaatepartta, siis ruutua, raitaa ja kukertavaa samalla kertaa, vaan kirjavaan yhdistetään yksivärinen. Ja totta, vaatteet käytettiin loppuun asti, kaikki mitkä voitiin kääntää, käännettiin. Ja lopuksi ehjät kohdat leikattiin matonkuteiksi.

Sisustuksessa äitini ei pelännyt värejä, vaan meillä ehti olla monen värisiä sohvia. Kätevänä ihmisenä äiti päällysti sohvan uudelleen, kun entinen kangas alkoi olla kovin kulunut tai ei muuten enää miellyttänyt silmää. Jossain vaiheessa sohva oli oranssi, jossain vaiheessa limen vihreä, ei koskaan harmaa tai beige. Minä olen varovaisempi värien käyttäjä sisustuksessa. Minua miellyttävät enemmän hillityt murretut värit kuten harmaalla taitettu vihreä, vanha roosa ja se kovin kirottu beige. Näihin sitten yhdistelen kirkkaampia yksityiskohtia. Minusta on ihan asiallista, että isot ja kalliit huonekalut ovat väritykseltään hillittyjä, sillä harvalla - ainakaan eläkeläisellä - on varaa muutaman vuoden välein vaihtaa sohvaa ja nojatuoleja uusiin.  Satsaan mieluummin laatuun ja kestävyyteen kuin muotiin.

Aivan kuin nro 11 kirjoitti, olemme me kuusikymppiset aikamme lapsia ja kasvatuksen tuotteita. Olen viime vuosien aikaan pohtinut paljonkin, mitkä olivat sodan jälkeisen Suomen kasvatusihanteet ja -tavoitteet. Täytyy myöntää, että sitä mukaa kuin ikää on karttunut, sitä kriittisemmäksi olen tullut. Vaatimattomuus ei ole mikään paha asia, jos sitä ei viedä äärilaitaan asti. Mutta miksi oli ihanteellista, että tyttölapsen piti olla ujo tai kaino, kuten meillä sanottiin, kun sitten toisaalta vaadittiin reippautta ja tietyssä määrin rohkeuttakin. Jo lapsen otti välillä päähän, kun aina piti olla kiltti ja padota kaikki sisäänsä. Jo silloin ajattelin, miten hyvää tekisi saada joskus raivota oikein kunnolla ja puhdistaa sielunsa ja mielensä kaikesta turhasta moskasta. Mutta eihän se sopinut! Oli niin paljon sopimattomia asioita, kuten sekin, että "kotiasioita ei viedä kynnyksen yli". Muistan saaneeni asiasta kunnon satikutia, kun olin muka kielitellyt isoäidille joitakin asioita, mitä en ollut tehnyt. Mutta se muutti minut, avoimesta iloisesta pikkutytöstä tuli totinen ja umpimielinen. Lähes koko elämäni minua on syytetty siitä, etten kerro itsestäni juuri mitään. 

No entäs mun 40-l syntyneet vanhempani: ostivat 80-luvulla vähän hienomman auton, mutta häpesivät, että muut pitävät pröystäilijöinä. Autoa pidettiin autotallissa, ettei kukaan näe. Ja alle vuodessa se myytiin pois, kun se liian pramea.

Ex-mieheni oli imenyt tämän ajattelun vanhemmiltaan. Koko perhe kääri kaikki antamansa lahjat paperiin ilman teippiä, että paperit voi käyttää uudelleen. Ex keräsi paperit takaisin itselleen. Samaan kuuluu sairas pihiys sekä kaiken vanhan säilyttäminen. Kesämökillä ei voinut mennä sisälle, koska mökki oli lattiasta kattoon täynnä kaatopaikkatavaraa, jota saatettaisiin joskus tarvita. Onneksi ei olla enää tekemisissä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Anoppi lähti eilen oltuaan kuusi päivää meillä kylässä mökillä. Sai houkuttelemalla houkutella että kävi saunassa (ihan vähän heitän löylyä vaan) jotta peseytyisi kun "enhän minä teidän vettä ja shampoita kuluta" no kuluta vaan, mieluummin kuin kuljet peseytymättömänä lähes viikon. Servietit sai uudestaan käyttöön koska hän ei käytä omiaan vaan säästi ne parempaan (?) käyttöön. Leipälautasta hänelle ei tarvitse kattaa, hän on vaatimaton (murustaa mieluummin pöydälle ja minä saan siivota, lainaksi pyytää vanhoja rikkinäisiä repaleisia villasukkia kun eihän hänelle ehjiä -eikä tahdo uskoa että meillä ei ole mitään rikkinäisiä vaan ihan ehjät saa-, pussilakanaakaan hän ei tarvtse, kyllä tarvitsee, minä en halua pestä täkkejä joka viraan jälkeen vaan lakanat ja esimerkkejä olisi paljon.. mutta se näennäinen vaatimattomuus tekee minut hulluksi, aiheuttaa paljon enemmän vaivaa kuin jos hän olisi "normaali".

Joo, tuo liinavaatejuttu myös! Ihan kone pesee liinavaatteet, eikä siitä ole "haittaa". En ymmärrä, mistä tuo into "säästää" isäntäväkeä tulee. Enää ei millään pulsaattorikoneella pestä ja meillä ei kyllä mankeloidakaan, joten aika helppoa on pestä ne pyyhkeet/liinavaatteet.

Tästä 'eihän minusta nyt ole haittaa' -ajattelusta on muutenkin isäntäväelle enemmän vaivaa ja haittaa. Esimerkki: Leivot ja laitat kunnolla tarjottavaa vieraille. Vieraat suureen ääneen päivittelevät, ettei heitä varten nyt missään nimessä olisi tarjonnut ja syövät näennäisen vaivautuneesti. Silläkö se vaivannäkö palkitaan. Tulee itsellekin vaivaantunut olo.

Yksi nuori ystäväni tulee tarjoilupöytään innokaana ja sanoo selkeästi, että onpa kiva kun on kaikkea ihanaa. Ottaa sitten itselleen rempseästi ja nauttivan oloisesti. Tästä tulee hyvä mieli ja saa kelpaamisen kautta kiitoksen vaivastaan (ja tarjoiluun kulutetusta rahasta).

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap muistaa sitten olla esittelemättä omaa elämänfilosofiaansa lapsilleen oikeana. Ties vaikka nämä jälleen tykkäisivätkin säästäväisyydestä, hillitystä tyylistä ja vaatimattomuudesta ja seuraisivat mummonsa tai isomummonsa oppeja.

Joku otti nokkiinsa 😀

Muista en tiedä, mutta itse ainakin luotan lapsiini niin paljon että saavat itse valita omat elämänfilosofiansa.

Ei omani ole yhtään parempi kuin vaikka mummon. Mummossa vaan ärsyttää se että vaatii kaikkia läheisiään noudattamaan omia elämäntapojaan ja sanelee oikeat mielipiteetkin.

En ole tuo jota siteerasit, mutta minusta aloistus oli lievästi vastenmielinen. Tunnetaan omaa äitiä kohtaan ylemmyyttä, joka kuuluu sinne murrosikään ja nuoruuteen jolloin siihen omaan päähän tuntuu kertyneen kaikki maailman viisaus. Sen jälkeen useimmat alkavat tuntea vanhempiaan kohtaan myötätuntoa ja ymmärrystä, eikä heillä ole erityistä halua nimitellä heitä yhtään miksikään.

Yleensä juuri ylikilttien ja varovaisten äitien lapset kävelevät sen äitinsä yli mennen tullen, ja syyttävät tästä tietenkin äitiään. Äidin vika kaikki elämässä, äidin olisi pitänyt olla vieläkin enemmän lapsilleen mieliksi, eikä kestetä yhtään sitä että äiti tekee asiat omalla tavallaan. Vaikka toisaalta pidetään suurta meteliä siitä, että äiti ei ole oikealla tavalla olemassa, sillä tavalla kuin lapset haluaisivat, ei tietenkään vahingossakaan anneta äidille tilaa olla sellainen kuin hän luonnostaan on. Lapset ovat tottuneet tiettyyn valtaansa eivätkä unissaankaan halua luopua siitä. Siinhän pitäisi rikkoa perhedynamiikkaa ja tehdä vähän räväkämpää kuin hankkia oranssit verhot.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voisko olla sellainenkin mahdollisuus, että siellä äidin päässä on aikuisen, elämää nähneen ja kokeneen naisen rikas sisäinen maailma, jota hän ei vain voi jakaa tyttärensä kanssa, koska tytär ei vielä osaa tai halua ottaa sitä vastaan. Hän ei ole vielä kypsä näkemään äitiään aikuisena ihmisenä, vaan pelkästään äitinä.

Voihan sekin mahdollisuus olla, että joskus viisastun ja kypsyn aikuiseksi, joka alkaa arvostaa elämää pelkääviä ihmisiä. Itse nimittäin pidän aikuisuutena ja kypsyytenä sitä, että uskaltaa tehdä asioita ja kantaa vastuun itsestään ja jälkikasvustaan. Uskaltaa näyttää positiivista esimerkkiä lapsilleen esimerkiksi siinä, että on ihan ok aikuisenkin naisen mennä uimaan uimarannalle eikä siinä ole mitään salattavaa. Tai että jos tekee mieli käydä uudessa kahvilassa syömässä leivos, sen voi tehdä ilman että pitää olla puoliso esiliinaksi mukaan ja silloinkin ostaa "joku ihan pieni vaan".

Jos minä olen menossa lääkäriin, varaan ajan ja menen sinne. Toiset kursailevat puoli vuotta, pyytävät sitten jonkun toisen soittamaan puolestaan ajan ja pyytävät jonkun toisen mukaan kuskiksi, oppaaksi ja tueksi asiointiin. Sitä voi sitten miettiä, kumpi on aikuisempaa. Ap

Hyvähyvä, olet selvästi parempi kuin äitisi. Ehkä kuitenkin voisit sillä tavalla haastaa itsesi, että jonain päivänä kykenisit arvostamaan myös äitiäsi. Kuulostaa aidosti aika pahalta, että sinä puhut noin äidistäsi, selvästi arasta ihmisestä, joka toki on sinun kiukuttelullesi oikein hyvä kohde, ja joka todennäköisesti myötäilee sinua ettei kenenkään mieli pahoitu. Se, että sanot suoraan ettet arvosta omaa äitiäsi, on sen verran iso juttu, että siellä taustalla pitää olla muutakin kuin se, että äitisi on ostanut verhot joita sinä et olisi ostanut. On paljon ihmisiä joilla on aidosti syy olla katkera vanhemmilleen. Silti hekin usein yrittävät asettua vanhempiensa asemaan, nähdä heidän käytöksensä syy-seuraussuhteet.  Siitä näkökulmasta, mitä vanhemmat voivat pahimmillaan olla, yksityisyyttä kaipaava ja ylikiltti äitisi ei todellakaan ole asia joka pilaa lapsensa elämän.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ajan kaksi suurinta hyvettä ovat

 - olla jatkuvasti hirveän tohkeissaan itsestään ja uskotella vielä kypsässä keski-iässäkin, että kaikki mitä itselle tapahtuu on ainutlaatuista, ja siksi oma kokemus kaikesta on tärkein ja aidoin

- kaikki itsensä toteuttaminen pitää tapahtua kuluttamisen ja median kautta. Kulutti sitten elämyksiä tai kosmetiikkaa, on tärkeää ilmaista, että on olemassa nimenomaan sen kautta mitä omistaa ja mistä pitää ja mitä hankkii. Mitä useammalle sen kertoo ja mitä useammin, sen parempi.

Nämä kaksi hyvettä yhdessä saavat aikaan sen illuusion, että ihmisellä ei voi olla sisäistä elämää jos hän ei koko ajan tuo sitä esille muille. Jos ihminen ei ole kiinnostunut sisustuksesta, pukeutumisesta, ulkonäön muokkaamisesta ja muodista, hänellä ei nykykäsityksen mukaan ole olemassa aivotoimintaa, tunne-elämää tai kykyä saada mielihyvä elämästä.

Tämä kaikki siis liittyy naisiin. Mies voi edelleen olla älykäs, itsenäinen ja onnellinen, vaikka ei mieti verhojen väriä, autonsa mallia, tukkansa väriä ja tuuheutta ja sitä mitä kosmetiikkaa tänään läiskisi ihanaisille pikku poskilleen.

Että siksi tämä aloitus on hyvin mielenkiintoinen. Äitiä arvostellaan vanhanaikaiseksi ja lievästi säälittäväksi, kuitenkin juuri niillä kriteereillä jotka ovat olleet pikkuvaimon hyveitä hyvin konservatiivisissa yhteiskunnissa, ja joissa se naisen rooli on hyvin kapea. Voisko olla sellainenkin mahdollisuus, että siellä äidin päässä on aikuisen, elämää nähneen ja kokeneen naisen rikas sisäinen maailma, jota hän ei vain voi jakaa tyttärensä kanssa, koska tytär ei vielä osaa tai halua ottaa sitä vastaan. Hän ei ole vielä kypsä näkemään äitiään aikuisena ihmisenä, vaan pelkästään äitinä.

Jopa osasit kääntää neuroottisen ja olen-muka-niinvaatimatonjavähäinenkirkkaammankruununsaan-asenteen kypsäksi sisäiseksi viisaudeksi :D

Aivan kuten joku jo kirjoittkin, aloittajan äiti todennäköisesti näillä ulkoisilla asioilla, eli kulutusvalinnoillaan, yrittää välttää häpeään joutumista, taustalla pelko.  Ja ap antaa ymmärtää, ettei arvosta äitiään, ehkä jopa häpeää tätä. Hups vaan, äitiykän tärkein perintö on jaettu jo ennen kuin äiti on edes kuollut, häpeän välttelyn pelko on siirretty tyttärelle, joka taas yrittää peitellä sitä korostamalla kuinka itse tekee kaiken toisin kuin hävettävä äiti.

Jonkun täytyy katkaista se kierre, ja olisi onnellista jos sen tekisi se vahvempi tässä kuviossa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ajan kaksi suurinta hyvettä ovat

 - olla jatkuvasti hirveän tohkeissaan itsestään ja uskotella vielä kypsässä keski-iässäkin, että kaikki mitä itselle tapahtuu on ainutlaatuista, ja siksi oma kokemus kaikesta on tärkein ja aidoin

- kaikki itsensä toteuttaminen pitää tapahtua kuluttamisen ja median kautta. Kulutti sitten elämyksiä tai kosmetiikkaa, on tärkeää ilmaista, että on olemassa nimenomaan sen kautta mitä omistaa ja mistä pitää ja mitä hankkii. Mitä useammalle sen kertoo ja mitä useammin, sen parempi.

Nämä kaksi hyvettä yhdessä saavat aikaan sen illuusion, että ihmisellä ei voi olla sisäistä elämää jos hän ei koko ajan tuo sitä esille muille. Jos ihminen ei ole kiinnostunut sisustuksesta, pukeutumisesta, ulkonäön muokkaamisesta ja muodista, hänellä ei nykykäsityksen mukaan ole olemassa aivotoimintaa, tunne-elämää tai kykyä saada mielihyvä elämästä.

Tämä kaikki siis liittyy naisiin. Mies voi edelleen olla älykäs, itsenäinen ja onnellinen, vaikka ei mieti verhojen väriä, autonsa mallia, tukkansa väriä ja tuuheutta ja sitä mitä kosmetiikkaa tänään läiskisi ihanaisille pikku poskilleen.

Että siksi tämä aloitus on hyvin mielenkiintoinen. Äitiä arvostellaan vanhanaikaiseksi ja lievästi säälittäväksi, kuitenkin juuri niillä kriteereillä jotka ovat olleet pikkuvaimon hyveitä hyvin konservatiivisissa yhteiskunnissa, ja joissa se naisen rooli on hyvin kapea. Voisko olla sellainenkin mahdollisuus, että siellä äidin päässä on aikuisen, elämää nähneen ja kokeneen naisen rikas sisäinen maailma, jota hän ei vain voi jakaa tyttärensä kanssa, koska tytär ei vielä osaa tai halua ottaa sitä vastaan. Hän ei ole vielä kypsä näkemään äitiään aikuisena ihmisenä, vaan pelkästään äitinä.

Jopa osasit kääntää neuroottisen ja olen-muka-niinvaatimatonjavähäinenkirkkaammankruununsaan-asenteen kypsäksi sisäiseksi viisaudeksi :D

Aivan kuten joku jo kirjoittkin, aloittajan äiti todennäköisesti näillä ulkoisilla asioilla, eli kulutusvalinnoillaan, yrittää välttää häpeään joutumista, taustalla pelko.  Ja ap antaa ymmärtää, ettei arvosta äitiään, ehkä jopa häpeää tätä. Hups vaan, äitiykän tärkein perintö on jaettu jo ennen kuin äiti on edes kuollut, häpeän välttelyn pelko on siirretty tyttärelle, joka taas yrittää peitellä sitä korostamalla kuinka itse tekee kaiken toisin kuin hävettävä äiti.

Jonkun täytyy katkaista se kierre, ja olisi onnellista jos sen tekisi se vahvempi tässä kuviossa.

Jos ap kokee äitinsä rasittavana, täysin ymmärrettävästi, noiden piirteiden suhteen ei ole kyse häpeästä. Vaan ihan terveestä asenteesta näennäisnöyryyden suhteen.

Ja jos näet että äitiä sitoo ja ohjaa pelko ja häpeä miksi kutsut sitä sisäiseksi rikkaudeksi ja ymmärrykseksi elämästä jota ap ei ole valmis ottamaan vastaan?

Jospa ap näkeekin asian aivan oikein vaikka vuodattikin tuntojaan anonyymisti ja tuntemattomille ja katkaisee kierteen eikä käännä sitä toiseen suuntaan?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ajan kaksi suurinta hyvettä ovat

 - olla jatkuvasti hirveän tohkeissaan itsestään ja uskotella vielä kypsässä keski-iässäkin, että kaikki mitä itselle tapahtuu on ainutlaatuista, ja siksi oma kokemus kaikesta on tärkein ja aidoin

- kaikki itsensä toteuttaminen pitää tapahtua kuluttamisen ja median kautta. Kulutti sitten elämyksiä tai kosmetiikkaa, on tärkeää ilmaista, että on olemassa nimenomaan sen kautta mitä omistaa ja mistä pitää ja mitä hankkii. Mitä useammalle sen kertoo ja mitä useammin, sen parempi.

Nämä kaksi hyvettä yhdessä saavat aikaan sen illuusion, että ihmisellä ei voi olla sisäistä elämää jos hän ei koko ajan tuo sitä esille muille. Jos ihminen ei ole kiinnostunut sisustuksesta, pukeutumisesta, ulkonäön muokkaamisesta ja muodista, hänellä ei nykykäsityksen mukaan ole olemassa aivotoimintaa, tunne-elämää tai kykyä saada mielihyvä elämästä.

Tämä kaikki siis liittyy naisiin. Mies voi edelleen olla älykäs, itsenäinen ja onnellinen, vaikka ei mieti verhojen väriä, autonsa mallia, tukkansa väriä ja tuuheutta ja sitä mitä kosmetiikkaa tänään läiskisi ihanaisille pikku poskilleen.

Että siksi tämä aloitus on hyvin mielenkiintoinen. Äitiä arvostellaan vanhanaikaiseksi ja lievästi säälittäväksi, kuitenkin juuri niillä kriteereillä jotka ovat olleet pikkuvaimon hyveitä hyvin konservatiivisissa yhteiskunnissa, ja joissa se naisen rooli on hyvin kapea. Voisko olla sellainenkin mahdollisuus, että siellä äidin päässä on aikuisen, elämää nähneen ja kokeneen naisen rikas sisäinen maailma, jota hän ei vain voi jakaa tyttärensä kanssa, koska tytär ei vielä osaa tai halua ottaa sitä vastaan. Hän ei ole vielä kypsä näkemään äitiään aikuisena ihmisenä, vaan pelkästään äitinä.

Jopa osasit kääntää neuroottisen ja olen-muka-niinvaatimatonjavähäinenkirkkaammankruununsaan-asenteen kypsäksi sisäiseksi viisaudeksi :D

Aivan kuten joku jo kirjoittkin, aloittajan äiti todennäköisesti näillä ulkoisilla asioilla, eli kulutusvalinnoillaan, yrittää välttää häpeään joutumista, taustalla pelko.  Ja ap antaa ymmärtää, ettei arvosta äitiään, ehkä jopa häpeää tätä. Hups vaan, äitiykän tärkein perintö on jaettu jo ennen kuin äiti on edes kuollut, häpeän välttelyn pelko on siirretty tyttärelle, joka taas yrittää peitellä sitä korostamalla kuinka itse tekee kaiken toisin kuin hävettävä äiti.

Jonkun täytyy katkaista se kierre, ja olisi onnellista jos sen tekisi se vahvempi tässä kuviossa.

Ihanaa analyysia. Joskus, useinkin jopa, se vaatimattomuus ja ylimitoitettu "mitä muutkin ajattelevat" onkin ylpeyttä ja manipulointia, ei mitään tekemistä häpeäntunteen tai alistetun ihmisen pelkojen kanssa. Voi olla aikoinaan alistettu mutta nykyään alistaa itse muita niin että harva sitä edes tajuaa kun se on kiltteyteen ja nöyryyteen naamioitua. Usein tiedostamatonta käyttäjälleen itselleenkin.

Mutta ei ihme että se ahdistaa ja herättää agressioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämän ajan kaksi suurinta hyvettä ovat

 - olla jatkuvasti hirveän tohkeissaan itsestään ja uskotella vielä kypsässä keski-iässäkin, että kaikki mitä itselle tapahtuu on ainutlaatuista, ja siksi oma kokemus kaikesta on tärkein ja aidoin

- kaikki itsensä toteuttaminen pitää tapahtua kuluttamisen ja median kautta. Kulutti sitten elämyksiä tai kosmetiikkaa, on tärkeää ilmaista, että on olemassa nimenomaan sen kautta mitä omistaa ja mistä pitää ja mitä hankkii. Mitä useammalle sen kertoo ja mitä useammin, sen parempi.

Nämä kaksi hyvettä yhdessä saavat aikaan sen illuusion, että ihmisellä ei voi olla sisäistä elämää jos hän ei koko ajan tuo sitä esille muille. Jos ihminen ei ole kiinnostunut sisustuksesta, pukeutumisesta, ulkonäön muokkaamisesta ja muodista, hänellä ei nykykäsityksen mukaan ole olemassa aivotoimintaa, tunne-elämää tai kykyä saada mielihyvä elämästä.

Tämä kaikki siis liittyy naisiin. Mies voi edelleen olla älykäs, itsenäinen ja onnellinen, vaikka ei mieti verhojen väriä, autonsa mallia, tukkansa väriä ja tuuheutta ja sitä mitä kosmetiikkaa tänään läiskisi ihanaisille pikku poskilleen.

Että siksi tämä aloitus on hyvin mielenkiintoinen. Äitiä arvostellaan vanhanaikaiseksi ja lievästi säälittäväksi, kuitenkin juuri niillä kriteereillä jotka ovat olleet pikkuvaimon hyveitä hyvin konservatiivisissa yhteiskunnissa, ja joissa se naisen rooli on hyvin kapea. Voisko olla sellainenkin mahdollisuus, että siellä äidin päässä on aikuisen, elämää nähneen ja kokeneen naisen rikas sisäinen maailma, jota hän ei vain voi jakaa tyttärensä kanssa, koska tytär ei vielä osaa tai halua ottaa sitä vastaan. Hän ei ole vielä kypsä näkemään äitiään aikuisena ihmisenä, vaan pelkästään äitinä.

Jopa osasit kääntää neuroottisen ja olen-muka-niinvaatimatonjavähäinenkirkkaammankruununsaan-asenteen kypsäksi sisäiseksi viisaudeksi :D

Aivan kuten joku jo kirjoittkin, aloittajan äiti todennäköisesti näillä ulkoisilla asioilla, eli kulutusvalinnoillaan, yrittää välttää häpeään joutumista, taustalla pelko.  Ja ap antaa ymmärtää, ettei arvosta äitiään, ehkä jopa häpeää tätä. Hups vaan, äitiykän tärkein perintö on jaettu jo ennen kuin äiti on edes kuollut, häpeän välttelyn pelko on siirretty tyttärelle, joka taas yrittää peitellä sitä korostamalla kuinka itse tekee kaiken toisin kuin hävettävä äiti.

Jonkun täytyy katkaista se kierre, ja olisi onnellista jos sen tekisi se vahvempi tässä kuviossa.

Jos ap kokee äitinsä rasittavana, täysin ymmärrettävästi, noiden piirteiden suhteen ei ole kyse häpeästä. Vaan ihan terveestä asenteesta näennäisnöyryyden suhteen.

Ja jos näet että äitiä sitoo ja ohjaa pelko ja häpeä miksi kutsut sitä sisäiseksi rikkaudeksi ja ymmärrykseksi elämästä jota ap ei ole valmis ottamaan vastaan?

Jospa ap näkeekin asian aivan oikein vaikka vuodattikin tuntojaan anonyymisti ja tuntemattomille ja katkaisee kierteen eikä käännä sitä toiseen suuntaan?

Voi toki olla. Mutta ap ei näytä ymmärtävän, että kyse on tän äidin selviytymismeknismista. Hän yrittää ja on yrittänyt selviytyä elämässään niillä keinoilla joilla on osannut, ja siihen on joku syy miksi hän on valinnut juuri nämä keinot. Ap kertoo äidistään kuin tämä voisi aidosti valita olla vähemmän rasittava jos vaan haluaisi, mutta mitä jos ei voi? Häpeä ja arasti eläminen ei sulje pois sitä, että myös tällä ihmisellä, aloittajan äidillä, on sellaista tietoa ja kokemusta elämästä jota aloittajalla ei ole, ja se on rikkautta.  Hän on elänyt täällä kauemmin, hän tietää asioita joita aloittaja ei tiedä. Ja ymmärtää asioita, joita aloittaja ei ymmärrä. Mitä enemmän tuollainen arka ihminen aistii turhautumista ja tuskastumista ihmissuhteissaan, sitä enemmän hän salaa ne omat ajatuksensa. Hän suojelee sillä itseään.   Jotenkin tuntuu että tällainen päivänselvä asia on jäänyt aloittajalta huomaamatta. 

Mun äiti ei halua olla näkymätön, vaatteet pitää olla mahdollisimman värikkäitä, korut isoja, tukka vielä isompi ja sama pätee sisustukseen. Mutta se mikä ärsyttää, on se vaatimattomuus: ei mulle mitään tartte, ei se haittaa, älkää nyt mun takia jne. jne. Ja lapsena tämä ei ollut yhtää kivaa, koska ei me lapsetkaan koskaan mitään olisi tarvittu, mitä me semmosilla, eihän me nyt mitään syttärijuhlia tarvita, ei teidän sinne Linnanmäelle tarvitse päästä....

Tunnen. Jo mainittujen lisäksi yleisiä piirteitä ovat mm. että mausteita käytetään ihan vähän vaan, jos tanssitaan niin liikkeet ovat ihan pieniä, yhteislaulutilanteissa vain auotaan suuta, myyjää ei saa vaivata ja hotellista lähtiessä pitää siivota. Noh kukin elää tyylillään.

Mistä te keksitte tuon "mitä muutkin ajattelevat" -hokeman. Olen Varsinais-Suomesta ja meillä tehtiin asioita isosti nimenomaan siksi, että voitiin näyttää muille. Muiden pitikin ajatella, että kylläpä niitä nyt lykästi. Meistä oli lehtijuttuja milloin 6 laudaturin ylioppilaista, milloin musiikkiopiston matineasta tai hiihtokilpailuista. Töitä tehtiin paljon ja ahkeruuden piti näkyä ulospäin. Ei oltu harmaita ja pelätty, että jotain sanotaan vaan nimenomaan se, että kukaan ei huomaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tuon ikäpolven ihmiset (naiset) ovat tottuneet ajattelemaan säästäväisesti ja monikäyttöisesti. Vaatteiden, tapetin, verhojen, meikin, muodin tulisi kestää ajan hammasta, kun heillä ei ole sotien jälkeen ollut varaa edes tuhlata mihin tahansa mielen ailahdusten mukaan. Neutraalia vaaleahkoa on totuttu katselemaan pohjoismaisessa sisustuksessakin, toisin kuin vaikka kultaa ja oranssia, mustia sisustustarroja.

Meikkaamaan on opetettu hillitysti, vain maksulliset naiset ja kevytkenkäiset laittavat räikeää punaista kynsiin ja huuliin. Meikkaaminen on tarkoittanut omien piirteiden kevyttä korostamista, ei naamarin maalaamista ja meikin leipomista kasvot pohjakankaana.

Lisäksi varsinkin tytöt on opetettu hiljaisiksi, vaatimattomiksi, helpoiksi ja huomaamattomiksi. Ei heidän tehtävänään ole ollut nousta ylös pulpetista ja huudella vastaan opettajalle sen paremmin kuin vanhemmilleen tai veljilleenkään. Omasta maineesta on pidetty huolta, "perheen likapyykki pestiin kotona", eikä jaettu Facebookiin avioliiton sänkypulmiakin.

Kai te ihan oikeasti ymmärrätte, että kuusikymppisillä takana on kulttuuri, perinteet, olosuhteet, historia? He ovat aikakautensa lapsia ja uudistuneet parhaansa mukaan kasvattaessaan omia lapsiaan (meitä nelikymppisiä). Yhä meissä näky vanhemmilta saatu kodin perintö ja käytöstavat, joita opetettiin vaikka koulussa. Olemme kasvattaneet teitä kaksikymppisiä oman taustamme värittäminä ottaen vaikutteita taas uudistuvasta maailmasta. Ja te saatta vaikutteita koko maailmasta enemmän kuin kukaan koskaan, olette kasvaneet internetissä. Kasvatatte omat lapsenne jälleen ihan eri tavalla ja koette vanhempanne muinaisjäänteiksi aikanne.

2

Buahahaha... ette ole vissiin koskaan nähneet 70-luvun sisustusta? Ihan on oranssia, kirkkaan vihreää, sinistä. Ja nimenomaan "tuon ikäpolven" tekemissä sisustuksissa. Meilläkin oli kotona kirkkaan oranssit kirjahyllyt, makkareissa kirkkaan punainen tapetti yhdellä seinällä, isoja graafisia Marimekon verhoja jne., sen 1934 syntyneen äidin valitsemina.

Ihmeen ikärasistinen ketju tämä. Jos jonkun oma äiti on varovainen jahkailija, se ei tarkoita, että kaikki saman ikäiset naiset olisivat samanlaisia.

Ovatko nykyajan 20-30-vuotiaat naiset kaikki samanlaisia? No ei.

On toki kullakin aikakaudella omat tapansa ja sosiaaliset norminsa. Mutta jopa ne iäkkäät naiset muuttuvat ja sopeutuvat uuteen aikaan. Eivät säily kuin jossain aikakapselissa muuttumattomina. Eli vaikka ikäluokalla on omia tekijöitä, niin väitän, että ne silti ovat vähäisempiä kuin kunkin oma kasvatus/geeniperimä.

7

Ei se meikki ja tukkakaan kovin huomaamaton ollut 70-luvulla. Oma äiti siis 65v.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tunnen. Anoppi lähti eilen oltuaan kuusi päivää meillä kylässä mökillä. Sai houkuttelemalla houkutella että kävi saunassa (ihan vähän heitän löylyä vaan) jotta peseytyisi kun "enhän minä teidän vettä ja shampoita kuluta" no kuluta vaan, mieluummin kuin kuljet peseytymättömänä lähes viikon. Servietit sai uudestaan käyttöön koska hän ei käytä omiaan vaan säästi ne parempaan (?) käyttöön. Leipälautasta hänelle ei tarvitse kattaa, hän on vaatimaton (murustaa mieluummin pöydälle ja minä saan siivota, lainaksi pyytää vanhoja rikkinäisiä repaleisia villasukkia kun eihän hänelle ehjiä -eikä tahdo uskoa että meillä ei ole mitään rikkinäisiä vaan ihan ehjät saa-, pussilakanaakaan hän ei tarvtse, kyllä tarvitsee, minä en halua pestä täkkejä joka viraan jälkeen vaan lakanat ja esimerkkejä olisi paljon.. mutta se näennäinen vaatimattomuus tekee minut hulluksi, aiheuttaa paljon enemmän vaivaa kuin jos hän olisi "normaali".

Joo, tuo liinavaatejuttu myös! Ihan kone pesee liinavaatteet, eikä siitä ole "haittaa". En ymmärrä, mistä tuo into "säästää" isäntäväkeä tulee. Enää ei millään pulsaattorikoneella pestä ja meillä ei kyllä mankeloidakaan, joten aika helppoa on pestä ne pyyhkeet/liinavaatteet.

Tästä 'eihän minusta nyt ole haittaa' -ajattelusta on muutenkin isäntäväelle enemmän vaivaa ja haittaa. Esimerkki: Leivot ja laitat kunnolla tarjottavaa vieraille. Vieraat suureen ääneen päivittelevät, ettei heitä varten nyt missään nimessä olisi tarjonnut ja syövät näennäisen vaivautuneesti. Silläkö se vaivannäkö palkitaan. Tulee itsellekin vaivaantunut olo.

Yksi nuori ystäväni tulee tarjoilupöytään innokaana ja sanoo selkeästi, että onpa kiva kun on kaikkea ihanaa. Ottaa sitten itselleen rempseästi ja nauttivan oloisesti. Tästä tulee hyvä mieli ja saa kelpaamisen kautta kiitoksen vaivastaan (ja tarjoiluun kulutetusta rahasta).

Seitsemänkymppinen äitini jatkaa edelleen tuota lakanashowta. Meillä on toimiva pesukone ja sanon joka kerta ja ihan tosissani, että todellakaan et raahaa mitään petivaatteita bussilla monen sadan kilometrin päästä meille, mutta aina ne on matkassa. Hänellä itsellään ei ole edes pesukonetta kotona. Pesee nyrkkipyykkiä, koska ilman konettakin pärjää.

Sitten se ruoan kanssa kikkailu. Kahvi maistuu ja jos on joku makea kahvin kanssa, mutta ei suostu koskaan syömään mitään kunnon ruokaa, jota laitetaan. Kun ei häntä varten tarvi, vaikka samallahan laitamme ruokaa koko perheelle eikä vain hänelle. Juoksee Siwaan ja ostaa jonkun mikroaterian ja syö sen. Oikeasti aika tyrmistyttävää.