Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Neljänkympin kriisi ja kuolemanpelko
02.06.2016 |
Niin. Otsikossa se tuli. Aika on mennyt niin vauhdilla. Yhtäkkiä havahduin että olen 40 v. Mulla on hyvä mies, kivat lapset (kohta aikuiset kaksospojat) ja kiva työ.
Silti ahdistaa että ainakin puolet elämästä on jo eletty. Ja jäljellä on se huonompi puolisko. Kuolema pyörii päivittäin mielessä.
Onko muilla tällaista?
Kommentit (52)
Vierailija kirjoitti:
40 vee on ikäloppu. Oon ite 19 v
Nuori tyttö. Elämä edessä. Teillä takana
Vaikutat provolta, mutta kommentoin silti. Vähän noin minäkin sen 19-vuotiaana ajattelin, mutta tiedoksi, että tuo parikymmentä vuotta nelikymppiseen kuluu aivan käsittämättömän nopeasti. Minua harmittaa, kun en tätä tajunnut, olisin käyttänyt ikävuodet 20-40 paljon "tehokkaammin" jos olisin tuon asian etukäteen tajunnut.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Annukka Roinisen poismeno järkytti kun itse nyt 39-vuotiaana olen alkanut enenevässä määrin tiedostamaan kaiken rajallisuuden. Kuolenko minäkin tänä vuonna? Onko minullakin nyt kaikkialle levinnyt syöpä mutten vain tiedä sitä? Ahdistaa. Ihan jopa tässä mökillä kauniissa auringonlaskussa rosé-lasi kädessä. Kun kaiken pitäisi olla hyvin.
Täällä ihan samoja ajatuksia..pari vuotta nuorempi olen kuin sinä. Itku silmässä mennyt tämä ilta ja ahdistaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on kuoleman jälkeen teidän mielestä? Jääkö sielu elämään? Onko se kuin unta? Onko se kuin mustaa pimeää?
Ajattelen, että siinä vain nukahtaa syvään uneen, eikä herää enää koskaan. Tietoisuus katoaa. :(
Eli meitä ei silloin enää ole ikinä olemassa :( kamalaa :(
Kyllä me ollaan ikuisuusolentoja.
Mulla toisin päin. Juuri ajattelin, että kyllä keskiajalla oli hyvä kun tavallinen maatiainen sai kuolla 40-vuotiaana. Itse ajattelen olevani vanha ja väsynyt, en jaksa tätä elämää. En jaksa tätä oravanpyörää...kuolisinpa jo pois.
Olen toivonut kuolemaa ja 20-vuotiaasta lähtien ja vielä täällä palloillaan, kohta 40 mittarissa. Lasten takia tietenkin toivon, että kuolo korjaisi vasta sitten kun osaavat pitää huolta itsestään...
Viimeistäänkin nelikymppisenä kannattaa jättää kaikki huonot elintavat ja ruveta syömään terveellisesti ja liikkumaan, jos ei vielä ole niin tehnyt. Elintavoilla voi vaikuttaa paljon sairastumisriskiin ja siihen kuinka vanhaksi elää. Toki omille geeneille ei voi mitään, mutta elintavoilla on myös suuri vaikutus elämänlaatuun viimeisten vuosikymmenten aikana.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vasta 33-vuotias, mutta ajattelen usein kuolemaa. Pelkään, että kuolen, ennen kuin olen ehtinyt tehdä täällä kaiken sen, minkä haluan. Minulla ei ole vielä omaa perhettä, eikä vakituista työpaikkaa, tai mitään muutakaan, mitä tämän ikäisillä yleensä jo on.
Olen 34, opiskelen uutta alaa mutta valmistumisen häämöttäessä pelkään putoavani työttömyyden ja masennuksen kuoppaan (taas). Tuntuu, että minulta puuttuu jokin kyky saada mitä haluan ja solmia ystävyyssuhteita, juurtua jonnekin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mitä jos etsisit elämääsi hengellistä sisältöä? Se on ihan normaalia ja Sinulle hyväksi.
Jeesus rakastaa sinua!
Minä olen elänyt nyt kuusi vuotta "laina-ajalla", enkä enää ajattele kuolemista ja sen jälkeistä olotilaa päivittäin. Joskus se hiipii mieleen, mutta aika harvakseltaan.
Tuo kerran peruutettu kuolema on kyllä pannut koko elämän uusiin ajatuksiin, ei ole enää niin pinnallisia pyrkimyksiä kuin ennen. Päivä kerrallaan ja sekin omaa kuntoa kuunnellen.
Ikääkin kohta viisikymmentä, mutta niin kauan on toivoa kuin on elämää ja niin kauan on elämää kuin on toivoa..
Hyvää päivää kaikille..ja kesää.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minä olen vasta 33-vuotias, mutta ajattelen usein kuolemaa. Pelkään, että kuolen, ennen kuin olen ehtinyt tehdä täällä kaiken sen, minkä haluan. Minulla ei ole vielä omaa perhettä, eikä vakituista työpaikkaa, tai mitään muutakaan, mitä tämän ikäisillä yleensä jo on.
Olen 34, opiskelen uutta alaa mutta valmistumisen häämöttäessä pelkään putoavani työttömyyden ja masennuksen kuoppaan (taas). Tuntuu, että minulta puuttuu jokin kyky saada mitä haluan ja solmia ystävyyssuhteita, juurtua jonnekin.
No jaa, voisitte olla eronneita, yhuoltajia, kitua tylsässä työssä maksaaksenne asuntolainaa.
En ole missään iässä ymmärtänyt, mitä pelättävää kuolemassa on. Sen jälkeenhän olotila on tosiaan tasan sama kuin ennen syntymää. Siis sinua ei yksinkertaisesti ole enää, joten ei myöskään huoli paina mistään.
Sen kyllä ymmärrän, että ei haluaisi lopettaa elämistä, jos siitä nauttii. Mutta lähtö on kaikilla edessä ja uskon että sitten kun tulee oikeasti vanhaksi niin tämä elossa kituuttaminenkaan ei ole enää niin justiinsa, ihan mielellään lähtee jo pois :)
Alue: Aihe vapaa
Ei ole neljänkympin kriisistä eikä kuolemanpelosta tietoakaan täällä. Kuolema on luonnollinen osa elämää. Elämäntilannekin niin erilainen ap:n kanssa kuin vain olla voi.