Neljänkympin kriisi ja kuolemanpelko

Ja luen lehteä miten myös keski-ikäisiä kuolee. Jos siis hyvin käy on vielä jäljellä 40 vuotta. Jos huonosti niin vuosia voi olla vähänkin. Lisäksi. Mitä kuoleman jälkeen on? Mustaa tyhjyyttä eikä muuta? Ahdistava ajatus

No ei nyt kuolemanpelkoa mutta tietoisuus siitä että periaatteessa puolet (jos luoja suo) on jo käytetty.

Äskeinen siis ap

Samaa mitä oli ennen elämää, eli ei mitään uutta.

2, niinpä. Eikö sinua pelota se ajatus?

Ap

Uskotteko että sielu jää elämään?

Kuka 40 v. Ei näitä ajattele niin kieltää asian

Nykyisin 10 vuotta on 1 vuosi. Niin äkkiä menee aika

On samat ajatukset! Olen lapseton tahtomattani, ja mietin, että minulla ei ole ketään kun olen vanha, ja mies mahdollisesti kuollut ennen minua. Koen turvattomuutta vanhuudesta etukäteen.  En tosin koe, että minulla olisi huonompi puoli elämästä edessä. Ehkä ennemminkin päin vastoin. Kuitenkin suren sitä, että en ole enää nuori, en pysty olemaan yhtä huoleton. En myöskään pysty opiskelemaan uutta asiantuntija-ammattia niin, että minulla olisi tässä iässä jo vuosien kokemus (en osaa paremmin sanoa, toivottavasti ymmärrätte). Ulkonäöllisesti ei suuria paineita, naama ja vartalo ok. Rinnat vaan vähän harmittavat, ennen ne oli upeat, vieläkin ok, mutta vetovoima tehnyt tehtävänsä....

9, "kiva" kuulla että muilla samoja huolia. Joo nuoria ei olla enää. Ollaan keski-ikäisiä.... sitä muistelee sitä huoletonta nuoruusaikaa....

Ap

Ei se edes tarkoita, että potisi kriisiä, kun tuollaisia ajattelee. Mä oon 40 eikä mitään kriiisiä. Noi on vaan ihan tärkeitä ja isoja yleismaailmallisia pohdintoja. Mietin itse todella usein. Ihan järkyttävää, miten nopeasti elämä menee :/

Minä täytin äskettäin 50, enkä ajattele enkä pelkää vanhenemista ja kuolemaa. Se tulee kun tulee, en voi asialle mitään. Ainoa mitä voin tehdä, on omilla elämäntavoillani edistää sitä, että olen mahdollisimman terve ja hyväkuntoinen, jolloin vanhuuskin on ehkä helpompaa. Turha surra sellaista etukäteen, mille ei mitään kuitenkaan mahda. Ja kuolema tulee kaikille, sitä on turha pelätä. Tulee kun aika on.

En tupakoi enkä juo ja olen hoikka. Ei se silti mitään takaa. Jos jollakulla olisi hyvä vinkki tähän "ahdistukseen"

Ap

Tänään kun luin uutisen Annukka Roinisen poismenosta, niin aloin taas miettimään elämän rajallisuutta. En pohdi kuolemaa joka päivä, mutta tiettyinä hetkinä se käy mielessä. Niinkuin joku aikaisempi kirjoittaja kirjoitti, niin päivät tuntuvat nykyään kiitävän vauhdilla.

Mitä on kuoleman jälkeen teidän mielestä? Jääkö sielu elämään? Onko se kuin unta? Onko se kuin mustaa pimeää?

Mistä tähänkin piti vetää alapeukut? Rehellinen puheenvuoro

Hyvinhän ap asiat on, useilla nelikymppisillä on ihan pikkulapsia vielä kasvatettavana.

M43

40 vee on ikäloppu. Oon ite 19 v

Nuori tyttö. Elämä edessä. Teillä takana

Mä olen vasta 26-vuotias, ja kausittain murehdin ja pelkään kuolemaa kauheesti. :( En usko, että sen jälkeen on mitään, ja se ahdistaa. Joskus ahdistus on niin kovaa, että sattuu fyysisesti ja tuntuu, ettei saa henkeä. Valitettavasti en kyllä mitään vinkkiä osaa antaa, itse yritän vaan olla ajattelematta, koska ei se todellisuus siitä muuksi muutu.

Minä olen vasta 33-vuotias, mutta ajattelen usein kuolemaa. Pelkään, että kuolen, ennen kuin olen ehtinyt tehdä täällä kaiken sen, minkä haluan. Minulla ei ole vielä omaa perhettä, eikä vakituista työpaikkaa, tai mitään muutakaan, mitä tämän ikäisillä yleensä jo on.