Lue keskustelun säännöt.
Alue: Aihe vapaa
Neljänkympin kriisi ja kuolemanpelko
02.06.2016 |
Niin. Otsikossa se tuli. Aika on mennyt niin vauhdilla. Yhtäkkiä havahduin että olen 40 v. Mulla on hyvä mies, kivat lapset (kohta aikuiset kaksospojat) ja kiva työ.
Silti ahdistaa että ainakin puolet elämästä on jo eletty. Ja jäljellä on se huonompi puolisko. Kuolema pyörii päivittäin mielessä.
Onko muilla tällaista?
Kommentit (52)
Uskomalla Jeesukseen saa rauhan :)
Hän on avannut tien taivaaseen ja pelastusta ei ole kenessäkään toisessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Itse olen 33-vuotias ja olin noin 25 vuotta melkein päivittäin ajatellut kuolemaa. Ei se pelko ole mihinkään kadonnut, mutta hyväksyn sen. Kuolema on hankala monelle sellaiselle joka haluaa aina "handlata tilanteen". Se vaatii äärettömän heittäytymisen kohti tuntematonta, jossa ei ehkä ole mitään.
Kiitos kaikille kivoista kommenteista. Mukava kuulla etten ole yksin.
Ap
Vierailija kirjoitti:
Niin. Otsikossa se tuli. Aika on mennyt niin vauhdilla. Yhtäkkiä havahduin että olen 40 v. Mulla on hyvä mies, kivat lapset (kohta aikuiset kaksospojat) ja kiva työ.
Silti ahdistaa että ainakin puolet elämästä on jo eletty. Ja jäljellä on se huonompi puolisko. Kuolema pyörii päivittäin mielessä.Onko muilla tällaista?
Kannattaa turvata Jeesukseen vielä eläessään, niin saa kuolla aikanaan rauhallisin mielin ilman pelkoa.
Aika kuluu hurjaa vauhtia. Tuntuu että just oli kesä ja nyt se on taas. Täytän kohta 40 ja miten muka mun 30 vuotissynttäreistä on jo 10 vuotta?! Siis mihin hittoon tämä aika oikein katoaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Mitä on kuoleman jälkeen teidän mielestä? Jääkö sielu elämään? Onko se kuin unta? Onko se kuin mustaa pimeää?
Ajattelen, että siinä vain nukahtaa syvään uneen, eikä herää enää koskaan. Tietoisuus katoaa. :(
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on kuoleman jälkeen teidän mielestä? Jääkö sielu elämään? Onko se kuin unta? Onko se kuin mustaa pimeää?
Ajattelen, että siinä vain nukahtaa syvään uneen, eikä herää enää koskaan. Tietoisuus katoaa. :(
Eli meitä ei silloin enää ole ikinä olemassa :( kamalaa :(
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on kuoleman jälkeen teidän mielestä? Jääkö sielu elämään? Onko se kuin unta? Onko se kuin mustaa pimeää?
Ajattelen, että siinä vain nukahtaa syvään uneen, eikä herää enää koskaan. Tietoisuus katoaa. :(
Eli meitä ei silloin enää ole ikinä olemassa :( kamalaa :(
Se on todella pelottavaa ja ahdistavaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä on kuoleman jälkeen teidän mielestä? Jääkö sielu elämään? Onko se kuin unta? Onko se kuin mustaa pimeää?
Ajattelen, että siinä vain nukahtaa syvään uneen, eikä herää enää koskaan. Tietoisuus katoaa. :(
Eli meitä ei silloin enää ole ikinä olemassa :( kamalaa :(
Se on todella pelottavaa ja ahdistavaa.
Niin on...
Tuttua. Olen 40 v ja mulla on pienet lapset. Isäni kuoli pari vuotta sitten täysin yllättäin ja jotenkin siitä jäi päälle kuolemiseen liittyvä ahdistus ja tunne kuoleman vääjäämättömästä lähestymisestä. Toivon vaan että jossain vaiheessa tästä tunteesta pääsisi yli ja hyväksyisi kuolevaisuutensa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Hyvinhän ap asiat on, useilla nelikymppisillä on ihan pikkulapsia vielä kasvatettavana.
M43
Monilla juuri tämä vanhentaa ja saa tuntumaan vanhalta. Jos on pieniä lapsia voi tuntea itsensä "nuoreksi" äidiksi ja se elämä tuntuu nuorelta kun on pieniä lapsia. Moni "vanhojen" lasten äiti tuntee itsensä vanhaksi koska silloin äiti tuntee itsensä tarpeettomaksi kun lapset muuttavat pois kotoa
Itse ajattelen kyllä, niin, että aikuistuvat varmaan pärjäävät paremmin ilman vanhempia, kuin joku viisivuotias. Siksi koen sen niin paljon pahempana, jos kuolee kun lapset tosi pieniä.
Vierailija kirjoitti:
Mä olen vasta 26-vuotias, ja kausittain murehdin ja pelkään kuolemaa kauheesti. :( En usko, että sen jälkeen on mitään, ja se ahdistaa. Joskus ahdistus on niin kovaa, että sattuu fyysisesti ja tuntuu, ettei saa henkeä. Valitettavasti en kyllä mitään vinkkiä osaa antaa, itse yritän vaan olla ajattelematta, koska ei se todellisuus siitä muuksi muutu.
Sehän olisi ihanaa jos ei olisi mitään kuoleman jälkeen. Pääsisi vain eroon kaikesta paskasta mitä elämässä on. Ikävä kyllä todellisuus on erilainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
40 vee on ikäloppu. Oon ite 19 v
Nuori tyttö. Elämä edessä. Teillä takana
Olet jo nainen ja sun pitää ottaa vastuu omasta elämästä, ei se tule olemaan helppoa, kohta se paska ja oravanpyörä alkaa.
Itse olen 40v, nuoruuden vedin vauhdilla ja säästelemättä, siitä hyvästä terveys ongelmia ja elämä tuntuu todella tylsältä ja paskalta, kaikki on jo nähty ja koettu, mistään ei saa mitään kiksejä, samaa paskaa päivästä toiseen, en edes halua elää vanhaksi.
Akastakin on tullut yksi vitun pihtari.
Vierailija kirjoitti:
Niin. Otsikossa se tuli. Aika on mennyt niin vauhdilla. Yhtäkkiä havahduin että olen 40 v. Mulla on hyvä mies, kivat lapset (kohta aikuiset kaksospojat) ja kiva työ.
Silti ahdistaa että ainakin puolet elämästä on jo eletty. Ja jäljellä on se huonompi puolisko. Kuolema pyörii päivittäin mielessä.Onko muilla tällaista?
No. Minä olen 27-vuotias, ja kyllä minullakin käyvät nuo asiat usein mielessä. Erityisesti nyt, kun omat vanhempani ovat jo reippaasti yli 60-vuotiaita ja työkavereista ne vanhimmat ovat ruvenneet saamaan sydänvaivoja, on enemmän alkanut ajatella elämän rajallisuutta ja sitä, etten saa ikuisesti pitää tätä kaikkea itselläni ja että koko ajan menen itsekin kohti jotakin tien päätä omien valintojeni ja sattuman yhteispelissä. Äitini on sairastellut, ja sielua vääntää, kun vain ajattelenkin, että hänet vielä menetän. Kuolema on tosiasia, muttei se tee sen kohtaamisesta helppoa.
Monesti mietin myös sitä, että kohta rupean olemaan sellaisten päätösten edessä, jolloin selkeästi kuljen yhdestä ovesta ja jätän ne muut avaamatta enkä niitä enää auki saa. Olen tavannut miehen, jonka kanssa haluan jakaa elämäni. Se ovi on avattu ja suljettu (kaikkea voi sattua, mutta periaatteessa näin). Kun toivottavasti saamme lapsen/lapsia, on siitä ovesta kuljettu eikä lapsettoman elämäntapaa enää saa takaisin. Ei sillä, että haluaisikaan ja ainahan on niin, että kaikkea ei saa kerralla, samaan aikaan. Silti olen hyvin tietoinen, etteivät elämässäni ole ihan samalla tavoin kaikki mahdollisuudet ja vaihtoehdot avoinna kuin vielä 20-vuotiaana.
Kuolema tuntuu tuntemattomuudessaan pelottavalta, mutten usko sen itsessään olevan mikään kokemus. Uskon, että vain lakkaan olemasta. Hieman samaan tapaan kuin nukahtaisin unia näkemättä. Tavallaan siis on vain tyhjää mutta enhän minä sitä tyhjyyttä ole enää tiedostamassa ja tuntemassa, joten ajatus siitä ei ahdista kovin paljon. Mutta en kyllä haluaisi kuolla! Pidän elämästäni niin paljon. Täytyy vain toivoa, että säilyy terveenä eikä onnettomuus osu kohdalle, ennen kuin on luonnollisesti aika täynnä.
Kuolemaa enemmän pelkään, että ikääntyessäni sairastun persoonallisuuden muuttavaan sairauteen, kuten Parkinsoniin tai Alzheimersiin.
Mä en pelkää omaa kuolemaa. Pelkään puolison, äidin ja siskon (ja muiden läheisten) kuolemaa. Pelkään olevani ypöyksin vanhuksena. Ei ole lapsia.
Annukka Roinisen poismeno järkytti kun itse nyt 39-vuotiaana olen alkanut enenevässä määrin tiedostamaan kaiken rajallisuuden. Kuolenko minäkin tänä vuonna? Onko minullakin nyt kaikkialle levinnyt syöpä mutten vain tiedä sitä? Ahdistaa. Ihan jopa tässä mökillä kauniissa auringonlaskussa rosé-lasi kädessä. Kun kaiken pitäisi olla hyvin.
Höpsis! Yritä olla stressaamatta, olet vielä nuori ja elämää paljon elettävänä!!!!! Nauti ja elä päivä kerrallaan, älä mieti ahdistavia ajatuksia :)
Kuoleman jälkeen on tuomio.
Jokainen ihminen on Jumalan luomus. Jo äidin kohdussa luotu, ainutlaatuinen yksilö.
On kuitenkin niin että syntiinlankeemuksen seurauksena synti levisi koko maailmaan ja moni, käytännössä kaikki lankeaa jossain vaiheessa syntiin ja tällöin joutuu eroon Jumalasta. Jumalan ja sinun väliin tulee silloin yhteyskatko.
Jumala vihaa syntiä. Jumalan tuomio on oikeudenmukainen. Ja siellä tuomiolla ei pärjää synnissä rypenyt.
On suuri vaara joutua iankaikkiseen helvettiin.
Jumala kuitenkin rakasti maailmaa ja sinua niin paljon, että antoi ainokaisen Poikansa, jotta yksikään, joka Häneen uskoo ei hukkuisi vaan saisi iankaikkisen elämän!
Jeesus kantoi kaikki ihmisten synnit. Ne on kaikki naulattu ristille.
Tämän evankeliumin eli ilosanoman kun uskoo niin pelastuu tuolta kadotustuomiolta.
Sinusta tulee Jumalan uusi luomus, uudestisyntynyt Jumalan lapsi.
ja sanoi: "Aika on täyttynyt, ja Jumalan valtakunta on tullut lähelle; tehkää parannus ja uskokaa evankeliumi"---Mark. 1:15
Alue: Aihe vapaa
Monilla juuri tämä vanhentaa ja saa tuntumaan vanhalta. Jos on pieniä lapsia voi tuntea itsensä "nuoreksi" äidiksi ja se elämä tuntuu nuorelta kun on pieniä lapsia. Moni "vanhojen" lasten äiti tuntee itsensä vanhaksi koska silloin äiti tuntee itsensä tarpeettomaksi kun lapset muuttavat pois kotoa