Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3550)
Kuutamouinnilla oman poikaystävän kanssa sillä hetkellä autiolla rannalla keski-Suomessa. Aloitettiin vedessä mutta siellä oli vaikea jatkaa, kun tuo haluaa niin kovasti tulla miun päälle. Pukukopin lattialla hän viimein pääsi peittelemään mut vartalollaan, samalla kun lokkien kirkuna peitti meidän huokailut. Aamun koi alkoi sarastaa ja mentiin pesulle, uitiin vielä kerran. Hänellä seisoi koko pesun ajan ja suuteli rajusti. Osaa koskea muhun aina jotenkin oikealla tavalla ja alkoi taas tehdä niin mieli, oli lähellä ettei alettu uusintaa. Ranta on aamuvirkkujen suosiossa ja arveltiin ettei uskalla enää aloittaa, koska sitten ei pysty keskeyttämään. Kello oli jotain puoli neljä jotenka olisi varmaan vielä ehdittykin.
Jokin aika sitten minulla oli todella hyvännäköinen mies työpari jota halusin. Molemmat kuitenkin seurustelimme, mutta päätimme runkata yhdessä, todella kiva tunne jäi ainakin itselle ;)
Viimeksi eräissä illanistujaisissa oli todella kuuma milf joka otti peräjälkeen ensin toiselta mieheltä satsit suuhun ja sen jälkeen minulta
Mieleenpainuvin kokemus oli joskus 14- vuotiaana kun olin kaverini luona yötä. Yöllä heräsin ja kävin vessassa. Vessasta tullessani kurkkasin kaverin 4-kymppisen äidin makuuhuoneeseen koska ovi oli auki. Siellä tämä hiljattain leskeksi jäänyt nainen nukkui alasti vatsallaan, toinen jalka koukussa. En ollut koskaan nähnyt avointa pillua livenä, enkä pornolehtien perusteella tiennyt että on olemassa myös hyvin runsaita häpyhuulia ja että pillun eri osat ovat erivärisiä.
Tuijotin tuota näkyä hetken haltioituneena ja menin takaisin vessaan. Kaivoin pyykkikorista käytetyt naisten pikkuhousut, vedin käteen ja laskin spermat siihen kohtaan jossa näkyi pillusta tulleita eritteitä. Tuo aikuisen naisen avoin vulva tummine häpyhuulineen jäi mieleeni niin että varmaan kymmenen vuotta ajattelin sitä aina kun masturboin eli lähes päivittäin. Tietäisipä tuo nykyään 7-kymppinen leskirouva että fantasioissani olen laskenut hänen pilluunsa litra kaupalla spermaa.
Vierailija kirjoitti:
Kiihottavinta lähiaikoina on ollut panomaratonit miehen kanssa mökillä kahdestaan. Oltiin kertaalleen jo siinä naitu ja sovittiin että ruvetaan ruoanlaittoon. Paistelin kanoja lieden edessä kun mies tuli ja veti housut ja pikkarit alas ja työntyi takaa sisääni. Kiihotuksen tunne oli valtava, se tuntui järkyttävän hyvälle kun oli pakko niitä kanoja siinä sekotella ja miehen elin liikkui ihanasti sisällä. Välillä työnsin takapuolen vielä paremmin saataville ja välillä huohotin että pakko sekoittaa näitä etteivät pala pohjaan. Se tunne kun toinen vaan tulee ja "ottaa" kesken arkisten puuhien on jotain mieletöntä. Myös se että mies kehui perseeni maasta taivaisiin samalla kun pani takaapäin oli jotain mieletöntä, kiihotuin ja kostuin siinä hetkessä aivan ultimaattisen märäksi ja lotisevaksi. Vinkkinä miehille, että mitä enemmän naisianne kehutte, se palaa teille takaisin aivan varmasti lisääntyneenä kiimana ja itsevarmuutena myös tulevaisuudessa. Myös se kun olin viikon vaellusreissulla ja panetti ihan järettömästi ja mietin vaan viimeiset päivät mitä miehen kanssa teen ja sitten menkat alkoi juuri ennen kotiintuloa. Suututti niin kovin, mutta pelkkä miehen kosketus kun istuin hänen edessään ja hän takaapäin suuteli kaulaani ja hyväili joka puolelta sai melkein räjähtämään. Otin silloin ekaa kertaa suihin niin että nielin koko lastin ja se olikin yllättävän kiihottavaa. Sen jälkeen piti käydä hoitelemassa itseni alapääsuihkulla...
Vinkkasin muuten miehelleni, että tälläinen ketju on täällä ja olen tätä monena päivänä lueskellut housut märkinä, joten terveisiä sinulle ihana orini joka varmasti näistä tapahtumista itsesi tunnistat jos tätä luet...😘 Osaat kyllä käsitellä vaimoasi...❤
Tästä tuli ihanasti mieleen omat maratonit viime kesältä miesystäväni kanssa mökillä. Olemme olleet jo tovin yhdessä, mutta tulloin saimme viettää ensi kertaa ihan koko viikon kahdestaan. Tuon viikon aikana harrastimme lähes tauotta seksiä. Koko ajan oli ihan uskomaton lataus päällä ja kaikki arkinen puuha keskeytyi jonkin asteiseen sekstailuun. Kumpikin piti toisen kiihotusta yllä, provosoi ja kosketteli niin, että aina jomman kumman hermo petti ja oli pakko mennä loppuun asti.
Yhtenä päivänä sanattomasta sopimuksesta meillä lähti kunnon roolileikki päälle ja olimme koko päivän isäntä ja kuriton piikatyttö. Oli tajuttoman kiihottavaa kun mies yhdessä vaiheessa retuutti minut aittaan, antoi piiskaa ja sitten otti oikein rajusti takaapäin. Tuo oli ensimmäinen kerta kun kokeilimme roolileikkejä ja piiskausta.
Mökki on suojaisessa paikassa, joten siellä pystyi irrottelemaan ihan kunnolla, niin ulkona kuin sisälläkin ja isoon ääneen. Nytkin ihan tajuton kiima päällä kun mietin tuota viikkoa.
Olin saanut suostuteltua miehen kokeilemaan petplayta. Petplay ei itsellenikään ollut mikään erityisen suuri fantasia, mutta olin hyvin kokeilunhaluinen ja mieskin usein tykkäsi lähteä mukaan ehdottamiini leikkeihin. Olin siis alasti ja kaulassani nahkainen kaulapanta josta roikkui lyhyt talutushihna. Konttasin ympäri kämppää joko yksinäni tai miehen taluttamana tai sitten mies vain silitteli minua. Myöhemmin tuli ruokailuhetki. Mies kaatoi syvälle lautaselle jogurttia ja asetti sen lattialle eteeni. Asetuin alas kyynärpäilleni ja perse pystyissä aloin lipomaan ruokaani. Ei mennyt kauan kunnes naamani oli ihan jogurtissa. Mies seisoi edessäni tiskipöytään nojaten ja seurasi touhujani. Vilkuilin miestäni syömiseni ohessa ja se alemmuuden tunne sai minut hyvin kiihottuneeksi, jonka varmasti mieskin vaistosi. Söin taas hetken aikaa kunnes kuulin miehen avaavan housujaan. Nostin katseeni ja näin miehen pitelevän kädessään kovaa kaluaan. Hänen katseensa kierti vartaloani ja hetkeksi pysähtyi katsomaan syvälle silmiini. Olin aivan märkänä. Vuorotellen vastasin hänen katseeseensa kunnes taas hetkeksi jämähdin tuijottamaan kun hän hitaasti hieroi isoa kovaa kulliaan. Tunsin jotain valuvan sisäreittäni pitkin. Mies oikaisi itsensä ja alkoi rauhallisesti kävelemään minua kohti. Hän käveli ohitseni ja katosi näköpiiristäni. Kuulin hänen syvän hengityksensä takaani. Hän laskeutui taakseni polvillensa, laski kätensä pakarani päälle ja hiljalleen vei sitä kohti pimppiäni. Juuri kun tunsin hänen kätensä siellä vetäydyinkin pois vähän kiusoitellakseni häntä. Kuten toivoin, mies tarttui talutushihnaan ja vetäsi sitä rajusti itseään kohti. Kaulaani kiristi ja peppuni painui miehen etumusta vasten. Tunsin miehen kalun huulillani. Olin pakahtua kiimasta. Mies liikutti itseään märkää pimppiäni vasten kunnes tunsin hänen hitaasti painautuvan sisääni. Mies tuntui järisyttävän hyvältä ja täyttävältä. Hän nai minua aluksi hyvin rauhallisesti ja alkoi hiljalleen nopeuttamaan tahtiaan. Vartalomme paiskautuivat yhteen kun mies veti pohjaan asti edelleen kiskoen talutushihnasta. Päässäni sumeni euforiasta. Mies painautui yhä lujemmin minua vasten ja tuli rajusti sisälleni. Minä tärisin kun mies veti itsensä ulos ja vihdoin päästi hihnasta irti.
Vierailija kirjoitti:
Mieleenpainuvin kokemus oli joskus 14- vuotiaana kun olin kaverini luona yötä. Yöllä heräsin ja kävin vessassa. Vessasta tullessani kurkkasin kaverin 4-kymppisen äidin makuuhuoneeseen koska ovi oli auki. Siellä tämä hiljattain leskeksi jäänyt nainen nukkui alasti vatsallaan, toinen jalka koukussa. En ollut koskaan nähnyt avointa pillua livenä, enkä pornolehtien perusteella tiennyt että on olemassa myös hyvin runsaita häpyhuulia ja että pillun eri osat ovat erivärisiä.
Tuijotin tuota näkyä hetken haltioituneena ja menin takaisin vessaan. Kaivoin pyykkikorista käytetyt naisten pikkuhousut, vedin käteen ja laskin spermat siihen kohtaan jossa näkyi pillusta tulleita eritteitä. Tuo aikuisen naisen avoin vulva tummine häpyhuulineen jäi mieleeni niin että varmaan kymmenen vuotta ajattelin sitä aina kun masturboin eli lähes päivittäin. Tietäisipä tuo nykyään 7-kymppinen leskirouva että fantasioissani olen laskenut hänen pilluunsa litra kaupalla spermaa.
kyllä pitää olal tyhmä miehen alku jäätköjhään pojaks iäksi. johonki pikkareihin laskee piilluunhan se kuuluu. eikö ollu rohkeutta mennä kysymään`?`
Käyn puolisoni kanssa kaksi kertaa kuussa Wildclubilla ja aina on ollut kivaa. Mahdollisuus toteuttaa fantasioita. Suosittelen muillekin. Myös katsominen on sallittua.
Ex-avokin kanssa päiväkodin pihalla keskellä yötä isossa liukumäessä siellä kourussa. Hän oli tosi taitava suutelemaan ja sai mut suostumaan yksien bileiden jälkeen kotimatkalla. Oltiin ihan selvinpäin kaiken lisäksi. Hankauma mun farkkutakin selässä muistuttaa tosta niin kivasti. Sinä iltana väreili jotain käsittämätöntä sähköä meidän välillä kun pantiin jo bileissä. Lukittiin ittemme vessaan ja rakasteltiin siellä lattialla.
Sinkkuna ollessa olin niin kiimoissani pitkän aikaa, että päätin hommata seksiseuraa netistä. Sitä varten kävin läheiseltä kioskilta ostamassa prepaid- liittymän koska en halunnut antaa puhelinnumeroani kenellekään. Taisin myös nimen valehdella.. Mies oli minua vähän vanhempi, ilmeisesti töissä Helsingissä joltain toiselta paikkakunnalta. Hän pyysi minua syliinsä ja suudeltiin. Kysyin voitaisko käydä yhdessä suihkussa. Siellä hän pesi ja hyväili rintojani. Siirryttiin sänkyyn ja seksi tuntui ihanalta hänen kanssaan! Vaikka hän oli minulle täysin vieras, niin tuntui kuin oltais ihan tuttuja. Kummatkin annettiin suuseksiä toisillemme ja välillä ratsastin ja sain takaapäin. Jos joskus eksyt lukemaan tämän sinä tuntematon ihana mies, (joka vielä lopuksi korjasit minun polkupyörän) niin pusuja vaan. Jäit mieleen. :)
Vierailija kirjoitti:
Viimeksi eräissä illanistujaisissa oli todella kuuma milf joka otti peräjälkeen ensin toiselta mieheltä satsit suuhun ja sen jälkeen minulta
Kateelliset hiekkamammat alapeukuttaneet??
Se oli jotain 2000-luvun alkupuolta kun minulle vastasi nimimerkkiä "Seduce" käyttänyt nuori nainen. Sovimme tapaamisen ja lupasimme valehdella nimemme toisillemme. Hän esittäytyi Päiviksi. Näin hänet huoltoasemalla turkissaan ja ensi näkemältä tuntui, ettei tämä voi olla tottakaan. Päivi oli niin kaunis ja jäntevä. Hänen päällään oli talviturkki ja hän istui nuhjuisen huoltoaseman kahviossa, eikä ollenkaan sopinut ympäristöönsä. Ajoimme itseäni vanhemmalla bemarillani erään kerrostalon kellarin oven eteen. Olin lainannut kellarin käyttööni. Siellä oli harrastetalli ja vuodesohva. Levitin vuodesohvan ja Päivi riisuuntui. Hän kuvitteli stayuppiensa yläsaumalla olevaa luomea rumaksi, vaikka se teki hänestä vielä täydellisemmän. Naimme kuin elukat kerta toisensa jälkeen. Seinällä oleva juliste meinasi irrota sinitarroistaan päivin puristaessaan käsiään nyrkkiin sitä vasten. Täysi kondomirasia tyhjeni yksi laaki kerrallaan, kunnes siellä ei ollut enää yhtään Sultania. Missään ikinä ole ollut sellaista hekumaa eikä kipinää ennen eikä jälkeen tämän. Lopulta Päivi kertoi, että häntä jo odotetaan, joten hänen täytyy mennä. Heitin hänet juna-asemalle. Tämän jälkeen vaihdoimme sähköpostitse pari kertaa toiveita tavata, mutta kuten elämässä yleensä, niin upeatkin asiat tapaavat jäädä kiireiden alle. Voi että se oli hienoa, kuka oletkin.
Muistan kun lukiossa mentiin sen aikaisen tyttöystävän kanssa invavessaan minä pystyyn kiihottuneena käytävällä suutelun jäljiltä. Ovi lukkoon, painavia suudelmia ja likka istumaan käsienpesualtaan päälle ja niin paljon kuin pystyi taaksepäin makuulle nojaamaan peiliin ja minä siihen päälle. Kaikkein ihanin asento. Parempi kuin kovalla lattialla varsinkin hänelle, jossa tosin oltiin pari kertaa ennen tuota. Ei yleensä tarvinnut tai keretty esileikkiä enempää. Silloin meni helposti kolmekin kertaa peräkkäin ja se kielletyn tunne vaan lisäsi nautintoa. Nopeita yhdyntöjä, hurjia orgasmeja...
Vierailija kirjoitti:
Muistan kun lukiossa mentiin sen aikaisen tyttöystävän kanssa invavessaan minä pystyyn kiihottuneena käytävällä suutelun jäljiltä. Ovi lukkoon, painavia suudelmia ja likka istumaan käsienpesualtaan päälle ja niin paljon kuin pystyi taaksepäin makuulle nojaamaan peiliin ja minä siihen päälle. Kaikkein ihanin asento. Parempi kuin kovalla lattialla varsinkin hänelle, jossa tosin oltiin pari kertaa ennen tuota. Ei yleensä tarvinnut tai keretty esileikkiä enempää. Silloin meni helposti kolmekin kertaa peräkkäin ja se kielletyn tunne vaan lisäsi nautintoa. Nopeita yhdyntöjä, hurjia orgasmeja...
Pesuallas irtoaa normaalisti heittämällä seinästä jos koitat istuakkin päälle tai nojata. Tuuri käynyt ettei hajonnut
Vierailija kirjoitti:
[Pesuallas irtoaa normaalisti heittämällä seinästä jos koitat istuakkin päälle tai nojata. Tuuri käynyt ettei hajonnut
Invavessan allas lujempaa tekoa? Mun työpaikalla siin on jonkinlaisia ylimääräisiä "tukipalkkeja" kun on kooltaan isompi. En oo kyl testannut tolleen :)
Keskellä teollisuushallin pihaa illalla (miehen työpaikka) seisaaltaan kasvotusten ilman että nojasin mihinkään. Mies meni haara-asentoon aivan järkyttävän paljon koukkuun polvista. Olen paljon häntä lyhempi ja ehdotin että olisi menty seinustalle tai makaamaan maahan, mutta hän vain piti kiinni lantiolta ja välillä selästäni. Nai tosi nopein liikkein ja lopuksi veti mut tiukasti itseensä kun tuli mun sisään. Uskomaton orgasmi ja sain sen helposti ja äkkiä. Samalla hirveän kiihottava ja kumma tunne koska ekaa kertaa rakasteltiin noin.
Vierailija kirjoitti:
Muistan kun lukiossa mentiin sen aikaisen tyttöystävän kanssa invavessaan minä pystyyn kiihottuneena käytävällä suutelun jäljiltä. Ovi lukkoon, painavia suudelmia ja likka istumaan käsienpesualtaan päälle ja niin paljon kuin pystyi taaksepäin makuulle nojaamaan peiliin ja minä siihen päälle. Kaikkein ihanin asento. Parempi kuin kovalla lattialla varsinkin hänelle, jossa tosin oltiin pari kertaa ennen tuota. Ei yleensä tarvinnut tai keretty esileikkiä enempää. Silloin meni helposti kolmekin kertaa peräkkäin ja se kielletyn tunne vaan lisäsi nautintoa. Nopeita yhdyntöjä, hurjia orgasmeja...
Täällä sama, mutta alkoi jo yläasteella. Yhden pojan kanssa käytiin paneskelemassa invavessassa ja liikuntasalin varastossa varmaan kymmeniä elle yli sata kertaa. Orkut oli tosiaan räjäyttäviä teininä, melkein lähti taju. Naama punaisena tunnille :)
Pikaisiakin oli panot monesti, housut nilkkaan ja poika puski sisään.
Joskus kesäaikaan oli lyhyt hame päällä. Piti puristaa jalkoja yhteen ettei naimisen tuoksut leviäisi luokkaan :)
Kiihottavia muistoja... Voi nuoruutta... N 30 risat
Lukekaa nimenomaan tuolta alkupäästä tätä pitkää ketjua. Siellä on paljon hyviä juttuja. Itsekin olen kertonut pari tosi kiihottavaa kokemustani.