Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3551)
Eilenyöllä junassa tapahtui jotain todella kiihottavaa, kun viereeni istui itseäni ehkä noin 10 vuotta vanhempi nainen (itse olen 27 vuotias), jonka kanssa juttelimme hetken ennenkuin hän alkoi nukkumaan ja asetti päähänsä silmälaput sekä veti päälleen viltin.
Parin tunnin kuluttua hipaisin häntä vahingossa kädelläni vaihtaessani asentoa, jolloin tunsin hänen kätensä hiukan liikkuvan viltin alla. Hän lopetti samantien, ja mietin että ehkä hän vain raapi itseään. Kohta kuitenkin näin viltin taas alkavan hiukan liikkua ja varovasti siirsin kättäni vähän lähemmäs jolloin pystyin selvästi tuntemaan käden liikkuvan viltin alla. Varovasti painoin kättäni enemmän häntä vasten, niin että hän taas tuntee sen olevan siinä, jolloin liike taas loppui. Vaihdoin taas hiukan asentoa, ja vedin kättäni kauemmas, jolloin viltin alta alkoi taas näkymään käden liikettä. Taas varovasti siirsin kättäni lähemmäs, ja tällä kertaa vaihdoin myös jalkani asentoa niin että hipaisin sillä naisen jalkaa. Tämä sai naisen käden liikkeen kiihtymään entisestään. Liikautin jalkaani uudelleen häntä taas hipaisten, ja samalla varovasti painoin kättäni enemmän häntä vasten, niin että hänkin varmasti pystyi tuntemaan käteni olevan siinä. Tällä kertaa nainen jatkoi liikettä siitä huolimatta, ja itsekin siirsin kättäni entistäkin lähemmäs ja aloin hiljalleen vaihtelemaan paineen määrää hänen kättään vasten, niin että kumpikin varmasti tiesimme olevamme tietoisia toisistamme. Nainen jatkoi itsensä koskettelua ja minä ruokin hänen himoaan, kuitenkaan uskaltamatta viedä omaa kättäni viltin alle sillä lähellä oli muita ihmisiä. Tätä jatkui noin muutaman minuutin ajan, kunnes junakuljettaja kuulutti oman pysäkkini, ja minun oli noustava valmistautumaan.
Koko tapahtumasarja oli äärimmäinen kiihottava, ja jäin miettimään mitä olisi voinut tapahtua, jos matka olisi kestänyt pidempään.. Eikä kumpikaan meistä saanut tietää edes toisen nimeä.
Olen jo aiemmin kertonut tänne omani, mutta pakko kirjoittaa toinen. Kesällä olin vanhemmillani käymässä noin parin viikon ajan, mies oli jäänyt kotiin joten panetus tuolla aikavälillä iski puolin ja toisin.
Kotiin palatessa mukanani tuli siskoni meille kylään. Kyllä himotti ihan helvetisti kun päästiin perille, ja halatessani miestäni tunsin hänen erektionsa, jota yritti asetella ja piilotella ettei sisareni huomaisi sitä. Ohimennen mieheni saattoi puristaa perseestäni, kehui kuiskaten rintojani ja sanoi miten on ollut ikävä, olin älyttömän kiihottunut ja märkä mutta ei ollut oikein mahdollisuutta päästä itse asiaan.
Jossain vaiheessa iltaa siskoni lähti käymään lähikaupassa. Sen, että ulko-ovi pamahti kiinni, niin riennettiin miehen kanssa makuuhuoneen puolelle. Ei olla vielä kertaakaan niin nopeasti saatu vaatteita riisuttua pois, lisäksi kiihotuin enempi vaan kun näin miten hänellä seisoi. Makuulleen päästyään mies nuoli pikaisesti ihanan orkun minulle ja aloitettiin nopea, mutta hellä yhdyntä lähekkäin. Oli niin ihanaa tuntea toisen lämpö ja hellyys erossaolon jälkeen.
Sain siinä yhdynnän aikana toisen, ja se orkku tuli niin voimalla että ejakulaatioin. Vähän meinasi nolottaa, koska aiemmin ei noin ollut käynyt, mutta mieheni innostui siitä ja melkein perään tuli itsekin.
Parit hellät suudelmat vielä vaihdettiin kun mieheni työnteli viimeisiä tippoja, ja kun irrottauduttiin niin ovikello soi. Äkkiä pyyhe ympärille ja siskolle avaamaan ovea, tokaisin että suihkuun menossa niinkuin olinkin, kun sperma valui jalkoja pitkin.
Toinen vastaava kiihottava tilanne oli, kun miehen veli oli käymässä meillä. Hiljaa ja nopeasti suihkussa miehen kanssa rakasteltiin lavuaaria vasten. Kyllä nuo tilanteet, missä pitää olla hiljaa tai kiinnijäämisen riski lisäävät vaan nautionta paljon.
Töissä aloin flirttailemaan työkaverille ja muutenkin tultiin hyvin juttuun. Katseet monesti kohtasivat pitkään ja pientä punaakin oli kasvoilla. Nainen piti aina farkkuja töissä ja peppu oli jumalattoman kiihottavan näköinen, monesti ajatus laukkasi ja olin kulli kivikivona useasti ja yritin paitaani vetää aina vähän eteen että seisokkini ei näkyisi. Tätä jatkui ja jatkui useampi kuukausi. Olin han varma kun joku tilaisuus tulee niin me revitään toisten vaatteet ja naidaan kun minkit ja näin siinä lopuksi kävikin. Tosin tätä työpaikalla ja autossa nussimista on kestänyt nyt 10 vuotta. :) emme ole keskenämme seurustelleet ja väliin on mahtunut molemmille kaikenlaista elämää. Fyysinen vetovoima ja seksi on vaan ollut niin ihanaa irstasta ja kiimaista ja myös hellääkin että enbvaan käsitä miten tässä on mennyt vuosikausia. Olisi kymmeniä ihania tarinoita kerrottavana.
ihmeellinen vetovoima kirjoitti:
Töissä aloin flirttailemaan työkaverille ja muutenkin tultiin hyvin juttuun. Katseet monesti kohtasivat pitkään ja pientä punaakin oli kasvoilla. Nainen piti aina farkkuja töissä ja peppu oli jumalattoman kiihottavan näköinen, monesti ajatus laukkasi ja olin kulli kivikivona useasti ja yritin paitaani vetää aina vähän eteen että seisokkini ei näkyisi. Tätä jatkui ja jatkui useampi kuukausi. Olin han varma kun joku tilaisuus tulee niin me revitään toisten vaatteet ja naidaan kun minkit ja näin siinä lopuksi kävikin. Tosin tätä työpaikalla ja autossa nussimista on kestänyt nyt 10 vuotta. :) emme ole keskenämme seurustelleet ja väliin on mahtunut molemmille kaikenlaista elämää. Fyysinen vetovoima ja seksi on vaan ollut niin ihanaa irstasta ja kiimaista ja myös hellääkin että enbvaan käsitä miten tässä on mennyt vuosikausia. Olisi kymmeniä ihania tarinoita kerrottavana.
Todella makea tilanne :) milloin retkahditte ekan kerran panemaan ja miten tilanne eteni ja mistä tuo lähti? Tulitteko vaan hyvin juttuun ja aloitte ajan myötä flirttailla?
Up nää on hyviä :D itse panin kaverini siskoa kun tämä nukkui muutaman metrin päässä :D. Eipä taida vieläkään tietää asiasta joskin aamulla sitten kuumotti jos onkin kuullut äänet ja suuttuu. Tämän sisko vain päätti luovuttaa bilettämisen ja alkaa nukkumaan
Vierailija kirjoitti:
Up nää on hyviä :D itse panin kaverini siskoa kun tämä nukkui muutaman metrin päässä :D. Eipä taida vieläkään tietää asiasta joskin aamulla sitten kuumotti jos onkin kuullut äänet ja suuttuu. Tämän sisko vain päätti luovuttaa bilettämisen ja alkaa nukkumaan
Miten sinä onnistuit panemaan parin metrin päässä nukkuvaa kaverin siskoa?
Mielikuvituksessa?
Kaverin kanssa nussittiin yhtä muijaa kolmistaan sen kämpällä ja aamulla muija oli häipynyt töihin. Siinä sitten heräiltii kaverin kanssa saman peiton alta ja alasti tietenkin ja melko mahtavien aamuseisokkien kanssa. Kaveri siinä sitten lohkas että mihis tässä muijia nyt tarvitaan ja mä että no näinpä just. Hetki siinä naureskeltiin ja kaveri kävi vessassa. Kun tuli takas niin kääntyikin peiton alle kuusysiin ja nappas mun kalun tiukkaan imuun. No enhän mä kehdannut olla huonompi vaan otin kaverin kalun omaan poskeen ja aloin imemään. Tuntui ihan helvetillisen kiihottavalle, irstaalle, pornolle ja ties mille kun tajusin että tässä sitä otetaan ekaa kertaa suuhun. Samassa tunsin että tulen ihan just ja että en halua vetää munaa pois kaverin suusta. Sain aika kohtuullisen kovan orkun ja kohta sai kaverikin. Ei se lasti mitään herkkua ollut mutta yllättäen ei ällöttänytkään. Kyllä me myöhemminkin vähän keskenään värkkäiltiin, mutta se on jäänyt sitten kun molemmat seurustelee naisen kanssa.
Miten se kiihottavin kokemus sitten määritellään. Kerran aloin rakastella naisystäväni kanssa ja esilämmittelynä nuolin hänen pilluaan. Sitten aioin mennä sisään, mutta naisystävä hieraisi kädellään mulkkuani ja silloin tuli: kaulalle, rinnoille ja vatsalle. Olin ilmeisesti silloin liian kiihottunut.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Up nää on hyviä :D itse panin kaverini siskoa kun tämä nukkui muutaman metrin päässä :D. Eipä taida vieläkään tietää asiasta joskin aamulla sitten kuumotti jos onkin kuullut äänet ja suuttuu. Tämän sisko vain päätti luovuttaa bilettämisen ja alkaa nukkumaan
Miten sinä onnistuit panemaan parin metrin päässä nukkuvaa kaverin siskoa?
Mielikuvituksessa?
?? Onko sulla ollu hiukan tylsät illat ja tylsä mielikuvitus vai köyhät kokemukset ?? Oltiin pienessä kämpässä railakkaan illan jälkeen jatkoilla ja jossakin vaiheessa kaveri sammui ja sen sisko meni toiseen sänkyyn nukkumaan viereiseen huoneeseen. Jatkoin itse hetken juomista ja siirryin myös nukkumaan sen siskon viereen ja hetkisen päästä toinen kävi kiinni ja suudeltiin ja kohta oltiin sisäkkäin. Oli ärsyttävän kiihottavaa kun piti olla hiljaa ettei muut huomaa ja toisella oli vielä enemmän vaikeuksia olla voihkimatta
Vierailija kirjoitti:
Kaverin kanssa nussittiin yhtä muijaa kolmistaan sen kämpällä ja aamulla muija oli häipynyt töihin. Siinä sitten heräiltii kaverin kanssa saman peiton alta ja alasti tietenkin ja melko mahtavien aamuseisokkien kanssa. Kaveri siinä sitten lohkas että mihis tässä muijia nyt tarvitaan ja mä että no näinpä just. Hetki siinä naureskeltiin ja kaveri kävi vessassa. Kun tuli takas niin kääntyikin peiton alle kuusysiin ja nappas mun kalun tiukkaan imuun. No enhän mä kehdannut olla huonompi vaan otin kaverin kalun omaan poskeen ja aloin imemään. Tuntui ihan helvetillisen kiihottavalle, irstaalle, pornolle ja ties mille kun tajusin että tässä sitä otetaan ekaa kertaa suuhun. Samassa tunsin että tulen ihan just ja että en halua vetää munaa pois kaverin suusta. Sain aika kohtuullisen kovan orkun ja kohta sai kaverikin. Ei se lasti mitään herkkua ollut mutta yllättäen ei ällöttänytkään. Kyllä me myöhemminkin vähän keskenään värkkäiltiin, mutta se on jäänyt sitten kun molemmat seurustelee naisen kanssa.
Ei herkkua mutta terveellistä :D sulla oli sellane tikkarikokemus
Kyllähän se oli silloisen ihanan ensirakkauden kanssa saunan jälkeen rentouttava hieronta rennon musiikin ja kynttilöiden kera. Tämän jälkeen pitkän kaavan mukaan rauhallisia työntöjä keskittyen orgasmin pitkittämiseen ja nauttimiseen jokaisesta märän todella lämpimän pillun hankauksesta. Muistan kuinka hänen kehonsakkin oli tulikuuma kun painauduin vasten. Saman exän kanssa yksi mahtava kokemus pikapano pizzerian vessassa silläaikaa kun odotettiin ruokia. Kyllä siinä hymyilytti tulla takaisin naama punaisena muijalla tavara reisille valuen. Oli mustat legginsit jalassa niin melkein tuli märkä läikkä läpi ja sekös minua kiihotti vain lisää kun pöydässä sitä vilkuilin :). Tapauksesta aikaa monen monta vuotta enkä ole koskaan kokenut mitään lähellekkään samaa oloa ja tunnetta kenenkään muun kanssa. Kertokaa te joilla vastaavia ensirakkauskokemuksia että voiko sitä vielä tuntea samoin jotain kohtaan koska tuntuu että ei
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Up nää on hyviä :D itse panin kaverini siskoa kun tämä nukkui muutaman metrin päässä :D. Eipä taida vieläkään tietää asiasta joskin aamulla sitten kuumotti jos onkin kuullut äänet ja suuttuu. Tämän sisko vain päätti luovuttaa bilettämisen ja alkaa nukkumaan
Miten sinä onnistuit panemaan parin metrin päässä nukkuvaa kaverin siskoa?
Mielikuvituksessa??? Onko sulla ollu hiukan tylsät illat ja tylsä mielikuvitus vai köyhät kokemukset ?? Oltiin pienessä kämpässä railakkaan illan jälkeen jatkoilla ja jossakin vaiheessa kaveri sammui ja sen sisko meni toiseen sänkyyn nukkumaan viereiseen huoneeseen. Jatkoin itse hetken juomista ja siirryin myös nukkumaan sen siskon viereen ja hetkisen päästä toinen kävi kiinni ja suudeltiin ja kohta oltiin sisäkkäin. Oli ärsyttävän kiihottavaa kun piti olla hiljaa ettei muut huomaa ja toisella oli vielä enemmän vaikeuksia olla voihkimatta
Et taida vieläkään ymmärtää koko viestini pointtia.
Lue alkuperäinen viestisi ensiksi huolella läpi ja mieti mikä siinä on vikana.
En tiedä onko kaikkein romanttisin, kiihkeimpiä kyllä. Olin keväällä tulossa opiskelupaikkakunnalta yöjunalla viikonlopuksi kotipaikalle ja poikaystäväni oli mua vastassa hiljaisella asemalaiturilla. Junassakaan ei ollut montaa matkustajaa. Mieletön ikävä, halattiin ja alettiin suudella. Ne suudelmat lähti täysin lapasesta, kierähdettiin laiturin lähellä sellaisen muuntajakopin taakse, laskettiin housuja ja yhdyttiin siinä aluksi seisaaltaan. Loppua kohti laskeuduttiin maahan ja siinä päällekkäin ja lähekkäin maatessa lauettiin yhtä aikaa..
Miehen työpaikalla hänen työpöydällä. Menin viemään hänelle evästä ylitöihin yhtenä iltana syksyllä sillä tiesin, että työpaikan kanttiini oli jo kiinni. Jotenkin siinä vain molemmille iski valtaisa himo ja päätettiin kokeilla. Menin selälleni ja hän riisui housuni puolittain pois. Hän nuoli vähän aikaa, mutta sitten päätettiin kiirehtiä jos joku tulisi oven taa yllättämään. Mies oli seisaallaan ja mä selälläni melkein loppuun asti. Yritettiin olla hiljaa, mutta väkisinkin pöytä alkoi natista ja heilua rajusti kun mies tuli koko vartalollaan mun ylle. Sitten alkoi paniikki mistä löytyy paperia ja onneksi lopulta löydettiin..
Sain viestin mieheltä kun olin jo ehtinyt kotiin. Kertoi, että on vaikea keskittyä kun ajatukset pyörii vain edellisessä.
Viime kesänä majoitin veljeni ja hänen pari kaveriaan luokseni, kun he tulivat festareille asuinpaikkakunnalleni. Minulla on ollut jo monta vuotta leikkimielistä flirttiä ja nokittelua yhden näistä kavereista kanssa.
Itse heräsin hyvissä ajoin ja luonnollisesti krapulaiset miehenalut nukkuivat sikeästi edellisillan festariväsymystä pois. Söin aamiaista rauhassa ja tämän jälkeen aloin tiskata. Tämä yksi kaveri oli sitten herännyt ja tuli yllättäen taakseni. Mitään sanomatta hän alkoi suudella niskaani ja kun annoin tämän tapahtua, hän alkoi hyväillä lanteitani ja lopulta rintojani. Tämä oli uskomattoman kiihottavaa. Kumpikaan meistä ei sanonut mitään, minä oli koko ajan häneen selin, kädet tiskialtaassa ja annoin kaiken tapahtua. Annoin hänen työntää kätensä shortseihini ja voi luoja, kuinka ihanasti ja hellästi hän hyväili klitoristani. Lämmin kesätuuli puhalsi ikkunasta ja samalla vaimeat aamuliikenteen äänet kantautuivat sisälle. Koko tunnelma oli jotenkin unenomainen, epätodellien. Tapahtuma oli ohi varmaan viidessä minuutissa, vaikka aika tuntui hidastuneen.
Sain ihan tolkuttoman orgasmin, oli työ etten huutaisi. Tämän jälkeen kaveri kuiskasi korvaani, että olen hänelle yhden velkaa ja paineli takaisin nukkumaan. Älkää huoliko, olen kyllä maksanut velkani :)
Aamuvirkkuna lähdin juoksemaan ja jätin miehen nukkumaan kohmeloansa pois pikkujoulujen jäljiltä. Juostessani juuri satanut lumi narskui allani ja pelkäsin kaatumista, joten hiljensin vauhtia. Katselin tuttua maisemaa ja vanhaa kouluani, jonka seinustalla näytti nojailevan nuori kaveri. Siis seinää päin. Joku uteiliasuuden piru iski ja hiippailin lähemmäksi. Silloin selvisi, että pojan edessä olikin tyttö, joka taas nojasi selkäänsä seinään ja että he rakastelivat siinä. En jäänyt kauaksi aikaa tirkistelemään, mutta kotiin päästyäni olin niin kiimainen, että riisuuduin ja herätin miehen. Krapulapanetuksessaan hän oli heti ihanan kovana ja valmis. Ihanaa vaniljaseksiä, välillä taukoja ja taas uudestaan suuseksiä ja yhdyntää. Hellimistä, pusuja ja taas alettiin. En muista edes miten monta kertaa tehtiin se ihan finaaliin asti sinä päivänä. Tosi monta kyllä.
Istuin sohvalla katsellen telkkua ja mieheni rupesi yllättäen hieromaan harteitani, tuntui rentouttavalta ja kihelmöivältäkin. Tunsin, miten hän nosti hiuksiani ja aluksi vain siveli niskaani. Sitten tunsin huulet herkällä iholla. Tässä kohtaa olin jo kiihottunut ja mies tiesi sen. Hän osaa koskea minuun aina 'oikealla' tavalla. Huulet tutkivat kaulaani ja korvannipukkaani. Taisin huokaista ja yhtäkkiä mies kääntyi eteeni ja polvistui. Hänen kädet olivat vyötärölläni avaamassa farkkujeni nappia ja vetoketjua, samalla kun hukuin hänen suudelmiinsa. Hän kiskoi housujani pois vetäen minua alemmas sohvalla ja lähemmäksi itseään. Vyönsolki kilahdellen hän avasi omat housunsa ja tunnustellen peniksen päällä kosteuttani, minkä hän tekee joka kerta, liukui sisääni työntyen uudestaan yhä syvemmälle ja nopeuttaen tahtiaan. Puoliksi päällekkäin, miten siinä mahduimmekaan rakastelimme välittämättä oudosta asennosta. En muista aivan samanlaista tunnetta puolisoni kanssa ennen kokeneeni, vaikka monia upeita kokemuksia on ollut. Yllätyksellistä ja romanttistakin, alkaen siitä hieronnasta.
Varmaan se kun kiivettiin miehen tekemään puumajaan. Mä olin 16 ja mies silloin 17 ja kaikki oli uutta ja jännää. Se oli 4-5 metriä ainakin maanpinnasta eikä mikään risuhökkeli. Suudeltiin ja harrastettiin seksiä siellä "piilossa" monta kertaa, mutta se ensimmäinen kerta oli ehkä kaikista kiihottavin. Vieläkin muistan sen männyn tuoksun, valtavan erektion ja sen miten sain orgasmin toisensa perään.
Parhaita näistä ne spontaanit päätymiset pikaseksii
odottamatta suht tuntemattoman uuden tyypin kanssa jossain erikoisessa paikassa. Mulla kyllä ne kiihottavimmat kokemukset on just pikapanot ja kiusoittelut jossain yleisessä pukuhuoneessa tai puistossa tai ullakolla pakkasella. Siellä kyllä meinas kylmä ensin tulla mutta tehtiin lämpöä hankauksella. Kaveri tuli silloin käymään ja tuumas että panettaa ja asunto oli täynnä porukkaa joten joku paikka piti keksiä :D.
To do listillä olis vielä yleinen sovituskoppi ja junan vessa ja näköalatorni ainakin. Yleisessä saunassa haluais myös mutta se on astetta vaikeampi koska sekasaunat melkein kadonneet kokonaan
Tuo tapahtui maalla 70-luvulla, eikä siinä tullut asiakas-tilaaja suhteet mieleen, piirinuohoojasysteemiäkään ei silloin ollut, kuljettiin
vaan talosta taloon palopäällikön käskystä mestari-kisälli periaatteella. Meikäläinen oli ammatillisesti ihan täysin oppipoika, mutta kehityin vähitellen. Siinä parikymppisenä nuoren naisen kauneudesta lumoutuessa ja tytön vastatessa flirttiin, vaikea edes ajatella missä vaiheessa aloite tuli. Tunteet veivät täysin mukanaan, molemmat haluttiin yhtä paljon. Tein kuitenkin sen lopullisen siirron, kun tuntui että oli pakko päästä toisen lähelle, koskettaa, suudella...