Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3551)
Asuttiin mieheni isän suvun kotimaassa Tanskassa, olimme nuoria ja rakastuneita ja juuri olleet kuukauden erossa, kun mies oli työmatkalla Australiassa. Hän oli palannut edellisenä iltana, eikä aikaeroväsymyksestä ollut tietoakaan, kun vietettiin ensimmäinen kiihkeä matkan jälkeinen yö rakastellen monta kertaa. Aamulla mentiin yhdessä suihkuun, ja kylppärin lattialla päällekkäin makoilun jälkeen lähdettiin Köpikseen. Siellä käytiin ajan kuluksi jonkinlaisessa erotiikkanäyttelyssä, tai seksimessut ne taisivat olla, kun odoteltiin miehen veljeä paikalle. Seuraavaksi oli edessä neljän tunnin automatka varsinaiseen määränpäähämme appilaan, vaan emme kestäneet odottaa niin kauan. Kuukauden ero ja ne erotiikkamessut tekivät tehtävänsä. Onneksi huoltsikalla oli siistit vessat ja inva-vessassa riittävästi tilaa...
Se kun korkeassa asemassa oleva uraohjus ja kaikin puolin dominoivaluonteinen äiti-ihminen meni polvilleen, kaivoi munani ulos housuistani ja alkoi imeä sitä ahnaasti. Paras osuus oli vielä laueta suuhun niin, että hän nieli koko lastin. Seksissä pääseekin sitten itse dominoimaan ihan täysin ja käyttämään rajuja otteita, kun tämä haluaa että joku muu ottaa kontrollin välillä.
Istuimme kuuman nuorenmiehen kanssa saman peiton alla sohvalla katsomassa elokuvaa. Mitään ei tapahtunut emmekä edes koskettaneet toisiamme, mutta minä en muista koko elokuvasta mitään, kun mietin, mitä kaikkea peiton alla voisikaan tapahtua muiden huoneessa olleiden huomaamatta ;) Ehkä mielikuvat olivat hurjempia kuin mitä todellisuus olisi voinut olla - joka tapauksessa se oli hyvin, hyvin kiihottavaa.
Yks kiihottavimmista oli kun olin -92 ennen joulua yhessä itäsuomalaisessa hotellissa 18 v. poikamiehenä viettämässä iltaa kavereiden kanssa. Paikalla oli Miss Suomen kiertue ja osakilpailu ja sen voitti silloin niin ihanainen Tarja Smura. Hän jäi siinä sitten vielä jakamaan nimmareita. Olin ihaillut häntä koko illan ja jätkät kiusasi että nyt meet pyytämään ja meninkin, mutta sain mielestäni ihan älyttömän rohkean idean ja pyysin Tarjalta äärimmäisen kohteliaasti, jos voisin viedä hänet tanssiin tän jälkeen. Enkä ollut edes kännissä. Suureksi yllätykseksi hän suostui ja kyttäsin oikeaa hetkeä kun hän lopetti nimmareiden jaon. Menin hakemaan häntä ja muistan kun orkesteri soitti Monosen Tähdet meren yllä tangoa. Itse tanssista en paljoa muista muutakuin, että hän oli kauneinta mitä tiesin ja oli nyt siinä lähelläni. Hänen upeiden hiustensa tuoksu oli jotain niin ihanaa. Tarja ehkä tunsi jotain vartaloansa vasten vaikka mulla oli farkut, mutta ei sanonut mitään. Tanssin jälkeen teki mieli suudella häntä mutten tietenkään ilennyt, sitä tukkaa oli kuitenki pakko vähän varovasti hipaista. Vähän aikaa juteltiin jotain, ei täydellistä muistikuvaa mitä, taisin kehua häntä kauniiksi ja kiittää tanssista ja häntä selkeesti vähän huvitti ehkä se mun jöpötys tai tanssitaidot. Hän kiitteli vienosti ja kertoi missä kiertue jatkui. Nuoren miehen tähtihetkiä vaikka jäi siihen yhteen tanssiin.
Kerran kylpylän turkkilaisessa saunassa höyrypilvessä vetelin käteen kahden neitsyen ? välissä.
Oma silloinen tyttöystävä nykyinen vaimo. Oltiin todella nuoria kun tavattiin... tarinoita olis varmaan tuhat ja yksi:)
Ei kaikkien aikojen kiihottavan, mutta rakastava suihinotto on ihanaa. Itse voi vain maata selällään ja nainen nuolee ja imee kaikessa rauhassa. Siinä vapautuu vain nauttimaan tunteesta ja voi unohtaa paineet omasta tai puolison tulemisesta. Yleensä alan liikkumaan orgasmin lähestyessä, mutta eräällä kerralla vain makasin paikallani ja annoin naiseni tehdä aivan kaiken työn. Orgasmi oli uskomattoman rentouttava ja voimakas. Melkeinpä parasta oli, että puolisoni pillu oli suorituksen jälkeen aivan litimärkä hänen noustessaan syliini.
Teen itse vastaavia palveluksia, eli käsken naisen olemaan täydellisen rentona ja aloitan nauttivan nuolemisen ja sormetuksen. Rentouttaa hyvin stressaantuneenkin naisen.
Exä alkoi yhtäkkiä hyväillä mua housujen päältä motarilla, eikä mennyt kauan kun mulla seisoi kunnolla. Hän tietää miten saa miehen kuumaksi ja kivikovaksi. Silloin kun stondis oli jo poraamassa itseään läpi farkuista, hän vapautti sen ja alkoi ihanan suihinoton. Mulla oli mennä taju ja oli todella vaikeaa pitää silmät auki saati ohjata autoa.
Heikosti kieltelin, mutta kun kieli alkoi kiusata terskaa, kieltely loppui, samoin ajatustoiminta. Oli pakko laueta hänen suuhun, myös liikenneturvallisuuden takia. En edelleenkään tiedä, miten sain auton pysymään kaistalla.
Olimme mieheni kanssa etelä-Euroopassa road tripillä ja olimme päätyneet telttailemaan kreikan saaristoon eräälle autiorannalle. Illalla päivän kuumuus hieman helpotti ja pulahdimme naku-uinnille. Hämmästelin miten hyvin kuu valaisee rantaa. Uinnin jälkeen tuli kylmä, joten lämmittimme toisiamme asettumalla vierekkäin teltan eteen levitetylle alustalle juomaan viiniä. Mies alkoi vaivihkaa lämmittelemään minua, hyväili, suukotti ja hivutti käsiään rinnoille. Kiireettömästi hän suukotti minua joka puolelta, käänsi minut päättäväisesti makuulleen, levitti jalkani ja aloitti hitaan nuolemisen. Minua palelsi vielä vähän, mutta miehen kieli ja sormet olivat ihanan lämpimät pimpissäni. Rakastan muutenkin kunnon nuolemista, mutta tuossa tilanteessa se tuntui aivan erityisen hyvältä ja olin aivan äärimmäisen kiihottunut. Kurottelin välillä katsomaan miten upea näky mies oli siinä silmät suljettuina minua nuolemassa, penis jo kovassa valmiudessa.
Tunsin olevani aivan valuvan märkä, aloin olemaan valmis kovempiin otteisiin ja pimppiä suorastaan pakotti.
Mies vastasi viimein pyyntöihini ja työntyi viimein hitaasti sisääni. Se ensimmäinen työntö tuntui aivan käsittämättömän hyvältä. Mies jatkoi tasaisia työntöjä, nosti jalkani ylös ja tunsin miten täydellisesti penis pysyi pilluni otteessa.
Mies pyörähti selälleen ja kävin istumaan kyykyssä hänen päälleen. Tunsin peniksen syvällä ja sain määrätä täydellisen tahdin. Olin niin märkä, että litisin työntöjä tahdissa, eikä mennyt kauan, että aloin olla valmis tulemaan.
Sormien avustuksella sain yhdynnässä orgasmin ja pimppini sykki voimakkaasti peniksen ollessa sisällä. Tuo oli miehelle liikaa ja hän laukesi sisälleni.
Jäimme makaamaan taivasalle vierekkäin, molempien sydämet takoen, minä kuumat spermat sisälläni.
Olimme siihen asti käyttäneet kondomia, mutta se oli siinä hetkessä unohtunut. Kuitenkin tilanne oli ollut niin kiihottava ja täydellinen, että olin jälkikäteen jopa pettynyt kun en tullutkaan raskaaksi.
Vierailija kirjoitti:

Oih..., olipa kiihoittavasti kerrottu!

Tän lukeminen oli ehkä kiihottavin kokemukseni!

Olimme siihen asti käyttäneet kondomia, mutta se oli siinä hetkessä unohtunut. Kuitenkin tilanne oli ollut niin kiihottava ja täydellinen, että olin jälkikäteen jopa pettynyt kun en tullutkaan raskaaksi.Tän lukeminen oli ehkä kiihottavin kokemukseni!
Oli kyllä hyvin kerrottu. Miehenä tykkään lukea juuri naisten kertomuksia seksistä. Jostain syystä ne kertomukset kiihottaa minua. Ehkä olen myös utelias, mitä naiset tuntevat ja ajattelevat, koska tykkään teistä niin paljon.
Here's the thing, you've been making out with her, kissing, stripping off her clothing, and so on, she's lying on her back, you hook your fingers on the waistband of her panties, and she lifts her ass. She just arches her back enough to get her rear off the mattress and make it easier to slip her panties down. I bet if you ask her five minutes later she won't remember doing it. But there's something so sweet and intimate and arousing about that tiny act of assistance, that little, almost unnecessary help, that gets me that ragging hard-on every time. Like my penis is about to burst, it’s so unbelievably hard after that.
Same thing happens when you've been kissing her while standing or sitting, and sometimes she suddenly leans back and goes all the way down on the mattress, or the floor still having her clothes on her. So sexy, and she knows I can’t keep my body off her for long. She gasps and closes her eyes, and with all that makes me so rock-hard I don’t fit in pants any more, clearly observes my hump, and then she makes this teasingly arousing tiny gesture of bending and spreading her legs just a little bit.
Minusta kiihottavinta ei ole niinkään akti, vaan kaikki ne vihjailevat katseet, hienovaraiset eleet ja vaivihkaiset kosketukset, jotka viestivät siitä, että mieli tekisi, mutta välttämättä ne eivät johda mihinkään. Joskus tuollaisen teerenpelin jälkeen se pano voi olla jopa melkoinen pettymys.
On hyvin kutkuttavaa vaihtaa ohimennen pieni kosketus sen kanssa, jota haluaa ;)
Joskus mailia heittelin varatun naisen kanssa ja sehän meni niin pitkälle, että piti päästä panemaan. Ei muuta kuin auto alle ja läheiselle soramontulle puuhaamaan. Tuli ihan nuoruus mieleen, kun takapenkillä nussittiin.
t.pervo-kake
Vierailija kirjoitti:
Rakastan kun mies tekee tota että kesken minkä tahansa arkisen puuhan tulee kohti, suutelee koko ajan samalla kun mä pakitan ja lopulta painaa mut seinää vasten. Meillä se monesti menee vaan tosi pian panemiseksi kun kumpikaan ei millään malta olla ilman. Naidaan seisaallaan melki loppuun asti ja sit mies tulee mun päälle kun laskeudutaan lattialle ja siinä sit lähärissä ollaan ne viimeiset ihanat työnnöt...
Tykätään molemmat siitä kun voidaan jäädä hetkeksi loikoileen likikkäin ja pussaileen, tai sitten vaan noustaan ja jatketaan sitä juttua mikä jäi kesken aikaisemmin. Meillä on useesti aika simppeliä mut tosi spontaania seksiä. Mua kiihottaa niin tajuttomasti ne miehen eleet ja olemus kun hän tavallaan dominoi vähän:)
Meillä tehdään tota samaa ja parasta se on silloin kun on pieni kiinnijäämisen riski. Justiin tuo että mies ajaa mut vartalolla seinää tai jtn kiinteetä juttua vasten, pitää käsiä mun molemmin puolin tai toisella tai molemmilla käsillä pitelee mun käsiä ylhäällä, suutelee ja koskettelee ja samalla alkaa riisua. Tulee sisään vaan joko niin että nostaa mut syliin tai usein vaan kyykistyy ja siitä suoraan ja lopussa makoillaan aina maassa tai siis mä makaan miehen alla ja hän lähestyy omaa nautinnon huipentumaa ihan hulluna himosta. Ne rajut työnnöt ja matalat tukahdetut murahdukset kiihottaa mua valtavasti ja usein tuun jo ennen miestä. Eilen oltiin kävelyllä ja mentiin sellaisen mitä vanhemmat ihmiset sanoo meillä vanhaksi Ärräksi taakse yhden hiljasen aseman vieressä.

Olisi kiva kuulla vielä tarkemmin siitä kun olitte siellä vanhan Ärrän takana. :)

No, se on sellainen vanha puurakenteinen pieni luukkukioski millasia ennen oli kuulemma suunnilleen joka aseman lähellä. Sattumoisin lumi oli jo sulanut sen takaa vaikka siinä on puita aika lähellä ja maa oli melkein kuivaa onneksi, kun sinne lopuksi laskeuduttiin. Väkisin molempien vaatteet likaantui ja mun tietysti enemmän, mutta ei se niin haittaa kun sen verran ihanaa oli. Lähdettiin muuten vaan kävelylle ja mies halusi pitää mua kädestä koko ajan, suudeltiin sen paikan lähellä ja hän lähti viemään mua sinne. Olin heti mukana kun arvasin mitä hänellä oli mielessä. :)
Oliko tuo historian opettaja Helsingin Luonnontiedelukiossa?