Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3552)
Hei!
En tiedä, onko kiihottavin kokemukseni ikinä, kuten ketjun otsikko kertoo, mutta kuitenkin.
Olin vuosia sitten pienen tytön ylpeä isä, ja silloin minulla oli suhde viehättävän virkanaisen kanssa (naimisissa hän niin kuin minäkin). Lähdin "kaupoille" ja otin noin 3-kk tyttäreni vaunujen kopassa mukaani. Menin tapaamaan tätä naishoitoani hänen työpaikalleen aikana, jolloin kaikki muut olivat sieltä jo lähteneet kotiin, iltapäivää mentiin siis.
Pistin vauvan korissa sivuhuoneeseen nukkumaan, ja sitten nussittiin perusteellisesti tämän naisystäväni kanssa - kun konttorissa oltiin, niin pantiin loppuun asti hänen pomonsa pöydällä. Naisystäväni makasi selin pöydällä ja panin häntä siinä orkkuihin asti.
Jäi hyvä muisto. Paheksukaa vapaasti.
Varmasti se, kun pääsin viimein pitkäaikaisen ihastuksen iholle. Olin itse älyttömän kiihottunut ja miehellä todella SEISOI. Olen aika tiukka ja synnyttämätön, joten hiukan huoletti, mahtuuko se mahtikyrpä edes sisääni. Kunnon esileikin ja sitten pikkuhiljaisen työnnön - mies pidätteli, mikä kiihotti vain lisää, sentti sentiltä - olin jo niin valmis, että anelin tulemaan sisään kokonaan. Vähän se sattui sluksi, mutta oli sitten sanomattoman ihanaa. Miehen kyrpä täytti joka sopukan ja jotenkin osui joka työnnöllä oikeaan paikkaan. Olin aivan hurmiossa ja orgasmeja tuli ketjussa. Viimein mieskin purkautui, suuhuni.
Lähdin sitten toiselle paikkakunnalle töihin ja se juttu jäi, mutta oli ehdottomasti kiihottavin kokemukseni ja sen muistelu saa aina armottoman panetuksen aikaan.
Kohta kulli räjähtää kun näitä erehdyksessä lukee. Nyt ei ole oikein mahdollisuutta mennä kädelle. Läppäri kiinni ja stondiksen peitoksi.
En kehtaa kertoa. Mutta seisokki oli luokkaa pilvenpiirtäjä.
Vierailija kirjoitti:
Mmmm nämä julkisen paikan tapaukset on niitä kiihottavimpia, ja se ihana kielletty hedelmä.
Me oltiin vähän nuorempana tuon ukkokullan kanssa yöllä koulun pihalla sellasen ison liukumäen rappusissa. En voi käsittää miten kaikista mahdollisista juuri se paikka tuli valituksi :D Mies (poikakaveri sillon) halusi ihan kauheasti ja jotenkin siinä ei vaan pystynyt nuorena tyttönä vastustelemaan ja alkoi itseäkin haluttaa kun toinen oli niin kiihottunut ja lämmitteli mua niin ihanasti. Ensin koitettiin olla siinä rappusissa niin että mä nojasin portaisiin ja mies minuun vähän niinkuin puolimakuullaan. Se ei oikein toiminut ja lopulta kiivettiin portaiden ylätasanteelle ja viimeisteltiin nautinto ihan kunnolla makuullaan...
Koko ajan oli pieni jännitys päällä entä jos joku näkisi vaikka joka puolella oli kyllä hiljaista. Tunteet pinnassa nuoruus ja hulluus ei kai siinä muuta.. Nopeaa mutta ihanaa seksiä.
No se on tähän astisista kiihottavinta kun vaimo oli kahvilla käymässä miespuolisen tuttunsa luona ja laittoi vessasta selfien ja sanoi et tulee joskus myöhemmin kotiin ja suukkohymiöitä perään.
ankast kirjoitti:
Hei!
En tiedä, onko kiihottavin kokemukseni ikinä, kuten ketjun otsikko kertoo, mutta kuitenkin.
Olin vuosia sitten pienen tytön ylpeä isä, ja silloin minulla oli suhde viehättävän virkanaisen kanssa (naimisissa hän niin kuin minäkin). Lähdin "kaupoille" ja otin noin 3-kk tyttäreni vaunujen kopassa mukaani. Menin tapaamaan tätä naishoitoani hänen työpaikalleen aikana, jolloin kaikki muut olivat sieltä jo lähteneet kotiin, iltapäivää mentiin siis.
Pistin vauvan korissa sivuhuoneeseen nukkumaan, ja sitten nussittiin perusteellisesti tämän naisystäväni kanssa - kun konttorissa oltiin, niin pantiin loppuun asti hänen pomonsa pöydällä. Naisystäväni makasi selin pöydällä ja panin häntä siinä orkkuihin asti.
Jäi hyvä muisto. Paheksukaa vapaasti.
Tästä tosiaan tulee paha mieli/sammuttaa ihmistä. Noi muut kiihottaa.
Ai että kun kiihottaa nämä teidän kertomukset niinkin kovasti että muna on kyllä kovana. Kyllä itsekkin kelpaisi päästä nyt panolle.
iskä+0 kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
...jossa oli puhtaat mankeloidut lakanat....
oliko miehellä kaupungissa työasunto? aika hyvä paitsi itse en käy baareissa.
Asunto voi olla, mutta *puhtaat mankeloidut lakanat*..
Yhtenä yönä joku aika sitten oltiin poikaystävän kanssa ison rakennuksen pihalla jossa tehtiin jonkinlaista julkisivuremonttia. Lähellä oli muitakin rakennuksia mut tuumailtiin että niiden telineiden ym. tilapäisten rakennelmien takana oltais piilossa katseilta. Kylällä oli hiljaista mut kaiken varalta. Miehellä panetus oli kova ja olin luvannut että saa tulla mun suuhun. Olin aika ujo ja ajattelin että jos antaisin hänen panna mua olisi vaikeampi keskeyttää ajoissa jos joku yllättäisi meidät. Vaikka hän kyllä yritti puhua mua ympäri.
Poikaystävä laski housujaan ja mua alkoi kiihottaa kun näin kuinka hänen seisokkinsa ponnahti ihan pystyyn vaikka en ollut vielä edes koskenutkaan siihen. Kyykistyin ja otin peniksen pään suuhun. En ehtinyt montaa kertaa liikuttamaan päätäni kun hän alkoi uudestaan anella että saisi tulla sisääni ja vetäytyi suustani. Nousin ylös ja hän yritti heti työntää vartalollaan mua selälleen. Hyvin lyhyen mietinnän jälkeen olin mukana kun kuulemma työntelisi muutaman työnnön vaan. Lopulta mies ei malttanut lopettaa kesken vaan alkoi vain kiihdyttää. Enkä kyl minäkään siinä vaiheessa enää olisi halunnut keskeyttää...
Niinpä me rakasteltiin nopeasti ihanaan loppuun asti siellä tellinkien ja sermien keskellä maaten puulaverin päällä. Jostain kuulu kyllä jotain ääniä mutta onneksi ketään ei näkynyt. Oli tosi kiihottavaa nähdä ensin se seisokki joka oli niin ”valmiina” ja sit se miehen kiihko tarttui minuunkin. Julkinen paikka vain lisäsi kiihottavuutta :)

Saiko lopulta laueta suuhun?

Ei hän halunnut. Olisi kyl saanut jos olisi halunnut. Olis tullut vähempi sotkua :D vaikkei se nyt niin haittaa kun se tuntuu minustakin ihanalle kun tulee sisään ja ne ihan viimeset työnnöt on niin herkkua... Mies sanoi joskus että vaikka mun suu tuntuu hyvältä niin sisälle laukeaminen tuntuu kuulemma sata kertaa paremmalta..
Vierailija kirjoitti:
Tuntematon nainen baarissa tarjosi mulle bissen. Siirryin sitten hänen viereensä istumaan, ja heti koko vartalon läpi kävi sellainen valtavan sähköinen eroottinen lataus, kun käsivartemme hiukan koskettivat. Katsoimme toisiimme ja nainen laski kätensä reidelleni, hivutti sitä hiljaa ylöspäin. Tunsin erektion olevan tuloillaan, ja kun hänen kätensä osui etumukselleni ja alkoi hyväillä sitä, housut olivat jo revetä kun kanki oli niin kovana. Oli todella vaikeaa pitää pokkaa ja hengittää normaalisti. En muista vastaavaa kiihotustilaa koskaan. Sitten nainen lähti kävelemään kohti naistenhuonetta, ja minä hiukan asettelin telttaa housuissani, että kehtaisin seurata perässä.
Vessassa sitten seurasi kaikkein nautinnollisin pano, jonka olen koskaan kokenut. Kiinnijäämisen pelko kiihotti vielä lisää enkä saanut kauaa pidäteltyä vaan laukesin ilman kumia naisen ihanan tiukkaan pilluun. Tuntui, että multa vaan tuli ja tuli. Nainenkin sai orgasmin ja toivoin, etteivät äänet kuuluneet baarin puolelle.
Sitten nainen vain suuteli mua suulle, ja käveli pois. En ole nähnyt häntä koskaan enää.
Oli se niin syntisen ihanaa.
Vähän tähän tapaan se munkin eroottisin hetki menee. Olin talkoolaisena erään seurakunnan leirikeskuksessa E-Suomessa n parikymppisenä. Siellä oli about ikäiseni tai hiukan nuorempi tummahiuksinen tyttö käymässä kaverinsa kanssa. Vaihdoimme pitkät katseet tytön kanssa. Tuo katse jo tihkui niin paljon erotiikkaa että on ihme kun muut huoneessa olijat eivät sitä huomanneet. Sanoin meneväni varastoon etsimään jotain. Tyttö tuli perässä, kuten toivoin ja varastossa panimme nautinnollisesti takaapäin. Muistan jossain vaiheessa tytön kysyneen, "pitäisikö meidän lopettaa?" johon olin vastannut tavalliseen tapaani, että "pitäisi, mutta ei lopeteta."
Vierailija kirjoitti:
Sori jos kirjoitin vähän epäselvästi. Oltiin siis päätieltä kääntyvän metsätien liittymässä parkissa ei varsinaisesti metsätiellä. Kysyin jälistäpäin poikaystävältä oliko siinä päätiellä kieltomerkkiä, mut hän ei ainakaan ollut huomannut mitään vaikka oli tuota tietä joskus ennenkin ajellut.
Risteysalueelle on pysäköinti kielletty.

Samaa mietin. Alkuperäinen kirjoittaja ja poikaystävänsä saivat kyl "opetuksen". :D Mikään ei oo niin paskamaista kun keskeytys just kun olisi laukeamassa ja nautinto suurimmillaan..
Näitä tarinoita kun lukee nii ei voi ajatella muuta kun että voi kun itellekkin sattuis jotain noin ihanaa. Pääsis joskus rakasteleen johonkin vähän "kiellettyyn" paikkaan...
Sitä odotellessa olis kiva lukee lisää :)
Oltiin viime sunnuntaina lähdössä serkun häihin ja olin just kylppäriveskissä sovittelemassa mekkoa ylle, kun mies ilmestyi mun taakse ja alkoi harjata mun hiuksia. Hän tuhisi siinä jotain kauneudestani ja siitä kuinka mun hiukset on "niin ihanan pitkät" mikä tuntui ihanalta mut myös vähän hassulta. Onhan ne nyt alaselkään asti mut ei hän ennen ole mitään niistä sanonut...
Samalla sormet löysivät vaivihkaa helman alle ja huulet ja hampaat kevyesti niskaani. Ei me nyt ehitä, yritin mutta olin kyllä ihan sairaan kiihottunut kun mies suuteli ja näykki kaulaani samalla hyväillen pikkuhousujen päältä. Seuraavaksi kuulin jo vetoketjun äänen ja tiesin ettei mies enää luovuttaisi. Niinpä notkistin selkääni ja yritin kohottaa pyllyäni minkä pystyin.
Pian hän pyysi mua kääntymään, halusi kuulemma nähdä kasvoni. Yritin jotenkin siinä sovitella takapuoltani lavuaariin ja levitellä jalkojani. Kohta mies nojasi jo minuun niin että peiliin nojaavaan niskaani vähän sattui ja tavarat kolisivat viereisissä kaapeissa.
Lopulta päädyttiin sitten lattialle, mikä ei nyt ollut oikein hyvä sekään mun niskoille tai selälle mut sitä ei oikeestaan huomannut yhtään muutakuin vasta sitten kun mies jäi makoilemaan hetkeksi mun päälle.
Mekko ja stayupit ja miehen housut meni vaihtoon kurttusena ja tahraisena mut oli kokemus, erittäin kiihottava sellainen ja häihinkin ehdittiin ajoissa... :)
Mun mies on kans semmoinen ettei se malta juuri koskaan keskeyttää ja on saanut mut usein suostumaan seksiin uskaliaissakin paikoissa lupaamalla just että vähän aikaa vaan tai muutaman työnnön vaan, mut silti mennään loppuun asti :D
Tulee mieleen yks Tukholman risteily. Oltiin samassa hytissä appivanhempien kanssa. Tultiin hiljokseen tanssimasta ja huomattiin että he olivat jo nukkumassa alapetissä. Me kiivettiin yläpetiin ja yritettiin olla hiljaa. Kuiskattiin jo hyvät yötkin toisillemme, mut eihän siitä suudelmasta tullut loppua. Miehen kädet alkoi vaellella mun vartalolla ja mä vedin häntä päälleni. Tunsin kuinka kova penis hieroi ihanasti mun alapäätä ja yritin avata jalkojani minkä mahduin. Mies nosti yöpaitani helmaa ja ohjasi itsensä sisälleni. Hän yritti aluksi työnnellä varovasti sillä vuode piti pientä natinaa, mut hyvin pian kiihottui niin että ei enää millään tahtonut pystyä hillitsemään.
Appiukko yskähti allamme ja samantien me jähmetyttiin paikoillemme. Mies piti hetken kättä suuni edessä etten inahtaisi sillä hän ei malttanut tulla pois sisältäni. Hetken päästä appi alkoi kuorsata ja mies halusi taas alkaa työnnellä. Yritin sanoa että keskeytettäisiin ettei ne heräisi ja jatkettais taas kun oltais kahdestaan. Mutta mies suuteli kiivaasti ja suostutteli mua jatkamaan ”vähän aikaa” ja sanoi että mä tunnun niin hyvältä. Niin mä sit suostuin vaikka arvasin että loppuun asti mentäisiin.
Jostain kumman syystä oli uskomattoman kiihottavaa rakastella kun piti yrittää olla niin hiljaa. Ei voinut tietää heräisivätkö miehen vanhemmat. Pian mies yltyi aika hurjaksi ja sänky natisi ja vähän kolisi mut kesti meidän ryskytyksen, eikä alhaalta kuulunut muutakuin puhinaa ja kuorsausta. Purin huultani etten voihkisi ja mies lähinnä murisi ja huohotti orkun tullessa.
Ei uskallettu kumminkaan enää ottaa uusintaa, vaan ruvettiin pikkuhiljaa nukkumaan lusikassa. Aamulla oltiin niin kuin mitään ei olisi tapahtunut. Appivanhemmat ei ole koskaan kommentoineet meidän puuhia mitenkään. Ehkä he nukkuivat, ehkä ei.. :D
Tää on kiihottavin ketju ikinä!