Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3805)
Kun kyrpäni terska kosketti varatun rouvan häpyhuulia. Ja se tiukka kohta ja lumpsis. Ikinä en unohda.
Eräänä hämyisänä elokuun iltana, lukiolaispoikana, päätin juoksulenkin päätteeksi huuhdella hiet siirtolapuutarhan rantasaunalla. Saunomisaika oli jo ohi, mutta ajattelin saunalta löytyvän lämmintä vettä. Saunan eteisessä huomasin, että löylypuolella oli vielä saunojia. Meinasin kääntyä takaisin, mutta jäin kuuntelemaan. Jotain kummaa siellä tapahtui. Yritän muistella vuorosanat:
“Ei me uskalleta.“
“Kyllä me ihan pikkuisen voidaan. Kato nyt, kuinka sun tekee mieli. Mitäs nostelit helmojasi.“
“Noo-oh"
“Sitä sä oot vailla. Ihan valmis tavara.“
“Joku voi tulla“.
“Minä niin tahtoisin.“
“Uskalletaanko me? Voi tulla seurauksia."
(Pitkä hiljaisuus.)
“Ai ku sä oot ihana."
“Anna pikkusen, puoleen väliin.“
“Kun voitaisiinkin olla."
“Ei kai sulla ottiaika ole."
“Ei tiiä. Ei sunkaan sulta jo valu?“
“Sinulta tässä valuu.“
“Ole herrajumala varovainen."
“Vedänkö mulkun pois?“
“Älä ihan vielä."
“Mulla on hyvä siemenlinja, jos sattuu itämään.“
“Heitä vatsalle! Ei tehä lasta, kuulitko!“
(Jotain siellä heitettiin. Kuului hui, hui, hui. Katsoin parhaaksi poistua.)
Vierailija kirjoitti:
Joskus 90-luvulla kauniina kesäpäivänä Rovaniemellä tapahtui jotain huikeaa!
Olin silloin varmaan 19.
Menin semmoseen pikku metsikköön nauttimaan auringosta.
Nojailin siinä isoa kiveä vasten ja aurinko lämmitti mukavasti.
Totesin ettei täällä muita ole ja aukaisin farkut ja aloin runkkaamaan ihanassa lämmössä.
Yhtäkkiä vierestä kuuluu "mukava ilma"
Meinasin saada halvauksen!
Kiven takaa oli ilmestynyt vanha nainen!
Siinä sitten yritin sulloa mulkkua piiloon ja tää muori kertoilee elämän tarinaansa ja sanoo että elä minun takia lopeta.
En tiedä mikä minuun meni mutta jatkoin runkkaamista ja muori katsoo vieressä ja kertoo että sairas eläkkeellä hän on ja syöpää sairastaa.
Minä vaan vedän käteen ja nautin tuon pikkuisen mummelin katseesta.
Lopulta saan tajunnan räjäyttävän orkun! Ja spermaa lentää varmaan monen metrin päähän!
Mummeli toteaa että "oho"
Siinä orkusta toipuessa vielä jutellaan ja lopulta juteltiin varmaan tunti.
Sanoin lähtiessäni muorille että paras orkku ikinä ja mummeli sanoi että siltä se näyttikin.
Omituisin ja kiihottavin kokemus koskaan.
Tällaiset (tosi)tarinat ovat mukavampia ja itse asiassa jollain absurdilta tavalla kiihottavampia kuin nämä b-luokan novellinpätkät, joita tässäkin ketjussa paljon on. Usein vieläpä samoilta kirjoittajilta.
Hieno kokemus, vaikka en oikein osaa sanoa, mikä syövästään kertovassa mummossa kiihottaa runkatessa 😅
Olin hakemassa Tupperin tavaroita kaveriltani. Kaveri sanoi, että jos hän on jo ehtinyt lähteä töihin, hänen mies tietää missä tavarat ovat. Tulin hakemaan tavaroita ja mies olikin kylpytynnyrissä. Hän antoi ohjeet ja kävin hakemassa tavarat sisältä. Ajattelin kohteliaisuuttani jutella miehelle jotain. Menin kylpytynnyrille ja kyselin sen lämmittämisestä. Kokeilin kädellä kuinka lämmitä vesi oli ja silloin vasta tajusin hänen olevan siellä alasti. Vähän säikähdin mutta yritin olla ihan kuin en olisi tajunnut mitään. Oli pakonomaien tunne päästä vilkaisemaan tynnyrin sisälle ja jotenkin jäi vain juttelemaan. Mies ehkä tajusi toiveeni ja pyysi tulemaan tynnyriin. Sanoin, ettei minulla ole uimapukua, mutta eihän sitä tarvita ainakaan miehen mielestä. Lopulta riisuuduin ja menin tynnyriin.
Hiljalleen alkoi koskettelu ja lopuksi harrastimme seksiä tynnyrissä. Vesi oli uusi elementti ja täytyy myöntää että tosi mahtava kokemus. Uikutin seksin aikana aivan kuin olisi ollut ensimmäinen kerta.
Panin vaimoni siskoa takaapäin salaa vaimoltani. Piti olla hiljaa ettei vaimoni vain heräisi.. hyvin liemet lorahti kiimaiseen pilleen.