Kiihottavin kokemuksenne?
Laittakaa kehiin!
Itselläni mieleenpainuvin oli, kun pitkän työpäivän jälkeen eräs firman ulkopuolinen konsultti oli juuri tekemässä lähtöä ja halusin varmistaa erään asian papereistä. Hän tuli jotenkin ihan kiinni minuun ja alkoi selostaa asiaa, jotenkin se yhtäkkiä vain tuntui vatsanpohjassa asti se tilanne ja aloin hengittää tosi katkonaisesti enkä kuullut mitään. Hän vilkaisi minua muutaman kerran, tajusi ilmeisesti.. ja katsoi ympärilleen ja PURISTI perseestä ja haarovälistä niin että tuntui. Jäin ihan monttu auki ja meinasin pudota polvilleni. Sitten huoneeseen tuli muutamia ihmisiä ja hän lähti.
Laittoi muutaman viikon päästä pahoittelut että oli mennyt hetken mukana, varmaan pelkäsi jotain syytettä.. Sain vastustella kaikki haluni pyytää häntä tapaamaan minua. Naimisissa oleva vanha kurppa kun olen.
Kommentit (3550)
Nainen tuli päälleni ns ratsastusasentoon kun makasin alastomana selälläni sängyssä. Hän ei ottanut penistä sisäänsä, vaan hieroi sitä isojen häppäreidensä välissä liikkumalla vaihtelevalla nopeudella edestakasin. Koko alavatsani oli lopulta aivan märkä pillulimasta ja kun katselin sitä vulvan hyväilyä varteni ympärillä laukesin lopulta niin voimalla, että spermaa lensi leukaani saakka. Lopuksi nainen siivosi sotkut iholtani kielellään.
Kaiken ihanempi oli, ku tuttavapariskunnan rouva sormetti saunassa. Mää kyl kiitin sitä nii selvästi, et bonjas herttailun menneen perille. Oli se kyl ihaneellista. Toisti viel eri kerroilla.
Vietin monia öitä nuorena poikaystäväni kanssa hänen autossaan pystymättä liikkumaan kokonaan avuttomana alla pantavana levottomasti ja väsymättä niin kauan kun hän sai minusta kyllikseen nauttien ja peläten koko ajan, että meidät nähdään.
Vierailija kirjoitti:
Vietin monia öitä nuorena poikaystäväni kanssa hänen autossaan pystymättä liikkumaan kokonaan avuttomana alla pantavana levottomasti ja väsymättä niin kauan kun hän sai minusta kyllikseen nauttien ja peläten koko ajan, että meidät nähdään.
Pystyn niin samaistumaan tähän! Tyttösenä saa nautintoa siitä, että poika kiihkoilee, niin että hänelle tulee 'pakko ottaa' tunne. Saan kokovartalokosketusta siitä, että alistun kokonaan alle. Jännitän jalkojani niin leveälle kuin pystyn ja orgasmi tulee niin helposti. Tunnen samalla turvaa ja kiinnijäämisen jännitystä. Voimakkaiden tunteiden yhdistelmä ja nuorena aivan huumaavan ihanaa kokea.
Se hetki kun näin ex vaimon ja toisen naisen sormettelevan ja suutelevan toisiaan alasti sängyn laidalla. Sen jälkeen tämä toinen alkoi nuolemaan häntä pylly ja pimppi pystyssä.
Voi juma kun näkisi vielä kerran eläissään jotain sellaista. Se on ylivoimainen ykkönen.
Ihan muuten vain tiedoksi, ei suinkaan miehet aina haluu takaapäin, paitsi nykyisissä pornofilmeissä. Ne ovatkin todella tyhmiä, pienellä rahalla tehtyjä toistensa kopiota.
Tosi elämä on erikseen. Kerron jutun. Minulla oli yritys joka teki myös huoneistoremontteja. Oli kiire aika ja työntekijät vähissä. Menin Punavuoreen auttamaan muutamaksi päiväksi erästä kaveria, asentajaa, oltiin kolme päivää siellä yhteen menoon, nukuttiinkin. Kun saimme valmiiksi, lähdimme mielestäni aika likaisina ja edelleenkin hikisinä, työntekijä ehdotti että lähes nyt tarjoamaan pari kaljaa työn loppumisen päätteeksi, niin pölyt vähän kaikkoaa kurkusta. Siinä matkalla oli silloin eräs tanssiravintola (ei ole enää), mentiin sinne kun sain auton kätevästi parkkiin. Saimme pöydän, oluetkin, hyvin pian tuli hyvin siisti kaunis nainen hakemaan minua tanssimaan, tajusin että oli naisten haku. Tanssittiin muutamat, sitten nainen sanoi, että hän menee työporukan luo vähäksi aikaa, älä mene minnekään, hän tulee sitten takaisin. Vitsailin, että jos saisin mennä pöytään, ok, päästiin sopimukseen. Jonkinajan kuluttua, no meni siinä, hän tuli, mentiin taas tanssimaan, hän puihui ja selitti paljon, mutta hyvin tottuneesti. Kysyi sitten aika suoraan, että voisinko tulla hänen luokseen yöksi. Sanoin, että pitää kyllä miettiä, mutta lähetään vain.
Sitten käveltiin ja juteltiin, käveltiin ja pussailtiin ja hän piti niin lujassa otteessa ettei poliisitkaan olis saanu meitä irti. Kertoi että oli opettaja, ja mistä oli, olivat olleet kursilla, paljon muutakin. Myös sen että olemme menossa hotelli Vaakunaan. Minä mietin että mitenhän likainen olen. En ole tuollaisi kovin usein harrastanut, mutta nyt mentiin portsarin ohi ja kerroksiin, naisen huoneeseen. Sitten se vasta pussaminen alkoi, kunnon lämmittely, kaikilla mausteilla, kaikissa asennoissa. Tuli myös seuraava uusi kokemus, kunppanini esim. huusi tosi kovaa tyyliin, tuntuu hyvältä, kyllä tuntuu hyvältä, väillä sekoitti sanatkin ja huusi että ky?pä tuntuu hyvältä. Mietin jo, milloin portsari tulee kyselemään mikä hätä on. Aikaa meni, ihanaa aikaa, ja sitä oli, aamuun seitsemään, minulla, oli oltava toimistolla siihen mennessä. Upea kiihkeä ihminen, ei minulla ole parempaa yötä ollut, vaikka olen seurustellut jonkin aikaa useissa missikisoissa kiertäneen tytönkin kanssa, pärjäsikin kohtuu hyvin. Tämä "missi" oli naimisissa, kuten arvata saattaa. Sitten hotellilta lähtö, minua hävetti mihin saakka äänet oli kuuluneet, etsin varapoistumistien etten tarvinnut portsarin ohi mennä. Arvatkaa vain, montako kertaa on tullut mieleen tuo yö, tämä opettajatar, googlailin kyllä joitakin kertoja, mutta ihan muistojen vuoksi, ehkä hänkin muisteli. Häiritä ei saa kun mitään ei sovita. Ei hän sanonut, kuten jotkut väittää opettajan sanovan, elikkä että "otetaan vielä kerran alusta uudelleen". Hän vain otti uudelleen. Hui, "karvat" nousee pystyyn. Niin, että minut valitsi, äijiä vaikka kuinka paljon, uskomatonta, tuli lähes heti kun mentiin ravintolaan, ja hauskaa että ihan varasi. Mieti ite, joku vika minussa on oltava.
Onhan noita moniakin mutta päällimmäisenä tuli mieleen kun vaimo ilmoitti seksin jälkeisenä hellyyden hetkenä että olisi kiva kokeilla sellaista sträppäriä. Innostuin asiasta tietenkin ja luulin jo että se oli hetkellinen päähänpisto. No arki koitti ja sain kesken töiden keskellä viikkoa vaimolta kuvakaappauksen tilaus listasta. Oli sidonta välineitä, tappeja, yms. Ja tietenkin se sträppäri. Viesti perässä että tilaanko? Vastasin että tottakai tilaat. Seuraavassa viestissä oli että nyt on loppuviikon selibaatti tai jos tilaus ei tule perjantaiksi niin saan kärvistellä seuraavaan viikkoon perässä symboolit🖤😘 ja ketju.
No loppuviikko meni kiiman sekaisissa tunteissa ja koitti perjantai ja sain viestin että paketti on tullut mutta hän joutuu lastemme kanssa jäämään hoitamaan siskonsa lapsia seuraavaksi yöksi kun tällä oli joku meno. Viestissä luki myös että malta vielä 28h ja kul,,In et koske. Viimein koitti se lauantai ilta ja koitin saada vain äkkiä lapset nukkumaan. Tein iltapalat ja luin sadut, jäin nukuttamaan muksuja ja vaimo sanoi että lähtee valmistautumaan sillä välin.
Siinä heppi pystyssä lasten huoneen sohvalla odottelin että nukahtavat. Heidän nukahdettuaan hiivin alakertaan ja se näky kun menin makkarin ovelle. Vaimo korsetissa,sukissa ja reisisaappaissa virittää sitä sträppärin hihna säätöjä kohdilleen. Suudeltiin kiihkeästi ja hän komensi minut suihkuun niin hän saa rauhassa jatkaa valmisteluja loppuun. Mukaani hän antoi liukkarin ja tapin, sanoi että valmistelet itsesi samalla.
Suihkussa kulli seisoi kuin rautakanki, yritin olla nopea mutta samalla koitin hidastella että vaimolle jäisi sitä aikaa. Pesulta päästyäni tappi paikallaan menin makkariin ja siellä oli jo kynttilä valaistus. Huomasin myös sängynjalkoihin kiinnitetyt remmit. Vaimo ihaili kaluani ja vertaili sitä siihen omaansa samalla runkaten hitain liikkein. Läpsäytti kämmeneellä kannikalle ja käski käydä varmistamassa että lapset nukkuu.
No äkkiä kylpytakkia niskaan ja yläkertaan toteamaan että ovat syvässä unessa. Takas alas ja makkariin. Suudeltiin ja vaimo kuiski korvaani että koita kädellä tätä mitä kohta saat. Koitin hyväillä sitä ja vaimoa kunnes sain käskyn asettua sängylle poikittain niin että naamani on peiliin päin ( meillä siis sängyn vieressä vaatekaappi missä peili ovet)
Työtä käskettyä asetuin kontilleni siihen ja peilin kautta katsoin kun vaimoni kullinsa kanssa sitoi jalkojani,sitten kädet. Sträppäri heilui nenäni edessä. Tappi pyllyssäni sai vibran päälle. Sain käskyn imeä sitä kumi patukkaa mikä nenäni edessä heilui. Ei auttanut muu kuin avata suu ja hetken hitaasti hän liikutteli sitä suussani muutamia senttejä kunnes vauhti hieman kiihtyi ja työnnöt paljon syvempiä. Jouduin jo hieman kakomaan.
Seuraavaksi vaimo siirtyi taakseni ja tapilla teki edestakaisin liikettä. Sitten hän yllättäen levitti hieronta öljyä selkääni ja hänen kätensä vaeltivat vartalollani kunnes siirtyi kullilleni joka valui valtoimenaan kiimaa. Hetken hyväiltyään minua joka paikasta hän laittoi minulle suu pallon ja sanoi että nyt saat kokea sitä ihanuutta mitä minä yleensä koen.(olen siis tehnyt melkein vastaavasti hänelle)
Tunsin kun tappi vedetään pois ja kylmää liukkaria sivellään reiälleni. Samalla katson peilistä pallo suussa kuolaa valuen kun hän levittää liukkaria siihen kumipatukkaan. Työntyy sisääni ja aluksi nai hieman hitaasti ja epävarmoina ottein, mutta vauhti kiihtyy ja tunnen eturauhasellani hyvän tunteen. Katson alaspäin heppiäni ja nään kun kiima roikkuu jo lakanoissa. Lopuksi hän irrottaa siteet ja kääntää minut selälleen. Työntyy sisään ja antaa käsihoidon. Lopputuloksena aivan järisyttävä orgasmi. Tuntui että spermaa vain tuli ja tuli.
Sattumapano kesämökillä kahdeksan vuotta sitten on jäänyt kuumaksi muistoksi. Kokoonnuttiin isolla porukalla viettämään kesäistä viikonloppua ja mukana oli uusia tuttavuuksia lähikaupungista. Yksi kohtalaisen vankkarakenteinen mutta pikkutissinen ja nättinaamainen alle kolmikymppinen misu teki tuttavuutta juomien kippailun myötä yhä suorasukaisemmin ja aamuyöstä hän otti jo poskeen jäätyämme kaksin saunaan. En lauennut suihinotosta ja ilahtuneena sain todeta, että flirtti kävi vaan kuumemmaksi aamutuntien aikana. Majoituimme mökistä erilliseen vierasmajaan ja lyhyiden lämmittelyjen jälkeen pääsin panolle. Pulleahkojen reisien ja piikkasen pömpöttävän pimperon jälkeen sisäfileissä ollut puristus tuli täytenä yllätyksenä ja siinä mankelissa oli täysi työ hillitä orgasmia. Takaapäin tuuppaillessa misusta lähti sellainen meteli, että mökkivieraista takuulla jokainen tiesi, että vierasmajassa naidaan. Seuraavana iltana mentiin vierasmajaan jo ennen puoltayötä ja vedettiin kaksi varvia edellisen yön tapaan yhtä hienovaraisella äänenvoimakkuudella. Misu lähti sunnuntaiaamuna aikaisemmin kotiin ja vasta sitten viikonlopun isäntäpari paljasti, että villikkoni seurusteli ja kanssani tapahtunut tuli heille täytenä yllätyksenä. Vastaavaa pimpsan imun ja puristuksen yhdistelmää en ole kokenut sen jälkeen.
Nuorena, hyvin nuorena opiskelijapoikana - ja tästä on jo vuosikymmeniä - jaoin asuntolahuoneen vanhemman opiskelijan kanssa, joka oli jo aikuinen mies aikuisen tapoineen. Kerran hän hiipi myöhään illalla asuntoomme jostain iskemänsä naisystävän kanssa. Nainen oli hieman meitä vanhempi, hemaiseva, voi sanoa kaunotar. Silmät oli minulla päästä pudota. Kämppäkaverilla oli toivomus tunnin rauhoitusajasta. Oli toinenkin toivomus, hieman nolo. Hänellä ei ollut kondomeja, sattuisiko minulla olemaan? Minulla sattui olemaan, en tiedä mistä syystä, kun en niitä nuoruuttani ja ujouttani vielä oikeasti tarvinnut. Niin asia järjestyi, ja vietin tunnin linja-autoaseman baarissa, kahvikupin ääressä. Sydän hakkasi, ja mielessä pyöri kuvitelmia siitä mitä sillä aikaa tapahtuu toisaalla. Jonkinlaista happamankirpeää iloa on tuottanut ajatus, että tätä naimisissa olevaa, joron jäljille eksynyttä rouvaa - kuten kämppis häntä kuvaili - naitiin minun kondomeillani. Että sen verran pääsin itsekin osalliseksi.
Koulussa vappuriehan aikana olisiko ollut 9. luokalla. Olin kavereiden kanssa tyttöporukassa katselemassa myyntikojuja. Poika johon olin ihastunut ja hän oli selvästi ihastunut muhun, oli takanani yhtäkkiä siinä väentungoksessa. Hän kääntää mut ympäri olkapäistä tarttuen tuntuvalla otteella. Vähän kuin tanssiliikkeenä niin, että tunsin voiman hänen käsissään ja suutelee siinä kaikkien ja kaiken keskellä lyhyen, mutta kovan suudelman. Itse asiassa hän suuteli mua aina yhtä voimalla myöhemmin kun seurusteltiin, mutta se ihan eka oli toki mieleenjäävin. Se tilanne ja porukka ympärillä. Hän ei ujostellut mitään. Valahdin aivan märäksi sekunnissa.
Vuosia sitten olin lomalla Kreikassa. Eräänä iltana, autiolla hiekkarannalla, eteeni ilmestyi yllättäen todella komea, jotakuinkin ikäiseni kreikkalainen mies. Hän oli pappiskokelas. Vietimme koko yön rannalla, jutellen ja vielä seuraavat kaksikin vuorokautta yhdessä...Sitten oli minun aika lähteä. Ikimuistoiset lähes kolme vuorokautta miehen kanssa, jolla tuntemukset/tunteet vyöryivät laidasta toiseen.
Loppukesän pimeässä illassa silloinen poikaystävä vei minut näkötornille. Paikka oli rauhallinen, hän ehdotti seksiä siellä. Aluksi paikka jännitti, mutta lopuksi oltiin alasti kaidetta vasten yhdessä. Kuka tahansa olisi voinut periaatteessa nähdä meidät, vain pimeys oli suojana tai ainakin niin oletimme.
Sanoin ihan suoraan tyttikselle lukiossa, että mulla on seissyt aivan kivikovana koko tunnin ajan sua katsellessa ja/tai ajatellessa. Mikä ei ollut valetta tai liioittelua ollenkaan ja sitten sain häneltä seksiä välituntisin ja vapaatuntisin. Miten kiihkeää se oli jokaisella kovalla, syvällä työnnöllä, ja miten himosin testosteronia tihkuvana kollina päästä pukille. En malttanut yhtään ja usein piti jo laskeutua vaakatasoon tytön päälle matkalla piilopaikkaan, missä käytiin sitten nussimassa loppuun asti. Rakasteltiin siellä useita kertoja päivässä. Joskus vaihtelun vuoksi muuallakin ja molemmat saatiin kiksejä mahdollisuudesta, että joku voisi nähdä meidän panemista. No, se oli sitä huoletonta nuoruusaikaa. Tänä päivänä kun on kaikki videovalvontahärvelit tuskin enää onnistuisi moinen, mutta ah nuo ovat niin kiihottavia muistoja.
Nykyisen kanssa on ollut monta kiihottavaa kokemusta. Minkä niistä haluat lukea?
Nainen 44
Vierailija kirjoitti:
Nykyisen kanssa on ollut monta kiihottavaa kokemusta. Minkä niistä haluat lukea?
Nainen 44
Sen jossa oli riettainta perseseksiä
Rehellisesti yksi katse kadulla väkijoukossa. En tiedä vieläkään mitä se oli, mutta naisen mielessäni tuli heti seksi mieleen. Näin ei ole käynyt edes nuorena että naps ja märäksi, mitä sitten kolmeviitosena!! Mies ei ollut mitenkään erityisen huoliteltu, enemmänkin sellaisen elämänkoululaisen näköinen (mitenkään väheksymättä elämän koulua). Ajattelin heti miten viettelisin hänet, miten hän kuumenisi kanssani. Miten se liekki polttaisi ihollani sitten kun mies todella syttyisi. Miltä miehen paino tuntuisi päälläni. Miltä erektio näyttäisi... Ai kauheeta.. sinkkuillessa tulee niin teinipäiväkirja mieleen tässä kirjoitellessa ja pimppa huutaa omia sormia (oikeasti sen miehen kullia). Voi ei jos kohtaan hänet uudestaan. Olisi pakko mennä jutuille. Keksisin jotain varmaan ihan typerää sanottavaa... :D
Olin opiskeluihin liittyen yhdessä erään nuoren miehen kanssa tekemässä projektia. Se tyyppi ei lakannut ollenkaan flirttailemasta ja pokaamasta minua. Yhtenä iltana hän sitten vaan yhtäkkiä suuteli ja olin jo ihan märkänä. Minua ei oltu koskaan suudeltu sillä tavalla. En osaa sitä edes kuvailla, mutta vähän samaan tapaan kuin Reese Witherspoonia siinä kauhuleffassa, missä se saa orkun vuoristoradalla kässäristä, muistais nyt nimen. Hän nosti nopeasti paitaani, jotta pääsi tisseihin käsiksi. Käsi silitteli pimpillä housujen päällä, ei ollenkaan kourien mikä yllätti. Halusin runkata ja nuolla häntä, mutta hän halusi laittaa heti sisään. Antauduin ja alistuin suloisesti. Seksi oli kaikkea sitä mitä kuvittelin. Ajattelin, että mies ei haluaisi vaihtaa asentoja ja olin oikeassa. Uikutin nautinnosta ja nautin miehekkäistä lihaksista päällä. Kaikki miehet aina haluu takaa, luulin, mutta tämä pysytteli lähellä ja suuteli koko seksin ajan. Pakettiin kuului myös kaunis penis vahvoine verisuonineen, täysin jäykkänä vartaloa vasten sojottava erektio ja kyky jatkaa uudella yhdynnällä heti edellisen jälkeen.