Opettajat!! kokeista 10,10 ja 10-, numero todistuksessa 8!
Kyseessä siis yläasteikäinen tyttäreni. Hän on ollut koulukiusattu ja ujo introvertti, joka on yrittänyt viittailla tunnilla, mutta pelkää epäonnistumisia. Tyttö on aina tehnyt kotitehtävänsä. Aina.
Nyt opettaja sanoi, että antaa numeroksi 8 kevättodistukseen.
Meneekö tämä nyt ihan oikein?
Kommentit (459)
Minulla on kaksi lasta yläkoulussa, 7. ja 8. luokalla.
Kokemusta toistaiseksi vain jaksonumeroista ja sitä, mitä Wilman kautta nyt lopullisiksi numeroiksi näen.
Molemmila sellainen koerivistö 9-10 on useassa tapauksessa tarkoittanut todistuksessa 10. MUTTA niissä tapauksissa Wilma vilkkuu vihreää plussa melkein jokaisen tunnin jälken.
Kokemukseni mukaan omien lasteni yläkoulussa tuntiaktiivisuus on pikemminkin plussaa, ei ikinä miinusta. Lapseni on saanut kympin, vaikka kokeiden keskiarvo olisi alle 9,5. Mutta Wilman perusteella tuntiaktiivisuus on ollut päivittäistä. Just katsoin Wilmasta.
Mahtaa olla shokki matikanopettajalle, kun syksyllä koko koulun toimintakulttuuri muuttuu eikä moisella arvioinnilla enää pitkälle pötkitä.
Mikä aine? Olen itse kielten ope ja jos huomaisin, että jollakulla on ujo luonne ja vaikeuksia uskaltaa tunnilla, antaisin hänen osoittaa sen suullisen kielitaitonsa muuten. Esimerkiksi videolla, henkilökohtaisella haastattelulla, kuuntelemalla työskentelyä ryhmässä jne. Ja missään tapauksessa en laskisi kasiin, vaan ysiin. Ja ottaisin tilanteen puheeksi vanhempien ja oppilaiden kanssa ennen numeroarviointia.
Ja kyllä, suomalainen koulusysteemi hyväksyy paljon paremmin häiriköivät pälpättäjät kuin ujot ja hiljaiset. Eli en vetäisi sitä nyt tähän.
Jotkut opettajat inhoavat ujoja ja hiljaisia opettajat ja jopa nolaavat ja kiusaavat tunnilla.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut opettajat inhoavat ujoja ja hiljaisia opettajat ja jopa nolaavat ja kiusaavat tunnilla.
Näin tuntuu olevan. Kuopukseni on ujo ja hiljainen ja eskariope melkein simputti hengiltä.
t. se kielten ope
Vierailija kirjoitti:
Tuo on niin perseestä että tunti osallistuminen voi tiputtaa kympistä kasiin. Pojalla on tuota että koenumerot on hyviä mutta todistuksessa huonompia arvosanoja. Sentään muutama 9 ollut mutta enimmäkseen kaseja vaikka kokeiden perusteella odottaa parempaa. Tekisi niin mieli soittaa opettajalle ja haukkua se kunnolla.
Törkein oli kun valtakunnallisessa kokeessa mikä on kaikille sama poika oli paras, koko suomen paras. Silti kyseisestä aineesta numero oli 9. Selitin pojalle että opettajat arvostelee oman mielensä mukaan. Nyt kun on kasvanut ei välitä siitä niin paljon miten arvostellaan. Näen kuitenkin että harmittaa kun todistus on huonompi mitä kokeiden perusteella tulisi.
Ei opettajat tosiaankaan itse niitä arvostelukriteereitä keksi vaan opetushallitus. Koeosaaminen on vain osa numeroa, pelkästään sen perusteella numeroa EI saa antaa.
Vierailija kirjoitti:
Jotkut opettajat inhoavat ujoja ja hiljaisia opettajat ja jopa nolaavat ja kiusaavat tunnilla.
No ei varmasti ole kovin tavallista. Lähes Sadantuhannen open joukkoon toki mahtuu kaikenlaisia tyyppejä, mutta eihän suurin osa nyt kumminkin ole ihan empaattisia ja oppilaan etua tavoittelevia ihmisiä...
Tää on kyllä uskomaton ketju.
Tässä ihan faktana ne opetussuunnitelman perusteiden kuvauksen arvosanalle kahdeksan. Enne päättöarviontia tuota käytetään soveltuvin osin ja yksillä vedetään koko osaaminen pakettiin. Huomatkaa tuo soveltamisen painottaminen on kasin arvosanassa. Eli kasin oppilaatkin osaa jo soveltaa jonkin verran opittua uusissa tilanteissa. Ulkolukemisella ei Kaskö kummempaa tule koskaan, vaikka osaisikaan Perustehtävät.
Ei tämä open työ ilmeisesti sitten ihan helppoa olekaan, kun pelkästään yhdestä arvionnista löytyy tällainen määrä mielipiteitä.
Oppilaalta tuota osaamista ongitaan pitkin lukuvuotta pääasiassa tuntinäytöillä sen lisäksi kokeissa yms. suorituksissa. Itse käytän paljon sähköisiä mm. Tabletkoulun materiaaleja kotihommissa.
PÄÄTTÖARVIOINNIN KRITEERIT ARVOSANALLE 8
Ajattelun taidot ja menetelmät
Oppilas
• huomaa eri tapauksien yhtäläisyydet ja säännönmukaisuudet
• osaa käyttää puheessaan loogisia elementtejä kuten ja, tai, jos niin, ei, on olemassa, ei ole olemassa
• osaa päätellä yksinkertaisten väitelauseiden totuusarvon
• osaa muuntaa yksinkertaisen tekstimuodossa olevan ongelman matemaattiseen esitysmuotoon ja tehdä suunnitelman ongelman ratkaisemiseksi, ratkaista sen ja tarkistaa tuloksen oikeellisuuden
• osaa käyttää luokittelua matemaattisten ongelmien ratkaisuissa
• osaa esittää järjestelmällisesti mahdolliset ratkaisuvaihtoehdot taulukkoa, puu-, polku- tai muuta diagrammia käyttäen.
Luvut ja laskutoimitukset
Oppilas osaa
• arvioida mahdollista tulosta sekä laatia suunnitelman laskun ratkaisemisesta ja hänellä on luotettava peruslaskutaito
• korottaa luvun potenssiin, jonka eksponenttina on luonnollinen luku ja pystyy jakamaan luvun alkutekijöihinsä.
• ratkaista tehtäviä, joissa tarvitaan neliöjuurta
• käyttää verrantoa, prosenttilaskua ja muita laskutoimituksia arkielämässä eteen tulevien ongelmien ratkaisemisessa.
Algebra
Oppilas osaa
• ratkaista ensimmäisen asteen yhtälön
• sieventää yksinkertaisia algebrallisia lausekkeita
• potenssien laskutoimitukset
• muodostaa yksinkertaisesta arkielämään liittyvästä ongelmasta yhtälön ja ratkaista sen algebrallisesti tai päättelemällä
• käyttää yhtälöparia yksinkertaisten ongelmien ratkaisemiseen
• arvioida tuloksen järkevyyttä sekä tarkastaa ratkaisunsa eri vaiheet.
Funktiot
Oppilas
• osaa määrittää pisteen koordinaatit koordinaatistosta
• osaa laatia taulukon lukupareista annetun säännön mukaan
• osaa etsiä lineaarisen funktion nollakohdan
• osaa jatkaa lukujonoa annetun säännön mukaan ja pystyy kertomaan sanallisesti yleisen säännön annetun lukujonon muodostumisesta
• tietää suoran yhtälön kulmakertoimen ja vakion merkityksen; hän osaa määrittää kahden suoran leikkauspisteen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut opettajat inhoavat ujoja ja hiljaisia opettajat ja jopa nolaavat ja kiusaavat tunnilla.
No ei varmasti ole kovin tavallista. Lähes Sadantuhannen open joukkoon toki mahtuu kaikenlaisia tyyppejä, mutta eihän suurin osa nyt kumminkin ole ihan empaattisia ja oppilaan etua tavoittelevia ihmisiä...
Jaa lapseni kohdalle on sattunut ainakin 5 tuollaista ujoja inhoavaa opettajaa, toki suurin osa opettajista ollut mukavia ja kannustavia. Mutta mitenkään harvinaista se ei siis ole ja olenkin miettinyt mistä johtuu, että juuri opet inhoavat arkoja oppilaita. Joskus ennen vanhaan kiusaaminen oli rajuakin kun opet sai ihan vapaasti kiusata oppilaita.
Geometria
Oppilas osaa
• tunnistaa eri geometriset muodot ja tuntee niiden ominaisuudet
• soveltaa oppimiansa piirin, pinta-alan ja tilavuuden laskutapoja
• käyttää harppia ja viivoitinta yksinkertaisten geometristen konstruktioiden tekemiseen
• löytää yhdenmuotoisia ja yhteneviä sekä symmetrisiä kuvioita ja pystyy soveltamaan tätä taitoa kolmioiden ja nelikulmioiden ominaisuuksien tutkimisessa
• soveltaa kahden kulman välisiä yhteyksiä yksinkertaisissa tilanteissa
• käyttää Pythagoraan lausetta ja trigonometriaa suorakulmaisen kolmion osien ratkaisemiseen
• suorittaa mittauksia ja niihin liittyviä laskelmia sekä muuntaa tavanomaisimpia mittayksiköitä.
Todennäköisyys ja tilastot
Oppilas osaa
• määrittää mahdollisten tapausten lukumäärän ja järjestää yksinkertaisen empiirisen tutkimuksen todennäköisyydestä; hän ymmärtää todennäköisyyden ja satunnaisuuden merkityksen arkielämän tilanteissa
• lukea erilaisia taulukoita ja diagrammeja ja määrittää annetusta aineistosta frekvenssit, keskiarvon, mediaanin ja tyyppiarvon.
Ja vielä kriteereistä jatkan... On aika mahdotonta tehdä koetta, joka kaikkea tuota mittaa, mutta useita tunteja opiskelua viikossa siinä open silmien alla, niin alkaa oikea kuva oppilaan osaamisesta kyllä muodostua. Ei tarvitse viitata, käydä taululla tai paljon edes puhua, mutta tehtäviä pitää tehdä paljon ja ahkerasti, että tuohon kasiin pääsee. Kiitettävästä numerossa tuo soveltaminen korostuu sitten entisestään. Eli olkaa aina ylpeitä jos lapsella on kahdeksan arvosana, se on HYVÄ!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Jotkut opettajat inhoavat ujoja ja hiljaisia opettajat ja jopa nolaavat ja kiusaavat tunnilla.
No ei varmasti ole kovin tavallista. Lähes Sadantuhannen open joukkoon toki mahtuu kaikenlaisia tyyppejä, mutta eihän suurin osa nyt kumminkin ole ihan empaattisia ja oppilaan etua tavoittelevia ihmisiä...
Jaa lapseni kohdalle on sattunut ainakin 5 tuollaista ujoja inhoavaa opettajaa, toki suurin osa opettajista ollut mukavia ja kannustavia. Mutta mitenkään harvinaista se ei siis ole ja olenkin miettinyt mistä johtuu, että juuri opet inhoavat arkoja oppilaita. Joskus ennen vanhaan kiusaaminen oli rajuakin kun opet sai ihan vapaasti kiusata oppilaita.
Miten pystyt tietämään, että ope inhoaa lastasi? Lapsesta tuntuu siltä? Vai onko ope kertonut? Kannattaisi ehkä vähän pohtia ihan aikuisena, onkohan asia aina niin kuin lapsi sen kertoo...
Helsingissä hyvien lukioiden ka sisäänpääsyraja alkaa 9:llä, ja on parhaiden osalta reilusti yli ysin. Osa opettajista ihan tahallaan jakelee naamakertoimen perusteella kaseja todistukseen kokeissa menestyneille oppilaille, joista ne eivät pidä, koska jo yhdellä kasilla voivat estää oppilaan näihin lukioihin pääsyn. Minun pojalleni kävi näin, kokeista ysiä ja kymppiä, todistukseen molemmista kursseista kasi, vaikka jälkimmäisen kurssin kohdalla poika teki kaikkensa ja jälkimmäisen kurssin koearvosanat olivat 10 ja 9+.

minä tiesin sen siitä miten hän lasta kohteli ja miten hän lapsesta puhui ja raportoi. Yhtään ainutta positiivista piirrettä ei löytänyt ja siitä ujoudesta paasasi myös muiden kuullen.
t. se kielten ope
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä hyvien lukioiden ka sisäänpääsyraja alkaa 9:llä, ja on parhaiden osalta reilusti yli ysin. Osa opettajista ihan tahallaan jakelee naamakertoimen perusteella kaseja todistukseen kokeissa menestyneille oppilaille, joista ne eivät pidä, koska jo yhdellä kasilla voivat estää oppilaan näihin lukioihin pääsyn. Minun pojalleni kävi näin, kokeista ysiä ja kymppiä, todistukseen molemmista kursseista kasi, vaikka jälkimmäisen kurssin kohdalla poika teki kaikkensa ja jälkimmäisen kurssin koearvosanat olivat 10 ja 9+.
...hyvien lukioiden oppilaaksi siis pääse ne, jotka KRITEERIEN pohjalta on ysin oppilaita. Ei se nyt mikään yläkoulun valinta ole, kuka päästetään minnekin, vaan lukion päätös kenet se opiskelijaksi ottaa...
9 olis multa tullut. En pudota kasiin noilla arvosanoilla edes, jos perseilee urakalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Helsingissä hyvien lukioiden ka sisäänpääsyraja alkaa 9:llä, ja on parhaiden osalta reilusti yli ysin. Osa opettajista ihan tahallaan jakelee naamakertoimen perusteella kaseja todistukseen kokeissa menestyneille oppilaille, joista ne eivät pidä, koska jo yhdellä kasilla voivat estää oppilaan näihin lukioihin pääsyn. Minun pojalleni kävi näin, kokeista ysiä ja kymppiä, todistukseen molemmista kursseista kasi, vaikka jälkimmäisen kurssin kohdalla poika teki kaikkensa ja jälkimmäisen kurssin koearvosanat olivat 10 ja 9+.
...hyvien lukioiden oppilaaksi siis pääse ne, jotka KRITEERIEN pohjalta on ysin oppilaita. Ei se nyt mikään yläkoulun valinta ole, kuka päästetään minnekin, vaan lukion päätös kenet se opiskelijaksi ottaa...
No käytännössähän se yläkoulu sen päättää, koska lukioon mennään yleensä keskiarvolla. Joillekin linjoille on myös pääsykoe, mutta yleensä se on juurikin se yläkoulun todistus, jolla mennään.
Miten pystyt tietämään, että ope inhoaa lastasi? Lapsesta tuntuu siltä? Vai onko ope kertonut? Kannattaisi ehkä vähän pohtia ihan aikuisena, onkohan asia aina niin kuin lapsi sen kertoo...[/quote]
No jos ope toistuvasti nolaa ja vähättelee oppilasta koko luokan kuulleen tyylin "Pekka ei varmasti uskalla hakea Tet-paikka itse, Pekan äiti varmaan hakee paikkaa hänelle" teen johtopäätöksen, että opettaja inhoa lastani.
hehe ja minulle sosiaalisesti aktiiviselle vei kamalasti energiaa se että jouduin istumaan hiljaa paikoillani. Millon oli mikäkin stressinauha kädessä ja purkka suussa etten ihan koko tuntia kälättänyt. Silti tuli yläasteen päättötokariin keskiarvoksi 8,9 mutta voi luoja mitä se olisikaan jos _pelkkiä_ koetuloksia olisi tuijoteltu. Ylppäreistäkin tuli LLEEM mutta lähesvarma olen, että en näihin tuloksiin olisi päässyt ilman vuorovaikutusta tunneilla. Tuntiaktiivisuuden unohtaminenkin on siis perseestä.