Olen 25v nainen, ei koulutusta/ammattia, kuntoutustuella, ulosotossa velkaa. Kysy jotain?

Vierailija kirjoitti:

Uskon, että miehesi näkee totuuden. Eli sen, että olet hyvä ihminen. Sinä vielä nouset tuosta!!

Päivä kerrallaan. Aivan ensin on hoidettava masennus. Jos nykyiset lääkkeet eivät auta, lääkäri voi vaihtaa ne. Kysy myös mahdollisuudesta päästä nuorten päivätoimintaan mukaan. Tuttuni käy sellaisessa, käsittääkseni psykiatrisen poliklinikan kautta. Hän on hieman sinua nuorempi, mutta kuitenkin täysi-ikäinen. Siellä tapaa muita samassa elämäntilanteessa olevia joka arkipäivä. Saavat muistaakseni lounaan ja siellä on keskustelun lisäksi muutakin toimintaa. Päivään tulee rytmi. On paikka, minne mennä joka päivä.

Kun masennus ja muut mielenterveysongelmat saadaan hallintaan, saat voimaa hoitaa muut elämäsi asiat kuntoon. Sitten voit miettiä opiskelua ja sitä kautta ammattia.

Tsemppiä!

Kiitos! :) Pistän korvan taakse tuon päivätoiminnan. Kuulostaa ihan kivalta tuollainen. Oiskin mukavaa nähdä samantyylisiä ihmisiä ja keskustella! Ei tarttisi olla ihan yksin. Kiitti vinkistä :)

AP

Vierailija kirjoitti:

Ei tule mieleen mitään kysyttävää mutta toivon sinulle kaikkea hyvää koko sydämestäni :)

Täältä samat toivotukset. Älä luovuta! Kaikki on ohimenevää elämässä, myös huonot ajat vaikka siltä ei tunnukaan juuri nyt.

Kiitos teille tsemppaajille! Mukavaa saada AV-palstalta joskus peräti positiivista palautetta :)

AP

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Moi ap! Olen sua vuotta nuorempi, aikalailla samassa tilanteessa. Miestä ei ole, mutta ammatti löytyy.

Mä tulin itse siihen lopputulokseen että on tiettyjä asioita joihin en voi vaikuttaa juuri nyt. Olen ruma, aika tyhmä. Velkaa on kymmeniä tuhansia, menneisyys on mitä on.

Sitten on tulevaisuus, johon voin vaikuttaa. Sinulla on rahaongelma Suomessa - so what. Samaa ongelmaa ei ole vaikkapa Ruotsissa. Suomesta sinun on mahdollista saada ilmainen koulutus, joten sinuna käyttäisin sen omien resurssien mukaan hyväksi ja vaihtaisin maata.

Itse hain nyt ammattikorkeaan, sellaiselle alalle joka työllistää satavarmasti joka puolella niin Euroopassa kuin sen ulkopuolella.

Suomalaisia osaajia arvostetaan.

Jos pääsen sisään, teen opinnot ja sitten aloitan alusta. Velatkin vanhentuvat, joten ehkä joskus palaan Suomeen. En tiedä.

Haluan vain sanoa sinulle, että elämää on muuallakin kuin täällä. Sinullekkin. Ymmärrän, että sairautesi rajoittavat elämääsi, mutta nekin on mahdollista saada kyriin.

Oma lääkärini muuten sanoi, että traumapotilaalle ei välttämättä sovi mielialalääkitys, vaan se voi jopa pahentaa oireita. Mene ja tiedä.

Tsemppiä!

Niin, hyviä ideoita. Mutta miten vaihtaa maata, kun ei ole rahaa? Miten opiskelen, kun en sairauksieni vuoksi kykene? Tottakai olen yrittänyt mutta opiskeluni ovat aina tyssänneet siihen, kun olen saanut niin voimakkaita ahdistuksia. Olen jopa pyörtynyt koulussa aikoinaan montakin kertaa, koska olen ollut niin ahdistunut ja saanut paniikkikohtauksia.  Yritän terapian ja lääkkeiden avulla saada itseni kuntoon, edes osittain, että pystyisin jotenkin saamaan käytyä läpi jonkun koulutuksen vaikkapa. En elättele toiveita, mutta toivon siltikin, että EHKÄ ja JOSKUS voisin olla edes hitusen normaalimpi. Vaikka en paranisi koskaan kokonaan, niin jos edes sen vertaa, että voisin mennä kouluun.

AP

Nykyään ei tarvitse edes käydä koululla kuin ehkä välillä tenttimässä. Opiskelun voi tehdä kokonaan etänä.

Maan vaihtoon riittää passi ja hammasharja Euroopan sisällä.

Aina on toivoa. Olin itse yhdeksän vuotta sitten hyvin huonossa tilanteessa. Vakava masennus ja ahdistus, kompleksinen traumaperäinen häiriö, päihdeongelmia. Velkaa saman verran kuin sinulla. Ei työtä eikä koulutusta, ei myöskään miesystävää. Psykiatri jo ehdotteli pysyvää laitoshoitoa. Mutta paranin täysin, sain töitä ja opiskelen nyt ammattiin, on miesystävä ja kaksi lasta. Minulle avun toi pitkä psykoterapia ja pohjimmiltaan uskoontulo. Neuvon siis turvaamaan Jumalaan ja vaatimaan itsellesi KELAn tukeman psykoterapian. Älä luovuta. Paljon voimia ja siunausta sulle!

Vierailija kirjoitti:

Aina on toivoa. Olin itse yhdeksän vuotta sitten hyvin huonossa tilanteessa. Vakava masennus ja ahdistus, kompleksinen traumaperäinen häiriö, päihdeongelmia. Velkaa saman verran kuin sinulla. Ei työtä eikä koulutusta, ei myöskään miesystävää. Psykiatri jo ehdotteli pysyvää laitoshoitoa. Mutta paranin täysin, sain töitä ja opiskelen nyt ammattiin, on miesystävä ja kaksi lasta. Minulle avun toi pitkä psykoterapia ja pohjimmiltaan uskoontulo. Neuvon siis turvaamaan Jumalaan ja vaatimaan itsellesi KELAn tukeman psykoterapian. Älä luovuta. Paljon voimia ja siunausta sulle!

Hyvä että olet saannut elämässäsi suunnan ! Paljossa olet onnistunut. Kaikkea hyvää myös sinun elämään!

AP

Itsekin olen kuntoutustuella..ei ole perhettä, ei miestä..Tässä vaan joka päivä eteenpäin..onnea sinulle..Hienoa, että olet löytänyt elämällesi suunnan!

Onko sinulla edunvalvoja?

Siis olet itse tyrinyt asiasi ja kerjäät täällä nyt jotai sympatiaa. Ei heru minulta ainakaan. Lopeta se ruikuttaminen ja ota itseäsi niskasti kii. Hanki koulutus ja töitä. Sitten rupeat maksaa velat pois. Hyvin yksinkertasta.

Vierailija kirjoitti:

Siis olet itse tyrinyt asiasi ja kerjäät täällä nyt jotai sympatiaa. Ei heru minulta ainakaan. Lopeta se ruikuttaminen ja ota itseäsi niskasti kii. Hanki koulutus ja töitä. Sitten rupeat maksaa velat pois. Hyvin yksinkertasta.

Ei todellakaan ole niin yksinkertaista! Tälläisistä vastauksista näkee, etteivät vastaajat ole itse kokeneet masennusta tai muita ongelmia. Kun ihminen on masentunut ja mielenterveysongelmat painaa niin ei siinä tilanteessa ole jaksamusta koittaa laittaa asioita kuntoon. En haluaisi ajatella näin, mutta ehkä sinullekin tekisi hyvää kokea se millaista on elämä masentuneena, kun et osaa tuntea empatiaa masentuneita kohtaan. Ehkä se avaisia silmiäsi.

Toivon ap että saat lottovoiton tai jotain mikä tuntuisi siltä♡

Olen pari vuotta sua nuorempi, haluatko aloittaa mun kanssa elämäntaparemontin? :c Mulla on samanlaisia ongelmia, ja on haaveita paremmasta, mutta ei motivaatiota mihinkään yksin. Se parempi päivä odottaa meitä kumpaakin vielä tuolla jossain, ja joku päivä me saavutamme sen. Vaikken siihen usko tällä hetkellä, uskon silti siihen että se tulee tapahtumaan.

Mistä päin suomea olet? Jos oikeasti haluat edes yrittää, hit me up! Mun mielestä paras hoito on kun toinen tuntee ja tietää, ja pystyy ymmärtämään sun ongelmas, koska rypee niissä itsekin, ja niistä ylös voi alkaa yrittämään yhdessä.

Hurjasti tsemppiä ja voimia AP! Toivon että vielä joskus näet itsesi niin kuin miehesi sinut jo nyt näkee - kauniina, huumorintajuisena ja muitakin hyviä ominaisuuksia omaavana. Tekstistäsi huokuu että olet hyvä ihminen. Olet käynyt läpi isoja asioita.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vau, minä olen ihan samanlainen nainen. Saman ikäinenkin. Tsemppiä, rakas ystävä! 🌻 Nautitaan elämästä, vaikka hampaat irvessä!

Kiitoksia kovasti, ihanasti lämmittää tälläiset viestit mieltä! :) Kaikkea hyvää myös sinun elämääsi! 

AP

Täällä yksi 35-vuotias kohtalotoveri. Osa-aikatyössä käyn, mutta sos.til.pelko rajoittaa elämää suuresti:/ koira piristää, mutta lenkkeilykin jännittää. En ole käynyt missään puhumassa masennuksestani/peloistani koska en uskalla ottaa yhteyttä minnekään enkä halua mitään lääkitystä.

Voimia teille!!

Vierailija kirjoitti:

Aina on toivoa. Olin itse yhdeksän vuotta sitten hyvin huonossa tilanteessa. Vakava masennus ja ahdistus, kompleksinen traumaperäinen häiriö, päihdeongelmia. Velkaa saman verran kuin sinulla. Ei työtä eikä koulutusta, ei myöskään miesystävää. Psykiatri jo ehdotteli pysyvää laitoshoitoa. Mutta paranin täysin, sain töitä ja opiskelen nyt ammattiin, on miesystävä ja kaksi lasta. Minulle avun toi pitkä psykoterapia ja pohjimmiltaan uskoontulo. Neuvon siis turvaamaan Jumalaan ja vaatimaan itsellesi KELAn tukeman psykoterapian. Älä luovuta. Paljon voimia ja siunausta sulle!

Olisi upeaa tietää tällaisesta tarinasta enemmänkin.

Jos olet eläinrakas ja hauaisit vanhuksia auttaa, pystytkö ottamaan koiran jota käyttäisit vanhusten laitoksissa heidän päiväänsä piristässä? Tsemppiä ja halauksia sinulle!

Haluutko vaihtaa sähköpostiosoitteita, vaikka jotain tekaistuja? Olen 21v nainen ilman minkäänlaista koulutusta, elän sairaseläkkeellä, minutkin on raiskattu ja mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko myös ja sen takia olen välillä aika yksinäinen, harvoin löytää samassa tilanteessa olevia ihmisiä.

Onko sinulla tavoitteita? Tai edes unelmia?

Mitä teet niiden toteutumiseksi?

Vierailija kirjoitti:

Haluutko vaihtaa sähköpostiosoitteita, vaikka jotain tekaistuja? Olen 21v nainen ilman minkäänlaista koulutusta, elän sairaseläkkeellä, minutkin on raiskattu ja mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko myös ja sen takia olen välillä aika yksinäinen, harvoin löytää samassa tilanteessa olevia ihmisiä.

peuramaki@luukku.com

Vierailija kirjoitti:

Haluutko vaihtaa sähköpostiosoitteita, vaikka jotain tekaistuja? Olen 21v nainen ilman minkäänlaista koulutusta, elän sairaseläkkeellä, minutkin on raiskattu ja mulla on sosiaalisten tilanteiden pelko myös ja sen takia olen välillä aika yksinäinen, harvoin löytää samassa tilanteessa olevia ihmisiä.

Kyllä kiinostaisi! Mun osote on peuramaki@luukku.com