Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei tämä mitenkään erityisen härskiä ole, mutta huvitti, kun naapurin mies tuli kysymään, saisiko lainata meidän koiraa, että saisi tsemppikaverin lenkille. Parempihan se noin on kuin niin kuin joillakin, että hommataan ensin koira ja sitten ulkoilutetaan sitä hihnasta auton ikkunasta.

Miksi tämä ei teille käynyt? Kun oltiin siskon kanssa teinejä, ulkoiltimme naapureiden koiria, eikä valituksen sanaa kuulunut, päinvastoin. Tuokin naapurin mies varmasti olisi saanut lisäintoa kuntoilluun, kun siinä sivussa olisi lenkittänyt koiraa.

Minä ihmettelen kanssa, että miksi moinen mustankipeys koirasta? Meillä on naapurissa iso saksanpaimenkoira ja äiti, jolla on kaksi pientä lasta ja vuorotyötä tekevä mies. Tutustuin heihin rappukäytävässä ja kysyin, että saisinko lainata koiraa lenkkikaveriksi, kun en oikein ehdi lenkille kuin iltauutisten jälkeen, ja yksinään on vähän pelottavaa jo siihen aikaan. Rouva ilahtuu kovasti, kun otan koiran iltalenkille mukaani pari kertaa viikossa. Juoksemme, sidon remmin vyötärölle ja sitten mennään.

Minulla ei voi olla omaa koiraa poikani astman vuoksi. Kokemusta kyllä löytyy.

Eihän tuossa viestissä mainittu mitenkään sitä, suostuttiinko miehen pyyntöön vai ei. Eli älkää heti tuomitko :)

Ei niin, mutta jos tarina laitetaan tällaisella otsikolla siunattuun ketjuun ("härskit vaatimukset"), niin kyllä lukijalla on ihan oikeus olettaa, ettei kirjoittaja suhtautunut pyyntöön mitenkään positiivisesti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika usein tulee eteen, että jos olen viihteellä (aivan sama olenko yksin esim. terassilla vai kaverin kanssa) ja mun ammatti paljastuu (asianajaja), niin tulee käytännössä jono ja kaikilla jotain kysyttävää omien tai "serkun kaiman naapurilla" ongelmista. Siinähän sitten istut asianajopäivystyksessä jakelemassa ilmaisia ohjeita ja neuvoja.... Liika kiltti ku olen, niin yleensä en kehtaa kieltäytyäkään, ku ajattelen niin, että kyse on mun korvien välistä, mitä jaan eikä konkreettista tuotetta .... Muutamia kertoja kyllä hermostunu ja todennut, että tää sessio oli tässä, jatketaan maanantaina toimistolla. Ikinä eivät tule toimistolle saakka

Paras oli yksi nettituttavuus, joka pyysi treffeille. Suostuin, ku ei ollu mitään muutakaan ja vaikutti puhelimessa ihan ok -tyypiltä. No, menin treffeille yhteen kahvilaan seuraavana päivänä, niin eikö tämä mun seuralaiseni tuonu mukanaan kasan papereita avioeroon liittyen, jotka siinä sitten piti käydä läpi... :D Ei sitä kiinnostanut minä henkilönä, vaan käytti hyväkseen ilmaista asianajopalvelua.... Kahvinkin jouduin sille ostamaan, "kun kerta olen niin hyväpalkkaisessa työssä"... Heitti sentään autolla mut kotiin ja tiedusteli, että voitaisiinko tavata uudelleen. Totesin, että voidaan hyvinkin, mutta se tapahtuu toimistolla ja maksaa 200 +  alv /h. Eipä sitä seuraavaa tapaamista koskaan tullut.... :D

Fatalji

Minä en ollut kuullut mitään yhdestä lukioaikaisesta ystävästä 20 vuoteen. Tapasimme sattumalta ja hänelle selvisi että olen kielenkääntäjä. No hänellähän oli sitten heti minulle hommaa. Onpa kiva kun olet kielenkääntäjä kun ajattelin yhdellä tutulla joka on aina ollut hyvä kielissä niin teettää hänellä opinnäytetyön englanninkieliset osat. Mutta sinähän osaatkin paremmin. Ja ei kysynyt haluanko tehdä, ehdinkö tehdä ja paljonko maksaa. Ei muuten vaihdettu puhelinnumeroita eikä tullut puheeksi missä olen töissä ja nykyinen sukunimikin jäi mainitsematta.

Tuo henkilö oli jo silloin nuorena toisista kaiken ilmaisen hyödyn itselleen imevä.

Tässä ketjunpätkässä muuten ei ole yhtään asianajajaa eikä yhtään kääntäjää.

Samaa mietin. Varsinkaan kääntäjän kirjallinen ulosanti ei vakuuta. Ellei sitten ole kyse suomenruotsalaisesta, joka kääntää kohti ruotsia.

t: juristiksi opiskeleva kääntäjä

Missäs opiskelet? Eli pykäläläisiä vai lexiläisiä? Rovaniemen porukkaa en muista, mitä ovat.... Itse vannoutunut LEX -kannattaja. Valmistunut Caloniasta v. 97.... Turha alkaa mulle vinkumaan, mikä mun ammatti on, luulen jopa, että itse tiedän sen paremmin.... AA, OTM, VT, syyttäjätutkinnon läpikäynyt juristi....

Fatalji

Päätin vielä vastata ja tällä kertaa kirjakielellä. Edelleen, ainakin itselleni, jäi epäselväksi opiskelupaikkanne; Turku, Helsinki vai peräti Rovaniemi? Valitettavasti muilla paikkakunnilla ei ole mahdollisuutta opiskella oikeustieteen korkeampaa tutkintoa. Ei ollut vuonna -91, kun hain sisään eikä ole nytkään.

Edelleen totean, että valitettavasi, jäätte allekirjoittaneelle kiinni, mikäli päätettä jostain syystä feikata opiskelupaikkaanne. Syy tähän on se, että olen itse syntyisin Kittilästä ja työskennellyt Rovaniemen kihlakunnanvirastossa syyttäjänä, joten Rovaniemi tuttu. Opiskelin Turussa ja asuin siellä 7 vuotta. Oma toimisto Helsingissä 10 vuotta, joten Helsinkikin tuttu.

Missä opiskelet? Pahoittelen omaa närkästymistäni, mutta tuntuu erittäin hölmöltä, jos joku alkaa näillä sivustoilla epäilemään ammattiani ja koulutustani, sillä minulla ei ole mitään syytä asiaa keksiä. Enkä edes kykenisi, sillä tiedot, mitä kirjoitan, on vain alaan perehtyneiden tiedossa.

Fatalji, se, joka muka feikkaa

Tää on ohi aiheen , mutta Ihmiset älkää ottako näitä noin henkilökohtaisesti, menee hyvät ketjut pilalle turhan jankkaamisen takia.( btw myös Joensuussa on oikkis. )

Tämä, ja lisäksi Fatalji lankeaa niin ilmiselvään trolliin että ihan oikein jos suuttui.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aika usein tulee eteen, että jos olen viihteellä (aivan sama olenko yksin esim. terassilla vai kaverin kanssa) ja mun ammatti paljastuu (asianajaja), niin tulee käytännössä jono ja kaikilla jotain kysyttävää omien tai "serkun kaiman naapurilla" ongelmista. Siinähän sitten istut asianajopäivystyksessä jakelemassa ilmaisia ohjeita ja neuvoja.... Liika kiltti ku olen, niin yleensä en kehtaa kieltäytyäkään, ku ajattelen niin, että kyse on mun korvien välistä, mitä jaan eikä konkreettista tuotetta .... Muutamia kertoja kyllä hermostunu ja todennut, että tää sessio oli tässä, jatketaan maanantaina toimistolla. Ikinä eivät tule toimistolle saakka

Paras oli yksi nettituttavuus, joka pyysi treffeille. Suostuin, ku ei ollu mitään muutakaan ja vaikutti puhelimessa ihan ok -tyypiltä. No, menin treffeille yhteen kahvilaan seuraavana päivänä, niin eikö tämä mun seuralaiseni tuonu mukanaan kasan papereita avioeroon liittyen, jotka siinä sitten piti käydä läpi... :D Ei sitä kiinnostanut minä henkilönä, vaan käytti hyväkseen ilmaista asianajopalvelua.... Kahvinkin jouduin sille ostamaan, "kun kerta olen niin hyväpalkkaisessa työssä"... Heitti sentään autolla mut kotiin ja tiedusteli, että voitaisiinko tavata uudelleen. Totesin, että voidaan hyvinkin, mutta se tapahtuu toimistolla ja maksaa 200 +  alv /h. Eipä sitä seuraavaa tapaamista koskaan tullut.... :D

Fatalji

Minä en ollut kuullut mitään yhdestä lukioaikaisesta ystävästä 20 vuoteen. Tapasimme sattumalta ja hänelle selvisi että olen kielenkääntäjä. No hänellähän oli sitten heti minulle hommaa. Onpa kiva kun olet kielenkääntäjä kun ajattelin yhdellä tutulla joka on aina ollut hyvä kielissä niin teettää hänellä opinnäytetyön englanninkieliset osat. Mutta sinähän osaatkin paremmin. Ja ei kysynyt haluanko tehdä, ehdinkö tehdä ja paljonko maksaa. Ei muuten vaihdettu puhelinnumeroita eikä tullut puheeksi missä olen töissä ja nykyinen sukunimikin jäi mainitsematta.

Tuo henkilö oli jo silloin nuorena toisista kaiken ilmaisen hyödyn itselleen imevä.

Tässä ketjunpätkässä muuten ei ole yhtään asianajajaa eikä yhtään kääntäjää.

Samaa mietin. Varsinkaan kääntäjän kirjallinen ulosanti ei vakuuta. Ellei sitten ole kyse suomenruotsalaisesta, joka kääntää kohti ruotsia.

t: juristiksi opiskeleva kääntäjä

No sinä et ainakaan ole yliopistoa nähnytkään muuta kuin kuvissa.

Ja kyllähän se siipeilijöitä harmittaa vaikka toisen siipeilijän puolesta kun ilmainen apu evätään.

Se kielenkääntäjä filosofian maisteri myös usean kielen opettajan pätevyydellä sekä myös sitä työtä tehnyt

Sori, ei vieläkään mene läpi. Kukaan työkseen suomea kirjoittava ei ole noin lahjaton edes palstaillessaan. Käännät korkeintaan bulkkifirmalle googlella käyttöohjeita.

Tämähän se on palstan wt-edustajien meininki. Kukaan täällä ei voi oikeasti olla insinööri, juristi tai lääkäri. Aina epäillään. Kun sitten joku kertoo olevansa lähihoitaja, ei kukaan epäile mitään.

Ohoh, miksiköhän kun ottaa palstan tason huomioon?

Eipä silti, voi korkeallekin koulutettu ihminen olla melko halju.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä ainakin mieluummin tekisin niitä metsähommia, halonhakkuuta ja pikkuremontteja kuin olisin piikana muiden juhliessa. Alapeukutin siksi että katsot itsesi päteväksi määrittelemään suvussasi mitkä hommat kuuluu naisille ja mitkä miehille. Ja teen jo nykyään kaikkia neljää eli remontteja, metsätöitä, halkoja ja autan sukujuhlissa.

Eli pari kertaa tiskikoneen täyttö on raskaampaa, kuin puiden kaato, sahaaminen, traktoriin lastaaminen ja metsästä pois ajaminenhirvikärpästen seassa, lastin purku ja muutaman päivän halon hakkuu.

Ok.

En minä niin sanonut vaan että minun mielestä metsätyöt, halonhakkuu ja remontointi ovat hauskaa puuhaa, jota teen mielelläni vaikka nainen olenkin. Juhlissa piikana toimiminen ei ole hauskaa varsinkin kaltaistesi miesten komennellessa minua 'naisten töihin'. Jos se tiskikoneen käyttö ei ole raskasta, niin mikset sinä tee sitä muiden keskittyessä juhlintaan? Minä muuten täytän sen tiskikoneen, koska en halua jättää vain emäntää raatamaan keittiössä muiden pitäessä hauskaa. Mikä sinun syysi on olla auttamatta emäntää/isäntää?

Halonhakkuu ei ole auttamista? Vain juhlissa voi auttaa? Emäntä raataa itse järjestämissään juhlissa, voi itku kuinka kauheaa. Parempi varmaan olla järjestämättä juhlia sitten, jos tuosta pahoittaa mielensä.

Hei älkää oikeesti nyt pilatko tätä ketjua. Kinastelkaa jossain muussa keskustelussa.

Lainasitko koiraa naapurille? :)

Mä kävin hakemassa lapsena naapurin koiria ulos aina välillä. Mulla oli ikää joku 9-11 vuotta ja tykkäsin koirista valtavasti. Aina sain sakemannin ja sheltin mukaan, meillä oli tosi kivaa niiden kanssa. Jotenkin mua aina nolotti mennä pyytämään koiria mun kanssa ulos mutta jälkeenpäin ajatellen ehkä musta oli heille enemmänkin apua. Pitkiä metsäkävelyitä tehtiin ja leikittiin niiden kanssa. Olin yksinäinen lapsi ja nuo koirat oli mulle tosi tärkeitä. :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä ainakin mieluummin tekisin niitä metsähommia, halonhakkuuta ja pikkuremontteja kuin olisin piikana muiden juhliessa. Alapeukutin siksi että katsot itsesi päteväksi määrittelemään suvussasi mitkä hommat kuuluu naisille ja mitkä miehille. Ja teen jo nykyään kaikkia neljää eli remontteja, metsätöitä, halkoja ja autan sukujuhlissa.

Eli pari kertaa tiskikoneen täyttö on raskaampaa, kuin puiden kaato, sahaaminen, traktoriin lastaaminen ja metsästä pois ajaminenhirvikärpästen seassa, lastin purku ja muutaman päivän halon hakkuu.

Ok.

En minä niin sanonut vaan että minun mielestä metsätyöt, halonhakkuu ja remontointi ovat hauskaa puuhaa, jota teen mielelläni vaikka nainen olenkin. Juhlissa piikana toimiminen ei ole hauskaa varsinkin kaltaistesi miesten komennellessa minua 'naisten töihin'. Jos se tiskikoneen käyttö ei ole raskasta, niin mikset sinä tee sitä muiden keskittyessä juhlintaan? Minä muuten täytän sen tiskikoneen, koska en halua jättää vain emäntää raatamaan keittiössä muiden pitäessä hauskaa. Mikä sinun syysi on olla auttamatta emäntää/isäntää?

Itse miehenä en voi sietää mitään remontteja tai metsähommia ja mieluummin vaikka sitten autan keittiössä. Olen tässä käsittääkseni vähemmistössä, kuten todennäköisesti sinäkin omien mielipuuhiesi kanssa. Turha tässä on väitellä subjektiivisella tasolla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarkoitus kuulostaa kiittämättömältä. Oikea apu ja antaminen on tervetullutta, kiitän ja arvostan. Mutta tuo dumppaaminen saisi loppua - en ole kaatopaikka. Vaikea on kieltäytyä, kun ihan autolla perille kipataan roinaa kasvot loistaen antamisen ilosta. Ei sitä viitsi sitten suoraan sanoa, että ei nuo romut kiinnosta. Pitää olla kiitollinen ja päivitellä ilosta moneen kertaan ihmisen hyväsydämisyyttä. Ja omalla kustannuksella hankkiutua käyttökelvottomasta tavarasta eroon.

Ovatko nuo lahjoittajat hieman vanhempia ihmisiä? Oma äitini muuttui hieman seniiliksi vanhoilla päivillään. Jouluisin hän kääri lahjapaperiin meitä varten omia vanhoja tavaroita, ja meidän olisi pitänyt olla kiitollinen niistä. Näin hän omalla tavallaan suoritti kotinsa tyhjennysoperaatiota.

Yritin useita kertoja auttaa häntä siivoomisessa ja tavaroiden raikkoamisessa, mutta joka kerta hän kävi hakemassa poisheitetyt tavarat takaisin roskiksesta ja jopa lehtilaatikosta sinne heitetyt lehdet.

En vielä ole seniili, käyn kohtuu vaativassa työssä vielä.

Mutta näytin aikuistuneelle tyttärelleni että nämä ja nämä hän sitten saa kun minusta aika jättää.

Kyseessä oli astioita joista maksetaan kirpputoreilla ja vanhan tavaran kaupoissa ihan hyvin.

Tytär oli hetken hiljaa ja kysyi saako sitten viedä kirpputorille?

Meni kerrasta perille, hänellä on oma makunsa enkä ole mitään tyrkyttänyt hänelle sen koommin.

Olen ajatellut että jos joku kehuu jotakin omistamaani tavaraa josta olen valmis luopumaan niin tarjoan sitä tälle ihmiselle siitä paikasta, muuten en kuvittele että minulla olisi mitään sellaista mitä joku kovasti itselleen haluaisi.

Sorry meni vähän aiheen ohi.

Keväällä puhuin äidille että häneltä 20 vuotta sitten käytettynä saamani lautasarja alkaa olla tullut tiensä päähän. Moni on mennyt rikki ja niitä riittää hädin tuskin omalle perheelle. Äiti heti tarjoamaan että hänpä antaa minulle oman käytössä olevan sarjansa koska on kyllästynyt niihin ja ostaa itselle uuden. Sanoin siihen että en halua niitä, ostan itse omani. Äiti suuttui, mikä vika hänen lautasissaan on kun eivät kelpaa, ehjät ja hyvät lautaset? No miksi ei itse käytä niitä jos niissä ei ole vikaa?

Muutenkin on jatkuvasti on työntämässä minulle jotain vanhaa tavaraansa.Kymmeniä vuosia vanhoja mattoja, pöytäliinoja, astioita. Ehjiä ja käyttökelpoisia, ei siinä mitään, mutta 20-30 vuotta sitten ostettu tavara ei ole ulkonäöllisesti sellainen minkä haluan kotiini. On selvää että 40-vuotiaan ja 65-vuotiaan maku on ihan erilainen. Veisi kirpparille.

Todellakin äitisi kannattaa laittaa kamansa myyntiin. Retro on nykyään hinnoissaan, äitisi tienaa pitkän pennin niillä sinun halveksimillasi kamoilla. Tai jos ei vielä, niin kannattaa säilytellä vielä 10-20 vuotta edelleen, sitten niillä jo ihan rikastuu.

Varmasti jos olisi tunnettu merkki, mutta ei ole. Valkoinen peruslautanen tasoa halpahalli. Kaikki vanha ei ole kullanarvoista.

Valkoinen peruslautanen on jotenkin liian vanhanaikanen sinulle, ei ole ulkonäöllisesti sellainen kuin haluat? Tai ei ole sitä merkkitarraa reunassa, vaan on jotain ihan perushalpissarjaa? Voi pojat.

Aivan. Sekös köyhää (lue: sinua) ärsyttää.

Ei ärsytä, enemmänkin naurattaa. Erittäin moni aiemmin roskaksi, kitchiksi tai ihan vain vanhanaikaiseksi roinaksi tuomittu tavara on myöhemmin osoittautunut hyvinkin halutuksi aarteeksi, josta maksetaan käsittämättömiä summia. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka aiemmin suunnilleen ongelmajätteeksi luokitellut lavakaulukset, joita nyt hingutaan ja himoitaan kasvilaatikoiksi ja joita jopa pykätään uustuotantona hyvään hintaan kaltaisillesi "laatua arvostaville" mammoille. Kuka tietää, vaikka äitisi lautaset olisivat seuraava hittiretro. :)

No nyt oli niin pitkä vastine, että taisi mennä tunteisiin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä ainakin mieluummin tekisin niitä metsähommia, halonhakkuuta ja pikkuremontteja kuin olisin piikana muiden juhliessa. Alapeukutin siksi että katsot itsesi päteväksi määrittelemään suvussasi mitkä hommat kuuluu naisille ja mitkä miehille. Ja teen jo nykyään kaikkia neljää eli remontteja, metsätöitä, halkoja ja autan sukujuhlissa.

Eli pari kertaa tiskikoneen täyttö on raskaampaa, kuin puiden kaato, sahaaminen, traktoriin lastaaminen ja metsästä pois ajaminenhirvikärpästen seassa, lastin purku ja muutaman päivän halon hakkuu.

Ok.

En minä niin sanonut vaan että minun mielestä metsätyöt, halonhakkuu ja remontointi ovat hauskaa puuhaa, jota teen mielelläni vaikka nainen olenkin. Juhlissa piikana toimiminen ei ole hauskaa varsinkin kaltaistesi miesten komennellessa minua 'naisten töihin'. Jos se tiskikoneen käyttö ei ole raskasta, niin mikset sinä tee sitä muiden keskittyessä juhlintaan? Minä muuten täytän sen tiskikoneen, koska en halua jättää vain emäntää raatamaan keittiössä muiden pitäessä hauskaa. Mikä sinun syysi on olla auttamatta emäntää/isäntää?

Itse miehenä en voi sietää mitään remontteja tai metsähommia ja mieluummin vaikka sitten autan keittiössä. Olen tässä käsittääkseni vähemmistössä, kuten todennäköisesti sinäkin omien mielipuuhiesi kanssa. Turha tässä on väitellä subjektiivisella tasolla.

Itse asiassa tulen suvusta, jossa naiset tekevät ns. miestentöitä naisporukalla ja myös miesten kanssa. Lisäksi naiset hoitavat sukujuhlien tarjoilun ja siivouksen. Miehet taas tekevät pelkästään miestentöitä ja valittavat jos heitä pyydetään auttamaan juhlissa. Yritin saada perusteluita moiseen lusmuiluun, mutta ei niitä tunnu löytyvän. Kuten ei löydy myöskään suvun miehiltä.

Vierailija kirjoitti:

Lainasitko koiraa naapurille? :)

Mä kävin hakemassa lapsena naapurin koiria ulos aina välillä. Mulla oli ikää joku 9-11 vuotta ja tykkäsin koirista valtavasti. Aina sain sakemannin ja sheltin mukaan, meillä oli tosi kivaa niiden kanssa. Jotenkin mua aina nolotti mennä pyytämään koiria mun kanssa ulos mutta jälkeenpäin ajatellen ehkä musta oli heille enemmänkin apua. Pitkiä metsäkävelyitä tehtiin ja leikittiin niiden kanssa. Olin yksinäinen lapsi ja nuo koirat oli mulle tosi tärkeitä. :)

Enpä taida kertoa enää, kun muutama ensimmäinen mielestään jo varman vastauksen tiesi :)

En kertonut tapauksesta siksi, että se olisi härski, kuten mainitsinkin. Yritin vain katkaista sen edellisen jankkauksen kertomalla ensimmäisen jutun, joka erikoisista pyynnöistä mieleeni juolahti.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kyllä minä ainakin mieluummin tekisin niitä metsähommia, halonhakkuuta ja pikkuremontteja kuin olisin piikana muiden juhliessa. Alapeukutin siksi että katsot itsesi päteväksi määrittelemään suvussasi mitkä hommat kuuluu naisille ja mitkä miehille. Ja teen jo nykyään kaikkia neljää eli remontteja, metsätöitä, halkoja ja autan sukujuhlissa.

Eli pari kertaa tiskikoneen täyttö on raskaampaa, kuin puiden kaato, sahaaminen, traktoriin lastaaminen ja metsästä pois ajaminenhirvikärpästen seassa, lastin purku ja muutaman päivän halon hakkuu.

Ok.

En minä niin sanonut vaan että minun mielestä metsätyöt, halonhakkuu ja remontointi ovat hauskaa puuhaa, jota teen mielelläni vaikka nainen olenkin. Juhlissa piikana toimiminen ei ole hauskaa varsinkin kaltaistesi miesten komennellessa minua 'naisten töihin'. Jos se tiskikoneen käyttö ei ole raskasta, niin mikset sinä tee sitä muiden keskittyessä juhlintaan? Minä muuten täytän sen tiskikoneen, koska en halua jättää vain emäntää raatamaan keittiössä muiden pitäessä hauskaa. Mikä sinun syysi on olla auttamatta emäntää/isäntää?

Itse miehenä en voi sietää mitään remontteja tai metsähommia ja mieluummin vaikka sitten autan keittiössä. Olen tässä käsittääkseni vähemmistössä, kuten todennäköisesti sinäkin omien mielipuuhiesi kanssa. Turha tässä on väitellä subjektiivisella tasolla.

Itse asiassa tulen suvusta, jossa naiset tekevät ns. miestentöitä naisporukalla ja myös miesten kanssa. Lisäksi naiset hoitavat sukujuhlien tarjoilun ja siivouksen. Miehet taas tekevät pelkästään miestentöitä ja valittavat jos heitä pyydetään auttamaan juhlissa. Yritin saada perusteluita moiseen lusmuiluun, mutta ei niitä tunnu löytyvän. Kuten ei löydy myöskään suvun miehiltä.

Totuttuja tapoja ja perinteinen ajatusmaailma. Ei se kummempaa tarvi. Pojat pitäisi ottaa keittiöhommiin jo pikkuisen mukaan, erityisesti isän pitäisi, jos keittiössä viihtyy. Oppisivat sen että mitä tahansa voi tehdä ilman nenännyrpistystä. Oma poikani on innokas apukokki ja ruanlaittaja, ehkä jopa innokkaampi kuin tyttäreni.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainasitko koiraa naapurille? :)

Mä kävin hakemassa lapsena naapurin koiria ulos aina välillä. Mulla oli ikää joku 9-11 vuotta ja tykkäsin koirista valtavasti. Aina sain sakemannin ja sheltin mukaan, meillä oli tosi kivaa niiden kanssa. Jotenkin mua aina nolotti mennä pyytämään koiria mun kanssa ulos mutta jälkeenpäin ajatellen ehkä musta oli heille enemmänkin apua. Pitkiä metsäkävelyitä tehtiin ja leikittiin niiden kanssa. Olin yksinäinen lapsi ja nuo koirat oli mulle tosi tärkeitä. :)

Enpä taida kertoa enää, kun muutama ensimmäinen mielestään jo varman vastauksen tiesi :)

En kertonut tapauksesta siksi, että se olisi härski, kuten mainitsinkin. Yritin vain katkaista sen edellisen jankkauksen kertomalla ensimmäisen jutun, joka erikoisista pyynnöistä mieleeni juolahti.

Näin mä vähän arvelinkin. :) 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarkoitus kuulostaa kiittämättömältä. Oikea apu ja antaminen on tervetullutta, kiitän ja arvostan. Mutta tuo dumppaaminen saisi loppua - en ole kaatopaikka. Vaikea on kieltäytyä, kun ihan autolla perille kipataan roinaa kasvot loistaen antamisen ilosta. Ei sitä viitsi sitten suoraan sanoa, että ei nuo romut kiinnosta. Pitää olla kiitollinen ja päivitellä ilosta moneen kertaan ihmisen hyväsydämisyyttä. Ja omalla kustannuksella hankkiutua käyttökelvottomasta tavarasta eroon.

Ovatko nuo lahjoittajat hieman vanhempia ihmisiä? Oma äitini muuttui hieman seniiliksi vanhoilla päivillään. Jouluisin hän kääri lahjapaperiin meitä varten omia vanhoja tavaroita, ja meidän olisi pitänyt olla kiitollinen niistä. Näin hän omalla tavallaan suoritti kotinsa tyhjennysoperaatiota.

Yritin useita kertoja auttaa häntä siivoomisessa ja tavaroiden raikkoamisessa, mutta joka kerta hän kävi hakemassa poisheitetyt tavarat takaisin roskiksesta ja jopa lehtilaatikosta sinne heitetyt lehdet.

En vielä ole seniili, käyn kohtuu vaativassa työssä vielä.

Mutta näytin aikuistuneelle tyttärelleni että nämä ja nämä hän sitten saa kun minusta aika jättää.

Kyseessä oli astioita joista maksetaan kirpputoreilla ja vanhan tavaran kaupoissa ihan hyvin.

Tytär oli hetken hiljaa ja kysyi saako sitten viedä kirpputorille?

Meni kerrasta perille, hänellä on oma makunsa enkä ole mitään tyrkyttänyt hänelle sen koommin.

Olen ajatellut että jos joku kehuu jotakin omistamaani tavaraa josta olen valmis luopumaan niin tarjoan sitä tälle ihmiselle siitä paikasta, muuten en kuvittele että minulla olisi mitään sellaista mitä joku kovasti itselleen haluaisi.

Sorry meni vähän aiheen ohi.

Keväällä puhuin äidille että häneltä 20 vuotta sitten käytettynä saamani lautasarja alkaa olla tullut tiensä päähän. Moni on mennyt rikki ja niitä riittää hädin tuskin omalle perheelle. Äiti heti tarjoamaan että hänpä antaa minulle oman käytössä olevan sarjansa koska on kyllästynyt niihin ja ostaa itselle uuden. Sanoin siihen että en halua niitä, ostan itse omani. Äiti suuttui, mikä vika hänen lautasissaan on kun eivät kelpaa, ehjät ja hyvät lautaset? No miksi ei itse käytä niitä jos niissä ei ole vikaa?

Muutenkin on jatkuvasti on työntämässä minulle jotain vanhaa tavaraansa.Kymmeniä vuosia vanhoja mattoja, pöytäliinoja, astioita. Ehjiä ja käyttökelpoisia, ei siinä mitään, mutta 20-30 vuotta sitten ostettu tavara ei ole ulkonäöllisesti sellainen minkä haluan kotiini. On selvää että 40-vuotiaan ja 65-vuotiaan maku on ihan erilainen. Veisi kirpparille.

Todellakin äitisi kannattaa laittaa kamansa myyntiin. Retro on nykyään hinnoissaan, äitisi tienaa pitkän pennin niillä sinun halveksimillasi kamoilla. Tai jos ei vielä, niin kannattaa säilytellä vielä 10-20 vuotta edelleen, sitten niillä jo ihan rikastuu.

Varmasti jos olisi tunnettu merkki, mutta ei ole. Valkoinen peruslautanen tasoa halpahalli. Kaikki vanha ei ole kullanarvoista.

Valkoinen peruslautanen on jotenkin liian vanhanaikanen sinulle, ei ole ulkonäöllisesti sellainen kuin haluat? Tai ei ole sitä merkkitarraa reunassa, vaan on jotain ihan perushalpissarjaa? Voi pojat.

Aivan. Sekös köyhää (lue: sinua) ärsyttää.

Ei ärsytä, enemmänkin naurattaa. Erittäin moni aiemmin roskaksi, kitchiksi tai ihan vain vanhanaikaiseksi roinaksi tuomittu tavara on myöhemmin osoittautunut hyvinkin halutuksi aarteeksi, josta maksetaan käsittämättömiä summia. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka aiemmin suunnilleen ongelmajätteeksi luokitellut lavakaulukset, joita nyt hingutaan ja himoitaan kasvilaatikoiksi ja joita jopa pykätään uustuotantona hyvään hintaan kaltaisillesi "laatua arvostaville" mammoille. Kuka tietää, vaikka äitisi lautaset olisivat seuraava hittiretro. :)

No nyt oli niin pitkä vastine, että taisi mennä tunteisiin.

Etkö jaksanut lukea? ;)

Joo toki, randomin palstamamman äidin halpislautaset ovat mulle elämää suurempi asia. :D

(Ihan vain lämpimikseni jututan näitä "krääsän" väheksyjiä, jotka ovat tietenkin ensimmäisenä kamoja itselleen vaatimassa sitten, kun ne osoittautuvatkin arvokkaiksi tai muuttuvat ajan myötä muodikkaiksi. :D )

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarkoitus kuulostaa kiittämättömältä. Oikea apu ja antaminen on tervetullutta, kiitän ja arvostan. Mutta tuo dumppaaminen saisi loppua - en ole kaatopaikka. Vaikea on kieltäytyä, kun ihan autolla perille kipataan roinaa kasvot loistaen antamisen ilosta. Ei sitä viitsi sitten suoraan sanoa, että ei nuo romut kiinnosta. Pitää olla kiitollinen ja päivitellä ilosta moneen kertaan ihmisen hyväsydämisyyttä. Ja omalla kustannuksella hankkiutua käyttökelvottomasta tavarasta eroon.

Ovatko nuo lahjoittajat hieman vanhempia ihmisiä? Oma äitini muuttui hieman seniiliksi vanhoilla päivillään. Jouluisin hän kääri lahjapaperiin meitä varten omia vanhoja tavaroita, ja meidän olisi pitänyt olla kiitollinen niistä. Näin hän omalla tavallaan suoritti kotinsa tyhjennysoperaatiota.

Yritin useita kertoja auttaa häntä siivoomisessa ja tavaroiden raikkoamisessa, mutta joka kerta hän kävi hakemassa poisheitetyt tavarat takaisin roskiksesta ja jopa lehtilaatikosta sinne heitetyt lehdet.

En vielä ole seniili, käyn kohtuu vaativassa työssä vielä.

Mutta näytin aikuistuneelle tyttärelleni että nämä ja nämä hän sitten saa kun minusta aika jättää.

Kyseessä oli astioita joista maksetaan kirpputoreilla ja vanhan tavaran kaupoissa ihan hyvin.

Tytär oli hetken hiljaa ja kysyi saako sitten viedä kirpputorille?

Meni kerrasta perille, hänellä on oma makunsa enkä ole mitään tyrkyttänyt hänelle sen koommin.

Olen ajatellut että jos joku kehuu jotakin omistamaani tavaraa josta olen valmis luopumaan niin tarjoan sitä tälle ihmiselle siitä paikasta, muuten en kuvittele että minulla olisi mitään sellaista mitä joku kovasti itselleen haluaisi.

Sorry meni vähän aiheen ohi.

Keväällä puhuin äidille että häneltä 20 vuotta sitten käytettynä saamani lautasarja alkaa olla tullut tiensä päähän. Moni on mennyt rikki ja niitä riittää hädin tuskin omalle perheelle. Äiti heti tarjoamaan että hänpä antaa minulle oman käytössä olevan sarjansa koska on kyllästynyt niihin ja ostaa itselle uuden. Sanoin siihen että en halua niitä, ostan itse omani. Äiti suuttui, mikä vika hänen lautasissaan on kun eivät kelpaa, ehjät ja hyvät lautaset? No miksi ei itse käytä niitä jos niissä ei ole vikaa?

Muutenkin on jatkuvasti on työntämässä minulle jotain vanhaa tavaraansa.Kymmeniä vuosia vanhoja mattoja, pöytäliinoja, astioita. Ehjiä ja käyttökelpoisia, ei siinä mitään, mutta 20-30 vuotta sitten ostettu tavara ei ole ulkonäöllisesti sellainen minkä haluan kotiini. On selvää että 40-vuotiaan ja 65-vuotiaan maku on ihan erilainen. Veisi kirpparille.

Todellakin äitisi kannattaa laittaa kamansa myyntiin. Retro on nykyään hinnoissaan, äitisi tienaa pitkän pennin niillä sinun halveksimillasi kamoilla. Tai jos ei vielä, niin kannattaa säilytellä vielä 10-20 vuotta edelleen, sitten niillä jo ihan rikastuu.

Varmasti jos olisi tunnettu merkki, mutta ei ole. Valkoinen peruslautanen tasoa halpahalli. Kaikki vanha ei ole kullanarvoista.

Valkoinen peruslautanen on jotenkin liian vanhanaikanen sinulle, ei ole ulkonäöllisesti sellainen kuin haluat? Tai ei ole sitä merkkitarraa reunassa, vaan on jotain ihan perushalpissarjaa? Voi pojat.

Aivan. Sekös köyhää (lue: sinua) ärsyttää.

Ei ärsytä, enemmänkin naurattaa. Erittäin moni aiemmin roskaksi, kitchiksi tai ihan vain vanhanaikaiseksi roinaksi tuomittu tavara on myöhemmin osoittautunut hyvinkin halutuksi aarteeksi, josta maksetaan käsittämättömiä summia. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka aiemmin suunnilleen ongelmajätteeksi luokitellut lavakaulukset, joita nyt hingutaan ja himoitaan kasvilaatikoiksi ja joita jopa pykätään uustuotantona hyvään hintaan kaltaisillesi "laatua arvostaville" mammoille. Kuka tietää, vaikka äitisi lautaset olisivat seuraava hittiretro. :)

No nyt oli niin pitkä vastine, että taisi mennä tunteisiin.

Etkö jaksanut lukea? ;)

Joo toki, randomin palstamamman äidin halpislautaset ovat mulle elämää suurempi asia. :D

(Ihan vain lämpimikseni jututan näitä "krääsän" väheksyjiä, jotka ovat tietenkin ensimmäisenä kamoja itselleen vaatimassa sitten, kun ne osoittautuvatkin arvokkaiksi tai muuttuvat ajan myötä muodikkaiksi. :D )

Mitenkäs se salkkarien tunnusmusiikki menikään?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ei ole tarkoitus kuulostaa kiittämättömältä. Oikea apu ja antaminen on tervetullutta, kiitän ja arvostan. Mutta tuo dumppaaminen saisi loppua - en ole kaatopaikka. Vaikea on kieltäytyä, kun ihan autolla perille kipataan roinaa kasvot loistaen antamisen ilosta. Ei sitä viitsi sitten suoraan sanoa, että ei nuo romut kiinnosta. Pitää olla kiitollinen ja päivitellä ilosta moneen kertaan ihmisen hyväsydämisyyttä. Ja omalla kustannuksella hankkiutua käyttökelvottomasta tavarasta eroon.

Ovatko nuo lahjoittajat hieman vanhempia ihmisiä? Oma äitini muuttui hieman seniiliksi vanhoilla päivillään. Jouluisin hän kääri lahjapaperiin meitä varten omia vanhoja tavaroita, ja meidän olisi pitänyt olla kiitollinen niistä. Näin hän omalla tavallaan suoritti kotinsa tyhjennysoperaatiota.

Yritin useita kertoja auttaa häntä siivoomisessa ja tavaroiden raikkoamisessa, mutta joka kerta hän kävi hakemassa poisheitetyt tavarat takaisin roskiksesta ja jopa lehtilaatikosta sinne heitetyt lehdet.

En vielä ole seniili, käyn kohtuu vaativassa työssä vielä.

Mutta näytin aikuistuneelle tyttärelleni että nämä ja nämä hän sitten saa kun minusta aika jättää.

Kyseessä oli astioita joista maksetaan kirpputoreilla ja vanhan tavaran kaupoissa ihan hyvin.

Tytär oli hetken hiljaa ja kysyi saako sitten viedä kirpputorille?

Meni kerrasta perille, hänellä on oma makunsa enkä ole mitään tyrkyttänyt hänelle sen koommin.

Olen ajatellut että jos joku kehuu jotakin omistamaani tavaraa josta olen valmis luopumaan niin tarjoan sitä tälle ihmiselle siitä paikasta, muuten en kuvittele että minulla olisi mitään sellaista mitä joku kovasti itselleen haluaisi.

Sorry meni vähän aiheen ohi.

Keväällä puhuin äidille että häneltä 20 vuotta sitten käytettynä saamani lautasarja alkaa olla tullut tiensä päähän. Moni on mennyt rikki ja niitä riittää hädin tuskin omalle perheelle. Äiti heti tarjoamaan että hänpä antaa minulle oman käytössä olevan sarjansa koska on kyllästynyt niihin ja ostaa itselle uuden. Sanoin siihen että en halua niitä, ostan itse omani. Äiti suuttui, mikä vika hänen lautasissaan on kun eivät kelpaa, ehjät ja hyvät lautaset? No miksi ei itse käytä niitä jos niissä ei ole vikaa?

Muutenkin on jatkuvasti on työntämässä minulle jotain vanhaa tavaraansa.Kymmeniä vuosia vanhoja mattoja, pöytäliinoja, astioita. Ehjiä ja käyttökelpoisia, ei siinä mitään, mutta 20-30 vuotta sitten ostettu tavara ei ole ulkonäöllisesti sellainen minkä haluan kotiini. On selvää että 40-vuotiaan ja 65-vuotiaan maku on ihan erilainen. Veisi kirpparille.

Todellakin äitisi kannattaa laittaa kamansa myyntiin. Retro on nykyään hinnoissaan, äitisi tienaa pitkän pennin niillä sinun halveksimillasi kamoilla. Tai jos ei vielä, niin kannattaa säilytellä vielä 10-20 vuotta edelleen, sitten niillä jo ihan rikastuu.

Varmasti jos olisi tunnettu merkki, mutta ei ole. Valkoinen peruslautanen tasoa halpahalli. Kaikki vanha ei ole kullanarvoista.

Valkoinen peruslautanen on jotenkin liian vanhanaikanen sinulle, ei ole ulkonäöllisesti sellainen kuin haluat? Tai ei ole sitä merkkitarraa reunassa, vaan on jotain ihan perushalpissarjaa? Voi pojat.

Aivan. Sekös köyhää (lue: sinua) ärsyttää.

Ei ärsytä, enemmänkin naurattaa. Erittäin moni aiemmin roskaksi, kitchiksi tai ihan vain vanhanaikaiseksi roinaksi tuomittu tavara on myöhemmin osoittautunut hyvinkin halutuksi aarteeksi, josta maksetaan käsittämättömiä summia. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka aiemmin suunnilleen ongelmajätteeksi luokitellut lavakaulukset, joita nyt hingutaan ja himoitaan kasvilaatikoiksi ja joita jopa pykätään uustuotantona hyvään hintaan kaltaisillesi "laatua arvostaville" mammoille. Kuka tietää, vaikka äitisi lautaset olisivat seuraava hittiretro. :)

No nyt oli niin pitkä vastine, että taisi mennä tunteisiin.

Etkö jaksanut lukea? ;)

Joo toki, randomin palstamamman äidin halpislautaset ovat mulle elämää suurempi asia. :D

(Ihan vain lämpimikseni jututan näitä "krääsän" väheksyjiä, jotka ovat tietenkin ensimmäisenä kamoja itselleen vaatimassa sitten, kun ne osoittautuvatkin arvokkaiksi tai muuttuvat ajan myötä muodikkaiksi. :D )

Mitenkäs se salkkarien tunnusmusiikki menikään?

Valitsemasi evästeasetukset estävät tämän sisällön näyttämisen. Nähdäksesi sisällön sinun on hyväksyttävä Sanoman sisällönjakelukumppanien evästeet. Hyväksynnän jälkeen voimme näyttää sinulle sisältöä mm. YouTubesta, Facebookista, Twitteristä ja Instagramista.

Anna lupa evästeille

Ajassa 0:48 :D

Vaikeeta pysyä aiheessa. Ihme jankkaajat mua ei ainakaan kiinnosta teidän mielipiteenne tässä ketjussa!

Vierailija kirjoitti:

Vaikeeta pysyä aiheessa. Ihme jankkaajat mua ei ainakaan kiinnosta teidän mielipiteenne tässä ketjussa!

Eikä meitä sinun. Painu vaikka lukemaan Nalle Puhia jos et kestä lukea toisten juttuja.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainasitko koiraa naapurille? :)

Mä kävin hakemassa lapsena naapurin koiria ulos aina välillä. Mulla oli ikää joku 9-11 vuotta ja tykkäsin koirista valtavasti. Aina sain sakemannin ja sheltin mukaan, meillä oli tosi kivaa niiden kanssa. Jotenkin mua aina nolotti mennä pyytämään koiria mun kanssa ulos mutta jälkeenpäin ajatellen ehkä musta oli heille enemmänkin apua. Pitkiä metsäkävelyitä tehtiin ja leikittiin niiden kanssa. Olin yksinäinen lapsi ja nuo koirat oli mulle tosi tärkeitä. :)

Enpä taida kertoa enää, kun muutama ensimmäinen mielestään jo varman vastauksen tiesi :)

En kertonut tapauksesta siksi, että se olisi härski, kuten mainitsinkin. Yritin vain katkaista sen edellisen jankkauksen kertomalla ensimmäisen jutun, joka erikoisista pyynnöistä mieleeni juolahti.

Kyllä mä ymmärtäisin, vaikka ette olisi antaneetkaan. Pyyntöhän ei ole härski sinänsä, mutta meidän kohdalla vastaavassa tapauksessa se muuttui sellaiseksi heti kun kieltäydyttiin.

Meillä on koirasusi jonka emä on husky ja isä huskysusi. Eli siinä on neljännes sutta, mikä tarkoittaa että kouluttaminen on ollut välillä työlästä ja totteleminen vaihtelevaa. Ongelma tämä ei tietenkään normaaliarjessa ole, kun lenkittäjänä on mieheni, jolla koira pysyy kurissa. Minua tottelee kyllä kotioloissa, muttei läheskään aina jätä esim. vastaantulevaa pienempää koiraa rauhaan minun käskystäni, koska minä en ole lauman pomo sen silmissä.

Ongelma tästä tuli vasta, kun naapurin tytöt (11v ja 14v) tulivat kysymään, että saisivatko he lenkittää koiraa. Onhan se pörröinen ja söpö, kun kerran 3/4 husky on, mutta missään nimessä emme laske sitä ulkopuolisten, etenkään koirien suhteen kokemattomien kanssa lenkille. Emme kyllä laskisi muutakaan koiraa, koska [i]jos[/i] jotain sattuisi, esim. koira pimahtaisi, niin vastuu olisi yhä meillä ja oikeudessa oltaisiin, jos se vaikka kiskoisi lenkittäjältään käden sijoiltaan lähtiessään oravan perään. Tai hyppäisi jonkun alle juoksevan pikkulapsen niskaan.

Mieheni siis kielsi välittömästi, että pienikokoiset tytöt eivät koiramme kanssa pärjää, eikä se pidä vieraista muutenkaan. Ei olisi mitään toivoa, että tottelisi jonkun 11v:n käskyä, kun on yhden isännän koira. Ja koira murisi tytöille aitauksestaan, eli ehdottomasti ei. Noh, 14v vaikutti ymmärtävän ja rauhoitteli sitten myös pikkusiskoaan, joka pillahti itkuun kun ei päästetty "söpön hauvan" kanssa häntä lenkille... Olisin odottanut moista reaktiota 5-vuotiaalta, mutta kieltämättä naapurin kuopus on hemmoteltu.

Eikä aikaakaan kun naapurin vanhemmat sitten löytyivät ovelta tivaamasta, miksei käy ja vaatimasta että emme saa omia [i]omaa[/i] koiraamme kun heidän lapsensa haluavat lenkittää. Ja myönsivät vielä että omaa eivät niille ota kun kiinnostus ei heillä riitä kouluttamiseen ja 15v sitoumukseen. Sanoimme, että ei käy laatuun, ja naapurin rouva nosti sellaisen äläkän ja huudon, että koiramme meinasi tulla aitauksesta läpi puolustamaan meitä... Mieheni sitten talutti huutavan rouvan aitauksen viereen ja kysyi pakotetun rauhallisesti, että haluaako tytöt lähteä saman tien lenkille, samalla kun rouva kauhisteli murisevaa ja ulvovaa koiraa, joka hyppi häkkiä vasten niin että tanner tärisi.

Yllättäen ei kuulemma halunneetkaan. Mies sai selitettyä, miten asiat on, että iso eläin on aina arvaamaton ja susigeenit ei auta asiaa. Näyttivät ymmärtävän ja kaikki oli olevinaan hyvin. Naapurit lähtivät ja koira vaikeni saman tien. Ja pari päivää myöhemmin tuli kaupungin tarkastaja ovelle kysymään, pidetäänkö me raivotautista sutta lemmikkinä, kuten naapurit olivat väittäneet. Siinä sitten selitettiin ja osoitettiin, että koira seisoo vaikka päällään kun mieheni käskee, muttei tottele ketä vaan. Tarkastaja onneksi ymmärsi, kun tiesi eläimistä vähän naapureita enemmän.

Eli kyllä se voi äkkiä härskiksi muuttua, vaikka alkuperäinen pyyntö esitettäisiin kohteliaasti. Kiva jos teillä ei muuttunut ja luottonne eläimeen on niin kova, että uskotte vieraan saavan sen kuriin kun se näkee jäniksen tms. jännää. Me ei oteta riskiä, koska vahinko veisi rakkaan lemmikin todennäköisesti oikeuden kautta piikille.

Kerroin tämän joskus jo johonkin toiseen ketjuun, mutta sopinee tähän myös.

Olin luvannut hoitaa kaverin puolesta erään homman. Asuimme eri paikkakunnilla, ja olin laskeskellut että työhön menisi noin viikonlopun verran. Olin luvannut auttaa häntä ilmaiseksi koska työ ei ollut mitenkään raskasta vaan sellaista, että voisimme jutustella siinä samalla ja se olisi ollut ihan ok. Tulin paikalle (ihan omalla kustannuksellani) ja ensimmäisenä iltana kaupassa käydessä kaveri laski tarkasti että jakoi ostokset tasan meille molemmille maksettavaksi, mitä pidin ehkä vähän hassuna koska olisin itse ainakin tarjonnut toiselle ruoat avusta. Seuraavana päivänä minulle tuli tarve käydä apteekissa (n. kymmenen kilometrin päässä), jonne menimme kaverin autolla, ja kaveri pyysi käynnin jälkeen minulta bensarahaa kun kerran hänen bensojaan kulutettiin minun asioillani käymiseen. Ja sitten eikun taas jatkamaan hänen töitään :)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lainasitko koiraa naapurille? :)

Mä kävin hakemassa lapsena naapurin koiria ulos aina välillä. Mulla oli ikää joku 9-11 vuotta ja tykkäsin koirista valtavasti. Aina sain sakemannin ja sheltin mukaan, meillä oli tosi kivaa niiden kanssa. Jotenkin mua aina nolotti mennä pyytämään koiria mun kanssa ulos mutta jälkeenpäin ajatellen ehkä musta oli heille enemmänkin apua. Pitkiä metsäkävelyitä tehtiin ja leikittiin niiden kanssa. Olin yksinäinen lapsi ja nuo koirat oli mulle tosi tärkeitä. :)

Enpä taida kertoa enää, kun muutama ensimmäinen mielestään jo varman vastauksen tiesi :)

En kertonut tapauksesta siksi, että se olisi härski, kuten mainitsinkin. Yritin vain katkaista sen edellisen jankkauksen kertomalla ensimmäisen jutun, joka erikoisista pyynnöistä mieleeni juolahti.

Kyllä mä ymmärtäisin, vaikka ette olisi antaneetkaan. Pyyntöhän ei ole härski sinänsä, mutta meidän kohdalla vastaavassa tapauksessa se muuttui sellaiseksi heti kun kieltäydyttiin.

Meillä on koirasusi jonka emä on husky ja isä huskysusi. Eli siinä on neljännes sutta, mikä tarkoittaa että kouluttaminen on ollut välillä työlästä ja totteleminen vaihtelevaa. Ongelma tämä ei tietenkään normaaliarjessa ole, kun lenkittäjänä on mieheni, jolla koira pysyy kurissa. Minua tottelee kyllä kotioloissa, muttei läheskään aina jätä esim. vastaantulevaa pienempää koiraa rauhaan minun käskystäni, koska minä en ole lauman pomo sen silmissä.

Ongelma tästä tuli vasta, kun naapurin tytöt (11v ja 14v) tulivat kysymään, että saisivatko he lenkittää koiraa. Onhan se pörröinen ja söpö, kun kerran 3/4 husky on, mutta missään nimessä emme laske sitä ulkopuolisten, etenkään koirien suhteen kokemattomien kanssa lenkille. Emme kyllä laskisi muutakaan koiraa, koska [i]jos[/i] jotain sattuisi, esim. koira pimahtaisi, niin vastuu olisi yhä meillä ja oikeudessa oltaisiin, jos se vaikka kiskoisi lenkittäjältään käden sijoiltaan lähtiessään oravan perään. Tai hyppäisi jonkun alle juoksevan pikkulapsen niskaan.

Mieheni siis kielsi välittömästi, että pienikokoiset tytöt eivät koiramme kanssa pärjää, eikä se pidä vieraista muutenkaan. Ei olisi mitään toivoa, että tottelisi jonkun 11v:n käskyä, kun on yhden isännän koira. Ja koira murisi tytöille aitauksestaan, eli ehdottomasti ei. Noh, 14v vaikutti ymmärtävän ja rauhoitteli sitten myös pikkusiskoaan, joka pillahti itkuun kun ei päästetty "söpön hauvan" kanssa häntä lenkille... Olisin odottanut moista reaktiota 5-vuotiaalta, mutta kieltämättä naapurin kuopus on hemmoteltu.

Eikä aikaakaan kun naapurin vanhemmat sitten löytyivät ovelta tivaamasta, miksei käy ja vaatimasta että emme saa omia [i]omaa[/i] koiraamme kun heidän lapsensa haluavat lenkittää. Ja myönsivät vielä että omaa eivät niille ota kun kiinnostus ei heillä riitä kouluttamiseen ja 15v sitoumukseen. Sanoimme, että ei käy laatuun, ja naapurin rouva nosti sellaisen äläkän ja huudon, että koiramme meinasi tulla aitauksesta läpi puolustamaan meitä... Mieheni sitten talutti huutavan rouvan aitauksen viereen ja kysyi pakotetun rauhallisesti, että haluaako tytöt lähteä saman tien lenkille, samalla kun rouva kauhisteli murisevaa ja ulvovaa koiraa, joka hyppi häkkiä vasten niin että tanner tärisi.

Yllättäen ei kuulemma halunneetkaan. Mies sai selitettyä, miten asiat on, että iso eläin on aina arvaamaton ja susigeenit ei auta asiaa. Näyttivät ymmärtävän ja kaikki oli olevinaan hyvin. Naapurit lähtivät ja koira vaikeni saman tien. Ja pari päivää myöhemmin tuli kaupungin tarkastaja ovelle kysymään, pidetäänkö me raivotautista sutta lemmikkinä, kuten naapurit olivat väittäneet. Siinä sitten selitettiin ja osoitettiin, että koira seisoo vaikka päällään kun mieheni käskee, muttei tottele ketä vaan. Tarkastaja onneksi ymmärsi, kun tiesi eläimistä vähän naapureita enemmän.

Eli kyllä se voi äkkiä härskiksi muuttua, vaikka alkuperäinen pyyntö esitettäisiin kohteliaasti. Kiva jos teillä ei muuttunut ja luottonne eläimeen on niin kova, että uskotte vieraan saavan sen kuriin kun se näkee jäniksen tms. jännää. Me ei oteta riskiä, koska vahinko veisi rakkaan lemmikin todennäköisesti oikeuden kautta piikille.

Mistä nuo naapurit olivat saaneet sen ajatuksen, että koiranne annettaisiin lenkkikaveriksi?

Minulla ei tällä hetkellä ole koiraa, mutta minulla on ollut kookkaita ja hirmuisen kilttejä koiria, joita en silti olisi antanut hevillä edes aikuisen naapurin lenkitettäväksi. Hyvätapainenkin koira saa päähänpistoja, lasten päähänpistoista puhumattakkaan.