Lue keskustelun säännöt.
Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?
Kommentit (11849)
Kaukaisen serkkuni vaimo jonka kanssa en ole ollut missään tekemisissä, lähetti minulle tekstarin, jossa kysyi voisiko isäni tulla jouluaattona joulupukiksi lapsikatraalleen. Isäni oli vasta eronnut ja vietimme ensimmäistä "perhejoulua" kahdestaan, yhteyttä ottanut kai oli kuullut tästä ajatteli ettei meillä ole parempaakaan tekemistä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
ei ei ei näin kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
1720 täällä. Ei ole mediakoulu Helsingistä, sijaitsee Pohjanmaalla, eräänlainen hoitoalan koulu. Johtaja mulle totesikin kerran (olen moneen kertaan käynyt hänen juttusillaan kun näitä ongelmia on ollut niin paljon ja luokkalaisia on jo lähtenyt kesken pois) että osaavia ihmisiä on vaikea löytää. Viittasi just siihen valeopeen, ja ymmärsin täysin mitä johtaja tarkoitti..
Vissiin yleinen tapa kohdella oppilaita huonosti Pohjanmaalla...
Olin Seinäjoen AMK:ssa ja aloittaessani koulun olin hyvin masentunut jo etukäteen. Olin edellisenä kesänä yrittänyt itsemurhaa ja joka päivä oli kamppailua jaksamisen sekä oman pään kanssa. Pääsin jälkihaussa Seinäjoelle opiskelemaan ja sain hoitosuhteen psy. polille.
Voisi ajatella, että koulu tukisi hoitosuhdettani ja haluaisi, että olen mahdollisimman hyvässä kunnossa opiskelemaan... Ja kissan paskat! Mielivaltainen opettajani laittoi minut siivoamaan koulun varastoa oppituntien jälkeen, että teen "tunnit sisään" joita olin terapian takia poissa.
Enpä minä tuollaista jaksanut kauaa ja jouduin lopulta sairaslomalle ja tipahdin kokonaan koulusta. Jälkikäteen olen tajunnut, että en tehnyt mitään väärää yrittäessäni hoitaa itseäni kuntoon.
Seinäjoen AMK:ta en suosittele kenellekään.
Miksi hait kouluun, jos olit noin huonossa jamassa? Ei koulukaan loputtomiin voi päätä silitellä.
Koska mielenterveysongelmaisia usein kannustetaan jatkamaan opiskelua että se normalisoi elämää, elämä ei tunnu niin tyhjältä, jne. Ainakin näin mulle aluks tehtiin jatkuvasti, kunnes aloitin psykoterapian ja ongelmien laajuus selvisi.
Kaikkialla myös kerrotaan, että opiskelua voi itse voimien mukaan säädellä yms, mutta ilmeisesti tossa tapauksessa ei sitte ollutkaan ihan totta. Ainakin mulle on kerrottu, että kun joskus olen taas siinä kunnossa että voin opiskella, sen voi alottaa pienemmässä määrin ja katsoa mihin omat voimavarat riittää. Ja että opettajat on ymmärtäväisiä (sitä kyllä vähän epäilen).
Et ole nyt kartalla. Tottakai voit HOKSisi päivittää niin, että sinulla on kerrallaan menossa esimerkiksi vain yksi kurssi. Tosin silloin opiskelu kestää kolmisenkymmentä vuotta. Mutta vaatimuksesi siitä, että opettajat ovat ”ymmärtäväisiä” on älytön, et voi saada hyväksyttyjä arvosanoja tekemättä mitään. Se on lain ja asetusten vastaista eikä ymmärtäväisyydellä ole sen kanssa mitään tekemistä.
Totta, että opettajan pitää saada selvyys siitä, että miten opiskelija etenee oppimistavoitteissa ja siksi opiskelija joutuu tekemään korvaavaa työtä, mutta varaston siivoaminen tuskin opettaa mitään mitä kurssilla vaaditaan (ellei kurssi ole juuri varastojen siivoamisesta).
Mun kohdalla suku on ollut pahin.
Oon jostain syystä aina ollut lapsuuden perheen "antaja". Se kiltti, joka kuuntelee, hoivaa ja ottaa toisten pahan olon vastaan syyttä. Vanhempien ongelmien takia meidät sijoitettiin muualle ollessani teini, mikä olo pelastukseni. Kävin terapiassa ja pääsin eroon liiallisesta kiltteydestä ja pystyin jatkamaan elämää ja kouluttautumaan juristiksi. Nuorempi sisarukseni alkoholisoitui, tuli peliriippuvaiseksi ja syrjäytyi. Opiskeluaikoina opetin häntä tekemään ruokaa, siivoamaan ja olin varaäitinä. Annoin rahaa ja yritin saada häntä hakemaan apua riippuvuuksiinsa. Ei halunnut hakea. Lopulta lopetin rahan antamisen vähistä rahoistani ym ja odotin, että aikuinen huolehtii itsestään. Siinä meni välit, kun olin niin törkeä, kun en häntä enää elättänyt ja kuunnellut tuntikausia häntä. Kehtasinpa jopa odottaa, että olisi edes pari minuuttia kiinnostunut minun elämästäni.
Vuosia on kulunut ja mieheni kuoli reilu vuosi sitten. Minulle ei mieheni kuoltua edes osanottoa toivotettu, mutta kun ilmaista lakiapua tarvitaan, niin minulle soitetaan. Vastikään minun olisi pitänyt hoitaa äitini perintökiistaa hänen sisaruksien kanssa, ilmaiseksi tottakai. Minulla on hyvät välit äitini sisaruksiin ja he ovat sukumme terveitä ja välittäviä ihmisiä. He ovat tukeneet minua mieheni sairauden aikana ja hänen kuoltua. Vaikka äitini ja sisarukseni eivät ole olleet minuun missään yhteydessä vuosiin, niin perintöasioissa soitettiin ja haluttiin apua. Edes "mitä kuuluu" näön vuoksi ei viitsitty kysyä. Ja tolkutonta myrkkyä ja pahan puhumista näistä sisaruksista. Kieltäydyin auttamasta vedoten, etten jaksa oman surun takia ja etten ole perintöasioihin erikoistunut. Sain huudot osakseni, kun en ole heidän puolellaan...
Kaiken huipuksi äitini on sanonut vuosia sitten tehneen minut perinnöttömäksi, kun laitoin rajoja hänelle.
Vaikea selittää, mutta jos on ollut tekemisissä sairaiden ihmisten kanssa, jotka ajattelevat aina vain itseään eivätkä koskaan muita ja päälle lisätään pahat mielenterveys- ja päihdeongelmat, niin silloin tietää millaisista ihmisistä on kyse.
Vierailija kirjoitti:
Mun kohdalla suku on ollut pahin.
Oon jostain syystä aina ollut lapsuuden perheen "antaja". Se kiltti, joka kuuntelee, hoivaa ja ottaa toisten pahan olon vastaan syyttä. Vanhempien ongelmien takia meidät sijoitettiin muualle ollessani teini, mikä olo pelastukseni. Kävin terapiassa ja pääsin eroon liiallisesta kiltteydestä ja pystyin jatkamaan elämää ja kouluttautumaan juristiksi. Nuorempi sisarukseni alkoholisoitui, tuli peliriippuvaiseksi ja syrjäytyi. Opiskeluaikoina opetin häntä tekemään ruokaa, siivoamaan ja olin varaäitinä. Annoin rahaa ja yritin saada häntä hakemaan apua riippuvuuksiinsa. Ei halunnut hakea. Lopulta lopetin rahan antamisen vähistä rahoistani ym ja odotin, että aikuinen huolehtii itsestään. Siinä meni välit, kun olin niin törkeä, kun en häntä enää elättänyt ja kuunnellut tuntikausia häntä. Kehtasinpa jopa odottaa, että olisi edes pari minuuttia kiinnostunut minun elämästäni.
Vuosia on kulunut ja mieheni kuoli reilu vuosi sitten. Minulle ei mieheni kuoltua edes osanottoa toivotettu, mutta kun ilmaista lakiapua tarvitaan, niin minulle soitetaan. Vastikään minun olisi pitänyt hoitaa äitini perintökiistaa hänen sisaruksien kanssa, ilmaiseksi tottakai. Minulla on hyvät välit äitini sisaruksiin ja he ovat sukumme terveitä ja välittäviä ihmisiä. He ovat tukeneet minua mieheni sairauden aikana ja hänen kuoltua. Vaikka äitini ja sisarukseni eivät ole olleet minuun missään yhteydessä vuosiin, niin perintöasioissa soitettiin ja haluttiin apua. Edes "mitä kuuluu" näön vuoksi ei viitsitty kysyä. Ja tolkutonta myrkkyä ja pahan puhumista näistä sisaruksista. Kieltäydyin auttamasta vedoten, etten jaksa oman surun takia ja etten ole perintöasioihin erikoistunut. Sain huudot osakseni, kun en ole heidän puolellaan...
Kaiken huipuksi äitini on sanonut vuosia sitten tehneen minut perinnöttömäksi, kun laitoin rajoja hänelle.
Vaikea selittää, mutta jos on ollut tekemisissä sairaiden ihmisten kanssa, jotka ajattelevat aina vain itseään eivätkä koskaan muita ja päälle lisätään pahat mielenterveys- ja päihdeongelmat, niin silloin tietää millaisista ihmisistä on kyse.
Olen pahoillani lukiessani sinun menettäneen miehesi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Tämä nyt menee ehkä enemmän omaan nuoruuden, kiltteyden ja kokemattomuuden piikkiin. Olin ehkä 20v opiskelija kun eräs sukulaisnainen sanoi, että hän oli ostanut vuosi sitten postimyynnistä mekon, joka ei ollut käyttänyt ja hän ajatteli, että koon puolesta mekko varmasti kävisi minulle ja haluaisinko minä tämän mekon.
En tarvinnut sillä hetkellä mekkoa enkä ole mekkoihmisiä muutenkaan. En ollut kovin innostunut ja mietin miten pääsen luikkimaan tästä tilanteesta kohteliaasti. Mutta mekkoa tyrkytettiin minulle ja ajattelin, että ottamalla mekon vastaan pääsen helposti ahdistavasti mekkoa tyrkyttävästä sukulaisesta ja kiusallisesta tilanteesta eroon. Ajattelin, että makumme eivät ehkä kohtaa ja ...
Sukulainen toi sitten mekon kotiini. Ja totta, mekko ei ollut yhtään makuuni. Siis alkuunkaan. En halunnut kuitenkaan loukata mekon antajan tunteita. Kehuin mekkoa kuitenkin nätiksi ja kiitin kuten kuuluu.
Voi järkytys! Sukulaisnainen halusikin siitä rahaa ja vielä täyden hinnan mitä oli itse siitä maksanut. Rahasta ei oltu puhuttu mitään. Siinä kohtaa en enää kehdannut sanoa, että en minä ajatellut tästä mitään maksaa! Ei se nyt ollut paljon, mutta olin köyhä opiskelija, en todellakaan halunnut mekkoa ja olisi niille kympeille ollut parempaa käyttöä. Kiltisti sitten maksoin ja ihan jo itketti koko homma.Sain tästä kyllä trauman. Tästä opin sanomaan heti suoraan ei kiitos, en tarvitse/en ole kiinnostunut jos en ole ja joskus vaikka olisinkin. Tai kysyn heti rahasta. Sukulaisten ja tuttujen kanssa vältän yleisesti kauppoja, ettei homma mene kiusalliseksi. Okei, olin silloin nuori ja hölmö, mutta kyllä minulle jäi tästä tästä sukulaisnaisestakin vähän vedätyksen maku eikä välit palautuneet entiselleen.
Ja se mekko, sitä pidin monta kertaa ihan vain rangaistukseksi tyhmyydestäni ja kehtaamattomuudestani ja siitä syystä, että kehtaan seuraavalla kerralla sanoa ei kiitos.
Sinun tapauksessa mekosta kannatti maksaa. Loistava oppi.
Vierailija kirjoitti:
Mun kohdalla suku on ollut pahin.
Oon jostain syystä aina ollut lapsuuden perheen "antaja". Se kiltti, joka kuuntelee, hoivaa ja ottaa toisten pahan olon vastaan syyttä. Vanhempien ongelmien takia meidät sijoitettiin muualle ollessani teini, mikä olo pelastukseni. Kävin terapiassa ja pääsin eroon liiallisesta kiltteydestä ja pystyin jatkamaan elämää ja kouluttautumaan juristiksi. Nuorempi sisarukseni alkoholisoitui, tuli peliriippuvaiseksi ja syrjäytyi. Opiskeluaikoina opetin häntä tekemään ruokaa, siivoamaan ja olin varaäitinä. Annoin rahaa ja yritin saada häntä hakemaan apua riippuvuuksiinsa. Ei halunnut hakea. Lopulta lopetin rahan antamisen vähistä rahoistani ym ja odotin, että aikuinen huolehtii itsestään. Siinä meni välit, kun olin niin törkeä, kun en häntä enää elättänyt ja kuunnellut tuntikausia häntä. Kehtasinpa jopa odottaa, että olisi edes pari minuuttia kiinnostunut minun elämästäni.
Vuosia on kulunut ja mieheni kuoli reilu vuosi sitten. Minulle ei mieheni kuoltua edes osanottoa toivotettu, mutta kun ilmaista lakiapua tarvitaan, niin minulle soitetaan. Vastikään minun olisi pitänyt hoitaa äitini perintökiistaa hänen sisaruksien kanssa, ilmaiseksi tottakai. Minulla on hyvät välit äitini sisaruksiin ja he ovat sukumme terveitä ja välittäviä ihmisiä. He ovat tukeneet minua mieheni sairauden aikana ja hänen kuoltua. Vaikka äitini ja sisarukseni eivät ole olleet minuun missään yhteydessä vuosiin, niin perintöasioissa soitettiin ja haluttiin apua. Edes "mitä kuuluu" näön vuoksi ei viitsitty kysyä. Ja tolkutonta myrkkyä ja pahan puhumista näistä sisaruksista. Kieltäydyin auttamasta vedoten, etten jaksa oman surun takia ja etten ole perintöasioihin erikoistunut. Sain huudot osakseni, kun en ole heidän puolellaan...
Kaiken huipuksi äitini on sanonut vuosia sitten tehneen minut perinnöttömäksi, kun laitoin rajoja hänelle.
Vaikea selittää, mutta jos on ollut tekemisissä sairaiden ihmisten kanssa, jotka ajattelevat aina vain itseään eivätkä koskaan muita ja päälle lisätään pahat mielenterveys- ja päihdeongelmat, niin silloin tietää millaisista ihmisistä on kyse.
Otan osaa miehesi poismenon johdosta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun kohdalla suku on ollut pahin.
Oon jostain syystä aina ollut lapsuuden perheen "antaja". Se kiltti, joka kuuntelee, hoivaa ja ottaa toisten pahan olon vastaan syyttä. Vanhempien ongelmien takia meidät sijoitettiin muualle ollessani teini, mikä olo pelastukseni. Kävin terapiassa ja pääsin eroon liiallisesta kiltteydestä ja pystyin jatkamaan elämää ja kouluttautumaan juristiksi. Nuorempi sisarukseni alkoholisoitui, tuli peliriippuvaiseksi ja syrjäytyi. Opiskeluaikoina opetin häntä tekemään ruokaa, siivoamaan ja olin varaäitinä. Annoin rahaa ja yritin saada häntä hakemaan apua riippuvuuksiinsa. Ei halunnut hakea. Lopulta lopetin rahan antamisen vähistä rahoistani ym ja odotin, että aikuinen huolehtii itsestään. Siinä meni välit, kun olin niin törkeä, kun en häntä enää elättänyt ja kuunnellut tuntikausia häntä. Kehtasinpa jopa odottaa, että olisi edes pari minuuttia kiinnostunut minun elämästäni.
Vuosia on kulunut ja mieheni kuoli reilu vuosi sitten. Minulle ei mieheni kuoltua edes osanottoa toivotettu, mutta kun ilmaista lakiapua tarvitaan, niin minulle soitetaan. Vastikään minun olisi pitänyt hoitaa äitini perintökiistaa hänen sisaruksien kanssa, ilmaiseksi tottakai. Minulla on hyvät välit äitini sisaruksiin ja he ovat sukumme terveitä ja välittäviä ihmisiä. He ovat tukeneet minua mieheni sairauden aikana ja hänen kuoltua. Vaikka äitini ja sisarukseni eivät ole olleet minuun missään yhteydessä vuosiin, niin perintöasioissa soitettiin ja haluttiin apua. Edes "mitä kuuluu" näön vuoksi ei viitsitty kysyä. Ja tolkutonta myrkkyä ja pahan puhumista näistä sisaruksista. Kieltäydyin auttamasta vedoten, etten jaksa oman surun takia ja etten ole perintöasioihin erikoistunut. Sain huudot osakseni, kun en ole heidän puolellaan...
Kaiken huipuksi äitini on sanonut vuosia sitten tehneen minut perinnöttömäksi, kun laitoin rajoja hänelle.
Vaikea selittää, mutta jos on ollut tekemisissä sairaiden ihmisten kanssa, jotka ajattelevat aina vain itseään eivätkä koskaan muita ja päälle lisätään pahat mielenterveys- ja päihdeongelmat, niin silloin tietää millaisista ihmisistä on kyse.
Olen pahoillani lukiessani sinun menettäneen miehesi.
Kiitos!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mun kohdalla suku on ollut pahin.
Oon jostain syystä aina ollut lapsuuden perheen "antaja". Se kiltti, joka kuuntelee, hoivaa ja ottaa toisten pahan olon vastaan syyttä. Vanhempien ongelmien takia meidät sijoitettiin muualle ollessani teini, mikä olo pelastukseni. Kävin terapiassa ja pääsin eroon liiallisesta kiltteydestä ja pystyin jatkamaan elämää ja kouluttautumaan juristiksi. Nuorempi sisarukseni alkoholisoitui, tuli peliriippuvaiseksi ja syrjäytyi. Opiskeluaikoina opetin häntä tekemään ruokaa, siivoamaan ja olin varaäitinä. Annoin rahaa ja yritin saada häntä hakemaan apua riippuvuuksiinsa. Ei halunnut hakea. Lopulta lopetin rahan antamisen vähistä rahoistani ym ja odotin, että aikuinen huolehtii itsestään. Siinä meni välit, kun olin niin törkeä, kun en häntä enää elättänyt ja kuunnellut tuntikausia häntä. Kehtasinpa jopa odottaa, että olisi edes pari minuuttia kiinnostunut minun elämästäni.
Vuosia on kulunut ja mieheni kuoli reilu vuosi sitten. Minulle ei mieheni kuoltua edes osanottoa toivotettu, mutta kun ilmaista lakiapua tarvitaan, niin minulle soitetaan. Vastikään minun olisi pitänyt hoitaa äitini perintökiistaa hänen sisaruksien kanssa, ilmaiseksi tottakai. Minulla on hyvät välit äitini sisaruksiin ja he ovat sukumme terveitä ja välittäviä ihmisiä. He ovat tukeneet minua mieheni sairauden aikana ja hänen kuoltua. Vaikka äitini ja sisarukseni eivät ole olleet minuun missään yhteydessä vuosiin, niin perintöasioissa soitettiin ja haluttiin apua. Edes "mitä kuuluu" näön vuoksi ei viitsitty kysyä. Ja tolkutonta myrkkyä ja pahan puhumista näistä sisaruksista. Kieltäydyin auttamasta vedoten, etten jaksa oman surun takia ja etten ole perintöasioihin erikoistunut. Sain huudot osakseni, kun en ole heidän puolellaan...
Kaiken huipuksi äitini on sanonut vuosia sitten tehneen minut perinnöttömäksi, kun laitoin rajoja hänelle.
Vaikea selittää, mutta jos on ollut tekemisissä sairaiden ihmisten kanssa, jotka ajattelevat aina vain itseään eivätkä koskaan muita ja päälle lisätään pahat mielenterveys- ja päihdeongelmat, niin silloin tietää millaisista ihmisistä on kyse.
Otan osaa miehesi poismenon johdosta.
Kiitos!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Työpaikalla on vähän ärsyttävä tilanne eli teen vajailla tunneilla töitä, mutta: aina kun olen töissä, tulisi minun hoitaa paitsi vuoron perustehtävät myös läjä esimieheni tehtäviä sekä muita juoksevia asioita.
Sinällään ei haittaa: olen nopea töissäni enkä mieluusti olisi tyhjän panttina, joten extrahommat ovat ihan mukavaa ajanvietettä + olen oppinut huomattavasti ja (ainakin lähestulkoon) yhtä tietävä kuin esimieheni.
Mutta: mitä vittua kun muut kollegat saavat saman liksan tekemällä vain ja ainoastaan vuoron perustyöt. Ja silti joudun tekemään lisätöitä muualla pärjätäkseni, sillä työtuntini ovat vajaat. Tekisin ihan mielelläni töitä vaikka samalla palkallani ja extrahommien kera, jos saisin olla yhdessä duunipaikassa täyspäiväisesti. Esimies ei kuitenkaan jousta ja saan aina itkuhuudot osakseni kun käyn märisemässä aiheesta...
Vierailija kirjoitti:
Työpaikalla on vähän ärsyttävä tilanne eli teen vajailla tunneilla töitä, mutta: aina kun olen töissä, tulisi minun hoitaa paitsi vuoron perustehtävät myös läjä esimieheni tehtäviä sekä muita juoksevia asioita.
Sinällään ei haittaa: olen nopea töissäni enkä mieluusti olisi tyhjän panttina, joten extrahommat ovat ihan mukavaa ajanvietettä + olen oppinut huomattavasti ja (ainakin lähestulkoon) yhtä tietävä kuin esimieheni.
Mutta: mitä vittua kun muut kollegat saavat saman liksan tekemällä vain ja ainoastaan vuoron perustyöt. Ja silti joudun tekemään lisätöitä muualla pärjätäkseni, sillä työtuntini ovat vajaat. Tekisin ihan mielelläni töitä vaikka samalla palkallani ja extrahommien kera, jos saisin olla yhdessä duunipaikassa täyspäiväisesti. Esimies ei kuitenkaan jousta ja saan aina itkuhuudot osakseni kun käyn märisemässä aiheesta...
Jos esimiehesi ei jousta, niin ei sinunkaan tarvi. Se on vastavuoroista tuo joustaminen. Työkaverisi ovat todennäköisesti tulleet samaan lopputulokseen jo aiemmin, ja hoitavat vain ne perustyöt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Työpaikalla on vähän ärsyttävä tilanne eli teen vajailla tunneilla töitä, mutta: aina kun olen töissä, tulisi minun hoitaa paitsi vuoron perustehtävät myös läjä esimieheni tehtäviä sekä muita juoksevia asioita.
Sinällään ei haittaa: olen nopea töissäni enkä mieluusti olisi tyhjän panttina, joten extrahommat ovat ihan mukavaa ajanvietettä + olen oppinut huomattavasti ja (ainakin lähestulkoon) yhtä tietävä kuin esimieheni.
Mutta: mitä vittua kun muut kollegat saavat saman liksan tekemällä vain ja ainoastaan vuoron perustyöt. Ja silti joudun tekemään lisätöitä muualla pärjätäkseni, sillä työtuntini ovat vajaat. Tekisin ihan mielelläni töitä vaikka samalla palkallani ja extrahommien kera, jos saisin olla yhdessä duunipaikassa täyspäiväisesti. Esimies ei kuitenkaan jousta ja saan aina itkuhuudot osakseni kun käyn märisemässä aiheesta...
Kai sentään etsit koko ajan uutta parempaa työpaikkaa?
Vierailija kirjoitti:
Sukulaisnainen lainasi kesämökkiä vanhoille vanhemmilleni, kun oli itse ulkomailla. "Hintana" on vain se, että pitää tehdä työt mökillä.
Siis kaikki työt. Haravointi, lumen luonti, ruohonleikkuu ja kaikki. Enemmän meni aikaa pihatöihin kuin mökillä rentoutumiseen. Vanhoille ihmisille tämä oli raskasta. Kun nainen palasi ulkomailta, hän oli tyytymätön kun kaikkea ei ollutkaan tehty, mitä hän oli odottanut. Kielsi sitten mökin käyttämisen. Se tuli vanhemmille ihan helpotuksena, kun ei tarvinnut enää ajaa tunnin matkaa mökille tekemään rankkoja töitä.
No oliko vanhempien pakko ottaa tarjous vastaan?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asun ulkomailla isossa kaupungissa, suositussa turistikohteessa. Aina välillä tulee serkun naapurin kummin kaimalta pyyntöjä ilmaisesta majoituksesta + toimisinko turistioppaana/ ajaisin häntä ympäri kaupunkia. Ei käy.
Joo, nää kyläilijät on ihquja! 5-henkinen perhehän aina mahtuu kenen tahansa kotiin pariksi viikoksi. Ja kun kysyt, että mitä meinaavat lomallaan tehdä, niin jalomielisesti lupaavat, että ”saat ihan vapaasti päättää, meille kyllä kelpaa kaikki!”. Ens kerralla, kun muutan ulkomaille, aion asua pienimmässä yksiössä, mitä paikkakunnalta löytyy, ja lähettää lokit hotelliin.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun ulkomailla isossa kaupungissa, suositussa turistikohteessa. Aina välillä tulee serkun naapurin kummin kaimalta pyyntöjä ilmaisesta majoituksesta + toimisinko turistioppaana/ ajaisin häntä ympäri kaupunkia. Ei käy.
Joo, nää kyläilijät on ihquja! 5-henkinen perhehän aina mahtuu kenen tahansa kotiin pariksi viikoksi. Ja kun kysyt, että mitä meinaavat lomallaan tehdä, niin jalomielisesti lupaavat, että ”saat ihan vapaasti päättää, meille kyllä kelpaa kaikki!”. Ens kerralla, kun muutan ulkomaille, aion asua pienimmässä yksiössä, mitä paikkakunnalta löytyy, ja lähettää lokit hotelliin.
Mä sanon reippaasti "ei käy"
T: ton kirjoittaja
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Asun ulkomailla isossa kaupungissa, suositussa turistikohteessa. Aina välillä tulee serkun naapurin kummin kaimalta pyyntöjä ilmaisesta majoituksesta + toimisinko turistioppaana/ ajaisin häntä ympäri kaupunkia. Ei käy.
Joo, nää kyläilijät on ihquja! 5-henkinen perhehän aina mahtuu kenen tahansa kotiin pariksi viikoksi. Ja kun kysyt, että mitä meinaavat lomallaan tehdä, niin jalomielisesti lupaavat, että ”saat ihan vapaasti päättää, meille kyllä kelpaa kaikki!”. Ens kerralla, kun muutan ulkomaille, aion asua pienimmässä yksiössä, mitä paikkakunnalta löytyy, ja lähettää lokit hotelliin.
Pakko kysyä, ovatko nämä lokkeilevat suurperheet läheistä sukua, kun kehtaavat edes ehdottaa lomailevansa jonkun kotona? Vai onko niin, ettei ilman ilmaista majoitusta olisi varaa matkustaa ollenkaan? Vai onko kyseessä täydellinen sosiaalisen älykkyyden puute?
Itselle on täysin käsittämätöntä käytöstä tunkea jonkun kotiin ”lomalle”...
Olin hetken Nykissä.
Tein asunnon vaihdon 3 kk ja sain tehtyä työn etänä.
Asuin Manhattanilla, pienessä kolmiossa.
Minä nukuin lasten huoneessa ja vanhempien makuuhuone oli lukossa.
Lähes päivittäin sain kyselyitä voinko tulla. Nykkiin ei Suomesta noin vaan tulla, lennotkin maksaa.
Oltiin sovittu en päästä ketään sisään, enkä päästänyt.
Ihana kevät oli. Kalliiksi tuli. Sen verran kallis kaupunki on. Mutta ilman asunnon vaihtoa tämä ei olisi onnistunut.
Samoin en tunne ketään mökille tuppautujaa enkä hyväksikäyttäjää. Taitaa olla moden oma ketju keksittyine tarinoineen että saadaan sensuurin vuoksi alaspainuneet lukijamäärät kohdilleen.[/quote]
Kun menee "serkkulikalle" kylään, pitää olla omat ruoat, juomat ja vuodevaatteet. Hanavesi sentään on ilmaista ja tarvittaessa saan ottaa särkylääkkeen. Paitsi että olen allerginen ketoprofeiinille.
Mutta aina pitäisi olla sinnepäin antamassa tietoja sukupuusta ja esivanhemmista yms asioista lasten "koulutehtäviä" varten.
Lisäksi kyttää isoisoäidin valokuva-albumeita tulevan omistajan tavoin. Sille tielle jäävät jos hänelle lainataan. Varman päälle pelasin, lainasin ja skannasin. Saa viedä nyt albumit, ja lainata niitä vain kohtuullista korvausta vastaan (kuten leuhki tekevänsä), mulla ne on nyt koneella ja taatusti laitan kuvakopioita kaikille suvun jäsenille, joita vain kiinnostaa suvun asiat.
Tuttua, ex-vaimolla oli ulosotossa 30t, pyysi mua ottamaan lainan ja maksamaan sen pois. Ei tod.