Härskejä odotuksia ja vaatimuksia - mitä naapurisi, kaverisi, sukulaisesi jne. on kehdannut pyytää?

Sukulainen ja hänen vaimonsa, joiden kanssa en ole ollut tekemisissä oikeastaan koskaan (muutamia kertoja nähty sukujuhlissa jne) - en ennen tätä, enkä tämän jälkeen - otti yhteyttä kuultuaan jostain, että olen saanut uuden työpaikan huonekaluliikkeestä. Tästä innostuneena pyysi, että ostaisin hänelle uudet huonekalut olohuoneeseen, koska sain (pienen oliko noin 10-15%) henkilökunta-alennuksen niistä. Harmi vaan, että olin juuri kerennyt ostamaan sohvaa ja tv-tasoa ennen puhelua, joten en sitten enää kehdannut uusia ostaa parin viikon välein! :D 

Voiko nuijempaa olla. Heistä ei tosiaan tämän jälkeen - eikä siis ennen - ole kuulunut mitään. Ei joulukortin vertaakaan. Äl oo äl...

Entinen kaveri ehdotti ja yllytti ajelulla ollessamma, että olisin kaahaillut kahtasataa eräällä suoralla kapealla maantiellä. Olivat toisen kaverinsa kanssa kaahailleet samaisella tiellä , ja niin kivaa ja hurjaa oli ollut. Ja kuulemma ihan ei mitään vaaraa ja riskiä ole. Sanoin etten uskalla, ja olisi muutenkin todella typerää ja vaarallista. Tie ei ollut mulle tuttu, ja oli pimeää. Kaveri ei tästä suuttunut tms. mutta nössöksi nimitti. Joo mieluummin todellakin oon nössö kuin tyhmä!! 

Että pitäisi olla koko ajan puhelimen päässä kuuntelemassa ja viestittelemässä jostain naisongelmista. Kyseessä oli siis nainen. Öö, olen pikkuisen kiireisempi ihminen kuin että olisi aikaa kaiken maailman hömpötyksiin.

Vierailija kirjoitti:

Yksi ystäväni ystävä, minulle vain puolituttu, pyysi joskus että tilaisin nimelläni hänelle ison kasan vaatteita. Hänellä kun ei ole luottotietoja eikä voi mitään itse tilata. Lupasi että maksaa ne kyllä. Olen kuullut ystävältäni vähän muuta, tämän ihmisen maksamisista.

Juu en tilannut. 

Olisin vaatinut rahat tililleni ennen kuin tilaan mitään. Mutta vielä parempi noin.

Miehen serkku on sellanen, että kutsuu suvun miespuoliset mökilleen iltaa viettämään.

Paikan päällä selviää, että ihan muutamassa pikku hommassa tarvii jeesaa ja nyt kun on miehiä paikalla, niin eiköhän hoideta tämä homma ja tämäkin ennen kun aletaan saunomaan ja grillaamaan...

On kyllä muuten reilu, on ruokaa ja juomaa. Mutta olisihan se ihan kiva tietää etukäteen olevansa menossa talkoisiin.

Olen viralliselta ammatiltani kokki. Tuli kutsu siskoni miehen sukulaisen synttäreille "vähän avustamaan tarjoilussa ja kokkailussa, kun sinulta se käy, korvausta vastaan totta kai" 

Bilepaikalle piti pyyhältää heti aamusta, valmistaa ruokia, asettaa tarjolle, tiskata, täydentää ruokatarjoilua, valmistaa lisää, tarjoilla juomia jnejnejne. Mitä nyt tuommoisen 50 päisen porukan kestittäminen vaatikaan. Rahankiilto silmissä hoidin homman kunnialla kotiin, koitti ilta ja meidät kyökkipiaat vapautettiin palveluksesta. 

"Olipa mukava kun olitte apuna," Sanoi itse juhlakalu. "Siellä taisi niitä pikkuleipiä jäädä, niin voitte syödä ne pois kuleksimasta." Siinäpä se päivän työstä saatu korvaus. Ei ole tullut sen suvun pippaloihin sen jälkeen mentyä palkolliseksi. 

Vierailija kirjoitti:

Olen viralliselta ammatiltani kokki. Tuli kutsu siskoni miehen sukulaisen synttäreille "vähän avustamaan tarjoilussa ja kokkailussa, kun sinulta se käy, korvausta vastaan totta kai" 

Bilepaikalle piti pyyhältää heti aamusta, valmistaa ruokia, asettaa tarjolle, tiskata, täydentää ruokatarjoilua, valmistaa lisää, tarjoilla juomia jnejnejne. Mitä nyt tuommoisen 50 päisen porukan kestittäminen vaatikaan. Rahankiilto silmissä hoidin homman kunnialla kotiin, koitti ilta ja meidät kyökkipiaat vapautettiin palveluksesta. 

"Olipa mukava kun olitte apuna," Sanoi itse juhlakalu. "Siellä taisi niitä pikkuleipiä jäädä, niin voitte syödä ne pois kuleksimasta." Siinäpä se päivän työstä saatu korvaus. Ei ole tullut sen suvun pippaloihin sen jälkeen mentyä palkolliseksi. 

Miksi et sanonut että ei kiitos, oli puhe kunnollisesta korvauksesta.

Yksi kaikkien ja kaikki.. eiku kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen ammatiltani valokuvaaja ja jokaikisiin sukujuhliin (häät, ylioppilasjuhlat, rippijuhlat, synttärit jne.) tulee pyyntö, että "ottaisitko sitten samalla juhlista muutaman valokuvan, kun olet siinä niin hyvä ja sulla on se hyvä kamerakin". Ja "muutama kuva" tarkoittaa tietenkin aina ns. virallisia potretteja plus kattavasti tilannekuvia juhlasta. Ja juhlien jälkeen pitäisi noin viikon parin sisällä toimittaa sitten juhlakaluille muistikortilla kiva runsas lajitelma kuvia käsiteltyinä. Tähän syyllistyvät sekä omat sukulaiseni, mutta myös puolisoni sukulaiset tuntuvat innostuneen kovasti ajatuksesta, että heillä on nyt suvussa näppärästi ilmainen valokuvaaja. Eli kaikki mahdolliset kissanristiäiset sukulaistytön yo-juhlista ja vanhojentansseista appiukon syntymäpäiväjuhliin on pitänyt kuvata. Ihmiset eivät ilmeisesti mitenkään käsitä, että kun otan juhlista kattavasti kuvia, olen siellä juhlissa töissä ja niiden kuvien käsittelykin jälkikäteen vie ihan mukavasti työtunteja. Harvassa ovat olleet ne ihanat juhlat, joissa kutsun saaminen on tarkoittanut sitä, että olen saanut nauttia juhlista ihan vaan vieraana ilman "työvelvoitetta".

Olen myös valokuvaaja, enkä lähde yksiinkään juhliin kameran kanssa. Kerran on pyydetty, ja kieltäydyin kutsusta (joskin olin niin nössö, että tekosyyn varjolla). Jos mut kutsutaan juhliin, menen juhlimaan. Jos mut kutsutaan kuvaamaan, mulle maksetaan palkkaa. Kuvaan vain itselleni tuntemattomien ihmisten juhlia, ja veloitan niistä oikean palkan. Onneksi mulle ei juuri tule edes näitä "ota sitten kamera mukaan" -kutsuja. Johtuuko siitä, että mulla on fiksuja sukulaisia ja tuttuja vai siitä, että olen heidän mielestään huono kuvaaja, sitä en osaa sanoa :-D Mutta iloinen olen, jos ovat palkanneet kuvaajan paikalle (enkä koskaan myöskään mene millään tavalla puuttumaan palkatun kuvaajan työhön - tätäkin joskus sattuu).

Miten se onkin, että valokuvaajille se ns. tuttavan apu on aina aivan mahdotonta. Mutta annappa olla, jos pitää valokuvaajan kotitietokone korjata niin "no mutta sähän niin näppärästi ja eihän se oo kun pikku juttu.." It-ammattilaisen taidot eivät sitten olekaan vapaa-ajalla työtä. Olenkin alkanut kommentoida, että tietokoneen voi viedä huoltoon sinne tai tuonne firmaan, alkaen 150e + tunnit.

Hei. olen edellä olevasta esittämistäsi eri mieltä omiin kokemuksiini perustuen.

Olen pitkän linjan tietokonealan ammattilainen, aina -80 luvun alkupuolelta ja edelleen tietojärjestelmien kehittäjänä sekä asiantuntijana. Olen myös harrastanut valokuvausta pitkään, aina -70 lopulta lähtien.

Tunnen ison joukon harrastelija- ja ammattivalokuvaajia, niin ja epäilemättä moni heistä tietää, että työni on IT:ssä, mutta koskaan kukaan heistä ei ole ehdottanut, että minun pitäisi korjata jotain heidän tietokonettaan sen oheislaitteita tai auttaa jonkun ohjelmiston kanssa. Valokuvaajat ovat minun kokemukseni mukaan olleet pitkään poikkeuksellisen hyvin perillä tietokoneista, tai ainakin kaikki ne jotka minä tunnen. Asian voi todeta itse vaikkapa Suomalaisilta valokuvaukseen liittyviltä keskustelufoorumeilta.

Olen keskustelut todella monen heistä kanssa tietotekniikkaan, tietoliikenteeseen, ohjelmistoihin ja laitteisiin liittyviin asioihin yli 30v ajanjakson aikana, mutta koskaan kukaan ei ole siis esittänyt, että minun pitäisi lähteä auttamaan heidän laitteidensa kanssa sen enempää kun kameroidenkaan kanssa.

Keskustelut ovat olleet molempia osapuolia kiinnostavia, yleisen tason ohjeita olen antanut pyydettäessä ja opastanut ns. oikeaan suuntaan, miten jonkin asian voi ratkaista jos sitä on kysytty.

En sitä paitsi lähtisi vaikka pyydettäisiin. Kehoittaisin kääntymään jonkun liikkeen puoleen, jos ongelma ei itse ratkea.

Ainoat joita olen itse työn ulkopuolella omin käsin auttanut, ovat kauan sitten jo edesmennyt äitini jolle laitoin koneen, että hän saattoi kirjoittaa muistelmansa ja veljeni mukaan lähdin 28v ensimmäistä kertaa hänen ostaessaan tietokonetta kun hän opiskeli DI:ksi.

Työpaikalla autan tietysti osaamisalueellani työhön liittyvissä kysymyksissä, mutta muuten en.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen viralliselta ammatiltani kokki. Tuli kutsu siskoni miehen sukulaisen synttäreille "vähän avustamaan tarjoilussa ja kokkailussa, kun sinulta se käy, korvausta vastaan totta kai" 

Bilepaikalle piti pyyhältää heti aamusta, valmistaa ruokia, asettaa tarjolle, tiskata, täydentää ruokatarjoilua, valmistaa lisää, tarjoilla juomia jnejnejne. Mitä nyt tuommoisen 50 päisen porukan kestittäminen vaatikaan. Rahankiilto silmissä hoidin homman kunnialla kotiin, koitti ilta ja meidät kyökkipiaat vapautettiin palveluksesta. 

"Olipa mukava kun olitte apuna," Sanoi itse juhlakalu. "Siellä taisi niitä pikkuleipiä jäädä, niin voitte syödä ne pois kuleksimasta." Siinäpä se päivän työstä saatu korvaus. Ei ole tullut sen suvun pippaloihin sen jälkeen mentyä palkolliseksi. 

Miksi et sanonut että ei kiitos, oli puhe kunnollisesta korvauksesta.

Olin nuori ja naiivi, Varmaan jotenkin oletin tämän pikkuleipä-gaten jonkinlaiseksi vitsiksi, ja ajattelin että ehkä maksaa myöhemmin tilille, ehkä tällä juhlakalulla ei ole synttäreillään lompakkoa mukana tms. Eipä sitten maksanut koskaan, ja parin vuoden päästä oli vailla passaamaan miehensä viisikymppisiä. Silloin jo ilmoitin että ei nyt ihan tessinmukaista palkkaa tarvitse maksaa, mutta en nyt keksipalkallakaan tule, niin eipä sitten tarvinnut mennä ollenkaan. :D

Ex-mies aikoinaan meni klo 6 töihin, hänellä herätys 4.30. Itsellä työ alkoi klo 8 ja herätys klo 7.

Hän torkutti ja torkutti, kello huusi 5 min välein. Ei vaivautunut välillä edes reagoimaan sammuttaakseen hälyn, vaan käänsi kylkeä ja pieri. Minä heräsin siis hänen kelloonsa joka ikinen aamu klo 4.30, tönin häntä ja yritin nukahtaa välillä, koko ajan kello huusi. Ei auttanut edes se, että nousin ja laitoin valot päälle, keitin kahvin, vedin peiton pois päältä ym. Hän vaan käänsi kylkeä ja hymyili. Lopulta hän pomppasi sängystä 5.45 ja lähti pesemättä hampaita, pukien matkalla.

Elämä oli yhtä hel*ettiä, kun minä tosiaan olisin vielä tunnin sen jälkeen voinut nukkua, mutta eihän siinä nuku, kun olet ihan raivona tökkinyt jo pari tuntia toista kylkeen. Kerran sammutin kellon kylmästi, kun se soi 4.30, jatkoin nukkumista ja heräsin omaan kellooni klo 7. Tein aamutoimet ja lähdin töihin. Mies oli herännyt kahdeksan jälkeen pomonsa soittoon ja oli minulle ihan raivona, kun en herättänyt häntä töihin. Kävin siis sanomassa vielä erikseen itse herättyäni klo 7, että olet jo tunnin myöhässä. Hän avasi silmät ja kiroili, nousi istumaan, mutta kaatoi itsensä takaisin nukkumaan....

Tuon raivokohtauksen jälkeen minä siirryin pienessä kaksiossa sohvalle, etten heräisi enää hänen kelloonsa. Hän kiukutteli, kun en nuku vieressä. Hän alkoi jotenkuten saamaan itsensä ylös, joka aamu kuitenkin myöhästyen. Ja tottakai piti eläimellistä meteliä, että minä heräisin varmasti. Jätin hänet lopulta ja sen jälkeen on mennyt aamut mukavasti sekä yksin, että uuden kumppanin kanssa jo 20 vuotta.... Hän haikaili perääni 10 vuotta ja lässytti rakkaudesta aina, kun törmättiin. Ei tuo nyt omasta mielestäni ollut pyyteetön ja rakastava kahden aikuisen suhde....

Lisään vielä, että minä menin meistä kahdesta aina aiemmin nukkumaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottaa aivoon toisten törkeydet kirjoitti:

Ja onhan näitä tarinoita lisääkin.. meinasin hukkua äitini mökillä muutama vuosi sitten. Olin uimassa esikoisen kanssa, joka ei vielä osannut uida eli polskutteli uimarenkaan sisällä syvälläkin. Olin siinä vedessä hänen kanssaan. Yhtäkkiä siskoni kouluttama iso koira hyppäsi veteen ja tuli täysiä meidän päälle. Mä yritin toisella kädellä työntää koiraa sen rintakehästä poispäin ja toisella kädellä pidin lasta veden pinnan yläpuolella kun hän alkoi painumaan veden alle kun koira puski päälle. Yritin jaloilla potkia itseäni pintaan ja sitten aloin itse painumaan veden alle. Lapseni kirkui ja veti mua päästä ylös. Mä huusin aika kovaa "apua apua" ja kovaa "ei" koiralle ennenkuin aloin painumaan alle. Sitten mun mies juoksi rantaan ja mun äiti kutsui koiran pois. Me päästiin lapseni kanssa rantaan ihan hysteerisenä, itkettiin yhdessä ja mieheni oli aivan järkyttynyt. Mun äiti eikä sisko tullut laiturille kysymään miten me voidaan vaan sisko raivosi kauempana mökillä, että nolottaa miten me huudetaan vedessä, naapurit kuulee. Me lähdettiin aika nopeasti mökiltä pois tuon jälkeen.

En pidä siskoonkaan yhteyttä. Mä en ole ikinä kokenut mitään niin törkeetä ja epäinhimillistä kohtelua kuin mitä oon omalta äidiltäni ja siskoltani.

En ihan ymmärtänyt, miten tässä lokkeiltiin?

luetunymmärtäminen?

Niin juuri, oli kysymys lokkeilusta, hyväksikäytöstä.

Tuo sinun juttusi on kertomus inhottavasta käytöksestä ja typerästä rakista, mutta ei lokkeilusta. Siis opettele ymmärtämään lukemaasi ja kerro juttusi johonkin toiseen ketjuun.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ottaa aivoon toisten törkeydet kirjoitti:

Ja onhan näitä tarinoita lisääkin.. meinasin hukkua äitini mökillä muutama vuosi sitten. Olin uimassa esikoisen kanssa, joka ei vielä osannut uida eli polskutteli uimarenkaan sisällä syvälläkin. Olin siinä vedessä hänen kanssaan. Yhtäkkiä siskoni kouluttama iso koira hyppäsi veteen ja tuli täysiä meidän päälle. Mä yritin toisella kädellä työntää koiraa sen rintakehästä poispäin ja toisella kädellä pidin lasta veden pinnan yläpuolella kun hän alkoi painumaan veden alle kun koira puski päälle. Yritin jaloilla potkia itseäni pintaan ja sitten aloin itse painumaan veden alle. Lapseni kirkui ja veti mua päästä ylös. Mä huusin aika kovaa "apua apua" ja kovaa "ei" koiralle ennenkuin aloin painumaan alle. Sitten mun mies juoksi rantaan ja mun äiti kutsui koiran pois. Me päästiin lapseni kanssa rantaan ihan hysteerisenä, itkettiin yhdessä ja mieheni oli aivan järkyttynyt. Mun äiti eikä sisko tullut laiturille kysymään miten me voidaan vaan sisko raivosi kauempana mökillä, että nolottaa miten me huudetaan vedessä, naapurit kuulee. Me lähdettiin aika nopeasti mökiltä pois tuon jälkeen.

En pidä siskoonkaan yhteyttä. Mä en ole ikinä kokenut mitään niin törkeetä ja epäinhimillistä kohtelua kuin mitä oon omalta äidiltäni ja siskoltani.

En ihan ymmärtänyt, miten tässä lokkeiltiin?

luetunymmärtäminen?

Niin juuri, oli kysymys lokkeilusta, hyväksikäytöstä.

Tuo sinun juttusi on kertomus inhottavasta käytöksestä ja typerästä rakista, mutta ei lokkeilusta. Siis opettele ymmärtämään lukemaasi ja kerro juttusi johonkin toiseen ketjuun.

Lokkeilusta on oma ketjunsa, se ei ole tämä. Tässä ketjussa puhutaan härskeistä vaatimuksista ja odotuksista. Niitä julkaisussa kyllä oli.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olen viralliselta ammatiltani kokki. Tuli kutsu siskoni miehen sukulaisen synttäreille "vähän avustamaan tarjoilussa ja kokkailussa, kun sinulta se käy, korvausta vastaan totta kai" 

Bilepaikalle piti pyyhältää heti aamusta, valmistaa ruokia, asettaa tarjolle, tiskata, täydentää ruokatarjoilua, valmistaa lisää, tarjoilla juomia jnejnejne. Mitä nyt tuommoisen 50 päisen porukan kestittäminen vaatikaan. Rahankiilto silmissä hoidin homman kunnialla kotiin, koitti ilta ja meidät kyökkipiaat vapautettiin palveluksesta. 

"Olipa mukava kun olitte apuna," Sanoi itse juhlakalu. "Siellä taisi niitä pikkuleipiä jäädä, niin voitte syödä ne pois kuleksimasta." Siinäpä se päivän työstä saatu korvaus. Ei ole tullut sen suvun pippaloihin sen jälkeen mentyä palkolliseksi. 

Miksi et sanonut että ei kiitos, oli puhe kunnollisesta korvauksesta.

Ei tossa mistään kunnollisesta korvauksesta puhuttu missään vaiheessa. No kirjoittaja varmaan oppi, että palkasta pitää sopia etukäteen. Muuten se voi tulla vaikka pikkuleipinä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Sama ex-kaveri myös haikaili matkalle maahan, jonka kieltä osasin (hän ei sanaakaan). Sanoin useamman kerran, että minulla ei ole varaa, kuten hän jo tiesi. Sen sijaan että olisi kysynyt esim. apua kielen oppimiseen tai tarjonnut maksavansa puolestani osan matkasta, jankutus ja haikailu vaan jatkui. 

Huonosti keksitty ja huonosti kerrottu. "Apua kielen oppimiseen..." Ikään kuin joku opettelisi vieraan kielen, että pärjäisi paremmin lyhyellä lomamatkalla.

Opettelen joka kerta kielestä vähintään alkeet kun matkustan jonnekin, se on kohteliasta ja helpottaa toimintaa kun osaa lukusanat ja vastaavat.

Aina, siis AINA, jonkun pyytäessä vastaaviin tilanteisiin auttamaan pitää keksiä jokin samaan aikaan oleva meno johon on jo lupautunut mutta "pitää katella, ehkä mä  voin hetken luistaa tosta"- excusella käydä tarkistamassa tilanne. Jos työtä näyttää olevan liikaa, niin lähtö on helppoa kun et oikeastaan ole edes luvannut mitään. Jos tilanne on ihan jees, voit autella mitään puhumatta koska "kyllä ne siellä pärjää".

Maksun kanssa kandee ihan suoraan sanoa, että "mä oon yleensä ottanu xxx euroa tällaisista mut voin tiputtaa toki vaikka xx euroon"

Kokemaasi kusetusta ei toivo kenellekään.

Mulla hyvän kaverin äiti innostui kun kuuli että olen ammatiltani myöskin vaatetusompelija (en tee sitä työtä, en ole aikoihin onmellut mitään suurta ja haastavaa).

Olisi halunnut että teen hänelle kotelomekon tai muun vastaavan, vuoritettu jne.

Mulla ei silloin ollut edes ompelukonetta itsellä ja ompelukirjatkin oli muualla. Suunnittelin hankkia koneen.

Niin joka kerta kun nähtiin säännöllisesti kaveri sanoi että hänen äiti taas kyseli että koskas ommellaan. Olin aina vastahakoinen ja sanoin sen, ja ajattelin myös että kyllä ne lukee lempeästi rivien välistä että pyytävät liikaa. Ei lukeneet.

Tätä kyselyä kesti aikansa kunnes aika tiukasti totesin kaverille että se on nyt vähän liian iso homma mitä pyydätte, että ymmärrättekö te kuinka paljon se veisi multa aikaa? Kaavojen teko, koekappale, sovitukset, ompelut jne jne.

Ei enää kysellyt.

Vierailija kirjoitti:

Entinen kaveri ehdotti ja yllytti ajelulla ollessamma, että olisin kaahaillut kahtasataa eräällä suoralla kapealla maantiellä. Olivat toisen kaverinsa kanssa kaahailleet samaisella tiellä , ja niin kivaa ja hurjaa oli ollut. Ja kuulemma ihan ei mitään vaaraa ja riskiä ole. Sanoin etten uskalla, ja olisi muutenkin todella typerää ja vaarallista. Tie ei ollut mulle tuttu, ja oli pimeää. Kaveri ei tästä suuttunut tms. mutta nössöksi nimitti. Joo mieluummin todellakin oon nössö kuin tyhmä!! 

Tai nössö ja kuollut.

Paskaisesta, haisevasta pesukoneesta odotti maksua, paljastui että pyykkikone oli ollut kylmäsäilytyksessä.

Maalla asuva turvapaikanhakijatuttava halusi tulla käymään Helsingissä ja tarjosimme kämppäämme lainaan, sillä tiesimme, että tällä oli rahat tiukilla ja olimme itse juuri silloin reissussa. Kaikki meni muuten hyvin, mutta tuttava oli jälkeen päin närkästynyt, kun kaapeissa ei ollut ollut mitään hyvää ruokaa, vain perustarvikkeita.

Kaveri kinusi, että pääsisi viettämään lapsineen joulua meille, sillä hänellä oli rahasta tiukkaa. Haimme heidät asemalta, jolloin paljastui, että mukana oli myös kaksi kissaa. Meillä omat kissat eivät tule toimeen muiden kissojen kanssa, joten kierrätimme heitä ja laatikkojaan ympäri taloa koko joulun, etteivät näkisi toisiaan. Olimme tehneet ja ostaneet lapselle joululahjoja sillä ajatuksella, että varmaan hänen äitinsäkin olisi ostanut jotain. Lapsen oli tyytyminen meidän lahjoihimme, sillä äitinsä ei ollut ostanut mitään. Hän ei myöskään tuonut mukanaan mitään ruokaan tai juomaan viittaavaa. Kaikki tämä olisi selittynyt kehnolla rahatilanteella, mutta kaveri myös vaati, että kaikki meidän jouluperinteemme muokataan uuteen uskoon, ja muun muassa lahjat piilotetaan kuusen alta, ettei hänen lapselleen tule paha mieli. Ruoka ei kelvannut ja viini loppui hänen mielestään kesken. Nukkumapaikkakin oli vääränlainen. Kaiken huipuksi hän yritti myydä meille parin euron arvoisia kampanjalehtiään. Ystävyys loppui siihen.