Narsistien lapset

Mulla esikoisen syntyminen laukaisi kanssa jotain. Muutin siis toiselle puilen suomea 22-vuotiaana ja tulin melkein heti raskaaksi. Äidin käytös muuttui kovin oudoksi jo heti muuttamisen jälkeen, mutta tyttäreni syntymä sai mutsin jotenkin aivan pois tolaltaan. Ennen taitava ja hienovarainen manipuloija saikin ihmeellisiä raivareita, vähänkuin uhmaikäinen, ja välimatkan takia aloin itsekin tajuta että joku tässä on vähän outoa.

Annan esimerkin.

Oli isäpuoleni 50v synttärit, äiti ja isäpuoleni ajoivat meille kylään, äiti sanoi edellisenä iltana puhelimessa että tuovat ruuat ja muut tullessaan, ettei meidän tarvii pienen vauvan kanssa järjestää tarjoiluja. No meillä oli kuitenkin miehen kanssa touhukas olo ja mies teki semmoisen perusmansikkakermakakun ja minä sämpylöitä. Porukat saapuvat paikalle ja alkavat purkaa kamppeita keittiössä, äiti näkee kermakakun ja koko helvetti repeää. Suuttuu siitä miehen tekemästä kakusta niin paljon että tuumaa kantavansa itse tuomansa kakun saman tien roskikseen. No myö sitä estelemään, että kyllä meihin kakkua mahtuu jne.

Istutaan sittenkahvipöydässä. Mies ja isäpuoli yrittää vaivaantuneesti keskustella. Äitini istui puolitoista tuntia pöydässä sanomatta sanaakaan. Minä sitten kiittelen tarjoiluista ja lähden imettämään. Äitini seuraa perässä ja alkaa huutaa, että mitä hän ikinä tekeekin niin minun isäni saa aina enemmän kiitosta kiitosta kaikesta, haukkuu minut ihan pystyyn, huoraksi jne. Ensimmäisen kerran elämässäni otin sen hepulin vastaan täysin rauhallisesti. Sanoin etten ymmärrä miksi hän käyttäytyy näin, miten isä mihinkään liittyyy. Syntymäpäivän vietto loppuu siihen kun isäpuoleni kantaa kiroilevaa, huutavaa, haukkuvaa, sylkevää ja sähisevää äitiä autoon. Me jäätiin miehen kanssa aivan suu auki koko tilanteesta. Se oli niin absurdia että nauratti, kun yleensä äitin käynnit on aiheuttaneet sen että on vaan outo olo ja kamalan paha mieli.

Siitä se sitten vaan paheni siihen asti että sanoin etten halua enää pitää yhteyttä kun siitä jää kaikille vaan paha mieli. Sen päätöksen jälkeen alkoi aurinko paistaa tähänkin risukasaan. Siitä on nyt viisi vuotta, ja äiti ei ole yrittänyt millään taavoin olla sen keskustelun jälkeen yhteydessä. On se sukulaisille sanonut että "kaikkensa on yrittänyt" ehkä se yritti jotenkin telepaattisesti. Omia lapsiani en sen kieroilulle, manipulaatiolle, lyttäämiselle ja väkivallalle aio altistaa. Äidin puolen suku ei pidä kyöskään minuun mitään yhteyttä, voin kuvitella millaisen tarinan ovat saaneet kuulla, että miten äidiltä on julmasti riistetty lapsenlapset jne.

Toisinaan mietin tajuaakohan se yhtään miettiä miksi toinen lapsi pakeni ulkomaille ja toinen katkoi välit. Äidillä oli erikoinen lahjakkuus syyllistää. Silloinkin kun se hakkasi sitä oli niin tietoinen että tämä on kaikki omaa syytä, ja miten paha mieli äidillä nyt on kun julmat lapset on sen ajaneet siihen pisteeseen että pahoinpitelee.

Viesti numero 5 jatkaa

20 jatkaa. Minulla ei ollut ketään luotettavaa aikuista, jolle olisin voinut puhua yhtään mitään lapsena. Äiti oli mustamaalannut ja vähätellyt meitä lapsia valmiiksi jo sukulaisille. Jos esim. kummitädille olisi kertonut hyvästä koenumerosta, kehui kummitäti tätä äidille ja äiti myöhemmin nälvi, vähenksyi, haukkui ja rankaisi minua/meitä tästä. Me lapset siis suljimme suumme, tyystin. Koulussa olisi mahdollisuus puhua opolle tai terkkarille, mutta ei tullut mieleenikään, siinä pelossa että äiti saisi tietää. Olen selvinnyt aikuisena, puhumalla valitsemilleni luotettaville aikuisille, joilla on ollut samansuuntaista kotona. Kellään muulla ei tosin narsistista äitiä ole ollut, onnekasta heille. Ensimmäisen kerran törmäsin muihin narsistien lapsiuhreihin täällä, jota pidin lähes ihmeenä, ettenkö muka olekaan yksin.

Vierailija kirjoitti:

20 jatkaa. Minulla ei ollut ketään luotettavaa aikuista, jolle olisin voinut puhua yhtään mitään lapsena. Äiti oli mustamaalannut ja vähätellyt meitä lapsia valmiiksi jo sukulaisille. Jos esim. kummitädille olisi kertonut hyvästä koenumerosta, kehui kummitäti tätä äidille ja äiti myöhemmin nälvi, vähenksyi, haukkui ja rankaisi minua/meitä tästä. Me lapset siis suljimme suumme, tyystin. Koulussa olisi mahdollisuus puhua opolle tai terkkarille, mutta ei tullut mieleenikään, siinä pelossa että äiti saisi tietää. Olen selvinnyt aikuisena, puhumalla valitsemilleni luotettaville aikuisille, joilla on ollut samansuuntaista kotona. Kellään muulla ei tosin narsistista äitiä ole ollut, onnekasta heille. Ensimmäisen kerran törmäsin muihin narsistien lapsiuhreihin täällä, jota pidin lähes ihmeenä, ettenkö muka olekaan yksin.

Sen vuoksi narsistit eristääkin uhrinsa muista ihmisistä, jotta voisivat rauhassa tehdä pahojaan ja pitää ihmistä vallassaan. Minun äitini aina sanoi, että kotiasioista ei saa puhua kellekkään mitään. En lapsena tajunnut miksi ei saa, mutta tottelin koska siitä repesi sellainen paskahelvetti ettei sellaisessa voinut elää. Siispä me lapset aina nökötettiin ihan hiljaa kylässä, kun ei mitään uskallettu puhua. Äiti hallitsi meitä katseilla. Jos jotain uskalsi sanoa, niin tiesi silmistä, että autossa jo piru pääsee irti. Hyi millaista elämää se oli. Ihan hirveää. En ole äitini kanssa enää missään tekemisissä.

Tajusin vasta 40 vuotiaana koko kuvion. Sitä aiemmin olin valehdellut itselleni, että kyllähän jokainen vanhempi rakastaa lastaan. Jossain sisimmässään edes, vaikkei niin ole koskaan näyttänyt eikä teoillaan osoittanut. Mutta olin niin väärässä, nyt sen tiedän; narsisti ei kykene rakastamaan ketään.

Kuin omia kirjoituksiaan lukisi.

Tajusin vasta todella myöhään, ettei ole normaalia pitää ns. kotiminää ja vierasminää (ainakaan tuossa määrin). Meillä äiti muuttui *naps* raivoavasta hullusta mielisteleväksi lässyttäjäksi heti kun joku ulkopuolinen ilmestyi kuuloetäisyydelle. Perheelle sitten sai raivota mielin määrin omasta pahasta olostaan ja siitä, kuinka huonosti häntä kohtelemme ja teemme kaiken väärin. Niin ja muiden piti tietysti olla täydellisiä vailla minkäänlaisia neg. fiiliksiä mistään, lohtua ei tippunut.

Ihan mahtavaa että nykyään voi lukea muidenkin kokemuksia ja melkeinpä nauraa näille jutuille, niin absurdeja ne ovat :D

Suurimman osan elämästäni ajattelin tällaisen olevan ihan normimenoa!