Lue keskustelun säännöt.
Te, joista ei tullut mitään
24.05.2016 |
Minkä näette olevan syynä siihen tilaan?
Entä koulumenestys?
Mä olin peruskoulussa n. 8 oppilas, ammatikouluun sen jälkeen. En ole tehnyt alan hommia koskaan. AMK jäi kesken. Pitkiä työttömyysjaksoja ja yksi pidempi työsuhde.
En ole luova enkä kunnianhimoinen ja rohkeutta tuoda itseä esille ei ole ollut koskaan. En ole myöskään kilpailuhenkinen. Sanoisin jopa luovuttaja. Huono luomaan ihmissuhteita, en ole kuitenkaan ujo tai introvertti enkä myöskään negatiivinen "kaikki on perseestä" -tyyppi.
Nykyään itseluottamus omaan osamiseen on nolla ja tulevaisuutta katson kiikareilla väärinpäin. Yksinäinen ja syrjäytynyt.
-m 30 v-
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En oikein ymmärrä tätä ajatusmaailmaa. Kaikista on tullut jotain. Jokainen on joku. Ja jokainen voi vieläkin kehittää itseään. Ehkä ulkoisia arvoja korostava ajatusmaailma saa tuntemaan itsensä ei-miksikään?
Tietenkään ei ole tullut. Kun on vain ajelehtinut tekemättä mitään niin ei silloin ihmisessä ole mitään sisältöä. Aina voi valehdella olevansa jotakin, mutta kyllä se ympäröivä maailma kertoo totuuden jokaiselle.
Silloinkin ihmisestä on tullut jotain. Sisällötön ajelehtijakin on jotain. Mutta jos ei ole siihen tyytyväinen, voi tulla muuksi.
Se päätös olla jotain muuta vaatii konkretiaa. Ja se konkretia on helpompi saavuttaa parikymppisenä kuin siitä 30 vuotta ete
On helpompi muuttua jostakin joksikin toiseksi kuin ei mistään edes joksikin. Dilemma on sama kuin työllistymisessä: työllistyminen vaatii kokemusta, mutta kokemusta ei ilman työllistymistä. Ilman menneisyyden tukea on vaikea tulla joksikin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Varmaan on syytä itsessäkin paljon, oon tehnyt vääriä valintoja. Mutta myös taustassa. Jouduin koulukiusatuksi ja ulkopuolelle jätetyksi herkässä iässä. Kotona lyötiin. Itsetunto oli varmaan huono, vaikka esiinnyin rehvakkaasti. Perustin perheen nuorena kun oli niin ihmeellistä että joku halusi olla minun kanssa. En sitten kumminkaan osannut oikeasti ottaa vastaan rakkautta enkä rakastaa. Suhteesta tuli vaikea ja myöhemmin tuli ero. Tutkinnon sain suoritettua, mutta myöhässä. Pätkätöissä ja välillä työttömänä. Olen aina varalla joka paikkaan, en koskaan ykkönen. Saan tulla tuuraamaan kun joku sairastuu tai jää vanhempainvapaalle.
Uraa ei enää tässä iässä oikein saa tehtyä ja eläke tulee jäämään pieneksi. Eniten haittaa se ettei vakipaikkaa vaan mistään saa. Aina joku muu otetaan. Se aina alleviivaa sitä että olen huonompi kuin muut.
Vahvaa uhrimentaliteettia ketjun täydeltä.
Vierailija kirjoitti:
menkää vapaaehtoistyöhön auttamaan muita epäonnistuneita ja teistä voi kasvaa vaikka mitä laupeuden tekijöitä.
Jos kokee, ettei osaa auttaa missään asiassa eikä ole yhtään itseluottamusta, niin vaikeaa on vapaaehtoistyökin. Ei sinne haluta perässä vedettävää, joka pelkää kokoajan epäonnistuvansa.
Olin ysin oppilas ja kirjoitin E:n paperit. Olen kai ihan fiksu. Lukion tokalla tilanne kotona kävi sietämättömäksi ja muutin reilusti vanhemman poikaystäväni luokse. Oli pakko hankkia työpaikka. Suhde oli jo silloin huonolla tolalla ja mietin lähtemistä. Perheen luokse ei ollut enää asiaa asumaan. Sinnittelin tuossa suhteessa 24-vuotiaaksi. Tuossa välissä aloitin ja keskeytin amk-opinnot. Mustasukkainen poikaystävä lyttäsi itsetuntoani jatkuvasti ja yritti estää minua opiskelemasta tai etenemästä töissä.
Elämäni alkoi, kun pääsin eroon tuosta suhteesta. Muutin pariksi vuodeksi ulkomaille töihin. Suomeen palattuani oli lisää lyhyitä pätkiä hanttihommia ja työttömyysjaksoja. Löysin kuitenkin vakaan ja hyvän parisuhteen. Kolmekymppisenä sain lapsen ja perhevapaalla opiskelin amistutkinnon. Teen melko simppeliä työtä, josta en ole mitenkään ylpeä ja jossa tylsistyn joka päivä. Minulla on kuitenkin kiva perhe, koti ja parisuhde, taloudellinen tilanne on ihan ok.
Varmaan alisuoriutumisen juurisyy oli lapsuudenperheeni, jossa oli päihteitä ja riitoja. Valitsin ihan vääränlaisen miehen, mitään mallia paremmasta ei koskaan ollut. Epäilen myös, että minulla on nepsytaipumusta, mutta ei näitä tutkittu hyvin koulussa pärjääviltä tyttölapsilta siihen aikaan. Lapsellani on diagnoosi.