Lue keskustelun säännöt.
Te, joista ei tullut mitään
24.05.2016 |
Minkä näette olevan syynä siihen tilaan?
Entä koulumenestys?
Mä olin peruskoulussa n. 8 oppilas, ammatikouluun sen jälkeen. En ole tehnyt alan hommia koskaan. AMK jäi kesken. Pitkiä työttömyysjaksoja ja yksi pidempi työsuhde.
En ole luova enkä kunnianhimoinen ja rohkeutta tuoda itseä esille ei ole ollut koskaan. En ole myöskään kilpailuhenkinen. Sanoisin jopa luovuttaja. Huono luomaan ihmissuhteita, en ole kuitenkaan ujo tai introvertti enkä myöskään negatiivinen "kaikki on perseestä" -tyyppi.
Nykyään itseluottamus omaan osamiseen on nolla ja tulevaisuutta katson kiikareilla väärinpäin. Yksinäinen ja syrjäytynyt.
-m 30 v-
Kommentit (65)
Vierailija kirjoitti:
^ No sähän vaikutat olevan kuivilla, uuteen nousuun!
- AP
No juu, kiitos, kai se niin on. Hukkaan meni potentiaalisesti parhaat vuodet elämästä ja oikeat uramahdollisuudet, 36 vuotta tuli täyteen hiljattain. Vielä ei kuitenkaan olla haudassa. Tsemppiä kaikille ongelmallisille.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin tosi paska koulussa, eikä tahto ole ollut riittävän kova. Siksi jäin vain tällaiseksi persaukiseksi duunariksi. Köyhä on olo. Ja sellaisena pysyy.
Minä en ollut mitään 47 v. asti.
"Minkä näette olevan syynä siihen tilaan?"
Vastasit tähän jo itse: tseluottamus omaan osamiseen on nolla ja tulevaisuutta katson kiikareilla väärinpäin
Vanhemmiten sekä terapian että venlafaxin lääkityksen myötä, sekä vakavien sairauksien myötä olen hoksannut että en ole sen huonompi kuin muutkaan. Nyt toteutan itseäni ja olen päässyt eteenpäin.
Monet kehuvat tälläkin palstalla omaa menestystään ja halveksivat meitä luusereita. He pitävät menestystään omana saavutuksenaan. Totuus on se että he ovat itserakkaita pyrkyreitä jotka kyynärpäätaktiikalla ja ilman turhaa vaatimattomuutta menevät eteenpäin ylisuurella itsetunnolla. Monien menestyjien suurin tekijä on heidän hyvä itsetuntonsa. Kävin ns. eliittilukion ja näin näitä itserakkaita ja mahtava itsetuntoisia ja -riittoisia, olivat onnistujia jo silloin ja nyt ovat politiikassa ym. halveksimassa pienempiään.
Saan päälle donan kuussa tekemättä mitään. Maailman mittakaavassa olen rikas, joten olen pärjännyt aika hyvin :)
En ole ”mitään” ja silti ylpeä siitä. Osaan vähän kaikkea ja olen fiksu. Koulut silti ei kiinnosta, töitä teen kun huvittaa. Ihmisiä on lähemmäni ja aina saan heitä kiitosta. Osaan rakastaa. Osaan nauttia elämästä. Osaan levätä. Osaan kuunnella ja olla tukena. Osaan puhua.
Se etten ole ”mitään”, on parasta mitä minulle on käynyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Monia syitä. Diagnosoimatta jäänyt autismi ja siten tukitoimien puuttuminen. Moniongelmainen perhe josta kukaan ei jaksanut tehdä lasua, vaikka fyysistä ja henkistä väkivaltaa ja alkoholismia - siitä jäi pysyvä vamma henkiseen kehitykseen. Hoitamatta jäänyt kouluampumistrauma, ja uskon että tämä oli se viimeinen hetki puuttua ennenkuin minusta tuli ns. lost cause. Olin kiltti lapsi ja koulussakin meni suhteellisen hyvin (keskiarvo 8,3) vaikka alisuoritinkin, ja tein jopa töitä 13-15v. Mutta sitten ihmettelin miksi koko ajan palan loppuun opinnoissa ja työharjoitteluissa, ja sosiaaliset suhteet on mahdottomia ylläpitää ja traumoja kasaantuu vaan lisää aina kun yritän elää niinkuin ns. pitää. Nyt 11 vuotta työttömänä syrjäytyneenä, vaikea masennus ja ahdistuneisuushäiriöä, pitkittynyt PTSD. Ja terapiaa en ole vieläkään saanut 4 vuoden yrittämisen jälkeen. Tuntuu ettei yhteiskuntaa edes kiinnosta saisiko minusta kuntouttamalla vähintään työkykyistä, ihmeparantumista odottavat. Tiedän että olisin voinut sössiä elämäni pahemmin hankkimalla riippuvuuksia ja vaikka rikosrekisterin, mutta pahinta onkin se etten voinut itse valinnoillani vaikuttaa kohtalooni, vaan se oli aina huono mäihä ja joku ulkopuolinen paha joka vain tapahtuu ja minun on pakko ottaa se vastaan. Elämä on vitsi.
Mitä jos tekisi sitä mikä kiinnostaa!
Jos se on harrastus niin harrastaa sitä, jos se on jotain muuta, niin tekee sitä. Ruoanlaitto, matkailu, retkeily, taide, teatteri, tanssi, elektroninen musiikki, konsertit, lintujen rengastus, puutyöt, käsityöt, kirjallisuus, runous, tutkimus, tilastot, laivat... Sitä mikä kiinnostaa.
Jos se maksaa, niin tekee töitä sitä varten. Jos siitä saa itselleen työn niin vielä parempi.
Jos mikään ei kiinnosta — ei mikään — niin se onkin surkeampi juttu.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ysärilama sai tavallaan luovuttamaan, opintolainat olivat ulosotossa. Jäin työttömäksi syksyllä 1991. Sitten yritin vielä kerran ja pääsin töihin syksyllä 1998. Lopullisesti luovutin 2003, en sopinut alalle ollenkaan. Nyt 20 vuotta työttömänä. Opintolainat sun muut kasarivelat sain maksettua pois 2020 kun sain perinnön. Korkoa oli 2/3-osaa pääomasta. Sinne meni perintö aika pitkälti.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olin surkea koulussa. Kiusattukin.
Myöhemmin olen tajunnut sen, että en ole kovinkaan nopea ymmärtämään asioita. Ja se jos mikä on menestymisen este. Teen kaiken hitaammin.
Pahinta on toi kyynistyminen, joka on jo sitten lopullinen este minkäänlaiselle kehitykselle. Eläkkeeseenkin on vielä paljon aikaa. Koko ajan kaikesta tulee vaikeampaa.
Elämä ei ole elämisen arvoista. Pelkkää pskaa tämä on.
Mikä se "mitään" kenellekin on. Ei tullut rikasta, kuuluisaa, suosittua jne. mutta loppujen lopuksi aika onnellinen ihminen tuli. Olen saanut erilaisten vaikeuksien vuoksi tehdä pätkätöitä ja oppinut useita ammatteja. Katsellut kuinka muut pelailevat suhteillaan. Olen ollut työttömänäkin ja tiedän miltä tuntuu kun väheksytään, leimataan ja lytätään. Olen pärjännyt pienellä palkalla laskemalla joka hvetin sentin. Olen opiskellut vanhemmalla iällä tutkinnon ihan tavalliseen ammattiin, oppinut myös kieliä. Olen saanut perheen tavallisen miehen kanssa ja lapset pärjäävät ihan kohtalaisesti tässä järjettömässä maailmassa, vaikka jokaisella on välillä raskasta. Muiden silmissä en varmasti ole mitään, mutta tiedän, että olen täällä parhaani mukaan räpiköinyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen luuseriperheestä, jossa käytettiin runsaasti alkoholia ja oltiin usein työttömiä. Minulla oli jonkun verran kiinnostusta esim lukemiseen, mutta ei ollenkaan itsekuria eikä minkäänlaista kannustusta perheen puolelta. Itsetunto on ihan paska ja olen oksettava myötäilijä, joka ei osaa pitää omia puoliaan. Joten päädyin ainoaan loogiseen ratkaisuun tuhansien muiden kaltaisteni kanssa ja kouluttauduin lähihoitajaksi. Vihaan tätä työtä, mutta en kykene muuhunkaan. Osa työkavereista on niin tyhmiä että vakavasti epäilen heillä kehitysvammaa. Osalla ei taas ole kielitaitoa ja he vain hymyilevät. Olen varmasti oikeassa porukassa, vaikka olen yksinäisempi kuin koskaan.
Minä olin koulussa kasin oppilas. Pääsin lukioon jonka jätin kesken. Pääsin ammattikouluun jonka jätin kesken. Pääsin erityisammattiopistoon jonka jätin kesken. Olin avioliitossa. Erosin. Olin avoliitossa. Erosin.
No minulla on lukihäiriö, erityisherkkyyttä ja vaikeat kotiolosuhteet nuoruudessa. Ehkä ne on ne syyt. Miksi olen valintani tehnyt.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kävin peruskoulun ja rimaa hipoen pääsin ylioppilaaksi. Elämässä on ollut niin tuulta kuin tyyntäkin. Kumminkin olen onnellinen.
- n70vee
Koska suoritin kulissia. Ulospäin olin kympin tyttö, mutta todellisuudessa olin jo tuolloin aivan rikki, mutta pakenin opiskeluun ym. monenlaisia asioita. Juuri eilen katsoin lapsuuden ja nuoruuden valokuvia ja kaikissa on suru silmissä. Nykyään olen saanut mörköni käsiteltyä, mutta suorittaminen on hankalaa, koska poltin itseni loppuun eikä ole enää syytä suorittaa, koska ei ole mitään paettavaa. Paetessa oli tuhat syytä, miksi ruoskia itseään eteenpäin. Nyt niitä on nolla. Ihmiset puhuvat saavansa iloa asioista. Minulla ei ole mitään hajua, mitä se tarkoittaa. Osaan yhä opiskella, käydä töissä ja harrastaa, mutta en saa niistä yhtään mitään. Ihmissuhteet olen jättänyt taakseni, koska en enää halua tuottaa pettymystä, kun huomaavat, että minulla ei lopulta ole mitään annettavaa.
Te kirjoitatte todella hyvin elämästänne täällä, itse en osaa sanoittaa omaa tilannettani noin hyvin. Minä olin aikanani se luokan priimus, josta piti tulla jotain, mutta toisin kävi. En osaa edes tarkalleen sanoa mikä meni pieleen tai mikä minussa on vikana, mutta tällä hetkellä työtön ja vailla sosiaalisia suhteita. Olen aina ollut jokseenkin omituinen, ja minulla on todella huono itsetunto, en luota omiin kykyihini ollenkaan, vaikka siis koulussa menestyinkin. Olen myös liian luottavainen, ja monet ihmiset ovat käyttäneet minua hyväkseen. Olen alkanut epäillä autismia tai ADHDta.
Pärjäsin koulussa suhteellisen hyvin, matemaattisissa aineissa olin sellainen 9-10 oppilas, kielissä 6-7 oppilas ja muissa aineissa tulokset riippuivat pitkälti mielenkiinnon määrästä, yleisesti kuitenkin 8-9 tasoa.
Ala-asteella koulu ei kiinnostanut vielä yhtään ja sieltä on perintönä huono perusosaamisen taso monessakin aineessa. Myöhemmin minusta tuli kuitenkin hyvin tunnollinen oppilas, varsinkin lukiossa ja sitä seuranneissa opinnoissa.
Tunnollisuus oli kuitenkin luultavasti oire huonosta ja alati heikkenevästä itsetunnosta. Eihän suorittamisesta tietenkään mitään apua ole kyseisiin vaivoihin, tai en ainakaan usko. Tuskin se olisi mitään auttanut, vaikka olisi joka aineesta takonut kymppejä. Ei minulla toki edellytyksiäkään sellaiseen olisi ollut, mutta en myöskään usko, että sekään olisi itsetuntoa pönkittänyt.
Huono itsetunto aiheutti sellaisen itseään toteuttavan ja -voimistavan pyörteen jonka seurauksena minulle kehittyi sosiaalinen ahdistus. Siitähän se riemu vasta repesi. En saanut opintoja kunnialla päätökseen ja työelämässä olen sellainen 50% invalidi, vaikka teen matalatasoista työtä.
Vierailija kirjoitti:
Olen luuseriperheestä, jossa käytettiin runsaasti alkoholia ja oltiin usein työttömiä. Minulla oli jonkun verran kiinnostusta esim lukemiseen, mutta ei ollenkaan itsekuria eikä minkäänlaista kannustusta perheen puolelta. Itsetunto on ihan paska ja olen oksettava myötäilijä, joka ei osaa pitää omia puoliaan. Joten päädyin ainoaan loogiseen ratkaisuun tuhansien muiden kaltaisteni kanssa ja kouluttauduin lähihoitajaksi. Vihaan tätä työtä, mutta en kykene muuhunkaan. Osa työkavereista on niin tyhmiä että vakavasti epäilen heillä kehitysvammaa. Osalla ei taas ole kielitaitoa ja he vain hymyilevät. Olen varmasti oikeassa porukassa, vaikka olen yksinäisempi kuin koskaan.
Sulla on selvästi potentiaalia ja pystyt vielä saavuttamaan uusia asioita. Kyllä niihin pääsee vuosien saatossa ja useamman väliportaan kautta.
Olen itse 50+, joka aikoo nyt ja eläkkeellä tehdä sitä mitä on aina halunnut. Miksi en tekisi?
Vierailija kirjoitti:
Olin tosi paska koulussa, eikä tahto ole ollut riittävän kova. Siksi jäin vain tällaiseksi persaukiseksi duunariksi. Köyhä on olo. Ja sellaisena pysyy.
Eli olet tavallinen ihminen.
En ole tarpeeksi älykäs. En osaa ilmaista itseäni. Olen introvertti. Olen ruma. Olisin tarvinnut paljon enemmän tukea ja kannustusta monen asian suhteen. Yliopiston kuitenkin kävin eikä se johtanut minnekään. Ei onnistunut uran luominen tässä elämässä. Ihan mukava elämä minulla on kuitenkin noin muuten.