Lapsettomat naiset tulevat omituisiksi viimeistään viidenkympin korvilla

Siis miten ne lapsettomat aiheuttavat näin kauheasti kateutta perheellisille?! Pitää oikein haukkumaan alkaa.. naurettavaa ap, katkeruus paistaa läpi. Jokainen tekee omat valintansa ITSE! Jokaisella on oma elämä, siihen ei ole muilla vaikuttamista muuten kuin että lakien mukaan pitää elää!

Minä olen onnellinen kolmen lapsen äiti, vapaa-aikani vietän suurimmaksi osaksi kuitenkin lapsettomien ihmisten seurassa. En kyllä sanoisi ketään tuntemaani lapsetonta onnettomaksi, hyvin onnellisia tuntuvat olevan. :)

Lapsettomat ne vasta rentoja ja onnellisia onkin! Ihan parasta seuraa ikinä!

Sorry, oli pakko testata meneekö läpi. Ei olla alkoholisteja, mutta joskus lähtee lapasesta. Viini on rakkauden materiaalia sanoo mieheni. Hyvä ateria, laiska fiilis, hyvä keskinäinen väre, suurin sukupuolielin on aivot. Ja ihan hyvä kun ette usko minun, meidän elämää. Tulin hyvälle tuulelle kertoessani pätkän viisikymppisten elämästä. Suljen nyt verhot tosin ei näin ylös kukaan näe. Nyt olemme kyllä valjuja ja virttyneitä, tukka sekaisin. Viisikymppinen kyllä säilyy jos on yhtään asennetta elämään, ei hätää nuoriso. Näivettyminen on valinta.

Joo olen huomannut saman ja ihmettelen! Luulisi, että kun on koko elämänsä omistautunut vain itselleen, olisi 50veenä elämänsä kunnossa. Kuitenkin tulee mieleen heti kaksi tällaista "syrjäytynyttä valittajaa". Kaikki pyörii oman nilkan ympärillä, jokaista pikku vaivaa päivitellään ja munkin pitäisi olla kiinnostunut sairaan tarkasti pikkujutuista, omista ja heidän. Jotenkin ovat ulkona kaikesta nykyaikaan liittyvästä! Muistelevat jotain vanhoja aikoja vaan... Kiva, että en ole ainoa tämän merkille pannut.

Mulla on töissä pari vanhaapiikaa. Musta ne on suloisia höpskiä. Pienten lasten äitien ruuanlaittojutut ovat tod booooring.t. teinin äiti.

En tunnista. Ovat jaksavia koska ei ole lapsia ja yleeensä heillä on kavereita.

No mulla teinejä ja ikää 50v. Olen nykyään onneton ja tunnen itseni vanhaksi ja sairaaksi joka on psyykkistä oireilua, kun kipunoin äitini alzheimer sairauden kanssa.

Vierailija kirjoitti:

Tämä todettu niin sukulaisissa, ystävä- ja tuttavapiirissä kuin työelämässä.

En ole tätä missään tuonut ääneen esiin. Jokaisella on kuitenkin joku läheinen, joka on lapseton vapaaehtoisesti tai syyttään. Siksi aihe jää taka-alalle keskusteluissa. En halua loukata ketään.

Tunnistatteko ilmiön? Useat puhuvat vain fyysistä vaivoistaan, ovat jotenkin syrjäytyneen oloisia kaikin puolin. Vaikka asema olisi sosioekonomisesti hyväkin.

En tunnista itseäni :) Eli pitäisi puhua vaivoista? Ei ole vaivoja. Enkä ole syrjäytynyt. Oliko muuta omituista?

Kamalaa on katsoa, kun lapsettomat ja miehettömät naiset taantuu vanhemmiten. Tn. käpertyvät eläimiinsä ja sosiaaliset taidot katoaa vuodessa, parissa eläköitymisestä, kun ei niitä enää arjessa tarvi. Ja tämä on niin tosi. Sama kävi myös eräälle eläkeiän kynnyksellä leskeytyneelle. Nyt 65-vuotiaana on ihan  juntti, vailla käytöstapoja, itseensä kääriytynyt ihminen, jonka koko elämä pyörii oman navan ympärillä. Aiemmin sentään vähän joutui tsemppaamaan, kun teki työtäkin ihmisten kanssa.

Kysymys ei ole iästä vaan ihmisen luonteesta ja elämänasenteesta. Itse joudun viisikymppisenä opiskelemaan uusinta teknologiaa lähes joka päivä asiantuntijatyössä. Luulisi ettei dementia uhkaa. Ja valittaminen ei vie mihinkään, suu kiinni tai tee asialle jotain. Nyt olen ilmeisesti onnellisin, kaikki elämän osa-alueet kunnossa. Hieman hirvittää jos liikkuvuus kärsii 60-70 vuotiaana mutta jos nyt jaksan kulkea päivä kausia vaeltamassa niin tilanne on hyvä. Veikkaan korkeatasoisen ja kiinnostavan työn sekä luonnon tasapainon toimineen minun kohdallani. Minulla on ihana mies, oma tulehen tuijottaja, niin emme ole kyllä lapsia kaivanneet tai mistään asioista kovinkaan valittaneet. Ei kai se yhtäkkiä ala vaikka jos tulee 55 vuotta mittariin, eihän? Pelottava ajatus ;)

Ap, 25 ja 29 on sama kirjoittaja, tunnistan pökköä pesään tyylin, olen itse provoillessa käyttänyt mutta yritän vähän muunnella tyyliä. 2/5

Voi olla, että havaitsemasi ihmiset eivät ole löytäneet samanhenkisiä ihmisiä ympärilleen, eikä muiden lapsenlapsi-lässytys jaksa kiinnostaa. Kyllähän se tympääntyminen voi lopulta aiheuttaa vetäytymistä omiin oloihin ja erkanemista niistä porukoista, joissa elämä ja puheenaiheet pyörii vain perheen ympärillä.

Sitten perheelliset ihmettelevät kun tämä lapseton on outo ja masentunut. Ja olettavat, että se johtuu kateudesta. Onko ihmekään, jos lapseton tuttavasi vaikuttaa hiljaiselta ja masentuneelta seurassasi, kun jauhat lapsista, häntä ei kiinnosta ja ilmeisesti muutakaan yhteistä teillä ei ole?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

En kylla tunnista. Itseasiassa oma aitini ja muutama muukin tuttava ja sukulainen (aiteja siis hekin) ovat juuri noita omista vaivoistaan valittelevia ja muutenkin vahan yksinaisia nyt kun lapset ovat muuttaneet kotoa pois.

Tyopaikallani on muutama lapseton viisikymppinen (n. 45-55 ikahaarukassa) nainen ja heilla nayttaisi olevan ihan kiva elama. Ystavia on paljon, kayvat toiden jalkeen syomassa, teatterissa tms. Viikonloppuisin kayvat sukulaisten ja tuttujen luona tai heilla kay ihmisia kylassa. Nayttaisi olevan aika helppoa ja nuorekasta elamaa.

Onko se elämä Fb-elämää vai ihan todellista? 

Työpaikalla voidaan esittää ihan jotain muuta, mitä kuitenkaan on. Lapsettomilla tarve korostaan näitä muita sosiaalisia suhteitaan hullun lailla. Totuus voi olla, että itkevät peiton alla koko viikonlopun. 

Luulisin, etta on ihan todellista. Olen vahan hammentynyt kysymyksestasi, koska (jos olet ap) ensimmaisessa kommentissasi sanoit, etta nama lapsettomat viisikymppiset vain valittavat vaivoistaan yms. ja minulle osoitetussa kommentissasi sanoit, etta he itse asiassa korostavat sosiaalista elamaansa "hullun lailla" ja siis teeskentelevat onnellisempaa kuin ovatkaan. Eli kummin se nyt sitten olikaan?

Jos tunteen ihmisen lähinnä vain hänen puheistaan työpaikalla ja Fb-profiilista, niin totuus voi olla täysin toinen. 

Sitä tarkoitin.  

ap

Vierailija kirjoitti:

Ap, 25 ja 29 on sama kirjoittaja, tunnistan pökköä pesään tyylin, olen itse provoillessa käyttänyt mutta yritän vähän muunnella tyyliä. 2/5

Eipä ole, Sherlock!

Olen kirjoittanut kyllä aloituksen lisäksi jotain, mutten noita. 

Miksi se ylipäänsä on niin tärkeää, kuka mitäkin kirjoittaa? Keskustelu kai on pääasia? Aina tulee näitä neitietsiviä havaintoineen kirjoitustyylistä ym. 

Teen ihan lahjakkaita provoja tänne, mutta tämä ei ole sellainen. Oikeasti olen havainnut lapsettomien ikäneitojen ongelmat. 

Ei ole mikään ihme. Elämä on sitä samaa koko ajan. Muutetaan yhteen, ehkä mennään naimisiin, ehkä erotaan ja ehkä ei. Häiden jälkeen seuraavat elinkaareen liittyvät juhlat ovat omat 50-vuotisjuhlat, siis ellei erota ja mennä uudestaan naimisiin kerran tai viisi.

Sitä sitten nähdään kavereita, käydään syömässä, matkustellaan, käydään kulttuuririennoissa - tätä jaksaa ehkä noin kolmikymppiseksi, mutta sitten kyllästyy. Lapsia tehneet löytävät nämä harrastukset uudestaan lasten lennättyä pesästä, ja tauon jälkeen menot tuntuvat taas uusilta ja raikkailta.

Aika moni teatteriesitys tai ooppera muistuttaa toisiaan, ravintolat eivät ole kummoisempia kun niissä käy jatkuvasti, toisten lapsettomien jutut ovat aina niitä samoja, mukaälykästä keskustelua punaviinilasin äärellä jaksaa noin 20-vuotiaaksi.

Ainoa todellinen jännitys - ei siis ostettu elämys - ovat juuri ne omat sairaudet. Ei ole lapsenlapsen ensiaskelia, ei pojan häitä.

Aika paljon varmaan vaan vetävät viinaa.

Minä olen viisikymmentä, lapseton nainen ja ei minulla ole kiinnostusta pohtia millaiset elämät minun työpaikan ihmisillä on. Heillä saa olla ihan millaiset elämät he haluavat. En minä tunne sen syvällisemmin ketään työpaikalta, puhutaan työasiaa ja muuta asiaa, käydään lounaalla, tykätään jostain FB-päivityksistä. Haluaako kukaan lähemmin tuntea työyhteisöään? Minulla on ihan eri kuvioista ystävät. Ja harrastuskuvioista taas toiset. Mitä se teeskentely on? Joku valitsee mitä asioita kertoo tai välillä hehkuttaa jotain, ei kai se ole teeskentelyä.

Toivottavasti minun työpaikalla ei ole ketään sosiaalipornoilijaa, joka käyttää työaikansa sen miettimiseen millaista elämää saman työpaikan viisikymppinen lapseton nainen oikeasti elää. Darling, se ei kuulu sinulle.

Olen lapseton ja asperger. Ainakaan tämän ketjun perusteella minun ei tarvitse yhtään harmitella erilaisuuttani. Mieluummin pidän rehelliset as-peräiset vaikeuteni kuin muuttuisin omahyväiseksi pikkusieluksi.

Vierailija kirjoitti:

Minä olen viisikymmentä, lapseton nainen ja ei minulla ole kiinnostusta pohtia millaiset elämät minun työpaikan ihmisillä on. Heillä saa olla ihan millaiset elämät he haluavat. En minä tunne sen syvällisemmin ketään työpaikalta, puhutaan työasiaa ja muuta asiaa, käydään lounaalla, tykätään jostain FB-päivityksistä. Haluaako kukaan lähemmin tuntea työyhteisöään? Minulla on ihan eri kuvioista ystävät. Ja harrastuskuvioista taas toiset. Mitä se teeskentely on? Joku valitsee mitä asioita kertoo tai välillä hehkuttaa jotain, ei kai se ole teeskentelyä.

Toivottavasti minun työpaikalla ei ole ketään sosiaalipornoilijaa, joka käyttää työaikansa sen miettimiseen millaista elämää saman työpaikan viisikymppinen lapseton nainen oikeasti elää. Darling, se ei kuulu sinulle.

Ei kuulukaan minulle kenenkään yksityiselämä. 

Keskusteluaiheena kuitenkin kiinnostava  yleisellä tasolla. Tuntuma on, että lapsettomat tulevat omituisiksi (tai ehkä ovat sitä jo alun perin) noin viisissäkymmenissä. 

Sitä ei vain nuoremmista huomaa samalla tavalla kuin ikääntyessä. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole mikään ihme. Elämä on sitä samaa koko ajan. Muutetaan yhteen, ehkä mennään naimisiin, ehkä erotaan ja ehkä ei. Häiden jälkeen seuraavat elinkaareen liittyvät juhlat ovat omat 50-vuotisjuhlat, siis ellei erota ja mennä uudestaan naimisiin kerran tai viisi.

Sitä sitten nähdään kavereita, käydään syömässä, matkustellaan, käydään kulttuuririennoissa - tätä jaksaa ehkä noin kolmikymppiseksi, mutta sitten kyllästyy. Lapsia tehneet löytävät nämä harrastukset uudestaan lasten lennättyä pesästä, ja tauon jälkeen menot tuntuvat taas uusilta ja raikkailta.

Aika moni teatteriesitys tai ooppera muistuttaa toisiaan, ravintolat eivät ole kummoisempia kun niissä käy jatkuvasti, toisten lapsettomien jutut ovat aina niitä samoja, mukaälykästä keskustelua punaviinilasin äärellä jaksaa noin 20-vuotiaaksi.

Ainoa todellinen jännitys - ei siis ostettu elämys - ovat juuri ne omat sairaudet. Ei ole lapsenlapsen ensiaskelia, ei pojan häitä.

Aika paljon varmaan vaan vetävät viinaa.

Totta. 

Ei mitään näköaloja, sitä samaa vain. Siihen paljon hehkutettuun matkusteluunkin kyllästyy. 

Viinan vetämistä erityisesti en kyllä ole viisikymppisistä vanhoistapiioista huomannut. Miespuoliset hoitavat tämän puolen sitäkin mallikkaammin. 

Jos tekstien perusteella tulkitaan niin aloittajassa on jotain omituista. Tekee provoja palstalle ja miettii lapsettomien ikäneitojen ongelmia. Ihan ohiksena, miksi? Miksi se sinua kiinnostaa? Kurkkasin aloituksen kun ikä ja lapsiluku osui kohdalleni mutta ihmettelen aloittajan tarvetta tälle keskustelulle. Joku sinua ajatuksessa vaivaa, mikä se on.

En todellakaan pysty päättelemään tai arvaamaan, ehkä kadehdit sitä vastuuttomuutta mikä lapsettomalle naisella on. Ei huolehtimista, vastuuta, rahahuolia, valvottuja öitä, ei äidin huolta miten lapsi pärjää. Nuo olivat kaikki minulle syitä olla hankkimatta lapsia, siksi veikkasin omakohtaisesti. Sinun rehellinen vastaus voisi olla, mietin sanaa, huvittava?