Vilpitön kysymys asioiden hoidon viime tippaan jättäjille?

Hoidan asiat yleensä vasta viime tipassa, koska silloin ne tulee tehtyä tehokkaasti. Kaikki käytettävissä oleva aika aina menee, siksi on tehokkainta, jos aikaa ei ole liikaa. Saan asiat aina goidettua sovittuihin dead lineihin mennessä, joten miksi tämä olisi kenellekään ongelma? Miksi asiat pitäisi hoitaa ennen kuin määräaikaan mennessä? Jos haluaa saada tuloksia (joltakin toiselta, vaikka töissä) aikaisemmin, asettaa aikaisemman dead linen. Yksinkertaista.

Useimmissa asioissa en ole viime tipan ihminen, mutta nyt on sanottava että nuo ap:n mainitsemat esimerkit on tosi huonoja. Maailma ei kaadu siihen, jos nettiyhteys katkeaa ja opiskelutehtävä palautetaan vähän myöhässä tai jos liput tai häälahjat jää ostamatta.

Vierailija kirjoitti:

Useimmissa asioissa en ole viime tipan ihminen, mutta nyt on sanottava että nuo ap:n mainitsemat esimerkit on tosi huonoja. Maailma ei kaadu siihen, jos nettiyhteys katkeaa ja opiskelutehtävä palautetaan vähän myöhässä tai jos liput tai häälahjat jää ostamatta.

Ei kai tässä maailman kaatumisesta ollut kysekään, vaan siitä, että aiottu asia jää toteutumatta jonkun yhtäkkisen esteen vuoksi eikä varoaikaa ole enää. 

Viime tipassa koska pakon paniikki on ainoa motiivi tehdä mitään.

Oikea nimitys ilmiölle on prokrastinaatio.

Itse en jätä kaikkia asioita viime tippaan. Esimerkiksi tapaamisiin menen aina hyvissä ajoin, koska en halua aiheuttaa muille harmia. Sen sijaan opiskeluun liittyvät asiat teen usein hirveässä kiireessä vasta kun on aivan pakko. Se johtuu yksiselitteisesti siitä, että vasta kiire antaa minulle tarvittavan potkun hoitaa asiat. Hassua kyllä, myös tulokset ovat kiireessä usein parempia koska silloin keskityn tehtävään 110 % tehokkuudella, kun ei ole muutakaan vaihtoehtoa. En kovin paljon stressaa mistään nettiyhteyden katkeamisesta, koska onhan se nyt aika epätodennäköistä. Kuitenkin minulla on myös puhelimessa nettiyhteys ja tarvittaessa voisin siirtää palautettavat tiedostot puhelimeen ja lähettää ne sitä kautta perille. Jos jokin yllättävä este kuitenkin ilmaantuisi, ei maailma kaatuisi siihen. Oikeasti äärimmäisen tärkeät asiat hoidan kyllä hyvissä ajoin - esim. jos minulla olisi leikkaus tulossa, en todellakaan vitkuttelisi paikalle menemisen kanssa.

Ihmiset keksivät tekosyitä, mutta perimmäinen syy on itsekurin puute joka sitten ilmenee laiskuutena. Tai ihan rehellinen tyhmyys. Omasta lähipiiristä kun miettii niin nämä viimetipan ihmiset ovat vähemmän menestyneitä ja epäsiistejä / homssuisen oloisia. Suunnitelmallisuuden puute näkyy ylipäätänsä heidän elämässään ja saavutuksissa (tai niiden vähäisyydessä).

Noh, mikä on pahinta mitä voisi sattua... Myöhästyisin kirkosta 5 min? Synttäreiltä? Muista juhlista? En vaan jaksa stressata, en ole kontrollifriikki jne. Elämä rullaa painollaan. Asialliset hommat hoidetaan, muuten ollaan ku ellun kanat.

26 oon kyllä oikein menestynyt, juurikin siksi, että kestän stressiä ja paineita, eivät juuri hetkauta:) hyvin pärjään ja oon aina pärjännyt, toisin kuin stressaavat nipottajat:)

Mulla se ei ainakaan ole mitenkään tietoista. Tahtoisin hoitaa asiat ajoissa, mutta en vain onnistu. Ahdistun itsekin hoitamattomista asioista, ja sehän vain viivyttää niitä enemmän...

Olen asioiden hoitamisen viime tippaan jättäjä, hyvin dramaattinen sellainen. Yritän selittää, mistä siinä on minulla kyse.

1. Monet olosuhdetekijät (kuten taloudellinen tilanne, ihmissuhteet) ovat elämässäni todella huonossa jamassa. Tämä taas johtuu vaikeista kokemuksista, ihmispelosta ja arkuudesta, jotka ovat piinanneet minua syvältä aivan lapsuudesta asti.

2. Olen niin hauras ja lisäksi tunteellinen ja herkkä, etten kestä taakkaa, jota kuvasin kohdassa 1. Olen monesti romahtanut psyykkisesti, kun minut on pakotettu käymään sitä taakkaa läpi. Takana mm. psykoosijakso.

3. Kohdat 1. ja 2. aiheuttavat sen, että välttelen viimeiseen asti tämän "taakan" eli realiteettien kohtaamista. Pakenen sitä, suojelen itseäni realiteettejä koskevalta tiedolta kuin pupu, joka työntää päänsä pensaaseen, kun näkee metsästäjän lähestyvän.

4. Kun jokin konkreettinen asia uhkaa erääntyä (lasku pitää maksaa, lääkäriaika on huomenna, soita tärkeä puhelu viimeistään nyt, varaa aika lääkärille epäilyttävän näköiseksi muuttuneen luomen takia, selitä väärinkäsitys ystävällesi....), koen sisimmässäni tarvetta paeta, suojautua, keksiä distraktioita välttyäkseni kohtaamasta sitä; välttyäkseni kohtaamasta taakkaa, jota joudun raahaamaan mukanani halki elämän, halusin tai en.

5. Lopulta, kun asia on juuri erääntymässä tai jo erääntynyt, hoidan sen joko itkien tai kovettaen itseni tunteettomaksi. Tunnen suurta helpotusta, kun asia on hoidettu.

Minulla vitkuttelu johtuu näistä syistä. Olen liian hauras ja heikko ja maailma liian kova ja julma.

Olen optimisti. En murehdi (enää) jatkuvasti sitä, mitkä kaikki voivat mennä pieleen. Asioilla on tapana järjestyä. Olen aikoinaan murehtinut kaikesta mahdollisesta ja yrittänyt etukäteen jopa varautua siihen, miten toimin, jos minut yritetään raiskata :D. Tuollaisesta murehtimisesa ja kaikkeen varautumisesta meinasi mennä järki.

Yleensä mitään pahaa ei tapahdu, onnettomuus voi sattua milloin vain, harvinaiset sattumukset tiellä ovat todella harvinaisia, enkä suostu uskomaan, että minä olen se, joille nämä kaikki mahdolliset onnettomuudet aina sattuvat.

Koulutehtävien suhteen olen parhaimmillani viime tipassa. Jaksan silloin keskittyä tehtävään todella intensiivisesti ja saan paljon hyvää tulosta aikaan. Luovuus toimii silloin parhaiten. Jos yritän aloittaa tehtävää ajoissa, tuntuu ettei aivoni jaksa edes keskittyä tekemiseen kunnolla ja koko homma hapuilee älyttömästi.

Mä olen just tälläinen! Optimisti, kyllä. Mutta asioiden viimetippaan jättämisellä keskittymiseni "tiivistyy" jolloinka suoriudun lähes täydellisesti. Kyllä mulla aina plan B on olemassa, ja olen tavallaan varautunut siihen, mutta kaiken teen kuitenkin viimetipassa. Sanoisin kyllä että tuurikin on usein käynyt!

Kyllä pelkään ja huolehdin, ja monesti onkin osunut niin sanotusti kakka tuulettimeen. En ymmärrä, miksen silti osaa järjestää ja hoitaa asioita ajoissa. Mulla on add-taipumusta ja yleistynyt ahdistuneisuushäiriö. Asioisen organisointi on jotenkin tosi hankalaa, ja etenkin ikäviä ja työläitä juttuja mulla on tapana yrittää työntää mielestäni pois, kun ne stressaa ihan kamalasti. Ja vitsi mikä stressierkki olenkaan; otan järjettömyyteen asti stressiä ihan pienistä ja turhista jutuista. Kaverit ja perhekin kiusoittelee mua siitä ja huokailevat monesti, että oon ihan mahdoton. Tiedän, että pitäisi työstää näitä asioita ja kehittyä ihmisenä.

32 jatkaa, et oon oppinu sietää stressiä mielettömän hyvin. Ja juurikin niissä paniikki tilanteissa " mitä hittoo me nyt tehään!??" oon nykyään maailman paras.

Olen optimisti,mutta enimmäkseen vain laiska ja aikaansaamaton,joskus oikein itseänikin ärsyttää.Opiskeluaikoina saattoi jäädä joku kurssi "roikkumaan",koska yksi tehtävä oli tekemättä,samatan menen esimerkiksi kauppaan vasta kun jääkaapissa on vain valo ja on hirveä nälkä,sen sijaan että suunnittelisin etukäteen useamman päivän ateriat.

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset keksivät tekosyitä, mutta perimmäinen syy on itsekurin puute joka sitten ilmenee laiskuutena. Tai ihan rehellinen tyhmyys. Omasta lähipiiristä kun miettii niin nämä viimetipan ihmiset ovat vähemmän menestyneitä ja epäsiistejä / homssuisen oloisia. Suunnitelmallisuuden puute näkyy ylipäätänsä heidän elämässään ja saavutuksissa (tai niiden vähäisyydessä).

Tai sitten he osaavat arvostaa elämässä olennaisempia asioita kuin huoliteltua ulkomuotoa tai  "saavutuksia". 

Vierailija kirjoitti:

Ihmiset keksivät tekosyitä, mutta perimmäinen syy on itsekurin puute joka sitten ilmenee laiskuutena. Tai ihan rehellinen tyhmyys. Omasta lähipiiristä kun miettii niin nämä viimetipan ihmiset ovat vähemmän menestyneitä ja epäsiistejä / homssuisen oloisia. Suunnitelmallisuuden puute näkyy ylipäätänsä heidän elämässään ja saavutuksissa (tai niiden vähäisyydessä).

No en tiedä, onko se mikään menestyksen mitta, mutta itse opiskelen lääkiksessä. Olen siis tuo add-/ahdistuneisuushäiriö-tyyppi.

En nauti viime tipassa olemisesta. Stressaannun siitä joka kerta, ja päätän alkaa toimia aikaisemmin seuraavalla kerralla. Sitten kuitenkin tulee taas eteen jotain muuta ja lykkään asiaa. Ilmeisesti jonkinlainen keskittymisvaikeus taustalla. Uppoudun muihin asioihin ja unohdun keskittyä siihen, mitä piti ehtiä ajoissa. Tämä kuormittaa eniten itseäni. Harvoin olen oikeasti myöhässä tai jätän asioita tekemättä, koska olen kuitenkin kauhean tunnollinen. Kiireessä johonkin paikkaan rynnätessäni soimaan itseäni, että miksi piti taas lähteä näin myöhään.

Oon viimetipanihminen. En sanois, et oon optimistikaa, mut jotenki en vaa jaksa tai viiti tehä mitää ennenku on pakko... :D Lukioski lähetin joskus jonkun esseen klo 23.58 ku keskiyöllä se mahdollisuus ois sulkeutunu ja kaikki jää kyllä usein viime tippaan. Jos vaikka pitää lähtee johonki, niin en vaa osaa lähtee hyvissä ajoin, vaa ajattelen, että kyllä tässä vielä aikaa on ja sit huomaanki, et oon arvioinu vähän väärin ja kauhee kiire tulee. Oon alkanu oikeesti pohtii, onko mulla joku ADD. En jotenki osaa kauheesti etukäteen stressata tollasista tietyistä asioista, mut sit h-hetkellä kyllä alkaa stressata ja tuskastuttaa, jos tulee kiire.

Stressaan kuitenki sosiaalisten tilanteiden pelon takia paljon sellasista ns. epäolennaisista asioista, joita moni ei varmaan ees ajattele. Mulla on melkein kokoajan epämukava olo, kun oon poistunu kotiovesta. Vatsa saattaa mennä kuralle ihan siitä, jos oon ollu kauan mökillä vähän eristyksissä ja sit tuun kotiin "ihmisten ilmoille". Joskus kaupassa kainalot hikoo ihan märiksi, kontrollin jokaista liikettäni ja elettäni kokoajan, tuntuu etten pysty toimimaan normaalisti vaan teen joskus epärationaalisia ja kömpleöitä juttuja vaan jännityksen ja pelon takia.

Yleensä vitkuttelen asioiden hoitoa koska pidän monia asioita ikävinä. Esimerkkinä vaikka tenttiin lukeminen tai vaikka jokin veroasian hoitaminen. Ne asiat masentaa mua niin paljon että ne lykkääntyy helposti. Jos taas on jokin oikeasti tosi tärkeä asia hoidettavana, johon liittyy jonkun ihmisen hyvinvointi, niin ne asiat kyllä hoidan ennen viimetippaa. Yleensä pienemmissä jutuissa olen kuitenkin juuri se optimisti, että kyllä mä tän saan hoidettua viime minuuteilla. Paikkoihin menen viime tipassa siksi että odottaminen on mulle vaikeaa. Esimerkkinä jumppatunnille meno, en halua olla paikalla liian aikaisin, koska koen odottelun tylsänä.