Miksi en osaa arvostaa perinteisiä naisia?

Saattaa olla. Mielestäni myös itkeminen turhasta on ahdistavaa. Ahdistun itkevien naisten lähellä. Myös äitini itki martyyrimäisesti, kuinka hän joutuu tekemään sitä tätä ja tuota. Se oli kuitenkin valinta. Isäni oli sivistynyt mies, ja todellakin teki ruokaa, imuroi yms. Oli jotenkin ahdistavaa, että jos äidille oli kotona olo niin kovin rankkaa ja kaipasi arvostusta, niin miksi ihmeessä hän ei mennyt oikeisiin töihin.

Itselläni on paljon reippaampi ote, enkä halunnut toistaa äitini virhettä jäämällä kotiin, vaan olen panostanut uraan. Nautin hetkistä lapsien kanssa, mutta nautin myös työstäni! Näin tekee myös mieheni.

Ap

Olen myös työorientoitunut, joten palasin työhön heti 9kk kuluttua. Mulle ei sopinut lainkaan kotiäitiys. Kotityöt tein yksin sen 9kk:n aikana, mutta palatessani töihin kaikki hommat jakaantuivat puoliksi molemmille ja se on sopinut hyvin meille.

Vierailija kirjoitti:

Saattaa olla. Mielestäni myös itkeminen turhasta on ahdistavaa. Ahdistun itkevien naisten lähellä. Myös äitini itki martyyrimäisesti, kuinka hän joutuu tekemään sitä tätä ja tuota. Se oli kuitenkin valinta. Isäni oli sivistynyt mies, ja todellakin teki ruokaa, imuroi yms. Oli jotenkin ahdistavaa, että jos äidille oli kotona olo niin kovin rankkaa ja kaipasi arvostusta, niin miksi ihmeessä hän ei mennyt oikeisiin töihin.

Itselläni on paljon reippaampi ote, enkä halunnut toistaa äitini virhettä jäämällä kotiin, vaan olen panostanut uraan. Nautin hetkistä lapsien kanssa, mutta nautin myös työstäni! Näin tekee myös mieheni.

Ap

Jotenkin omituista, että aikuinen ihminen peilaa kaiken elämässään äitinsä kautta. Onko teillä napanuora tarkalleen ottaen missä vaiheessa katkennut, vain onko milloinkaan? Missä vaiheessa ajattelit alkaa tehdä päätöksiä muillakin perusteilla kuin vain sillä, että teet päin vastoin kuin äitisi?

Minä en kyllä ole onnellisimmillani kotona lasten kanssa. Siis ainakaan kovin pitkää. Olin kotona 3 vuotta! Mutta tein samalla töitä. Kun lapset viimein menivät tarhaan, oli mahtavaa päästä takaisin töihin. Työpaikan ilmapiiri on mukavan hektinen ja haastava. Tarvitsen aikuisia ympärilleni, ja ei liene yllätys, että en oikein jaksanut toisten äitien höpötyksiä rokotuksista ja aikaisesta uhmasta...

Meidän lapset ovat sosiaalisia ja reippaita, ja jäävät aina iloisina päiväkotiin. Joku näkisi tämän kai huonona kiintymyssuhteena?

Ap

Minulle on ihan sama mitä muut ihmiset minusta tai meidän elämästä ajattelevat.

T. Yli 20-vuotta kotona ollut ja edelleen siitä tykkäävä.

Vierailija kirjoitti:

Saattaa olla. Mielestäni myös itkeminen turhasta on ahdistavaa. Ahdistun itkevien naisten lähellä. Myös äitini itki martyyrimäisesti, kuinka hän joutuu tekemään sitä tätä ja tuota. Se oli kuitenkin valinta. Isäni oli sivistynyt mies, ja todellakin teki ruokaa, imuroi yms. Oli jotenkin ahdistavaa, että jos äidille oli kotona olo niin kovin rankkaa ja kaipasi arvostusta, niin miksi ihmeessä hän ei mennyt oikeisiin töihin.

Itselläni on paljon reippaampi ote, enkä halunnut toistaa äitini virhettä jäämällä kotiin, vaan olen panostanut uraan. Nautin hetkistä lapsien kanssa, mutta nautin myös työstäni! Näin tekee myös mieheni.

Ap

Hyvä homma teille, monella perheellä ei onnistu noin hyvin, vaan riidellään kotitöista ja ajankäytöstä jne. Ehkä voisit kuitenkin ajatella, että kaikki kotiäidit eivät onnettomia kuten äitisi oli, vaan useimmat varmasti hyvinkin onnellisia. Minä voin tunnustaa, että lasten ollessa pienempiä, en olisi jaksanut olla niin hyvä äiti ja vaimo, mitä jaksoin kun sain olla kotona. Mulle kotona oleminen oli etuoikeus, ei pakko. En tiedä mistä olisin löytänyt aikaa ja voimia mm. harrastuksille ja ystäville, jos olisin ollut päivät töissä. Kaikki eivät tietenkään kaipaa harrastuksia, mutta mulle liikunta- ja taideharrastukset ovat erittäin tärkeitä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Saattaa olla. Mielestäni myös itkeminen turhasta on ahdistavaa. Ahdistun itkevien naisten lähellä. Myös äitini itki martyyrimäisesti, kuinka hän joutuu tekemään sitä tätä ja tuota. Se oli kuitenkin valinta. Isäni oli sivistynyt mies, ja todellakin teki ruokaa, imuroi yms. Oli jotenkin ahdistavaa, että jos äidille oli kotona olo niin kovin rankkaa ja kaipasi arvostusta, niin miksi ihmeessä hän ei mennyt oikeisiin töihin.

Itselläni on paljon reippaampi ote, enkä halunnut toistaa äitini virhettä jäämällä kotiin, vaan olen panostanut uraan. Nautin hetkistä lapsien kanssa, mutta nautin myös työstäni! Näin tekee myös mieheni.

Ap

Jotenkin omituista, että aikuinen ihminen peilaa kaiken elämässään äitinsä kautta. Onko teillä napanuora tarkalleen ottaen missä vaiheessa katkennut, vain onko milloinkaan? Missä vaiheessa ajattelit alkaa tehdä päätöksiä muillakin perusteilla kuin vain sillä, että teet päin vastoin kuin äitisi?

No en todella peilaa. Äitisuhde vaan on ehkä vaikuttanut näihin valintoihin, jopa tiedostamatta. Ja tuon vain äitini tavat esille juuri tässä keskustelussa. On meissä varmasti myös yhteistä, ja jopa sama harrastus. Pointti ei siis ole, että pyrkisin tekemään kaikessa toisin.

Napanuora taisi katketa aika aikaisin. En ole koskaan tuntenut suurempaa kiintymystä äitiäni kohtaan. Nyt aikuisena osaan kyllä arvostaa sitä, kuinka hyvä mummo hän on lapsilleni.

Ap

kirjoitti:

Olen miettinyt tätä. En vaan osaa. Itselleni työ ja ura on tärkeä. Ja tasa-arvo. Minua kuvottaa aina se järjestely, että nainen hoitaa kotona lapset ja kotityöt, koska mies käy töissä. Meillä on kaksi lasta ja tein töitä koko äitiysloman kotoa käsin. Aloitin työt kunnolla kun kuopus oli reilu vuoden.

En ymmärrä, mikä toisten valinnoissa ärsyttää. Sellainen 50-luvun liitto jotenkin oksettaa. Miehet sekä naiset. Miesten palvelu.

Ja miten ihmeessä siitä miehen työstä tulee lapsen syntymän jälkeen niin rankkaa, ettei hän enää ole velvollinen tekemään kotona mitään?

Tästä viimeisestä olen täysin samaa mieltä.

Varsinkin naiset tuntuvat pitävän tätä myyttiä yllä todella tehokkaasti. Vetävät herneitä nenään ihan urakalla tasa-arvoisesta työnjaosta, ja vonkuvat kuinka 'miehellä on niiin rankkaa'.

Sen kuitenkin ymmärrän että kaikki eivät halua elää elämäänsä urakeskeisesti tai työlle, ja että jotkut voivat jopa olla tyytyväisiä kotona 50-luvun rooleissa. Itse kokisin menettäväni oman itseni jos eläisin kotirouvana, varmaan sekoaisin ja sellaiseen pakotettaisiin. En kuitenkaan osaa paheksua enkä halveksua ihmistä joka valitsee sellaisen elämän. Hänelle on varmastikin eri asiat ja arvot tärkeitä kuin minulle.

Onneksi meillä on mahdollisuus valita ü

Vierailija kirjoitti:

En ole kumpaakaan, en äiti enkä uraohjus, ja olen onnellinen nainen.

Niin, kuvitella että ihminen voi elää elämäänsä ja antaa muiden elää omaa elämäänsä. :) Onnittelut.

Voi johtua myös siitä tämä arvostuksen puutteeni, ettei kukaan läheiseni ole tällainen kunnon kotiäiti joka tekisi kaiken kotona ja nostaisi miehen & tämän panoksen työpaikalla jalustalle. Mutta kyllä mammapiireissä näitä on yllättävän paljon.

Voitte varmasti uskoa, etten itsekään ole säästynyt kritiikiltä. Onneksi anoppi ja mies ovat hengenheimolaisiani 😄

Ap

Vierailija kirjoitti:

En täysin allekirjoita tota sun juttua. Alin kappale oli hyvä. Mutta kyllä mä hoidan alle 3-vuotiaat lapset kotona, koska HALUAN. En siksi, että 50-luku tai että mies haluaisi.

Miestäni en palvele, olemme tasvertaisia vaikka hän käykin töissä. Minä maksan yhtälailla asioita ja laskuja omista rahoistani.

Miten eläketurvasi karttuu sinä aikana kun olet kotona?

Olis päivät aika pitkiä, jos vain keskittyisi kotona ollessa lapsen ruokkimiseen ja nukuttamiseen. Tietty jos netflixistä tulee kaikkea kivaa, niin onhan se epäreilua, jos mies ei työpäivän jälkeen auta kodinhoidossa 😄

Ainoa asia, jota mieheltä toivon on se, että hän vie roskapussin aamulla pois ennen töihin löhtöään. Jostain syystä tämä on ainoa asia, josta en saa itseäni niskasta kiinni.

Ja silloin kun molemmat käy töissä, niin tietenkik silloin molemmat hoitaa kotia, etttä molemmille jää aikaa yhdessäoloon ja harrastuksiin. Silloin kun lasta hoidetaan kotona, niin sama se on myös hoitaa koti samalla. Jää sitten ilta-aika lapseen ja kumppanin hyvinvointiin myös.

Vierailija kirjoitti:

Lukuisat tutkimukset osoittavat että naisista on toisen maailmansodan jälkeen tullut entistä onnettomampia, etenkin viimeisten 30-40 vuoden aikana se on ollut rajussa laskusuunnassa. Radikaali feminismi on tämän takana, naiset ovat onnellisimpia kotona lasten kanssa, ei uraohjuksena tuolla työelämässä. Tämä on fakta jota monet naiset eivät halua myöntää edes itselleen.

Faktamies bongattu. 

Vierailija kirjoitti:

Miksi se, että miehet eivät tee kotitöitä tulee aina yllätyksenä naisille vasta sen jälkeen kun lapsia on tullut kuvioihin. Olen 100% varma että se mies ei tälläisissä tapauksissa ole tehnyt niitä kotitöitä ennenkään, siis ennen lapsia.

Joo, ymmärrän ja jopa olen sitä mieltä että se on mieheltä todella paskamaista, mutta totuus ja tosiasia on se että suurin osa miehistä on sellaisia että kotityöt ja lapsenhoito ei hirveästi kiinnosta jos se nainen ne tekee varsinkin jos se tekee ne "mukisematta". Huomatkaa, en yleistä koska poikkeushan aina vahvistaa säännön mutta kyllä omasta kaveripiiristä sen huomaa että suurinta osaa miehistä se ei kiinnosta, ei ennen eikä jälkeen lapsien.

Tätä olen itsekin ihmetellyt. Minä inhoan kotitöitä, ja suostun tekemään niitä korkeintaan puoli tuntia päivässä. Tämän olen myös selvästi aina kommunikoinut. On turha odottaa, että minulle voi jotenkin vaivihkaa alkaa kasata enemmän tekemistä ilman erillistä sopimista.

En minäkään osaa. Ja Olen mies. Ja ero tuli.

En tarvi kodinhoitajaa enkä varsinkaan sellaista joka nalkuttaa. Hyvin on pärjätty tytön kanssa ilman nalkutinta. Ja on siistiä.

M33

Vierailija kirjoitti:

Minä en kyllä ole onnellisimmillani kotona lasten kanssa. Siis ainakaan kovin pitkää. Olin kotona 3 vuotta! Mutta tein samalla töitä. Kun lapset viimein menivät tarhaan, oli mahtavaa päästä takaisin töihin. Työpaikan ilmapiiri on mukavan hektinen ja haastava. Tarvitsen aikuisia ympärilleni, ja ei liene yllätys, että en oikein jaksanut toisten äitien höpötyksiä rokotuksista ja aikaisesta uhmasta...

Meidän lapset ovat sosiaalisia ja reippaita, ja jäävät aina iloisina päiväkotiin. Joku näkisi tämän kai huonona kiintymyssuhteena?

Ap

Lapset jäävät aina iloisina päiväkotiin, kun vanhemmat vievät heidät iloisina päiväkotiin ja hakevat heidät sieltä iloisina työpäivän päätteeksi kotiin. Lapset ymmärtävät kyllä hyvin, että äiti ja isä käyvät töissä ja että sinä aikana lapset käyvät hoidossa. Kiintymyssuhteella ei ole tässä muuta merkitystä kuin ehkä se, että lapset luottavat hoitajiinsa, ja että lapset luottavat, kun vanhemmat kertovat miten asiat tehdään ja milloin ja sitten toimitaan johdonmukaisesti juuri niin. 

Jos vanhempi vie lapsen epävarmana hoitoon ja jää itku silmässä roikuksimaan sinne ovenpieliin, totta kai lapsi vaistoaa, että hoidossa käymisessä täytyy olla jotain pielessä.

Vierailija kirjoitti:

Minulle on ihan sama mitä muut ihmiset minusta tai meidän elämästä ajattelevat.

T. Yli 20-vuotta kotona ollut ja edelleen siitä tykkäävä.

Entä miten sinun eläketurvasi on järjestetty?

Vierailija kirjoitti:

Voi johtua myös siitä tämä arvostuksen puutteeni, ettei kukaan läheiseni ole tällainen kunnon kotiäiti joka tekisi kaiken kotona ja nostaisi miehen & tämän panoksen työpaikalla jalustalle. Mutta kyllä mammapiireissä näitä on yllättävän paljon.

Voitte varmasti uskoa, etten itsekään ole säästynyt kritiikiltä. Onneksi anoppi ja mies ovat hengenheimolaisiani 😄

Ap

Ai niissä mammapiireissä, joihin menit jo valmiiksi ennakkoasenteisena, halveksien muita ihmisiä? Luuletko ettei se näkynyt naamastasi, tuollainen kömpelösti peitelty ylemmyys?

Jos näillä mammapiirin äideillä on ollut vähänkään älliä päässän, he eivät ole jakaneet kanssasi ollenkaan sitä sisäistä maailmaansa, eivät elämäntilannettaan ja ajatuksiaan. Et olisi sitä ansainnut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voi johtua myös siitä tämä arvostuksen puutteeni, ettei kukaan läheiseni ole tällainen kunnon kotiäiti joka tekisi kaiken kotona ja nostaisi miehen & tämän panoksen työpaikalla jalustalle. Mutta kyllä mammapiireissä näitä on yllättävän paljon.

Voitte varmasti uskoa, etten itsekään ole säästynyt kritiikiltä. Onneksi anoppi ja mies ovat hengenheimolaisiani 😄

Ap

Ai niissä mammapiireissä, joihin menit jo valmiiksi ennakkoasenteisena, halveksien muita ihmisiä? Luuletko ettei se näkynyt naamastasi, tuollainen kömpelösti peitelty ylemmyys?

Jos näillä mammapiirin äideillä on ollut vähänkään älliä päässän, he eivät ole jakaneet kanssasi ollenkaan sitä sisäistä maailmaansa, eivät elämäntilannettaan ja ajatuksiaan. Et olisi sitä ansainnut.

Voi olla, mutta en usko menettäneeni kauheasti. Kerran kaksi äitiä kinastelivat saako vauvalle antaa munaa. Vahingossa menin haukottelemaan, niin heti kärkäs kysymys:"Mitä mieltä sinä olet?"

Toinen oli, kun jonkun mies oli tehnyt muusin korvikkeeseen. Äiti oli tästä ihan rikki. Sanotaanko, etteivät olleet ihan minun tyylisiä ihmisiä muutenkaan.

Ap